Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen populaarimusiikkia • Harharetkiä YouTubessa 20

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa • Osa 20
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. 

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin kahdennenkymmenennen artikkelin aiheena on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen musiikki.

Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat

David Park McAllester (1926–2006) oli yksi etnomusikologian perustajista. Toisen maailmansodan jälkeen hän vietti pitkiä aikoja navajo-intiaanien parissa tutkien näiden musiikkia. Anaʼí Ndááʼ, englanniksi “Enemy way,” on yksi navajoiden keskeisistä rituaaleista. Se suoritetaan sodasta palanneille miehille, jotta heidän sielunsa palaisi tasapainoon. Rituaaliin kuuluu lauluja, tansseja ja hiekkamaalauksia. Vanhan polven kansanmusiikin tutkija olisi nauhoittanut tai nuotintanut laulut, mutta McAllester hakeutu navajo-parantajan oppilaaksi ja opetteli esittämään seremonian tämän johdolla. Hänen väitöskirjansa Enemy Way Music (1954) on yksi etnomusikologian klassikoista. Sen opetus on, että tutkijan täytyy osata esittää musiikkia samalla tavoin kuin tutkittavat kulttuurin edustajat. Navajojen rituaaleja ei ole tarkoitettu näyttämölle, mutta niistä löytyy näytteitä levyiltä ja jopa YouTubesta. Tämän videon lataaja on itsekin navajo, esiintyjä on hänen isoisänsä.

Keith Chee: Navajo enemy way song

McAllesterilla oli tapana sanoa oppilailleen, että hän tunsi navajojen musiikkia paremmin kuin kukaan muu – paitsi jokainen navajo. Mutta millaista on navajoiden musiikki tänään? Se selviää, kun kuuntelee navajoiden omaa radioasemaa. KTNN, The Voice of the Navajo Nation lähettää musiikkia ja uutisia navajon ja englannin kielillä ympäri vuorokauden Window Rockista, Arizonasta, Navajo-kansan pääkaupungista. Levyjen valinnasta vastaavat DJ:t Navajo Bob, Midnight Bandit, Cisco ja JJ. Musiikkia on pääasiassa countrya, vain pieni osa navajoiden itse tuottamaa. Kun kirjoitan tätä, kanavalla soi parhaillaan Narvel Feltsin ’Lonely Teardrops’. Perjantai- ja lauantai-iltaisin JJ lupaa soittaa paikallisten yhtyeiden musiikkia, ja öisin ohjelmassa on jakso Native American Churchin lauluja. Ohjelmat ovat kuultavissa netissä. Aikaero Window Rockin ja Helsingin välillä on yhdeksän tuntia, joten iltaohjelmat kuuluvat Suomessa aamuyöllä.

Jos navajojen oman radioaseman musiikkivalintoihin voi luottaa, tämän päivän navajot kuuntelevat valtavirran countrya. Koko kuva on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi. Laskutavasta riippuen Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuu nykyisin noin viisi miljoonaa alkuperäiskansojen jälkeläistä. Vain neljäsosa asuu alkuperäisillä asuinalueillaan, reservaatioissa. Monet ilmoittavat väestönlaskennassa kuuluvansa kahteen rotuun. Alkuperäiskansat jakautuvat useaan sataan ryhmään. Ne asuvat eri puolilla mannerta eivätkä useinkaan ymmärrä toisensa kieliä. Navajolla ja cree-kielillä on yli sata tuhatta puhujaa, mutta monet pienemmistä ovat kuolevia kieliä. 

Ensimmäinen alkuperäiskansoja yhdistävä tekijä oli uskonto. 1910-luvulla Oklahomassa perustettu Native American Church sulautti aineksia kristinuskosta, perinneuskonnoista ja kansanlääkinnästä, johon liittyy peyote-yrtin käyttö rituaaleissa. Se sai nopeasti kannattajia eri puolilta Amerikkaa. Nykyisin kirkolla on neljännesmiljoona jäsentä. Hakusanoilla ”Native American Church”, ”NAC songs” tai ”peyote songs” YouTubesta löytyy runsaasti näytteitä kirkon musiikista. Vuonna 2002 Emma-palkintoja vastaavien amerikkalaisten Grammy-palkintojen saajien joukossa oli albumi nimeltä Bless The People: Harmonized Peyote Songs, esittäjinä Johnny Mike ja Verdell Primeaux. Albumi voitti sarjan ”Best Native American Music”. Kategoria oli otettu käyttöön edellisenä vuonna ja se oli osoitus uudenlaisesta suhtautumisesta alkuperäiskansojen musiikkiin.

Four Harmonized Peyote Songs

Voidaan kysyä, täytyykö alkuperäiskansojen todella osallistua valtaväestön musiikkibisnekseen ja sen lieveilmiöihin. Tietenkään ei välttämättä täydy, mutta mukana olo tarjoaa esiintyjille mahdollisuuden tehdä omaa musiikkiaan tunnetuksi ja parhaassa tapauksessa myös elää sillä. Native American Music -sarjaan palkinnonsaajien ja ehdokkaiden joukossa ovat olleet mm powwow-musiikkia esittänyt Black Lodge Singers, huilistit Mary Youngblood ja R. Carlos Nakai, kitaristi Bill Miller sekä navajo-laulaja Kevin Yazzie. Vuonna 2012 sarja kuitenkin lopetettiin, koska järjestäjien mielestä alan tuotanto oli liian suppeaa. Yhdysvalloissa alkuperäiskansojen musiikki kilpailee nykyisin epämääräisessä ”Roots” -sarjassa.

Tilanne on toinen Kanadassa, jossa alkuperäiskansat muodostavat lähes viisi prosenttia väestöstä. Niiden poliittinen merkitys on kasvanut, ja muutamissa pohjoisissa provinsseissa alkuperäiskielet ovat jo saaneet virallisen kielen aseman. Kanadassa ei enää ole sopivaa puhua ”intiaaneista” ja ”eskimoista”, sen sijaan käytetään termejä ”alkuperäiskansat” tai ” ensimmäiset kansakunnat” (First Nations). Hyvä esimerkki tuulen kääntymisestä on Kanadassa toimiva Aboriginal Peoples Television Network eli APTN. Se on netissä toimiva televisiokanava, jonka tekijät ja kohdeyleisö edustavat alkuperäiskansoja. Jos käsityksesi alkuperäiskansoista perustuu yhä lännenfilmeihin, on aika tutustua APTN:n ohjelmiin. Mohawk Girls on suosittu sarja, jota on verrattu Suomessakin tunnettuun sarjaan Sinkkuelämää – Sex and the City. Nämä tytöt eivät asu tiipiissä, vaikka kuuluvatkin mohawk-kansaan. Yksi heistä on juristi, toinen on bloggaaja. He keskustelevat monirotuisen deittailun ongelmista ja suunnittelevat matkaa Pariisiin. 

Suomesta käsin APTN:n katselu vaatii VPN-yhteyttä kanadalaisen serverin kautta, mutta Mohawk Girls -trailerit löytyvät YouTubesta. Musiikilla on APTN:n ohjelmissa kuitenkin vain pieni osuus. Parempi keino lähestyä aihetta on Kanadan Juno-palkinnot, jotka vastaavat meidän Emma-palkintojamme.

Juno Award For Indigenous Music Album of The Year on jaettu vuodesta 1994 lähtien. Joukossa on tuttuja nimiä. Cree-kansaan kuuluva Buffy St. Marie on voittanut palkinnon neljä kertaa. Hän on vieraillut Suomessakin ja muistetaan ainakin kappaleestaan ’Palkkasoturi’ (Universal Soldier), jonka Hector on levyttänyt. Toinen tunnettu nimi on aikaisemmin Bob Dylanin taustabändissä soittanut Robbie Robertson, jonka albumi Contact From The Underworld of Redboy palkittiin 1999. Ehdokkaiden joukossa on myös ollut hip-hop duo Snotty Nose Rez Kids Kitamaatista, British Columbiasta. Suomeksi ryhmän nimi voisi olla ”reservaation räkänokat”. Sen jäsenet ovat haisla-kansaan kuuluvat Darren ”Young D” Metz and Quinton ”Yung Trybez” Nyce. 

Myönteisestä julkisuudesta huolimatta kaikilla alkuperäiskansojen jäsenillä ei mene yhtä hyvin kuin Mohawk-tytöillä. Satoja alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia on vuosien mittaan kadonnut väkivallan seurauksena. JB The First Lady (oikealta nimeltään Jerilynn Snuxyaltwa Webster) on onondaga-kansaa edustava räppäri, joka taistelee naisten aseman puolesta. 

JB The First Lady: Still Here

Luettelo palkinnon saajista kertoo, miten monipuolista alkuperäiskansojen musiikin tuotanto nykyisin on Kanadassa. Se ulottuu puhtaasta perinteestä moderniin klassiseen musiikkiin ja rapista rockiin. Vuonna 1994 ehdolla ollut Szacha Red Sky aiheutti pienen skandaalin, kun kävi ilmi, ettei hän ollutkaan aito alkuperäiskansan jäsen. Elektronista tanssimusiikkia soittava The Halluci Nation sen sijaan täyttäisi tämän ehdon, mutta ei halua kilpailla ”marginaalimusiikin” sarjassa. 

Buffy St. Marien jälkeen Kanadan alkuperäiskansojen kansainvälisesti tunnetuin edustaja on varmaankin ollut Tanya Tagaq. Hän syntyi Iqaluktuuttiaqissa, Amerikan pohjoisimmalla äärilaidalla 1975 ja kävi koulua inuiteille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Siellä hän kuuli ensi kertaa äänilevyiltä oman kansansa perinteistä kurkkulaulua ja päätti opetella sitä. Koska hänellä ei ollut elävää harjoituskumppania, hän joutui kehittämään oman innovatiivisen tyylin ja tuli vähitellen tunnetuksi, ensin Kanadassa ja sitten maailmalla. Vuosien mittaan hän on esiintynyt yhdessä Kronos-kvartetin, Björkin, Buffy St. Marien ja suomalaisen joikaajan Wimme Saaren kanssa. Hänen levynsä ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Tagaq on tullut tunnetuksi inuitien perinteisten elinkeinojen kuten hylkeenmetsästyksen puolustajana, ja tässä roolissa hän on joutunut vastakkain eläinten oikeuksien puolestapuhujien kanssa. Vastaanottaessaan arvostetun Polaris-musiikkipalkinnon vuonna 2014 hän kehotti kaikkia kanadalaisia nauttimaan hylkeen lihaa.

Tanya Tagaq

Perinnemusiikin lisäksi Tanya Tagaq on esiintynyt monenlaisissa yhteyksissä. Kronos-kvartetin kanssa esitetty ’Nunavut’ on mestarillinen esimerkki perinteen ja modernin konserttimusiikin yhdistämisestä. Sävellyksen nimi viittaa Tagaqin syntymäpaikkaan. Nunavut, inuktitutikiksi ᓄᓇᕗᑦ,  on Kanadan pohjoisin provinssi, johon kuuluvat Baffininsaari, Ellesmerensaari ja Victoriansaari. 

Pekka Gronow

Lue lisää alkuperäiskansojen musiikista
Finna.fi

Enemy Way Music – A Study of Social And Esthetic Values As Seen In Navaho Music David P. McAllester, 96 pages | Peabody Museum of American Archaeology And Ethnology 1954

Peyote Music David P. McAllester, 166 pages | 1949 & Johnson Reprint Corporation 1971

Aboriginal Music In Contemporary Canada – Echoes And Exchanges edited by Anna Hoefnagels & Beverley Diamond, 503 pages | McGill-Queen’s University Press 2012

Music And Modernity Among First Peoples of North America edited by Victoria Lindsay Levine and Dylan Robinson designed by Mindy Basinger Hill | Wesleyan University Press 2019

The Power of Kiowa Song – A Collaborative Ethnography  Luke E. Lassiter, 266 pages | University of Arizona Press 1998

War Dance – Plains Indian Musical Performance William K. Powers, 199 pages | University of Arizona Press 1990

Hyödyllisiä tiedonlähteitä kootusti
UBC Library

Indigenous Publishers, Distributors & News Media

Netti-tv

Aboriginal Peoples Television Network APTN

Radioasemia verkossa

Alkuperäiskansojen radioasemia
AccuRadio • Native American
KTNN The Voice of The Navajo Nation
NativeRadio.com

Musiikkipalkinnot

Grammy-palkinnot Wikipedia
Best Native American Music Album
Wikipedia

Juno-palkinnot Wikipedia
Juno Award for Indigenous Artist Or Group of The Year

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.5.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Kanadaan. Kollaasi: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Kanadaan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Euroviisuista • Harharetkiä YouTubessa 19

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Eurovision laulukilpailu • Osa 19

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. 

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin yhdeksännentoista artikkelin aiheena on Eurovision laulukilpailu eli Euroviisut.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Euroviisut

Kuten kaikki Euroviisufanit tietävät, ensimmäiset Eurovision laulukilpailut järjestettiin Luganossa toukokuussa 1956. Voittajaksi selvisi isäntämaata edustanut Lys Assia ranskankielisellä laululla ’Refrain’. Suomi ei vielä ollut mukana, mutta esityksen voi katsoa YouTubessa, josta löytyy on myös valtava määrä muuta laulukilpailuun liittyvää aineistoa. Koko esitys on hyvä näyte alkuvuosien laulukilpailuista. Taiteilijat ovat pukeutuneet iltapukuihin ja säestyksestä vastaa kapellimestarin johtama suuri orkesteri. Ajan henkeä kuvastaa myös polvihousuihin puettu poika, joka tuo voittajalle kukat.

Lys Assia: Refrain

Ennen kuin jatketaan, esitän tietokilpailukysymyksen: Miksi Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956? Vastaus lopussa.

Eurovision laulukilpailusta on tullut vakiintunut osa television ohjelmistoa, samaan tapaan kuin Itsenäisyyspäivän vastaanotto tai Olympialaiset. Vuonna 2021 ohjelmalla oli Suomessa 1,4 miljoonaa katsojaa, maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa. Monille ”Eurovisio” ja ”laulukilpailut” ovat muodostuneet synonyymeiksi. Laulukilpailut ovat kuitenkin vain pieni osa Eurovisiota. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU perustettiin vuonna 1950 järjestämään eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden sodassa vaurioituneita suhteita, pääpaino oli vielä radiolla. Kun televisio alkoi kasvaa, kansallisten televisioyhtiöiden oli sovittava, miten uutisia ja urheilua välitetään yli rajojen. Näin syntyi Eurovisio. Vähitellen mukaan tulivat konsertit, ja vuonna 1956 keksittiin laulukilpailut. Esikuvana olivat San Remossa vuodesta 1951 lähtien järjestetyt festivaalit, joista monet italialaiset laulajat olivat jo ponnahtaneet Euroopan iskelmätaivaalle.

Eurovision laulukilpailut olivat nerokas keksintö. Maailmansodan päättymisestä oli vasta kymmenen vuotta. Ei ollut sattuma, että ensimmäiset kisat järjestettiin puolueettomassa Sveitsissä, jossa EBU:n päämaja vieläkin sijaitsee. Entisten vihollismaiden kansalaiset kuuntelivat nyt toistensa lauluja. Vaatimattomasta alusta kasvoi vuosien mittaan maailmanlaajuinen ilmiö. Eurovision laulukilpailuista löytyy valtava määrä kirjallisuutta väitöskirjoja myöten, ja lähes kaikki kisoissa kilpailleet kappaleet ovat kuultavissa netissä. Todelliset fanit tuntevat ne kaikki, mutta olin helpottunut, kun YouTubesta löytyi kooste, jossa voittajat vuosilta 1956–2021 ovat katsottavissa pikakelauksena.

All the winners of the Eurovision song contest

Jo pikainen läpikäynti tuo esiin selviä trendejä. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elettiin perinteisessä iskelmämaailmassa. Maat ja laulut vaihtuvat, mutta perusilme on sama: suuria orkestereita, korvaan tarttuvia melodioita, esiintyjillä juhla-asut. Levyteollisuus oli innolla mukana, ja lähes kaikki voittajasävelmät levytettiin välittömästi myös suomeksi. Samaan aikaan musiikkimaailma muuttui nopeasti, mutta euroviisuista sitä ei huomaa. Vasta vuonna 1974 Abba vei kisat suoraan disko-aikakaudelle. Englannista tuli euroviisujen vallitseva kieli. Seuraavina vuosina yhtyeet korvasivat solistit, esiintyjien asuihin tuli kimalletta ja väriä, kapellimestarit häipyivät kuvasta. Nyt voittajat olivat ABBA-klooneja: Teach-In, Brotherhood of Man, Bucks Fizz, Milk And Honey. Kuka vielä muistaa näitä?

Vanha iskelmä teki vielä Irlannin johdolla näyttävän paluun Euroviisuihin, ja Kanadasta vahvistukseksi hankittu Celine Dion puolusti urheasti ranskan kielen asemaa. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui uusi käänne. Euroopan yleisradioliitto oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut itään ja uudet jäsenet pyrkivät innolla mukaan euroviisuihin. Tämä näkyi myös voittajamaiden luettelossa: Viro, Latvia, Turkki, Ukraina, Venäjä, Serbia, Azerbaidzhan. Se oli vanhan Euroopan kädenojennus uusille jäsenille, mutta samalla osoitus uusien äänestäjien voimasta. Tässä aallossa Suomikin sai vuonna 2007 toistaiseksi ainoan euroviisuvoittonsa. 

Lordi: Hard Rock Hallelujah

Oli sentään yksi jäsenmaa, joka ei vielä koskaan ole ollut mukana. Tämä on toinen tietokilpailukysymykseni. Mikä EBU:n perustajajäseniin kuuluva maa ei ole koskaan osallistunut Eurovision laulukilpailuihin?

Uusien maiden myötä politiikka hiipi euroviisuihin. Aikaisemmin ainoa viittaus politiikkaan oli ollut saksalaisen Nicolen herttainen rauhanlaulu ’Ein bisschen Frieden’ vuodelta 1982. Sekin oli 1960-luvun protestilauluihin verrattuna aika kesy. Vuoden 2008 sodan jälkeen Georgia yritti tuoda kilpailuihin laulun ’We Don’t Wanna Put In’, mutta se diskattiin, koska sitä pidettiin  ”liian kantaaottavana”. Krimin valtauksen jälkeen tuuli kääntyi ja voittajaksi nousi Ukrainan Jamalan laulu Krimin tataarien kansanmurhasta. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa vuonna 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan. Puolet tataareista menehtyi matkalla. Tilalle tuotiin venäläisiä. 

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Krimin niemimaa kuului Ukrainalle, mutta maaliskuussa 2014 Venäjä valtasi sen. Seuraavana vuonna Jamalan laulu ’1944’ voitti Eurovision laulukilpailun. Voittanut esitys löytyy netistä, mutta laitan tähän tekstitetyn version, jossa tekstiä on helpompi seurata.

Jamala: 1944, tekstitettynä

Kun kirjoitan tätä maaliskuussa 2022, tämän vuoden voittajaa ei vielä tiedetä, mutta poliittinen kannanotto oli jo sekin, että pitkään mukana ollut Venäjä suljettiin kilpailusta kokonaan pois. Tämä oli tässä tilanteessa välttämätöntä, mutta tavallaan sääli, sillä laulukilpailuissa on aikaisemmin päässyt ääneen ”toinen Venäjä”. Sitä edustivat vaikkapa Buranovon mummot Udmurtiasta ja karatšai-tšerkessialainen Dima Bilan, vuoden 2006 voittaja. Vuonna 2003 Venäjää edusti t.A.T.u. kappaleella ’Ne ver, ne boisia, i ne prosi’ (Älä usko, älä pelkää, älä kysy). Nimi on lainattu Aleksandr Solženitsynin kirjasta Vankileirien saaristo. Nykyisellä Venäjällä tämä ei olisi mahdollista. Se kuului siihen maailmaan, jonka Moskovan oikeauskoinen patriarkka Kirill nyt haluaisi pommittaa maan tasalle.

Osanottajien määrän kasvaessa Eurovision laulukilpailut ovat liukuneet yhä kauemmas musiikkimaailman päävirrasta. Vuonna 1974 ABBAn ’Waterloosta’ tuli maailmanhitti, mutta vuonna 2011 Azerbaidzhanin voittajasävelmä ’Running Scared’ oli parhaimmillaan Englannin single-listalla vain sijalla 61. Islannissa se sentään nousi kakkoseksi. Onneksi kilpailut ovat jo löytäneet uuden kohderyhmän: patriarkka Kirillin inhoamat seksuaaliset vähemmistöt. Samaan aikaan kun korostetun maskuliininen metallimusiikki valtasi levymyyntilistat, sateenkaariväki otti värikkäät laulukilpailut omakseen. Vuonna 1998 voittajaksi nousi sukupuolenvaihdoksen läpi käynyt israelilainen Dana International. Vuonna 2014 Itävallan edustaja Conchita Wurst (’Rise Like A Phoenix’) oli vielä korostetummin androgyyninen. 

American Song Contest Liet International

Eurovision laulukilpailut ovat vakiinnuttaneet asemansa niin vahvasti, että ne ovat saaneet lukuisia jäljittelijöitä. Kilpailun amerikkalainen spin-off American Song Contest käynnistyi maaliskuussa 2022, mutta monet ovat epäilleet, voiko Yhdysvaltain osavaltioiden kilpailuun syntyä samanlaista jännitettä kuin Euroopan maiden välille. Turkvision laulukilpailut on järjestetty Turkin sukuisissa maissa jo useiden vuosien ajan vuosia. Liet International, Euroopan vähemmistökansojen laulukilpailu on mielenkiintoisempi. Kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 2002 Hollannin friisinkielinen television aloitteesta. Saamelaiset ovat osallistuneet kilpailuun uskollisesti, ja vuosien mittaan voittajiksi ovat nousseet mm. Niko Valkeapää ja SomBy Suomesta sekä Transjoijk ja Ella Marie Hætta Isaksen Norjasta. Suomalaisissa medioissa ei näitä voittoja ole valitettavasti juuri hehkutettu.

Liet International (Liet Ynternasjonaal)-kilpailun ympärille ei ole vielä syntynyt samanlaista vakiintunutta organisaatiota kuin Euroviisuille. Friisit ovat olleet säännöllisesti mukana, mutta muuten osanottajien joukko on vaihdellut vuosien mittaan. Täällä on laulettu baskiksi, friuliksi, meänkielellä, mordvaksi, gaeliksi, latgalliksi ja monella muulla kielellä. Mukana on ollut jopa Cornwallissa aikaisemmin puhuttu kornin kieli, joka sammui jo 1700-luvulla. Kilpailu tarjoaa virkistävän vaihtoehdon kaikelle sille kimallukselle ja huuhaalle, joka on jo pitkään leimannut Eurovision laulukilpailuja. Liet Internationalessa vain lauletaan. Näytteeksi sopii vaikkapa Friisinmaan mahtavaääninen Janna Eijer, joka voitti kilpailun vuonna 2011 laulullaan ’Ien klap’.

Janna Eijer: Ien klap

Lopuksi vastaukset tietokilpailukysymyksiin. Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956, koska silloin Suomessa ei vielä ollut televisiolähetyksiä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vasta kaksi vuonna myöhemmin, ja vuonna 1961 Suomi oli ensi kertaa mukana. Vatikaanivaltio on ollut EBU:ssa mukana järjestön perustamisesta lähtien, mutta se ei ole koskaan osallistunut laulukilpailuun. Vatikaanin panosta Eurovisioon voi seurata jouluaattoisin suorassa lähetyksessä Pietarinkirkosta.

Pekka Gronow

Euroviisut | Yle Areena
Eurovision Song Contest | kotisivu
Liet International | kotisivu
American Song Contest 2022 | Yle Areena

Lue lisää
Wikipedia

Liet International -kilpailun osanottajien luettelo
Seksuaalisten vähemmistöjen roolista Eurovision laulukilpailussa

Lue lisää Euroviisuista
Finna.fi

Euroviisut – kisastudion käsikirja Anna Muurinen, 189 sivua | Nemo 2007
Euroviisut – virallinen historia John Kennedy O’Connor & kääntäjä Maria Lyytinen, 224 sivua | Ajatus 2007
Euroviisutriviaa vuosi vuodelta Ismo Loivamaa & Juha Seitajärvi, 139 sivua | Helmi 2007

Erot järjestykseen! – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria [Väitöskirja] Mari Pajala, 506 sivua | Jyväskylän yliopisto 2006
Eurovision laulukilpailu yhteiskunnallisena indikaattorina [Pro gradu] Tapani Moisio, 103 sivua | Tampereen yliopisto 2003
Eurovision Song Contest Helsinki 2007 – laulukilpailut yleisön, yritysten ja yhteistyökumppanien näkökulmasta Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, 86 sivua | Helsingin kaupungin tietokeskus 2008

Läs mera om Melodifestivalen
Finna.fi

Melodifestivalen – från frack till folkfest Hanna Fahl, 207 sidor | Bokförlaget Max Ström 2018

Read more about The Eurovision Song Contest
Finna.fi

Eurovision! – A History of Modern Europe Through The World’s Greatest Song Contest Chris West, 340 pages | Melville House UK 2017
Postwar Europe And The Eurovision Song Contest Dean Vuletic, 272 pages | Bloomsbury Academic 2018
A Song For Europe – Popular Music And Politics In The Eurovision Song Contest Ivan Raykoff & Robert Deam Tobin, 190 pages | Ashgate 2007
The Eurovision Song Contest – The Official Celebration [60th anniversary] John Kennedy O’Connor, 128 pages | Carlton Books 2015
The Good, The Bad And The Wurst – The 100 Craziest Moments From The Eurovision Song Contest Geoff Tibballs, 206 pages | Robinson 2016
The Little Book of Eurovision – The Glitz, The Hits, And The Russian Grannies Alexandra Parsons, 144 pages | Dog ’n’ Bone 2022

CD
Euroviisujen kokoelmalevyjä
Finna.fi

Very Best Of Eurovision Song Contest • 60th Anniversary • 60th Eurovision Song Contest2CD | Universal Music 2015
Euroviisut • 30 suosikkia2CD | Warner Music Finland 2011
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1956–19802CD | CMC Entertainment 2005
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1981–20052CD | CMC Entertainment 2005
Eurovision Song Contest 1956–19992CD | Universal Music 2000

CD
Suomen Euroviisuedustajat ja vuosittaiset kisakokoelmat
Finna.fi

2022 • Torino • Italia
Suomi 🇫🇮 The Rasmus: Jezebel [21.]

Eurovision Song Contest 2022 • Turin • All 40 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2022

2021 • Rotterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Blind Channel: Dark Side [6.]

2020 • Kisoja ei järjestetty
Suomi 🇫🇮 Aksel: Looking Back

Eurovision Song Contest 2021 • Rotterdam • Open Up • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2021

2019 • Tel Aviv • Israel
Suomi 🇫🇮 Darude ft. Sebastian Rejman: Look Away [39.]

Eurovision Song Contest 2019 • Tel Aviv • Dare To Dream • All 41 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) A/S 2019

2018 • Lissabon • Portugali
Suomi 🇫🇮 Saara Aalto: Monsters [25.]

Eurovision Song Contest 2018 • Lissabon • All Aboard! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2018

2017 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Norma John: Blackbird [30.]

Eurovision Song Contest 2017 • Kyiv • Celebrate Diversity • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2017

2016 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sandhja: Sing It Away [35.]

Eurovision Song Contest 2016 • Stockholm • Come Together • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2016

2015 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Pertti Kurikan Nimipäivät: Aina mun pitää [38.]

Eurovision Song Contest 2015 • Vienna • Building Bridges • All 40 Songs From The 60th Edition Of Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2015

2014 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Softengine: Something Better [11.]

Eurovision Song Contest 2014 • Copenhagen • #JoinUs • All 37 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2014

2013 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Krista Siegfrids: Marry Me [24.]

Eurovision Song Contest 2013 • Malmö • We Are One • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | CMC Entertainment/Universal Music 2013

2012 • Baku • Azerbaidžan
Suomi 🇫🇮 Pernilla: När jag blundar [30.]

Eurovision Song Contest 2012 Baku Light Your Fire! All 42 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Universal Music Group 2012

2011 • Düsseldorf • Saksa
Suomi 🇫🇮 Paradise Oscar: Da Da Dam [21.]

Eurovision Song Contest 2011 • Düsseldorf • Feel Your Heart Beat! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Ratas Music Group 2011

2010 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Kuunkuiskaajat: Työlki ellää [24.]

Eurovision Song Contest 2010 • Oslo • Share The Moment • All The Songs From The Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment 2010

2009 • Moskova • Venäjä
Suomi 🇫🇮 Waldo’s People: Lose Control [25.]

Eurovision Song Contest 2009 • Moscow • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2009

2008 • Belgrad • Serbia
Suomi 🇫🇮 Teräsbetoni: Missä miehet ratsastaa [22.]

Eurovision Song Contest 2008 • Belgrade • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2008

2007 • Helsinki • Suomi
Suomi 🇫🇮 Hanna Pakarinen: Leave Me Alone [17.]

Eurovision Song Contest 2007 • Helsinki • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2007

2006 • Ateena • Kreikka
Suomi 🇫🇮 Lordi: Hard Rock Hallelujah [1.]

Eurovision Song Contest 2006 • Athens • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2006

2005 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Geir Rönning: Why [32.]

Eurovision Song Contest 2005 • Kiev • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2005

2004 • Istanbul • Turkki
Suomi 🇫🇮 Jari Sillanpää: Takes 2 To Tango [28.]

Eurovision Song Contest 2004 • Istanbul2CD | CMC/EMI 2004

2003 • Riika • Latvia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2003 • Riga • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2003 Including All Participating CountriesCD | CMC/EMI 2003

2002 • Tallinna • Viro
Suomi 🇫🇮 Laura: Addicted To You [20.]

Eurovision Song Contest 2002 • Estonia • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2002 Including All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2002

2001 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2001 • Copenhagen • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2001 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2001

2000 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Nina Åström: A Little Bit [18.]

Eurovision Song Contest 2000 • Stockholm • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2000 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2000

1999 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1998 • Birmingham • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Edea: Aava [15.]

1997 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1996 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Jasmine: Niin kaunis on taivas [23.]

1995 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1994 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 CatCat: Bye Bye Baby [22.]

1993 • Millstreet • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Katri-Helena: Tule luo [17.]

1992 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pave: Yamma Yamma [23.]

1991 • Rooma • Italia
Suomi 🇫🇮 Kaija: Hullu yö [20.]

1990 • Zagreb • Jugoslavia
Suomi 🇫🇮 Beat: Fri? [21.]

1989 • Lausanne • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 Anneli Saaristo: La Dolce Vita [7.]

1988 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Boulevard: Nauravat silmät muistetaan [21.]

1987 • Bryssel • Belgia
Suomi 🇫🇮 Vicky Rosti: Sata salamaa [15.]

1986 • Bergen • Norja
Suomi 🇫🇮 Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen [15.]

1985 • Göteborg • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sonja Lumme: Eläköön elämä [9.]

1984 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Kirka: Hengaillaan [9.]

1983 • München • Saksa
Suomi 🇫🇮 Ami Aspelund: Fantasiaa [11.]

1982 • Harrogate • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kojo: Nuku pommiin [18.]

1981 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Riki Sorsa: Reggae O.K. [16.]

1980 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri: Huilumies [19.]

1979 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 Katri Helena: Katson sineen taivaan [14.]

1978 • Pariisi • Ranska
Suomi 🇫🇮 Seija Simola: Anna rakkaudelle tilaisuus [18.]

1977 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Monica Aspelund: Lapponia [10.]

1976 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Fredi And The Friends: Pump-Pump [11.]

1975 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pihasoittajat: Old Man Fiddle [7.]

1974 • Brighton • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Carita: Keep Me Warm [13.]

1973 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tom Tom Tom [6.]

1972 • Edinburgh • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan [12.]

1971 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Markku Aro & Koivisto Sisters: Tie uuteen päivään [8.]

1970 • Amsterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1969 • Madrid • Espanja
Suomi 🇫🇮 Jarkko & Laura: Kuin silloin ennen [12.]

1968 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kristina Hautala: Kun kello käy [16.]

1967 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Fredi: Varjoon – suojaan [12.]

1966 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Ann-Christine Nyström: Playboy [10.]

1965 • Napoli • Italia
Suomi 🇫🇮 Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen [15.]

1964 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Lasse Mårtenson: Laiskotellen [7.]

1963 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Laila Halme: Muistojeni laulu [13.]

1962 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tipi-tii [7.]

1961 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa [10.]

1960 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1959 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1958 • Hilversum • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1957 • Frankfurt • Saksa
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1956 • Lugano • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 28.4.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Välimeren Eurooppaan. Banneri: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Välimerelle.
Musiikkikirjastot.fi

Paperi, vinyyli vai bitti? – pohdintoja kokoelmatyöstä digitalisoituvassa (musiikki)kirjastossa • Intervalli 1/2022

Teksti: Pauliina Isomäki (opettaja) ja Riku Lehtimäki (opiskelija)

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Opetan Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja informaatioalan opiskelijoille mm. kirjaston kokoelmatyötä. Kirjastoalan ammattiaineiden opintopaketti on varsin tiivis, eikä siihen valitettavasti mahdu musiikkikirjastotyölle omaa kokonaisuutta. Opintojaksolla Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto pitäisi pystyä jollakin tavalla kattamaan eri aineistolajit.

Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen kirjasto Lemppari. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba
Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen kirjasto Lemppari. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba

Kokoelmatyön opetuksessa harmina on ollut myös suomenkielisen kirjallisuuden vähäisyys, sillä alan perusteos Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoriat, menetelmät, käytäntö (Wilén & Kortelainen, Yliopistopaino 2007) alkaa olla kovin vanhentunut. Kirjan ilmestymisen jälkeen on tapahtunut paljon kirjastojen sähköisissä aineistoissa sekä kirjastokimppojen yhteistyössä ja kellutuksessa. Pirjo Tuomen väitöskirja Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena vuodelta 2017 tuo onneksi tuoreempaa näkökulmaa erityisesti kaunokirjallisuuden valintaan. Musiikkiaineistojen kanssa työskentelyyn ei näissä kummassakaan puututa. Tämän vuoksi olinkin ilahtunut Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen antologiasta Maagisessa paikassa: musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus, joka sisältää monenlaisia tuoreita näkökulmia sekä kirjastoammattilaisilta että kirjaston käyttäjiltä.

Syksyllä 2021 pyysin opiskelijoita lukemaan Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto -kurssin lopputenttiä varten em. antologiasta Heikki Poroilan ja Pekka Gronowin painavat artikkelit. Kysymyksen tenttiin muotoilin näin: Vertaile kirja- ja musiikkiaineistojen kokoelmatyön haasteita. Hyödynnä tekstissäsi koeaineiston lähteitä: Tuomi; Gronow; Poroila; Wilen & Kortelainen. Vastauksina sain kiinnostavia ja syvällisiäkin pohdintoja, joista tässä korkeakouludiplomiopiskelija Riku Lehtimäen tenttivastaus.

Kirjastojen aineistovalinta sähköisessä murroksessa

Aineistovalinta on perinteisesti ollut yksi olennaisimmista kirjastonhoitajien osaamisalueista. Se on elimellisen tärkeä toiminto kirjastojen toiminnan ja tehtävien osalta. Kirjastonhoitajat ovat suuren portin vartijoina, koska he päättävät, mitä asiakkaat pystyvät kirjastosta lainaamaan. Kirjastojen hankintaan on tullut 2000-luvulla merkittäviä muutoksia sähköisten aineistojen myötä, mutta perinteistä kirjavalintaa e-kirjat eivät ole syrjäyttäneet. Tässä esseessä käsittelen ensin hankinnan teorioita ja yleisiä tarkastelua ja myöhemmin keskityn vertailemaan kirja-aineistojen hankintaa ja musiikkiaineistojen hankintaa tässä sähköisten aineistojen täyttämässä kentässä.

Aineistovalinnan teoreettisia lähtökohtia

Kokoelmatutkimukseen, ja sitä kautta myös aineistovalinnan tarkasteluun, on perinteisesti ollut kaksi lähtökohtaa: tiedonsosiologinen näkökulma ja käyttö- ja käyttäjänäkökulma (Wilén & Kortelainen 2007: 22). Ensimmäisessä kokoelma ja sen sisältämä tieto ovat itsearvoinen entiteetti, kun taas toisessa painotetaan käyttäjälähtöistä näkökulmaa, jossa kokoelman sisältö vastaa asiakkaiden tarpeeseen ja kysyntään. Tuomen (2017: 62–63) käytännönläheisemmässä määrittelyssä hän toteaa kyseen olevan siitä, halutaanko laittaa enemmän merkitystä laadulle (tiedonsosiologinen näkökulma) vai potentiaaliselle käytölle (käyttäjänäkökulma). Näistä ensimmäinen oli vahvasti läsnä julkisten kirjastojen juurilla 1900-luvun alkupuolella, kun taas käyttäjälähtöinen näkökulma on noussut vallalle 1960-luvun jälkeen (Tuomi 2017: 63).

Vaikka varmasti kummallakin näkökulmalla on ehdottomat kannattajansa, reaalimaailmassa kirjastoissa toteutettu kokoelmatyö asettuu janalle jonnekin näiden ääripäiden väliin. Tuomen (2017:63) mukaan kirjastojen aineistovalintaa onkin ohjannut maailmanlaajuisesti Shiyali Ramamrita Ranganathanin määrittelemä viisikohtainen ohjeistus: kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle lukijalle kirjansa, jokaiselle kirjalle lukijansa, säästä lukijan aikaa ja kirjasto on kasvava organismi. Ohjeet ovat monitulkintaiset, jopa runolliset, mutta niistä löytyy paljon hyvää pohjaa, jolle rakentaa aineistovalinnan periaatteita. Erityisen tärkeänä näen sen, että vaikka ohjeissa painotetaan käyttäjänäkökulmaa (kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle jotain, säästä lukijan aikaa), niin kolmas kohta ”jokaiselle kirjalle lukijansa” on tulkittavissa myös niin, että myös kokoelmalla itsellään ja sitä kautta kirjallisuudella on arvonsa. Nämä ohjeet ovatkin siis tietyllä tavalla kahden teoreettisen tulokulman synteesi, joka kuvastaa nykypäivän reaalitilannetta edelleen varsin hyvin.

Aineistovalintaan vaikuttavat kuitenkin todella monet tekijät, kuten teosten laatu, kysyntä, tarpeellisuus kirjaston asiakaskunnalle, eettiset ja moraaliset kysymykset, käyttötarkoitus ja niin edelleen (Tuomi 2017: 67), joten valintaa tekevän kirjastonhoitajan asiantuntemus ja jatkuvasti päivittyvä osaaminen ovat ehdottoman tärkeä asia kokoelmaa kartutettaessa. Kokoelma ei kerry itsestään, vaan sitä rakennettaan ja hoidetaan systemaattisella ja määrätietoisella työllä. Siksi työn jatkuvuuden sujuvuuden ja kokoelman rakentumisen kannalta on olennaista, että kirjastonhoitajien ohjenuorana on selkeä kokoelmapolitiikka (Wilén & Kortelainen 2007: 89), jossa on määritelty ohjenuoria valintaan.

Fyysiset aineistohankinnat: kirjat ja levyt

Fyysiset kirjat ovat pitäneet hyvin paikkansa kirjaston kokoelman suurena sydämenä siitä huolimatta, että viime vuosina e-kirjat ja äänikirjat ovat yleistyneet vauhdilla. Esimerkiksi Heinolan kaupunginkirjastossa, jossa työskentelen, leijonanosa hankintabudjetista käytetään edelleen fyysisten kirjojen hankintaan. Fyysisiä kirjoja lainataan ja luetaan, kaupaksi käyvät niin kaunokirjalliset teokset kuin tietokirjatkin, joten niiden hankinnassa käyttäjäläheistä näkökulmaa on helpompi käyttää hankintojen pohdintaan ja perusteluun. Toki reaalimaailmassa valintaan käytetään harkintaa erilaisten näkökulmien kautta, ei pelkästään käyttäjänäkökulmasta. Laatunäkökulmat ovat varmasti mukana harkinnassa, erityisesti tietokirjallisuuden puolella. Haasteiksi nousevatkin siis runsaasta tarjonnasta oman kirjaston asiakkaille ja kokoelmaan sopivien teosten valinta, eräänlainen runsaudenpula.

Musiikkiosastolla murros on ollut kuitenkin nopeampi ja suurempi kuin kirjojen puolella: 2000-luvulla fyysisten äänitteiden (käytännössä siis CD-levyjen) lainaus on laskenut jo murto-osaan siitä, mitä se oli 1990-luvulla (Gronow 2021: 17) samalla, kun nuottien ja partituurien lainaus on pysynyt jotakuinkin samoissa lukemissa. Tämä näkyy esimerkiksi Heinolassa niin, että äänitteiden hankintaan määritelty siivu budjetista on pienentynyt vuosi vuodelta. Poroila (2021: 35) huomauttaa, että myös musiikkiosastojen käyttö on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kun 1970- ja 1980-luvulla erityisesti nuoriso kuunteli musiikkia ahkerasti kirjaston musiikkiosastolla, tuo käyttö on jäänyt kokonaan pois.

Kirjojen hankintaa on siis helpompi perustella käyttäjälähtöisestä näkökulmasta, koska kirjat löytävät lukijansa. Fyysiset äänitteet olivat pitkään musiikkiosaston lainojen suuri massa, mutta nykyään niiden hankintaa on yhä vaikeampi perustella käyttäjänäkökulmasta: jos käyttöä ei ole, tulisiko levyjä silti hankkia? Esimerkiksi Espoon kaupunginkirjasto on linjannut, että se lopettaa 2022 fyysisten äänitteiden hankinnan. Tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävä linjaus kahdesta syystä: kysyntä pienenee ja onko CD-levy formaattina enää lainaajan aikaa säästävä? Perinteinen kirja perustelee paikkansa näppärällä käyttöliittymällään ja käytettävyydellään. Nykyään fyysinen optinen asema alkaa olla musiikinharrastajien hifi-laitteita lukuun ottamatta harvinaisuus. Myös elokuvien hankinta DVD-levyillä lienee kulkemassa hiljalleen samaan suuntaan.

Äänitehankintaa täytyykin siis tänä päivänä pyrkiä perustelemaan enemmän tiedonsosiologisesta näkökulmasta: kokoelmalla ylläpidetään kulttuuriperintöä ja säilötään kulttuuria. Tämä on ajatuksena kannatettava ja mainio, mutta kenties tällaiseen arkistointimaiseen tarpeeseen vastaisi paremmin kansallinen musiikkikirjasto kuin se, että jokainen kaupunginkirjasto hankkii tahollaan samat uutuuslevyt ja poistaa ne muutaman vuoden kuluttua lainojen lopahdettua.

Musiikkiosastojen fyysisiä aineistohankintoja täytyy siis miettiä muiden aineistojen kuin äänitteiden puolelta. Poroila (2021: 39) toteaa, että verkon kautta edelleen heikosti saatavat sisällöt, kuten musiikkilehdet, uudet nuotit ja monografiat ovat edelleen olennaisia hankintoja musiikkikirjastoille. Olen tästä ehdottomasti samaa mieltä ja korostaisin myös uusia, toiminnallisia painotuksia hankintoihin, esimerkiksi lainattavat soittimet ovat luonnollista jatkumoa musiikkikirjaston perinteisille aineistoille. Hankinnassa tuleekin ottaa huomioon se, miten parhaiten hankkia asiakkaille pääsy erilaisten musiikkiaineistojen pariin käytettävissä olevilla resursseilla. Fyysisten levyjen hankinta ei tästäkään näkökulmasta ole prioriteetti.

Sähköiset palvelut ja aineistot

Digitaalisten sisältöjen nousu on totta niin musiikkiosastolla kuin sen ulkopuolellakin. Todennäköisesti kaikki kirjastot tarjoavat e-kirjoja ja e-äänikirjoja erilaisten palveluiden kautta (Ellibs lienee yksi tunnetuimmista), joiden kohdalla valintaprosessi on huomattavasti mutkikkaampi kuin fyysisten kirjojen. Valintakriteerit sähköisissä aineistoissa ja palveluissa ovat myös erilaisia kuin fyysisissä kirjoissa muun muassa siksi, että kirjat hankitaan palveluna palveluntuottajalta ja tämä asettaa rajoituksia valinnalle mm. aineistopakettien muodossa (Wilén & Kortelainen 2007: 77–78). Viimeaikainen haaste e-aineistojen hankinnassa on ollut se, että tietyt kustantajat ovat vetäneet e-kirjansa ja e-äänikirjansa kokonaan pois kirjastojen ulottuvilta, eli niitä ei saa hankittua kirjaston käyttöön lainkaan. Tämä on varsin uusi ja erilainen haaste kirjahankinnassa, ja asettaa myös uusia kysymyksiä siitä, ovatko ihmiset yhdenvertaisessa asemassa.

Lastu-kimpassa e-kirjojen valinta on keskitetty Lahden kaupunginkirjastoon. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi Hollolan kirjastonhoitajat eivät itse pääse valitsemaan sitä kokoelmaa, joka kirjastossa on sähköisesti tarjolla. Tämä on myös merkittävä muutos aiempaan ja asettaa omat haasteensa kokoelman hoitamiseen. E-kokoelma siis elää omaa elämäänsä ja kimpan kirjastojen fyysiset kokoelmat omaansa. Wilén (2007: 51) painottaakin, että painettujen aineistojen ja elektronisten aineistojen synteesin muodostaminen on suuri haaste kirjastoalalle.

Musiikkikirjastojen puolella sähköiset palvelut ovat niin ikään luoneet kirjastolle paineen uusiutua. Levyjen lainauksen laskusta on usein haettu syyllistä sähköisistä streamauspalveluista ja niiden suuresta valikoimasta (Poroila 2021: 38), mutta tämä jättää edelleen kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu musiikille, joka ei ole esimerkiksi Spotifyn valikoimassa? Saati sitten asiakkaiden yhdenvertaisuudelle, jos kirjasto sanoo äänitteitä kysyvälle asiakkaalle ”eioo” ja suosittelee hankkimaan maksullisen palvelun? Jossain määrin kirjastot ovat pyrkineet vastaamaan myös tähän haasteeseen hankkimalla esimerkiksi Naxos Music Library -palvelun, jonka kautta asiakkaat voivat kuunnella klassiseen musiikkiin painottunutta kokoelmaa, valitettavasti kuitenkin suuremman ”markkinan” eli populaarimusiikin, puolella vastaavaa palvelua kirjastoilla ei ole tarjota (Poroila: 38–39), koska kaupalliset toimijat eivät sellaista ole realistiseen hintaan pystyneet (tai halunneet) kirjastoille tarjota. Olemme siis tällä hetkellä pattitilanteessa, jossa asiakkaat eivät enää halua lainata suurissa määrin fyysisiä äänitteitä, mutta kirjasto ei voi tarjota populaarimusiikkia verkkopalveluiden kautta asiakkaiden kuunneltavaksi.

Gronow (2021: 20–21) nostaa esille myös sen ongelman, että kaupallisten streamauspalveluiden valikoima kattaa hyvin CD-aikana ja sen jälkeen äänitetyn musiikin, mutta sitä vanhemmat levytykset ovat palveluissa paljon huonommin saatavilla. Dokumentointi ja luettelointi ovat myös todella heikkotasoista, jopa niin pitkälle, että esimerkiksi Spotifysta klassisen musiikin etsiminen on tuskastuttavaa puuhaa. Ehkä juuri tämä olisi asia, johon kirjastoammattilaiset voisivat vastata jonkinlaisen yhteisen kansallisen musiikkikirjaston muodossa: dokumentoida ja hankkia äänitteitä itseisarvoiseen kokoelmaan, joka olisi asiakkaiden käytettävissä mahdollisimman helposti. Vastaavanlaisia projekteja on Gronowin (2021: 26) mukaan vireillä mm. Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Yhteenveto

Elektroniset aineistot ovat siis aiheuttaneet muutospainetta siihen, mitä aineistoja kirjastoon hankitaan, koska kaikkien materiaalien hankintaa ei voi enää perustella samalla tavalla kuin menneisyydessä käytön ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Muutos on ollut rajuinta fyysisten musiikkiäänitteiden kanssa, mutta erityisesti äänikirjat ovat olleet jo pitkään kasvava trendi kirja-alalla, ja kirjastojen täytyy valinnassaan ottaa tämä huomioon ja pyrkiä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin saatavilla olevilla resursseilla. Näen kuitenkin, että sähköisten aineistojen kanssa tarvitaan kansallisia ratkaisuja, jotta erilaiset palveluntarjoajat saadaan neuvottelupöytään, jossa myös kirjastojen hankkijoilla on enemmän pelimerkkejä käytettävissään kuin yksittäisillä kirjastoilla tai kirjastokimpoilla. Tämä pätee niin musiikkikirjastojen kuin muidenkin kirjastojen kohdalla.

Lähteet

Gronow: Tekeekö internet musiikkikirjastot tarpeettomiksi? (s. 15–31) Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry.
Poroila: Kohti Gronowin maksiimia – ajatuksia musiikista yleisten kirjastojen palveluna (s. 32–44). Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry.
Tuomi, Pirjo. 2017. Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena. Oulun yliopisto. Luvut 3.2 ja 8–10 (s. 59–84, s. 181–230)
Wilén, Raine & Kortelainen, Terttu. 2007. Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoria, menetelmät, käytäntö. Helsinki: Palmenia.

Mikä korkeakouludiplomi?

• Turun AMK:n tarjoama kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomi on käytännönläheinen paketti kirjastoalan perusosaamista, jossa painotetaan ohjaustaitoja.
• Opiskelija suorittaa 60 opintopisteen kokonaisuuden kirjastoalan opintoja.
• Opintoihin kuuluu itsenäistä työskentelyä, ryhmätöitä ja verkkotapaamisia.
• Opinnot soveltuvat hyvin opiskelijalle, jolla on jo korkeakoulututkinto.

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Populaarimusiikkia Georgiasta • Harharetkiä YouTubessa 18

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Georgia • Osa 18

Georgia. Kuva: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa.

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin kahdeksannentoista artikkelin aiheena on Georgia.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Seuraavaksi vuorossa
Osa 19Euroviisut

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Georgia

Georgia on hieman Sveitsiä suurempi vuoristoinen maa Mustanmeren ja Kaukasus-vuorten välissä. Georgia itsenäistyi vuonna 1990, kun Neuvostoliitto hajosi. Maailmalla maa tunnetaan etenkin viineistään ja keittiöstään, mutta myös georgialainen kuorolaulu on päässyt Unescon maailmanperinnelistalle. Moniääninen laulu on Georgiassa ikivanha perinne.

Maassa on useita ammattikuoroja, jotka ovat tunnettuja maan rajojen ulkopuolellakin. Tunnettuja kuoroja ovat mm. Basiani, Aghsavali, Anchiskhati, Didgor, Ialoni ja Rustavi. Musiikin historiassa on perinteisesti opetettu, että länsimainen moniääninen laulu syntyi keskiajan kirkkolaulusta. On kuitenkin tutkijoita, joiden mielestä georgialainen moniääninen laulu on kehittynyt itsenäisesti, läntisistä vaikutteista riippumatta. Georgian Chanting Foundation levittää maailmalle tietoa ilmiöstä.

Oli miten oli, yhteislaulun perinne elää Georgiassa kodeissa tänä päivänä, eikä tarvitse ihmetellä, jos viinibaarissa Tbilisissä viereinen pöytäseurue puhkeaa yhtäkkiä laulamaan. YouTubesta voi bongata näytteitä naputtamalla ”georgian singing” tai ”georgian choirs”.

Table Songs of Kakheti.

Perinteet elävät, mutta millaista on Georgian nykyinen populaarimusiikki? Kirjastosta ei löydy ainoatakaan kirjaa georgialaisesta musiikista (kaikki viitteet vievät amerikkalaiseen Georgian osavaltioon). On siis pakko turvautua taas nettiin. Georgia on osallistunut uskollisesti Eurovision laulukilpailuun vuodesta 2007, mutta kilpailijat ovat edustaneet tavanomaista euroviisutyyliä, josta on vaikea löytää kansallisia piirteitä.

Joukosta erottuu vuodelta 2016 indierock-yhtye Young Georgian Lolitaz, mutta hekin esittivät edustuskappaleensa ’Midnight Gold’ englanniksi. Euroviisuissa yhtye jäi sijalle 20, ja sen jälkeen sen tähti näyttää yhä laskeneen. Koronakeväänä 2020 se julkaisi kappaleen nimeltä ’Feather’, jossa yhtyeen jäsenet soittivat kukin omassa kodissaan, karanteenissa mutta synkronoidusti. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta YouTubessa se on saanut vasta muutamia satoja katsojia.

Internetistä löytyy monenlaisia listoja, joiden perusteella voi saada ainakin pinnallisen kuvan georgialaista musiikista. Popnable-hakemiston mukaan Georgian suosituin kappale helmi-maaliskuussa 2022 oli Megi Gogitidzen ’Sapexurebi’. En tiedä miten sen suosio on mitattu, mutta ainakin kappaleella on YouTubessa ollut kolme miljoonaa kuuntelijaa. Muita tunnettuja georgialaisia artisteja ovat internetin mukaan Gigi Adamashvili, Bera Ivanishvili, Anri Jokhadze, Sopho Khalvashi, Dato Khujadze, Sopho Nizharadze, Lela Tsurtsumia, Tika Patsatsia ja Nutsa Buzaladze. Monista löytyy omat artikkelitkin, mutta kun luen niitä tarkemmin, huomaan että yksi ja toinen artisti on noussut julkisuuteen Eurovision laulukilpailussa, Georgian Idols-kisassa, Ukrainan X-Factorissa tai ollut viisi vuotta sitten Miss Tbilisi. Ovatko he siis enemmän television pintajulkkiksia kuin artisteja? Jokainen georgialainen osaa kuitenkin laulaa, ja selaamalla YouTubea näiltä artisteilta löytyy monia hyviä esityksiä. Nutsa Buzaladze voisi olla vaikkapa Georgian Celine Dion.

Nutsa Buzaladze: Gelodebi.

Kun yritän etsiä enemmän tietoa YouTubesta, hakutulokset näkyvät välillä latinalaisin kirjaimin, välillä georgiaksi, riippuen siitä millaista polkua olen kulkenut netissä. Georgiaksi Nutsan esittämä kappale on nimeltään გელოდები. Georgian kieli on historiallinen muinaisjäänne, jolla ei ole Euroopassa ainoatakaan sukulaista. Kaiken lisäksi se käyttää kirjaimistoa, jota ei käytetä missään muussa kielessä. Luulisi tämän olevan hankalaa georgialaisillekin, mutta oma kirjaimisto on ilmeisesti tärkeä osa maan identiteettiä. Onneksi internet ymmärtää nykyisin myös georgiaa. Google-kääntäjän avulla on helppo selvittää, että გელოდები on translitteroituna ”Gelodebi” ja tarkoittaa suomeksi ”Odotan sinua”. 

Tutkiessani georgialaista musiikkia olen koko ajan tuntenut olevani kielimuurin takana. Kokeilen leikkaa ja liimaa -menetelmää ja kopioin sanan გელოდები YouTuben hakukenttään. Yllättäen joudun nyt keskelle georgiankielistä kyberavaruutta. Haku tuo esiin useita kymmeniä kappaleita, joissa kaikissa ilmeisesti odotetaan jotakin – ei mitenkään yllättävää, kun kyseessä on populaarimusiikin sanoituksista. Muutamissa odotetaan vielä joulupukkia, eivätkä ne ole nyt ajankohtaisia, mutta Gela Gnolidzen tulkinta  ზღვა ღელავს on tavoittanut jopa 15 miljoonaa katsojaa. Uskollinen Google-kääntäjäni paljastaa, että kappaleen nimi on suomeksi ”Meri myrskyää”. Se tuli mukaan hakutulokseen, koska georgiankielinen google tuntee myös laulujen sanoja. Tekstissä ilmeisesti odotetaan, mihin suuntaan nainen päättää elämässään kääntyä. 

Gela Gnolidze ja yöshow-orkesteri.

Tämä esitys löytyy YouTubesta TV IMEDI -nimiseltä kanavalta. Sillä on suuri määrä videoita, joiden tiedot ovat vain georgiaksi. Tällaista siis tavalliset georgialaiset Tbilisissä, Mtshketassa tai Kutaisissa katselevat telkkarista lauantai-iltaisin. Haluan kuitenkin päästä syvemmälle georgialaisen populaarimusiikin maailmaan ja saan google-kääntäjän avulla selville, että ”georgian popular song” on georgiaksi ქართული პოპულარული სიმღერა. Bingo! Kun vaihdan kirjaimistoa, google-haku antaa 136 000 tulosta. YouTuben algoritmin alkavat nyt ohjata minua Kaukasiaan. 

Ensimmäisenä haaviin tarttuu Balabani-niminen yhtye. En tiedä, mistä se laulaa, mutta tausta näyttää selvästi kaukasialaiselta. Tälläkin videolla on ollut vuodessa jo 16 miljoonaa katselukertaa. Kun georgialaisia on alle neljä miljoonaa, vähemmän kuin suomalaisia, kyseessä täytyy olla melkoinen hitti.

Balabani.

On ilmeistä, että Google ja YouTube näyttävät georgialaisen kirjaimiston käyttäjille aivan eri maailman kuin tutulla latinalaisella kirjaimistolla. Alan klikata umpimähkään YouTuben minulle georgian kielellä suosittelemia kappaleita, vaikka en ymmärräkään nimistä mitään. Pian päädyn Chveneburebi -nimisen yhtyeen sivuille. Tässä ollaan selvästi jo syvällä Georgian maaseudulla.

Chveneburebi: Vardis Shto.

Internet on monessa suhteessa mainio tiedonhaun apuväline, mutta joskus on hauskaa päätyä umpimähkään sivuille, joiden sanomaa joutuu vain arvailemaan. Georgialaisessa kyberavaruudessa tuli sattumalta vastaan artisti nimeltä Merab Batashvili. YouTubesta löytyy video nimeltä Qeipi; sanalle ei löydy käännöstä Google-kääntäjästä. Musiikki kuulostaa perinteiseltä ja tanssijat pyörivät piirissä kansantanssin tapaan, miehet ja naiset erikseen, mutta on selvää, ettei tämä ole mikään perinnetapahtuma. Herroilla on ykköset päällä, daameilla säihkyvät iltapuvut, jotka sopisivat vaikka Oscar-galaan. Mitä tässä on tekeillä? Video on saanut georgiaksi ja venäjäksi runsaasti kommentteja, ja sivun omistaja on Kartuli Sulovani official channel. Sen verran olen nyt oppinut georgiaa, että ”kartuli sulovani” on suomeksi ”georgialaiset emigrantit”. Olisikohan kyseessä georgialaisten siirtolaisten juhlat jossakin? 

Merab Batashvili: Qeipi.

Kun ryhdyn tavaamaan google-kääntäjän avulla katsojien kommentteja, arvoitus ratkeaa. Kyse on juutalaisista häistä. ”Nämä ovat Georgian juutalaisia – meidän hengen veljiämme! Olemme eläneet rakkaudessa ja kunnioituksessa 2600 vuotta Nebukadnesarin ajoista lähtien”, kirjoittaa Avelina Davituliani. Azerbaidzhanilainen katsoja vain kiittää venäjäksi hyvästä musiikista, ja samanlaisia terveisiä lähetetään myös etelästä, Armeniasta ja pohjoisesta Ingušiasta.

Pekka Gronow

Lue lisää Georgiasta
Finna.fi

Georgia – pelinappula uudessa suuressa pelissä Per Gahrton & kääntäjä Leena Teiriaho, 371 sivua | Like/Suomen Rauhanpuolustajat 2011
Löytöretkiä Georgiaan Krista Berglund, 260 sivua | University Press of Eastern Finland 2014

Internet-lähteitä

Georgian Chant Foundation
Kartul Sulovani official channel
Popnable Georgia

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.3.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Georgiaan. Banneri: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Georgiaan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Ruotsista • Harharetkiä YouTubessa 17

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Ruotsi • Osa 17

Ruotsi. Kuva: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännentoista artikkelin aiheena on Ruotsi.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Seuraavaksi vuorossa
Georgia

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ruotsi

Suomalaiset ovat urheilussa ja monissa muissa asioissa yhtä hyviä kuin ruotsalaiset, mutta populaarimusiikissa me jäämme auttamatta jälkeen. Viimeisten tietojen mukaan Abban levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonaa kappaletta, mikä asettaa bändin samaan luokkaan Bruce Springsteenin, Phil Collinsin ja Barbra Streisandin kanssa, vain hieman Rolling Stonesin jälkeen. Vertailun vuoksi voi todeta, että maailmalla loistavasti menestyneen Nightwishin levyjä on myyty noin yhdeksän miljoonaa kappaletta. On siis aika verestää tietoja ruotsalaisesta populaarimusiikista. Ensimmäiseksi on lähes pakko laittaa kappale, josta kaikki alkoi.

Abba: Waterloo.

Abban voitto Eurovision laulukilpailussa huhtikuussa 1974 oli käännekohta populaarimusiikin historiassa. Englannista tuli käytännössä populaarimusiikin virallinen kieli. Menestys opetti ruotsalaisille, että jos haluaa menestyä maailmalla, kannattaa laulaa englanniksi. Ainakin kymmenen ruotsalaisen artistin levyjä on sen jälkeen myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Listalla ovat Abban lisäksi mm. Roxette, Avicii, Ace of Base, Cardigans ja The Spotnicks. Vain yksi listalle nousseista yhtyeistä, Vikingarna, esiintyy ruotsiksi. 

Ruotsalaisten luulisi innostuneen Eurovisiovoitosta yhtä paljon kuin kultamitalista olympialaisissa, mutta kun laulukilpailut seuraavana vuonna pidettiin Tukholmassa, kaupungissa järjestettiin näyttävät vastafestivaalit. Göteborgilainen koomikko Sillstryparn (Ulf Dageby) esitti siellä laulun nimeltä ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’, jossa pilkattiin Abban muovisia asuja. Yhtyeen manageri Stikkan Anderson oli ”kyyninen sika”, ja musiikki oli Sillstryparnin mielestä yhtä kuollutta kuin samannimisen säilyketehtaan sillit. 

Sillstryparn: Doin’ the immoralisk schlagerfestival.

Vastafestivaalien järjestäjien mielestä Eurovision laulukilpailut olivat moraalittomat. Osanottajamaiden joukossa oli näet diktatuurimaa Espanja, jossa silloin vielä hirtettiin Francon vastustajia. Sillstryparn eli ”sillinruoto” (tukholmalaisten göteborgilaisille antama pilkkanimi) oli osa liikettä, joka tunnettiin nimellä ”musikrörelsen” tai ”progg”. Ruotsin progg ei tarkoita samaa kuin Suomen proge, vaan liikkeeseen kuului laaja rintama vasemmistohenkisiä ryhmiä poliittisesta teatterista progressiiviseen poppiin. Musikrörelsen ei ihaillut Neuvostoliittoa, vaan haki inspiraatiota pikemmin Maon punaisesta kirjasta. Liikkeeseen kuuluivat Nationalteatern, Kebnekajse, Hoola Bandoola Band, Eldkvarn, Fläsket Brinner, Gunder Hägg, Samla Mammas Manna, Norrbottens Järn ja kymmeniä muita. Suomessa nämä ryhmät jäivät melko tuntemattomiksi, mutta Ruotsissa niistä on tullut legendoja. Elossa olevat musiikkiliikkeen veteraanit esittelevät nykyisin netissä parhaita jouluherkkujaan, ja ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’ löytyy YouTubesta lähes kymmenenä tulkintana.

Olivatko Björn Ulvaeus (s. 1945) ja Benny Andersson (s. 1946) musiikkiviennin sankareita vai maanpettureita, jotka hylkäsivät äidinkielensä? Andersson on kieltämättä nerokas musiikin tekijä, Phil Spectorin paras oppilas Euroopassa, mutta Abban englanninkieliset tekstit ovat tyypillistä iskelmäenglantia. Sama johtopäätös on pakko tehdä, kun kuuntelee Roxetten musiikkia. Per Gesslen (s. 1959) ja Marie Fredrikssonin (1958–2019) Roxette on Abban jälkeen ollut suosituin ruotsalainen yhtye, jonka levyjä on myyty maailmalla noin 75 miljoonaa kappaletta. ’It Must Have Been Love’ ja ’Sleeping In My Car’ toimivat niin Japanissa kuin Argentiinassakin. Marie Fredriksson oli loistava solisti ja Roxetten futuristiset asut näyttäviä, mutta lyriikkana laulut olivat melko tavanomaisia. 

Gesslen toinen bändiprojekti oli Gyllene Tider. Sen imago oli tietoisesti täysin erilainen kuin Roxetten. Yhtye pukeutui arkisesti ja lauloi ruotsiksi. Laulut ovat lyriikkana aivan eri tasolla kuin Roxetten englanninkieliset tekstit. ’Småstadsprat’ kertoo tytöstä, joka palaa maailmalta pikkukaupunkiin. Kaikki utelevat, onko tytöllä vielä entinen sukunimensä, muuta ei laulussa tapahdu: 

Jag trodde inte att det var sant
Att du kommit tillbaks med samma namn
Det var bara småstadsprat.

Elämä jatkuu pikkukaupungissa entisellään, leskenlehdet kukkivat taas keväällä tien varrella. Toinen suosikkini, ’Flickan i en Cole Porter låt’, kertoo miehestä, joka lähtee maailmalle etsimään tyttöä Cole Porterin laulusta. Laulu vuodelta 1982 on edelleen Per Gesslen ohjelmistossa, ja kuusikymppisenä taiteilija pomppii yhä lavalla innostuneena kuin teinitähti.

Gyllene Tider: Flickan i en Cole Porter sång, 2019.

Per Gessle on itsekin kotoisin pikkukaupungista, Etelä-Ruotsin Halmstadista. Hänet ”löysi” alun perin levytuottaja Kjell Andersson, joka on hiljattain julkaissut muistelmansa nimellä Ingen går hel ur det här (Kukaan ei pääse täältä pois ehjänä). Kirja on oivallinen katsaus Ruotsin musiikkielämään tuottajan näkökulmasta. Andersson aloitti EMI:n palveluksessa vuonna 1974 ja teoksessa vilahtavat ohi lähes kaikki tärkeät ruotsalaiset artistit neljännesvuosisadan ajalta. Mukana ovat Harpo, Per Gessle, Marie Fredriksson, Björn Skifs, Eldkvarn, Wilmer X, Mauro Scocco, Niklas Strömstedt, Cornelis Vreeswijk ja jopa edellisen sukupolven trubaduuri Evert Taube, jonka kootut teokset Andersson kaivoi viime työnään EMI:n arkistosta. Abbakin mainitaan ohimennen: vuonna 1975 Anderssonilla oli Tukholmassa yhteinen taksimatka yhtyeen jäsenten kanssa. Benny ja Anni-Frid riitelivät koko ajan.

Yli kaikkien muistelmissa nousee Ulf Lundell, Ruotsin Bob Dylan, jonka tuottajana Andersson toimi pitkään. Kotimaassaan legendaarinen artisti on nähnyt monta nousua ja laskua. Suomessa hän ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta Finna-tietokannasta löytyy useita hänestä tehtyjä pro gradu-tutkielmia. Lundellin ’Öppna landskap’ on jo Ruotsin epävirallinen kansallislaulu, ja autofiktiivinen Jack oli 1970-luvun suuri sukupolviromaani, josta tehtiin tuoreeltaan elokuva. Tähän mennessä Lundell (s. 1949) on julkaissut nelisenkymmentä albumia ja kaksikymmentä romaania, ja hänestä on kirjoitettu kolmiosainen elämäkerta. Romaaneista on suomeksi ilmestynyt mm. Vuosi Tommy Cosmon elämässä (Sömnen, 1976). 

Ulf Lundell: Snön faller och vi med den, 2005.

Luettuani Kjell Anderssonin muistelmat luulin tietäväni jotakin ruotsalaisesta populaarimusiikista, mutta kuvitelmani särkyivät, kun sain käsiini kirjan Tusen svenska klassiker (Tuhat ruotsalaista klassikkoa). Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa neljä kriitikkoa on valinnut puolen vuosisadan ajalta tuhat teosta, joista on tullut ”ruotsalaisia klassikoita”. Mukana ovat tietysti sellaiset tunnustetut klassikot kuin Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka, P.O. Sundmanin Insinööri Andréen ilmapurjehdus ja Jan Myrdalin Lapsuus, mutta myös satoja levyjä. Klassikoiden joukkoon nousevat luontevasti Abba, Ulf Lundell ja Hoola Bandoola Band, mutta sitten listalla alkaa näkyä nimiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Keitä olivat Slam Creepers, The Namelosers, Jokkmokks-Jokke, Kenta ja Philemon Arthur And The Dung, jotka kaikki on nostettu kuolemattomien rinnalle? Kun luettelosta vielä löytyi likinäköinen peippo nimeltä Knut (Den närsynte bofinken Knut), tajusin että on todella korkea aika kerrata ruotsalaisen populaarimusiikin historiaa. 

Knut-peippo oli vuonna 1973 monta viikkoa Svensktoppenissa, Ruotsin suosituimpien levyjen listalla, ja siitä on jopa oma artikkeli Wikipediassa. Laulu kertoo television kuvausryhmästä, joka saapuu metsään tekemään luonto-ohjelmaa. Kukaan eläimistä ei halua olla mukana ohjelmassa. Jäljelle jää vain likinäköinen Knut, joka on niin vanha ja elämään kyllästynyt, ettei viitsi lentää pois.

Eva Rydberg: Den närsynte bofinken Knut.

Tusen svenska klassiker löytyy Suomessa vain muutamista kirjastoista. Itse hankin tämän hyödyllisen hakuteoksen ruotsalaisesta nettidivarista. Luettelen seuraavassa pienen valikoiman ”klassikoita” kirjasta puolen vuosisadan ajalta. Listan avulla voi nopeasti laajentaa ruotsalaisen musiikin tuntemustaan. Suurin osa löytyy helposti YouTubesta ja muista internetin musiikkipalveluista. Mukana on sekä kansainvälisesti menestyneitä artisteja sekä vähemmän tunnettuja nimiä, jotka ovat listan laatijoiden mielestä vaikuttaneet merkittävällä tavalla ruotsalaisen populaarimusiikin kehitykseen. Voin vakuuttaa, että listan läpikuunteleminen on avartava kokemus. Levytykset on linkitetty Finna.fi-hakukonetulokseen.

1960-luku

Evert Taube 4 nya Taube • EP | Scan-Disc 1961 • Parhaat CD-osumat Evert TaubeSpotlight
The Spotnicks Out-A Space – The Spotnicks in London | Karusell/Oriole 1962
Monica Zetterlund Ahh! Monica! | Philips 1962
Jan Johansson & Georg Riedel Jazz på svenska | Megafon 1964
Cornelis Vreeswijk Ballader och oförskämdheter | Metronome 1964
The Hep Stars Wedding • 7″-single | Olga Records 1966 • Paras CD-osuma Cadillac Madness – 40 Years, 40 Hits 1964–2004
Tages Studio | Parlophone 1967
Anna-Lena Löfgren Lyckliga gatan | Metronome 1967 • Paras CD-osuma Lyckliga gatan och andra gulkorn
International Harvester Sov gott Rose-Marie | Love Records 1968
Pugh Rogefeldt Pugh (Ja, dä ä dä!) | Metronome 1969
Robert Karl-Oskar Broberg Tjejjer | EMI 1969

1970-luku

Bernt Staf När dimman lättar | Metronome 1970
Anders F Rönnblom Din barndom skall aldrig dö | Decca 1971
Eri esittäjiä Sånger om kvinnor | MNW 1971
Sven-Bertil Taube Änglamark | Svenska Ljud 1971 • Paras CD-osuma Ett samlingsalbum 1959–2001
Eri esittäjiä Festen på Gärdet | Silence 1971
Hoola Bandoola Band Vem kan man lita på? | MNW 1972
Östen Warnerbring Skåne | Philips 1973
Thorleifs Gråt inga tårar… | Platina 1975
Agneta Fältskog Elva kvinnor i ett hus | Cupol 1975
Abba Abba | Polar 1975
Tältorkestern Vi äro tusenden | Nacksving 1977
Ulf Lundell Nådens år/Dådens år | Parlophone 1978

1980-luku

Gyllene Tider Gyllene Tider | Parlophone 1980
Eldkvarn Musik för miljonärer | Silence 1980
Vikingarna Kramgoa låtar 9 | Mariann 1981
Abba The Visitors | Polar 1981
Carola Främling | Mariann 1983
Ebba Grön Staten & kapitalet • 7″ | Parhaat CD-osumat Kärlek & upprorBoxen
Yngwie J. Malmsteen Rising Force | Polydor 1984
Europe The Final Countdown | Epic 1986
Magnus Uggla Den döende dandyn | CBS 1986
Eva Dahlgren Ung och stolt | The Record Station 1987
Roxette It Must Have Been Love • 7″ | EMI 1987 • Soundtrack Pretty Woman
Lasse Stefanz Livets ljusa sida | Frituna 1988
Neneh Cherry Raw Like Sushi | Circa/Virgin 1989

1990-luku 

Dr. Alban Hello Afrika (Tell Me How You’re Doin) • 7″ • 12″ • CD-single | SweMix/Logic/Arista 1990 • Paras CD-osuma Hello Afrika – The Album
Björn Afzelius Tusen bitar | Rebelle Records 1990
Titiyo Titiyo | Telegram Records 1990
Grymlings Grymlings | Warner Music Sweden/Grymlings Records 1990
Wilmer X Mambo feber | EMI/Hi Fidelity 1991
Army Of Lovers Massive Luxury Overdose | Ton Son Ton 1991
Sven-Ingvars Två mörka ögon | Nordiska Music Gruppen 1991
Ace Of Base Happy Nation | Mega Records 1992
Atomic Swing A Car Crash In The Blue | Sonet/Polydor 1993
The Latin Kings Välkommen till förorten | Warner Music Sweden 1994
The Cardigans Emmerdale | Stockholm Records/Trampolene 1994
Bo Kaspers Orkester Amerika | Columbia 1996
Dilba Demirbag Dilba | Strawberry Records/Warner Music Sweden 1996
Kristina från Duvemåla • 3CD | Mono Music 1996

2000–2009

Håkan Hellström: Känn ingen sorg för mig Göteborg | Virgin 2000
Kent: Vapen & ammunition | RCA/BMG Sweden 2002
Lars Winnerbäck Söndermarken | Sonet 2003
Broder Daniel Shoreline | Virgin/Dolores 2003 • Paras CD-osuma Cruel Town
The Knife Deep Cuts | Rabid Records/V2 2003
Markoolio In med bollen • CD-single | Bonnier Musik 2004 • Paras CD-osuma Bäst off
Lena Philipsson Det gör ont • CD-single | Columbia 2004 • Paras CD-osuma Det gör ont en stund på natten men inget på dan
Timbuktu Alla vill till himmelen men ingen vill dö | Juju Records 2005
Benny Anderssons orkester med Helen Sjöholm BAO! | Mono Music 2004
Thåström Skebokvarnsv. 209 | Sonet 2005
Peter Björn and John Young Folks | Wichita 2006
Frida Hyvönen Silence Is Wild | Licking Fingers 2008

Kuka sitten oli koko 1900-luvun merkittävin ruotsalainen artisti? Siitä on varmasti yhtä monta mieltä kuin vastaajiakin. Vuonna 2000 asiaa kysyttiin ruotsalaisilta television katsojilta. Vastauksena ei silloin ollut Abba tai Roxette, vaan äänestyksen voitti Thorleifs, Norrhultissa vuonna 1962 perustettu tanssiorkesteri. Thorleifs oli vuonna 2009 mukana Melodifestivalenissa eli Ruotsin Eurovisiokarsinnoissa, mutta yhtyeen suurin menestys oli vuonna 1975 levytetty Gråt inga tårar, joka oli siis television katsojien mielestä kaikkien aikojen paras ruotsalainen levy. Yhtyeen perustaja Thorleif Torstensson menehtyi koronaan tammikuussa 2021, joten vuodatetaan kuitenkin kyynel hänen muistolleen.

Thorleifs: Gråt inga tårar.

Jatko-opintoja varten kirjastoista löytyy todella runsas valikoima ruotsalaista musiikkia koskevaa kirjallisuutta, levyjä ja nuottikokoelmia. Suomen kielellä on vain kaksi Abban vaiheita käsittelevää teosta, mutta kouluruotsilla muutkin avautuvat helposti. Tässä poimintoja Finna.fi-tietokannasta:

Abba – koko tarina Andrew Oldham & Tony Calder & Colin Irwin & kääntäjä Maria Lyytinen, 303 sivua | Ajatus 2005
Abba Carl Magnus Palm & kääntäjä Pia Livia Hekanaho, 444 sivua | Like 2009
Vuosi Tommy Cosmon elämässä Ulf Lundell & kääntäjä Aarne T.K. Lahtinen, 397 sivua | Tammi 1978

Läs mera
Finna.fi

Abba • The Story – berättelsen om supergruppen Carl Magnus Palm, 415 sidor | Wahlström & Widstrand 2008
Ingen går hel ur det här – mitt liv i den svenska musiken Kjell Andersson, 591 sidor | Albert Bonniers förlag 2021
Sömnen Ulf Lundell, 331 sidor | Wahlström 1977 • Wahlström & Widstrand 1983
Tusen svenska klassiker – böcker, filmer, skivor, tv-program från 1956 till i dag Jan Gradvall [och andra], 1000 sidor | Norstedt 2009
Vikingarna – berättelsen om hela folkets dansband  Bo Thunberg & teckningar Ellen Auensen & fotografer Alexander Crispin & Christer Höglund & Hans M. Karlsson, 161 sidor | Lyckaäpple 1992
Vill du ha din frihet får du ta den • Ulf Lundell – en biografi Vol. 1–3 Måns Ivarsson, 356, 297 och 334 sidor | Ordupplaget 2007

Read more about Swedish popular music
Finna.fi

Abba – The Name Of The Game Andrew Oldham & Tony Calder & Colin Irwin | Sidgwick & Jackson 1995 • Pan Books 1996
The Encyclopedia of Swedish Progressive Music 1967–1979 – From Psychedelic Experiments To Political Propaganda  Editors Tobias Petterson & Ulf Henninsson , 235 pages • Book+CD | Premium 2007
Made In Sweden – Studies In Popular Music Editors Alf Björnberg & Thomas Bosses, 255 pages | Routledge 2017

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-ja Finna.fi-linkit tarkistettu 16.2.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Argentiinasta • Harharetkiä YouTubessa 16

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Argentiina • Osa 16

Argentiina karttapallo 18.1.2022. Kuva: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennentoista artikkelin aiheena on Argentiina.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Argentiina

Jokainen suomalainen tietää Argentiinasta ainakin sen, että se on tangon kotimaa. Tämä käy ilmi myös Telle Virtasen mainiosta kirjasta Tangon tarina Buenos Airesista Seinäjoelle, jossa on hyvä katsaus tangon historiaan ja merkittävimpiin edustajiin Argentiinassa. Tango on hienoa musiikkia, mutta asian voi nähdä toisinkin päin. Tango on myös Argentiinan kirous. Suomalaiset eivät tunne argentiinalaisesta musiikista muuta kuin tangon, vaikka Argentiinassa on valtavan rikas musiikkielämä.

Näin hiljattain tuoreen tutkimuksen, jonka mukaan tango oli vuonna 2017 Argentiinassa vasta kymmenenneksi suosituin musiikin laji. Ensimmäisellä sijalla oli kotimainen rock, sitten cumbia. Tango oli suositumpi kuin jazz, jolla myös on Argentiinassa vahvat perinteet. Billboard-lehden mukaan Argentiinan suosituin artisti marraskuussa 2021 oli räppäri Kaleb Di Masi, jonka video ’Turraka’ on kerännyt YouTubessa yli 66 miljoonaa katsojaa.

Tutustumisen argentiinalaiseen populaarimusiikkiin voi kuitenkin huoletta aloittaa tangosta, sillä siitä on helpointa löytää aineistoa suomeksi. Telle Virtasen kirja on yleiskatsaus tangon kulttuurihistoriaan, teksteihin ja keskeisiin esittäjiin. Ruotsiksi löytyy Carl-Gunnar Åhlénin Det mesta om tango, jossa on enemmän tietoa yksittäisistä artisteista. Kun Åhlénin teos ilmestyi vuonna 1984, pohjoismaista oli vaikea löytää argentiinalaisia levyjä. Kirjan liitteenä oli C-kasetteja, joilla oli edustava kokoelma musiikkinäytteitä. Kirja löytyy kirjastoista, mutta en tiedä kuinka monella on toimiva kasettisoitin. Ei haittaa, sillä nykyisin tangon historia 1900-luvun alusta lähtien on kuunneltavissa verkossa, kun vain tietää mitä hakee. YouTubesta löytyy vaikkapa legendaarisen bandoneonin soittajan Juan Maglion tango ’Emancipation’ vuodelta 1912. 

Kustantajat luottavat yhä niin paljon tangoon, että myös vuonna 1935 kuolleen tangokuningas Carlos Gardelin elämäkerta on hiljattain julkaistu suomeksi, eikä syyttä. Carlos Gardel on tangon historian suurin nimi, ja Buenos Airesissa on hänelle omistettu museo. Gardelin äänilevyura alkoi 1915, mutta se oli huipussaan äänielokuvan alkuaikoina. Tämän ansiosta hänen keskeisistä lauluistaan löytyy myös ”musiikkivideot”. ’El día que me quieras’ (Päivä, jolloin rakastit) on mainittu monilla listoilla ”kaikkien aikojen tärkeimpänä argentiinalaisena lauluna”. YouTubessa on Argentiinan elokuva-arkiston restauroima ”virallinen” versio vuodelta 1935.

Carlos Gardel: El Día que me Quieras. 

Tämä riittää tangosta. Päätin selvittää, mitä muuta populaarimusiikkia Argentiinassa on, ja löysin kokonaisen uuden maailman, joka on jäänyt tangon taakse piiloon. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa kun nyt, kun harhailin YouTubessa cuarteton, cumbia villeran, cachenguen ja chanamén parissa. Oppaani oli englanninkielisen wikipedian artikkeli Music of Argentina, josta poikkesin välillä vastaaviin espanjankielisiin artikkeleihin. Vaikka en juuri osaa espanjaa, wikipedian artikkeli Cuarteto (género musical) sisälsi hyödyllisen luettelon tyylin edustajista. Useimmista taiteilijoista löytyi omat henkilökohtaiset artikkelinsa, mutta vasta kun siirryin YouTuben puolelle, tajusin löytäneeni jotakin ainutlaatuista. Ensimmäiseksi eteen osui Rodrigo Bueno, joka tunnettiin myös taiteilijanimellä El Potro (Varsa). Laulussa ’Soy Cordobés’ hän ylistää kotikaupunkiaan Córdobaa. Tällaisia artisteja ei ole muualla. 

Rodrigo Bueno: Soy Cordobés.

Córdobassa on puolitoista miljoonaa asukasta ja se on Argentiinan toiseksi suurin kaupunki. Siellä on kehitetty omia musiikin muotoja vastapainona pääkaupungin snobeille. Cuarteto-musiikin isänä pidetään Cuarteto Leo -nimistä yhtyettä, joka tuli tunnetuksi paikallisella radioasemalla 1940-luvulla. Yhtyeen keskeinen soitin oli harmonikka, ja se näkyi myös Rodrigon taustalla, vaikka etualalle ovatkin vuosien mittaan nousseet lyömäsoittimet. Rodrigo oli cuarteto-musiikin suuri uudistaja, hänen ansiostaan maakunnan musiikki tuli valtakunnallisesti tunnetuksi. Rodrigo Bueno kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2000, vasta 27-vuotiaana. Hänen työnsä jatkajaksi tuli pikkuveli Ulises. YouTubesta löytyy harvinainen video tämän uran alkuajoilta. Mieleen tulee Rauli Badding Somerjoki. Vaikka kuva on rakeinen, siitä näkyy, että laulajan käsivarteen on tatuoitu ihaillun ison veljen nimi. Taustalla on välttämätön harmonikansoittaja. 

Ulises Bueno: Figurate Tú.

Nykyisin Ulises on menestyvä keski-ikäinen artisti, joka näyttää hieman Tuure Kilpeläiseltä. Hänen viimeisintä videotaan on katsottu YouTubessa yli sata miljoonaa kertaa. Cuarteto-musiikin muita suuria nimiä ovat La Mona Jiménez, Tru-la-lá, Los Auténticos Decadentes, Banda XXI ja Rey Pelusa. El Día de Cuarteto eli cuarteton päivä on Córdobassa kesäkuun neljäntenä. Cuarteto-musiikista ei näytä olevan kirjallisuutta millään kielellä, mutta tietoa löytyy espanjankielisestä netistä. 

Sen sijaan cumbia on keskeisellä sijalla Routledge-kustantamon erinomaisessa artikkelikokoelmassa Made In Latin America – Studies In Popular Music. Cumbia onkin rockin jälkeen toiseksi suosituin musiikin muoto Argentiinassa. Cumbia on alun perin syntynyt Colombiassa ja siinä kuuluu vahva afroamerikkalainen vaikutus. Se levisi Argentiinaan puoli vuosisataa sitten ja juurtui niin syvästi maahan, että siitä on jo kehittynyt lukemattomia alalajeja. Amar Azul ja Ráfaga olivat suosittuja perus-cumbiaa soittavia bändejä. Gladys ”La Bomba” Tucumana, Ricky Maravilla ja La Nueva Luna edustavat cumbiaa sen kaupallisimmassa muodossa, televisiota varten viritettyä viihdettä, jossa säihkyvillä asuilla ja tanssitytöillä on tärkeä osuus. Cumbia Santafesina on Santa Fen provinssissa suosittu tyyli. Yerba Brava haluaa viedä cumbian takaisin vuoristokyliin, kun taas El Judas en La Liga soittaa sähköistä tekno-cumbiaa, jossa on säilytetty tyylin tunnusominainen soitin, raastinrautaa muistuttava guiro.

Amar Azul: Yo tomo licor.

Yksi cumbian kiinnostavimmista haaroista on 1990-luvun taloudellisen kriisin aikana Buenos Airesin pohjoisissa esikaupungeissa kehittynyt cumbia villera. ”laitakaupungin cumbia”. Cumbia villera on eräänlaista punk-cumbiaa. Bändit käyttävät halpoja soittimia, ja laulut joutuivat radioasemilla esityskieltoon sopimattomien tekstien vuoksi. Tyyli löysi oman yleisönsä, ja tunnetuimmat villera -yhtyeet kuten Damas Gratis, Flor de Piedra, Pibes Chorros, Meta Guacha ja Mala Fama tavoittivat ulkoilmakonserteissa valtavan yleisön. Videot korostavat musiikin kapinallista luonnetta. Flor de Piedran videolla ’Sos botón’ koko joukko päätyy kaltereiden taakse, loppukohtauksessa tosin poliisi grillaa katuvierellä lihaa sulassa sovussa bändin kanssa.

Nykyisin cumbian ohi ajaa rock nacional. Rock tuli Argentiinaan suunnilleen samoihin aikoihin kuin Suomeenkin. Aluksi kaupunkien keskiluokkainen nuoriso kuunteli Cliff Richardia, Rollareita ja Beatleseja. Eurooppa on kuitenkin kaukana, ja pian bändit alkoivat laulaa espanjaksi argentiinalaisella aksentilla. Los Gatos -yhtyeen La Balsa (1967) oli monien mielestä ensimmäinen merkittävä argentiinalainen rocklevy. Ensimmäinen konseptialbumi oli Vox Dein La Biblia (1971). Sen aiheena oli Raamattu.

1970-luvulla Argentiinasta tuli latinalaisamerikkalaisen rockin keskus. Sieltä löytyvät kaikki suunnat reggaesta funkiin ja metallista rappiin. Gustavo Ceratin Soda Stereo oli latinalaIsen Amerikan suosituin rockyhtye. Se tuli tunnetuksi kautta mantereen, ja yhtyeen jäähyväiskonserttia YouTubessa on katsottu yli 250 miljoonaa kertaa. Netistä löytyy täydellisenä Soda Stereon konsertti Perusta, Limasta vuodelta 1986. Amauta-stadionilla kuvattu konsertti antaa hyvän kuvan yhtyeen rajusta energiasta, vaikka ”virallisissa” videoissa onkin parempi ääni.

Toinen argentiinalaisen rockin keskeinen nimi on Charly Garcia, jonka bändit Sui Generis, Serú GiránLa Máquina de Hacer Pájaros ja PorSuiGieco ovat saavuttaneet omassa maassaan kulttistatuksen. On sääli, ettei niiden levyjä markkinoitu ilmestymisaikana Euroopassa, ne olisivat aikanaan tuoneet tuoreen näkökulman rockin kehitykseen. Seminare on yksi avainkappaleista Serú Giránin ensimmäiseltä albumilta vuodelta 1978. Laulusolistina on David Lebón.

Serú Girán: Seminare (1978).

Tämä on vielä hillittyä progea. Garcialla on flyygelin päällä uunituore Minimoog ja pari muutakin syntetisaattoria. Ajan myötä albumin lauluista on tullut argentiinalaisen rockin klassikoita. Kun Garcia esitti saman kappaleen uudelleen Quilmesin rockfestivaaleilla 2004, yleisö osasi laulusta joka sanan ulkoa, ja Garcia sai riehua vapaasti lavalla kuin Jim Morrison parhaina päivinään. Jumalasta, moottoripyöristä ja rakkaudesta tässä lauletaan.

Charly Garcia: Seminare (2004) Quilmes.

Kaikkiaan argentiinalaisen rock nacionalin varteenottavia edustajia on satoja. Perustiedot aiheesta löytyvät englannin kielellä netistä, mutta syvempää tietoa täytyy etsiä espanjankielisestä kirjallisuudesta. Argentiinalainen kustantaja Gourmet Musical on julkaissut pitkän sarjan espanjankielisiä kirjoja muusikoista ja yhtyeistä. Vaikka hinnoissa on dollarin merkki, se tarkoittaa pesoja, joten pari nollaa voi jättää pois. En ole kokeillut, miten tilaaminen postitse Buenos Airesista toimisi käytännössä.

Lue lisää tangosta
Finna.fi

Tangon tarina – Buenos Airesista Seinäjoelle Telle Virtanen, 96 sivua | Johnny Kniga 2019

Lue lisää Carlos Gardelista ja tangosta
Finna.fi

Maailman tangokuningas Carlos Gardel Julián Barsky & Osvaldo Barsky & kääntäjä Anna-Leea Häkli, 387 sivua | Aviador 2020

Kun haluat laajemman hakemiston tangon keskeistä nimistä
Finna.fi

Det mesta om tango Carl-Gunnar Åhlén, 228 sidor | Svenska Dagbladet 1984

Uusia näkökulmia tangon leviämisestä Eurooppaan
Finna.fi

Tangon i Europa – en pyrrusseger? – studier kring mottagandet av tangon i Europa och genrens musikaliska omställningsprocess Carl-Gunnar Åhlén, 187 sidor | Proprius 1987

Laajemmin Latinalaisen Amerikan musiikista
Finna.fi

Made In Latin America – Studies In Popular Music Toimittajat Julio Mendívil & Christian Spencer Espinosa, 182 pages | Routledge/Taylor & Francis Group 2016

Lue lisää
Wikipedia

Music of Argentina
Argentine cumbia 
Argentine rock
Cuarteto

Lue lisää tangosta

Tango Argentino de Tejas
History-of-tango.com
Tangologo101
Gourmet Musical -kustantamo

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 18.1.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Argentiinaan. Kuvakollaasi: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Argentiinaan.
Musiikkikirjastot.fi

Lauluja koronaa vastaan • Harharetkiä YouTubessa 15

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 15

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidestoista artikkeli käsittelee korona-aiheisia lauluja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Lauluja koronaa vastaan

’We Are The World’, ’Give Peace A Chance’, Artistit avohakkuita vastaan… Vuosien mittaan muusikot ovat julkaisseet levyjä moniin hyviin tarkoituksiin. Mutta missä ovat laulut koronaepidemiaa vastaan?

Stop Corona. Kuvankaappaus videolta Stopeo ny Corona (2020).

Voi olla, että muusikot ovat (aivan aiheellisesti) kokeneet jääneensä pandemian pahiten kohtelemaksi ryhmäksi. Hyväntekeväisyyskonserttejahan ei ole voitu järjestää, mutta silti aloin ihmetellä, eikö aiheesta ole tehty musiikkia.

Internetistä löytyy hakusanoilla covid, koronavirus tai pandemia tuhansia ja taas tuhansia sivuja, sekä asiallisia että epäasiallisia. Venäläinen sivusto lupaa, että tuore inkivääri estää vuorenvarmasti taudin puhkeamisen. Mutta kesti kauan, ennen kuin löysin mitään aiheeseen liittyvää musiikkia.

Lopulta tärppäsi. Madagaskar on maailman neljänneksi suurin saari, jossa on 27 miljoonaa asukasta. Jo vuonna 2020 maan tunnetuimmat artistit taltioivat YouTubeen musiikkivideon, jossa kehotetaan kaikkia käyttämään maskia. En ymmärrä malagassin kieltä, mutta laulun sanoma tulee kyllä selväksi – niin kuin sekin, että sponsorina on ollut paikallinen virvoitusjuomatehdas.

Stopeo ny Corona. Jerry Marcoss & co. Ohjaajat: Ronny Jonah & David Randriamanana.

Tämän videon viesti oli optimistinen: käyttäkää maskia, niin taudin kulku pysähtyy. Ilmeisesti malagassit eivät kuitenkaan ottaneet heti opiksi, sillä YouTubeen ilmestyi myös huomattavasti synkempi musiikkivideo, jossa tunnetut artistit varoittavat koronan vaaroista.

Coronavirus. Artiste Taratr’i Boeny.

Tällainen synkkä kampanja, jossa artistien esitysten lomaan on leikattu kuvia avoimista haudoista ei ehkä olisi sopinut Suomeen. Tilastojen mukaan Madagaskarilla on kuitenkin ollut vähemmän koronakuolemia kuin Suomessa, joten se on hyvinkin saattanut tehota.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos olisi ainakin voinut harkita samanlaista kampanjaa kuin Meghalayan hallitus. Himalajan kupeessa sijaitseva kolmen miljoonan asukkaan Meghalaya on yksi Intian pienimmistä osavaltioista, jonka asukkaista valtaosa on kristittyjä. Alueella puhutaan yleisesti khasia ja englantia, jotka ovat covid-aiheisen musiikkivideon kielet. Lapsille suunnatussa sympaattisessa opetusvideossa taustalaulajana toimii Meghalayan pääkaupungissa Shillongissa vaikuttava yhtye The Quint. Tämä on niin hyvä, että se olisi viime vuonna voinut sellaisenaan pyöriä myös Suomen televisiossa – onhan meilläkin kohta englanti toisena kielenä.

Pekka Gronow

Corona Out – A song to fight Coronavirus from Shillong. The Quint.

Lue lisää koronapandemiasta
Finna.fi

Kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita koronapandemiaan liittyen

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 21.12.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow, lauluja koronaa vastaan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Dagestanista • Harharetkiä YouTubessa 14

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Dagestan • Osa 14

Dagestan.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin neljännentoista artikkelin aiheena on Dagestan.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Dagestan

Dagestan on Venäjän federaation eteläisin osa, joka sijaitsee Kaukasus-vuorten ja Kaspianmeren välissä. Matkailufilmeissä maasta näytetään lammaspaimenia ja jylhiä vuoristoja, mutta paikallisten asukkaiden nettiin lataamat videot antavat tilaisuuden kurkistaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, johon kuuluu iskelmätähtiä, ravintolailtoja ja hääjuhlia. Dagestanin pääkaupunki Mahatškala on Helsingin kokoinen kaupunki, jossa kadulla voi vastaan tulla vaikka ”flash mob”, niin kuin tässä videossa:

Flash mob Mahatskalassa (Ali Osmanov)

Tässä tanssitaan joukolla lezginkaa, hiphopin kaukasialaista vastinetta. Tyttöjen asuista näkyy, että ollaan koulun pihalla. Valkoiseen huppariin pukeutunut mies on Ali Osmanov, maaninen videokuvaaja, jonka YouTube – kanavalla on miljoona tilaajaa ja yli 1700 videota. Ne on kuvattu eri kaupungeissa, mutta kaikissa tanssitaan lezginkaa. 

Vaikka Dagestanissa on edelleen lammaspaimenia, YouTube, Instagram, iPhonet ja muut nykyajan ilmiöt ovat arkipäivää. Dagestanin suosituimmalla laulajatähdellä Zeynab Mahajevalla on Instagramissa 300 000 seuraajaa, ja hänen äänitteitään voi kuunnella YouTubessa, Spotifyssa ja muissa tutuissa palveluissa. Yksi hänen suosituimmista kappaleistaan on ’Moi avarets’ (Minun avaarini). Huomatkaa, miten katsomon tytöt kuvaavat innokkaasti esitystä kännykkäkameroillaan.

Зайнаб Махаева. мой аварец.

Zeynab Mahajeva on kansallisuudeltaan avaari. Muiden avaarien tavoin hän on ylpeä kielestään ja kulttuuristaan. Dagestanissa on 13 virallista kieltä, joista suurin on avaari. Kielen puhujia on yli 700000. Sitten tulevat dargit, kumykit, lezgit, lakit, tabasaranit ja kaikki muut. Tämä asettaa haasteita Dagestanin televisiolle, jonka on lähetettävä ohjelmaa kaikilla kielillä. Dagestanin television musiikkiohjelmia voi bongata YouTubesta. Sieltä löytyy esimerkiksi lezgien vuotuinen laulukilpailu Lezgi ses. Se on kuin Eurovision laulukilpailu, paitsi että lauluja ei esitetä englanniksi vaan lezgiksi. Jotenkin tämä tuntuu aidommalta, vaikka toisaalta se osoittaa, että television laulukilpailut välkkyvine valoineen ja juhlapukuisine juontajineen ovat kaikkialla samanlaisia.

Лезги Сес 2017 / Lezgi ses

Toinen suosittu dagestanilainen laulaja on Amiran Sultanov. Hän on dargi ja laulaa dargin kielellä. Amiranilla on oma YouTube-kanava osoitteessa АМИРАН ТВ Султанов. Sen selailu on hyvä johdatus paikalliseen musiikkikulttuuriin. Suurin osa videoista on luvattu ravintolakeikoilta, mutta joukossa on myös otoksia televisioesiintymisistä. Löytyypä videoiden joukosta muutama mainio taltiointi maaseudun kyläjuhlista. Maassa, jossa on 13 kieltä, täytyy olla jokin yhteinen kieli, ja kuulutukset ovat useimmiten venäjäksi, vaikka laulut ovat dargiksi. Fanien kommentit on näköjään myös kirjoitettu venäjäksi, vaikka dargilla olisi periaatteessa oma kirjakielensäkin. 

Amiranin YouTube-kanavalla on satoja videoita, mutta minua on erityisesti viehättänyt ’Aifonra tulekara’. Se on pieni kertomus, jossa Amiran käy terveysasemalla ja ihastuu sairaanhoitajaan (oikeasti laulajatar nimeltä Azarina). Rakastunut Amiran painuu saman tien telemyymälään ja ostaa Azarinalle kihlajaislahjaksi iPhonen (dargiksi Aifon). Suunnitelma toimii, ja pariskunta siirtyy kuhertelemaan kylpylään Kaspianmeren äärelle, Dagestanin aurinkorannikolle.

Айфонра тIулекара.

Dagestanin musiikista löytyy kirjallisuutta venäjäksi, mutta kieltä taitamattomalle Internet on korvaamaton apuneuvo.  Senkin käyttö vaatii jonkin verran harjoittelua. Jos YouTuben hakukenttään kirjoittaa vain ”Dagestan”, tuloksena on juuri niitä iänikuisia matkailufilmejä raunioista ja lammaspaimenista.

Täytyy siirtyä kyrillisiin kirjaimiin. Vaikka venäjä olisikin hukassa ja näppäimistöstä puuttuvat kyrilliset kirjaimet, Google translate tulee apuun. Kielen nimi ja venäjän kielen sana ”laulut” (pesni) tai populaarimusiikin venäjänkielinen yleisnimi ”estrada” toimivat, kun käännöksen copypeistaa YouTubeen. Esimerkiksi haku Лакские песни (Lakskie pesni, lakilaisia lauluja) löytää heti soittolistan, jolla on 126 videota. Sen jälkeen YouTuben algoritmit alkavat ohjata syvemmälle lakilaiseen kyberavaruuteen.

Jos haluaa päästä dagestanilaisen kulttuurin ytimeen, kannattaa vielä katsella häävideoita. Kaukasian kansat ovat kuuluisia ylenpalttisista häistään, joissa suvut näyttävät mahtinsa. Häissä noudatetaan kunkin kansan perinteisiä tapoja, mutta yleensä juhliin liittyy suuri autokulkue, ravintolatarjoilu notkuvine pöytineen ja nimekäs orkesteri. Ennen vanhaan oli myös tapana ammuskella ilmaan, millä saattoi olla ikäviä seurauksia.

Vieraat tanssivat, ja suvun vanhat herratkin näyttävät notkeutensa tanssilattialla. Muutama vanha rouva katselee happamana sivusta ja ajattelee, että olisihan se tyttö saanut paremmankin. Tietysti paikalle on palkattu myös kuvaaja, ja nykyisin häävideot julkaistaan ylpeästi sosiaalisessa mediassa. Umpimähkään tehty haku дагестанская свадьба  (dagestanilaiset häät) löysi ensimmäiseksi videon, jossa juhlijat kuuluvat kumykeihin, Dagestanin kolmanneksi suurimpaan kansaan. 

Dagestanilaisia häitä löytyy YouTubessa sadoittain, niitä voi selata tuntikausia. Useimmissa on pääpaino morsiusparin asuilla, autokulkueella ja tarjoilulla. Tanssikin kuuluu asiaan, mutta orkesteri yleensä vain vilahtaa kuvissa. Magaramkentista, Dagestanin etelärajalta löysin kuitenkin häät, joiden kuvaaja on musiikin ystävä; hän on kuvannut nimenomaan orkesteria. Video on kerännyt internetissä yli sata arvostavaa kommenttia Azerbaidzhania ja Kazakstania myöten. 

ARSEN ARAKELYAN KLARNET ЮЖДАГ 2СВАДЬБА.

CD | Finna

Hakusana ”Dagestan” löytää Finna-tietokannasta lähes 300 dokumenttia, mutta vastaan tulee vain yksi CD-levy:

Oh Pleasure Songs And Melodies From Dagestan Ay Lazzat | Paradox/Pan Records 1995

Ay Lazzat
Zuhra Shandieva – laulu
Mutay Khadullaev – chagana, kumuz, pandur, zurna
Ali-Omar Aliev – laulu, nagora, lyömäsoittimet, harmonikka
Said Gabibov – harmonikka, nagara, lyömäsoittimet
Sanijat Sultanova – laulu

Lue lisää Dagestanista | Finna.fi

Kotimaani Dagestan Rasul Gamzatov & kääntäjä Ulla-Liisa Heino, 215 sivua | Suomi-Neuvostoliitto-seura 1988

Lue Dagestanista venäjäksi | Finna.fi

Мой Дагестан Расул Гамзатов & Владимир Алексeeвич Солоухин | Molodaâ gvardiâ 1972 & Kniga 1985

Kirjallista aineistoa on runsaasti. Ensimmäisenä tuli vastaan Dagestanin kansallisrunoilijaksi mainitun Rasul Gamzatovin muistelmateos Kotimaani Dagestan.

Lue lisää dagestanilaisesta musiikista | Finna.fi

Atlas muzikal’nyh insrumentov narodov Dagestana • Атлас музикальных инсрументов народов Дагестана Mahašir Âkubov | Izdatel’stvo DNC RAN 2003

Taiteilija Hugo Simbergin matkakertomus | Finna.fi

Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa Hugo Simberg & kääntäjä Jorma Ojala | IdeaNova 2004

Historiasta kiinnostuneet voivat tarttua myös Hugo Simbergin teokseen Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa, joka kertoo taidemaalarin käynnistä alueella vuonna 1899, jolloin Suomi ja Dagestan kuuluivat vielä samaan valtakuntaan. Muistona matkasta on Simbergin maalaus Vuoristopuro Kaukasiassa Kansallisgalleriassa. 

Internetistä löytyy Elmira Bashirovna Abdullaevan englanninkielisiä artikkeleita Dagestanin musiikista, jotka auttavat pahimpaan tiedonnälkään.

Dagestanskaja Pravda | etusivu

Venäjänkielinen Dagestanskaja Pravda on Dagestanin suurin sanomalehti, joka on luettavissa netissä. Siinä on myös kulttuuriuutisia, kuten juttu Zeynab Mahajevasta.

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 30.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Banneri Gronow Dagestan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Venäjältä • Harharetkiä YouTubessa 13

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 13 • Venäjä

Venäjä karttapallo

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kolmannentoista artikkelin aiheena on Venäjä.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Venäjä

’Mantshurian kummut’, ’Valkoakaasiat’, ’Mustat silmät’, ’Katjusha’, ’Kasakkapartio’, ’Rakastan sinua elämä’, ’Gabrielle’, ’Lokki’, ’Ystävän laulu’, ’Laivat’, ’Miljoona ruusua’… luetteloa suomeksi käännetyistä venäläisistä lauluista voisi jatkaa loppumattomiin. Tähän verrattuna venäläistä populaarimusiikkia koskeva suomenkielinen kirjallisuus on yllättävän niukkaa. Kirjastosta ei löydy juuri muuta kuin Artemi Troitskin Terveisiä Tšaikovskille.

Troitskin kirja on sisäpiiriläisen kirjoittama kronikka venäläisen rockin kuumeisista syntyvuosista ennen Neuvostoliiton hajoamista. Rock saapui Neuvostoliittoon lähes yhtä varhain kuin Suomeenkin, mutta virallinen musiikkielämä vierasti sitä. Rockyhtyeet saivat esiintyä esikaupunkien nuorisotaloilla ja opiskelijaklubeilla, mutta radioon tai äänilevyille niillä ei ollut asiaa. Näin ollen tiedot neuvostorockin alkuvaiheista ovat pitkälti legendaa, soivia dokumentteja on säilynyt vain kotinauhoituksilla.

Ensimmäiset ”viralliset” rockfestivaalit ja levytykset olivat 1980-luvun alussa. Troitskin kirja ilmestyi 1988, kun neuvostorock oli Gorbatshovin ja perestroikan myötä jo nousukiidossa. Kirill Serebrennikovin hiljattain Suomessakin nähty elokuva Kesä (Leto, лето) oli mainio fiktiivinen kuvaus Leningradin rockskenestä 1980-luvun alkuvuosina. Sen voi hyvällä tuurilla löytää YouTubesta.

Elokuvan sankari on nuori Viktor Tsoi (1962–1990), venäläisten oma Jim Morrison, jonka haudalla on aina tuoreita kukkia. Tsoin Kino-yhtye on yksi venäläisen rockin suurista legendoista. Yhtyeen levytys ’Gruppa krovi’ (Veriryhmä, 1988) otti kantaa päättymässä olevaan Afganistanin sotaan tavalla, joka vielä pari vuotta aikaisemmin olisi johtanut pikaisiin sensuuritoimiin:

– Hihaan on kirjoitettu veriryhmäni
Hihaan on kirjoitettu henkilönumeroni
toivota minulle onnea taistelussa…

Laulusta on tehty Venäjällä musiikkivideo, jossa sota on käännetty tavalliseksi katutappeluksi. Kun Metallica vuonna 2019 vieraili Moskovassa, maailmankuulu yhtye esitti tribuutin Viktor Tsoille. Ohjelmassa oli ylimääräisenä numerona ’Gruppa krovi’. En osaa arvioida, kuinka hyvin James Hetfield äänsi venäjää, sillä lauluosuudesta vastasi stadionin 80 000 hengen yleisö, joka osasi sanat ulkoa. Esityksestä löytyy YouTubessa useita tallenteita.

Metallica: Gruppa krovi.

Terveisiä Tšaikovskille käy eloisalla tavalla läpi neuvostorockin syntyvaiheet ja tärkeimmät artistit. Tsoinin rinnalla kannattaa tutustua ainakin Boris Grebenštšikoviin. Akvarium-yhtyeen keulahahmo ja Venäjän Bob Dylan on yhä legenda Venäjän rockpiireissä. Niin kauan kun rock edusti venäjällä oppositiota, se huomioitiin lännen medioissa, ja rajuimmissa arvioissa rockin väitettiin jopa saaneen aikaan Neuvostoliiton kaatumisen. Nyt kun se on kaatunut, kukaan ei enää kirjoita siitä. ”BG” esiintyi pari vuotta sitten Suomessakin, mutta lehdistö vaikeni. Yleisö taisi olla lähinnä Suomessa asuvia venäläisiä.

1970-luvun venäläiset rokkarit eivät protestoineet ainoastaan neuvostojärjestelmää kohtaan. He olivat oppositiossa myös sen aikaista neuvostoviihdettä vastaan. Venäjän kielellä populaarimusiikin yleinen nimitys on estrada (эстрада). Se merkitsee suunnilleen samaa kuin englannin kielen ”variety”. Neuvostoliitto tuotti valtavat määrät ”estradaa”, se soi radiossa, televisiossa, elokuvissa, äänilevyillä ja jopa uimarannoilla. Iskelmäsäveltäjät kuuluivat maan parhaiten ansaitsevaan eliittiin.

Neuvostoliiton musiikkiteollisuudessa oli itse asiassa yllättävän paljon samoja piirteitä kuin Hollywoodin unelmatehtaassa. Pari vuotta sitten Suomen televisiossa esitettiin Valeri Todorovskin ohjaama mainio nykyvenäläinen sarja Suojasää (Ottepel). Tapahtumat sijoittuvat moskovalaiselle elokuvastudiolle vuonna 1961. Tekeillä on musiikkielokuva, mutta sarjassa juonta joudutaan muuttamaan, kun ministerin rouva pitää sitä liian uskallettuna. En ole löytänyt sarjasta DVD-versiota, mutta se löytyy kokonaisuudessaan YouTubesta, kun hakee alkuperäisellä nimellä latinalaisin tai kyrillisin kirjaimin (оттепель). Suojasään loppukohtaus.

Suuri osa estradasta oli tusinatavaraa, siinä missä läntiset iskelmätkin, mutta joukossa oli helmiä. Sen huomasivat suomalaiset levytuottajatkin, jotka vuolivat kultaa Raimonds Paulsin laululla ’Miljoona ruusua’. Vera Teleniuksen kultalevyn jälkeen laulun venäjänkielinen tulkitsija Alla Pugatšova kutsuttiin konsertoimaan Suomeen, ja myös hänen levynsä menestyivät hyvin.

Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan osanneet myydä omaa populaarikulttuuriaan länteen silloin, kun sillä olisi ollut kysyntää. Estrada-taiteilijat esiintyivät Suomessa pönäköissä ystävyystilaisuuksissa, eikä heidän todellisia ansioitaan oikein ymmärretty. Onneksi amerikkalainen slaavilaisen kirjallisuuden professori David MacFadyen on kirjoittanut venäläisen populaarimusiikin kehityksestä erinomaisen tutkielman. Sarjan keskeinen osa Red Stars löytyy myös suomalaisista kirjastoista.

MacFadyenin käy kirjassa läpi estradan keskeisiä hahmoja. Heihin kuuluvat Klavdia Shulzhenko, Iosif Kobzon, Edita Pieha, Sofia Rotaru, Valeri Leontjev ja Alla Pugatšova. Jokaisella oli oma persoonallinen ohjelmistonsa. Oman osansa saavat myös laulujen sanoittajat, jotka usein olivat tunnustettuja runoilijoita. Venäjänkieliset sanat Miljoonaan ruusuun (миллион алых роз) oli kirjoittanut Andrei Voznesenski, Venäjän Pentti Saarikoski. Laululla on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen tausta. Se kertoo georgialaisesta taidemaalarista Niko Pirosmanista, joka halusi lahjoittaa ihailemalleen näyttelijättärelle miljoona ruusua. Pirosmani kuoli nälkään vuonna 1918, mutta hänestä on tullut kansallissankari: hänen kuvansa koristaa uusia georgialaisia seteleitä. Laulun suomentaja ei kuitenkaan tuntenut sen enempää venäjän kieltä kuin Pirosmanin tarinaa, ja laulusta tuli lattea iskelmä.

MacFadyen näkee Pugatšovassa populaarimusiikin suurten hahmojen, kuten Judy Garlandin tai Frank Sinatran veroisen artistin. Hänen esimerkkinään ei ole ’Miljoona ruusua’, vaan Raimonds Paulsin ja Ilja Reznikin ’Maestro’, jonka Pugatšova levytti vuonna 1981. Laulu kertoo nuoresta taiteilijasta, joka näkee, kuinka hänen mentorinsa on saapunut konserttiin kuuntelemaan häntä. YouTubessa on konserttitulkinta, jossa Pugatšova innostuu improvisoimaan pianon ääressä kilpaa laulun säveltäjän kanssa.

Alla Pugatšova: Maestro.

Teossarjan ensimmäinen osa, hieman epäonnistuneesti nimetty Music for fat people käsittelee estradan syntyvaiheita tsaarin ajoista Stalinin kuolemaan. Teosta ei löydy suomalaisista kirjastoista, joten ostin sen nettikirjakaupasta. Otsikko viittaa kommunismin alkuaikoina käytyyn keskusteluun siitä, mikä oli sosialismiin sopivaa viihdettä (lopputuloksena oli, että melkein kaikki, kunhan se oli venäläisten tekemää). Kirjan keskeinen hahmo on odessalaissyntyinen orkesterinjohtaja Leonid Utjosov (1895–1982), neuvosto-jazzin isä. Utjosov sai ensimmäisenä viihdetaiteilijana arvostetun Neuvostoliiton kansaintaiteilijan tittelin, ei vain iskelmistään vaan myös rintamalla sodan aikana pitämistään sadoista konserteista. 

Utjosovin laulut kuuluvat venäläiseen kollektiiviseen muistiin samalla tavalla kuin Säkkijärven polkka suomalaiseen. Monia Utjosovin ohjelmistoon kuuluneita lauluja on käännetty suomeksikin, kuten ’Tumma yö’ (Тёмная ночь), jonka ovat levyttäneet Henry Theel, Georg Malmsten, Pasi Kaunisto, Taneli Mäkelä ja rautalankayhtye Esquires. ’Odessit Mishka’ (мишка одессит ) on kuuluisa laulu nuoresta pojasta, joka kaatui Odessan saarron aikana, mutta ei koskaan pelännyt, koska oli odessalainen (Utjosovin syntymäkaupunki !).

Otan näytteeksi kevyemmän mutta yhtä legendaarisen laulun, ’S Odesskovo kitsmana’ (С одесского кичмана). Se kertoo kahdesta konnasta, jotka karkaavat Odessan putkasta. Toinen haavoittuu pakoyrityksessä kuolettavasti ja vannottaa toveriaan: kerrothan äidille, että kaaduin urheasti sodassa. Laulusta kerrotaan vielä tänä päivänäkin Venäjällä monia tarinoita, joiden mukaan se oli aikanaan kielletty, kunnes kävi ilmi, että se kuului Stalinin suosikkeihin. YouTubesta löytyy myös uudesta venäläisestä tv-sarjasta pätkä, jossa fiktiivinen Utjosov esittää sen Kremlissä yhdessä fiktiivisen Stalinin kanssa. Kaksikymmenluvulla levytetty alkuperäisversio on kerännyt YouTubessa kaksi miljoonaa katsojaa ja yli tuhat kommenttia.

Utjosov: S Odesskovo kitshmana.

Jos haluaa perehtyä perusteellisemmin estradan alkuvuosiin, kannattaa siirtyä tietokantaan Russian Records. Se on venäläisten levykeräilijöiden voimannäyte, johon on dokumentoitu kymmeniä tuhansia 78 kierroksen levyjä. Useimmat ovat myös kuultavissa. Aineistoa voi hakea joko venäjäksi tai englanniksi. Tietokannasta löytyy lisäksi vanhoja levyluetteloita ja musiikkilehtiä digitoituina. 

Mennään kuitenkin ajassa eteenpäin. Millaista on venäläinen populaarimusiikki tänään, kolmekymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen? Ellei oteta huomioon venäläisten artistien vierailuja Eurovision laulukilpailuissa, siitä ei meillä tiedetä juuri mitään.

MacFadyenin trilogian kolmas osa, Estrada, on omistettu genren murrokselle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kirjoittaja osoittaa, miten vanhan järjestelmän sortuminen johti myös viihteessä ideologiseen murrokseen. Neuvostoliitossa estrada oli konservatoriossa koulutettujen säveltäjien ja artistien yksinoikeus, ulkopuolisilla ei ollut pääsyä suurille lavoille tai radioaalloille. Perestroika toi amatöörit esiin, jokainen syntikan ja rumpukoneen omistaja saattoi lähteä rundille, esiin nousivat Laskovyi main kaltaiset teinibändit.

Teos on ilmestynyt vuonna 2002, joten sekin on kohta kaksikymmentä vuotta vanha. Se jälkeisestä kehityksestä ei löydy kirjallisuutta suomeksi eikä juuri englanniksikaan, mutta voimme mennä suoraan alkulähteelle. Venäjälläkin musiikkibisnes on siirtynyt lähes kokonaisuudessaan internetiin, ja netin musiikkisivustoilta on helppo seurata, mikä Venäjällä on nykyisin suosittua. Aluksi voi googlata vaikkapa ”most popular songs in Russia”. 

Perinteinen estrada elää tänään Venäjällä, ja YouTubessa on valtava määrä neuvostonostalgiaa. Nuorison keskuudessa rap on kuitenkin ylivoimainen, ei niinkään länsimaisessa kuin venäläisessä muodossaan. Itse asiassa voitaisiin puhua venäläisen populaarimusiikin itämaistumisesta pikemmin kuin länsimaistumisesta. Kun katsoo Venäjän suosituimpien äänitteiden listoja, joka toinen artisti on kaukaisesta idästä. Edelleen suosittu Dima Bilan, Venäjän Euroviisuehdokas 2008, on kotoisin Karatšai-Tšerkessiasta. HammAli ja Navai, joilla on ollut useita suuri hittejä viime vuosina, ovat azerbaidzanilaisia. Nuori naisräppäri Instasamka, syksyn 2021 ykkösartisti, on syntynyt Tobolskissa, Siperiassa.

Kaukasialaisilla ja keskiaasialaisilla artisteilla alkaa olla Venäjällä sama rooli kuin latinoilla ja afroamerikkalaisilla Yhdysvalloissa: he tuovat uutta verta populaarimusiikkiin. Esimerkiksi sopii Islam Itljashevin tuore hitti ’Salam aleikum bratiam’, jossa lähetetään (venäjäksi) terveisiä kaikille Pohjois-Kaukasian veljille ingusseista tserkesseihin. Videolla esiintyvät tanssijat kantavat selässään näiden kansojen lippuja. Tämä posse ei ole New Yorkissa vaan vuoristotiellä Kaukasiassa. Itljashevin YouTube-kanavalla on jo lähes miljoona tilaaja ja videolla 68 miljoonaa katsojaa, pian ehkä sata miljoonaa, Inshallah!

Islam Itljashev: Salam aleikum bratiam.

Lue lisää venäläisestä populaarimusiikista

Russian Records | kotisivu 

Lue lisää venäläisestä musiikista | Finna

Terveisiä Tšaikovskille Artemi Troitski, 195 sivua | Vastavoima 1988

Red Stars – Personality and the Soviet popular song 1955–1991 David MacFadyen, 319 pages | McGill-Queen’s University Press 2001

Estrada – Grand Narratives and the Philosophy of the Russian Popular Song since Perestroika David MacFadyen, 254 pages | McGill-Queen’s University Press 2002

Lue lisää Vladimir Vysotskista | Finna.fi

Ystävän laulu – Vladimir Vysotski • venäläisen näyttelijän, runoilijan ja laulajan elämästä ja tuotannosta  Koonnut ja suomentanut Antti Torvinen, 312 sivua | Antti Torvinen 2015

Kirjastoísta löytyy myös venäjänkielistä populaarimusiikkia koskevaa kirjallisuutta ja venäläisiä CD- ja DVD-levyjä. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on useita Pugatšova-aiheisia kirjoja.

VIA | ВИА, Вокально-инструментальный ансамбль 

VIA oli 1970- ja 80-luvun yleisnimitys laulu- ja soitinyhtyeille, joita monet pitivät Neuvostoliiton virallisena vaihtoehtona rockille. Tunnettuja VIA-yhtyeitä olivat mm.

Pesniary (Песняры) ja
Pojuschie Gitary (Поющие гитары) 

Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää luettelon tunnetuista VIA-yhtyeistä.

VIA-harrastajien oma internet-sivusto luetteloi toista sataa tunnettua yhtyettä, joilla on yhä omat faninsa.

Bardit

Bardit eli laulavat runoilijat olivat kiistelty genre, jonka tunnettuja edustajia olivat mm. Vladimir Vysotski (Владимир Высоцкий) ja Bulat Okudzava (Булат Окуджава). Venäjäksi genre on авторские песни. Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää pitkän listan keskeisistä tekijöistä.

Apua kyrillisten kirjainten käyttöön

Niille, joilta venäjän kielen taito puuttuu, voi suositella kyrillisen kirjaimiston pikakurssia. Käyttämällä kyrillisiä (venäläisiä) kirjaimia, YouTubesta löytyy valtavasti enemmän venäläistä aineistoa kuin meidän kirjaimillamme. Kun pendelöi wikipediassa suomen, englannin ja venäjänkielisen version välillä, ei tarvitse syvällisiä kieliopintoja. Kun ensin löytää nimen venäjänkielisessä muodossa, copypaste-menetelmällä voi hakea YouTubesta venäjäksi. Google-kääntäjä toimii yllättävän venäjästä englanniksi tai suomeksi, wikipedian venäjänkielisistä artikkeleista saa paljon irti ilman kieliopintoja.

Seuraavaan on joitakin keskeisiä nimiä ja termejä, jotka auttavat aineiston löytämisessä. 

Akvarium  (Аквариум)
Alla Pugatšova (Алла Пугачёва)
Boris Grebenštšikov (Бори́с Гребенщико́в)
Edita Pieha (Эди́та Пье́ха)
Iosif Kobzon (Ио́сиф Кобзо́н)
Juri Antonov (Юрий Антонов)
Kino (Кино)
Klavdia Shulzhenko (Кла́вдия Шульже́нко)
Leonid Utjosov (Леонид Утёсов)
Mashina Vremeni (Машина времени)   
Suojasää (Оттепель)
Sofia Rotaru (Софи́я Рота́ру)
Valeri Leontiev (Валерий Леонтьев)
Viktor Tsoi (Ви́ктор Цой) 

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 15.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Venäjälle. Kollaasi: Tuomas Pelttari
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Komoreilta • Harharetkiä YouTubessa 12

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 12 • Komorit

Komorit.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdennentoista artikkelin kohteena on Komorit.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Tulossa seuraavaksi
Venäjä

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Komorit

Jos pyörittäisi karttapalloa ja työntäisi siihen silmät kiinni sormensa, voisi hyvinkin osua Komorien liittovaltioon. Muuten sinne on harvoin asiaa. Saariryhmä ei ole turistiparatiisi kuten Mauritius tai veroparatiisi niin kuin Seychellit. Liittovaltio koostuu kolmesta saaresta Intian valtameressä Afrikan mantereen ja Madagaskarin välissä. Komoreilla on oma kieli ja lähes miljoona asukasta. Saarten pääkaupunki on Moroni ja tärkein vientituote on vanilja. 

Voiko näin pienessä maassa olla tutustumisen arvoista, omaleimaista musiikkia? Mieleen ei tule yhtään tunnettua komorilaista taiteilijaa. Jos lähtee kirjastosta hakemaan tietoa Komoreista, tulos on niukka. Tavallisimmin Komorit nousevat esiin veneilyyn liittyvissä yhteyksissä. Haaviin osuu muutama matkaopas ja jokunen vanha levykin, mutta muuten musiikista on tuskin mitään. Täytyy siirtyä nettiiin.

YouTubessakin esiin tulee aluksi vain matkailumainoksia, kunnes tajuan, että Komorien musiikkiteollisuuden kieli on ranska. Maa oli Ranskan alusmaa vuoteen 1975 ja ranskaa käytetään yhä yleisesti. Hakusanat ”comores” + ”musique” nostavat esiin pitkän listan musiikkivideoita, ensimmäisenä La patrie, isänmaa:

Videolla komorilaiset artistit Soprano, Rohff, Alonzo, Says’z, Elams, Cheikh Mc, Goulam, Vincenzo, Fahar, Starce ja Samra kannustavat oman maansa jalkapallojoukkuetta Afrikan mestaruuskisoissa. Video on tekstitetty, laulussa on sekaisin ranskaa ja komoria. Sillä on kaikesta päätelleen maailmanlaajuinen yleisö, sillä katsojakommenteissa joku lähettää terveisiä ”Marseillessa asuville komorilaisille veljille”.

Googlaan saman tien ”Musique comorienne” ja päädyn comores online – nimiselle sivustolle, josta löytyy musiikkiin liittyvä osasto. Aakkosellisessa artistihakemistossa on lueteltu satakunta komorilaista artistia. Ensimmäisenä on Ayéléwa Abega ja viimeisenä Zainaba. Kun siirryn YouTubeen, selviää hyvin pian, että Zainaba on komorilaisen musiikin ”kultainen ääni”, tunnustettu tähti, jolla on takanaan laaja tuotanto.

Yritän vielä löytää kattavampaa tietoa komorilaisen populaarimusiikin tyylilajeista ja historiasta. Tavallisesti niin hyödyllinen wikipedia ei auta. Sieltä löytyy vain muutaman rivin pituinen artikkeli, jossa kerrotaan, että Komorien musiikissa on itäafrikkalaisia ja madagaskarilaisia vaikutteita. Zanzibarilla 1920-luvulla syntynyt taarab, joka on suosittua kaikkialla Itä-Afrikassa, tunnetaan Komoreilla nimellä twarab. Päädyn lopulta selaamaan Jeune Afrique -lehden verkkopainosta ja löydän artikkelin, jossa Salim Ali Amir -niminen muusikko esittelee pääkaupunki Moronin nähtävyyksiä. Niiden joukossa on Studio 1, saarten merkittävin levystudio, jossa tuotettiin vuosina 1999–2016 kaikki tärkeimmät komorilaiset levyt.

Verkkolehdestä löytyy myös arvostelu Ranskassa asuvan komorilaisen muusikon Msaidie Cheblin vuonna 2017 ilmestyneestä teoksesta Sur le chemin du Taarab. Kirjassa käsitellään yhtä Komorien musiikkielämän keskeisistä instituutioista, ”suuria häitä”, ”grand mariage”. Komoreilla on tapana, että parit menevät elämänsä aikana kaksi kertaa naimisiin. Ensin on ”pienet häät”, joihin ei liity suuria juhlallisuuksia. Kun pariskunta on vaurastunut, järjestetään ”suuret häät”. Ne maksavat tavallisen komorilaisen vuoden palkan ja järjestetään usein vasta, kun pariskunnan aikuiset lapset pystyvät osallistumaan kustannuksiin. Vasta ”suurten häiden” jälkeen mies voi astua pääovesta moskeijaan. Kaikilla komorilaisilla ei ole tähän koskaan varaa, ja perinne jakaa yhteiskunnan kahteen kerrokseen. Muusikoille suuret häät ovat tietysti kulta-aikaa, soittajia tarvitaan monen päivän ajan.

Kalidansen ja Achatan häät

Komorien saariryhmään kuuluu neljä saarta, Grande Comore, Anjouan, Moheli ja Mayotte. Kun Komorit vuonna 1975 itsenäistyivät, mayottelaiset päättivät jäädä Ranskaan. Komorien liittovaltio ei ole koskaan tätä hyväksynyt, ja asiaa on puitu YK:n turvallisuusneuvostoa myöten, mutta tulokseksi jäi, että Mayottesta tuli Ranskan tasavallan osa. Ilmeisesti saarelaiset ottavat komentonsa (ja sosiaaliturvansa) mieluummin Pariisista kuin kahdeksan tunnin laivamatkan päässä sijaitsevasta Moronista. 

Jälkeen päin ajatellen tämä saattoi olla viisas valinta. Komorien liittovaltiossa on itsenäistymisen jälkeen ollut toistakymmentä vallankaappausta, ja yhdessä vaiheessa Anjouan ja Mohelikin halusivat erota pääsaaresta takaisin Ranskan alaisuuteen. Ranska ei tätä enää voinut hyväksyä, mutta Mayotte on Ranskan tasavallan departementti, jolla on oma edustajansa kansalliskokouksessa. Kun Ranskassa järjestetään ensi vuonna presidentin vaalit, mayottelaiset äänestävät Emmanuel Macronin seuraajasta siinä missä pariisilaisetkin.

Mayottella on vain neljännesmiljoona asukasta. Tilastojen mukaan se on Ranskan köyhin departementti, mutta saarella on rikas musiikkielämä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin opin navigoimaan mayottelaisessa YouTubessa, mutta avaintermiksi osoittautui ranskan kieliopin mukaan taivutettu ”musique mahoraise”. Mayotten suosituin laulaja näyttää olevan Zily, joka esiintyy myös seuraavalla videolla:

Komoreilla ja Mayottessa tuotetaan runsaasti omaa musiikkia, mutta saarilla kuunnellaan tietysti muutakin. Paikallisten räppäreiden videoista näkee, että amerikkalaisten veljien elkeitä on seurattu täälläkin.

Wawa Salegy: 400 Volt.

YouTubea selaamalla tulee myös esiin, että täällä kuunnellaan naapurimaassa Madagaskarilla tuotettua musiikkia. Netissä tulee vastaan Wawa Salegy -niminen madagaskarilainen taiteilija, jonka minimalistinen video ’400 Volt’ tuo mieleen Pine Top Smithin ja muut amerikkalaiset boogie woogie -pianistit 1920-luvulta.

Pekka Gronow

Lue lisää komorilaisesta musiikista

Comores online | La Musique Comorienne
Helpoin tapa tutustua komorilaisiin taiteilijoihin.

Verkkolehti | Jeune Afrique
Ajoittain mukana artikkeleita Komoreista ja paikallisista muusikoista.

Lue lisää taarabista | Amazon.com

Sur le chemin du Taarab Chébli Masaïdie, 285 sivua | Michel Lafon 2017
Chébli Masaïdien kirja taarabista ja häämusiikista.

CD • LP | Finna.fi

Les Comores Ensemble Gabusi des Iles • LP | Arion 1984
Yelela Maalesh • CD | Marabi Productions 2008

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 26.10.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow ja Komorit. Kuva: Tuomas Pelttari.
Musiikkikirjastot.fi