Tuomas Pelttari
Musiikki kuuluu kaikille on kaikille avoin blogi, jossa on esillä musiikkiin ja musiikkikirjastoihin liittyviä kirjoituksia, haastatteluita, henkilökuvia ja yleisiä kuulumisia.
Blogissa julkaistaan esimerkiksi Pekka Gronowin kirjoitussarjaa, ajankohtaista musiikkia esittelevää sarjaa Odotettuja levyuutuuksia ja esittelyjä Kirjastokaistan videosarjaan Löytöretki musiikkiosastolla.
Artikkeleita voi kommentoida blogissa ja Musiikkikirjastot.fi:n somekanavilla.
Erikoiskirjastonhoitaja Marko Niemelästä välittyy innostus musiikkikirjastotyöhön. Niemelän mielestä arkinen asiakaspalvelu ja ihmisten kohtaaminen on yhtä olennaista työn sisältöä kuin moninaiset musiikin ilmentymät ja uudistuvat verkkopalvelut. Intervalli kysyi Niemelältä, mitä kaikkea Rovaniemen musiikkikirjastossa on tekeillä nyt ja lähitulevaisuudessa.
– Kiitos hyvää! On ollut mukavaa järjestää musiikkitapahtumia ja pyörittää suhteellisen tavallista musiikkikirjastoarkea. Tapahtumia on ollut viikoittain ja loppuvuodeksi on sovittu kaikenlaista mielenkiintoista. Lokakuussa 2021 musiikkikirjaston vahvuuteen liittyi uusi kirjastovirkailija Ari Hietala. Hänellä on muusikko- ja graafikkotaustaa. Arin työtehtäviä ovat muun muassa pajatoiminnan pyörittäminen ja äänentoistosta vastaaminen.
– Monipuoliseksi! Osaston vastaavana ja esimiehenä hommiin kuuluvat toiminnan kehittäminen, kokoelmatyöt, vinkkaaminen, tapahtumatuotanto, markkinointi ja tiedottaminen sekä tärkeimpänä tietenkin asiakaspalvelu rutiiniprosesseineen. Täytyy oikein erikseen mainita, että mielestäni asiakkaiden kanssa jutteleminen musiikista on mitä parasta musiikkikirjastotyötä.
– Aloitin musiikkikirjastossa tammikuussa 2001. Kaikki työkaverit ovat vaihtuneet, pahvikortistoa ei enää käytetä eikä levykauppiaalle lähetetä enää fakseja. Suurin muutos on tapahtunut tietenkin äänitteiden lainaamisessa. Olen nähnyt mm. CD-levyjen äkkijyrkän nousukauden ja loivan laskun. Muistan, kun iltavuorossa palvelutiskillä istui kaikissa vuoroissa kaksi työntekijää lainaamassa valtavia levypinoja. Onneksi työ on siitä monipuolistunut ja käynyt myös mielenkiintoisemmaksi. Musiikkikirjastot ovat hyviä näköalapaikkoja muualla musiikkikulttuurissa tapahtuvien muutosten seuraamiseen.
– Tärkein on pajatoiminnan hallittu käynnistäminen – vierastan sanaa maker space. Meillä pajalaitteisiin lasketaan kuuluviksi myös vinyylileikkureiden, ompelukoneiden ja 3D-tulostimien lisäksi perinteiset soittimet. Ari Hietala järjestää erilaisia laitteita esitteleviä osallistavia työpajoja. Suunnitelmissa on esimerkiksi näyttää, miten kitaristien kannattaa järjestää pedaalilauta – tai miten rumpali voi tulostaa bassorumpuun bändinsä logon.
– PopuLappia pääsee selaileman osoitteessa populappi.rovaniemi.fi. Mukaan tietokantaan pääsevät lappilaiset ja lappilaislähtöiset artistit. Kynnys on matala. Tietokanta on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja ylläpidettäväksi. Historia juontaa 2010-luvun alkuun. Tietokanta suunniteltiin yhteistyössä silloisen Lapin taidetoimikunnan läänintaiteilijoiden Petteri Maljamäen ja Hannu Raudaskosken kanssa. Kymmenessä vuodessa PopuLappi on teknisessä mielessä elegantin harmaantunut. Toiveissa onkin, että lähivuosina pääsisimme julkaisemaan siitä uuden version.
– PopuLappi on eräänlainen tuoteperhe, johon kuuluu myös fyysinen, ja jatkuvasti karttuva lappilaisen populaarimusiikin kokoelma, elävän musiikin klubi sekä YouTubessa julkaistava ohjelma, jossa haastatellaan lappilaisia artisteja. Usein PopuLapin vieraat myös esiintyvät – ja joskus myös vinkkaavat lempimusiikkiaan. Laulaja Jaakko Laitinen (Väärä Raha -yhtyeestä) julkaisi yhteistyössä Lapin Kansan lisäksi myös mahtavan PopuLappi-podcastin. Uusiakin jaksoja on luvassa.
– Se on elävän musiikkikirjaston järjestämä elävän musiikin legendaarinen tapahtuma, jolla on yli 30-vuotinen historia. Ensimmäistä kertaa se järjestettiin helmikuussa 1990. Vuosien mittaan mukana on ollut valtava määrä paikallisia nuorisobändejä. Nykyisin Kirjastorokki järjestetään Rovaniemi-viikolla yhteistyössä nuorisotoimen kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Rock Academy Finlandin puitteissa. Musiikkikirjastossa ovat vierailleet Rock Academyn vieraina esim. Marko Annala, Matti Mikkola, Noora Louhimo, Marzi Nyman, Mara Balls ja Sami Yaffa.
– Talking-vinkkaus on Hannu Raudaskosken ja minun kymmenisen vuotta sitten kehittämä suosittu vinkkausmetodi, jossa kirjaston aineistoa vinkataan kirjastoissa ja kouluissa sekä erilaisissa kylätaloissa ja asukastuvilla käyttämällä elävää musiikkia. Teemana voi olla esim. tyylisuunta, artisti tai yhtye. Esimerkiksi Jarmo ”Slim Butlerin” kanssa on jo vuosia vinkattu bluesin historiaa. Vuodesta 2018 mukana on ollut kaupungin virallinen rytmiorkesteri Kunnan Pojat.
– Vinkattavia aiheita ovat olleet rock ’n’ roll, The Beatles ja Creedence Clearwater Revival. Lisäksi aiheina on ollut mm. haitari, sähköbasso, irlantilainen perinne-musiikki, big band -musiikki ja lastenlaulut. Tuorein vinkkaus kuultiin 25. lokakuuta kun Lapin kamariorkesterin huilisti piti Talking Classic -luennon otsikolla Huilistisia kurkistuksia musiikin historiaan. Keväällä 2022 on tarkoitus järjestää lisää klassisen musiikin vinkkauksia.
– Seuraamme itse palvelua ja vinkkaamme sen sisältöjä. Levyhyllyissä on loistavia artikkeleita, joita jaamme sosiaalisessa mediassa. Olemme hyödyntäneet myös sivuston materiaalipankkia näyttelyissämme. Vahvat suositteluni!
– Suurimmat odotukset kohdistuvat pajatoiminnan käynnistämisen. Toiveena on, että korona-aika viimein väistyisi kokonaan ja asiakkaat uskaltaisivat sen myötä jalkautua entistä rohkeammin kirjastoihin. Odotan myös paljon hyviä keikkoja ja uusia julkaistavia levyjä, nuotteja, lehtiä ja kirjoja – olemmehan sentään ennen kaikkea musiikkikirjasto!
Pyrkimyksenä avata keskustelua musiikin roolista yleisten kirjastojen palveluvalikoimassa käynnistämme haastattelusarjan Kirjastopomolla on puheenvuoro. Sarjan aloittaa Jaakko Lind, puhallinsoittamista, soitinrakentamista ja puutarhanhoitoa harrastava Salon kirjastopalvelupäällikkö.
Lindin ura on kulkenut Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa -instituutin harjoittelijan ja kirjastosihteerin toimista Turun yliopiston kautta Lahden konservatorion kirjastonhoitajaksi 2002–2006. Seuraavat viisi vuotta Lind toimi Tikkurilan musiikkiosaston johtavana informaatikkona, kunnes siirtyi Salon kaupunginkirjastoon ensin pääkirjaston aikuisten osaston osastonjohtajaksi ja 2012 alkaen kirjastotoimenjohtajaksi. Lindillä on siis poikkeuksellisen monipuolinen alan työkokemus takanaan.
Musiikki merkitsee minulle hyvinvointia. Siitä voi nauttia monin eri tavoin, joko kuuntelemalla tai soittamalla ja laulamalla. Oli kyseessä sitten ammattilainen tai amatööri, on kiinnostavaa seurata, mitä esittäessä tapahtuu. Esitys on aina jotain, joka tapahtuu ajassa tulkintaa hyödyntäen sommittelun, kyvyn ja lahjakkuuden mukaan. Musiikki sinänsä on ääntä, paisutusta, vaimennusta taukoja ja mölinää. Musiikkia voidaan toki yrittää kuvata esimerkiksi nuottikirjoituksen avulla, mutta silti emme tiedä vieläkään, mitä kaikkea aivoissamme tapahtuu, kun kuulemme musiikkia. Ihana arvoitus.
En näe, miksi kirjastojen musiikkipalveluiden tarve olisi vähentynyt tai miksi asiakkaille pitäisi tarjota jotain laadullisesti vähempää. En tosin edes yritä olla tässä asiassa objektiivinen.
En ole mielestäni joutunut muuttamaan käsityksiäni musiikkipalveluiden merkityksestä osana kirjastopalveluita.
Vaski-kirjastoissa keskustelemme tällä hetkellä CD-levyjen kelluttamisesta. Osalle kollegoistani yleisten kirjastojen musiikkipalvelut ja niiden CD-kokoelmat ovat kiusallinen painolasti ja ne edustavat menneisyyttä, joista haluttaisiin päästä eroon.
Pääkaupunkiseudulla tehdyistä ratkaisuista halutaan ottaa mallia muuallakin maassa. Samalla tavoin Oodia haluttaisiin kloonata, vaikka se on keskinkertainen kirjastona. Lokakuussa meillä oli Salossa asiakaskysely. saimme vastauksia myös asiakkailta, jotka käyttävät oman lisäksi Helmet-kirjastoa. Saimme heiltä kiitosta pääkaupunkiseutuun verrattuna lyhyistä varausjonoista ja aineiston hyvästä saatavuudesta. On toki hyvä muistaa, että pääkaupunkiseudulla väestöä on enemmän ja kirjastoaineistoon kohdistuva kysyntä on laajempaa.
Vikaa voi olla niin sysissä kuin sepissäkin. Ns. kirjapuolen ihmisten halu ymmärtää musiikkia on kokemusteni mukaan vähäistä ellei peräti olematonta. Osa kirjapuolen kollegoista aristelee ja tuntee jopa irrationaalista pelkoa musiikkiaineistoa kohtaan. Yksi selittävä tekijä on oudot hyllyluokitukset ja erikoiset vieraat termit.
Ei se ole liioittelua. On älyllisesti epärehellistä uskotella itselleen ja muille, että Spotify, YouTube ja Google tarjoavat riittävästi ratkaisuja musiikkia kuunteleville ja musiikista tietoa etsiville. Kaikkea musiikkia ei koskaan tule olemaan digitoituna.
Vaikea kysymys. Pahaa pelkään, että juna on jo mennyt. Periaatteellisella tasolla pidän asiaa kannatettavana.
Haastan keskusteluun mukaan Turun kirjastopalvelujohtaja Rebekka
Pilppulan.
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin neljännentoista artikkelin aiheena on Dagestan.
YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
Ensi kerralla
ArgentiinaLisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä
Pekka Gronow
Dagestan
Dagestan on Venäjän federaation eteläisin osa, joka sijaitsee Kaukasus-vuorten ja Kaspianmeren välissä. Matkailufilmeissä maasta näytetään lammaspaimenia ja jylhiä vuoristoja, mutta paikallisten asukkaiden nettiin lataamat videot antavat tilaisuuden kurkistaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, johon kuuluu iskelmätähtiä, ravintolailtoja ja hääjuhlia. Dagestanin pääkaupunki Mahatškala on Helsingin kokoinen kaupunki, jossa kadulla voi vastaan tulla vaikka ”flash mob”, niin kuin tässä videossa:
Flash mob Mahatskalassa (Ali Osmanov)
Tässä tanssitaan joukolla lezginkaa, hiphopin kaukasialaista vastinetta. Tyttöjen asuista näkyy, että ollaan koulun pihalla. Valkoiseen huppariin pukeutunut mies on Ali Osmanov, maaninen videokuvaaja, jonka YouTube – kanavalla on miljoona tilaajaa ja yli 1700 videota. Ne on kuvattu eri kaupungeissa, mutta kaikissa tanssitaan lezginkaa.
Vaikka Dagestanissa on edelleen lammaspaimenia, YouTube, Instagram, iPhonet ja muut nykyajan ilmiöt ovat arkipäivää. Dagestanin suosituimmalla laulajatähdellä Zeynab Mahajevalla on Instagramissa 300 000 seuraajaa, ja hänen äänitteitään voi kuunnella YouTubessa, Spotifyssa ja muissa tutuissa palveluissa. Yksi hänen suosituimmista kappaleistaan on ’Moi avarets’ (Minun avaarini). Huomatkaa, miten katsomon tytöt kuvaavat innokkaasti esitystä kännykkäkameroillaan.
Зайнаб Махаева. мой аварец.
Zeynab Mahajeva on kansallisuudeltaan avaari. Muiden avaarien tavoin hän on ylpeä kielestään ja kulttuuristaan. Dagestanissa on 13 virallista kieltä, joista suurin on avaari. Kielen puhujia on yli 700000. Sitten tulevat dargit, kumykit, lezgit, lakit, tabasaranit ja kaikki muut. Tämä asettaa haasteita Dagestanin televisiolle, jonka on lähetettävä ohjelmaa kaikilla kielillä. Dagestanin television musiikkiohjelmia voi bongata YouTubesta. Sieltä löytyy esimerkiksi lezgien vuotuinen laulukilpailu Lezgi ses. Se on kuin Eurovision laulukilpailu, paitsi että lauluja ei esitetä englanniksi vaan lezgiksi. Jotenkin tämä tuntuu aidommalta, vaikka toisaalta se osoittaa, että television laulukilpailut välkkyvine valoineen ja juhlapukuisine juontajineen ovat kaikkialla samanlaisia.
Лезги Сес 2017 / Lezgi ses
Toinen suosittu dagestanilainen laulaja on Amiran Sultanov. Hän on dargi ja laulaa dargin kielellä. Amiranilla on oma YouTube-kanava osoitteessa АМИРАН ТВ Султанов. Sen selailu on hyvä johdatus paikalliseen musiikkikulttuuriin. Suurin osa videoista on luvattu ravintolakeikoilta, mutta joukossa on myös otoksia televisioesiintymisistä. Löytyypä videoiden joukosta muutama mainio taltiointi maaseudun kyläjuhlista. Maassa, jossa on 13 kieltä, täytyy olla jokin yhteinen kieli, ja kuulutukset ovat useimmiten venäjäksi, vaikka laulut ovat dargiksi. Fanien kommentit on näköjään myös kirjoitettu venäjäksi, vaikka dargilla olisi periaatteessa oma kirjakielensäkin.
Amiranin YouTube-kanavalla on satoja videoita, mutta minua on erityisesti viehättänyt ’Aifonra tulekara’. Se on pieni kertomus, jossa Amiran käy terveysasemalla ja ihastuu sairaanhoitajaan (oikeasti laulajatar nimeltä Azarina). Rakastunut Amiran painuu saman tien telemyymälään ja ostaa Azarinalle kihlajaislahjaksi iPhonen (dargiksi Aifon). Suunnitelma toimii, ja pariskunta siirtyy kuhertelemaan kylpylään Kaspianmeren äärelle, Dagestanin aurinkorannikolle.
Айфонра тIулекара.
Dagestanin musiikista löytyy kirjallisuutta venäjäksi, mutta kieltä taitamattomalle Internet on korvaamaton apuneuvo. Senkin käyttö vaatii jonkin verran harjoittelua. Jos YouTuben hakukenttään kirjoittaa vain ”Dagestan”, tuloksena on juuri niitä iänikuisia matkailufilmejä raunioista ja lammaspaimenista.
Täytyy siirtyä kyrillisiin kirjaimiin. Vaikka venäjä olisikin hukassa ja näppäimistöstä puuttuvat kyrilliset kirjaimet, Google translate tulee apuun. Kielen nimi ja venäjän kielen sana ”laulut” (pesni) tai populaarimusiikin venäjänkielinen yleisnimi ”estrada” toimivat, kun käännöksen copypeistaa YouTubeen. Esimerkiksi haku Лакские песни (Lakskie pesni, lakilaisia lauluja) löytää heti soittolistan, jolla on 126 videota. Sen jälkeen YouTuben algoritmit alkavat ohjata syvemmälle lakilaiseen kyberavaruuteen.
Jos haluaa päästä dagestanilaisen kulttuurin ytimeen, kannattaa vielä katsella häävideoita. Kaukasian kansat ovat kuuluisia ylenpalttisista häistään, joissa suvut näyttävät mahtinsa. Häissä noudatetaan kunkin kansan perinteisiä tapoja, mutta yleensä juhliin liittyy suuri autokulkue, ravintolatarjoilu notkuvine pöytineen ja nimekäs orkesteri. Ennen vanhaan oli myös tapana ammuskella ilmaan, millä saattoi olla ikäviä seurauksia.
Vieraat tanssivat, ja suvun vanhat herratkin näyttävät notkeutensa tanssilattialla. Muutama vanha rouva katselee happamana sivusta ja ajattelee, että olisihan se tyttö saanut paremmankin. Tietysti paikalle on palkattu myös kuvaaja, ja nykyisin häävideot julkaistaan ylpeästi sosiaalisessa mediassa. Umpimähkään tehty haku дагестанская свадьба (dagestanilaiset häät) löysi ensimmäiseksi videon, jossa juhlijat kuuluvat kumykeihin, Dagestanin kolmanneksi suurimpaan kansaan.
Dagestanilaisia häitä löytyy YouTubessa sadoittain, niitä voi selata tuntikausia. Useimmissa on pääpaino morsiusparin asuilla, autokulkueella ja tarjoilulla. Tanssikin kuuluu asiaan, mutta orkesteri yleensä vain vilahtaa kuvissa. Magaramkentista, Dagestanin etelärajalta löysin kuitenkin häät, joiden kuvaaja on musiikin ystävä; hän on kuvannut nimenomaan orkesteria. Video on kerännyt internetissä yli sata arvostavaa kommenttia Azerbaidzhania ja Kazakstania myöten.
ARSEN ARAKELYAN KLARNET ЮЖДАГ 2СВАДЬБА.
Hakusana ”Dagestan” löytää Finna-tietokannasta lähes 300 dokumenttia, mutta vastaan tulee vain yksi CD-levy:
Oh Pleasure • Songs And Melodies From Dagestan Ay Lazzat | Paradox/Pan Records 1995
Ay Lazzat
Zuhra Shandieva – laulu
Mutay Khadullaev – chagana, kumuz, pandur, zurna
Ali-Omar Aliev – laulu, nagora, lyömäsoittimet, harmonikka
Said Gabibov – harmonikka, nagara, lyömäsoittimet
Sanijat Sultanova – laulu
Kotimaani Dagestan Rasul Gamzatov & kääntäjä Ulla-Liisa Heino, 215 sivua | Suomi-Neuvostoliitto-seura 1988
Мой Дагестан Расул Гамзатов & Владимир Алексeeвич Солоухин | Molodaâ gvardiâ 1972 & Kniga 1985
Kirjallista aineistoa on runsaasti. Ensimmäisenä tuli vastaan Dagestanin kansallisrunoilijaksi mainitun Rasul Gamzatovin muistelmateos Kotimaani Dagestan.
Atlas muzikal’nyh insrumentov narodov Dagestana • Атлас музикальных инсрументов народов Дагестана Mahašir Âkubov | Izdatel’stvo DNC RAN 2003
Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa Hugo Simberg & kääntäjä Jorma Ojala | IdeaNova 2004
Historiasta kiinnostuneet voivat tarttua myös Hugo Simbergin teokseen Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa, joka kertoo taidemaalarin käynnistä alueella vuonna 1899, jolloin Suomi ja Dagestan kuuluivat vielä samaan valtakuntaan. Muistona matkasta on Simbergin maalaus Vuoristopuro Kaukasiassa Kansallisgalleriassa.
Internetistä löytyy Elmira Bashirovna Abdullaevan englanninkielisiä artikkeleita Dagestanin musiikista, jotka auttavat pahimpaan tiedonnälkään.
Venäjänkielinen Dagestanskaja Pravda on Dagestanin suurin sanomalehti, joka on luettavissa netissä. Siinä on myös kulttuuriuutisia, kuten juttu Zeynab Mahajevasta.
Pekka Gronow
Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 30.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Tuomas Pelttari
Marraskuussa 2021 avautunut Musiikinluettelointi.fi-sivusto sisältää yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluetteloiden tietokannan, joka perustuu Heikki Poroilan kokoamiin PDF-muotoisiin ohjeluetteloihin.
Säveltäjien teosten tiedoista voi tehdä hakuja sanahaulla joko kokotekstihakuna tai pelkästään yhtenäistettyihin nimekkeisiin kohdistettuna kenttähakuna. Hakutulokset ovat rajattavissa musiikinlajin, soitinnuksen, sävellysajan, esityskielen, sävellajin ja mahdollisten säveltäjäkohtaisten teoskategorioiden perusteella.
Julkaisuhetkellä tietokanta sisältää seitsemän säveltäjän (Armas Järnefelt, Yrjö Kilpinen, Uuno Klami, Joonas Kokkonen, Otto Kotilainen, Toivo Kuula ja Ernest Pingoud) ohjeluettelot. Vielä on lisäämättä 63 säveltäjää.
Tietokantamuotoiset ohjeluettelot julkaistaan tekijänoikeuksista vapaana Creative Commons CC0 1.0 -lisenssillä.
Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloilla helpotetaan musiikinkuvailijoiden työtä. Aikana ennen ohjeluetteloita kuvailijan piti muodostaa jokaiselle vastaantulevalle teokselle yhtenäistetty nimeke erikseen omaan asiantuntemukseensa nojautuen. Ohjeluetteloiden maailmassa ohjeluettelon laatija on muodostanut teokselle valmiiksi yhtenäistetyn nimekkeen. Kuvailijan tehtäväksi jää käsillä olevan teoksen tunnistaminen ja sen yhdistäminen käytettävään nimekkeeseen. Ohjeluettelot ovat keskeinen taidemusiikin kuvailun työväline, etenkin jos kirjastojärjestelmässä ei ole käytössä teosauktoriteettijärjestelmää.
Ohjeluetteloiden laadinnasta ja päivittämisestä on ollut lähes yksinomaan vastuussa musiikkikirjastonhoitaja emeritus Heikki Poroila. Ammattikunnan kannalta on ollut kätevää, että yksittäinen aktiivinen ja asiantunteva henkilö on ottanut hoitaakseen työlään urakan. Muutamia vuosia sitten suomalaista musiikkikirjastomaailmaa kuitenkin ravisutti kaksi tapahtumaa: Heikki Poroila jäi eläkkeelle 2014 ja suomalaiset luettelointisäännöt korvattiin RDA-kuvailusäännöillä Kansalliskirjastossa ja Melinda-yhteisluettelossa 2016. Poroilalle ei ole ilmestynyt seuraajaa, joka olisi valmis ottamaan hoitaakseen ohjeluetteloiden päivittämisen, niiden muokkaamisesta RDA:n mukaiseksi puhumattakaan.
Kaikkien kuvailijoiden käytettävissä olevan kansallisen teosauktoriteettirekisterin puuttuessa ohjeluettelot toimittavat teosauktoriteettien virkaa. Musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä Muusa on linjannut, että ohjeluetteloiden yhtenäistetyt nimekkeet ovat ohjeellisia muotoja myös RDA-aikakaudella. Tosin sillä varauksella, että jokaisen kuvailijan on muutettava ohjeluettelon tarjoama nimeke RDA:n mukaiseksi. Vaatimus ei ole realistinen käytännön kuvailutyön arjessa. Muusa-ryhmässä onkin vuosien mittaan keskusteltu useampaan otteeseen siitä, että ohjeluettelot tulee päivittää RDA-aikaan, jotta ne ovat käyttökelpoisia nykyaikaisessa musiikinkuvailussa. Ongelmaksi on muodostunut, että kenelläkään ei ole ollut halua ryhtyä käymään luetteloita läpi. Ei ole myöskään ollut mitään keskitettyä tietokantaa, johon yhtenäistettyjen nimekkeiden päivitetyt muodot voitaisiin tallentaa.
Kesäloman 2020 ratoksi pohdiskelin, että ohjeluetteloiden päivittämiseen tarvittavan teknisen alustan puuttuminen on pienellä vaivalla ratkaistavissa oleva ongelma. PDF-muotoiset ohjeluettelot voidaan muuntaa koneellisesti sellaiseen muotoon, joka mahdollistaa niiden viemisen tietokantaan muokattavaksi ja edelleen julkaistavaksi. Lopulta minulla kului tietokantajärjestelmän rakentamiseen iltaisin ja viikonloppuisin liki puolitoista vuotta.
Ensimmäinen haaste järjestelmän toteuttamisessa oli ohjeluetteloiden tietosisällön kuvaaminen tietokoneen ymmärtämällä tavalla. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin tietorakenteeseen, jossa teosten keskeinen tieto tiivistetään neljään pääelementtiin: teokset, osat, sovitukset ja käännökset.
Teoksen elementit ovat tietokannassa erillisinä, toisistaan riippumattomina dokumentteina, jotka on linkitetty toisiinsa. Teoksella voi olla osia, sovituksia ja käännöksiä. Osalla voi olla osia, sovituksia ja käännöksiä. Sovituksella voi olla käännöksiä. Käännöksen alla ei voi olla mitään. Teokseen sisältyvien elementtien lukumäärää ei ole rajoitettu: teoriassa teoksella voi olla ääretön määrä osia, joilla voi olla ääretön määrä osia ja niin edelleen.
Prosessin aluksi Python-kielellä kirjoitettu ohjelma tutkii PDF-ohjeluetteloa ja poimii tekstistä tietoelementtejä sille kerrottujen sääntöjen perusteella. Näitä tunnistettavia tietoelementtejä ovat yhtenäistetty nimeke, opusnumero, sävellysaika, soitinnus ja kantaesityksen ajankohta. Tietoelementtien tunnistamissääntöjä on tarpeen hienosäätää ohjeluettelokohtaisesti vastaamaan kulloisenkin ohjeluettelon taittoa ja typografiaa. Tekstistä tunnistetut tietoelementit ohjelma tallentaa CSV-taulukkotiedostoksi.
Ohjelman tuottama taulukkotiedosto tarkistetaan ihmissilmin ja tuodaan tietokantaan. Tuonnin yhteydessä teoksiin lisätään viittaukset tietojen lähteenä olevaan ohjeluetteloon.
Tuonnin yhteydessä teokset voidaan lisäksi liittää säveltäjäkohtaisiin teoskategorioihin Boolen logiikkaan perustuvilla säännöillä. Esimerkiksi Pingoudin teokset saavat automaattisesti kategoriakseen “opusnumerolliset teokset” tai “opusnumerottomat teokset” sen mukaan, onko teoksella opusnumero vai ei.
Tietokantaan tuotuja teoksia muokataan järjestelmän omalla kuvailutyökalulla. Jokainen teoksen tietoihin tehty muutos tallentuu järjestelmän sisäiseen versionhallintaan. Muutokset ovat tarvittaessa peruttavissa ja aiempi tieto palautettavissa.
Yhtenäistetyn nimekkeen muokkaaminen siirtää yhtenäistetyn nimekkeen aiemman muodon automaattisesti viittausmuodoksi “vaihtoehtoiset nimekkeet” -kenttään. Yhtenäistetyn nimekkeen muutoshistoria on näkyvissä myös julkisesti.
Yhtenäistetyn nimekkeen yhteyteen voidaan tallentaa tieto aakkostuksessa ohitettavien merkkien määrästä, mikäli nimeke alkaa artikkelilla. Nimekkeelle voidaan määritellä kieli, aakkosto ja käytetty translitterointi esimerkiksi silloin, kun venäjänkielinen nimeke on translitteroitu latinalaisille aakkosille. Olen tehnyt testejä automaattisella kielentunnistuksella, mutta tulokset ovat olleet sen verran satunnaisia, että vielä toistaiseksi nämä tiedot on parempi lisätä käsityönä.
Ohjeluetteloita on tarkoitus viedä tietokantaan ripeään tahtiin. Tietokantaan tallennettujen yhtenäistettyjen nimekkeiden päivittäminen RDA:n mukaisiksi tulee jossakin vaiheessa musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä Muusan asialistalle. Järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden myös aivan uusien ohjeluetteloiden laatimiseen vaikka ryhmätyönä, mikäli siihen on innostusta. Jos Kansalliskirjasto tulevaisuudessa toteuttaa kansallisen teosauktoriteettirekisterin, ovat ohjeluetteloiden yhtenäistetyt nimekkeet tarvittaessa siirettävissä tietokannasta koneluettavassa muodossa.
• 1920-luvun alkuvuosina pyrkivät lukuisat aktiivisten radioharrastajien yhteenliittymät kukin tahoillaan aloittamaan säännölliset yleisradiolähetykset Suomessa. Yrittäjien joukkoon kuuluivat mm. puolustusvoimien radiopataljoona ja 1923 perustettu Suomen radioyhdistys.
• 1925 tapahtui merkittävä voimien yhdistäminen, kun radiopataljoona alkoi lähettää Suomen radioyhdistyksen tuottamaa ohjelmaa. Lähetyksissä kuultiin äänilevyjen lisäksi elävää musiikkia. Orkesterimusiikkia lähetettiin Suomalaisen oopperan ja Helsingin kaupunginorkesterin konserteista. Kevyempää musiikkia esittivät mm. Kaivohuoneen ja Kämpin ravintolaorkesterit, toisinaan myös studiosta käsin.
• 1926 perustettiin Oy Suomen yleisradio, joka otti hoitaakseen Suomen radioyhdistyksen aloittaman ohjelmatoiminnan. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Yleisradion ohjelmissa esiintyi studio-orkesterina harrastelijamuusikoista koottu “Nymanin orkesteri”, jonka käyttöön yhtiö hankki nuotteja ja niille nuottikaapin.
• 1927 Yleisradion musiikkiohjelmien tarpeita varten perustettiin ammattimainen Radio-orkesteri, kapellimestarina Erkki Linko. Orkesterin käyttöön saatiin Lingon laaja nuottikokoelma, minkä lisäksi orkesterin nuottihankintoja varten varattiin tietty kuukausierä. Linko toimi orkesterin nuotistonhoitajana vuoteen 1952, ensin kapellimestarin tehtävien ohella ja vuodesta 1944 lähtien päätoimisesti.
Radion sinfoniaorkesteri 1927–2002 Antero Karttunen | Helsinki, Yleisradio 2002
Radion sinfoniaorkesterin viisi vuosikymmentä 1927–1977 Kai Maasalo | Helsinki, Yleisradio 1980
Musiikkifani Janne Juurinen innostui konemusiikista 1980-luvun alkupuolella. Erityisesti brittimuusikoiden esimerkistä alettiin Suomessakin tehdä antaumuksellista synapoppia, genren kenties tunnetuimpana airueena lyhytikäinen yhtye Organ.
Futubändi lähti alun perin liikkeelle Seppo Parkkisen ja Pekka Tolosen koneduosta Argon. Organ oli valmis kun mukaan tulivat Tapani Lahtinen ja aiemmin rockbändissä Eppu Normaali mukana ollut Mikko Saarela. Nelihenkisen yhtyeen omintakeista fiilistä ja biisintekoa avataan koko Organ-tuotannon sisältävällä CD-uusintajulkaisulla vuodelta 2001.
Tyylikkäästi syntetisaattorien avulla toteutettu suomifutu jätti Juuriseen syvän jäljen. Kirjastovirkailijana työskentelevä Janne Juurinen tekee myös omaa syntikkamusiikkia nimellä Telekoniks.
– Ensikosketus konemusiikkiin tapahtui vuonna 1978, kun näin ja kuulin levyraadissa Kraftwerkin kappaleen ’The Robots’. Se vaikutti mielenkiintoiselta, mutta en noteerannut sitä vielä sen kummemmin. Kiinnostus konemusiikkiin syntyi vasta 1983–1984, kun kuulin ystäväni kokoamalta kasetilta Gary Numania. Tätä ennen luulin olevani pesunkestävä rokkari. Toisin kävi. Siitä alkoi sitten syntikkamusan metsästäminen.
– Sattumalta. Aloitin työllistettynä Herttoniemen kirjastossa vuonna 1999. Puolen vuoden pestin jälkeen tein keikkaa työvoimapalvelun leivissä, silloinkin pääosin Herttoniemessä. Pian sainkin sijaisuuden, jonka jälkeen minut vakinaistettiin.
– Olin alusta asti kiinnostunut musiikkikokoelmasta, mutta kokoelmasta vastasi tuolloin muut henkilöt. Meni joitakin vuosia, ennen kuin pääsin itse vaikuttamaan hankintoihin. Siitä se paletti sitten laajeni aina ”musavastaavan” rooliin. Olen ollut musiikkivastaavana Herttoniemen kirjastossa toistakymmentä vuotta. Tein levyvalintoja ja hoidin kokoelmaa.
– Kyllähän tuo Organin Nekrofiilis pyörähtää soittimessa ainakin kerran kuussa, Argonin Kone Kertoo hieman harvemmin. Ja nykybändeistä, jos ei nyt varsinaista futua, mutta syntsameininkiä, niin pari nimeä mainitakseni Sin Cos Tan ja Hälinen, Larjosto & Liinamaa soivat myös. Tosin nämä viimeksi mainitut nykyaikaisemmassa formaatissa eli CD-levyiltä.
– Ulkomaisilta artisteilta löytyy hienoja uusintapainoksia 1980-luvun tekeleistä yhdysvaltalaiselta levy-yhtiöltä Minimal Wave. Hieman samanhenkistä matskua löytyy myös Dark Entries Recordsilta.
Artistinimestä Telekoniks voi päätellä (Gary Numanin albumi Telekon), että liikutaan mitä suurimmilta osin 80-luvun futun soundimaailmoissa. Suurimpina vaikuttajina on ollut Numanin lisäksi John Foxx (ex-Ultravox). Hänen tuotannostaan kiinnostavimmat soundit ovat albumilla Metamatic.
Telekoniks: Uni.
– Tätä tuli soitettua paljon, kun asuin idässä, Vartiokylässä noin 20 vuotta sitten. Hienoa syntetisointia ja lyriikat.
– Hyvinkin ajalle ominainen synasoundi, mistä itse pidän. Tähän soundimaailmaan pyrin useasti omissa projekteissani.
– Kotibileiden klassikko. Sopii taustamusiikiksi bakkanaaleihin, kun on pitopöytään tuhlattu. Usein tulee soitettua Depeche Moden biisin ’Photographic’ perään tai toisinpäin.
– Hyvinkin ajankohtainen biisi, oli silloin ja on nyt tänä erilaisuuden aikakautena.
– Nekrofiilis-albumin ehkä mieluisin raita juurikin lyriikoiden puolesta:
– En enää tahdo tutkia mä lahnan kutua
tahdon, tahdon soittaa futua.
San Salvador//Kummajaislaulu Argon • 7″-single | Discophon 1981
Kärpästen juhlat//Robotti Mikko Saarela • 7″-single | Poko Rekords 1981
Kaavakekauhu//Kundi meikkaa Mikko Saarela & Organ • 7″-single | Poko Rekords 1981
Suajele mua vähän jostakin päin//Neekerisuukkoja Organ • 7″-single | Poko Rekords 1982
Kone kertoo Argon • LP • kasetti | QUUL201 Q/Discophon 1981
Nekrofiilis Organ • LP • kasetti | PÄLP33 Poko Rekords 1982 • CD Poko Rekords 2001, 2006 & 2011 • LP Poko Rekords 2010
Argon
Organ
John Foxx
Gary Numan
Electrical Language – Independent British Synth Pop 78–84 • 4CD + 43-sivuinen tekstiliite | Cherry Red Records 2019
Dance For Your Life – Rare Finnish Disco & Funk 1976–1986 • 2LP • CD | Svart Records 2018
Musik Music Musique – 1980 The Dawn Of Synth Pop • 3CD | Cherry Red Records 2020
Musik Music Musique 2.0 – The Rise Of Synth Pop • 3CD | Cherry Red Records 2021
Satan In Love – Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979–1992 • 2LP • CD | Svart Records
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto | Levyhyllyt
Isi, mitä oli futupop? 1980-luvun futupopbändi Organ tekee paluun Avanto-festivaalilla Harri Römpötti | Helsingin Sanomat 16.11.2007
Ääniä toisesta todellisuudesta Sami Nissinen | Soundi 6/2017 • Sivu 16
Synteettinen Suomi – syntetisaattorimusiikin tekijöitä Suomessa 1970- ja 1980-luvuilla Mikko Mattlar, 260 sivua | Svart Records 2019
Helsinki 1984 – yön olennot & uusi aalto Pete Europa, 346 sivua | SKS Kirjat 2021
New Romantics – The Look Dave Rimmer, 128 pages | Omnibus 2013
Intervallin kantta ja vähän sivujakin kuvittavat tänä vuonna myös kuvataiteilijoina toimineet säveltäjät Mikalojus Čiurlionis (nro 1) ja Luigi Russolo (nro 2).
Luigi Russolo (30.4.1885–6.2.1947) oli italialainen taidemaalari, säveltäjä, soitinrakentaja ja kirjailija. Russolo tunnetaan ennen muuta kehittämästään ”hälyjen taiteesta”, jota hän julisti sekä kirjassaan L’arte dei Rumori (1913) että rakentamillaan soittimilla kuten Intonarumori, joilla myös tuotti musiikkia erityisesti vuosina 1913–1914 järjestetyissä hälymusiikin konserteissa.
Russolon taidetta on pyritty kuvaamaan käsitteellä ”futurismi”, mutta ainakin musiikin näkökulmasta sitä voi pitää riittämättömänä. Kuvataiteen puolella Russolo liittyi selkeämmin italialaisen futurismin taidesuuntauksen yleiseen linjaan ja saavutti kuvataiteilijana pysyvämmän aseman kuin muusikkona ja säveltäjänä.
Lokakuun 11. päivänä vuonna 1982 astui Kristiina Hako ensi kertaa töihin Yleisradion nuotistoon, joka sijaitsi tuolloin Helsingin Perämiehenkadulla.
“Aloitin osapäiväisenä toimistovirkailijana ja seuraavana vuonna siirryin kokopäiväiseksi”, Kristiina muistelee.
Perämiehenkadulla luetteloinnin työvälineinä olivat mekaaniset kirjoituskoneet. 1980-luvun loppupuolella nuotistoon saatiin sähkökirjoituskone, jota nuotiston työntekijät käyttivät vuorotellen vuoropäivinä.
Aineistoa oli vuosikymmenten mittaan luetteloitu useisiin eri kortistoihin. 1990-luvulla nuotistossa siirryttiin tietokonepohjaiseen luettelointiin. Aluksi käytössä oli nuotistolle räätälöity Note-järjestelmä. Note oli luettelointiin kohtalaisen hyvä, mutta tiedonhakuun kömpelö.
Noten jälkeen järjestelmäksi vaihtui ATP Origo. Valitettavasti konversio ei sujunut mallikkaasti ja sen jäljiltä tietueissa on edelleen paikoin kaikenlaista kryptistä. Nyt käytössä on Axiell Aurora. Tietokantakonversioiden jälkien siivoaminen työllistää edelleen, vaikka keskeiset virheet onkin saatu korjatuksi.
Ennen vuotta 1990 karttuneesta aineistosta suuri osa on edelleen luetteloituna vain kortistossa. Taannehtivaa luettelointia on vielä paljon tehtävänä.
Yleisradio ei ole ollut Kristiinalle aivan vieras valinta työnantajaksi. Kristiinan isosetä R. R. Ryynänen oli toiminut Yleisradion kamreerina ja radio-orkesterin intendenttinä, ukki Albanus Sonninen pakinoitsi radiossa ja eno Ahti Sonninen toimi radiossa useissa rooleissa vuosikymmenien aikana sävellystyönsä ohessa, mm. sodan aikana Aunuksen Radion musiikkipäällikkönä. Hän oli arvostettu musiikkipedagogi ja folkloristi ja esiintyi niissäkin rooleissa usein. Sonnisen säveltämää radio-oopperaa Merenkuninkaan tytär (1949) Leo Apon tekstiin pidetään Yleisradion ensimmäisenä varsinaisena tilaussävellyksenä. Ahti Sonninen sävelsi myös kuunnelma- ja kuulokuvamusiikkia ja johti lapsilaulajia 1950-luvulla. Kristiinan puoliso Pekka Hako oli myös radion musiikkiohjelmien ahkera avustaja.
“Tein muutaman vuoden ajan vanhojen radio-ohjelmien metadatan taannehtivaa tarkistusta ja täydennystä, mm. Nuorten sävelikkuna– ja Laulun ja soiton maa -ohjelmien sisältötietojen täydennystä. Työn ohessa täydensin ohjelmien metatietoja myös heidän osaltaan”, Kristiina mainitsee.
Kristiinan arki koostuu pääasiassa Radion sinfoniaorkesterin käyttöön tarvittavien nuottien luetteloinnista, käsittelystä ja arkistoinnista. Lähetti hoitaa nuottiliikenteen Musiikkitalon ja Pasilan välillä.
Klassisen musiikin perusohjelmistosta, kuten yleisimmin esitetyistä sinfonioista, hankitaan orkesterin käyttöön aina tuorein saatavilla oleva editio. Vanhoja editioita ei hävitetä, vaan ne säilytetään kokoelmissa.
“Nuotiston kokoelmassa näkyy paitsi editioiden, myös kapellimestaripolvien historia”, Kristiina hahmottelee.
Työssä tarvitaankin musiikintuntemuksen, yleissivistyksen ja kielitaidon lisäksi myös kykyä ymmärtää, mikä aineiston massassa on erityistä. “Repaleinen” ja “lainaamaton” nuotti voi olla arvokas kulttuurihistoriallisesti. Partituuriin tehdyt “sottaukset” saattavat olla jonkin kapellimestarin ainutkertaisia merkintöjä.
Kokoelman joukosta on vuosikymmenten mittaan löytynyt paljon harvinaista aineistoa. Erityisen mielenkiintoisia löytöjä Kristiinan mukaan ovat olleet Toivo Kuulan omistuksessa olleet nuotit, joita nuotistosta on löytynyt lukuisia. “Debussy, Wagner, Liszt”, Kristiina luettelee säveltäjiä, joiden teoksia Kuulan nuotistoon on sisältynyt.
RSO:n lisäksi nuotiston asiakkaisiin lukeutuvat mm. tutkijat, säveltäjät ja muusikot. Yleisradion lisäksi nuotiston palveluita käyttävät muutkin organisaatiot, kuten Music Finland ja kustantajat. Talon ulkopuoliset asiakkaat ovat pääasiassa tietopalveluasiakkaita.
Yleisradion toiminnan alkuvuosina ei Radio-orkesterin kokoonpanosta johtuen esitetty suurimuotoisia orkesteriteoksia, kuten sinfonioita. Radioidun musiikin suosio innosti suomalaisia säveltäjiä tekemään Radio-orkesterin kokoonpanolle sopivia sovituksia omista teoksistaan. Löytyneet nuottikäsikirjoitukset on pääosin toimitettu Kansalliskirjastoon.
“Nuotistossa on näkyvillä Yleisradion musiikkituotannon ja -tarjonnan koko kuva tuolta ajalta”, Kristiina summaa.
Yli sadalta suomalaiselta säveltäjältä tilatut teokset ovat Yleisradion suurteko Suomen kulttuurin hyväksi. Nämä tilaussävellykset ovat juuri se, miksi Yleisradion nuotisto on niin erityinen.
Kristiina nostaa ainutlaatuisista aineistoista esille myös Euroviisukappaleiden orkesterinuotit. Nuotistossa on Suomen edustuskappaleiden lisäksi myös kolmisensataa kaikkiaan noin tuhannesta Yleisradiolle nimettöminä lähetetystä ehdokaskappaleesta, joista on tiedossa vain säveltäjien nimimerkit. Nimet sisältävät kuoret ovat kadonneet.
Kokoelmaa olisi mahdollista hyödyntää paljon nykyistä enemmän Radion sinfoniaorkesterin toiminnassa ja Yleisradion ohjelmatyössä. Nuotiston aineiston pohjalta voisi Kristiinan mukaan esimerkiksi toteuttaa eri aikakausien tai teemojen ympärille rakentuvia konserttikokonaisuuksia.
Johdon suunnalta on aika ajoin esitetty vaatimuksia toistaiseksi vähemmällä käytöllä olevien nuottien karsimiseksi. On jäänyt tunne, että organisaatio- ja tilamuutosten yhteydessä nuotiston kohtalosta on tehty ehdotelmia tai päätöksiä ilman, että on täysin ymmärretty niiden merkitystä Yleisradiolle, saati laajemmin suomalaiselle kulttuurille, vaikka Yleisradio on yksi tärkeimmistä suomalaisista muistiorganisaatioista.
“Toivon, että Yleisradion nuotiston kokoelma säilyy jatkossakin yhtenä kokonaisuutena. Me emme voi tietää, mikä nousee tärkeäksi vuosikymmenien kuluttua. Siksi säilyttäminen on ehdottoman tärkeää”, Kristiina alleviivaa.
Kristiinan aloittaessa nuotistossa työskenteli viisi työntekijää. Viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut yksin vastuussa nuotiston kokoelmista. Vertailun vuoksi, BBC:ssä työskentelee nuottien parissa 18 henkilöä.
Vaikka ympärillä onkin muissa tehtävissä työskenteleviä työtovereita, kokee Kristiina silti työskentelevänsä tavallaan erakkona, koska nuotistonhoitajan työ poikkeaa niin paljon Yleisradion arkiston muista työtehtävistä. Työ näin merkittävän aineston parissa on kaiken kaikkiaan Kristiinasta mielenkiintoista, antoisaa ja inspiroivaa.
“Tämä on aivotyötä johon liittyy paljon käsityötä”, Kristiina kuvailee.
Koska Suomessa ei ole samalla alalla työskenteleviä kollegoita, ovat IAMLin kansainväliset kongressit olleet Kristiinalle tärkeitä ideoiden ja kokemusten jakamisen kannalta. Erityisen antoisia ovat lisäksi olleet kaikki luennot, joissa on esitelty milloin minkäkin kirjaston, arkiston tai museon aineistoja.
“Miten monenlaisia nuottikokoelmia maailmassa onkaan”, hämmästelee Kristiina.
Intervallin seuraavassa numerossa (1/2022) Kristiina Hako kertoo, miten hän osallistui cembalisti Wanda Landowskan (1879–1959) arkiston järjestämiseen Yhdysvalloissa Library of Congressissa.
“Koen, että tämä on merkittävin yksittäinen teko, jonka olen pystynyt musiikkimaailman hyväksi tekemään.”
Työpöydälläni on jo hetken aikaa pyöriskellyt lappunen, jossa lukee: Muista kehua kaveria. No kaveria pitäisi muistaa kehua ihan ilman erillistä muistuttamista, miksi siis olen nuo sanat lapulle kirjoittanut?
Kirjoitin muistilappusen itselleni Intervallin toimituskunnan kokouksessa, jossa jostakin syystä keskustelun aiheeksi nousi huijarisyndrooma. Yksi jos toinenkin siitä tunnusti kärsivänsä. No miten kehuminen sitten liittyy huijarisyndroomaan? Se liittyy sillä tavalla, että huijarisyndroomainen ei pysty kehujakaan vastaanottamaan vaan ajattelee saaneensa ne aiheetta.
Me huijarisyndroomaiset teemme elämästämme itsellemme kovin raskasta. Vaatimustaso on korkealla ja aina pitäisi syntyä pelkkää priimaa. No miksi? Tämä johtuu siitä, että kyky vastaanottaa kritiikkiä on myös huono ja se on aina tapana ottaa henkilökohtaisesti. Yksikin kritiikki, vaikkei edes mitenkään ankara, kumoaa mielessä kaiken hyvän ja erityisesti saadut kehut.
Kun minua reilut puoli vuotta sitten pyydettiin Intervallin päätoimittajan tehtävään, oli spontaani ensireaktioni kieltäytyminen. Miten minä ikinä pystyisin tuohon tehtävään? Muistaakseni taisin esittää myös omasta mielestäni tosi hyviä perusteluja, että kaikki varmasti uskoisivat minun varmasti olevan huono ja väärä valinta. Olisin taatusti epäpätevä tähän tehtävään, kuka tahansa olisi minua parempi.
En pysty vielä sanomaan että olisin onnistunut, mutta voin sanoa, että yrittäminen on ollut mukavaa. Intervallin toimituskuntatyöskentely on ollut mielenkiintoista ja tuonut hyvän mielen. Puhumattakaan mahdollisuudesta oppia uusia asioita sekä verkostoitua. Olen saanut paljon ajattelemisen aihetta.
Itsekriittisyys on tässä kohtaa osoittautunut täysin tarpeettomaksi. Siksi haluan kannustaa kaikkia musiikkikirjastoihmisiä tai sellaiseksi itsensä tuntevia tulemaan mukaan lehden tekemiseen. Juttuideat ovat aina tervetulleita, ja vielä parempi jos kirjoitat jutun itse. Toimituskunta on valmiina avustamaan! Olisi mukavaa jos jakaisitte myös muille jos teillä on ollut kirjastossanne jokin mukava musiikkiaiheinen tapahtuma tai jos olette keksineet/kehittäneet jotakin sellaista, josta on iloa myös muille. Tästä on hyvä esimerkki Jaska Järvilehdon huikea ajatus, joka jalostui musiikinluettelointi.fi -sivustoksi. Intervallille on kunnia olla lanseeraamassa tätä!
Seuraava Intervalli ilmestyy keväällä 2022. Nyt tässä on pitkä kaamosaika edessä ja meillä aikaa kirjoittaa vaikka Douglas Adamsin tyyliin viisiosainen trilogia. Ja tietysti myös aikaa lukea Intervallia. Viestejänne voitte laittaa osoitteeseen intervallilehti@gmail.com. Kuulumisiin!
Tiina Tolonen
Intervallin päätoimittaja
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kolmannentoista artikkelin aiheena on Venäjä.
YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Pekka Gronow
Venäjä
’Mantshurian kummut’, ’Valkoakaasiat’, ’Mustat silmät’, ’Katjusha’, ’Kasakkapartio’, ’Rakastan sinua elämä’, ’Gabrielle’, ’Lokki’, ’Ystävän laulu’, ’Laivat’, ’Miljoona ruusua’… luetteloa suomeksi käännetyistä venäläisistä lauluista voisi jatkaa loppumattomiin. Tähän verrattuna venäläistä populaarimusiikkia koskeva suomenkielinen kirjallisuus on yllättävän niukkaa. Kirjastosta ei löydy juuri muuta kuin Artemi Troitskin Terveisiä Tšaikovskille.
Troitskin kirja on sisäpiiriläisen kirjoittama kronikka venäläisen rockin kuumeisista syntyvuosista ennen Neuvostoliiton hajoamista. Rock saapui Neuvostoliittoon lähes yhtä varhain kuin Suomeenkin, mutta virallinen musiikkielämä vierasti sitä. Rockyhtyeet saivat esiintyä esikaupunkien nuorisotaloilla ja opiskelijaklubeilla, mutta radioon tai äänilevyille niillä ei ollut asiaa. Näin ollen tiedot neuvostorockin alkuvaiheista ovat pitkälti legendaa, soivia dokumentteja on säilynyt vain kotinauhoituksilla.
Ensimmäiset ”viralliset” rockfestivaalit ja levytykset olivat 1980-luvun alussa. Troitskin kirja ilmestyi 1988, kun neuvostorock oli Gorbatshovin ja perestroikan myötä jo nousukiidossa. Kirill Serebrennikovin hiljattain Suomessakin nähty elokuva Kesä (Leto, лето) oli mainio fiktiivinen kuvaus Leningradin rockskenestä 1980-luvun alkuvuosina. Sen voi hyvällä tuurilla löytää YouTubesta.
Elokuvan sankari on nuori Viktor Tsoi (1962–1990), venäläisten oma Jim Morrison, jonka haudalla on aina tuoreita kukkia. Tsoin Kino-yhtye on yksi venäläisen rockin suurista legendoista. Yhtyeen levytys ’Gruppa krovi’ (Veriryhmä, 1988) otti kantaa päättymässä olevaan Afganistanin sotaan tavalla, joka vielä pari vuotta aikaisemmin olisi johtanut pikaisiin sensuuritoimiin:
– Hihaan on kirjoitettu veriryhmäni
Hihaan on kirjoitettu henkilönumeroni
toivota minulle onnea taistelussa…
Laulusta on tehty Venäjällä musiikkivideo, jossa sota on käännetty tavalliseksi katutappeluksi. Kun Metallica vuonna 2019 vieraili Moskovassa, maailmankuulu yhtye esitti tribuutin Viktor Tsoille. Ohjelmassa oli ylimääräisenä numerona ’Gruppa krovi’. En osaa arvioida, kuinka hyvin James Hetfield äänsi venäjää, sillä lauluosuudesta vastasi stadionin 80 000 hengen yleisö, joka osasi sanat ulkoa. Esityksestä löytyy YouTubessa useita tallenteita.
Metallica: Gruppa krovi.
Terveisiä Tšaikovskille käy eloisalla tavalla läpi neuvostorockin syntyvaiheet ja tärkeimmät artistit. Tsoinin rinnalla kannattaa tutustua ainakin Boris Grebenštšikoviin. Akvarium-yhtyeen keulahahmo ja Venäjän Bob Dylan on yhä legenda Venäjän rockpiireissä. Niin kauan kun rock edusti venäjällä oppositiota, se huomioitiin lännen medioissa, ja rajuimmissa arvioissa rockin väitettiin jopa saaneen aikaan Neuvostoliiton kaatumisen. Nyt kun se on kaatunut, kukaan ei enää kirjoita siitä. ”BG” esiintyi pari vuotta sitten Suomessakin, mutta lehdistö vaikeni. Yleisö taisi olla lähinnä Suomessa asuvia venäläisiä.
1970-luvun venäläiset rokkarit eivät protestoineet ainoastaan neuvostojärjestelmää kohtaan. He olivat oppositiossa myös sen aikaista neuvostoviihdettä vastaan. Venäjän kielellä populaarimusiikin yleinen nimitys on estrada (эстрада). Se merkitsee suunnilleen samaa kuin englannin kielen ”variety”. Neuvostoliitto tuotti valtavat määrät ”estradaa”, se soi radiossa, televisiossa, elokuvissa, äänilevyillä ja jopa uimarannoilla. Iskelmäsäveltäjät kuuluivat maan parhaiten ansaitsevaan eliittiin.
Neuvostoliiton musiikkiteollisuudessa oli itse asiassa yllättävän paljon samoja piirteitä kuin Hollywoodin unelmatehtaassa. Pari vuotta sitten Suomen televisiossa esitettiin Valeri Todorovskin ohjaama mainio nykyvenäläinen sarja Suojasää (Ottepel). Tapahtumat sijoittuvat moskovalaiselle elokuvastudiolle vuonna 1961. Tekeillä on musiikkielokuva, mutta sarjassa juonta joudutaan muuttamaan, kun ministerin rouva pitää sitä liian uskallettuna. En ole löytänyt sarjasta DVD-versiota, mutta se löytyy kokonaisuudessaan YouTubesta, kun hakee alkuperäisellä nimellä latinalaisin tai kyrillisin kirjaimin (оттепель). Suojasään loppukohtaus.
Suuri osa estradasta oli tusinatavaraa, siinä missä läntiset iskelmätkin, mutta joukossa oli helmiä. Sen huomasivat suomalaiset levytuottajatkin, jotka vuolivat kultaa Raimonds Paulsin laululla ’Miljoona ruusua’. Vera Teleniuksen kultalevyn jälkeen laulun venäjänkielinen tulkitsija Alla Pugatšova kutsuttiin konsertoimaan Suomeen, ja myös hänen levynsä menestyivät hyvin.
Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan osanneet myydä omaa populaarikulttuuriaan länteen silloin, kun sillä olisi ollut kysyntää. Estrada-taiteilijat esiintyivät Suomessa pönäköissä ystävyystilaisuuksissa, eikä heidän todellisia ansioitaan oikein ymmärretty. Onneksi amerikkalainen slaavilaisen kirjallisuuden professori David MacFadyen on kirjoittanut venäläisen populaarimusiikin kehityksestä erinomaisen tutkielman. Sarjan keskeinen osa Red Stars löytyy myös suomalaisista kirjastoista.
MacFadyenin käy kirjassa läpi estradan keskeisiä hahmoja. Heihin kuuluvat Klavdia Shulzhenko, Iosif Kobzon, Edita Pieha, Sofia Rotaru, Valeri Leontjev ja Alla Pugatšova. Jokaisella oli oma persoonallinen ohjelmistonsa. Oman osansa saavat myös laulujen sanoittajat, jotka usein olivat tunnustettuja runoilijoita. Venäjänkieliset sanat Miljoonaan ruusuun (миллион алых роз) oli kirjoittanut Andrei Voznesenski, Venäjän Pentti Saarikoski. Laululla on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen tausta. Se kertoo georgialaisesta taidemaalarista Niko Pirosmanista, joka halusi lahjoittaa ihailemalleen näyttelijättärelle miljoona ruusua. Pirosmani kuoli nälkään vuonna 1918, mutta hänestä on tullut kansallissankari: hänen kuvansa koristaa uusia georgialaisia seteleitä. Laulun suomentaja ei kuitenkaan tuntenut sen enempää venäjän kieltä kuin Pirosmanin tarinaa, ja laulusta tuli lattea iskelmä.
MacFadyen näkee Pugatšovassa populaarimusiikin suurten hahmojen, kuten Judy Garlandin tai Frank Sinatran veroisen artistin. Hänen esimerkkinään ei ole ’Miljoona ruusua’, vaan Raimonds Paulsin ja Ilja Reznikin ’Maestro’, jonka Pugatšova levytti vuonna 1981. Laulu kertoo nuoresta taiteilijasta, joka näkee, kuinka hänen mentorinsa on saapunut konserttiin kuuntelemaan häntä. YouTubessa on konserttitulkinta, jossa Pugatšova innostuu improvisoimaan pianon ääressä kilpaa laulun säveltäjän kanssa.
Alla Pugatšova: Maestro.
Teossarjan ensimmäinen osa, hieman epäonnistuneesti nimetty Music for fat people käsittelee estradan syntyvaiheita tsaarin ajoista Stalinin kuolemaan. Teosta ei löydy suomalaisista kirjastoista, joten ostin sen nettikirjakaupasta. Otsikko viittaa kommunismin alkuaikoina käytyyn keskusteluun siitä, mikä oli sosialismiin sopivaa viihdettä (lopputuloksena oli, että melkein kaikki, kunhan se oli venäläisten tekemää). Kirjan keskeinen hahmo on odessalaissyntyinen orkesterinjohtaja Leonid Utjosov (1895–1982), neuvosto-jazzin isä. Utjosov sai ensimmäisenä viihdetaiteilijana arvostetun Neuvostoliiton kansaintaiteilijan tittelin, ei vain iskelmistään vaan myös rintamalla sodan aikana pitämistään sadoista konserteista.
Utjosovin laulut kuuluvat venäläiseen kollektiiviseen muistiin samalla tavalla kuin Säkkijärven polkka suomalaiseen. Monia Utjosovin ohjelmistoon kuuluneita lauluja on käännetty suomeksikin, kuten ’Tumma yö’ (Тёмная ночь), jonka ovat levyttäneet Henry Theel, Georg Malmsten, Pasi Kaunisto, Taneli Mäkelä ja rautalankayhtye Esquires. ’Odessit Mishka’ (мишка одессит ) on kuuluisa laulu nuoresta pojasta, joka kaatui Odessan saarron aikana, mutta ei koskaan pelännyt, koska oli odessalainen (Utjosovin syntymäkaupunki !).
Otan näytteeksi kevyemmän mutta yhtä legendaarisen laulun, ’S Odesskovo kitsmana’ (С одесского кичмана). Se kertoo kahdesta konnasta, jotka karkaavat Odessan putkasta. Toinen haavoittuu pakoyrityksessä kuolettavasti ja vannottaa toveriaan: kerrothan äidille, että kaaduin urheasti sodassa. Laulusta kerrotaan vielä tänä päivänäkin Venäjällä monia tarinoita, joiden mukaan se oli aikanaan kielletty, kunnes kävi ilmi, että se kuului Stalinin suosikkeihin. YouTubesta löytyy myös uudesta venäläisestä tv-sarjasta pätkä, jossa fiktiivinen Utjosov esittää sen Kremlissä yhdessä fiktiivisen Stalinin kanssa. Kaksikymmenluvulla levytetty alkuperäisversio on kerännyt YouTubessa kaksi miljoonaa katsojaa ja yli tuhat kommenttia.
Utjosov: S Odesskovo kitshmana.
Jos haluaa perehtyä perusteellisemmin estradan alkuvuosiin, kannattaa siirtyä tietokantaan Russian Records. Se on venäläisten levykeräilijöiden voimannäyte, johon on dokumentoitu kymmeniä tuhansia 78 kierroksen levyjä. Useimmat ovat myös kuultavissa. Aineistoa voi hakea joko venäjäksi tai englanniksi. Tietokannasta löytyy lisäksi vanhoja levyluetteloita ja musiikkilehtiä digitoituina.
Mennään kuitenkin ajassa eteenpäin. Millaista on venäläinen populaarimusiikki tänään, kolmekymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen? Ellei oteta huomioon venäläisten artistien vierailuja Eurovision laulukilpailuissa, siitä ei meillä tiedetä juuri mitään.
MacFadyenin trilogian kolmas osa, Estrada, on omistettu genren murrokselle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kirjoittaja osoittaa, miten vanhan järjestelmän sortuminen johti myös viihteessä ideologiseen murrokseen. Neuvostoliitossa estrada oli konservatoriossa koulutettujen säveltäjien ja artistien yksinoikeus, ulkopuolisilla ei ollut pääsyä suurille lavoille tai radioaalloille. Perestroika toi amatöörit esiin, jokainen syntikan ja rumpukoneen omistaja saattoi lähteä rundille, esiin nousivat Laskovyi main kaltaiset teinibändit.
Teos on ilmestynyt vuonna 2002, joten sekin on kohta kaksikymmentä vuotta vanha. Se jälkeisestä kehityksestä ei löydy kirjallisuutta suomeksi eikä juuri englanniksikaan, mutta voimme mennä suoraan alkulähteelle. Venäjälläkin musiikkibisnes on siirtynyt lähes kokonaisuudessaan internetiin, ja netin musiikkisivustoilta on helppo seurata, mikä Venäjällä on nykyisin suosittua. Aluksi voi googlata vaikkapa ”most popular songs in Russia”.
Perinteinen estrada elää tänään Venäjällä, ja YouTubessa on valtava määrä neuvostonostalgiaa. Nuorison keskuudessa rap on kuitenkin ylivoimainen, ei niinkään länsimaisessa kuin venäläisessä muodossaan. Itse asiassa voitaisiin puhua venäläisen populaarimusiikin itämaistumisesta pikemmin kuin länsimaistumisesta. Kun katsoo Venäjän suosituimpien äänitteiden listoja, joka toinen artisti on kaukaisesta idästä. Edelleen suosittu Dima Bilan, Venäjän Euroviisuehdokas 2008, on kotoisin Karatšai-Tšerkessiasta. HammAli ja Navai, joilla on ollut useita suuri hittejä viime vuosina, ovat azerbaidzanilaisia. Nuori naisräppäri Instasamka, syksyn 2021 ykkösartisti, on syntynyt Tobolskissa, Siperiassa.
Kaukasialaisilla ja keskiaasialaisilla artisteilla alkaa olla Venäjällä sama rooli kuin latinoilla ja afroamerikkalaisilla Yhdysvalloissa: he tuovat uutta verta populaarimusiikkiin. Esimerkiksi sopii Islam Itljashevin tuore hitti ’Salam aleikum bratiam’, jossa lähetetään (venäjäksi) terveisiä kaikille Pohjois-Kaukasian veljille ingusseista tserkesseihin. Videolla esiintyvät tanssijat kantavat selässään näiden kansojen lippuja. Tämä posse ei ole New Yorkissa vaan vuoristotiellä Kaukasiassa. Itljashevin YouTube-kanavalla on jo lähes miljoona tilaaja ja videolla 68 miljoonaa katsojaa, pian ehkä sata miljoonaa, Inshallah!
Islam Itljashev: Salam aleikum bratiam.
Russian Records | kotisivu
Terveisiä Tšaikovskille Artemi Troitski, 195 sivua | Vastavoima 1988
Red Stars – Personality and the Soviet popular song 1955–1991 David MacFadyen, 319 pages | McGill-Queen’s University Press 2001
Estrada – Grand Narratives and the Philosophy of the Russian Popular Song since Perestroika David MacFadyen, 254 pages | McGill-Queen’s University Press 2002
Ystävän laulu – Vladimir Vysotski • venäläisen näyttelijän, runoilijan ja laulajan elämästä ja tuotannosta Koonnut ja suomentanut Antti Torvinen, 312 sivua | Antti Torvinen 2015
Kirjastoísta löytyy myös venäjänkielistä populaarimusiikkia koskevaa kirjallisuutta ja venäläisiä CD- ja DVD-levyjä. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on useita Pugatšova-aiheisia kirjoja.
VIA oli 1970- ja 80-luvun yleisnimitys laulu- ja soitinyhtyeille, joita monet pitivät Neuvostoliiton virallisena vaihtoehtona rockille. Tunnettuja VIA-yhtyeitä olivat mm.
Pesniary (Песняры) ja
Pojuschie Gitary (Поющие гитары)
Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää luettelon tunnetuista VIA-yhtyeistä.
VIA-harrastajien oma internet-sivusto luetteloi toista sataa tunnettua yhtyettä, joilla on yhä omat faninsa.
Bardit eli laulavat runoilijat olivat kiistelty genre, jonka tunnettuja edustajia olivat mm. Vladimir Vysotski (Владимир Высоцкий) ja Bulat Okudzava (Булат Окуджава). Venäjäksi genre on авторские песни. Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää pitkän listan keskeisistä tekijöistä.
Niille, joilta venäjän kielen taito puuttuu, voi suositella kyrillisen kirjaimiston pikakurssia. Käyttämällä kyrillisiä (venäläisiä) kirjaimia, YouTubesta löytyy valtavasti enemmän venäläistä aineistoa kuin meidän kirjaimillamme. Kun pendelöi wikipediassa suomen, englannin ja venäjänkielisen version välillä, ei tarvitse syvällisiä kieliopintoja. Kun ensin löytää nimen venäjänkielisessä muodossa, copypaste-menetelmällä voi hakea YouTubesta venäjäksi. Google-kääntäjä toimii yllättävän venäjästä englanniksi tai suomeksi, wikipedian venäjänkielisistä artikkeleista saa paljon irti ilman kieliopintoja.
Seuraavaan on joitakin keskeisiä nimiä ja termejä, jotka auttavat aineiston löytämisessä.
Akvarium (Аквариум)
Alla Pugatšova (Алла Пугачёва)
Boris Grebenštšikov (Бори́с Гребенщико́в)
Edita Pieha (Эди́та Пье́ха)
Iosif Kobzon (Ио́сиф Кобзо́н)
Juri Antonov (Юрий Антонов)
Kino (Кино)
Klavdia Shulzhenko (Кла́вдия Шульже́нко)
Leonid Utjosov (Леонид Утёсов)
Mashina Vremeni (Машина времени)
Suojasää (Оттепель)
Sofia Rotaru (Софи́я Рота́ру)
Valeri Leontiev (Валерий Леонтьев)
Viktor Tsoi (Ви́ктор Цой)
Pekka Gronow
Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 15.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Tuomas Pelttari
