Musiikki kuuluu kaikille on kaikille avoin blogi, jossa on esillä musiikkiin ja musiikkikirjastoihin liittyviä kirjoituksia, haastatteluita, henkilökuvia ja yleisiä kuulumisia.
Blogissa julkaistaan esimerkiksi Intervalli-lehden artikkeleita, Pekka Gronowin kirjoitussarjaa, ajankohtaista musiikkia esittelevää sarjaa Odotettuja levyuutuuksia ja esittelyjä Kirjastokaistan videosarjaan Löytöretki musiikkiosastolla.
Artikkeleita voi kommentoida blogissa ja Musiikkikirjastot.fi:n somekanavilla.
Kirjastonhoitajat Ilona Heinonen Tampereen kaupunginkirjastosta ja Ilari Reuhkala Kangasalan kaupunginkirjastosta pohtivat Intervallissa tulevaisuuden musiikkikirjastonäkymistä tuoreiden ammattijulkaisujen tiimoilta. Heinosen kirjoittama opas Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet jatkaa alalla käytävää keskustelua, ja seuraa 2021 julkaistuja kirjoja Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus ja Kirjastot ja kaupallisuus.
Ilona Heinonen kirjoitti opaskirjan Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet. Se julkaistiin tammikuussa 2022.
…formaateista ja kokoelmasta
Ilona Heinonen: – Toimiva yleinen kirjasto on myös uudistuva. Asiakkaiden ja yhteisön tarpeiden pitää tietenkin olla uudistumisen lähtökohtana. Nykyaikaiset kirjaston musiikkipalvelut hyödyttävät eri käyttäjäryhmiä monin tavoin: kirjasto tarjoaa tietoa, edistää kuuntelu- ja soittoharrastusta, välittää kulttuurielämyksiä ja tukee paikallista musiikkikulttuuria.
Ilari Reuhkala: – Monissa kirjastoissa uudistuminen ei valitettavasti perustu asiakkaiden ja yhteisön tarpeisiin vaan johtajien omasta päästään keksimiin periaatteisiin ja uusiutumiseen uusiutumisen vuoksi. Tästä esimerkkinä äänitekokoelmista tai -hankinnasta luopuminen. Tilastoista kyllä näkee, että kysyntää on edelleen, joten en tiedä mihin ”tarpeisiin” nämä uudistukset ovat perustuneet.
– Kirjaston musiikkipalvelut ovat totta kai paljon muutakin kuin äänitekokoelma, joka on vähentyneen lainauksen takia aiempaa selvemmin vain yksi osa kokonaisuutta. Ilmaiset tapahtumat ja musisointimahdollisuudet ovat yhtä tärkeitä osia, mutta ne eivät kuitenkaan saa syrjäyttää niitä toimintamuotoja, joissa kirjasto on parempi kuin kukaan muu: tietopalvelu ja kokoelmatyö.
Ilari Reuhkala oli mukana tekemässä kesällä 2021 ilmestynyttä kirjaa Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Kuva: Mariia Haatanen
IH: – Totta, kokoelma on kirjaston kivijalka. Musiikkikokoelman erityispiirre on, että sisältöä on tarjolla monessa eri formaatissa. Kun eri formaattien suosio kasvaa tai vähenee, siihen voidaan reagoida kokoelmatyöllä. Itse musiikki tietystikään ei ole katoamassa minnekään.
– Musiikkikokoelmaan kohdistuu monenlaisia ennakkoluuloja ja käsityksiä, oikeita ja vääriä. On fakta, että CD-lainaus laskee, mutta aika monet CD-levyn tulevaisuutta ennustavat spekulaatiot ovat jo osoittautuneet vääriksi. Hätiköityjä ratkaisuja voi olla vaikea perua myöhemmin.
IR: – Kaikkien formaattien suosion kasvuun kirjasto ei kuitenkaan voi reagoida. Populaarimusiikin striimaamisen tarjoaminen on käytännössä mahdotonta kirjastoille, vaikka se on juuri sitä, mitä valtaosa musiikin käyttäjistä haluaisi tehdä. Tekijänoikeuslaki asettaa kirjaston asiakkaat hyvin eriarvoiseen asemaan heidän suosimansa formaatin mukaan.
– CD-levyjä lainataan edelleen maanlaajuisesti tuplasti nuotteihin verrattuna, joten formaattia ei voi pitää mitenkään marginaalisena kirjastojen kannalta.
IH: – Kokoelmat ovat entisestään monipuolistuneet, kun lainattavaksi on tullut soittimia ja muita musisoimiseen liittyviä laitteita, kuten esim. Zoom-äänityslaitteet Tampereella. Meillä Metsossa on näistä hyviä kokemuksia, ja lainaus on sujunut lähes ongelmitta.
IR: – Soittimien lainauksen aloittaminen on yllättävän helppoa ja halpaa, mutta edellyttää tietysti henkilökunnalta hieman uusia taitoja. Kitaroiden ja ukulelejen mukana lainattavaksi kannattaa hankkia elektroninen viritysmittari ja jättää virittäminen asiakkaiden tehtäväksi. Tällöin kielien vaihto on oikeastaan ainoa huoltotoimenpide, jota henkilökunnan pitää osata tehdä. Lyömäsoittimille ei tarvitse tehdä senkään vertaa. Isommissa ongelmissa (joita tulee harvoin) voi kääntyä soitinliikkeen puoleen.
…vinkkauksesta, tietopalvelusta ja somesta
IH: – Aineistojen ja sisältöjen esittely on tärkeää ja hauskaa, kun voi käyttää omaa luovuuttaan. Sosiaalinen media on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia sisällöistä kertomiseen ja kirjastoviestintään. Perinteisten aineistonäyttelyiden ja vinkkaustilaisuuksien lisäksi voi tehdä somepäivityksiä tai vaikka videoita verkkoon.
IR: – Sisällöntuntemus onkin sitä kirjastolaisten ydinosaamista ja varmasti myös pääsyy miksi ihmiset alalle hakeutuvat. Vastaavasti esiintyminen, jota esimerkiksi somevideoissa pitää tehdä, ei ole monelle kirjastolaiselle kovin luontevaa. Perinteinen vaatimaton kirjastotyöntekijä taitaa mieluiten jakaa sitä omaa sisältöosaamistaan henkilökohtaisissa asiakaskohtaamisissa. Itsellenikin se on luontevinta välittömän palautteen vuoksi: kiitollisen asiakkaan iloon on helppo yhtyä, kun taas pari sometykkäystä tuntuu pettymykseltä päivityksen eteen nähdyn vaivan rinnalla.
IH: – Toisaalta pari sometykkäystä voi tarkoittaa, että sadat ihmiset ovat nähneet julkaisusi ja saattavat myös hyödyntää vinkkiäsi.
IR: – Asiakkaiden tavoittaminen somessa voi myös olla hyvin haastavaa. Somen käyttö edellyttää ennen kaikkea pitkäjänteistä sitoutumista alustaan ja jatkuvaa päivittämistä, mihin ei läheskään kaikissa kirjastoissa ole resursseja. Toisaalta harvassa kirjastossa on myöskään enää mitään erillistä musiikin tietopalvelun asiakaspalvelutiskiä, joten musiikkia etsivä asiakas saattaakin tavoittaa asiantuntijan parhaiten netin kautta. Somettamisesta ei siis kannata ottaa turhia paineita, mutta toisaalta tulee miettiä miten tietopalvelua ja sisältöjen vinkkausta voisi toteuttaa enemmän netin kautta. Tässä yhteistyö eri kirjastojen välillä on tärkeää.
IH: –Yhteistyö kollegoiden kanssa yli kirjastorajojen voi muutenkin auttaa monipuolisten palveluiden tarjoamisessa. Somessa kannattaa mielestäni kaikkien kirjastojen olla: se on edullinen tapa kertoa kirjaston tarjonnasta sekä tavoittaa uusia asiakkaita. Sosiaalisesta mediasta ja sisällöntuotannosta löytyy myös hyviä kirjoja, joiden avulla voi syventää someosaamista.
– Harmillisesti tosiaan musiikin tietopalvelutiskejä ei enää monesta kirjastosta löydy. Hyvänkin musiikkikokoelman merkitys pienenee, jos henkilökunnalta puuttuu siihen liittyvä asiantuntemus. Sen ylläpitämiseen ja kehittämiseen pitäisi olla työntekijöillä mahdollisuus. Asiantuntevaa musiikin tietopalveluahan ei saa mistään muualta kuin kirjastosta – on tärkeää, että tarjoamme sitä!
IR: – Erityisen ainutlaatuista on kirjastojen sisällönkuvailuosaaminen. Kaupallisilla striimauspalveluilla ei ole mitään syytä kuvailla tarjoamaan aineistoa hyvin tiedonhaun kannalta. Ainoastaan kirjastolla on resursseja kuvailla musiikkia niin, ja sitäkin resurssia pitäisi olla vastaisuudessa enemmän, ei vähemmän. Takautuva luettelointi on asia, jota ei kirjastoissa juurikaan voi tehdä, mutta pitäisi voida. Kun äänitteiden lainauksen vähentyminen johtaa avokokoelmien pienenemiseen ja varastojen korostumiseen, on elintärkeää pitää huoli siitä, että aineisto löytyy myös sieltä missä sitä ei pääse fyysisesti tarkastelemaan. Lisäksi olisi tietysti varmistettava, että kuvailusäännöt ja kirjastojärjestelmät on suunniteltu myös musiikin kuvailua ja tiedonhakua silmällä pitäen eikä vain kirjoja varten.
…harrastustiloista ja musiikkitapahtumista
IH: – Musiikin harrastamisen tukeminen näkyy monissa kirjastoissa myös tilaratkaisuissa. Oodin musiikkistudiot ovat tästä hyvä esimerkki, ja soittohuoneita ja studioita on rakennettu moneen muuhunkin kirjastoon. Tampereen Metsossa aukeavat huhtikuussa uudet harrastustilat Soundi ja Visio, joissa voi äänittää sekä tehdä mm. rintanappeja ja suurkuvatulosteita makerspace-hengessä.
IR: – Toisaalta kaikkien kirjastojen arkkitehtuuri ei mahdollista uusien luovien tilaratkaisujen tekemistä. Helpointa nämä on toteuttaa ihan uusia kirjastorakennuksia suunnitellessa.
IH: – Kyllä, ja ilahduttavasti uusissa kirjastoissa näyttää yleisesti olevan musiikin harrastustiloja. Vanhemmissakin rakennuksissa voidaan miettiä luovia ratkaisuja musisoimisen tukemiseen, esim. digipianon hankkimista ja soitinlainauksen aloittamista.
– Modernit kirjastotilat helpottavat myös tapahtumien järjestämistä kirjastoissa. Tapahtumathan nähdään nykyään tärkeänä osana kirjastojen toimintaa. Musiikkitapahtumat sopivat hyvin osaksi kirjaston musiikkipalveluita. Korona-aikana Metsossa tehtiin aikamoinen digiloikka ja panostettiin paljon laadukkaiden striimien tuottamiseen. Tästä osaamisesta on varmasti hyötyä myös jatkossa, vaikka nyt päästäänkin taas toteuttamaan lähitapahtumia.
IR: – Tapahtumien merkitys vaihtelee kuitenkin paljon paikkakunnittain. Isoissa kaupungeissa on paljon tarjontaa, joka tosin suurimmalta osalta on maksullista ja tapahtuu ilta-aikaan. Kysyntää on helposti myös perheystävällisille päivätapahtumille, ja iso kirjasto houkuttelee myös isompia esiintyjiä. Syrjempänä kirjaston asema taas voi olla aivan kriittinen paikallisen musiikkielämän kannalta. Isojen kaupunkien naapurikunnissa sen sijaan voi olla varsin vähän keikkojen kohdeyleisöä, koska nuoret aikuiset asuvat ja kerääntyvät naapurikaupungissa. Bänditoimintakin keskittyy silloin isoon keskustaajamaan.
IH: – Niin, kokeilun kautta ehkä selviää parhaiten, mitkä tapahtumat kiinnostavat omaa käyttäjäkuntaa. Markkinoinnilla ja brändäyksellä voi olla iso vaikutus kävijämääriin. Jo ennen tapahtuman toteuttamista kannattaa miettiä, mikä on kohdeyleisö, ja suunnata markkinointia suoraan heille. Toisaalta tapahtuman tavoitteeksi voidaan ottaa paikallisen musiikkitoiminnan tukeminen tarjoamalla esiintymistilaa, jolloin ei tarvitse pyrkiä isoihin katsojamääriin.
– Tapahtumien toteuttaminen voi tuntua raskaalta, jos työ kaatuu vain yhden tai muutaman ihmisen niskaan. Yhteistyöllä työmäärää saadaan jaettua. Hankasalmen yökirjasto-case Ääniä tulevaisuudesta -kirjassa on hyvä esimerkki yhteistyönä toteutetusta striimitapahtumasta.
IR: – Musiikkitapahtumien järjestäminen ei tosiaan voi olla pelkästään ”musalaisten” vastuulla, ihan vain siksi että musiikkiosastoilla harvoin on kovin montaa työntekijää. Jos erillistä osastoa enää edes on olemassa.
IH: – Pedagoginen toiminta ja siihen liittyvät tapahtumat ovat yksi osa kirjastojen moderneja palveluja. Metson musiikkiosastolla on pidetty musiikkivinkkauksia viidesluokkalaisille vuodesta 2013 asti. Muillekin ikäryhmille suunnatut pedagogiset tapahtumat, kuten soittamiseen ja musiikinteoriaan liittyvät työpajat, ovat olleet suosittuja.
IR: – Pedagogisuudesta puhuminen yleisen kirjaston kontekstissa kuulosti aluksi vieraalta ja pelottavaltakin, kunnes tajusin, että se ei ole sinänsä mitään uutta kirjastossa. Sisältöjä avaavat luennot, tiedonhaun opetus sekä e-aineistojen ja laitteiden käytön opastuskin ovat pedagogiikkaa. Kirjaston työntekijät ovat jo pedagogeja, vaikka se ei meidän kaikkien tittelissä luekaan.
Ilona Heinonen Ilari Reuhkala
Tammikuussa 2022 julkaistun oppaan Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet kirjoitti kirjastonhoitaja Ilona Heinonen Tampereen kaupunginkirjastosta. Pirkanmaan ja Keski-Suomen (AKE Tampere) sekä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan (AKE Vaasa) kehittämiskirjastojen julkaisema opas valottaa musiikkikirjastojen mahdollisuuksia ja tarjoaa tukea tulevaisuuden osaamiselle. Oppaan sisältöön liittyy digitaalinen pakohuonepeli.
Ääniä tulevaisuudesta on saatavilla suomenkielisenä e-julkaisuna sekä saavutettavana PDF-julkaisuna suomeksi ja ruotsiksi. Painettua versiota on jaettu Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoihin. Sähköiset versiot ovat vapaasti kaikkien saatavilla.
Kirjastonhoitaja Ilari Reuhkala Kangasalan kaupunginkirjastosta oli mukana tekemässä kirjoja Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus (2021) ja Kirjastot ja kaupallisuus (2021). Molemmat teokset ovat varattavissa kirjastoista. Maagisessa paikassa on saatavana myös suomenkielisenä PDF-julkaisuna.
Pekka Gronow Harharetkiä YouTubessa • Osa 20 Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa.
Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin kahdennenkymmenennen artikkelin aiheena on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen musiikki.
Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
Pekka Gronow Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
David Park McAllester (1926–2006) oli yksi etnomusikologian perustajista. Toisen maailmansodan jälkeen hän vietti pitkiä aikoja navajo-intiaanien parissa tutkien näiden musiikkia. Anaʼí Ndááʼ, englanniksi “Enemy way,” on yksi navajoiden keskeisistä rituaaleista. Se suoritetaan sodasta palanneille miehille, jotta heidän sielunsa palaisi tasapainoon. Rituaaliin kuuluu lauluja, tansseja ja hiekkamaalauksia. Vanhan polven kansanmusiikin tutkija olisi nauhoittanut tai nuotintanut laulut, mutta McAllester hakeutu navajo-parantajan oppilaaksi ja opetteli esittämään seremonian tämän johdolla. Hänen väitöskirjansa Enemy Way Music (1954) on yksi etnomusikologian klassikoista. Sen opetus on, että tutkijan täytyy osata esittää musiikkia samalla tavoin kuin tutkittavat kulttuurin edustajat. Navajojen rituaaleja ei ole tarkoitettu näyttämölle, mutta niistä löytyy näytteitä levyiltä ja jopa YouTubesta. Tämän videon lataaja on itsekin navajo, esiintyjä on hänen isoisänsä.
Keith Chee: Navajo enemy way song
McAllesterilla oli tapana sanoa oppilailleen, että hän tunsi navajojen musiikkia paremmin kuin kukaan muu – paitsi jokainen navajo. Mutta millaista on navajoiden musiikki tänään? Se selviää, kun kuuntelee navajoiden omaa radioasemaa. KTNN, The Voice of the Navajo Nation lähettää musiikkia ja uutisia navajon ja englannin kielillä ympäri vuorokauden Window Rockista, Arizonasta, Navajo-kansan pääkaupungista. Levyjen valinnasta vastaavat DJ:t Navajo Bob, Midnight Bandit, Cisco ja JJ. Musiikkia on pääasiassa countrya, vain pieni osa navajoiden itse tuottamaa. Kun kirjoitan tätä, kanavalla soi parhaillaan Narvel Feltsin ’Lonely Teardrops’. Perjantai- ja lauantai-iltaisin JJ lupaa soittaa paikallisten yhtyeiden musiikkia, ja öisin ohjelmassa on jakso Native American Churchin lauluja. Ohjelmat ovat kuultavissa netissä. Aikaero Window Rockin ja Helsingin välillä on yhdeksän tuntia, joten iltaohjelmat kuuluvat Suomessa aamuyöllä.
Jos navajojen oman radioaseman musiikkivalintoihin voi luottaa, tämän päivän navajot kuuntelevat valtavirran countrya. Koko kuva on kuitenkin huomattavasti monipuolisempi. Laskutavasta riippuen Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuu nykyisin noin viisi miljoonaa alkuperäiskansojen jälkeläistä. Vain neljäsosa asuu alkuperäisillä asuinalueillaan, reservaatioissa. Monet ilmoittavat väestönlaskennassa kuuluvansa kahteen rotuun. Alkuperäiskansat jakautuvat useaan sataan ryhmään. Ne asuvat eri puolilla mannerta eivätkä useinkaan ymmärrä toisensa kieliä. Navajolla ja cree-kielillä on yli sata tuhatta puhujaa, mutta monet pienemmistä ovat kuolevia kieliä.
Ensimmäinen alkuperäiskansoja yhdistävä tekijä oli uskonto. 1910-luvulla Oklahomassa perustettu Native American Church sulautti aineksia kristinuskosta, perinneuskonnoista ja kansanlääkinnästä, johon liittyy peyote-yrtin käyttö rituaaleissa. Se sai nopeasti kannattajia eri puolilta Amerikkaa. Nykyisin kirkolla on neljännesmiljoona jäsentä. Hakusanoilla ”Native American Church”, ”NAC songs” tai ”peyote songs” YouTubesta löytyy runsaasti näytteitä kirkon musiikista. Vuonna 2002 Emma-palkintoja vastaavien amerikkalaisten Grammy-palkintojen saajien joukossa oli albumi nimeltä Bless The People: Harmonized Peyote Songs, esittäjinä Johnny Mike ja Verdell Primeaux. Albumi voitti sarjan ”Best Native American Music”. Kategoria oli otettu käyttöön edellisenä vuonna ja se oli osoitus uudenlaisesta suhtautumisesta alkuperäiskansojen musiikkiin.
Four Harmonized Peyote Songs
Voidaan kysyä, täytyykö alkuperäiskansojen todella osallistua valtaväestön musiikkibisnekseen ja sen lieveilmiöihin. Tietenkään ei välttämättä täydy, mutta mukana olo tarjoaa esiintyjille mahdollisuuden tehdä omaa musiikkiaan tunnetuksi ja parhaassa tapauksessa myös elää sillä. Native American Music -sarjaan palkinnonsaajien ja ehdokkaiden joukossa ovat olleet mm powwow-musiikkia esittänyt Black Lodge Singers, huilistit Mary Youngblood ja R. Carlos Nakai, kitaristi Bill Miller sekä navajo-laulaja Kevin Yazzie. Vuonna 2012 sarja kuitenkin lopetettiin, koska järjestäjien mielestä alan tuotanto oli liian suppeaa. Yhdysvalloissa alkuperäiskansojen musiikki kilpailee nykyisin epämääräisessä ”Roots” -sarjassa.
Tilanne on toinen Kanadassa, jossa alkuperäiskansat muodostavat lähes viisi prosenttia väestöstä. Niiden poliittinen merkitys on kasvanut, ja muutamissa pohjoisissa provinsseissa alkuperäiskielet ovat jo saaneet virallisen kielen aseman. Kanadassa ei enää ole sopivaa puhua ”intiaaneista” ja ”eskimoista”, sen sijaan käytetään termejä ”alkuperäiskansat” tai ” ensimmäiset kansakunnat” (First Nations). Hyvä esimerkki tuulen kääntymisestä on Kanadassa toimiva Aboriginal Peoples Television Network eli APTN. Se on netissä toimiva televisiokanava, jonka tekijät ja kohdeyleisö edustavat alkuperäiskansoja. Jos käsityksesi alkuperäiskansoista perustuu yhä lännenfilmeihin, on aika tutustua APTN:n ohjelmiin. Mohawk Girls on suosittu sarja, jota on verrattu Suomessakin tunnettuun sarjaan Sinkkuelämää – Sex and the City. Nämä tytöt eivät asu tiipiissä, vaikka kuuluvatkin mohawk-kansaan. Yksi heistä on juristi, toinen on bloggaaja. He keskustelevat monirotuisen deittailun ongelmista ja suunnittelevat matkaa Pariisiin.
Suomesta käsin APTN:n katselu vaatii VPN-yhteyttä kanadalaisen serverin kautta, mutta Mohawk Girls -trailerit löytyvät YouTubesta. Musiikilla on APTN:n ohjelmissa kuitenkin vain pieni osuus. Parempi keino lähestyä aihetta on Kanadan Juno-palkinnot, jotka vastaavat meidän Emma-palkintojamme.
Juno Award For Indigenous Music Album of The Year on jaettu vuodesta 1994 lähtien. Joukossa on tuttuja nimiä. Cree-kansaan kuuluva Buffy St. Marie on voittanut palkinnon neljä kertaa. Hän on vieraillut Suomessakin ja muistetaan ainakin kappaleestaan ’Palkkasoturi’ (Universal Soldier), jonka Hector on levyttänyt. Toinen tunnettu nimi on aikaisemmin Bob Dylanin taustabändissä soittanut Robbie Robertson, jonka albumi Contact From The Underworld of Redboy palkittiin 1999. Ehdokkaiden joukossa on myös ollut hip-hop duo Snotty Nose Rez Kids Kitamaatista, British Columbiasta. Suomeksi ryhmän nimi voisi olla ”reservaation räkänokat”. Sen jäsenet ovat haisla-kansaan kuuluvat Darren ”Young D” Metz and Quinton ”Yung Trybez” Nyce.
Myönteisestä julkisuudesta huolimatta kaikilla alkuperäiskansojen jäsenillä ei mene yhtä hyvin kuin Mohawk-tytöillä. Satoja alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia on vuosien mittaan kadonnut väkivallan seurauksena. JB The First Lady (oikealta nimeltään Jerilynn Snuxyaltwa Webster) on onondaga-kansaa edustava räppäri, joka taistelee naisten aseman puolesta.
JB The First Lady: Still Here
Luettelo palkinnon saajista kertoo, miten monipuolista alkuperäiskansojen musiikin tuotanto nykyisin on Kanadassa. Se ulottuu puhtaasta perinteestä moderniin klassiseen musiikkiin ja rapista rockiin. Vuonna 1994 ehdolla ollut Szacha Red Sky aiheutti pienen skandaalin, kun kävi ilmi, ettei hän ollutkaan aito alkuperäiskansan jäsen. Elektronista tanssimusiikkia soittava TheHalluci Nation sen sijaan täyttäisi tämän ehdon, mutta ei halua kilpailla ”marginaalimusiikin” sarjassa.
Buffy St. Marien jälkeen Kanadan alkuperäiskansojen kansainvälisesti tunnetuin edustaja on varmaankin ollut Tanya Tagaq. Hän syntyi Iqaluktuuttiaqissa, Amerikan pohjoisimmalla äärilaidalla 1975 ja kävi koulua inuiteille tarkoitetussa sisäoppilaitoksessa. Siellä hän kuuli ensi kertaa äänilevyiltä oman kansansa perinteistä kurkkulaulua ja päätti opetella sitä. Koska hänellä ei ollut elävää harjoituskumppania, hän joutui kehittämään oman innovatiivisen tyylin ja tuli vähitellen tunnetuksi, ensin Kanadassa ja sitten maailmalla. Vuosien mittaan hän on esiintynyt yhdessä Kronos-kvartetin, Björkin, Buffy St. Marien ja suomalaisen joikaajan Wimme Saaren kanssa. Hänen levynsä ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Tagaq on tullut tunnetuksi inuitien perinteisten elinkeinojen kuten hylkeenmetsästyksen puolustajana, ja tässä roolissa hän on joutunut vastakkain eläinten oikeuksien puolestapuhujien kanssa. Vastaanottaessaan arvostetun Polaris-musiikkipalkinnon vuonna 2014 hän kehotti kaikkia kanadalaisia nauttimaan hylkeen lihaa.
Tanya Tagaq
Perinnemusiikin lisäksi Tanya Tagaq on esiintynyt monenlaisissa yhteyksissä. Kronos-kvartetin kanssa esitetty ’Nunavut’ on mestarillinen esimerkki perinteen ja modernin konserttimusiikin yhdistämisestä. Sävellyksen nimi viittaa Tagaqin syntymäpaikkaan. Nunavut, inuktitutikiksi ᓄᓇᕗᑦ, on Kanadan pohjoisin provinssi, johon kuuluvat Baffininsaari, Ellesmerensaari ja Victoriansaari.
Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.5.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Tampereen konservatoriolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet puhallinorkesterimusiikin kouluttamisessa sekä esittämisessä Suomessa. Oppilaitoksessa toimii tällä hetkellä neljä eri tasoista puhallinorkesteria, joissa puhallinsoittimien oppilaat ja opiskelijat suorittavat yhteismusisoinnin opintokokonaisuuksiaan. Oppilaitoksen tarpeisiin on vuosien saatossa hankittu runsaasti puhallinorkesterinuotteja ja tällä hetkellä nuotistomme kattaakin jo yli kolmesataa nidettä klassikoista modernimpiin sovituksiin. Työskentelen kirjastonhoitajana Tampereen konservatoriossa ja minun työnkuvaani on integroitu myös nuotistonhoitajan työt oppilaitoksen isoimmille orkestereille mukaan luettuna Tampereen konservatorion puhallinorkestereiden kruununjalokivi, Bofori.
Puhallinorkestereiden nuottiaineistolle ominainen piirre on kokoonpanon luonteesta johtuen niiden lukuisat erilliset stemmat. Sinfoniselle puhallinorkesterille kirjoitetussa tai sovitetussa teoksessa on yleensä useita kymmeniä erillisiä stemmoja. Stemmojen suuri lukumäärä aiheuttaa haasteita aineiston hallinnan suhteen sekä tekee siitä riskialttiimman kadonneiden stemmojen aiheuttamille ongelmille. Huonolla tuurilla alkuperäisessä aineistossa ei ole kuin yksi kappale jotain tiettyä stemmaa, ja jos se katoaa, voi aineisto olla jopa käyttökelvoton ainakin sen alkuperäisen sovituksen tarkoituksessa.
Tästä aineiston erityislaatuisuudesta johtuen oppilaitoksemme opettajakunnasta esitettiin pyyntö selvittää mahdollisuutta nuottiaineiston digitaaliselle käytettävyydelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön musiikkioppilaitoksille valtakunnallisesti kustantaman kopiointiluvan turvin kyseisen kaltaista digitaalista aineistopankkia ei kuitenkaan ollut mahdollista perustaa. Nuottikustannustoiminta on vielä ainakin toistaiseksi ottanut varsin maltillisia askeleita digitalisaation saralla ja edelleen suurelta osin nuottiaineiston parissa toimitaan lähinnä painettujen nuottien parissa. Siinä missä edellä mainittu musiikkioppilaitosten kopiointilupa antaa mahdollisuuksia myös painettujen nuottien joustavampaan käyttöön musiikkioppilaitoksissa, se sisältää tiettyjä merkittäviä rajoituksia erityisesti orkesteritoiminnan kannalta. Tähän on toki olemassa aidot perusteet kustannusalan ansaintalogiikan näkökulmasta, mutta se ei sinänsä ole tämän teksti pohdinnan tai selvittelyn aihe. Digitaalisia nuottipalveluita on tullut markkinoille viime vuosina enemmän ja osa kustantajistakin myy niitä omaan katalogiinsa perustuen. Tällä hetkellä kuitenkin digitaaliset nuottipalvelut ovat selkeästi suunnattu henkilökäyttäjille ja instituutioiden käyttöehdot sekä hinnoittelu ainakin toistaiseksi asettaa niiden käytölle ainakin meidän tapauksessamme ylitsepääsemättömiä haasteita.
Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähestyimme oikeudenhaltijoiden edunvalvojaa, Kopiostoa, suoraan asian tiimoilta. Olimme tietoisia, että esimerkiksi Puolustusvoimilla on ainakin osin käytettävissään digitaalinen nuotisto heidän orkesteritoimintaansa varten ja selvitettyämme asiaa ilmeni heidän tarpeisiinsa olleen tehty erillinen kahdenvälinen sopimus asian mahdollistamiseksi. Otin yhteyttä Kopiostoon tiedustellakseni vastaavan kaltaisen sopimuksen mahdollisuutta oppilaitoksellemme ja tuosta alkoi noin puolitoista vuotta kestänyt selvitystyö pilottisopimuksen syntymiseksi.
Nyt voinkin ylpeänä kertoa, että alkuvuodesta 2022 sopimus puhallinorkesteriaineistomme digitoimiseksi sai viralliset allekirjoituksensa. Sopimuksen luottamuksellisuudesta johtuen en voi sen sisältöä avata enempää kuin kertomalla sen olevan luonteeltaan määräaikainen pilottihanke. Olen iloinen sopimuksen syntymisestä muutamastakin syystä: jouduimme aiemmin ottamaan vuosittain tuhansia sivuja harjoituskopioita alkuperäisistä stemmoista ja näin ollen käyttämään myös lukemattoman määrän työtunteja kunkin harjoiteltavan kappaleen aineiston valmisteluun. Kopiopaperin säästäminen oli yksi tämän hankkeen tavoitteista myös ympäristön näkökulmasta, vaikkei aineiston siirtäminen digitaaliseksi täysin sen ympäristön vaikutuksia mitätöikään, mikäli servereiden energian tarpeet otetaan laskuissa huomioon. Näin kirjastotyöntekijän näkökulmasta myös ainainen huoli alkuperäisen aineiston säilyvyyden suhteen on ainakin puhallinorkesteriaineiston osalta laantunut merkittävästi. Tämän projektin turvin pystymme digitoimaan myös vanhemmat ja harvinaisemmaksi käyneet puhallinorkesteriaineistot, jotka eivät enää kestäisi normaalia oppilaitoskäyttöä.
Tällä hetkellä olen tekemässä itse digitointityötä ja tavoitteenani on saada syyslukukauden alkuun mennessä olennaisimman ohjelmiston digitoinnit valmiiksi, jotta orkestereiden käytössään olisi heti syksystä lähtien heidän tuolloin tarvitsemansa aineisto. Työ on tarkkaa ja kärsivällisyyttä vaativaa käsityötä, sillä nuottipaperien koot harvemmin vastaavat yleisiä metrikokojamme ja käsiteltävä aineisto on paikoin jo melko haurasta. Toisinaan alkuperäisestä aineistosta on saatava siivottua pois sinne tehdyt merkinnät, jotteivat ne tule ikuistetuksi digitoinnin yhteydessä. Skannattavana on useita tuhansia sivuja, joten työ tulee vaatimaan merkittävästi omaa työpanostani kuluvana vuonna. Itse digitointityö tuo kuitenkin myös mukavaa vaihtelua arkirutiineihini ja se antaa minullekin mahdollisuuden kehittää osaamistani digitaalisten työkalujen parissa.
Digitalisaatio on yksi maailman merkittävimmistä megatrendeistä ja uskon sen ennen pitkää vaikuttavan myös nuottijulkaisuihin ja niiden käytettävyyteen nykyistä laajemmin. Painetulla nuotilla tulee kuitenkin olemaan käyttäjänsä ja paikkansa vielä pitkään, mutta näkisin mielelläni myös instituutioiden käytössä digitaaliset aineistot nykyistä laajemmin. Tämä meidän projektimme on yksi pieni askel tätä kohden.
Musiikin varastoinnista on käyty keskustelua musiikkikirjastokentällä jo pitkään, ja Tuomas Pelttarin vuonna 2017 tekemän Musiikin varastointiselvityksen pohjalta aineistoja lähetetään nykyään Varastokirjastolle tasaista tahtia. Koska kirjastoille on kertynyt varastointivelkaa, aineistoja ei saada siirrettyä Kuopioon hetkessä.
Varastokirjastossa pääpaino aineiston käsittelyssä on OKM:n ja Varastokirjaston johtokunnan linjausten mukaan paperisessa aineistossa. Niinpä musiikkia voidaan käsitellä em. aineiston käsittelyn salliessa siten, että tämä perustyö kyetään hoitamaan tulosopimuksen mukaisesti. Musiikkiaineiston luettelointityö etenee kuitenkin varsin mukavaa tahtia koko ajan. Tässä kirjoituksessa asiaa pohtii arjen tasolla Varastokirjaston uusin työntekijä Tiina Kolehmainen.
Tiina Kolehmainen. Kuva: Anu Tanninen
Varastokirjaston musiikkikokoelmiin kuuluu nuotteja, LP-levyjä ja CD-levyjä. Kaikki tietokannassa olevat aineistot ovat asiakaskirjastojen lainattavissa, ja kaukopalvelupyynnöt musiikkiaineistoon tehdään Vaari-Finnassa samalla tavoin kuin kirjoihin ja lehtiinkin. Myös laina-aika ja uusintakäytänteet ovat samat. Musiikkiaineiston lähettäminen Varastokirjastoon tapahtuu koordinoidusti ja siitä tulee aina sopia erikseen – asiasta voi olla yhteydessä joko YKN:n asettamaan musiikkiaineistojen varastointityöryhmään tai toimistopäällikköömme Sirpa Janhoseen.
Kirjoittajasta
Olen siis Tiina Kolehmainen, melko lailla uusi tulokas (musiikki)kirjastokentällä. Päädyin Varastokirjastolle töihin reilu vuosi sitten monen mutkan kautta, vaikka maantieteellinen etäisyys lapsuudenkodistani Kuopion Päivärantaan ei järin pitkä olekaan. Olen ollut aktiivinen musiikin harrastaja ja musiikkikirjastojen käyttäjä jo nuoruusiästä lähtien. Soitin teini-ikäisenä pianoa kotikuntani kansalaisopistossa ja sen jälkeen Kuopion musiikinystäväin musiikkiopistossa, minkä vuoksi olen kantanut valehtelematta satoja nuottikirjoja kirjastosta kotiin (ja takaisin!) nuoresta iästä lähtien. Myös kirjastojen äänitelainaus tuli tutuksi jo tuolloin.
Aktiivisten musiikin harrastusvuosien jälkeen oli luontevaa jatkaa alan opiskelua myös ammattitasolla. Päädyin Kuopiosta Jyväskylään, missä suoritin rinnakkain filosofian maisterin tutkinnon musiikkitieteestä sekä muusikon 2. asteen ammattitutkinnon pääaineenani klassinen pianonsoitto. Ammattiopiskelujen aikana yleisten kirjastojen nuotti- ja äänitelainauksen lisäksi tutuiksi tulivat myös musiikkioppilaitoskirjastojen tarjoamat palvelut, kuten lisenssit erilaisiin verkkopalveluihin ja pianoharjoittelukopit yliopistolla silloisessa Musican kirjastossa. Musiikkiopintojen jälkeen täydensin osaamistani vielä kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomitutkinnolla Oulun ammattikorkeakoulussa ollen osa viimeistä OAMK:ssa aloittanutta KIR-vuosikurssia.
Opiskeluvuosieni jälkeen päädyin pariksi vuodeksi informaatikon sijaiseksi Kuopion kaupunginkirjaston musiikkiosastolle. Siellä pääsin tarkastelemaan musiikkikirjastojen arkea asiakasnäkökulman sijaan henkilökunnan vinkkelistä ja opin paljon uutta kokoelmista, musiikin tiedonhausta ja musiikkikirjastojen laajasta toimintakentästä tapahtumineen ja soitinlainauksineen. Luettelointi ei sen sijaan vielä tuolloin ollut osa työnkuvaani. Musiikkiosastolla työskentely auttoi minua myös käytännön tasolla hahmottamaan, miten suuri tarve musiikin valtakunnalliselle varastoinnille on. Iloitsen suuresti siitä, että se on musiikin varastointiselvityksen ja aktiivisen yhteistyön myötä edennyt näin hyvään pisteeseen ja kannatan ehdottomasti asian kehittämistä myös edelleen.
Työ Varastokirjastolla
Aloitin sijaisuuteni Varastokirjastolla tammikuussa 2021 ja työnkuvaani kuuluvat sekä luettelointi että kaukopalvelu. Luettelointityö painottuu musiikkiin ja erityisesti klassisen LP-levyihin ja nuotteihin. Välillä teen myös monografialuettelointia. Lisäksi kirjaan kokoelmiimme CD-levyjä, mutta ne tulevat Varastokirjastolle LowTag -merkittyinä, joten meidän ei tarvitse tehdä itse varsinaista luettelointityötä. (LowTagaaminen tarkoittaa sitä, että lähettävä kirjasto tekee levyn tietueeseen valmiiksi Vaari-omistajuuden, ja me lisäämme vain niteen jo olemassa olevaan tietueeseen.)
Luetteloinnin lisäksi työskentelen välillä myös kaukopalvelussa, mikä on mukavaa vaihtelua staattiselle ja pikkutarkalle toimistotyölle. Kaukopalvelupäivinä vastailen asiakkaiden yhteydenottoihin puhelimitse ja sähköpostitse, käsittelen palautuksia ja hyllytän niitä sekä noudan tilauksia hyllyistä joko kävellen tai potkulaudalla ajellen. Lisäksi teen postitusvuoroja eli pakkaan lähtevää aineistoa.
Varastokirjaston luettelointityö tehdään Alephissa, mistä tietueet siirtyvät omaan kirjastojärjestelmäämme Kohaan. Hyödynnämme mahdollisimman paljon jo olemassa olevia tietueita. Meillä on mahdollisuus poimia tietueita myös maailman tietokannoista BookWhere-ohjelmalla. Näiden lisäksi käytän usein apuvälineenä muun muassa verkkopalvelu Discogsia, joka tarjoaa hämmästyttävän paljon tietoa vanhoistakin aineistoista ja on iso apu erityisesti LP-levyjen työstämisessä. Suosittelen Discogsia lämpimästi jokaisen musiikkikirjastolaisen työkalupakkiin!
Vaikka Varastokirjastolla käytetään luetteloinnissa mahdollisimman paljon valmiita tietueita ja pohjia, vanhan musiikin kohdalla joudumme tekemään paljon myös primääriluettelointia. Jos tarkastellaan Varastokirjaston tilastoja vuodelta 2021, monografioiden (kirjat) luettelointi jakaantui talossamme seuraavasti:
Itse luetteloimastamme ääniteaineistosta siis yli puolet on sellaista, ettei sille löydy sopivaa tietuetta käyttämistämme tietokannoista. Primääriluetteloinnin määrä musiikkiaineistossa on tämän vuoksi paljon suurempi kuin monografioiden kohdalla ja tarkoittaa luonnollisesti myös siitä, että näiden aineistolajien luettelointi on työläämpää ja hitaampaa. Myös luetteloitavat määrät ovat isoja.
Klassisen musiikin luetteloinnista
Kun Kari Paakkinen alkoi noin vuosi sitten opettaa minulle musiikin luettelointia ja siihen liittyviä kiemuroita täällä Varastokirjastolla, minua auttoi jonkin verran aiempi työkokemus musiikkikirjastotyöstä. Olin esimerkiksi käyttänyt yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloja tehdessäni taidemusiikin tiedonhakuja edellisessä työpaikassani. Minulla oli myös kirjastoalan opinnoissa suoritetun luettelointikurssin ja siihen liittyvän harjoittelun ansiosta perustaidot luetteloinnista – joskaan ei suoranaisesti musiikkiaineiston luetteloinnista. Toki myös musiikin laajamittainen ymmärtäminen, nuotinlukutaito ja terminologian tuntemus ovat olleet eduksi. Olen kuluneen vuoden aikana oppinut paljon uutta – silti tuntuu, että aiheeseen perehtyminen jatkuu edelleen ja mutkikkaita tapauksia tulee vastaan päivittäin.
Haastavinta luettelointityössä ja asioiden omaksumisessa on ollut ehdottomasti eri aikakausien tietueiden kerrostumat ja niiden ymmärtäminen. Opinnoissani ja työurallani on jo ”puhuttu RDA:ta”. Varastokirjaston luettelointityö eroaa kuitenkin monesta muusta kirjastosta siinä, että käsittelemämme aineisto on pääosin vanhaa. Tämän vuoksi myös iso osa poimimistamme tietueista on tehty aikana ennen RDA:ta. Uuden työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kun ensin on saanut luotua jonkinlaisen ymmärryksen siitä, kuinka tietue muodostuu RDA:n pohjalta, tämän jälkeen täytyy ymmärtää myös, miksi jokin vanha tietue ei näihin sääntöihin taivukaan. Vanhempia ohjeistuksia on puolestaan vaikea löytää esimerkiksi verkosta. Ensimmäisinä viikkoina tuntui, että pääni oli aivan solmussa tässä sääntöviidakossa – miksi tässä tietueessa asia on tehty näin, vaikka juuri luin ohjeesta, että sen kuuluisi olla eri tavalla?
Taidemusiikin osalta sävellysten nimettömyys ja erilaiset numerointikäytännöt ovat kieltämättä haaste sekä luetteloinnin että tiedonhaun kannalta. Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelot auttavat, mutta käsittelemme paljon aineistoa myös harvinaisemmilta säveltäjiltä, joista ei ole valmista luetteloa. Vanhoissa LP-levyissä on myös ristiriitaisuutta aineiston sisällä: on esimerkiksi aivan tavallista, että musiikkiteos on nimetty eri tavalla levyn keskiössä ja levyn kannessa, eikä esimerkiksi julkaisuvuotta ole merkitty lainkaan. Levyillä ei ole myöskään lähellekään aina kokoavaa nimekettä, minkä vuoksi jo pelkän 245-kentän muodostaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia – samalla älppärillä saattaa olla vaikkapa kuusi eri teosta, kaikki eri säveltäjiltä.
Kimurantteja ovat myös tapaukset, joissa levyn tietoihin ei ole painettu ollenkaan teosnumerointia tai esimerkiksi sävellajimerkintää, mikä vaikeuttaa ja hidastaa huomattavasti oikean yhtenäistetyn nimekkeen löytämistä. Haettavuuden kannalta inhokkisäveltäjäkseni on noussut Vivaldi kirjavien numerointikäytänteidensä ansiosta: välillä vastaan tulee opusnumero, välillä P-numero, välillä RV-numero ja niin edelleen. Myös renessanssiajan säveltäjien teosviidakko saa välillä huokailemaan ja tuijottamaan lasittunein silmin työhuoneessamme sinnikkäästi kukkivaa isoa amaryllista tai seuraamaan isosta ikkunasta, hulahtavatko lähilammen pilkkijät jäihin nyt vai huomenna.
Kun itse olin musiikkikirjastojen aktiiviasiakas ja sen jälkeen yleisen kirjaston musiikin asiakaspalvelija enkä ollut vastuussa luetteloinnista, minulla oli paljon mielipiteitä siitä, millaisia tietueiden tulisi olla: täydellisiä ja kattavia. Edelleen ajattelen, että ihannetodellisuudessa olisi hyvä olla näin. Arkitodellisuus tulee vastaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun työtä tehdään ruohonjuuritasolla ja rajallisin resurssein. Jopa teknisten asioiden osaamista tärkeämpää musiikin luetteloinnissa onkin mielestäni kyky sietää tietynlaista keskeneräisyyttä, joka varsinkin vanhojen taidemusiikkiaineistojen parissa puurtaessa on jatkuvasti läsnä.
Perfektionismi on oman kokemukseni perusteella ominaisuus, josta minulle on elämässäni ollut hyötyä vain tiettyyn rajaan saakka. Parhaimmillaan sen avulla oppii asioita ja jaksaa puurtaa määrätietoisesti, pahimmillaan virheiden tekemisen pelko ja täydellisyyden tavoittelu lamauttavat ja hidastavat. Luetteloinnissa täydellisyyden nuoralla tasapainoilu tarkoittaa sitä, ettei tietueita missään nimessä voi huitaista menemään ihan noin vain, sillä ainakin ydinelementtien tulee olla oikein, jotta aineisto on löydettävissä. Jos ison aineistomäärän haluaa saada vietyä tietokantaan, työn on kuitenkin koko ajan edettävä myös määrällisesti. Asian voi kääntää toisaalta myös niin, että kokonaan luetteloimaton aineisto ei ole lainkaan asiakkaiden saatavissa – näin ollen sen vieminen järjestelmään edes minimitasolla on joka tapauksessa edistystä nollatasoon nähden.
Vaikka varsinkaan klassisen musiikin luettelointia ei valitettavasti voi sanoa helpoksi ja yksinkertaiseksi, on kuitenkin hyvä muistaa, että on paljon myös sellaista musiikkiaineistoa, joka taipuu formaattiin paremmin ja yksiselitteisemmin kuin meillä nyt työn alla olevat LP-levyt. LowTag-merkittyinä tulevien CD-levyjen tietueet ovat pääosin hyviä ja aineistot saadaan sen ansiosta hyllyyn nopeasti. Myös nuotteihin löytyy usein tietue joko Melindasta tai BookWheresta. Musiikkiaineistoa lisätään kokoelmaan säännöllisesti ja kun sen kattavuus koko ajan lisääntyy, myös lähettävä kirjasto pääsee tahollaan poistamaan tuplia jo siinä vaiheessa, kun käy aineistoaan läpi. Näin ollen kokoelmanhoitoon tulee lähettävissä kirjastoissa samankaltainen ote kuin kirjapuolella.
Lopuksi haluan myös muistuttaa, että meihin varastokirjastolaisiin voi aina olla yhteydessä jos kaipaa lisätietoja tai tarkennuksia jostakin Varastokirjaston aineistosta – oli se musiikkia tai jotakin muuta. Tällöin kipaisemme levyn, nuotin, kirjan tai lehden hyllystä lähempään tarkasteluun ja voimme antaa siitä lisätietoja puhelimessa tai sähköpostilla. Se on keskeinen osa työtämme ja asiakaspalveluamme. Henkilökohtaisesti iloitsen joka kerta suuresti, kun musiikkiaineisoomme tulee lainauspyyntöjä. Jokainen lähtevä laina on palkinto myös tehdystä luettelointityöstä, sillä aineistot ovat nimenomaan käyttämistä varten!
Pekka Gronow Harharetkiä YouTubessa Eurovision laulukilpailu • Osa 19
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa.
Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin yhdeksännentoista artikkelin aiheena on Eurovision laulukilpailu eli Euroviisut.
YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
Pekka Gronow Euroviisut
Kuten kaikki Euroviisufanit tietävät, ensimmäiset Eurovision laulukilpailut järjestettiin Luganossa toukokuussa 1956. Voittajaksi selvisi isäntämaata edustanut Lys Assia ranskankielisellä laululla ’Refrain’. Suomi ei vielä ollut mukana, mutta esityksen voi katsoa YouTubessa, josta löytyy on myös valtava määrä muuta laulukilpailuun liittyvää aineistoa. Koko esitys on hyvä näyte alkuvuosien laulukilpailuista. Taiteilijat ovat pukeutuneet iltapukuihin ja säestyksestä vastaa kapellimestarin johtama suuri orkesteri. Ajan henkeä kuvastaa myös polvihousuihin puettu poika, joka tuo voittajalle kukat.
Lys Assia: Refrain
Ennen kuin jatketaan, esitän tietokilpailukysymyksen: Miksi Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956? Vastaus lopussa.
Eurovision laulukilpailusta on tullut vakiintunut osa television ohjelmistoa, samaan tapaan kuin Itsenäisyyspäivän vastaanotto tai Olympialaiset. Vuonna 2021 ohjelmalla oli Suomessa 1,4 miljoonaa katsojaa, maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa. Monille ”Eurovisio” ja ”laulukilpailut” ovat muodostuneet synonyymeiksi. Laulukilpailut ovat kuitenkin vain pieni osa Eurovisiota. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU perustettiin vuonna 1950 järjestämään eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden sodassa vaurioituneita suhteita, pääpaino oli vielä radiolla. Kun televisio alkoi kasvaa, kansallisten televisioyhtiöiden oli sovittava, miten uutisia ja urheilua välitetään yli rajojen. Näin syntyi Eurovisio. Vähitellen mukaan tulivat konsertit, ja vuonna 1956 keksittiin laulukilpailut. Esikuvana olivat San Remossa vuodesta 1951 lähtien järjestetyt festivaalit, joista monet italialaiset laulajat olivat jo ponnahtaneet Euroopan iskelmätaivaalle.
Eurovision laulukilpailut olivat nerokas keksintö. Maailmansodan päättymisestä oli vasta kymmenen vuotta. Ei ollut sattuma, että ensimmäiset kisat järjestettiin puolueettomassa Sveitsissä, jossa EBU:n päämaja vieläkin sijaitsee. Entisten vihollismaiden kansalaiset kuuntelivat nyt toistensa lauluja. Vaatimattomasta alusta kasvoi vuosien mittaan maailmanlaajuinen ilmiö. Eurovision laulukilpailuista löytyy valtava määrä kirjallisuutta väitöskirjoja myöten, ja lähes kaikki kisoissa kilpailleet kappaleet ovat kuultavissa netissä. Todelliset fanit tuntevat ne kaikki, mutta olin helpottunut, kun YouTubesta löytyi kooste, jossa voittajat vuosilta 1956–2021 ovat katsottavissa pikakelauksena.
All the winners of the Eurovision song contest
Jo pikainen läpikäynti tuo esiin selviä trendejä. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elettiin perinteisessä iskelmämaailmassa. Maat ja laulut vaihtuvat, mutta perusilme on sama: suuria orkestereita, korvaan tarttuvia melodioita, esiintyjillä juhla-asut. Levyteollisuus oli innolla mukana, ja lähes kaikki voittajasävelmät levytettiin välittömästi myös suomeksi. Samaan aikaan musiikkimaailma muuttui nopeasti, mutta euroviisuista sitä ei huomaa. Vasta vuonna 1974 Abba vei kisat suoraan disko-aikakaudelle. Englannista tuli euroviisujen vallitseva kieli. Seuraavina vuosina yhtyeet korvasivat solistit, esiintyjien asuihin tuli kimalletta ja väriä, kapellimestarit häipyivät kuvasta. Nyt voittajat olivat ABBA-klooneja: Teach-In, Brotherhood of Man, Bucks Fizz, Milk And Honey. Kuka vielä muistaa näitä?
Vanha iskelmä teki vielä Irlannin johdolla näyttävän paluun Euroviisuihin, ja Kanadasta vahvistukseksi hankittu Celine Dion puolusti urheasti ranskan kielen asemaa. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui uusi käänne. Euroopan yleisradioliitto oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut itään ja uudet jäsenet pyrkivät innolla mukaan euroviisuihin. Tämä näkyi myös voittajamaiden luettelossa: Viro, Latvia, Turkki, Ukraina, Venäjä, Serbia, Azerbaidzhan. Se oli vanhan Euroopan kädenojennus uusille jäsenille, mutta samalla osoitus uusien äänestäjien voimasta. Tässä aallossa Suomikin sai vuonna 2007 toistaiseksi ainoan euroviisuvoittonsa.
Lordi: Hard Rock Hallelujah
Oli sentään yksi jäsenmaa, joka ei vielä koskaan ole ollut mukana. Tämä on toinen tietokilpailukysymykseni. Mikä EBU:n perustajajäseniin kuuluva maa ei ole koskaan osallistunut Eurovision laulukilpailuihin?
Uusien maiden myötä politiikka hiipi euroviisuihin. Aikaisemmin ainoa viittaus politiikkaan oli ollut saksalaisen Nicolen herttainen rauhanlaulu ’Ein bisschen Frieden’ vuodelta 1982. Sekin oli 1960-luvun protestilauluihin verrattuna aika kesy. Vuoden 2008 sodan jälkeen Georgia yritti tuoda kilpailuihin laulun ’We Don’t Wanna Put In’, mutta se diskattiin, koska sitä pidettiin ”liian kantaaottavana”. Krimin valtauksen jälkeen tuuli kääntyi ja voittajaksi nousi Ukrainan Jamalan laulu Krimin tataarien kansanmurhasta. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa vuonna 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan. Puolet tataareista menehtyi matkalla. Tilalle tuotiin venäläisiä.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Krimin niemimaa kuului Ukrainalle, mutta maaliskuussa 2014 Venäjä valtasi sen. Seuraavana vuonna Jamalan laulu ’1944’ voitti Eurovision laulukilpailun. Voittanut esitys löytyy netistä, mutta laitan tähän tekstitetyn version, jossa tekstiä on helpompi seurata.
Jamala: 1944, tekstitettynä
Kun kirjoitan tätä maaliskuussa 2022, tämän vuoden voittajaa ei vielä tiedetä, mutta poliittinen kannanotto oli jo sekin, että pitkään mukana ollut Venäjä suljettiin kilpailusta kokonaan pois. Tämä oli tässä tilanteessa välttämätöntä, mutta tavallaan sääli, sillä laulukilpailuissa on aikaisemmin päässyt ääneen ”toinen Venäjä”. Sitä edustivat vaikkapa Buranovon mummot Udmurtiasta ja karatšai-tšerkessialainen Dima Bilan, vuoden 2006 voittaja. Vuonna 2003 Venäjää edusti t.A.T.u. kappaleella ’Ne ver, ne boisia, i ne prosi’ (Älä usko, älä pelkää, älä kysy). Nimi on lainattu Aleksandr Solženitsynin kirjasta Vankileirien saaristo. Nykyisellä Venäjällä tämä ei olisi mahdollista. Se kuului siihen maailmaan, jonka Moskovan oikeauskoinen patriarkka Kirill nyt haluaisi pommittaa maan tasalle.
Osanottajien määrän kasvaessa Eurovision laulukilpailut ovat liukuneet yhä kauemmas musiikkimaailman päävirrasta. Vuonna 1974 ABBAn ’Waterloosta’ tuli maailmanhitti, mutta vuonna 2011 Azerbaidzhanin voittajasävelmä ’Running Scared’ oli parhaimmillaan Englannin single-listalla vain sijalla 61. Islannissa se sentään nousi kakkoseksi. Onneksi kilpailut ovat jo löytäneet uuden kohderyhmän: patriarkka Kirillin inhoamat seksuaaliset vähemmistöt. Samaan aikaan kun korostetun maskuliininen metallimusiikki valtasi levymyyntilistat, sateenkaariväki otti värikkäät laulukilpailut omakseen. Vuonna 1998 voittajaksi nousi sukupuolenvaihdoksen läpi käynyt israelilainen Dana International. Vuonna 2014 Itävallan edustaja Conchita Wurst (’Rise Like A Phoenix’) oli vielä korostetummin androgyyninen.
American Song Contest Liet International
Eurovision laulukilpailut ovat vakiinnuttaneet asemansa niin vahvasti, että ne ovat saaneet lukuisia jäljittelijöitä. Kilpailun amerikkalainen spin-off American Song Contest käynnistyi maaliskuussa 2022, mutta monet ovat epäilleet, voiko Yhdysvaltain osavaltioiden kilpailuun syntyä samanlaista jännitettä kuin Euroopan maiden välille. Turkvision laulukilpailut on järjestetty Turkin sukuisissa maissa jo useiden vuosien ajan vuosia. Liet International, Euroopan vähemmistökansojen laulukilpailu on mielenkiintoisempi. Kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 2002 Hollannin friisinkielinen television aloitteesta. Saamelaiset ovat osallistuneet kilpailuun uskollisesti, ja vuosien mittaan voittajiksi ovat nousseet mm. Niko Valkeapää ja SomBy Suomesta sekä Transjoijk ja Ella Marie Hætta Isaksen Norjasta. Suomalaisissa medioissa ei näitä voittoja ole valitettavasti juuri hehkutettu.
Liet International (Liet Ynternasjonaal)-kilpailun ympärille ei ole vielä syntynyt samanlaista vakiintunutta organisaatiota kuin Euroviisuille. Friisit ovat olleet säännöllisesti mukana, mutta muuten osanottajien joukko on vaihdellut vuosien mittaan. Täällä on laulettu baskiksi, friuliksi, meänkielellä, mordvaksi, gaeliksi, latgalliksi ja monella muulla kielellä. Mukana on ollut jopa Cornwallissa aikaisemmin puhuttu kornin kieli, joka sammui jo 1700-luvulla. Kilpailu tarjoaa virkistävän vaihtoehdon kaikelle sille kimallukselle ja huuhaalle, joka on jo pitkään leimannut Eurovision laulukilpailuja. Liet Internationalessa vain lauletaan. Näytteeksi sopii vaikkapa Friisinmaan mahtavaääninen Janna Eijer, joka voitti kilpailun vuonna 2011 laulullaan ’Ien klap’.
Janna Eijer: Ien klap
Lopuksi vastauksettietokilpailukysymyksiin. Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956, koska silloin Suomessa ei vielä ollut televisiolähetyksiä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vasta kaksi vuonna myöhemmin, ja vuonna 1961 Suomi oli ensi kertaa mukana. Vatikaanivaltio on ollut EBU:ssa mukana järjestön perustamisesta lähtien, mutta se ei ole koskaan osallistunut laulukilpailuun. Vatikaanin panosta Eurovisioon voi seurata jouluaattoisin suorassa lähetyksessä Pietarinkirkosta.
1965 • Napoli • Italia Suomi 🇫🇮 Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen [15.]
1964 • Kööpenhamina • Tanska Suomi 🇫🇮 Lasse Mårtenson: Laiskotellen [7.]
1963 • Lontoo • Iso-Britannia Suomi 🇫🇮 Laila Halme: Muistojeni laulu [13.]
1962 • Luxemburg • Luxemburg Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tipi-tii [7.]
1961 • Cannes • Ranska Suomi 🇫🇮 Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa [10.]
1960 • Lontoo • Iso-Britannia Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa
1959 • Cannes • Ranska Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa
1958 • Hilversum • Alankomaat Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa
1957 • Frankfurt • Saksa Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa
1956 • Lugano • Sveitsi Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa
** **
Toimitukselta
Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 28.4.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Opetan Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja informaatioalan opiskelijoille mm. kirjaston kokoelmatyötä. Kirjastoalan ammattiaineiden opintopaketti on varsin tiivis, eikä siihen valitettavasti mahdu musiikkikirjastotyölle omaa kokonaisuutta. Opintojaksolla Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto pitäisi pystyä jollakin tavalla kattamaan eri aineistolajit.
Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen kirjasto Lemppari. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba
Kokoelmatyön opetuksessa harmina on ollut myös suomenkielisen kirjallisuuden vähäisyys, sillä alan perusteos Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoriat, menetelmät, käytäntö (Wilén & Kortelainen, Yliopistopaino 2007) alkaa olla kovin vanhentunut. Kirjan ilmestymisen jälkeen on tapahtunut paljon kirjastojen sähköisissä aineistoissa sekä kirjastokimppojen yhteistyössä ja kellutuksessa. Pirjo Tuomen väitöskirja Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena vuodelta 2017 tuo onneksi tuoreempaa näkökulmaa erityisesti kaunokirjallisuuden valintaan. Musiikkiaineistojen kanssa työskentelyyn ei näissä kummassakaan puututa. Tämän vuoksi olinkin ilahtunut Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen antologiasta Maagisessa paikassa: musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus, joka sisältää monenlaisia tuoreita näkökulmia sekä kirjastoammattilaisilta että kirjaston käyttäjiltä.
Syksyllä 2021 pyysin opiskelijoita lukemaan Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto -kurssin lopputenttiä varten em. antologiasta Heikki Poroilan ja Pekka Gronowin painavat artikkelit. Kysymyksen tenttiin muotoilin näin: Vertaile kirja- ja musiikkiaineistojen kokoelmatyön haasteita. Hyödynnä tekstissäsi koeaineiston lähteitä: Tuomi; Gronow; Poroila; Wilen & Kortelainen. Vastauksina sain kiinnostavia ja syvällisiäkin pohdintoja, joista tässä korkeakouludiplomiopiskelija Riku Lehtimäen tenttivastaus.
Aineistovalinta on perinteisesti ollut yksi olennaisimmista kirjastonhoitajien osaamisalueista. Se on elimellisen tärkeä toiminto kirjastojen toiminnan ja tehtävien osalta. Kirjastonhoitajat ovat suuren portin vartijoina, koska he päättävät, mitä asiakkaat pystyvät kirjastosta lainaamaan. Kirjastojen hankintaan on tullut 2000-luvulla merkittäviä muutoksia sähköisten aineistojen myötä, mutta perinteistä kirjavalintaa e-kirjat eivät ole syrjäyttäneet. Tässä esseessä käsittelen ensin hankinnan teorioita ja yleisiä tarkastelua ja myöhemmin keskityn vertailemaan kirja-aineistojen hankintaa ja musiikkiaineistojen hankintaa tässä sähköisten aineistojen täyttämässä kentässä.
Aineistovalinnan teoreettisia lähtökohtia
Kokoelmatutkimukseen, ja sitä kautta myös aineistovalinnan tarkasteluun, on perinteisesti ollut kaksi lähtökohtaa: tiedonsosiologinen näkökulma ja käyttö- ja käyttäjänäkökulma (Wilén & Kortelainen 2007: 22). Ensimmäisessä kokoelma ja sen sisältämä tieto ovat itsearvoinen entiteetti, kun taas toisessa painotetaan käyttäjälähtöistä näkökulmaa, jossa kokoelman sisältö vastaa asiakkaiden tarpeeseen ja kysyntään. Tuomen (2017: 62–63) käytännönläheisemmässä määrittelyssä hän toteaa kyseen olevan siitä, halutaanko laittaa enemmän merkitystä laadulle (tiedonsosiologinen näkökulma) vai potentiaaliselle käytölle (käyttäjänäkökulma). Näistä ensimmäinen oli vahvasti läsnä julkisten kirjastojen juurilla 1900-luvun alkupuolella, kun taas käyttäjälähtöinen näkökulma on noussut vallalle 1960-luvun jälkeen (Tuomi 2017: 63).
Vaikka varmasti kummallakin näkökulmalla on ehdottomat kannattajansa, reaalimaailmassa kirjastoissa toteutettu kokoelmatyö asettuu janalle jonnekin näiden ääripäiden väliin. Tuomen (2017:63) mukaan kirjastojen aineistovalintaa onkin ohjannut maailmanlaajuisesti Shiyali Ramamrita Ranganathanin määrittelemä viisikohtainen ohjeistus: kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle lukijalle kirjansa, jokaiselle kirjalle lukijansa, säästä lukijan aikaa ja kirjasto on kasvava organismi. Ohjeet ovat monitulkintaiset, jopa runolliset, mutta niistä löytyy paljon hyvää pohjaa, jolle rakentaa aineistovalinnan periaatteita. Erityisen tärkeänä näen sen, että vaikka ohjeissa painotetaan käyttäjänäkökulmaa (kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle jotain, säästä lukijan aikaa), niin kolmas kohta ”jokaiselle kirjalle lukijansa” on tulkittavissa myös niin, että myös kokoelmalla itsellään ja sitä kautta kirjallisuudella on arvonsa. Nämä ohjeet ovatkin siis tietyllä tavalla kahden teoreettisen tulokulman synteesi, joka kuvastaa nykypäivän reaalitilannetta edelleen varsin hyvin.
Aineistovalintaan vaikuttavat kuitenkin todella monet tekijät, kuten teosten laatu, kysyntä, tarpeellisuus kirjaston asiakaskunnalle, eettiset ja moraaliset kysymykset, käyttötarkoitus ja niin edelleen (Tuomi 2017: 67), joten valintaa tekevän kirjastonhoitajan asiantuntemus ja jatkuvasti päivittyvä osaaminen ovat ehdottoman tärkeä asia kokoelmaa kartutettaessa. Kokoelma ei kerry itsestään, vaan sitä rakennettaan ja hoidetaan systemaattisella ja määrätietoisella työllä. Siksi työn jatkuvuuden sujuvuuden ja kokoelman rakentumisen kannalta on olennaista, että kirjastonhoitajien ohjenuorana on selkeä kokoelmapolitiikka (Wilén & Kortelainen 2007: 89), jossa on määritelty ohjenuoria valintaan.
Fyysiset aineistohankinnat: kirjat ja levyt
Fyysiset kirjat ovat pitäneet hyvin paikkansa kirjaston kokoelman suurena sydämenä siitä huolimatta, että viime vuosina e-kirjat ja äänikirjat ovat yleistyneet vauhdilla. Esimerkiksi Heinolan kaupunginkirjastossa, jossa työskentelen, leijonanosa hankintabudjetista käytetään edelleen fyysisten kirjojen hankintaan. Fyysisiä kirjoja lainataan ja luetaan, kaupaksi käyvät niin kaunokirjalliset teokset kuin tietokirjatkin, joten niiden hankinnassa käyttäjäläheistä näkökulmaa on helpompi käyttää hankintojen pohdintaan ja perusteluun. Toki reaalimaailmassa valintaan käytetään harkintaa erilaisten näkökulmien kautta, ei pelkästään käyttäjänäkökulmasta. Laatunäkökulmat ovat varmasti mukana harkinnassa, erityisesti tietokirjallisuuden puolella. Haasteiksi nousevatkin siis runsaasta tarjonnasta oman kirjaston asiakkaille ja kokoelmaan sopivien teosten valinta, eräänlainen runsaudenpula.
Musiikkiosastolla murros on ollut kuitenkin nopeampi ja suurempi kuin kirjojen puolella: 2000-luvulla fyysisten äänitteiden (käytännössä siis CD-levyjen) lainaus on laskenut jo murto-osaan siitä, mitä se oli 1990-luvulla (Gronow 2021: 17) samalla, kun nuottien ja partituurien lainaus on pysynyt jotakuinkin samoissa lukemissa. Tämä näkyy esimerkiksi Heinolassa niin, että äänitteiden hankintaan määritelty siivu budjetista on pienentynyt vuosi vuodelta. Poroila (2021: 35) huomauttaa, että myös musiikkiosastojen käyttö on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kun 1970- ja 1980-luvulla erityisesti nuoriso kuunteli musiikkia ahkerasti kirjaston musiikkiosastolla, tuo käyttö on jäänyt kokonaan pois.
Kirjojen hankintaa on siis helpompi perustella käyttäjälähtöisestä näkökulmasta, koska kirjat löytävät lukijansa. Fyysiset äänitteet olivat pitkään musiikkiosaston lainojen suuri massa, mutta nykyään niiden hankintaa on yhä vaikeampi perustella käyttäjänäkökulmasta: jos käyttöä ei ole, tulisiko levyjä silti hankkia? Esimerkiksi Espoon kaupunginkirjasto on linjannut, että se lopettaa 2022 fyysisten äänitteiden hankinnan. Tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävä linjaus kahdesta syystä: kysyntä pienenee ja onko CD-levy formaattina enää lainaajan aikaa säästävä? Perinteinen kirja perustelee paikkansa näppärällä käyttöliittymällään ja käytettävyydellään. Nykyään fyysinen optinen asema alkaa olla musiikinharrastajien hifi-laitteita lukuun ottamatta harvinaisuus. Myös elokuvien hankinta DVD-levyillä lienee kulkemassa hiljalleen samaan suuntaan.
Äänitehankintaa täytyykin siis tänä päivänä pyrkiä perustelemaan enemmän tiedonsosiologisesta näkökulmasta: kokoelmalla ylläpidetään kulttuuriperintöä ja säilötään kulttuuria. Tämä on ajatuksena kannatettava ja mainio, mutta kenties tällaiseen arkistointimaiseen tarpeeseen vastaisi paremmin kansallinen musiikkikirjasto kuin se, että jokainen kaupunginkirjasto hankkii tahollaan samat uutuuslevyt ja poistaa ne muutaman vuoden kuluttua lainojen lopahdettua.
Musiikkiosastojen fyysisiä aineistohankintoja täytyy siis miettiä muiden aineistojen kuin äänitteiden puolelta. Poroila (2021: 39) toteaa, että verkon kautta edelleen heikosti saatavat sisällöt, kuten musiikkilehdet, uudet nuotit ja monografiat ovat edelleen olennaisia hankintoja musiikkikirjastoille. Olen tästä ehdottomasti samaa mieltä ja korostaisin myös uusia, toiminnallisia painotuksia hankintoihin, esimerkiksi lainattavat soittimet ovat luonnollista jatkumoa musiikkikirjaston perinteisille aineistoille. Hankinnassa tuleekin ottaa huomioon se, miten parhaiten hankkia asiakkaille pääsy erilaisten musiikkiaineistojen pariin käytettävissä olevilla resursseilla. Fyysisten levyjen hankinta ei tästäkään näkökulmasta ole prioriteetti.
Sähköiset palvelut ja aineistot
Digitaalisten sisältöjen nousu on totta niin musiikkiosastolla kuin sen ulkopuolellakin. Todennäköisesti kaikki kirjastot tarjoavat e-kirjoja ja e-äänikirjoja erilaisten palveluiden kautta (Ellibs lienee yksi tunnetuimmista), joiden kohdalla valintaprosessi on huomattavasti mutkikkaampi kuin fyysisten kirjojen. Valintakriteerit sähköisissä aineistoissa ja palveluissa ovat myös erilaisia kuin fyysisissä kirjoissa muun muassa siksi, että kirjat hankitaan palveluna palveluntuottajalta ja tämä asettaa rajoituksia valinnalle mm. aineistopakettien muodossa (Wilén & Kortelainen 2007: 77–78). Viimeaikainen haaste e-aineistojen hankinnassa on ollut se, että tietyt kustantajat ovat vetäneet e-kirjansa ja e-äänikirjansa kokonaan pois kirjastojen ulottuvilta, eli niitä ei saa hankittua kirjaston käyttöön lainkaan. Tämä on varsin uusi ja erilainen haaste kirjahankinnassa, ja asettaa myös uusia kysymyksiä siitä, ovatko ihmiset yhdenvertaisessa asemassa.
Lastu-kimpassa e-kirjojen valinta on keskitetty Lahden kaupunginkirjastoon. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi Hollolan kirjastonhoitajat eivät itse pääse valitsemaan sitä kokoelmaa, joka kirjastossa on sähköisesti tarjolla. Tämä on myös merkittävä muutos aiempaan ja asettaa omat haasteensa kokoelman hoitamiseen. E-kokoelma siis elää omaa elämäänsä ja kimpan kirjastojen fyysiset kokoelmat omaansa. Wilén (2007: 51) painottaakin, että painettujen aineistojen ja elektronisten aineistojen synteesin muodostaminen on suuri haaste kirjastoalalle.
Musiikkikirjastojen puolella sähköiset palvelut ovat niin ikään luoneet kirjastolle paineen uusiutua. Levyjen lainauksen laskusta on usein haettu syyllistä sähköisistä streamauspalveluista ja niiden suuresta valikoimasta (Poroila 2021: 38), mutta tämä jättää edelleen kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu musiikille, joka ei ole esimerkiksi Spotifyn valikoimassa? Saati sitten asiakkaiden yhdenvertaisuudelle, jos kirjasto sanoo äänitteitä kysyvälle asiakkaalle ”eioo” ja suosittelee hankkimaan maksullisen palvelun? Jossain määrin kirjastot ovat pyrkineet vastaamaan myös tähän haasteeseen hankkimalla esimerkiksi Naxos Music Library -palvelun, jonka kautta asiakkaat voivat kuunnella klassiseen musiikkiin painottunutta kokoelmaa, valitettavasti kuitenkin suuremman ”markkinan” eli populaarimusiikin, puolella vastaavaa palvelua kirjastoilla ei ole tarjota (Poroila: 38–39), koska kaupalliset toimijat eivät sellaista ole realistiseen hintaan pystyneet (tai halunneet) kirjastoille tarjota. Olemme siis tällä hetkellä pattitilanteessa, jossa asiakkaat eivät enää halua lainata suurissa määrin fyysisiä äänitteitä, mutta kirjasto ei voi tarjota populaarimusiikkia verkkopalveluiden kautta asiakkaiden kuunneltavaksi.
Gronow (2021: 20–21) nostaa esille myös sen ongelman, että kaupallisten streamauspalveluiden valikoima kattaa hyvin CD-aikana ja sen jälkeen äänitetyn musiikin, mutta sitä vanhemmat levytykset ovat palveluissa paljon huonommin saatavilla. Dokumentointi ja luettelointi ovat myös todella heikkotasoista, jopa niin pitkälle, että esimerkiksi Spotifysta klassisen musiikin etsiminen on tuskastuttavaa puuhaa. Ehkä juuri tämä olisi asia, johon kirjastoammattilaiset voisivat vastata jonkinlaisen yhteisen kansallisen musiikkikirjaston muodossa: dokumentoida ja hankkia äänitteitä itseisarvoiseen kokoelmaan, joka olisi asiakkaiden käytettävissä mahdollisimman helposti. Vastaavanlaisia projekteja on Gronowin (2021: 26) mukaan vireillä mm. Yhdysvalloissa ja Ranskassa.
Yhteenveto
Elektroniset aineistot ovat siis aiheuttaneet muutospainetta siihen, mitä aineistoja kirjastoon hankitaan, koska kaikkien materiaalien hankintaa ei voi enää perustella samalla tavalla kuin menneisyydessä käytön ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Muutos on ollut rajuinta fyysisten musiikkiäänitteiden kanssa, mutta erityisesti äänikirjat ovat olleet jo pitkään kasvava trendi kirja-alalla, ja kirjastojen täytyy valinnassaan ottaa tämä huomioon ja pyrkiä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin saatavilla olevilla resursseilla. Näen kuitenkin, että sähköisten aineistojen kanssa tarvitaan kansallisia ratkaisuja, jotta erilaiset palveluntarjoajat saadaan neuvottelupöytään, jossa myös kirjastojen hankkijoilla on enemmän pelimerkkejä käytettävissään kuin yksittäisillä kirjastoilla tai kirjastokimpoilla. Tämä pätee niin musiikkikirjastojen kuin muidenkin kirjastojen kohdalla.
Lähteet
Gronow: Tekeekö internet musiikkikirjastot tarpeettomiksi? (s. 15–31) Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry. Poroila: Kohti Gronowin maksiimia – ajatuksia musiikista yleisten kirjastojen palveluna (s. 32–44). Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry. Tuomi, Pirjo. 2017. Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena. Oulun yliopisto. Luvut 3.2 ja 8–10 (s. 59–84, s. 181–230) Wilén, Raine & Kortelainen, Terttu. 2007. Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoria, menetelmät, käytäntö. Helsinki: Palmenia.
Mikä korkeakouludiplomi?
• Turun AMK:n tarjoama kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomi on käytännönläheinen paketti kirjastoalan perusosaamista, jossa painotetaan ohjaustaitoja. • Opiskelija suorittaa 60 opintopisteen kokonaisuuden kirjastoalan opintoja. • Opintoihin kuuluu itsenäistä työskentelyä, ryhmätöitä ja verkkotapaamisia. • Opinnot soveltuvat hyvin opiskelijalle, jolla on jo korkeakoulututkinto.
Pari viikkoa sitten kuulin ystävältäni uuden sanan: taidepäissään. Toissailtana pääsin erään lempibändini keikalle ja jälkeenpäin kotona totesin olevani taidepäissäni. Tuntui, että leijuin maanpinnan yläpuolella, posket punoittivat ja korvissa kohisi kuin vastarakastuneella. Tajusin kuinka paljon olin kaivannut elävää musiikkia ja kuinka paljon myös artistit olivat kaivanneet elävälle yleisölle esiintymistä. Hyvä olo jatkui seuraavanakin päivänä. Aion lähitulevaisuudessa olla enemmänkin taidepäissään.
Musiikkikirjastolaisen elämä on siitä mukavaa, että pääsee tekemään työtä lempiasioidensa parissa. Muistan yhä kuinka itkin ilosta, kun sain ensimmäisen työsopimukseni näihin hommiin. Oli vaikea uskoa sitä, että joku oikeasti haluaa maksaa minulle tästä työstä. Nyt muistikuva oikeastaan naurattaa, ja itkettää eri syystä: nykyrahassa kuukausipalkka oli 1400 euroa. Palkalla ei ollut väliä, olihan kyseessä kutsumusammatti. Olin jo vasta lukemaan oppineena kolmevuotiaana ilmoittanut, että minusta tulee isona kirjastontäti. Kirjastoalan palkoissa ei tänäkään päivänä ole hurraamista ja monelle työssä tärkeinta on edelleen kutsumus.
Kirjastoja pidetään perinteisesti naisvaltaisina työpaikkoina, mutta olen kuullut viime aikoina huomioita siitä, että musiikkikirjastoista olisi tullut aiempaa enemmän miesvoittoisia. Taannoin eräässä kaupunginkirjastossa avoinna olleeseen tehtävään ei saatu yhtään naishakijaa. Mistä tämä johtuu? Onko musiikkiaineisto todella niin pelottavaa, kuin eräs naispuolinen kollega minulle kertoi. Hänen mukaansa musiikkiosastolle sijaistamaan joutuminen oli suorastaan järkytys eikä kukaan suostunut siihen vapaaehtoisesti. Mikä musiikkiaineistossa voi olla niin pelottavaa, että sitä ei haluta edes yrittää ottaa haltuun?
Ehkä on syytä paneutua siihen, mistä nykyiset musiikkikirjastolaiset ovat tulleet ja mikä sai heidät kiinnostumaan kirjastotyöstä nimenomaan musiikin parissa. Omista opiskeluajoistani on jo kauan, mutta edelleen muistan lämmöllä Hanna Laulajaisen opintojaksoa Oulun ammattikorkeakoulussa, joka keräsi yhteen musiikkikirjastotyöstä kiinnostuneet amk- ja yliopisto-opiskelijat. Hanna sytytti minussa intohimon luettelointiin. Musiikkiluokkalaisen päähän vuosien varrella kasaantunut tieto löysi kerralla käyttökohteensa.
Voimme yhtyä Helsingin Konservatorion informaatikko Ilkka Mikkolan toteamukseen, että musiikkikirjastotyö on erityinen kirjastotyön osa-alue. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sitä ei pidetä liian vaikeasti lähestyttävänä. Parhaiten lisäämme työmme arvostusta jakamalla omaa osaamistamme. Tässä Intervallin numerossa on hienolla tavalla edustettuna kaikkien kirjastosektoreiden musiikkiasiantuntemus, arkistoja unohtamatta. Pääsemme myös tutustumaan alan opiskelijan ja tuoreen musiikkikirjastolaisen ajatuksiin siitä, mikä tekee musiikkikirjastotyöstä erityisen.
Pekka Gronow Harharetkiä YouTubessa Georgia • Osa 18
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa.
Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin kahdeksannentoista artikkelin aiheena on Georgia.
YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
Pekka Gronow Georgia
Georgia on hieman Sveitsiä suurempi vuoristoinen maa Mustanmeren ja Kaukasus-vuorten välissä. Georgia itsenäistyi vuonna 1990, kun Neuvostoliitto hajosi. Maailmalla maa tunnetaan etenkin viineistään ja keittiöstään, mutta myös georgialainen kuorolaulu on päässyt Unescon maailmanperinnelistalle. Moniääninen laulu on Georgiassa ikivanha perinne.
Maassa on useita ammattikuoroja, jotka ovat tunnettuja maan rajojen ulkopuolellakin. Tunnettuja kuoroja ovat mm. Basiani, Aghsavali, Anchiskhati, Didgor, Ialoni ja Rustavi. Musiikin historiassa on perinteisesti opetettu, että länsimainen moniääninen laulu syntyi keskiajan kirkkolaulusta. On kuitenkin tutkijoita, joiden mielestä georgialainen moniääninen laulu on kehittynyt itsenäisesti, läntisistä vaikutteista riippumatta. Georgian Chanting Foundation levittää maailmalle tietoa ilmiöstä.
Oli miten oli, yhteislaulun perinne elää Georgiassa kodeissa tänä päivänä, eikä tarvitse ihmetellä, jos viinibaarissa Tbilisissä viereinen pöytäseurue puhkeaa yhtäkkiä laulamaan. YouTubesta voi bongata näytteitä naputtamalla ”georgian singing” tai ”georgian choirs”.
Table Songs of Kakheti.
Perinteet elävät, mutta millaista on Georgian nykyinen populaarimusiikki? Kirjastosta ei löydy ainoatakaan kirjaa georgialaisesta musiikista (kaikki viitteet vievät amerikkalaiseen Georgian osavaltioon). On siis pakko turvautua taas nettiin. Georgia on osallistunut uskollisesti Eurovision laulukilpailuun vuodesta 2007, mutta kilpailijat ovat edustaneet tavanomaista euroviisutyyliä, josta on vaikea löytää kansallisia piirteitä.
Joukosta erottuu vuodelta 2016 indierock-yhtye Young Georgian Lolitaz, mutta hekin esittivät edustuskappaleensa ’Midnight Gold’ englanniksi. Euroviisuissa yhtye jäi sijalle 20, ja sen jälkeen sen tähti näyttää yhä laskeneen. Koronakeväänä 2020 se julkaisi kappaleen nimeltä ’Feather’, jossa yhtyeen jäsenet soittivat kukin omassa kodissaan, karanteenissa mutta synkronoidusti. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta YouTubessa se on saanut vasta muutamia satoja katsojia.
Internetistä löytyy monenlaisia listoja, joiden perusteella voi saada ainakin pinnallisen kuvan georgialaista musiikista. Popnable-hakemiston mukaan Georgian suosituin kappale helmi-maaliskuussa 2022 oli Megi Gogitidzen ’Sapexurebi’. En tiedä miten sen suosio on mitattu, mutta ainakin kappaleella on YouTubessa ollut kolme miljoonaa kuuntelijaa. Muita tunnettuja georgialaisia artisteja ovat internetin mukaan Gigi Adamashvili, Bera Ivanishvili, Anri Jokhadze, Sopho Khalvashi, Dato Khujadze, Sopho Nizharadze, Lela Tsurtsumia, Tika Patsatsia ja Nutsa Buzaladze. Monista löytyy omat artikkelitkin, mutta kun luen niitä tarkemmin, huomaan että yksi ja toinen artisti on noussut julkisuuteen Eurovision laulukilpailussa, Georgian Idols-kisassa, Ukrainan X-Factorissa tai ollut viisi vuotta sitten Miss Tbilisi. Ovatko he siis enemmän television pintajulkkiksia kuin artisteja? Jokainen georgialainen osaa kuitenkin laulaa, ja selaamalla YouTubea näiltä artisteilta löytyy monia hyviä esityksiä. Nutsa Buzaladze voisi olla vaikkapa Georgian Celine Dion.
Nutsa Buzaladze: Gelodebi.
Kun yritän etsiä enemmän tietoa YouTubesta, hakutulokset näkyvät välillä latinalaisin kirjaimin, välillä georgiaksi, riippuen siitä millaista polkua olen kulkenut netissä. Georgiaksi Nutsan esittämä kappale on nimeltään გელოდები. Georgian kieli on historiallinen muinaisjäänne, jolla ei ole Euroopassa ainoatakaan sukulaista. Kaiken lisäksi se käyttää kirjaimistoa, jota ei käytetä missään muussa kielessä. Luulisi tämän olevan hankalaa georgialaisillekin, mutta oma kirjaimisto on ilmeisesti tärkeä osa maan identiteettiä. Onneksi internet ymmärtää nykyisin myös georgiaa. Google-kääntäjän avulla on helppo selvittää, että გელოდები on translitteroituna ”Gelodebi” ja tarkoittaa suomeksi ”Odotan sinua”.
Tutkiessani georgialaista musiikkia olen koko ajan tuntenut olevani kielimuurin takana. Kokeilen leikkaa ja liimaa -menetelmää ja kopioin sanan გელოდები YouTuben hakukenttään. Yllättäen joudun nyt keskelle georgiankielistä kyberavaruutta. Haku tuo esiin useita kymmeniä kappaleita, joissa kaikissa ilmeisesti odotetaan jotakin – ei mitenkään yllättävää, kun kyseessä on populaarimusiikin sanoituksista. Muutamissa odotetaan vielä joulupukkia, eivätkä ne ole nyt ajankohtaisia, mutta Gela Gnolidzen tulkinta ზღვა ღელავს on tavoittanut jopa 15 miljoonaa katsojaa. Uskollinen Google-kääntäjäni paljastaa, että kappaleen nimi on suomeksi ”Meri myrskyää”. Se tuli mukaan hakutulokseen, koska georgiankielinen google tuntee myös laulujen sanoja. Tekstissä ilmeisesti odotetaan, mihin suuntaan nainen päättää elämässään kääntyä.
Gela Gnolidze ja yöshow-orkesteri.
Tämä esitys löytyy YouTubesta TV IMEDI -nimiseltä kanavalta. Sillä on suuri määrä videoita, joiden tiedot ovat vain georgiaksi. Tällaista siis tavalliset georgialaiset Tbilisissä, Mtshketassa tai Kutaisissa katselevat telkkarista lauantai-iltaisin. Haluan kuitenkin päästä syvemmälle georgialaisen populaarimusiikin maailmaan ja saan google-kääntäjän avulla selville, että ”georgian popular song” on georgiaksi ქართული პოპულარული სიმღერა. Bingo! Kun vaihdan kirjaimistoa, google-haku antaa 136 000 tulosta. YouTuben algoritmin alkavat nyt ohjata minua Kaukasiaan.
Ensimmäisenä haaviin tarttuu Balabani-niminen yhtye. En tiedä, mistä se laulaa, mutta tausta näyttää selvästi kaukasialaiselta. Tälläkin videolla on ollut vuodessa jo 16 miljoonaa katselukertaa. Kun georgialaisia on alle neljä miljoonaa, vähemmän kuin suomalaisia, kyseessä täytyy olla melkoinen hitti.
Balabani.
On ilmeistä, että Google ja YouTube näyttävät georgialaisen kirjaimiston käyttäjille aivan eri maailman kuin tutulla latinalaisella kirjaimistolla. Alan klikata umpimähkään YouTuben minulle georgian kielellä suosittelemia kappaleita, vaikka en ymmärräkään nimistä mitään. Pian päädyn Chveneburebi -nimisen yhtyeen sivuille. Tässä ollaan selvästi jo syvällä Georgian maaseudulla.
Chveneburebi: Vardis Shto.
Internet on monessa suhteessa mainio tiedonhaun apuväline, mutta joskus on hauskaa päätyä umpimähkään sivuille, joiden sanomaa joutuu vain arvailemaan. Georgialaisessa kyberavaruudessa tuli sattumalta vastaan artisti nimeltä Merab Batashvili. YouTubesta löytyy video nimeltä Qeipi; sanalle ei löydy käännöstä Google-kääntäjästä. Musiikki kuulostaa perinteiseltä ja tanssijat pyörivät piirissä kansantanssin tapaan, miehet ja naiset erikseen, mutta on selvää, ettei tämä ole mikään perinnetapahtuma. Herroilla on ykköset päällä, daameilla säihkyvät iltapuvut, jotka sopisivat vaikka Oscar-galaan. Mitä tässä on tekeillä? Video on saanut georgiaksi ja venäjäksi runsaasti kommentteja, ja sivun omistaja on Kartuli Sulovani official channel. Sen verran olen nyt oppinut georgiaa, että ”kartuli sulovani” on suomeksi ”georgialaiset emigrantit”. Olisikohan kyseessä georgialaisten siirtolaisten juhlat jossakin?
Merab Batashvili: Qeipi.
Kun ryhdyn tavaamaan google-kääntäjän avulla katsojien kommentteja, arvoitus ratkeaa. Kyse on juutalaisista häistä. ”Nämä ovat Georgian juutalaisia – meidän hengen veljiämme! Olemme eläneet rakkaudessa ja kunnioituksessa 2600 vuotta Nebukadnesarin ajoista lähtien”, kirjoittaa Avelina Davituliani. Azerbaidzhanilainen katsoja vain kiittää venäjäksi hyvästä musiikista, ja samanlaisia terveisiä lähetetään myös etelästä, Armeniasta ja pohjoisesta Ingušiasta.
Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.3.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Touko-kesäkuun 2022 uusia levyjä Suomesta, ulkomailta ja kirjastosta
Musiikkikirjastot.fi:n blogi Musiikki kuuluu kaikille vinkkaa pienten ja suurten levy-yhtiöiden suojatteja Suomesta ja ulkomailta.
Touko-kesäkuun 2022 kotimaista: Kaleidobolt, Mara Balls, Michael Monroe ja Stenfors.
Jazz
• John Scofield: John Scofield
Alkukesän ulkomaista: Arcade Fire, The Black Keys, Def Leppard, Florence + The Machine, Liam Gallagher, Michael Head & The Red Elastic Band, Kreator, Kula Shaker, Porcupine Tree, Pure Reason Revolution, The Smile, pitkältä levytystauolta palaava Soft Cell, Harry Styles, xPropaganda [=Claudia Brücken & Susanne Freytag] ja Neil Young livelevyineen.
Linkkejä eteenpäin Levyhyllyihin ja artistisivuille
Nostouutisissa on hyödyllisiä linkkejä eteenpäin. Videoiden ja somekanavien lisäksi nostot on kytketty kirjastoblogiin Levyhyllyt, josta löytyy satoja artikkeleita musiikkia.
Uutuuksien varaaminen Finnasta
Jos levytys on varattavissa kirjastosta, se on linkitetty Finna-palvelun hakutulokseen.
Suomalainen rocktrio Kaleidobolt laajentaa psykedeelisen toimintarockin kanvasta jo neljännelle albumille. This One Simple Trick on ulkona 6. toukokuuta 2022.
Alkukesän uutuus seuraa levytyksiä Bitter (2019), The Zenith Cracks (2016) ja Kaleidobolt (2015). Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Kairon; IRSE!n ja Wolfmotherin ystäville.
Kaleidobolt Sampo Kääriäinen Valtteri Lindholm Marco Menestrina
Keväällä 2022 julkaistuilla singleillä ’HIljaa’ ja ’Lähdetkö kanssani tanssimaan?’ ilahduttanut trio Mara Balls tulee 10. kesäkuuta uudella albumilla Maranormaali ilmiö.
Maranormaali ilmiö A-puoli 1. Ainoa oikea 2. Loveen 3. Lähdetkö kanssani tanssimaan? 4. Tuu mun mukaan 5. Valo voittaa pimeän B-puoli 1. Pitkin linnunrataa 2. Pienisuuri Tellus-planeetta 3. Hiljaa 4. Yksi laulu
Lähdetkö kanssani tanssimaan? Ohjaaja: Kalevi Suopursu
Suomalainen rocklegenda Michael Monroe (s. 1962) ei sammaloidu vaan rokkaa eteenpäin. Uusi albumi
I Live Too Fast To Die Young! julkaistaan 10. kesäkuuta 2022 – erittäin toimivana ennakkoraitanaan ’Murder The Summer Of Love’.
Toimituksen lämmin suositus kaikille Hanoi Rocksin ja Sami Yaffan faneille ja esimerkiksi The Wildheartsin ja The Dogs D’Amourin ystäville. Yhtä vahva suositus Michael Monroe -yhtyeen tasokkaille albumeile, kuten Sensory Overdrive (2011) ja One Man Gang (2019).
Kitaristi ja laulaja-lauluntekjä Jan Stenfors tulee 10. kesäkuuta levytyksellä Family Album. Uutuuden esittäjäksi merkitty Stenfors-kokoonpano kuvaa tekijöiden läheistä yhteyttä: Jan Stenforsin mukana levyllä on useita perheenjäseniä.
Jan Stenfors eli Nasty Suicide (ex-Hanoi Rocks) teki soolouransa ensimmäinen albumin Vinegar Blood jo 90-luvulla. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Hanoi-kavereiden Michael Monroen ja Sami Yaffan faneille.
Alkuvuodesta 2022 soolona ja Yankee Go Home -projektin kanssa keikkaillut yhdysvaltalainen jazzkitaristi ja säveltäjä John Scofield (s. 1951) tulee 6. toukokuuta uudella albumilla – pitkän uransa ensimmäisellä soolokitara-albumillaan. Manfred Eicherin tuottama John Scofield sisältää ennakkoraidan ’Honest I Do’.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Pat Methenyn ja John Abercrombien faneille.
Kanadalaisbändi Arcade Firen seitsemäs albumi We julkaistaan 6. toukokuuta 2022 – lähes viisi vuotta edeltäjänsä Everything Now jälkeen. We jäänee Will Butlerin viimeiseksi AF-albumiksi – multi-instrumentalisti erosi bändistä maaliskuussa 2022.
Dan Auerbachin ja Patrick Carneyn bändi The Black Keys jatkaa alkukesällä 2022 eteenpäin viimevuotisesta roots-albumista Delta Kream. UutuuslevyDropout Boogie on ulkona 13. toukokuuta.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Jack Whiten kehuttujen kokoonpanojen The Raconteurs, The Dead Weather ja The White Stripes faneille.
Hard rockin legenda Def Leppard palaa 2015 julkaistun albumin Def Leppard jälkeen uudella singlellä ’Kick’. Brittiyhtyeen kahdestoista studiolevy Diamond Star Halos julkaistaan 27. toukokuuta 2022. Uutuusalbumin nimi lainaa T. Rexin klassikkobiisiä ’Get It On’ vuodelta 1971.
Laulaja Joe Elliottin johtama bändi tunnetaan komeista hittialbumeista Pyromania (1983), Hysteria (1987) ja Adrenalize (1992). Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Whitesnaken ja Van Halenin ystäville.
Florence + The Machine: Dance Fever | Polydor/Universal 2022
Muusikko Florence Welchin johtama brittiyhtye Florence + The Machine palaa alkukesästä uudella albumilla. Noin neljä vuotta High As Hopen jälkeen ilmestyvä Dance Fever on ulkona 13. toukokuuta 2022, ennakkoraitoina ’King’, ’Heaven Is Here’ ja ’My Love’.
Florence + The Machine vierailee elokuussa Flow-festivaalilla. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi HAIMin ja Robynin faneille.
Florence + The Machine | Facebook Florence + The Machine | Instagram
Oasis- ja Beady Eye -laulajana aiemmin tunnetun Liam Gallagherin (s. 1972) uusi sooloalbumi julkaistaan 27. toukokuuta. C’mon You Know on artistin kolmas studiolevy, ja sen ennakkoraita ’Everything’s Electric’ on ulkona 4. helmikuuta. Gallagherin aiemmat albumit ovat As You Were (2017) ja Why Me? Why Not. (2019).
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Mansunin ja Blurin faneille. Kannattaa ottaa kuunteluun myös Liamin livelevy MTV Unplugged (2020).
Michael Head & The Red Elastic Band: Dear Scott | Modern Sky UK 2022
Brittiläisen indie rockin kuulas aarre Michael Head (ex-Shack) palaa The Red Elastic Bandin kanssa uudella albumilla, vajaat viisi vuotta levyn Adiós Señor Pussycat jälkeen. Dear Scott on ulkona 27. toukokuuta 2022, ennakkoraitoinaan ’Kismet’, ’Broken Beauty’ ja ’American Kid’.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Echo & The Bunnymenin ystäville tai Johnny Marr/The Smiths- ja Matt Johnson/The The -faneille.
Saksalainen thrash metal -bändi Kreator palaa Gods Of Violencen (2017) jälkeen levyllä Hate über alles. Jo ensialbumilla Endless Pain (1985) häikäisseen thrash metal -suuruuden uutuus on ulkona 3. kesäkuuta 2022.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi varhaisen Metallican ystäville.
Mille Petrozza – laulu, kitara Ventor – rummut Sami Yli-Sirniö – kitara Frédéric Leclercq – bassokitara
Hate über alles. Ohjaus: Grupa13.
** **
Psykedeelinen Rock 🎸🎙🎹🥁 Alternative Rock
Kula Shaker: 1st Congregational Church Of Eternal Love And Free Hugs | 2022
Laulaja-lauluntekijä Crispian Millsin (s. 1973) johtaman brittibändi Kula Shakerin ensimmäinen albumi yli kuuteen vuoteen – levyn K 2.0 seuraaja – julkaistaan 10. kesäkuuta 2022. Tupla-albumi 1st Congregational Church Of Eternal Love And Freesisältää singleraidan on ’The Once And Future King’.
Kula Shaker muistetaan erityisesti debyyttialbumista K (1996) ja sen seuraajasta Peasants, Pigs & Astronauts (1998). Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Pink Floydin, Sueden ja Mansunin ystäville.
1st Congregational Church Of Eternal Love And Free Hugs 1. (Intro: ‘Dearly Beloved’) 2. Whatever It Is (I’m Against It) 3. Hometown 4. Burning Down 5. Love In Separation 6. (‘Let Us Pray’) 7. Gingerbread Man 8. Farewell Beautiful Dreamer 9. Where Have All The Brave Knights gone? 10. (‘Raining Buckets’) 11. 108 Ways To Leave Your Narcissist 12. After The Fall (part1) 13. Don’t Forsake Me 14. 303 Revisited 15. The Once And Future King 16. Shattered Bones 17. After The Fall (parts 2&3) 18. (Closing Words: ’Windows Of Our hearts’) 19. Bumblebee 20. (Church CODA: ‘Cinema Club’)
The Once And Future King
** **
Alternative Rock 🎸🎙🎹🥁 Progressiivinen rock
Porcupine Tree: Closure/Continuation | Sony Music Entertainment UK/Porcupine 3 Limited 2022
Porcupine Tree palaa yhdennellätoista studioalbumilla triona Steven Wilson, Gavin Harrison ja Richard Barbieri. Uutuuslevyn ennakkoraitona ovat ulkona ’Harridan’ ja ’Of The New Day’.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Blackfieldin, Spock’s Beardin ja Steven Wilsonin soolouran faneille.
Closure / Continuation 1. Harridan 2. Of The New Day 3. Rats Return 4. Dignity 5. Herd Culling 6. Walk The Plank 7. Chimera’s Wreck 8. Population Three 9. Never Have 10. Love In The Past Tense
Pure Reason Revolution: Above Cirrus | Sony Music/InsideOut Music 2022
Brittiläisen Pure Reason Revolutionin viides albumi Above Cirrus julkaistaan 6. toukokuuta 2022 – hieman yli kaksi vuotta edeltäjälevyn Eupnea jälkeen.
Pure Reason Revolution | Facebook Pure Reason Revolution | Instagram Pure Reason Revolution | Twitter
Dead Butterfly.
** **
Alternative Rock 🎸🎙🎹🥁 Indie Rock
The Smile: A Light For Attracting Attention | Self Help Tapes/XL Recordings 2022
Radiohead-jäsenet Thom Yorke ja Jonny Greenwood ovat luoneet Tom Skinnerin (Sons Of Kemet) kanssa bändin The Smile. Yhtyeen unenomainen indie rock uhkuu rentoa, mutta viimeisteltyä ilmaisua. Yhdessä tuottaja Nigel Godrichin kanssa tehty debyyttialbumi A Light For Attracting Attention on vihdoin ulkona 13. toukokuuta (2LP ja CD 17. toukokuuta).
Uutuusalbumilta on julkaistu ennakkoraidat ’You Will Never Work In Tele’, ’Pana-Vision’, ’The Smoke’, Free In The Knowledge’ ja Skrting On The Surface’. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Black Country New Roadin, Thom Yorken ja Radioheadin faneille.
Lähtemättömät jäljet hiteillä ’Tainted Love’ ja ’Say Hello Wave Goodbye’ maailmaan jättänyt syntikkaduo Soft Cell palaa toukokuussa 2022 uudella albumilla. *Happiness Not Included sisältää ennakkoraidat ’Bruises On My Illusions’, ’Heart Like Chernobyl’ ja ’Happiness Not Included’.
Soft Cell -duon Marc Almond ja David Ball ensialbumi Non-Stop Erotic Cabaret julkaistiin loppuvuodesta 1981. Toukokuun kuudentena 2022 julkaistava paluulevyä on odotettu liki 20 vuotta Cruelty Without Beautysta (2002) lähtien.
Laulaja-lauluntekijä ja poptähti Harry Styles (ex-One Direction) palaa 20. toukokuuta kolmannella sooloalbumilla Harry’s House. Uutuus jatkaa Stylesin (s. 1994) mietteliästä popgroovea menestyslevyistä Fine Line (2019) ja Harry Styles (2017).
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Pariisin Kevään, Robbie Williamsin, The 1975:n ja 5 Seconds Of Summerin ystäville.
Syntikkapopin kohtalokas klassikkoalbumi A Secret Wish (1985) jäi saksalaisyhtye Propagandan ainoaksi suurtyöksi. Bändin laulajat Claudia Brücken ja Susanne Freytag palaavat asiaan vuonna 2022. Yhdessä tuottaja Stephen Lipsonin kanssa tuloksena on xPropaganda-album The Heart Is Strange.
Ennakkoraitoina julkaistut ’Don’t (You Mess With Me)’ ja ’Beauty Is Truth’ lupaavat niukassa tyylikkyydessään hyvää. Albumi The Heart Is Strange julkaistaan 20. toukokuuta 2022. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Orchestral Manoeuvres In The Darkin (OMD) ystäville.
6. toukokuuta 2022 ilmestyy kolme Neil Youngin livealbumia julkaisusarjasta The Official Bootleg Series. Konserttitaltioinneista Royce Hall ja Dorothy Chandler Pavilion ovat tammi-helmikuun 1971 vaihteesta. Citizen Kane JR. Blues on soolokeikka toukokuulta 1974, setissä On The Beach -albumille päätyviä biisejä.
Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi David Crosbyn, Stephen Stillsin ja Graham Nashin faneille ja akustisen Neil Youngin ystäville.
Pekka Gronow Harharetkiä YouTubessa Ruotsi • Osa 17
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännentoista artikkelin aiheena on Ruotsi.
YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
Pekka Gronow Ruotsi
Suomalaiset ovat urheilussa ja monissa muissa asioissa yhtä hyviä kuin ruotsalaiset, mutta populaarimusiikissa me jäämme auttamatta jälkeen. Viimeisten tietojen mukaan Abban levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonaa kappaletta, mikä asettaa bändin samaan luokkaan Bruce Springsteenin, Phil Collinsin ja Barbra Streisandin kanssa, vain hieman Rolling Stonesin jälkeen. Vertailun vuoksi voi todeta, että maailmalla loistavasti menestyneen Nightwishin levyjä on myyty noin yhdeksän miljoonaa kappaletta. On siis aika verestää tietoja ruotsalaisesta populaarimusiikista. Ensimmäiseksi on lähes pakko laittaa kappale, josta kaikki alkoi.
Abba: Waterloo.
Abban voitto Eurovision laulukilpailussa huhtikuussa 1974 oli käännekohta populaarimusiikin historiassa. Englannista tuli käytännössä populaarimusiikin virallinen kieli. Menestys opetti ruotsalaisille, että jos haluaa menestyä maailmalla, kannattaa laulaa englanniksi. Ainakin kymmenen ruotsalaisen artistin levyjä on sen jälkeen myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Listalla ovat Abban lisäksi mm. Roxette, Avicii, Ace of Base, Cardigans ja TheSpotnicks. Vain yksi listalle nousseista yhtyeistä, Vikingarna, esiintyy ruotsiksi.
Ruotsalaisten luulisi innostuneen Eurovisiovoitosta yhtä paljon kuin kultamitalista olympialaisissa, mutta kun laulukilpailut seuraavana vuonna pidettiin Tukholmassa, kaupungissa järjestettiin näyttävät vastafestivaalit. Göteborgilainen koomikko Sillstryparn (Ulf Dageby) esitti siellä laulun nimeltä ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’, jossa pilkattiin Abban muovisia asuja. Yhtyeen manageri Stikkan Anderson oli ”kyyninen sika”, ja musiikki oli Sillstryparnin mielestä yhtä kuollutta kuin samannimisen säilyketehtaan sillit.
Sillstryparn: Doin’ the immoralisk schlagerfestival.
Vastafestivaalien järjestäjien mielestä Eurovision laulukilpailut olivat moraalittomat. Osanottajamaiden joukossa oli näet diktatuurimaa Espanja, jossa silloin vielä hirtettiin Francon vastustajia. Sillstryparn eli ”sillinruoto” (tukholmalaisten göteborgilaisille antama pilkkanimi) oli osa liikettä, joka tunnettiin nimellä ”musikrörelsen” tai ”progg”. Ruotsin progg ei tarkoita samaa kuin Suomen proge, vaan liikkeeseen kuului laaja rintama vasemmistohenkisiä ryhmiä poliittisesta teatterista progressiiviseen poppiin. Musikrörelsen ei ihaillut Neuvostoliittoa, vaan haki inspiraatiota pikemmin Maon punaisesta kirjasta. Liikkeeseen kuuluivat Nationalteatern, Kebnekajse, Hoola Bandoola Band, Eldkvarn, Fläsket Brinner, Gunder Hägg, Samla Mammas Manna, Norrbottens Järn ja kymmeniä muita. Suomessa nämä ryhmät jäivät melko tuntemattomiksi, mutta Ruotsissa niistä on tullut legendoja. Elossa olevat musiikkiliikkeen veteraanit esittelevät nykyisin netissä parhaita jouluherkkujaan, ja ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’ löytyy YouTubesta lähes kymmenenä tulkintana.
Olivatko Björn Ulvaeus (s. 1945) ja Benny Andersson (s. 1946) musiikkiviennin sankareita vai maanpettureita, jotka hylkäsivät äidinkielensä? Andersson on kieltämättä nerokas musiikin tekijä, Phil Spectorin paras oppilas Euroopassa, mutta Abban englanninkieliset tekstit ovat tyypillistä iskelmäenglantia. Sama johtopäätös on pakko tehdä, kun kuuntelee Roxetten musiikkia. Per Gesslen (s. 1959) ja Marie Fredrikssonin (1958–2019) Roxette on Abban jälkeen ollut suosituin ruotsalainen yhtye, jonka levyjä on myyty maailmalla noin 75 miljoonaa kappaletta. ’It Must Have Been Love’ ja ’Sleeping In My Car’ toimivat niin Japanissa kuin Argentiinassakin. Marie Fredriksson oli loistava solisti ja Roxetten futuristiset asut näyttäviä, mutta lyriikkana laulut olivat melko tavanomaisia.
Gesslen toinen bändiprojekti oli Gyllene Tider. Sen imago oli tietoisesti täysin erilainen kuin Roxetten. Yhtye pukeutui arkisesti ja lauloi ruotsiksi. Laulut ovat lyriikkana aivan eri tasolla kuin Roxetten englanninkieliset tekstit. ’Småstadsprat’ kertoo tytöstä, joka palaa maailmalta pikkukaupunkiin. Kaikki utelevat, onko tytöllä vielä entinen sukunimensä, muuta ei laulussa tapahdu:
– Jag trodde inte att det var sant Att du kommit tillbaks med samma namn Det var bara småstadsprat.
Elämä jatkuu pikkukaupungissa entisellään, leskenlehdet kukkivat taas keväällä tien varrella. Toinen suosikkini, ’Flickan i en Cole Porter låt’, kertoo miehestä, joka lähtee maailmalle etsimään tyttöä Cole Porterin laulusta. Laulu vuodelta 1982 on edelleen Per Gesslen ohjelmistossa, ja kuusikymppisenä taiteilija pomppii yhä lavalla innostuneena kuin teinitähti.
Gyllene Tider: Flickan i en Cole Porter sång, 2019.
Per Gessle on itsekin kotoisin pikkukaupungista, Etelä-Ruotsin Halmstadista. Hänet ”löysi” alun perin levytuottaja Kjell Andersson, joka on hiljattain julkaissut muistelmansa nimellä Ingen går hel ur det här (Kukaan ei pääse täältä pois ehjänä). Kirja on oivallinen katsaus Ruotsin musiikkielämään tuottajan näkökulmasta. Andersson aloitti EMI:n palveluksessa vuonna 1974 ja teoksessa vilahtavat ohi lähes kaikki tärkeät ruotsalaiset artistit neljännesvuosisadan ajalta. Mukana ovat Harpo, Per Gessle, Marie Fredriksson, Björn Skifs, Eldkvarn, Wilmer X, Mauro Scocco, NiklasStrömstedt, Cornelis Vreeswijk ja jopa edellisen sukupolven trubaduuri Evert Taube, jonka kootut teokset Andersson kaivoi viime työnään EMI:n arkistosta. Abbakin mainitaan ohimennen: vuonna 1975 Anderssonilla oli Tukholmassa yhteinen taksimatka yhtyeen jäsenten kanssa. Benny ja Anni-Frid riitelivät koko ajan.
Yli kaikkien muistelmissa nousee Ulf Lundell, Ruotsin Bob Dylan, jonka tuottajana Andersson toimi pitkään. Kotimaassaan legendaarinen artisti on nähnyt monta nousua ja laskua. Suomessa hän ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta Finna-tietokannasta löytyy useita hänestä tehtyjä pro gradu-tutkielmia. Lundellin ’Öppna landskap’ on jo Ruotsin epävirallinen kansallislaulu, ja autofiktiivinen Jack oli 1970-luvun suuri sukupolviromaani, josta tehtiin tuoreeltaan elokuva. Tähän mennessä Lundell (s. 1949) on julkaissut nelisenkymmentä albumia ja kaksikymmentä romaania, ja hänestä on kirjoitettu kolmiosainen elämäkerta. Romaaneista on suomeksi ilmestynyt mm. Vuosi Tommy Cosmon elämässä (Sömnen, 1976).
Ulf Lundell: Snön faller och vi med den, 2005.
Luettuani Kjell Anderssonin muistelmat luulin tietäväni jotakin ruotsalaisesta populaarimusiikista, mutta kuvitelmani särkyivät, kun sain käsiini kirjan Tusen svenska klassiker (Tuhat ruotsalaista klassikkoa). Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa neljä kriitikkoa on valinnut puolen vuosisadan ajalta tuhat teosta, joista on tullut ”ruotsalaisia klassikoita”. Mukana ovat tietysti sellaiset tunnustetut klassikot kuin Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka, P.O. Sundmanin Insinööri Andréen ilmapurjehdus ja Jan Myrdalin Lapsuus, mutta myös satoja levyjä. Klassikoiden joukkoon nousevat luontevasti Abba, Ulf Lundell ja Hoola Bandoola Band, mutta sitten listalla alkaa näkyä nimiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Keitä olivat Slam Creepers, The Namelosers, Jokkmokks-Jokke, Kenta ja Philemon Arthur And The Dung, jotka kaikki on nostettu kuolemattomien rinnalle? Kun luettelosta vielä löytyi likinäköinen peippo nimeltä Knut (Den närsynte bofinken Knut), tajusin että on todella korkea aika kerrata ruotsalaisen populaarimusiikin historiaa.
Knut-peippo oli vuonna 1973 monta viikkoa Svensktoppenissa, Ruotsin suosituimpien levyjen listalla, ja siitä on jopa oma artikkeli Wikipediassa. Laulu kertoo television kuvausryhmästä, joka saapuu metsään tekemään luonto-ohjelmaa. Kukaan eläimistä ei halua olla mukana ohjelmassa. Jäljelle jää vain likinäköinen Knut, joka on niin vanha ja elämään kyllästynyt, ettei viitsi lentää pois.
Eva Rydberg: Den närsynte bofinken Knut.
Tusen svenska klassiker löytyy Suomessa vain muutamista kirjastoista. Itse hankin tämän hyödyllisen hakuteoksen ruotsalaisesta nettidivarista. Luettelen seuraavassa pienen valikoiman ”klassikoita” kirjasta puolen vuosisadan ajalta. Listan avulla voi nopeasti laajentaa ruotsalaisen musiikin tuntemustaan. Suurin osa löytyy helposti YouTubesta ja muista internetin musiikkipalveluista. Mukana on sekä kansainvälisesti menestyneitä artisteja sekä vähemmän tunnettuja nimiä, jotka ovat listan laatijoiden mielestä vaikuttaneet merkittävällä tavalla ruotsalaisen populaarimusiikin kehitykseen. Voin vakuuttaa, että listan läpikuunteleminen on avartava kokemus. Levytykset on linkitetty Finna.fi-hakukonetulokseen.
Dr. AlbanHello Afrika (Tell Me How You’re Doin) • 7″ • 12″ • CD-single | SweMix/Logic/Arista 1990 • Paras CD-osuma Hello Afrika – The Album Björn AfzeliusTusen bitar | Rebelle Records 1990 TitiyoTitiyo | Telegram Records 1990 GrymlingsGrymlings | Warner Music Sweden/Grymlings Records 1990 Wilmer XMambo feber | EMI/Hi Fidelity 1991 Army Of LoversMassive Luxury Overdose | Ton Son Ton 1991 Sven-IngvarsTvå mörka ögon | Nordiska Music Gruppen 1991 Ace Of BaseHappy Nation | Mega Records 1992 Atomic SwingA Car Crash In The Blue | Sonet/Polydor 1993 The Latin KingsVälkommen till förorten | Warner Music Sweden 1994 The CardigansEmmerdale | Stockholm Records/Trampolene 1994 Bo Kaspers OrkesterAmerika | Columbia 1996 Dilba DemirbagDilba | Strawberry Records/Warner Music Sweden 1996 Kristina från Duvemåla • 3CD | Mono Music 1996
Kuka sitten oli koko 1900-luvun merkittävin ruotsalainen artisti? Siitä on varmasti yhtä monta mieltä kuin vastaajiakin. Vuonna 2000 asiaa kysyttiin ruotsalaisilta television katsojilta. Vastauksena ei silloin ollut Abba tai Roxette, vaan äänestyksen voitti Thorleifs, Norrhultissa vuonna 1962 perustettu tanssiorkesteri. Thorleifs oli vuonna 2009 mukana Melodifestivalenissa eli Ruotsin Eurovisiokarsinnoissa, mutta yhtyeen suurin menestys oli vuonna 1975 levytetty Gråt inga tårar, joka oli siis television katsojien mielestä kaikkien aikojen paras ruotsalainen levy. Yhtyeen perustaja Thorleif Torstensson menehtyi koronaan tammikuussa 2021, joten vuodatetaan kuitenkin kyynel hänen muistolleen.
Thorleifs: Gråt inga tårar.
Jatko-opintoja varten kirjastoista löytyy todella runsas valikoima ruotsalaista musiikkia koskevaa kirjallisuutta, levyjä ja nuottikokoelmia. Suomen kielellä on vain kaksi Abban vaiheita käsittelevää teosta, mutta kouluruotsilla muutkin avautuvat helposti. Tässä poimintoja Finna.fi-tietokannasta:
Abba – koko tarinaAndrew Oldham & Tony Calder & Colin Irwin & kääntäjä Maria Lyytinen, 303 sivua | Ajatus 2005 AbbaCarl Magnus Palm & kääntäjä Pia Livia Hekanaho, 444 sivua | Like 2009 Vuosi Tommy Cosmon elämässäUlf Lundell & kääntäjä Aarne T.K. Lahtinen, 397 sivua | Tammi 1978
Artikkelin YouTube-ja Finna.fi-linkit tarkistettu 16.2.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.
Pari viikkoa sitten kuulin ystävältäni uuden sanan: taidepäissään. Toissailtana pääsin erään lempibändini keikalle ja jälkeenpäin kotona totesin olevani taidepäissäni. Tuntui, että leijuin maanpinnan yläpuolella, posket punoittivat ja korvissa kohisi kuin vastarakastuneella. Tajusin kuinka paljon olin kaivannut elävää musiikkia ja kuinka paljon myös artistit olivat kaivanneet elävälle yleisölle esiintymistä. Hyvä olo jatkui seuraavanakin päivänä. Aion lähitulevaisuudessa olla enemmänkin taidepäissään.
Keväällä 2022 julkaistuilla singleillä ’HIljaa’ ja ’Lähdetkö kanssani tanssimaan?’ ilahduttanut trio Mara Balls tulee 10. kesäkuuta uudella albumilla 
