Populaarimusiikkia Komoreilta • Harharetkiä YouTubessa 12

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 12 • Komorit

Komorit.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdennentoista artikkelin kohteena on Komorit.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Tulossa seuraavaksi
Venäjä

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Komorit

Jos pyörittäisi karttapalloa ja työntäisi siihen silmät kiinni sormensa, voisi hyvinkin osua Komorien liittovaltioon. Muuten sinne on harvoin asiaa. Saariryhmä ei ole turistiparatiisi kuten Mauritius tai veroparatiisi niin kuin Seychellit. Liittovaltio koostuu kolmesta saaresta Intian valtameressä Afrikan mantereen ja Madagaskarin välissä. Komoreilla on oma kieli ja lähes miljoona asukasta. Saarten pääkaupunki on Moroni ja tärkein vientituote on vanilja. 

Voiko näin pienessä maassa olla tutustumisen arvoista, omaleimaista musiikkia? Mieleen ei tule yhtään tunnettua komorilaista taiteilijaa. Jos lähtee kirjastosta hakemaan tietoa Komoreista, tulos on niukka. Tavallisimmin Komorit nousevat esiin veneilyyn liittyvissä yhteyksissä. Haaviin osuu muutama matkaopas ja jokunen vanha levykin, mutta muuten musiikista on tuskin mitään. Täytyy siirtyä nettiiin.

YouTubessakin esiin tulee aluksi vain matkailumainoksia, kunnes tajuan, että Komorien musiikkiteollisuuden kieli on ranska. Maa oli Ranskan alusmaa vuoteen 1975 ja ranskaa käytetään yhä yleisesti. Hakusanat ”comores” + ”musique” nostavat esiin pitkän listan musiikkivideoita, ensimmäisenä La patrie, isänmaa:

Videolla komorilaiset artistit Soprano, Rohff, Alonzo, Says’z, Elams, Cheikh Mc, Goulam, Vincenzo, Fahar, Starce ja Samra kannustavat oman maansa jalkapallojoukkuetta Afrikan mestaruuskisoissa. Video on tekstitetty, laulussa on sekaisin ranskaa ja komoria. Sillä on kaikesta päätelleen maailmanlaajuinen yleisö, sillä katsojakommenteissa joku lähettää terveisiä ”Marseillessa asuville komorilaisille veljille”.

Googlaan saman tien ”Musique comorienne” ja päädyn comores online – nimiselle sivustolle, josta löytyy musiikkiin liittyvä osasto. Aakkosellisessa artistihakemistossa on lueteltu satakunta komorilaista artistia. Ensimmäisenä on Ayéléwa Abega ja viimeisenä Zainaba. Kun siirryn YouTubeen, selviää hyvin pian, että Zainaba on komorilaisen musiikin ”kultainen ääni”, tunnustettu tähti, jolla on takanaan laaja tuotanto.

Yritän vielä löytää kattavampaa tietoa komorilaisen populaarimusiikin tyylilajeista ja historiasta. Tavallisesti niin hyödyllinen wikipedia ei auta. Sieltä löytyy vain muutaman rivin pituinen artikkeli, jossa kerrotaan, että Komorien musiikissa on itäafrikkalaisia ja madagaskarilaisia vaikutteita. Zanzibarilla 1920-luvulla syntynyt taarab, joka on suosittua kaikkialla Itä-Afrikassa, tunnetaan Komoreilla nimellä twarab. Päädyn lopulta selaamaan Jeune Afrique -lehden verkkopainosta ja löydän artikkelin, jossa Salim Ali Amir -niminen muusikko esittelee pääkaupunki Moronin nähtävyyksiä. Niiden joukossa on Studio 1, saarten merkittävin levystudio, jossa tuotettiin vuosina 1999–2016 kaikki tärkeimmät komorilaiset levyt.

Verkkolehdestä löytyy myös arvostelu Ranskassa asuvan komorilaisen muusikon Msaidie Cheblin vuonna 2017 ilmestyneestä teoksesta Sur le chemin du Taarab. Kirjassa käsitellään yhtä Komorien musiikkielämän keskeisistä instituutioista, ”suuria häitä”, ”grand mariage”. Komoreilla on tapana, että parit menevät elämänsä aikana kaksi kertaa naimisiin. Ensin on ”pienet häät”, joihin ei liity suuria juhlallisuuksia. Kun pariskunta on vaurastunut, järjestetään ”suuret häät”. Ne maksavat tavallisen komorilaisen vuoden palkan ja järjestetään usein vasta, kun pariskunnan aikuiset lapset pystyvät osallistumaan kustannuksiin. Vasta ”suurten häiden” jälkeen mies voi astua pääovesta moskeijaan. Kaikilla komorilaisilla ei ole tähän koskaan varaa, ja perinne jakaa yhteiskunnan kahteen kerrokseen. Muusikoille suuret häät ovat tietysti kulta-aikaa, soittajia tarvitaan monen päivän ajan.

Kalidansen ja Achatan häät

Komorien saariryhmään kuuluu neljä saarta, Grande Comore, Anjouan, Moheli ja Mayotte. Kun Komorit vuonna 1975 itsenäistyivät, mayottelaiset päättivät jäädä Ranskaan. Komorien liittovaltio ei ole koskaan tätä hyväksynyt, ja asiaa on puitu YK:n turvallisuusneuvostoa myöten, mutta tulokseksi jäi, että Mayottesta tuli Ranskan tasavallan osa. Ilmeisesti saarelaiset ottavat komentonsa (ja sosiaaliturvansa) mieluummin Pariisista kuin kahdeksan tunnin laivamatkan päässä sijaitsevasta Moronista. 

Jälkeen päin ajatellen tämä saattoi olla viisas valinta. Komorien liittovaltiossa on itsenäistymisen jälkeen ollut toistakymmentä vallankaappausta, ja yhdessä vaiheessa Anjouan ja Mohelikin halusivat erota pääsaaresta takaisin Ranskan alaisuuteen. Ranska ei tätä enää voinut hyväksyä, mutta Mayotte on Ranskan tasavallan departementti, jolla on oma edustajansa kansalliskokouksessa. Kun Ranskassa järjestetään ensi vuonna presidentin vaalit, mayottelaiset äänestävät Emmanuel Macronin seuraajasta siinä missä pariisilaisetkin.

Mayottella on vain neljännesmiljoona asukasta. Tilastojen mukaan se on Ranskan köyhin departementti, mutta saarella on rikas musiikkielämä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin opin navigoimaan mayottelaisessa YouTubessa, mutta avaintermiksi osoittautui ranskan kieliopin mukaan taivutettu ”musique mahoraise”. Mayotten suosituin laulaja näyttää olevan Zily, joka esiintyy myös seuraavalla videolla:

Komoreilla ja Mayottessa tuotetaan runsaasti omaa musiikkia, mutta saarilla kuunnellaan tietysti muutakin. Paikallisten räppäreiden videoista näkee, että amerikkalaisten veljien elkeitä on seurattu täälläkin.

Wawa Salegy: 400 Volt.

YouTubea selaamalla tulee myös esiin, että täällä kuunnellaan naapurimaassa Madagaskarilla tuotettua musiikkia. Netissä tulee vastaan Wawa Salegy -niminen madagaskarilainen taiteilija, jonka minimalistinen video ’400 Volt’ tuo mieleen Pine Top Smithin ja muut amerikkalaiset boogie woogie -pianistit 1920-luvulta.

Pekka Gronow

Lue lisää komorilaisesta musiikista

Comores online | La Musique Comorienne
Helpoin tapa tutustua komorilaisiin taiteilijoihin.

Verkkolehti | Jeune Afrique
Ajoittain mukana artikkeleita Komoreista ja paikallisista muusikoista.

Lue lisää taarabista | Amazon.com

Sur le chemin du Taarab Chébli Masaïdie, 285 sivua | Michel Lafon 2017
Chébli Masaïdien kirja taarabista ja häämusiikista.

CD • LP | Finna.fi

Les Comores Ensemble Gabusi des Iles • LP | Arion 1984
Yelela Maalesh • CD | Marabi Productions 2008

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 26.10.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow ja Komorit. Kuva: Tuomas Pelttari.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Saksasta • Harharetkiä YouTubessa 11

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 11 • Saksa

Saksa.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdennentoista artikkelin aiheena on Saksa.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Saksa

Ennen toista maailmansotaa kaikki Suomen ylioppilaat kirjoittivat pitkän saksan. Latinan osuus oli yksi prosentti, englantia ei kirjoittanut kukaan. Saksa oli sivistyneiden suomalaisten kieli, sieltä haettiin jatko-opintoja ja vaikutteita. Saksalaiset elokuvat kilpailivat tasaväkisesti Hollywoodin kanssa, ja saksalaisia iskelmiä, schlagereita, suomennettiin ahkerasti. Sota muutti kaiken. Saksan tilalle tuli englanti ja saksan arvostus romahti.

Jonkin aikaa schlager piti vielä pintansa. Kriminal-tango, Egon ja muut 1950-luvun iskelmät kääntyivät vielä suomeksi, mutta rockin tultua angloamerikkalainen musiikki on saanut niin vahvan ylivallan, että kaikki muu jää varjoon. Juuri äsken kuulin tv-juontajan kommentoivat ironisesti suomalaisen bändin menestystä Saksassa – eiväthän saksalaiset tajua populaarimusiikista mitään. 

Ei pitäisi olla ylimielinen. Saksassa on maailman kolmanneksi suurimmat musiikkimarkkinat ja rikas musiikkikulttuuri. Sukelletaan nykyisen Saksan ytimeen ja katsotaan Rammsteinin ’Deutschland’. 

Rammstein on berliiniläinen, kansainvälisesti menestynyt metallimusiikki-yhtye, jonka tyyli tunnetaan nimellä Neue Deutsche Härte, uusi kova Saksa. Kaksitoista minuuttia kestävä video alkaa muinaisista germaaneista ja etenee avaruusaikaan, välissä paljon liekkejä ja aseita. Sillä on YouTubessa jo lähes 200 miljoonaa katsojaa, ja se herätti ilmestyessään kohun. Lastensuojelusta vastaava viranomainen, Bundesprüfstelle für jugendgefährdende Medien halusi kieltää videon alaikäisiltä, mutta oikeus kumosi kiellon. 

Rammstein ei kuitenkaan ole koko Saksa. On myös maakuntien Saksa, jossa pukeudutaan nahkahousuihin, puhutaan murretta ja katsotaan iltaisin televisiosta paikallisia tähtiä. Vuonna 1988 television suuren laulukilpailun Grand Prix der Volksmusikin voitti Regensburgista kotoisin oleva Original Naabtal Duo. Heidän voittajasävelmäänsä ’Patrona Bavariae’ myytiin yli miljoona kappaletta. Laulussa kiitetään neitsyt Mariaa, Baijerin suojeluspyhimystä.

Original Naabtal Duo: Patrona Bavariae.

Grand Prix der Volksmusik oli vuosina 1986–2010 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Etelä-Tirolissa valtavan suosittu ohjelma. Se oli alppimaiden Eurovision laulukilpailu, jossa kaikki kappaleet esitettiin saksaksi, tai sitten baijeriksi, kuten tässä. Katsojien ei tarvinnut pelätä, että he joutuisivat kuuntelemaan vieraita kieliä.

Naabtal Duo edusti kuitenkin väistyvää Saksaa. Grand Prix der Volksmusik lopetettiin vuonna 2010 katsojamäärien hiipuessa. Saksan levytuottajien virallisella myyntilistalla on pitkään ollut tasaväkisesti kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja. Kaikkien aikojen suosituin levy Saksassa on Herbert Grönemeyerin albumi Mensch (Ihminen, 2003). Sitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta, ja siihen liittyvä video voitti MTV Music Video -palkinnon.

Herbert Grönemeyer: Mensch.

Momentan ist richtig
Momentan ist gut
Nichts ist wirklich wichtig
Nach der Ebbe kommt die Flut

Video ei ehkä heti avaudu katsojalle, joka ei osaa saksaa. Mitä rannalla vaeltava jääkarhu oikein haluaa? Laulussa pohditaan romanttisten runoilijoiden perinteen mukaisesti elämän peruskysymyksiä, ihmisenä olemista ja hetkessä elämistä. Rakennetaan hiekkalinnoja, vaikka tiedetäänkin, etteivät ne pysy pitkään koossa. ”Nyt on hyvä. Mikään ei ole todella tärkeää, laskuvedettä seuraa aina nousuvesi”. Grönemeyerin taikavoimasta saa vielä paremman kuvan, jos katsoo kiertueella tehdyn konserttitaltioinnin. Yleisö on täysin hurmiossa.  

Herbert Grönemeyer (live)

Saksalaisilla menee niin hyvin, etteivät he hirveästi välitä, vaikka maailma ei arvostaisikaan heidän populaarimusiikkiaan. Goetheen ja Wagneriin luottava virallinen Saksa ei itsekään ole arvostanut sitä kovin korkealle.  Fanikirjallisuuden ylittäviä hyviä yleisesityksiä saksalaisesta populaarimusiikista ei tahdo löytyä millään kielellä. Täytyy taas turvautua englantilaisen kustantajan Routledgen sarjaan Global Popular Music. Seibtin, Ringsmutin ja Wickströmin kirja Made in Germany: Studies in Popular Music on erinomainen johdatus aiheeseen. Omat lukunsa saavat iskelmä, Krautrock, Neue deutsche Welle, Eurodisco, saksalainen metallimusiikki, turkkilainen musiikki Saksassa ja äärioikeistolainen RechtsRock.

Jos ei halua syventyä aiheeseen ihan näin perusteellisesti, netti auttaa. Saksankielisessä wikipediassa on erinomainen artikkeli hakusanalla ”Schlager”. Vaikka ei osaisi saksaa, on helppo poimia jutusta keskeiset nimet 1900-luvun alusta viime vuosiin saakka. YouTubesta löytyy näytteitä. Jos Otto Reutter, Comedian Harmonists, Marlene Dietrich, Zarah Leander, Fritzi Massary, Lizzi Waldmüller, Freddy, Dalida ja Gitte tuntuvat vanhanaikaisilta, on parasta valita Helene Fischer, Saksan Jenni Vartiainen, jonka laulua ’Atemlos durch die Nacht’ (Henki salpautuneena läpi yön) on katsottu netissä 86 miljoonaa kertaa. Sävelmä on kokoelmasta Farbenspiel, jota on myyty 2,4 miljoonaa kappaletta.

Helene Fischer: Atemlos durch die Nacht.

Helene Fischer on syntynyt Krasnojarskissa, entisessä Neuvostoliitossa vuonna 1984. Hän kuuluu siihen sukupolveen ulkosaksalaisia, joka pääsi kotimaahansa Neuvostoliiton romahdettua. Häntä pidetään nykyisin Saksan ”iskelmäprinsessana”. Kuningatar on edelleen Andrea Berg, edellisen sukupolven Katri Helena, jonka levyjä on myyty yli 15 miljoonaa.

Rammstein, Helene Fischer ja Herbert Grönemeyer edustavat Saksan musiikkimarkkinoiden kaupallista kärkeä, mutta alalla toimii lukematon määrä muitakin artisteja. Yksi suosikeistani on punk-yhtye nimeltä Feine Sahne Fischfilet (sananmukaisesti ”hieno kalafilee kermakastikkeessa”), johon voi törmätä vahingossa internetin ruuanlaittosivuilla.

Grachmusikoff: Oiner isch emmer dr Arsch.

Maakuntien Saksakin on yhä voimissaan, vaikka se ei välttämättä käytä enää perinneasuja. YouTubessa tuli vastaan Bad Schussenriedistä kotoisin oleva yhtye nimeltä Grachmusikoff, joka laulaa svaabiksi. Yhtyeen nimi juontuu kirjasaksan sanasta ”krach”, ”ryske”, joten se voisi olla suomeksi ”mölykööri”. Svaabin kielen taidossani on aukkoja, mutta arvelisin että ’Oiner isch emmer dr Arsch’ tarkoittaa ”Yksi jää aina viimeiseksi”. Ihastuin erityisesti bändin kymmenvuotiaaseen nokkahuilusolistiin, joka soittaa kuin kokenut ammattilainen. Mitähän hänestä vielä tulee?

Pekka Gronow

Lue lisää saksalaisesta iskelmästä | Klaus Kuhnke Archiv

Klaus Kuhnke -arkisto Bremenissä on vähän tunnettu tietolähde saksalaisesta populaarimusiikista. Edesmenneen keräilijän valtavan arkiston internet-sivuilla on hakemisto, josta voi etsiä kirjallisuusviitteitä ja lehtiartikkeleita artisteista. Englanninkielinen versio ei toimi, saksalainenkin on kömpelö, mutta missään muualla ei taida olla vastaavaa hakemistoa, josta löytäisi viitteet vaikkapa kaikista Kraftwerkistä kirjoitetuista artikkeleista.

Kuhnke-arkiston valikkoriviltä Zeitschriftenindex pääset eteenpäin: – Hier finden Sie Nachweise zu Artikeln über einzelne Künstler oder Ensembles.

Lue lisää saksalaisesta iskelmästä | Wikipedia

Schlager | Wikipedia
Grand Prix der Volkmusik | Wikipedia

Saksan levytilastot

BVMI Bundesverband Musikindustrie | Gold-/Platin-Datenbank
List of Best-Selling Albums in Germany | Wikipedia

Palkitut musiikkivideot

MTV Europe Music Award for Best German Act | Wikipedia
Berlin Music Video Awards | BMVA Archive

Lue lisää Rammsteinista | Finna.fi

Rammstein – koko tarina  Ulf Lüdeke & kääntäjä Juho Nurmi, 224 sivua | Minerva Kustannus Oy 2016

Lue lisää saksalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Das Lexikon des deutschen Schlagers – Geschichte, Titel, Interpreten, Komponisten, Texter [Serie Musik Piper-Schott] Matthias Bardong, 464 sivua | Schott 1993
Future Days – Krautrock And The Building of Modern Germany  David Stubbs, 495 pages | Faber & Faber 2014 & 2018
Future Days – Krautrock And The Birth of a Revolutionary New Music  David Stubbs, 495 pages | Melville House 2015
Krautrocksampler – One Head’s Guide To The Great Kosmische Musik – 1968 Onwards Julian Cope, 136 pages | Head Heritage 1996
Made In Germany – Studies In Popular Music Editors Oliver Seibt & Martin Ringsmut & David-Emil Wickström, 248 pages | 9780815391784 | Routledge 2020
Schlager – Das grosse Schlager-Buch – Deutscher Schlager 1800–Heute Monika Sperr, 349 sivua | Rogner & Bernhard 1978

CD • LP | Finna

Mensch Herbert Grönemeyer • CD | EMI Electrola 2002
Pop 2000 – 50 Jahre Popmusik und Jugendkultur in Deutschland • 8CD | Grönland 1999
Rammstein Rammstein • 2LP • CD | Rammstein GbR 2019
Schlager 2005 – die Hits des Jahres • 2CD | EMI Music Germany 2005
Tonwellen 1970–1990 – Two Decades of German Progressive Music • CD | Tonwellen Ausfart 1990

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 14.10.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow ja Saksa.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Québecistä • Harharetkiä YouTubessa 10

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa

Osa 10 • Québec

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kymmenennen artikkelin aiheena on Québec.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Québec

Vuonna 1967 Ranskan presidentti Charles de Gaulle oli valtiovierailulla Kanadassa. Puhuessaan Montrealin kaupungintalon parvekkeelta 24. kesäkuuta hän innostui lausumaan väkijoukolle Vive le Québec libre! [Eläköön vapaa Québec!]. Yleisö aplodeerasi villisti, mutta valtiovierailu päättyi tähän, ja kenraali kiikutettiin kohteliaasti takaisin Pariisiin. Isännät kokivat lausuman provokaationa, sillä provinssissa oli juuri näihin aikoihin syntymässä aktiivinen itsenäisyysliike.

Québec ei ole vieläkään itsenäinen, vaikka kokonsa puolesta voisikin olla. Se on ranskalainen alue keskellä Pohjois-Amerikkaa. Pinta-alaltaan provinssi on viisi kertaa Suomen kokoinen, ja asukkaita on kahdeksan miljoonaa. Québeciä pidettiin kuitenkin kauan takamaana, jota katolinen papisto hallitsi. Siellä elivät vanhat ranskalaiset kansanlaulut, jotka emämaasta olivat jo kadonneet, ja paikalliset pelimannit soittivat katrilleja, valsseja ja marsseja.

Kanadalainen tutkija Gabriel Labbé julkaisi vuonna 1977 teoksen Les Pionniers du disque folklorique québécois 1920–1950, joka kartoitti vanhojen viulupelimannien tuotantoa. Sekä kirja että levyt ovat keräilyharvinaisuuksia, mutta verkosta voi kuunnella monia pelimanneja kuten Joseph Allard, Joe Bouchard, J. O.  LaMadeleine ja Isidore Soucy. Joku asianharrastaja on syöttänyt heidän vanhoja savikiekkojaan YouTubeen. 

Québecin äänilevyteollisuuden ensimmäinen tähti oli kuitenkin tukkikämpillä keittäjänä oppinsa saanut laulaja nimeltä Mary Bolduc (1894–1941). Kun kuuntelee La Bolducin rallatuksia, ymmärtää että Pariisiin on monta tuhatta kilometriä. Tästä lauluista tulee  mieleen pikemminkin Hiski Salomaa kuin Édith Piaf: ”Jos makkarat osaisivat puhua”. 

Madame Bolduc: Si les saucisses pouvaient parler.

Aikanaan väheksytty laulaja on nykyisin nostettu yhdeksi Kanadan kansallisaarteista, hänestä on tehty kokoillan elokuvat sekä ranskaksi että englanniksi, molemmat ovat YouTubessa.

Kun de Gaullen piti kuuluisan puheensa vuonna 1967, Québecissa oli jo käynnissä hiljainen vallankumous, jonka taustalla oli talouden kasvu ja quebeciaisten kasvanut itsetietoisuus. Jälkeenjäänyt koululaitos erotettiin kirkosta. Québecin teattereissa ryhdyttiin Pariisin ranskan sijasta käyttämään paikallista ääntämystä, jota oli pidetty ”hevosmiesten murteena”, ja  lauluntekijät ryhtyivät kirjoittamaan kansallistuntoa nostattavia chansoneita.

Yksi heistä oli Félix Lecrerc (1914–1988), kirjailija ja lauluntekijä, joka oli ehtinyt saavuttaa tunnustusta myös Ranskassa. Siellä québeciläiset nähtiin vielä ”metsien miehinä”. Tämä voisi olla vaikkapa pätkä Suomi-filmistä, tukkijätkiähän tässä on liikkeellä tervahöyryllä. Moi, mes souliers on ylistyslaulu mutaisille kengille.

Félix Lecrerc: Moi, mes souliers.

Félix Lecrercista tuli modernin kanadanranskalaisen chansonin suuri esikuva. Hänen mukaansa on nimetty myös Québecin musiikkiteollisuuden vuotuinen palkinto Prix Félix. Esa Tölkki on kirjoittanut mainion kirjan Kanadan ranskankielisestä  laulusta, joka ilmesty jo vuonna 1986. Siitä löytyy lisää tietoa myös Leclercin elämästä ja tuotannosta. Kirjan rinnalla Félix-palkinnon saajien luettelo on hyvä johdatus Kanadan ranskankieliseen musiikkiin.

Kansainvälisesti tunnetuin palkinnonsaaja on varmasti montrealilainen Céline Dion (s. 1968), joka on saanut sen useita kertoja. Kerran hän tosin kieltäyi vastaanottamasta sitä, koska hänet oli palkittu ”vieraskielisten laulajien” sarjassa. Dionin englanninkielisiä levyjä on myyty yli sata miljoonaa kappaletta, mutta sydämeltään hän vakuuttaa olevansa ranskalainen. Sen voi uskoa, kun kuuntelee hänen tulkintansa toisen quebecilaisen laulajasuuruuden Robert Charleboisin laulusta ’Ordinaire’. Kyyneleet eivät johdu vain laulusta, sillä Céline oli hiljattain menettänyt aviomiehensä.

Céline Dion ja Robert Charlebois: Ordinaire.

Québec ei tietenkään ole immuuni kansainvälisille virtauksille, ja uudet musiikkityylit ovat saaneet myös kanadanranskalaisen asunsa. Félix-palkinnon saajien listalta kannattaa poimia esimerkiksi rockyhtye Noir Silence, poliittista folkia tekevä Les Cowboys Fringants ja hip-hop -ryhmä Loco Locass. Myös chanson on uudistunut. Perinteen pelastajaksi nousi 2010-luvulla Béatrice Martin, punk-piireissä kasvanut nuori pianisti-laulaja, joka käyttää taiteilijanimeä Cœur de pirate [Merirosvon sydän]. Hänen lauluissaan paistaa läpi melko kyyninen näkemys miehistä, mikä ei ole juuri vähentänyt hänen suosiotaan.

Cœur de piraten tunnettuja kappaleita ovat ’Adieu’, ’Comme des enfants’, ’Place de republique’, ’Mistral gagnant’ ja ’Ensemble’. Jos joku on kiinnostunut, laulujen tekstit löytyvät internetistä myös englanninkielisinä käännöksinä. Onpa joku ihailija jopa kääntänyt pari laulua suomeksi – ne löytyvät Lyricstranslate – sivustolta. Niiden suosioon ovat varmasti vaikuttaneet erinomaiset musiikkivideot, joilla on YouTubessa miljoonia katsojia. Videoista ’Adieu’ on ehkä paras tapa tutustua artistin mieskuvaan, mutta henkilökohtaisesti ihastuin kappaleeseen ’Ensemble’, jossa kaikki näkyy kahtena. Nokkela video kannatta katsoa, vaikka ei välittäisi musiikista.

Cœur de pirate: Ensemble.

Mainitsin alussa, että Québecin populaarimusiikin juuret eivät niinkään ole Pariisissa kuin Kanadan metsissä. Siinä on yhtymäkohtia myös Yhdysvaltain country-musiikkiin. Québecista löytyy laulajia, jotka suoraan jäljittelevät Nashvillen musiikkia ranskaksi. Parhaimmillaan québecilaisella country-musiikilla on kuitenkin oma kanadanranskalainen äänensä. Paul Daraîchen ’Rosalie’ lienee jonkinlainen ihannekuva elämästä Kanadan maaseudulla. Laulaja kiittää Rosalieta elinikäisestä kumppanuudesta ja rukoilee, ettei tämä vielä lähtisi pois. Videon alussa Rosalie makaakin sängyssä varsin voipuneena, mutta laulun edetessä mummo virkistyy niin, että lähtee lopuksi pojan komealla avoautolla kuuntelemaan country-musiikkia paikallisessa baarissa.

Paul Daraîche: Rosalie.

Paul Daraîche on yksi Québecin country-musiikin suurista nimistä. Jos haluaa todella syventyä aiheeseen, kannattaa etsiä YouTubesta ohjelma nimeltä Aller-retour country. Se on paikallistelevisio-ohjelma, joka lähetetään viikoittain Saguenay-Lac-St-Jeanin paikallistelevisiossa. Saguenay on syvällä Québecin maaseudulla, ja kun on katsonut läpi parikymmentä osaa sarjasta, voi todella sanoa perehtyneensä kanadanranskalaiseen country-musiikkiin. Jos tavoitteena on laajempi kuva Québecin musiikista, voi jatkaa Félix-palkinnon saajien kuuntelua.

Pekka Gronow

Lue lisää Québecin populaarimusiikista | Finna.fi

Kanadan ranskankielinen laulu Esa Tölkki, 96 sivua | Esa Tölkki 1986
Esa Tölkin teokseen sisältyy laaja kirjallisuusluettelo. 

Lue lisää | Wikipedia

Chanson québécoise Wikipediassa
Félix-palkinnon saajat Wikipediassa
Lisää québeciläistä kantria
Luettelo québeciläisistä perinnemuusikoista Wikipediassa
Musique du Québec Wikipediassa
Rock québécoise Wikipediassa

Lue lisää
québeciläisten historiallisista levytyksistä ja perinnemusiikin esittäjistä | Finna.fi

Les pionniers du disque folklorique québécois, 1920–1950 Gabriel Labbé | Montreal 1977
Musiciens traditionnels du Québec 1920–1993 Gabriel Labbé | Vlb éditeur 1995

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 30.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Ranskasta • Harharetkiä YouTubessa 9

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 9 • Ranska

Ranska.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdeksännen artikkelin aiheena on Ranska.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ranska

Kaikista maailman maista Ranska on parhaiten pystynyt pitämään puoliaan angloamerikkalaisen musiikin invaasiota vastaan. Suomessakin on levytetty lukemattomia ranskalaisia lauluja, ja välillä tuntuu kuin joka toinen suomalainen naisnäyttelijä olisi tulkinnut Édith Piafia. Piaf kuuluu Elviksen, Beatlesien ja Sinatran kanssa siihen populaarimusiikin kuolemattomien joukkoon, joka jokaisen itseään kunnioittavan taiteilijan on tunnettava. Juuri hiljan bongasin YouTubesta Lady Gagan tulkitsemassa Piafin kuolematonta laulua ’La vie en rose’.

Édith Piaf (1915–63) tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ranskalaisesta chansonista. Nopea haku pääkaupunkiseudun kirjastoista löytää 183 kirjaa, levyä, nuottikokoelmaa ja videota. Lähikirjastostani löytyvä Piaf-elämäkerta Jumalani, kuinka olen elänyt on jo kahdeksas painos, mikä todistaa, että laulajalta löytyy Suomessa ihailijoita sukupolvesta toiseen. 

Jos haluaa tietää kaiken Piafista, on tietysti parasta hakeutua Pariisiin, Ranskan kansalliskirjastoon. Bibliothèque Nationale käynnisti muutama vuosi sitten jättiläisprojektin, jossa kaikki ranskalaiset levyt vuoteen 1963 saakka digitoitiin. Jos hakee kirjaston luettelosta netistä vaikkapa Piafin laulua ’La vie en rose’, saa tulokseksi dokumentin, johon liittyy 30 sekuntia pitkä ääninäyte. Lisäksi dokumentissa on linkki verkkopalveluun, jossa kappaleen voi kuunnella. 

BnF Gallica

Édith Piaf:  La vie en rose.

Chanson sinänsä on vaikeasti määriteltävä käsite. Vaikka sana tarkoittaa sanakirjan mukaan ”laulua”, kaikki ranskankieliset laulut eivät edusta chansonia. Esa Tölkki, joka on kirjoittanut erinomaisen oppaan chansonista, määrittelee sen ”kevyt, koominen, satiirinen tai kaksimielinen laulu, jonka juuret juontavat keskiaikaiseen Pariisiin”. Tähän voisi vielä lisätä, että monet chansonien esittäjät myös itse kirjoittivat laulunsa – he olivat ”singer-songwritereitä” ennen kuin termi tuli muotiin. Vuonna 1984 ilmestyneessä teoksessa Ranskalainen chanson on esitelty kriittisesti toista sataa laulajaa, keskeisiä levytyksiä ja alan kirjallisuutta. 1980-luvulla ranskalaisten levyjen saanti Suomesta oli hankalaa, mutta nykyisin lähes kaikkiin kirjassa esittelyihin laulajiin voi tutustua verkossa.

Tölkin mukaan chansonin ”kolme suurta” ovat Georges Brassens, Jacques Brel ja Léo Férre. Kaikilta löytyy suomennettuja lauluja, ja iskelmän tuntijat voivat muistella, mitkä Brassensin ja Férren laulut on levytetty suomeksi (Vihje: esittäjien joukossa on Olavi Virta). Suomesta katsottuna Brel on kuitenkin ylivoimainen: fono.fi -tietokannasta löytyy suomen kielellä 143 äänitystä. Esittäjät ulottuvat Eino Grönistä Hectoriin ja Susanna Haavistosta Martti Suosaloon.

Sama koskee muita kieliä: englannin kielellä Brelin laulujen tulkitsijoiden lista on ainakin metrin pituinen ja siitä löytyvät mm David Bowie, Joan Baez, Ray Charles, Tom Jones, Barbra Streisand ja Nirvana. Brelin lauluista on tehty off-Broadway-musikaali ja kokoillan elokuva Jacques Brel is alive and well in Paris, löytyy YouTubesta.

Tärkeintä on tietysti tutustua Breliin itseensä, mieluiten videoilta. Hänen aktiiviuransa kesti vain viisitoista vuotta, mutta hän oli legenda jo eläessään. Paul Gauguinin tavoin hän vietti viimeiset vuotensa kaukaisella Tyynen meren saarella. Kun näkee Brelin raivokkaan tulkinnan laulusta ’Amsterdam’, ymmärtää miksi äänilevyt eivät riitä selittämään Brelin taikaa.

Video löytyy INA:n, Ranskan kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistosta. Hakusana ”chanson” löytää hienon valikoiman eri laulajien tulkintoja. Tölkin chanson-oppaassa riittää pitkäksi aikaa puuhaa harrastajalle, joka ei aikaisemmin ole tutustunut chansoniin. Hän on lisäksi julkaissut 1980-luvulla useita oppaita tunnettujen laulajien elämästä ja tuotannosta. Internetin ansiosta aineistoon tutustuminen on nykyisin helppoa.

Chanson ei tietenkään ole samaa kuin ranskalainen populaarimusiikki: siinä on paljon muitakin virtauksia. Ranska oli jo 1930-luvulla edelläkävijä, kun ryhmä jazziin innostuneita nuoria perusti Hot Club de France -nimisen järjestön. Siitä kasvoi mahtava organisaatio, joka järjesti konsertteja, julkaisi Jazz Hot -nimistä lehteä sekä pyöritti maailman ensimmäistä jazziin erikoistunutta levymerkkiä Swing. Hot Clubin suojissa varttui myös Quintette du Hot Club de France, kitaravirtuoosi Django Reinhardtin johtama yhtye, monien mielestä ensimmäinen eurooppalainen jazzkokoonpano, joka pystyi kilpailemaan tasaväkisesti amerikkalaisten kanssa.

Django kuoli jo vuonna 1953, eikä hänestä näytä löytyvät edustavaa filmimateriaalia ainakaan YouTubesta (levyjä sitäkin enemmän). Ranskassa järjestetään vuosittain hänen nimeään kantavaa festivaalia, ja jazzin vaikutus putkahtaa tuon tuostakin esiin ranskalaisessa populaarimusiikissa. Kun kuuntelee Zaz -nimisen laulajan parin vuoden takaista hittiä ’Je veux’, voisi hyvin kuvitella palaavansa takaisin 1930-luvun Pariisiin. 

Zaz: Je veux.

1980-luvun jälkeen ranskalaisessa populaarimusiikissa on tapahtunut paljon, eikä ainakaan suomen kielellä löydy teosta, joka antaisi siitä kokonaiskuvan. Englannin kielellä voi suositella Routledgen Global Popular Music -sarjaan kuuluvaa teosta Made in France, joka sisältää hyviä artikkeleita Ranskan musiikkiteollisuudesta, ranskalaisen populaarimusiikin historiasta ja eri virtauksista. Ranskalaiset ovat vuosien mittaan sulattaneet oman perimäänsä populaarimusiikin uudet kansainväliset virtaukset tangosta jazziin ja rockista rappiin. Rockista tuli Ranskassa yé-yé, ja metallimusiikkikin on saanut maassa monia ansiokkaita edustajia. Rap-musiikki on levinnyt kulovalkean tavoin.

Kun puhutaan Ranskan populaarimusiikista, ei myöskään saa unohtaa maan monia vanhoja ja uusia vähemmistöjä. Alan Stivell toi bretoninkielisen kansanmusiikin osaksi kansainvälistä kelttibuumia. Es Remess Sini laulaa rockia elsassiksi. Kun kirjailija Georges Simenon juhli vuonna 1931 ensimmäisen Maigret-kirjansa julkaisua, hän järjesti bileet Boule Blanche -nimisessä yökerhossa Pariisissa. Valintaa pidettiin uskallettuna, koska paikka oli martiniquelaisten kotiapulaisten suosiossa. Simenon ei kerro muistelmissaan, millaista musiikkia silloin soitettiin, mutta Orchestre de la Boule Blanche teki useita levyjä, jotka löytyvät netistäkin.

Sen jälkeen Antillien musiikin vaikutus Ranskassa on vain kasvanut, ja esimerkiksi guadeloupelaisista muusikoista koottu Kassav on tehnyt useita listahittejä. Ennen tämä musiikki oli ”biguine”, nykyisin ”zouk”. Uusia tulokkaita Ranskan musiikin kartalla ovat arabimuusikot, kuten algerialais-ranskalainen Rachid Taha (1958–2018). Hänen yhtyeensä Carte de Séjour (”Oleskelulupa”) jätti 1980-luvulla vahvan jäljen ranskalaiseen rockiin. Tahan esiintymisissä oli karismaa, joka tuo mieleen nuoren Mick Jaggerin, ja hänen videonsa ovat todella katsomisen arvoisia. ’Bleu de Marseille’ (1985) on Sveitsin ranskankielisen television RTS:n arkistosta.

Carte de Séjour: Bleu de Marseille.

Katsomisen arvoinen on myös Tahan Elvis-impersonaatio ’It’s Now Or Never’. Tämäkin tuli vastaan aivan sattumalta, se osoittaa jälleen, miten harharetkillä netissä voi tehdä löytöjä. Kirjastossa ja netissä ranskalaisen populaarimusiikin harrastajalle on jatkotutkimuksia varten aineistoa yllin kyllin. Ranskankielisen Wikipedian artikkeli Chanson française tarjoaa kielitaidottomallekin hyvän nimilistan.

Netistä löytyy myös monenlaisia listoja ”parhaista chansoneista”, esimerkiksi Top 100 des plus belles chansons françaises. Syvällisempiä opintoja varten on kuitenkin parasta siirtyä kirjastoon.

Pekka Gronow

Lue lisää Édith Piafista ja chansonista | Finna.fi

Piaf – Jumalani kuinka olen elänyt!  Simone Berteaut & kääntäjät Leena Jokinen & Heikki Kaskimies, 515 sivua | WSOY suomenkieliset painokset 1971–2007
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986

Lue lisää chansonista ja ranskalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Django – vallaton virtuoosi Noël Balen, 244 sivua | Aviador 2014

Toimituksen lämmin suositus Esa Tölkin teossarjalle Opas ulkomaalaiselle:

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Charles Aznavour – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 31 sivua | Esa Tölkki 1988
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986
Gilbert Bécaud – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 25 sivua | Esa Tölkki 1987
Jacques Brel – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1985
Jean Ferrat – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Michel Sardou – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Tino Rossi – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 28 sivua | Esa Tölkki 1985
Yves Montand – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 34 sivua | Esa Tölkki 1987

Lue lisää ranskalaisesta populaarimusiikista • Read more about French popular music | Finna.fi

Made in France – studies in popular music Gérôme Guibert & Catherine Rudent, 271 pages | Routledge 2018
Black, blanc, beur – Rap Music And Hip-Hop Culture In The Francophone World Alain-Philippe Durand, 150 pages | Scarecrow Press 2005

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 10.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Gronow-Ranska-banneri.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Surinamesta • Harharetkiä YouTubessa 8

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 8 • Suriname

Suriname.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdeksannen artikkelin aiheena on Suriname.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun, tässä artikkelissa myös WorldCat.org-verkkokataloogiin.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Suriname
Tietokilpailukysymys: missä Etelä-Amerikan maassa virallinen kieli on hollanti ja suurimman väestöryhmän muodostavat intialaiset? Helppo juttu. Vastaus on tietysti Suriname (aiemmin Surinam).

Ensimmäinen kosketukseni surinamelaiseen musiikkiin tapahtui Amsterdamissa kauan sitten, joskus vanhemmalla vinyylikaudella. Kun Surinam itsenäistyi vuonna 1975, asukkaille tarjottiin mahdollisuus muuttaa entiseen isäntämaahan, joka oli aikanaan vastannut heidän siirrostaan Amerikkaan. Puolet asukkaista hyväksyi tarjouksen, ja Alankomaissa onkin nykyisin suuri surinamelainen yhdyskunta.

Levykaupassa silmiini osui albumi nimeltä Bam Bam, Baby Let’s Dance. Samannimisiä albumeita on maailmassa varmasti kymmeniä, mutta tämä oli äänitetty Paramaribossa. Levyn solisti oli Cynthia Bhikharie. Discogs-tietokannasta selviää, että Cynthialla on takanaan mittava levytysura, ja YouTubesta löytyy videopätkä, joka on taltioitu Surinamin televisiosta nelisenkymmentä vuotta sitten. Tässä hän esittää sävelmän nimeltä ’Dil Mera Kare Dhak Dhak’.

Albumin tuottaja on Thakeorpersad Bhikharie, Cynthian setä ja tunnettu paikallinen musiikkimies. Hänen edustamansa tyyli tunnetaan nimellä chutney – sekoitus intialaisia ja karibialaisia aineksia. Surinamen intialaiset ovat väestömäärään nähden olleet levyalalla hämmästyttävän tuotteliaita. Discogs-tietokannassa on myynnissä satoja surinamelaisia levyjä, ja Lata Ramasarin maksi-singlestä ’The Greatest Name That Lives’ on tullut legendaarinen diskoharvinaisuus. Venäläinen diileri pyytää siitä netissä 1 500 euroa.

YouTubesta löytyy jopa surinamenintialaisen musiikin oma kanava, Sarnami TV. Haluan kuitenkin tietää, millainen musiikki on tällä hetkellä Surinamessa kaikkein suosituinta. Haen varmuuden vuoksi hollanniksi (kiitos, Google translate) ”suriname top ten hits deze week.” Saan vastaukseksi, että Surinamen suosituin levy toukokuussa 2021 oli Zaskia Gotikin (feat. RPH & Donall) esittämä ’Paio’:

Tämä on niin outoa musiikkia, että minun on haettava Zaskia Gotik Googlesta. Kuka hän on? Käy ilmi, että Zaskia on suosittu indonesialainen laulaja. Hänen levymerkkinsä on Nagaswara, ja hänen Instagram-tilillään on 27 miljoonaa seuraajaa. Olisi pitänyt arvata. Jaavalaiset ovat Surinamin kolmanneksi suurin väestöryhmä, ja he seuraavat tietysti esi-isien vanhan kotimaan musiikkia.

Toisella sijalla listalla on trinidadilainen Nicki Minaj. Hänen kappaleensa ’Tusa’ vastaa paremmin odotuksiani siitä, millaista musiikkia Surinamessa soitetaan. Maan toiseksi suurin väestöryhmä on afrikkalaisperäinen, samoin kuin lähellä sijaitsevilla Karibian saarilla. Kolmantena listalla on Patko Josafath, hänen kappaleensa on nimeltään ’Malenge’. Patko asuu Ranskan Guyanassa, joka on Surinamin naapurimaa, ja video on kuvattu siellä.

Patko Josafath: Malenge.

Tunnen kuitenkin yhä olevani väärällä polulla. Tämäkään ei täysin vastaa odotuksiani siitä, mitä perinteinen surinamelainen musiikki on. Surinamen ”kansallista” musiikkia on monien lähteiden mukaan kaseko, afrokaribialaisen musiikin suuntaus, joka muistuttaa trinidadilaista socaa. Sitä ei lauleta hollanniksi tai hindiksi, vaan paikallisella kreolikielellä, joka on sekoitus monista suunnista tulleita vaikutteita.

Sabroso ft. Bigi-Poku Toppers: Kaseko Medley.

Hakusana ”kaseko” tuokin vastaukseksi suuren määrän videoita. Monet ovat kopioita vanhoista levyistä, mutta mukana on myös live-esityksiä. Seuraava näyte lienee taltioitu Alankomaissa, mutta yleisö heiluttaa innokkaasti Surinamen lippuja.

Pekka Gronow

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | Finna.fi

Ritual Songs And Folksongs Of The Hindus Of Surinam Usharbudh Arya, 176 pages | E. J. Brill 1968
The Cultural Work – Maroon Performance In Paramaribo, Suriname Corinna Campbell, 267 pages | Wesleyan University Press 2020

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | WorldCat.org

40 jaar Surinaamse muziek in Nederland – De Muzikale Fakkeldragers Guilly Koster & Marcel Weltak & Robin Austen | ORA Media Products 2015 ”Contains 40 biographical sketches of Surinamese musicians active in the Netherlands”
Surinamese Music In The Netherlands and Suriname [Caribbean Studies Series] Marcel Weltak & translated by Scott Rollins, 176 pages | University Press Of Mississippi 2021

CD | Finna.fi

Baithak Gana – Songs From Bihar, Uttar Pradesh And Surinam [Ethnic series] sung by Dhroeh Nankoe • CD | Pan Records/Paradox 2003
The Maroni River Caribs Of Surinam • CD | Pan Records 1996

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Suriname.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Luxemburgista • Harharetkiä YouTubessa 7

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa

Osa 7 • Luxemburg

Luxemburg.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännen artikkelin aiheena on Luxemburg.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun, tässä artikkelissa WorldCat.org-verkkokataloogiin. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Komorit
Norja
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Luxemburg

Luxemburg on puolen miljoonan asukkaan pikkuvaltio Ranskan ja Saksan välissä. Se on suunnilleen Nurmeksen kunnan kokoinen, maan läpi ajaa helposti vahingossa. Tärkeimmät elinkeinot ovat finanssipalvelut ja teräs.

Luxemburg on kuitenkin voittanut Eurovision laulukilpailut viisi kertaa. Vicky Leandrosin komea ’Après toi’ oli yksi viisuhistorian suurimpia hittejä. Onko pieni Luxemburg siis populaarimusiikin suurvalta?

Kun voittajasävelmiä tutkii tarkemmin, totuus paljastuu. Yksikään voittajasävelmistä tai esittäjistä ei ollut luxemburgilainen. Radio Luxembourg oli Euroopan johtava mainosradio, joka soitti kuulijoille englannin, ranskan ja sakankielisiä hittejä. Euroviisuissakin Luxemburgin televisio RTL toimi ranskalaisten levy-yhtiöiden bulvaanina. Onko luxemburgilaista musiikkia ylipäänsä olemassa?

Haku kirjastosta tuo aluksi esiin vain Franz Leharin operetin ’Luxemburgin kreivi’ ja kommunistijohtaja Rosa Luxemburgin teokset. Sitten löytyy Luxemburgin kansallislaulu ’Ons Heemecht’, oudolla kielellä kirjoitettu laulu kotimaalle. Wikipedia kertoo, että se on luxemburgin eli lëtzebuergin kieltä ja ylistää Mosel-viinin tuoksua:

Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.

Hieno kansallislaulu. Taitaa olla ainoa kansallislaulu, jossa ei puhuta verestä vaan viinistä. Puolet Luxemburgin asukkaista puhuu äidinkielenään lëtzebuergia, mutta maan viralliset kielet olivat pitkään ranska ja saksa. Lëtzebuergisch oli kieli, jolla juoruttiin naapurin rouvan kanssa. 1980-luvulla Luxemburg koki kansallisen herätyksen. Vuonna 1984 luxemburgista tuli maan kolmas virallinen kieli. Radio ja televisio alkoivat lähettää enemmän kotikielistä ohjelmaa, ja ensimmäinen kansallisella kielellä tehty elokuva, Wat huet e gesot, ilmestyi 1982. Kun tarpeeksi kauan etsin, löytyi jopa luxemburgilaisen rockin historia, Luxemburgs Rock Story 1959–1982

Olen yrittänyt löytää kirjaa nettikirjakaupoista tai kirjastoista, mutta se taitaa olla keräilyharvinaisuus. Kaukolainaa voisi vielä kokeilla, mutta tällä kertaa tyydyn etsimään lisätietoja teoksen tekijästä Luke Haasista. Käy ilmi, että hän oli ”luxemburgilaisen rockin dinosaurus”, kunnioitettu veteraani. Kun hän kuoli vuonna 2015, Luxemburger Post julkaisi koko sivun muistokirjoituksen ja muusikkokollegat muistivat toveriaan juhlakonsertilla. YouTubestakin löytyy muutama Haasin tallenne, valitsin kappaleen ’Weisse Wanterboesch’. Se on hyvä johdatus kielen alkeiden opiskeluun, sillä kyseessä on Suomessakin tunnettu jouluiskelmä.

Luke Haas: Weisse Wanterboesch.

Haas on toimittanut myös luxemburgilaisen sarjakuvan historian. Ryhdyin saman tien kaivamaan lisätietoja luxemburgilaisesta populaarimusiikista, mutta aluksi tulikin seinä vastaan. Tavanomainen haku ”maan nimi + hits” ei toimi YouTubessa, koska tuloksena on Radio Luxembourgin soittolista, jolla ei ole yhtään luxemburgilaista kappaletta. Lopulta löytyy lupaavan tuntuinen kappale nimeltä ’Den hit op RTL’, nimi on ainakin paikallisella kielellä. Tekijöinä ovat Serge Tonnar & Legotrip.

Musiikkivideo alkaa lupaavasti: diskoasuihin pukeutunut Legotrip saapuu kuljettajan ohjaamalla limusiinillä Radio Luxembourgin talolle, ja musiikkipäällikkö jakaa bändin jäsenille kultalevyt. Mutta siten jokin menee pieleen. Kun bändi astuu ulos rakennuksesta, vastassa onkin pettyneitä mielenosoittajia, joiden mielestä bändi on pettänyt ihanteensa. Julisteissa lukee ”Tonnar géi Heem”, Tonnar painu kotiin. Soittajat palauttavat kultalevynsä, vaihtavat auton pienempään ja yrittävät onneaan koulukonsertissa, mutta kukaan ei enää halua heitä. Lopulta he suuntaavat Pohjanmeren rannikolle ja soittavat aalloille.

Den hit op RTL.

Tämä ei ole ihan tavallinen hittivideo. Serge Tonnar (s. 1970) on monipuolinen laulaja, näytelmäkirjailija ja elokuvamusiikin tekijä. Legotrip oli yksi hänen monista projekteistaan, joka on keikkaillut vuodesta 2003. Tonnarin YouTube –kanavalla on yli 50 musiikkivideota, joiden musiikkityylit vaihtelevat rapista chansoniin. Viehättävä ’Déi Kleng Chamber’ (Kaikukammio) vie meidät sadan vuoden takaiseen korttelibistroon, jossa joku yleisöstä innostuu laulamaan soittajain mukana.

Kappaleessa ’De leschte Slow’ (Viimeinen slovari) on jo edetty hieman pitemmälle kapakkatunnelmassa. Monet videot eivät avaudu kielitaidottomalle, mutta ’Wéi eng Blumm déi aus dem Betong bléit’ (Kuin betonista kukkiva kukka), jossa ihmispäät kasvavat betonista, puhuu kyllä kaikille. ’Wot den Noper seet’ (Mitä naapuri sanoo) on kuvaus vinksahtaneista kotibileistä. Katsomisen arvoinen. (Käännöksistä vastaa Google translate, sieltä löytyy myös luxemburgin kieli.)

Wot den Noper seet.  

Jatkan kartoitusta, mutta eteneminen on hankalaa. Paikallisia levyjä ole myynnissä tavanomaisissa lähteissä. Luxemburgilaiset bändit suosivat englanninkielisiä nimiä kuten Cold Feet tai Sleepwalk – saman nimisiä on maailmassa vaikka kuinka monta. Onneksi löytyy sentään Sandy & The Hüettes, jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Lisätietojen haun voi aloittaa vaikkapa lëtzebuergin kielisen wikipedian sivulta Rockmusek (kirjoitettuna e-kirjaimella). 

Pekka Gronow

Lue lisää luxemburgilaisesta musiikista | WorldCat

Aiheesta löytyvää kirjallisuutta voi olla vaikea löytää Suomesta. Alla linkkejä WorldCat.org-verkkokatalogiin.

Luxemburgs Rock Story (1959–1982) Luke Haas, 160 sivua | Éditions John Schmit, Capellen 1982
Lëtzebuerger Rocklexikon – erweitert auf Pop, Folk, Country, Jazz und Jazz-Rock Luke Haas, 190 sivua | Éditions Phi 1988 • ISBN 3-88865-064-X
Lëtzebuerger Rocklexikon II (1987–1994) Luke Haas, 176 sivua | Editions Revue 1995
Luxemburger Komponisten haute Guy Wagner, 160 sivua | Reine Musik/Editions Phi • ISBN 3-88865-041-0
D’Rockbuch – RB 94 > 04 Josée Hansen & Christophe Unkelhäusser, 305 sivua | Ministère de la Culture, de l’Enseignement Supérieur et de la Recherche 2005 • ISBN 2-87984-011-2

Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Luxemburg.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Havaijilta • Harharetkiä YouTubessa 6

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 6 • Havaiji 

Havaijin saaret

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennen artikkelin aiheena on Havaiji.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Havaiji
Pekka Gronow

Havaijilainen musiikki on klisee, joka tuo mieleen palmurannat ja ruokohameiset tanssitytöt. Havaiji on kuitenkin ollut yksi viime vuosisadan populaarimusiikin suurista vaikuttajista. Havaijilaiset muusikot kiersivät jo 1910-luvulla maailman revyynäyttämöitä, ja heidän levyjään myytiin miljoonia kappaleita. Joseph Kekukun vuonna 1889 keksimästä havaiji-kitarasta tuli modernin country-musiikin peruselementti, ja iskelmäsäveltäjät kautta maailman kirjoittivat lauluja Honolulun ihanuudesta. Suomessakin laulettiin, miten

”Siellä sellaiset on aatteet,
että heitetään pois vaatteet.
Tule Honoluluun paratiisihin”

Havaijilaisen musiikin perusteos on George Kanahelen Hawaiian Music and Musicians, jonka University of Hawaii Press julkaisi vuonna 1979. Helsinkiläiset löytävät sen Kaisa-kirjastosta. Kirja on mahtava tietopaketti merkittävistä havaijilaisista muusikoista ja heidän opetuslapsistaan; Suomestakin on mukana Onni Gideon, jonka Aloha Havaiji-yhtye toi palmusaarten aatetta meille sodan jälkeisinä pulavuosina. Teoksesta on myös vuonna 2012 julkaistu uudistettu laitos.

Helmet-kirjastoissa on peruskokoelma havaiji-levytyksiä CD-painoksina, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen perusteellisemmin, kannattaa hakeutua Santa Barbaran yliopiston ylläpitämään tietokantaan Discography of American Historical Recordings. Siitä on muutamassa vuodessa tullut korvaamaton tietolähde kaikille musiikin ja äänilevyn historiasta kiinnostuneille. DAHR sisältää tiedot yli 300 000 amerikkalaisesta äänilevystä vuosisadan alusta 1940-luvulle saakka. Näistä 45 000 on suoraan kuunneltavissa. Tietokannan kaikkien hakuominaisuuksien oppiminen vie aikansa, mutta se kannattaa. Tarkoituksena on, että siitä löytyisivät aikanaan KAIKKI amerikkalaiset levyt toiseen maailmansotaan saakka. Tässä on mallia muillekin maille.

Otetaan esimerkiksi kaikkien aikojen tunnetuin havaijilainen sävellys Aloha oe. Tietokannasta löytyy 115 levytystä, joista 31 on heti kuunneltavissa. Kaikista on tarkat diskografiset tiedot, ja monista esiintyjistä löytyy myös taustatietoja. Laulun tekijä Lili’uokalani (1838–1917) oli Havaijin viimeinen hallitsija, joka syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1893, kun amerikkalainen vaikutus saarilla alkoi kasvaa. Teoksen esittäjien luettelo on kuin havaijilaisen musiikin ”kuka kukin on”. Siitä löytyy myös monen tyylisiä sovituksia, kuten Fritz Kreislerin klassinen tulkinta. Suosittelen erityisesti Hawaiian Quintette -nimisen kokoonpanon Victor-yhtiölle vuonna 1913 tekemää levytystä. Havaiji-kitaraa soittaa Walter Kolomoku. Ryhmä oli mukana suurta huomiota herättäneessä laulunäytelmässä ”Paratiisilintu”, jota esitettiin Broadwaylla 112 kertaa. Vuonna 1919 seurue kiersi Eurooppaa tekemässä Havaijia tunnetuksi.

Kanahelen teoksesta voi poimia havaiji-kitaran mestareita, jotka löytyvät myös äänilevytietokannasta, kuten Frank Ferera, Pale Lua, Sam Ku West, Bennie Nawahi ja Sol Hoopii. Tietokannasta löytyy myös yksi maailman ensimmäisistä sähkökitaralla tehdyistä levytyksistä. Helmikuun 22. päivänä 1933 Noi Lane toi Victor-yhtiön studioon uuden sähköistetyn havaiji-kitaransa, tuloksena oli kappale nimeltä Dreams of Aloha. Tästä alkoi myös rock and roll…

1940-luvulla havaijilainen musiikki alkoi maailmalla jäädä taka-alalle. Omassa maassaankin alkuperäiset havaijilaiset olivat jääneet vähemmistöksi. Alkuperäisväestön osuus saarilla on nykyisin vain viisi prosenttia. 1970-luvulla he alkoivat vaatia oikeuksiaan. Oma musiikki ja kieli haluttiin nostaa kunniaan. Alkoi ”toinen havaijilainen renessanssi”. Ensimmäinen renessanssi oli ollut sata vuotta aikaisemmin, kun kuningas Kalakaua (1836–1891) yritti luoda saarista modernin itsenäisen valtion. 

”Kū ha’aheo e ku’u Hawai’i 
Mamaka kaua o ku’u ‘āina ’
‘O ke ehu kakahiaka o nā ‘ōiwi o Hawai’i nei 
No ku’u lahui e hā’awi pau a i ola mau”

”Seiso ylväänä, Havaiji. Kansamme uusi aamu on saapunut. Kansan puolesta haluan antaa kaikkeni, jotta perintömme säilyy”.

Tämä voisi olla Runebergin tai Topeliuksen kynästä, mutta Havaijilla unelma itsenäisestä valtiosta ei toteutunut. 

Taiteilijoilla oli tärkeä osuus toisessa kansallisessa herätyksessä. Tärkeitä nimiä liikkeessä olivat Eddie Kamaei, Gabby Pahinui, veljekset Keola ja Kapano Beamer sekä Ledward Ka’apana. Näiden levytyksiä löytyy netistä paljon, mutta filmimateriaalia on valitettavasti niukasti. Harvinaisessa YouTube-videossa esiintyy Eddie Kamae, yksi toisen havaijilaisen renessanssin suurista nimistä. Hänen yhtyeensä Sons of Hawaii palautti havaijilaiseen musiikkiin ominaisuudet, joita havaijilaiset itse pitivät tärkeinä: oman kielen, falsettilaulun (ei tosin tässä näytteessä) ja ukulelen. Kappale on Mauna Kea.

Eddie Kamae: Mauna Kea

Havaijilla arvostetaan toki havaiji-kitaraa ja ollaan ylpeitä siitä kehitetyn steel-kitaran menestyksestä maailmalla, mutta nykymuusikot näyttävät suosivan enemmän slack key –kitaraa. Se on kitara, jossa on tavallisesta poikkeava viritys ja soittotekniikka. Slack keyn tunnustettuja mestareita ovat Gabby Pahinui ja Ledward Ka’apana, jonka käsissä kitara näyttää soivan melkein itsestään. Kappaleen nimi on Opihi Moe Moe.

Ledward Ka’apana: Opihi Moe Moe.

Havaijilaisella musiikilla oli pitkään oma kategoriansa jaettaessa Grammy-palkintoja, Yhdysvaltain suurinta äänilevypalkintoa. Kategoria poistettiin vuonna 2011, kun palkintojen määrää supistettiin, ja havaijilaiset levyt saavat nykyisin kilpailla tunnustuksesta samassa sarjassa epämääräisen ”maailmanmusiikin” kanssa. Osa havaijilaisista muusikoista pettyi päätöksestä, toiset olivat tyytyväisiä. Heidän mielestään mikään ”mantereella” istuva toimikunta, joka ei ymmärrä havaijin kieltä eikä laulutekniikkaa, voi arvioida havaijilaisten levyjen ansioita.

Havaijilaisen musiikin asemaa edistävät nykyisin Hawaiian Academy of Recording Arts ja Hawaiian Music Hall of Fame. Viimeksi mainittu julkaisee vuosittain kunniataulun, johon on koottu merkittäviä nykyisiä ja edesmenneitä tekijöitä. Se on hyvä lähde, jos haluaa seurata musiikkia saarelaisten näkökulmasta.

Esimerkiksi vuoden 2017 listalla ovat Richard “Babes” Bell, Krash Kealoha. Skylark Rossetti, Kimo Kahoano, Karen Keawehawai‘i, Melveen Leed ja Israel Kamakawiwo‘ole. Meillä tuntemattomia nimiä, paitsi ehkä viimeksi mainittu, jonka levytys Over the rainbow oli vuonna 1993 yllätyshitti monessa maassa. Levytys osoittaa, miten mikä tahansa sävelmä voi tulla aidoksi havaijilaiseksi musiikiksi, kunhan sen esittäjällä on oikea asenne. Uskomaton tulkinta on katsottava videolta, jotta sen voisi oikein oivaltaa.

Israel Kamakawiwo‘ole: Over the rainbow

Tarpeellisia verkkolähteitä

Tietokannassa Discography of American Historical Recordings voi kuunnella yli 45 000 amerikkalaista historiallista levytystä, myös monia havaiji-musiikin klassikoita.

Hawaiian Music Hall of Fame

Hawaiian Academy of Recording Arts

Music of Hawaii sivustolla The Hawaiian Islands

Lue lisää havaijilaisesta musiikista | Finna.fi

Hawaiian Music And Musicians – An Illustrated History George S. Kanahele, 543 pages | University Press of Hawaii 1979

Havaijin saaret.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Norjasta • Harharetkiä YouTubessa 5

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 5 • Norja

Norja karttapallo 30.6.2021

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidennen artikkelin aiheena on Norja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Norja
Pekka Gronow

Kaikki tietävät, että Norjan Sibelius oli Edvard Grieg. Mutta kuka oli Norjan Laila Kinnunen? Tai Sleepy Sleepers? Pelkäänpä, että useimpien tiedot norjalaisesta populaarimusiikista rajoittuvat Eurovisio-iskelmiin, eivätkä ne todellakaan anna kattavaa kuvaa naapurimaan monivivahteisesta musiikista.

Jos lähtee etsimään taustatietoja kirjastosta, saa palata tyhjin käsin. Onneksi tietoa aiheesta on helppo saada. Norjan populaarimusiikin kansallismuseo Rockheim avasi ovensa Trondheimissa vuonna 2010. Komea museorakennus on käynnin arvoinen, ja museon nettisivuilla on tuhti annos asiaa norjalaisesta populaarimusiikista norjaksi ja englanniksi. Museon kunniataulu Hall of Fame esittelee alan keskeiset nimet 1950-luvulta alkaen. 

Listalta osuvat heti silmään jazzmuusikko Jan Garbarek ja saamelaislaulaja Mari Boine, jotka ovat monille tuttuja. Norjan Laila Kinnusen rooliin sopii Nora Brockstedt, joka oli Norjan ensimmäinen edustaja Euroviisuissa 1960. Bobbysocks voisi olla Norjan Lordi, vaikka yhtyeiden musiikki onkin kirjon vastakkaisista päistä: he voittivat Eurovision laulukilpailut vuonna 1985 kappaleellaan ’La det swinge’, kuten kaikki Eurovisiofanit muistavat. Bobbysocks sai muuten kiitokseksi suurkäräjien eli Norjan eduskunnan Peer Gynt-palkinnon, mutta Lordilta taisi mennä Sibelius-palkinto ohi.

Päävirran iskelmän edustajaksi sopii Åge Alexandersen, Norjan Kari Tapio, jonka levyt myivät 1980-luvulla säännöllisesti yli satatuhatta kappaletta. Runollinen ’Lys og varme’ (Valoa ja lämpöä) on mielestäni yksi hänen parhaista kappaleistaan. YouTubesta löytyy vuosien varrelta monta tulkintaa, pidän erityisesti tästä. 

’Lys og varme’ oli menestys myös muissa pohjoismaissa. Ruotsissa Vikingarna teki siitä tylsän tanssilavaversion (Ljus och värme). Laulusta on myös Aappo I. Piipon kirjoittama lattea suomenkielinen versio Usko, toivo ja rakkaus, jossa ei ole jäljellä mitään alkutekstistä. Levyllä sen tulkitsevat Lasse Hoikka ja Souvarit; tämäkin löytyy YouTubesta. Aappo oli taitava kääntäjä ja osasi hyvin ruotsia, joten olisi luullut hänen selviävän myös norjasta, mutta tässä hän on mennyt siitä missä aita on matalin. Sen sijaan pidän Lars Lilholt Bandin tanskalaisesta tulkinnasta, jota kuunnellessa voi miettiä tanskan ja norjan kielten eroja. 

(Lys og varme tanskaksi)

Rockheimin kunniataululla ovat myös A-ha, Jokke and Valentinerne, Popol Ace, Motopsycho, Raga Rockers, TNT ja DumDum Boys, jotka ovat jääneet meillä monille tuntemattomiksi. Jokseenkin kaikki löytyvät YouTubesta, joten tästä on hyvä alkaa norjalaisen populaarimusiikin opinnot. Pari tärkeää nimeä puuttuu kuitenkin. Rockheimin kriitikoiden tausta on rockissa, ja listalta puuttuu kokonaan norjalaisen iskelmän vanhin sukupolvi. 

Norjan Georg Malmsten on Jens Book-Jenssen (1910–1999), jonka ihailijat tuntevat nimellä Book’n. Hänen uransa äänilevyillä, näyttämöllä ja elokuvissa alkoi vuonna 1936. Katkeamatonta suosiota jatkui melkein 60 vuotta. Book’n oli laulaja, tekstinkirjoittaja ja näyttelijä, ja suurin osa hänen ohjelmistostaan oli romanttisia iskelmiä Malmstenin tyyliin. Tähän olen kuitenkin valinnut hänen levytyksensä ’Norge i rødt, hvitt og blått’ (Norjan punainen, valkoinen ja sininen). Kyse on tietysti Norjan lipun väreistä. 

Norge i rødt, hvitt og blått 

Laulu liittyy sotavuosiin ja Saksan miehityksen aikaan. Siitä on tullut yksi Norjan kansallisista symboleista, jota lauletaan yhä 17. toukokuuta, kansallispäivänä. Book-Jenssenin levytys on 1960-luvulta.

Rockheimin kunniataulusta puuttuu myös mies, joka valittiin vuonna 1990 vuoden taiteilijaksi Norjassa. Knut T. Storbukås, paremmin tunnettu taiteilijanimellä Sputnik, on yhtä norjalainen kuin ruskea mes-juusto tai Holmenkollenin kisat. Sputnikille ei löydy Suomesta vastinetta, ellei sitten onnistu kuvittelemaan Esa Pakarista cowboy-asussa. Sputnikin kasetteja myytiin 1980-luvulla satoja tuhansia kappaleita, ja hänellä on seinällään suunnilleen 15 kultalevyä. Hän ei käytä keikkabussia, vaan kiertää Norjaa uskollisella kuorma-autollaan, kuten seuraavassa videossa. Laulu on hänen tunnetuin hittinsä ’Skilles, Johanne’ (Erotaan, Johanne) – surullinen tarina miehestä, joka päättää lopulta jättää rakastettunsa, kun tämä alkaa heitellä häntä silitysraudalla.

Sputnik: Skilles, Johanne 

Vuonna 2020 Rockheimin kunniatauluun kirjattiin Radka Toneff (1952 – 1982), nuorena kuollut bulgarialais-norjalainen jazzmuusikko. Hänen albumiaan Fairytales (1982) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista norjalaisista levyistä. Parhaillaan on käynnissä vuoden 2021 uusien nimien valintaprosessi. Ehdokkaiden joukossa ovat metalliyhtye Mayhem, tanssiorkesteri Ole Ivars sekä 1970-luvulla suosittu pelimanniyhtye Vømmøl Spellmannslag. Viimeksi mainittu on norjalaisten kansallinen erikoisuus: se edusti Norjassa hyvin menestynyttä maolaista opiskelijaliikettä, ja lienee ainoa pohjoismainen kansanmusiikkiyhtye, jonka lauluissa ylistettiin Marxia, Leniniä ja Maoa. Se ei siis ole aivan Norjan Agit-prop, esikuvat olivat kauempana idässä. Muitakin on varmasti tulossa. Odotan mielenkiinnolla, nouseeko Vazelina Bilopphøggers, Norjan Sleepy Sleepers jonakin vuonna listalle. YouTubesta löytyy useita näiden autonromuttajien musiikkivideoita.

Rockheimin Hall of Fame

Jos haluaa tutustua syvällisemmin Norjan populaarimusiikkiin, lisätietoja on helppo hankkia verkkokirjakaupasta. Jos ei aikaisemmin ole tullut kokeiltua, voin vakuuttaa, että norjan lukeminen sujuu kouluruotsin perusteella. Alan perusteos on Norsk pop & rock leksikon (Jan Eggum / Bård Ose / Siren Steen). Vinyyliharrastajille on tarjolla Haugstadin Vinylens historie, osat 1–2. Niille, jotka ovat unohtaneet että Norjassa on kaksi virallista kieltä, bokmål ja nynorsk, voi suositella myös teosta Nynorsk vinyl – songskatten i rillene (Arild Torvund Olsen).

Pekka Gronow

Lue lisää norjalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Norsk pop & rock leksikon – populærmusikk i hundre år Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 616 sider | Vega Förlag 2005
Norsk pop & rock leksikon – fra Abel til Aabel Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 750 sider | Vega Förlag 2013

Vinylens historie 1 – Norge 1958–1969 Børre Haugstad, 167 sider | Schreibtisch Verlag 2019
Vinylens historie 2 – Norge 1970–1990 Børre Haugstad, 226 sider | Schreibtisch Verlag 2020

True Norwegian Black Metal – we turn in the night consumed by fire photography by Peter Beste, edited by Johan Kugelberg, introduction by Jon ’Metalion’ Kristiansen, 208 pages | Vice Books 2008

The Sound Of The North – Norway And The European Jazz Scene Luca Vitali, English translation Melinda Mele, 253 pages | Auditorium/Mimesis International 2015

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 5.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Norja karttapallo 30.6.2021
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Myanmarista • Harharetkiä YouTubessa 4

Pekka Gronow
Harharetkia YouTubessa
Osa 4 • Myanmar

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Neljännessä artikkelissa aiheena on Myanmar, entinen Burma.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Myanmar
Pekka Gronow

Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat käyneet Thaimaassa, mutta naapurimaa Myanmar, entinen Burma, on jäänyt useimmille tuntemattomaksi. Keväällä 2020 maa nousi uutisotsikkoihin, kun kenraalijuntta syrjäytti presidentti Aung San Suu Kyin. Huhtikuussa 2021 vanha hallitus perusti pakolaishallituksen, jonka jäsenet kenraalijuntta saman tien etsintäkuulutti. Nyt armeija pommittaa maaseutua, käynnissä on sisällissota.

Tämä ei ehkä ole paras hetki tutustua Myanmarin kulttuuriin. Päätin kuitenkin selvittää, millaista on tämän päivän myanmarilainen musiikki. Wikipediassa on suppea artikkeli ”Music of Myanmar”. Kirjastosta löytyy teos nimeltä Ampukaa artisti, jossa on hyvä artikkeli musiikin sensuurista Myanmarissa. Finna-hakemistosta löytyy lisää tietoa, mutta päätän siirtyä suoraan nettiin.

Myanmarin pääkielenä on burma, jolla on oma kirjaimistonsa. Internet tuntee senkin, mutta minua se ei paljon auta, kun en tunne kieltä. Turvaudun tuttuun konstiin: yhdistän YouTubessa hakusanat ”Myanmar” sekä vuorotellen ”songs”, ”popular songs”, ”new songs” tai ”hits”. Heti osuu, ja esiin tulee ”Top 10 Myanmar Hits Songs 2020”. Laulujen nimet ovat burmaksi, enkä tiedä millä kriteereillä ne on valittu, mutta kuulen melodista ja hyvin tuotettua musiikkia, jonka ei pitäisi karkottavaa edes suomalaisia radiokuuntelijoita.

Wikipedia kertoo, että rock-musiikkia kutsuttiin aikaisemmin Myanmarissa nimellä ”stereo” – ihan loogista. Siirryn siis YouTubeen ja teen haun ”Myanmar stereo songs”. Tuloksena on laaja kokoelma vanhoja hittejä. Niiden joukossa on myös cover-versioita kansainvälisistä menestyskappaleista, ja esimerkiksi laulu nimeltä
ေသခန္းျပတ္ပဲသူငယ္ခ်င္း ပုလဲ
osoittautuu yllättäen burmankieliseksi käännökseksi Kris Kristoffersonin klassikosta Sunday Mornin’ Comin’ Down.

Voitte itse kokeilla copy-paste-menetelmällä. Kaiken kaikkiaan tulos on nostalgisen kokoelma sikäläisiä rautalankayhtyeitä. Tiedot kappaleista ja esiintyjistä ovat enimmäkseen burmaksi. Päätän vielä testata, miten netti ymmärtää burmaa, ja kopioin hakukenttään sanan အၾကင္နာည. Google-haku toimii taas, ja päädyn sivulle, jolta löytyvät laulun sanat.

Lopetan tällä kertaa burman kielen opiskelun ja kaivaudun syvemmälle YouTubeen. Myanmarissa on useita vähemmistökansoja, joista suurimmat ovat shanit ja karenit. Kumpiakin on lähes yhtä paljon kuin suomalaisia, joten kyse ei ole ihan pienistä ryhmistä. Millaista on niiden musiikki? Nyt ei hakuteoksista ole apua. ”Shan songs” osoittautuu erityisen ongelmalliseksi, sillä Intiassa vaikuttaa suosittu elokuvatähti nimeltä Shaan, ja vaikka hän kirjoittaakin nimensä kahdella a:lla, YouTuben algoritmit tyrkyttävät koko ajan hänen videoitaan.

Pitkän selauksen jälkeen intialainen devanagari-kirjaimisto vaihtuu lopulta burmalaiseen, ja pääsen shan-kansan pariin. Vastaan tulee YouTube-kanava nimeltä ”Hark tai song”. ”Tai” on shanien omakielinen nimi. Videolla on melodista pop-rockia soittava bändi, joka voisi menestyä pienemmillä suomalaisilla festivaalillakin. Taustakuvassa näkyy kuitenkin kivääriä pitelevä sissi, ja yleisö heiluttaa innokkaasti shan-kansan lippua. Kelta-vihreä-punainen tunnus muistuttaa muuten Liettuan lippua, mutta keskellä paistaa shanien valkoinen aurinko.

Jätän shanit ja siirryn etsimään kareneita. Turvaudun taas vanhaan konstiin ja teen YouTubessa haun ”Karen songs”. Internetillä näyttää olevan tärkeä rooli roolin karenien kulttuurissa. ”Karen Music Channel” on paikallisen popmusiikin oma kanava, jolta löytyy satoja videoita. Ne ovat ammattimaisesti tuotettuja musiikkivideoita, joissa esiintyy nuoria laulajatähtiä maaseutuympäristössä. Katselumäärät ovat kuitenkin niin pieniä, että niillä täytyy olla muitakin jakelukanavia.

YouTubesta löytyy runsaasti muutakin kareninkielistä aineistoa. Haku ”Karen movies” nostaa esiin filmin nimeltä Ka Pla Oo flies from plane – karen funny movie. Video on ladattu YouTubeen hiljattain, 6. toukokuuta 2021, ja se alkaa todellisentuntuisella kohtauksella, jossa ryhmä kyläläisiä pakenee henkensä edestä pommikoneita. Kun on juuri lukenut lehdistä uutisia Myanmarin armeijasta pommittamassa karen-kyliä, kuvauksessa on vahva realismin tuntu. Tämä taitaa kuitenkin olla fiktiota, tosin filmin hauskuus menee minulta ohi.

Karen songs nostaa esiin myös videoita, joissa sota on oikeasti läsnä. Karen hip hop song on ladattu YouTubeen huhtikuussa 2021. Ryhmä suunnilleen kymmenvuotiaita poikia räppää pakolaisleirin kaatopaikalla. Rebuild Our Kaw Thoo Lei on suunnattu ulkomaisille katsojille, laulu on tekstitetty kotitekoisella englannilla. Outo yhdistelmä nykyaikaa ja historiaa: TohPahDoh, BigBird, EMD, MicroboyZ, Tigger ja Eh Soe Ku räppäävät norsujen selästä karenien sorrosta.

Myanmarilaisen YouTuben selailu on hämmentävä kokemus. Tuntuu kuin olisin täysin kielitaidottomana ja ilman karttaa joutunut keskellä myanmarilaista maaseutukaupunkia. Yhdelle aukiolle on pystytetty konserttilava, harrastajakitaristi virittelee pihassa soitintaan. Kaupungin laidalla tulee vastaan ryhmä aseistettuja sotilaita. Kaikki maan poliittiset ryhmät käyttävät aktiivisesti internetiä.

Vaikka paikallisilla kielillä tehdyt videot on ensisijaisesti suunnattu kotiyleisölle, koko maailma voi katsella pari päivää sitten nettiin ladattuja kuvia joen varrella makaavista ruumiista. Ryhmillä on omat YouTube-kanavansa. Mizzima TV on pakolaishallituksen äänitorvi, KNU KNLA edustaa ”Karenien vapautusarmeijaa”. Vain Myanmarin viralliselle TV:lle on käynyt samoin kuin eräälle tunnetulle ex-presidentille: sen tili on suljettu.

Pekka Gronow

Lue lisää • Read more | Finna.fi

Myanmarin musiikkisensuurista on artikkeli teoksessa
Ampukaa artisti! Musiikkisensuuri nykypäivänä Toimittaja Marie Korpe & kääntäjä Hanna Sola, 265 sivua | Like 2006

Read more about the music and pop industry of Burma and Myanmar | Finna.fi

Burma’s Pop Music Industry – Creators, Distributors, Censors Heather MacLachlan, 221 pages | University of Rochester Press 2013

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 4 – Southeast Asia Editors Terry E. Miller & Sean Williams, 1024 pages | Garland 1998

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 24.6.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Myanmar
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Tšekistä • Harharetkiä YouTubessa 3

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 3 • Tšekki

Tsekki karttapallo 11.6.2021.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Toukokuussa 2021 alkaneessa sarjassa julkaistaan uusi teksti joka toinen viikko. Kakkososan aiheena on Tšekki.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten musiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Tšekki
Pekka Gronow

Kiitos internetin, nykyisin on mahdollista kuulla valtavat määrä musiikkia lähes mistä tahansa. Spotifyssä, YouTubessa ja muissa palveluissa on miljoonia äänitteitä. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos ei tiedä mitä hakee? Musiikkipalvelut on suunniteltu niin, että ensimmäiseksi tarjotaan sitä, mikä on suosituinta. Kun olet sen kuunnellut, sinulle tarjotaan lisää samanlaista. Jos haet määrättyä artistia tai kappaletta, se todennäköisesti löytyy, mutta muuten joudut harhailemaan sokkona. Radiosta ei ole apua, sieltä kuuluu nykyisin vain englantia tai suomea.

Tšekin tasavalta on kymmenen miljoonan asukkaan valtio Keski-Euroopassa. Vuoteen 1993 saakka tšekit ja slovakit elivät valtioliitossa. Monet suomalaiset ovat käyneet miljoonakaupunki Prahassa ja tuntevat ainakin sotamies Švejkin, maailmankirjallisuuden kuuluisimman tšekin, mutta millaista musiikkia tšekit (ja slovakit) harrastavat? Mikä oli 1900-luvun suosituin kappale Tšekkoslovakiassa? Kirjallisuutta aiheesta ei juuri löydy, ei ainakaan muilla kielillä kuin tšekiksi. ”Czech popular music” nostaa Googlessa esiin listan linkkejä ja tasoltaan vaihtelevia artikkeleita. Tästä pääsee alkuun, mutta on pakko turvautua paikalliseen tutkijakollegaan. Hän valistaa minua, että 1950-luvun suosituin tšekkiläinen laulu oli ’Píseň pro Kristýnku’ (Laulu Kristiinalle). Alkuperäinen esittäjä oli Waldemar Matuška, jonka sympaattinen tulkinta vanhassa mustavalkoisessa filmissä on saanut netissäkin yli miljoona katsojaa. Tämä olisi voinut aikanaan menestyä myös suomeksi. Miten se olisi sopinut Olavi Virralle?

Píseň pro Kristýnku.

Mikä sitten on kaikkien aikojen eniten myyty tšekkiläinen levy? Se on ’Holky z naší školky’ (1982). Petr Kotvaldin ja Stanislav Hlozekin laulu ”meidän koulun tytöistä” on sympaattinen ralli, johon oli onnistuttu upottamaan lähes kaikki tšekkiläiset tyttöjen nimet Apolenkasta Zdenkaan. Näiden iloisten poikien laulua myytiin aikanaan yli miljoona kappaletta, ja YouTubessa sillä on jo ollut yli kymmenen miljoonaa katselukertaa. YouTubesta löytyy myös karaoke-versio, josta voi harjoitella laulamaan mukana tšekiksi, mutta katselen mieluummin tätä live-tulkintaa. Tyttöjen ihailevista katseista ei voi erehtyä: nämä pojat ovat murskanneet monia sydämiä.

Kotvald a Hlozek: Holky z naší školky.

Kaikki eivät tänään kuitenkaan muistele Meidän koulun tyttöjä mielellään. Laulu tuo mieleen neuvostomiehityksen ja normalisoinnin vuodet, jolloin todellisuus ei vastannut tätä hilpeää laulua. ”Vuosisadan levyksi” valittiinkin Tšekissä hiljattain Marta Kubyšován Modlitba pro Martu (Rukous Martan puolesta) vuodelta 1968. YouTubessa siitä löytyy sekä ”virallinen” musiikkivideo että konserttiäänitys samalta vuodelta.

Komea laulu, komea esitys, mutta ulkopuoliselle ei heti avaudu, mikä tekee siitä ”vuosisadan levyn”. Vastaus löytyy vuosiluvusta. Laulu perustuu tšekkiläisen humanistin Jan Komenskýn tekstiin ja siinä puhutaan rauhan merkityksestä. Kun panssarit vyöryivät Prahaan vuonna 1968 ja Neuvostoliitto pani pisteen maan vapaamielisille virtauksille, laulu soi suositun tv-sarjan tunnussävelenä. Siitä tuli saman tien vastarinnan symboli. Kubyšová kuului Vaclav Havelin kanssa ryhmään kulttuurityöntekijöitä, joka nousi vastustamaan miehitystä. Kiitokseksi hän sai elinikäisen esiintymiskiellon, joka päättyi vasta vuoden 1989 ”samettivallankumoukseen”.

Modlitba pro Martu.

Poliittisista suuntauksista riippumatta Tšekkoslovakiassa on hallittu tekniikka ja musiikki. Kommunismin aikana kansallinen levy-yhtiö Supraphon tuotti korkeatasoisia levyjä, jotka kilpailivat kunnialla saman ajan suomalaisen tuotannon kanssa. Vuosina 1962–1991 yhtiö julkaisi joka vuosi koosteen eniten myydyistä levyistään nimellä Album Supraphonu. Albumit julkistettiin suuressa juhlakonsertissa ja ne ovat edelleen keräilykohteita. Asianharrastajat voivat hankkia ne vaikkapa Discogs-tietokannasta, josta on vuosien mittaan tullut mainio kanava vanhojen vinyylilevyjen ystäville. Jos ei halua mennä näin pitkälle, voi poimia Discogs-tietokannasta albumien kappaleluettelot ja kuunnella ne sitten YouTubesta. Netistä voi myös hakea musiikkia otsikolla 100 hitu republiky. Joku ystävällinen sielu on ladannut joka vuodelta musiikkia tasavallan satavuotisjuhlien kunniaksi.

Vanha Tšekkoslovakia oli järkiavioliitto. Tšekit ja slovakit ovat sukulaiskansoja, mutta vuosien mittaan tiet ovat kulkeneet eri suuntiin. Vuonna 1993 pariskunta päätyi esimerkilliseen sopueroon. Toisin kuin Jugoslaviassa, aseita ei tarvittu. Vanhassa tasavallassa slovakit olivat kokeneet jäävänsä tšekkien varjoon, ja niin oli myös populaarimusiikin alalla. Kommunismin aikana musiikkiteollisuus oli keskittynyt Prahaan, eikä Supraphonin vuotuisissa hittikokoelmissa koskaan ollut kuin muutama slovakinkielinen kappale. Vuonna 1966 käynnistetty kansallinen iskelmäkilpailu Bratislavská lýra (1966–1989) sijoitettiin ikään kuin lohdutukseksi Slovakian pääkaupunkiin. Ensimmäisessä kisassa iskelmäkuningas Karel Gott lauloi isäntien kunniaksi voittajasävelmänsä Mám rozprávkový dom slovakiksi. Monien mielestä kakkoseksi tullut Marta Kubyšován ’Oo baby, baby’ olisi ollut parempi.

Slovakian populaarimusiikki ansaitsee kokonaan oman lukunsa. Maassa sanotaan nykyisin, että pikkuveljen asemalla oli myös hyvät puolensa. Siinä missä tšekit jumiutuivat iskelmäperinteeseensä, slovakit saattoivat aloittaa puhtaalta pöydältä. Merkittäviä slovakialaisia bändejä ovat olleet Elán, Pavol Haberan johtama Team sekä hard rock -yhtye Tublatanka.

Katsausta tšekkiläiseen iskelmään ei voi päättää mainitsematta vielä kerran Karel Gottin (1939–2019) nimeä. Häntä ei ole turhaan kehuttu ”Prahan kultakurkuksi”: villeimmissä arvioissa hänen on väitetty myyneen elinaikanaan jopa sata miljoonaa levyä. Omassa maassa hänen levyjään on todistettavasti myyty yli kymmenen miljoonaa. Kaksikielinen Gott lauloi sujuvasti saksaksi, ja vuonna 1968 hän vieraili jopa Itävallan edustajana Euroviisuissa. Hänen tyylistään voidaan olla kahta mieltä, se edustaa keskieurooppalaista iskelmäperinetti makeimmillaan. Gottilla on yhä valtavasti ihailijoita. Kun hän toissa vuonna kuoli, maassa julistettiin kansallinen surupäivä. Hautajaisseremonioista vastasi Prahan arkkipiispa ja kirkkoon oli viiden kilometrin pituinen surijoiden jono. Gottin viimeistä tervehdystä ihailijoille, ’Srdce nehasnou’ (Sydämet eivät sammu), on kuunneltu YouTubessa yli 60 miljoonaa kertaa. Duetossa laulaa mukana hänen tyttärensä Charlotte Eva Gottová.

Srdce nehasnou.

Kaikki tšekkiläinen musiikki ei kuitenkaan ole näin siirappia. 1980-luvulla rock-yhtye Olympic kilpaili tasaväkisesti Gottin kanssa maan suosituimman artistin paikasta, Nykyisin paikallinen Teosto, OSA, ylläpitää mittavaa tietokantaa musiikista. Siitä käy ilmi, että tänään maan suosituin artisti on Richard Krajčo, joka johtaa Kryštof -nimistä yhtyettä. Krajčon soittolistalta YouTubessa löytyy 92 kappaletta. Ensimmäisenä on ’Ty a já’ (Sinä ja minä), jolla on 39 miljoonaa kuuntelukertaa. Kieltämättä aika makeaa tämäkin. Vauhdikkaampi ’Zrcadlení’ (Peilaus) on saanut vaatimattommin vain 350 000 kuuntelijaa.

Lisää vinkkejä Tšekkoslovakian populaarimusiikista löytyy selailemalla Bratislavská lýra -laulukilpailun (1966–1989) voittajien nimiä wikipediasta. ”Zlata” tarkoittaa ensimmäistä sijaa eli kultaa, ”strieboma” hopeaa.

Pekka Gronow

OSA:n tietokanta

Lue lisää Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan musiikista • Read more about music in Central And Eastern Europe | Finna.fi

Retuning Culture – Musical Changes In Central And Eastern Europe  edited by Mark Slobin, 310 pages | Duke University Press 1996

Musiikkia Tšekkoslovakiasta | Finna.fi

LP
Chants et dances de Tchecoslovaquie Choeur er Orchestre du Ballet National Tchecoslovaquie, joht. Vladimir Jelinek | Le Chant du Monde LDX74380

Musiikkia Itä-Euroopasta | Finna.fi

3CD
Unblocked – Music Of Eastern Europe • 3CD+tekstiliite | Ellipsis Arts 1997
Kokoelma esittelee musiikkia Latviasta, Liettuasta, Virosta, Puolasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Tsekistä, Slovakiasta, Unkarista, Romaniasta, Moldaviasta, Bulgariasta, Sloveniasta, Serbiasta, Kroatiasta, Bosniasta, Makedoniasta ja Albaniasta.
CD1: Eastern Voices, Northern Shores.
CD2: From The Danube Throught The Carpathians.
CD3: The Balkans

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 11.6.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Tsekki karttapallo 11.6.2021.
Musiikkikirjastot.fi