Populaarimusiikkia Luxemburgista • Harharetkiä YouTubessa 7

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa

Osa 7 • Luxemburg

Luxemburg.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännen artikkelin aiheena on Luxemburg.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun, tässä artikkelissa WorldCat.org-verkkokataloogiin. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Norja
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Luxemburg

Luxemburg on puolen miljoonan asukkaan pikkuvaltio Ranskan ja Saksan välissä. Se on suunnilleen Nurmeksen kunnan kokoinen, maan läpi ajaa helposti vahingossa. Tärkeimmät elinkeinot ovat finanssipalvelut ja teräs.

Luxemburg on kuitenkin voittanut Eurovision laulukilpailut viisi kertaa. Vicky Leandrosin komea ’Après toi’ oli yksi viisuhistorian suurimpia hittejä. Onko pieni Luxemburg siis populaarimusiikin suurvalta?

Kun voittajasävelmiä tutkii tarkemmin, totuus paljastuu. Yksikään voittajasävelmistä tai esittäjistä ei ollut luxemburgilainen. Radio Luxembourg oli Euroopan johtava mainosradio, joka soitti kuulijoille englannin, ranskan ja sakankielisiä hittejä. Euroviisuissakin Luxemburgin televisio RTL toimi ranskalaisten levy-yhtiöiden bulvaanina. Onko luxemburgilaista musiikkia ylipäänsä olemassa?

Haku kirjastosta tuo aluksi esiin vain Franz Leharin operetin ’Luxemburgin kreivi’ ja kommunistijohtaja Rosa Luxemburgin teokset. Sitten löytyy Luxemburgin kansallislaulu ’Ons Heemecht’, oudolla kielellä kirjoitettu laulu kotimaalle. Wikipedia kertoo, että se on luxemburgin eli lëtzebuergin kieltä ja ylistää Mosel-viinin tuoksua:

Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.

Hieno kansallislaulu. Taitaa olla ainoa kansallislaulu, jossa ei puhuta verestä vaan viinistä. Puolet Luxemburgin asukkaista puhuu äidinkielenään lëtzebuergia, mutta maan viralliset kielet olivat pitkään ranska ja saksa. Lëtzebuergisch oli kieli, jolla juoruttiin naapurin rouvan kanssa. 1980-luvulla Luxemburg koki kansallisen herätyksen. Vuonna 1984 luxemburgista tuli maan kolmas virallinen kieli. Radio ja televisio alkoivat lähettää enemmän kotikielistä ohjelmaa, ja ensimmäinen kansallisella kielellä tehty elokuva, Wat huet e gesot, ilmestyi 1982. Kun tarpeeksi kauan etsin, löytyi jopa luxemburgilaisen rockin historia, Luxemburgs Rock Story 1959–1982

Olen yrittänyt löytää kirjaa nettikirjakaupoista tai kirjastoista, mutta se taitaa olla keräilyharvinaisuus. Kaukolainaa voisi vielä kokeilla, mutta tällä kertaa tyydyn etsimään lisätietoja teoksen tekijästä Luke Haasista. Käy ilmi, että hän oli ”luxemburgilaisen rockin dinosaurus”, kunnioitettu veteraani. Kun hän kuoli vuonna 2015, Luxemburger Post julkaisi koko sivun muistokirjoituksen ja muusikkokollegat muistivat toveriaan juhlakonsertilla. YouTubestakin löytyy muutama Haasin tallenne, valitsin kappaleen ’Weisse Wanterboesch’. Se on hyvä johdatus kielen alkeiden opiskeluun, sillä kyseessä on Suomessakin tunnettu jouluiskelmä.

Luke Haas: Weisse Wanterboesch.

Haas on toimittanut myös luxemburgilaisen sarjakuvan historian. Ryhdyin saman tien kaivamaan lisätietoja luxemburgilaisesta populaarimusiikista, mutta aluksi tulikin seinä vastaan. Tavanomainen haku ”maan nimi + hits” ei toimi YouTubessa, koska tuloksena on Radio Luxembourgin soittolista, jolla ei ole yhtään luxemburgilaista kappaletta. Lopulta löytyy lupaavan tuntuinen kappale nimeltä ’Den hit op RTL’, nimi on ainakin paikallisella kielellä. Tekijöinä ovat Serge Tonnar & Legotrip.

Musiikkivideo alkaa lupaavasti: diskoasuihin pukeutunut Legotrip saapuu kuljettajan ohjaamalla limusiinillä Radio Luxembourgin talolle, ja musiikkipäällikkö jakaa bändin jäsenille kultalevyt. Mutta siten jokin menee pieleen. Kun bändi astuu ulos rakennuksesta, vastassa onkin pettyneitä mielenosoittajia, joiden mielestä bändi on pettänyt ihanteensa. Julisteissa lukee ”Tonnar géi Heem”, Tonnar painu kotiin. Soittajat palauttavat kultalevynsä, vaihtavat auton pienempään ja yrittävät onneaan koulukonsertissa, mutta kukaan ei enää halua heitä. Lopulta he suuntaavat Pohjanmeren rannikolle ja soittavat aalloille.

Den hit op RTL.

Tämä ei ole ihan tavallinen hittivideo. Serge Tonnar (s. 1970) on monipuolinen laulaja, näytelmäkirjailija ja elokuvamusiikin tekijä. Legotrip oli yksi hänen monista projekteistaan, joka on keikkaillut vuodesta 2003. Tonnarin YouTube –kanavalla on yli 50 musiikkivideota, joiden musiikkityylit vaihtelevat rapista chansoniin. Viehättävä ’Déi Kleng Chamber’ (Kaikukammio) vie meidät sadan vuoden takaiseen korttelibistroon, jossa joku yleisöstä innostuu laulamaan soittajain mukana.

Kappaleessa ’De leschte Slow’ (Viimeinen slovari) on jo edetty hieman pitemmälle kapakkatunnelmassa. Monet videot eivät avaudu kielitaidottomalle, mutta ’Wéi eng Blumm déi aus dem Betong bléit’ (Kuin betonista kukkiva kukka), jossa ihmispäät kasvavat betonista, puhuu kyllä kaikille. ’Wot den Noper seet’ (Mitä naapuri sanoo) on kuvaus vinksahtaneista kotibileistä. Katsomisen arvoinen. (Käännöksistä vastaa Google translate, sieltä löytyy myös luxemburgin kieli.)

Wot den Noper seet.  

Jatkan kartoitusta, mutta eteneminen on hankalaa. Paikallisia levyjä ole myynnissä tavanomaisissa lähteissä. Luxemburgilaiset bändit suosivat englanninkielisiä nimiä kuten Cold Feet tai Sleepwalk – saman nimisiä on maailmassa vaikka kuinka monta. Onneksi löytyy sentään Sandy & The Hüettes, jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Lisätietojen haun voi aloittaa vaikkapa lëtzebuergin kielisen wikipedian sivulta Rockmusek (kirjoitettuna e-kirjaimella). 

Pekka Gronow

Lue lisää luxemburgilaisesta musiikista | WorldCat

Aiheesta löytyvää kirjallisuutta voi olla vaikea löytää Suomesta. Alla linkkejä WorldCat.org-verkkokatalogiin.

Luxemburgs Rock Story (1959–1982) Luke Haas, 160 sivua | Éditions John Schmit, Capellen 1982
Lëtzebuerger Rocklexikon – erweitert auf Pop, Folk, Country, Jazz und Jazz-Rock Luke Haas, 190 sivua | Éditions Phi 1988 • ISBN 3-88865-064-X
Lëtzebuerger Rocklexikon II (1987–1994) Luke Haas, 176 sivua | Editions Revue 1995
Luxemburger Komponisten haute Guy Wagner, 160 sivua | Reine Musik/Editions Phi • ISBN 3-88865-041-0
D’Rockbuch – RB 94 > 04 Josée Hansen & Christophe Unkelhäusser, 305 sivua | Ministère de la Culture, de l’Enseignement Supérieur et de la Recherche 2005 • ISBN 2-87984-011-2

Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Luxemburg.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Espanjasta • Pekka Gronowin artikkelisarja alkaa

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 1 • Espanja

Musiikin ystävä ja tutkija Pekka Gronow aloittaa kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille on luvassa musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin sarjaa julkaistaan joka toinen viikko toukokuusta 2021 alkaen.

YouTuben rinnalla Gronow on käyttänyt musiikin tiedonhaun välineinä kirjastojen ja kustantajien hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitettyn Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Wikipedia.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Pekka Gronow
Espanja

Huomasin eräänä päivänä, että tietoni Espanjan populaarimusiikista ovat kovin rajallisia. Ensi istumalta mieleen tulivat vain flamenco ja Julio Iglesias. Olisiko internetistä apua? Suomen- ja englanninkielisen Wikipedian tiedot aiheesta olivat kovin suppeat. Espanjankielinen saattaisi olla hyödyllisempi, mutta siellä pitäisi jo tuntea termejä ja käyttää espanjankielisiä hakusanoja.

Entä YouTube? Hakusana ”spanish songs” antaa heti tulokseksi ”Top 100 most popular spanish songs of all time”. Tuntuu lupaavalta, mutta pian selviää, että ”kaikkien aikojen” tarkoittaa muutaman vuoden aikaperspektiiviä, ja lähes kaikki laulut ovat latinalaisesta Amerikasta. ”Maailman paras espanjalainen laulu” on YouTuben mukaan puertoricolaisen Luis Fonsin ’Despacito’. Se on muuten käännetty myös udmurtin kielelle, sekin löytyy YouTubesta.

Seuraavaksi käännyn pääkaupunkiseudun kirjastojen puoleen, mutta HelMet-tietokannassa haku Espanja + musiikki tuottaa tuloksena on vain 15 teosta. Flamencon historia ja espanjalaisen klassisen musiikin käsikirja osuvat kohdalleen, mutta vuonna 1987 ilmestynyt kirja uudesta espanjankielisestä laulusta painottuu latinalaiseen Amerikkaan eikä ole enää ihan uusi. Kirjaston tietokannasta haaviin osuu myös espanjankielinen käännös Mikael Niemen menestysromaanista Populaarimusiikkia Vittulasta ja muuta sälää. Paljon iloa ei näistä siis ole. Onneksi kansalliskirjaston musiikkiosaston hyllyistä löytyy Routledgen sarja Global Popular Music. Toukokuussa 2021 se kattaa jo kaksikymmentä maata (mukaan lukien Suomi ja Korea) ja on osoittautunut erinomaiseksi käsikirjaksi. Hankkisin koko sarjan omaan hyllyyni, ellei se olisi sikamaisen kallis.

Made In Spain – Studies In Popular Music (2013).Kiitos Kansalliskirjaston, sarjaan kuuluva Sílvia Martínezin ja Héctor Foucen Made in Spain – Studies in Popular Music (2013) tarjoaa kattavan ja vivahteikkaan kuvan Espanjan populaarimusiikista ja sen historiasta. Ensimmäinen luku on flamencon historia ja kattaa tämän musiikin lajin satavuotisen historian Antonio Chacónista laulaja Camarón de la Islaan.

Flamenco espanjalaisen musiikin edustajana ei ole yllätys, mutta kolme seuraavaa lukua ovat. Niiden aiheina on Katalonian, Baskimaan ja Galician populaarimusiikki. Galicialainen säkkipillinsoittaja José Angel Hevia ei edusta marginaalimusiikkia, hänen albumiaan Hierra de Nadie on myyty yli miljoona kappaletta, ja se on yhtä tyypillistä espanjalaista musiikkia kuin flamenco konsanaan. Nyt YouTube pääsee oikeuksiinsa. Naputan hakuun ”José Angel Hevia”, ja sieltä löytyy koko albumi. Hienoa musiikkia. Galiciaa edustavat myös Milladoiro, Emilio Cao ja Carlos Nunez.

Toinen yllätys minulle oli baskinkielisen rockin historia. Luvussa esitellään sekä baskirockin suuret nimet Kortatu ja Hertzainak että baskimusiikin uusia virtauksia, kuten Euskadi tropikala -tyyli. Kaikki löytyvät YouTubesta, jossa Kortatulla on yli miljoona kuulijaa. Jotakin kielen asemasta kuitenkin kertoo, että fanit kommentoivat baskinkielisiä lauluja espanjaksi. Sen sijaan katalonian kieli on elävää myös YouTuben käyttäjien keskuudessa.

Katalonialaisen populaarimusiikin suuria nimiä ovat Raimon ja Lluís Llach. Viimeksi mainitun ”L’estaca” ilmestyi jo Francon aikana ja nousi Katalonian kansallisen liikkeen tunnukseksi. YouTubesta löytyy mm Llachin tulkinta vuodelta 1976 Barcelonassa tuhatpäisen yleisön edessä. Hieno esitys, mutta kannattaa lukea myös käyttäjien kommentit. YouTubesta selviää, että laulusta on tullut viime aikoina suuri menestys myös Valkovenäjällä, ymmärrettävistä syistä.

Lluis Llach: L’estaca.

Tässä vaiheessa on ilmeistä, että YouTube on mainio tietolähde espanjalaisesta musiikista, kunhan käytettävissä on ensin asianmukaista lähdeaineistoa ja tietää mitä hakee. Tällä kertaa tieteelliset kirjastot päihittivät tietolähteenä yleiset kirjastot. Jos ei pääse kirjastoon, Routledgen sivuilta löytyy teossarjan osien kaikkien sisällysluettelot ja kuunteluvinkkejä.

Niille, jotka eivät jaksa penkoa espanjalaista populaarimusiikkia niin perusteellisesti, poimin vielä joitakin tärppejä kirjassa Made in Spain – Studies in Popular Music mainituista artisteista – siitä vaan YouTubeen seikkailemaan.

Perinteinen iskelmä
Conchita Piquer, Lola Flores, Celia Gamez, Isabel Pantoja, Miguel Poveda. Martirio, La Schica

Uusi iskelmä ja rock
Los LLopis, Los Pekenikes, Los Brincos, Los Mustang, Los Salvajes, Los Bravos, Paco Ibanez, Conchita Velasco, Rafael, Julio Iglesias

Elektroninen tanssimusiikki
DJ Alfredo, Richie Hawtin, Chimo Bayo, Maquina Total, Sandy Marton

Kunhan nämäkin kuuntelee läpi, saa jo aika hyvän kuvan espanjalaisesta populaarimusiikista. Pelkkä kuunteleminen ei tosin riitä: ilman taustatietoja ei voisi esimerkiksi ymmärtää, miten Celia Gamez liittyy Francon aikakauteen ja Luis Llach taas sen päättymiseen. Tästä huomatta olen innostunut YouTubesta ja nimenomaan sen visuaalisesta puolesta. Pelkkä teksti ja ääni ilman kuvaa ei riitä kertomaan kaikkea ajan hengestä, vaikkapa Espanjan omasta ”jee-jee-tytöstä” Conchita Velascosta.

Conchita Velasco: Chica ye ye

Lue lisää Espanjan populaarimusiikista Read more about Spanish popular music | Finna.fi

Made in Spain – Studies In Popular Music Editors Sílvia Martínez & Héctor Fouce, 219 pages | Routledge 2013

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 8 – Europe Timothy Rice & James Porter & Chris Goertzen, 1144 pages | Garland 2000
MusicHound World – The Essential Album Guide Adam McGovern & Jack Vartoogian & Linda Vartoogian & Angelique Kidjo & David Byrne, 1096 pages | Visible Ink 2000

Lue lisää flamencosta | Finna.fi

Flamenco Katja Lindroos & Matti Helariutta & Outi Böök & Markku Huotari & Anna Niinimäki, 191 sivua | Like 1999
– Ensimmäinen suomenkielinen flamencoa esittelevä kirja, joka käsittelee sekä ilmiön historiaa että sen eri lajeja. Mukana on myös runsaasti suomennettuja flamenco-tekstejä.

Routledgen julkaiseman kirjasarjan kotisivu

Global Popular Music – Routledge Global Popular Music

DVD

Sound Tracker – Explore The World In Music Spain Sami Yaffa & ohjaaja Otso Tiainen • DVD | Arthaus Musik 2016

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.5.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Espanja.
Musiikkikirjastot.fi

Aloittelija fuusion ääressä – sisältöjä kirjastosta ja ehkä verkostakin

Tottumattomalle hieman möhkälemäinen genre tuo jazz. Olen huomannut, että tätä Suurta Musiikin Aarreaittaa on hankala hahmottaa. Kenen musiikista edes aloittaisin? Kuin huomaamatta avukseni on saapunut fuusio. Joitain vuosia sitten heräsin kuuntelemaan tarkemmin kitaristi Allan Holdsworthin musiikkia. Bassotaiteilija Pekka Pohjolan laadukas diskografia oli osittain tuttu jo teini-ikäisestä, mutten nuorena vielä ymmärtänyt kuulemaani fuusiojazziksi.

Jazz ja fuusiomusiikki on iskenyt uudestaan ja aiempaa voimakkaammin. Sain onnekkaasti käsiini pari varhaista Pat Methenyn levytystä. Erityiseksi aarteeksi osoittautui As Falls Wichita, So Falls Wichita Falls vuodelta 1981. LP on kreditoitu yhteistyöksi kosketinsoittaja Lyle Maysin kanssa. Edelleen tuntuu siltä, että A-puolen yli 20 minuuttinen nimikappale on kuolematon. Yhtä suureksi aarteeksi näyttää kasvavan Offramp vuodelta 1982. Huippumuusikoista koostuva Pat Metheny Group on kait aina loistavassa vedossa.

Yritin etsiä netistä lisää musiikkia netistä levyjen rinnalle. Kitaristivelho Methenyn diskografiaa läpikäydessä huomasin, että artistin varhaisia levytyksiä on yllättävän vaikeaa löytää verkosta. Yhtenä syynä on ECM Recordsin pitäytyminen musiikin striimauspalveluiden ulottumattomissa. Esimerkiksi Spotify ja Apple Music eivät tarjoa Methenyn ECM-levytyksiä 1976–1984 lainkaan (tilanne 3/2016). Ehkä levy-yhtiön sielu ja tuottaja Manfred Eicher ei yksinkertaisesti luota striimaukseen.

Eteen sattui toinenkin hidaste. Discogs tarjosi albumin Bright Size Life rinnalla kätevää videolinkkiä, mutta musiikin sijaan sain tylyn vastauksen: – Tämä video sisältää kumppanin Kontor New Media Music sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi. Iso osa Pat Methenyn musiikista näyttää olevan kiven takana myös YouTubessa.

* * *

Onneksi musiikkikirjastoissa pidetään huolta jazzkokoelmista. Turun seudun Vaski-asiakkailla on varattavissa hyvä kokoelma Methenyä koko pitkän uran ajalta. Miten kirjastoista lainattava musiikki sitten menee lainaksi? Pääkaupunkiseudulta kuuluu valtamediasta poikkeava viesti: musiikin lainaus selkeässä kasvussa HelMet-musiikkivarastosta. Samaan aikaan uutisointi levy-yhtiöiden myyntivoiton kaventumisesta toistuu toistumistaan.

Kun Helsingin Sanomien artikkeli tuntuu selkeästi bisnesvetoiselta, HelMet-uutinen pohjaa lopulta hyvin dokumentoituun sisältöön. Lainauksen kasvu mitataan toki bisnekseenkin soveltuvin prosentein, mutta HelMet-musiikkivarastolla on mahdotonta tehdä bisnestä. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva musiikin tyyssija – jota kutsutaan myös nimellä Saundiholvi – on mitä riemastuttavin esimerkki siitä, että kirjaston tulee vastakin keskittyä sisältöihin, niiden löydettävyyteen ja saatavuuteen. Mikä parasta, HelMet-asiakkaat eivät joudu maksamaan varaamistaan varastoaarteista lainkaan varausmaksua. Hyvällä palvelulla on ansaittua kysyntää.

* * *

Entä miten sujuu vauhtiin päässeen fuusiodiggarin musiikinkulutus? Kirjaston asiakkaana olen enemmän kuin tyytyväinen. Edellä mainitun ECM Recordsin tuotantoa on Vaskin verkkokirjaston listauksen mukaan lukien yli 900 viitettä. Tähän tarjontaan eivät striimauspalveluiden tuottajat pysty.

Seuraavaksi pitää varata aikaa, käydä kirjastokokoelmien ääreen – ja laittaa levy soimaan.

Tuomas Pelttari

Lue lisää:
Mitä musiikkia Spotifyssa ei ole? Musiikkilistaukseen artikkelista Spotifysta puuttuvat levyt.