Yhdysvaltalainen muusikko Chris Cornell on kuollut, kertovat Rolling Stone, Yle ja mediat ympäri maailmaa. Yhtyeensä Soundgardenin kanssa kuuluisuuteen noussut vokalisti oli 52 vuoden ikäinen.
Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.
Toukokuun 17. päivänä Soundgardenin konsertin jälkeen Detroitissa menehtynyt Cornell jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön. Soundgarden julkaisi 1988–2012 kuusi arvostettua studiolevyä. Suurimmaksi menestykseksi nousi 1994 julkaistu Superunknown. Sen hitit Spoonman, Fell On Black Days ja erityisesti Black Hole Sun ovat monen fanin rakastamia klassikoita.
90-luvun alun grungeen vahvasti liitetty Soundgarden oli levyillä ja konserteissa syvällä rockin syövereissä, lähellä vaaran ydintä. Bändin musiikkihämyyn liittyi mystiikkaa, jota esimerkiksi Led Zeppelin kannatteli ilmaisuussaan. Soundgardenin viehätys säilyi kiehtovana ja hieman outona läpi vuosien, myös paluualbumilla King Animal (2012).
Soundgarden hajosi vuonna 1997. Pitkäksi käyneen tauon aikana Cornell lauloi yhtyessä Audioslave, joka perustettiin Rage Against The Machinen muusikoiden kanssa. Bändi teki kolme erinomaista rocklevyä, joissa Cornellin lävistävän äänen rinnalla kuulsi juurevampi classic rock.
Cornellin karisma välittyi jokaisesta lauletusta tavusta. Muhevien rockriffien lomaan oman äänensä antanut laulaja tuntui olevan parhaimmillaan aina kun lauloi, yhtä lailla matalavireisten kuin tuskaisen korkealla huutavien laulusovitusten keskellä. Tätä rockelementtiä tasoitti Cornellin vaatimattomuus ja keikkojen leppoisa sanailu. Soundgardenin kauniin vaaran vastapainona tuntui liikehtivän kaveripiirissä toiminut bändiprojekti Temple Of The Dog sekä Cornellin sooloura. Viimeiseksi julkaisuksi jäi elokuvaan The Promise tehty single.
Cornell-fanin pitkä matka kesän -90 Ruisrockista tähän päivään tuntuu nyt lyhyeltä. Liian lyhyeltä.
Mika Rättö (s. 1973) on varsinainen luovien alojen moniottelija. Musiikissa hänet tunnetaan parhaiten arvostetun Circle-yhtyeen rockjumalana, mutta muitakin bändejä löytyy niin paljon, että levytetty tuotanto käsittää hämmästyttävän määrän äänitteitä. Taiteen heittäytyvä sekatyömies on myös kirjoittanut näytelmiä, kirjoja ja tehnyt kuvataidetta.
Mika Rättö elokuvassa Samurai Rauni Reposaarelainen. Kuva: Black Lion Pictures.
Viimeisin projekti on kokoillan elokuva: Mika Rättö on Samurai Rauni Reposaarelaisen käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosanesittäjä. Eikä siinä vielä kaikki, ei likimainkaan – Rätön matka kohti uusia teoksia jatkuu. Porilainen kulttuurisamurai saapuu maaliin voittajana, koska ei pelkää häviämistä.
Mika Rättö, olet saanut valmiiksi ensimmäisen pitkän elokuvasi. Mitä Samurai Rauni Reposaarelaisen tekeminen antoi sinulle?
– Siinä pääsi koettelemaan voimiaan oikein tosissaan. Oli hemmetin kivaa löytää omat rajansa. Kaikki potku käytettiin, mikä amatööreistä irtosi. Välillä kone kerta kaikkiaan stoppasi ja piti sanoa pojille, että tehkääs te tuo päivä tuolta loppuun ja tää homma tästä valmiiksi. Oli hienoa, kun pääsi omaan ääripisteeseensä asti, mutta mitään ei jäänyt hampaankoloon.
Sinusta on vuosien varrella tullut todellinen monialataiteilija. Mistä kaikki alkoi?
– En ole koskaan päättänyt alkaa taiteilijaksi. Nuorena mua yritettiin saada juoksemaan kilpaa ja soittamaan ksylofonia, mutta panin aina stopin kaikelle. Meidän suvussa on työmiehiä, ja opiskelin yläasteen jälkeen automatiikka-asentajaksi, teollisuusrobottien ohjelmoijaksi. En mä niitä hommia kuitenkaan koskaan tehnyt. Tuntui, että ei se oikein ole minua varten.
Entäpä käytännössä? Miten aloit tehdä luovia asioita?
– Se kyti takaraivossa pitkään ilman, että tiedostin sitä. Kun kukaan ei enää vaatinut multa mitään, roudasin yläkertaan sähköpianon ja aloin kirjoitella novelleja ja soitella poikien kanssa rumpuja. Kävin ensin armeijan ja menin sitten taidekouluun. Uskon, että taiteen tekeminen on mulle sisäsyntyistä. Ihmisissä on moottoreita ja ominaisuuksia, jotka toimivat alitajuisesti.
Sinusta on moneksi, olet esimerkiksi sekä laulaja että elokuvaohjaaja. Onko erilaisissa teoksissasi yhteisiä piirteitä?
– On. Moderni kanuuna -porukan kanssa tehtyjä näytelmiä on sanottu paatoksellisen moralisoiviksi, melkein vanhatestamentillisiksi. Se tulee minusta luonnostaan, niin kuin esimerkiksi oma ääni tulee ulos. En mä ääntänikään ole suunnitellut tai yrittänyt vältellä.
– Yksi piirre on fyysisyys. Nautin siitä, että soittaminen on fyysistä, että saa huutaa liian kovaa ja hakata päätään lattiaan niin, että räkä lentää. Vastaavasti elokuvaa ohjatessa huomasin, että kroppa kertoo monesti enemmän kuin pää. Rytmit, hahmot ja tyylit löytyvät usein fyysisen käyttäytymisen kautta.
Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa. Mika Rätön ojaustyön ensi-ilta on 21.10.2016. Kuva: Black Lion Pictures.
Teoksesi sijoittuvat usein merkillisiin maailmoihin. Mistä taiteesi todellisuus syntyy?
– Se vain päätetään tehdä. Muistan, kun oltiin poikien kanssa kapakissa sen jälkeen, kun Oopperse le Feti le Grande Anale (2002) oli tehty. Se on reippaasti yli kaksituntinen jööti, jonka maailma on mielikuvituksellinen sekasotku, jossa on epätodellisten unien ja surrealismin piirteitä. No, pojat kysyivät, että ”tehäänkö seuraavaks länkkäri?” Luin silloin samuraikirjoja ja kysyin takaisin, että ”haittaako, jos kirjoitetaan samuraihomma?” Ei se haitannut.
– Tunnen hengenheimolaisuutta Jodorowskyyn, jonka elokuvissa on runollisuutta ja symboliikkaa. Vaikka niissä matkitaan todellisuutta, enemmän niissä kuitenkin seurataan tunteen ääntä, aletaan yhtäkkiä laulaa, tai luurangot alkavat tanssia. Niissä sekoittuu teatteri, elokuva, todellisuus ja fantasia yhdeksi lyyriseksi assosiaatioksi, jolla ei välitetä niinkään muotoa kuin tunnetiloja.
Samurai Rauni Reposaarelainen istuttaa samuraimytologian nykyajan Suomeen, mikä on varsin vinkeä lähtökohta. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin?
– Meidän ei kannattanut sijoittaa samuraielokuvaa Japaniin, koska Kurosawa on taatusti jo tehnyt sen homman loppuun asti. Ajateltiin, että perhana, pistetään se viipottamaan Meri-Porin alueelle. Järkevä ihminen olisi sijoittanut tarinan kokonaan nykyaikaan, mutta kun järkevyys ei oikein inspiroi jästipäätä. Pantiin sitten sekaisin 1880-luvun Japani ja nykypäivän Pori.
Ajatus reposaarelaisesta samuraista hymyilyttää. Pidätkö teoksiasi humoristisina?
– Vitsihän huvittaa aina siihen asti, kun aletaan oikeasti tehdä töitä. Kun vääntää 18-tuntista päivää märät pitkät kalsarit jalassa ja naama kivipölyssä, niin ei se juuri naurata. Mutta kyllä me tiedostetaan, että näissä hommissa on aina myös luontainen koominen puoli. Homma kuitenkin kääntyy oikeasti kiinnostavaksi vasta sitten, kun koomisuus muuttuu omissa silmissä vakavaksi. Ulkopuolisen silmissä meidän touhut voivat näyttää aikamoiselta sekoilulta. Itselle ne ovat hämmästyttävän totta.
Moni jättää asioita tekemättä pelon vuoksi. Sinä sen sijaan tunnut tekevän mitä haluat. Podetko koskaan rimakauhua?
– Jos vähän kärjistän, niin en. Kyllähän me esimerkiksi tiedettiin, että tämä elokuva on konseptina täysin tuhoon tuomittu. Rimakauhussa on kyse vääränlaisesta herranpelosta. Se ei perustu jaksamiseen vaan itsensä muihin vertailemiseen. Mitä jos epäonnistuu? Mitä jos yhteisö ympärillä pitää vähempiarvoisena tai naurettavana? Sillä lailla ihminen luo omat pienet vankilansa. Hyvä esimerkki on se, miten Suomi ei aikoinaan kyennyt voittamaan Ruotsia jääkiekossa. Se ongelma ei voinut olla kuin henkinen ja kulttuurisidonnainen.
Mitä rajoittavalle pelolle voisi tehdä?
– Yhteisön pitäisi rohkaista ihmisiä. Sen pitäisi luoda kulttuuria, joka sanoo, että täällä pitää myös epäonnistua, koska erittäin spesiaalit onnistumiset tapahtuvat ainoastaan erehdysten kautta. Kukaan ei voi raivata uutta tietä heittäytymättä tyhjän päälle. Tekemisistään voi aina saada kritiikkiä ja pitkiä katseita. Jos kokee, että sellainen ei suoranaisesti haittaa, kannattaa lähteä rohkeasti vuorta valloittamaan.
Mitä haluaisit vielä saavuttaa suomalaisena kulttuurisamuraina?
– En näe elämää niin, että aina pitäisi valloittaa jotakin uutta. Elokuva oli semmoinen juttu, josta mietin, että tuleekohan sitä tehtyä vai jääkö se haaveeksi. Nyt sekin on tehty. Tästä eteenpäin tärkeää on jatkumo. Minä teen uusia teoksia. Jotkut niistä onnistuvat, jotkut epäonnistuvat, jotkut onnistuvat erittäin hyvin ja jotkut ovat täysin luokattomia. Lopputuloksena on laaja tuotanto, jonka joukossa on helmiä. Tuossa me jo aamukaffella tehtiin ensimmäinen kohtaus seuraavaan elokuvaan otsikolla ”Töölöön silkkimuna”.
Ohjaaja Mika Rättö vierailee Turun kirjamessuilla perjantaina 30.9. Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa, ja elokuvan virallinen ensi-ilta on 21.10.2016.
Mika Rätön levyttäneitä yhtyeitä ovat Bensiini, Circle, Ektroverde, Eleanoora Rosenholm, Krypt Axeripper, Kuusumun Profeetta, Moon Fog Prophet, Omfalos Renaissance, Rättö ja Lehtisalo, Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, Teemu Elon Puhuvat Eläimet ja Three Elves.
Levyhyllyt:
Mika Rättö: Polkupyörällä vuokkopenkereelle. (Ektro Records, 2009).
Lue lisää: Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006). Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94. Rättö, Mika: Tihkuluodon kuiskaajat, 261 sivua. (Teos, 2009). Rättö, Mika: Mysterius viiskulma-avain, 194 sivua. (Teos, 2013).
Yksi populaarimusiikin suurimmista on kuollut. Huhtikuun 21. päivä menehtyneen Princen jättämä tyhjiö vavahdutti musiikin ystäviä ympäri maailmaa. Muusikko Prince Rogers Nelson (1958–2016) nousi supertähdeksi albumilla Purple Rain. Kesällä 1984 julkaistu Prince And The Revolutionin levytys piti Yhdysvaltojen albumilistan ykkössijaa hallussaan lähes kuusi kuukautta.
Olin herkässä iässä kun Purple Rain aloitti vastustamattoman vyörynsä listojen kärkeen. Kesäkuumassa autossa ensi kertaa kuultu single When Doves Cry vei saman tien mukanaan. Princen täysin poikkeuksellinen klangi valtasi vaivatta kaikki solut. Nerokas biisi, joka vakuutti. Sydän hypähti monesti myös albumin kanssa. Let’s Go Crazy? Siis mitä tämä on? Aloitusraidan kiihkeä laulu kuulosti kuin riivatulta, automaattisesti kielletyltä. Tänään seremonian alku tuo kyyneleet silmiin.
Dearly beloved We are gathered here today 2 get through this thing called life
Electric word life It means forever and that’s a mighty long time But I’m here 2 tell u There’s something else The afterworld
A world of never ending happiness U can always see the sun, day or night
So when u call up that shrink in Beverly Hills U know the one – Dr Everything’ll Be Alright Instead of asking him how much of your time is left Ask him how much of your mind, baby
’Cuz in this life Things are much harder than in the afterworld In this life You’re on your own.
Albumitasolla Prince And The Revolution oli uuden luovuuden harjalla. Multi-instrumentalistin johtama kuudes studioalbumi Purple Rain Soundtrack pursusi halua olla paras. Ensi kertaa Prince oli myös luonut musiikilleen helposti lähestyttävän taustan. Ehkä elokuva oli juuri sitä, mitä Princen ura eniten tarvitsi. Leffa tarjosi portin Princen elämään, ei niin helppoon selviytymistarinaan. Fiktiota, johon oli kylvetty koskettavan tositarinan siemen, ehkä useitakin.
Levyn edetessä juonellisuuden pelastava voima toimii ällistyttävän hyvin. Viitekehystä vasten on helpompi ottaa vastaan esimerkiksi popimmat palat Take Me With You ja I Would Die For You. Elokuvallisen vahvuuden vuoksi kaikki yhdeksän biisiä kuuluvat yhteen ilman elokuvaakin. Toimivan soundtrackin kenties tärkein piirre.
Prince sukelsi orgastisempaan toteutukseen tosissaan. Let’s Go Crazyn paholaismainen kitarointi, Take Me With Youn viettely, valitsemisen vaikeus/jätetyn kohtalo raidalla The Beautiful Ones, häkellyttävän estoton Darling Nikki. Nimiraita Purple Rain lienee universumin kauneimpia sävellyksiä koskaan. Prince osoitti kykynsä kitaristina jo ensialbumista lähtien, mutta nyt kaikki tiesivät artistin nerokkuuden.
Princen levytysura alkoi poikkeuksellisesti. Warner Bros. otti suojiinsa nuoren artistin, joka tiesi mitä halusi. Jo ensimmäisestä albumista lähtien Princen sallittiin toteuttaa musiikkiaan omaehtoisesti. Häkellyttävän lahjakas ja työorientoitunut taiteilija tuotti, sovitti, sävelsi ja esitti musiikkinsa omin päin. 19 vuoden ikäisen Princen rohkea ensialbumi For You ei breikannut mainstreamiin, mutta raidat Soft And Wet ja I’m Yours tuovat esiin itsevarman musiikintekijän.
Näkemyksellisyys kasvoi nopeasti. Vuonna 1979 julkaistu kakkosalbumi Prince sisälsi pienet hitit I Wanna Be Your Lover ja Why You Wanna Treat Me So Bad? Musiikin suunta muuttui syksyllä 1980 ilmestyneellä albumilla Dirty Mind. Peittelemättömämpi seksuaalisuus näkyi myös levyn mustavalkoisessa kansikuvassa. Dirty Mind antoi viitteitä robotoidumman hengen sisäistämisestä. Minneapolis-soundiksikin kutsuttu perkussiivisen viettelevä eroottinen klangi kehittyi parissa kolmessa vuodessa tavaramerkiksi, josta pystyi tunnistamaan Princen hitit ensi sekunneista.
Controversy ja tupla-albumi 1999 toivat Princen hieman isommin esiin. Tuntui siltä, että populaarimusiikissa odotettiin uutta vaihdetta. 80-luvun alussa toteutuikin merkittävä muutos populaarimusiikin kulutuksessa. Ajan henki kulki Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisen musiikkibisneksen sisällä niin, että mustien ja valkoisten muusikoiden kesken syntyi uudenlaista tasa-arvoa. Michael Jackson, Lionel Richie sekä hieman myöhemmin Janet Jackson ja Whitney Houston nousivat Billboardin R&B-listan lisäksi myös mainstream-listan Billboard 200 kärkisijoille. Myös kuubalais-amerikkalainen Gloria Estefan nousi maailmantähdeksi. Eurooppalainen yleisö otti musiikin avosylin vastaan.
Samoihin aikoihin Prince Rogers Nelsonin musiikki muotoutui yhä vastustamattomammaksi. Prince And The Revolution tulisi vielä olemaan maailmankuulu. Matkaa supertähteyteen alusti syksyllä -83 julkaistu 1999 ja sen singlet. Erityisesti nimikappale ja Little Red Corvette loivat pohjaa vastaanottaa Princen karisma. Ja me olimme valmiita.
Sydämeni sävel : Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa / Kalervo Kärki. – S.l. : Mediapinta, 2015. – 1014 s. : kuv., nuott. – ISBN 978-952-235-888-2. – 49 €
Sydämeni sävel on hämmentävä julkaisu. Se on tavattoman antoisa tietopaketti melkein mistä tahansa Toivo Kärjen (1915–1992) uraan ja elämään liittyvästä. Yli tuhannelle sivulle Kalervo Kärki on koonnut isänsä elämäntyötä kunnioittavan ja arvostavan kokonaisuuden, joka perustuu alkuperäisaineiston syvälliseen tuntemukseen ja läpikäyntiin. Kalervo Kärjellä on ollut mahdollisuus katsoa asioita hyvin läheltä ja analysoida aineistoa, joka ei välttämättä olisi ulkopuolisen tutkijan ulottuville koskaan tullutkaan.
Kalervo Kärjen suurtyö Toivo Kärjen elämästä ja musiikista julkaistiin loppukesästä 2015.
Samaan aikaan Sydämeni sävel on ajoittain arkisen kiukuttelun tasolle sortuva subjektiivinen puolustuspuhe, joka on inhimillisesti ymmärrettävä ja perusteltu, mutta melko raskasta luettavaa. Kalervo Kärjen valitsema suorasukaisen henkilökohtainen tyylilaji voi viehättää monia lukijoita, mutta itse koin pitkiin sitaatteihin lisätyt toistuvat kommentit tyyliin ”Ei se nyt ihan noinkaan ollut!” kiusallisina. Ulkopuolinen toimittaja olisi voinut nähdä ja toimittaa näkymättömiin pienet tekijän kokemattomuudesta johtuvat ”omakustannemaisuudet”. Ne eivät vähennä julkaisun tiedollista antia, mutta raskauttavat kirjan käyttäjän tehtävää.
Kirjan tietomäärä on valtava ja sen voi sanoa kattavan kaiken Toivo Kärjen jossain muodossa julkaistun tai julkistetun luovan työn. Kalervo Kärki tuntee niin levytykset kuin toteutumattomatkin hankkeet, elokuviin ja konsertteihin sisältyvät esitykset ja käsikirjoitukset. Vaikka julkistamatonta aineistoa on vaikka kuinka paljon ja sitä edelleen tuodaan esiin, Toivo Kärjen luovan työn tulokset ovat epäilemättä pääosin tässä kirjassa esiteltyjä. Täysin poikkeuksellisesti kirja tarjoaa kaikista käsitellyistä Kärjen sävellyksistä myös tekijän subjektiivisen arvion asteikolla 1–5 tähteä. Tällaisen arvion yleistä merkitystä on vaikea arvioida, mutta Kalervo Kärjen huoleton varmuus isänsä sävellysten rankkauksessa on ainakin sosiologisesti kiinnostava ilmiö, vaikka yhden ja kahden tähden sävelmät tekijä ohittaa kommenteitta.
Erittäin suuren lisäarvon kirjaan tuo Toivo Kärjen sanoittajien, sovittajien ja tulkitsijoiden huolellinen esittely. Monet suurelle yleisölle pelkällä salanimellä yleensä tutut sanoittajat saavat taustoituksen, jonka he todella ansaitsevat. Ainakin itse koin tämän osaston erittäin antoisana, koska tieto Kärjen yhteistyökumppaneista on ollut tähän asti kovin sirpaleista. Kalervo Kärki on koonnut tarjolla olevan informaation hyvin yhteen.
Kalervo Kärki käyttää runsaasti sitaatteja ja aivan poikkeuksellisen runsaasti erittäin pitkiä lainauksia kirjoituksista, joissa haukutaan tai kehutaan Toivo Kärkeä. Ratkaisu synnyttää ristiriitaisia tuntemuksia. On selvää, että näin tekemällä Kalervo Kärki on tehnyt arvokasta työtä hyvin hajallaan olevan aineiston keskittämisessä. Monet sitaatit ovat sitä paitsi aiemmin julkistamattomista lähteistä, joihin ulkopuolisilla ei ole ollut pääsyä. Sitaateissa on myös paljon kiinnostavaa sisältöä, joka valaisee huomattavasti sekä yksityiskohtia että ajankuvaa.
Toisaalta on selvää, että tällainen massiivinen lainaaminen muista lähteistä vaikeuttaa kirjan ytimenä olevan sävellys- ja levytysluettelon hahmottamista. Karkean arvioni mukaan kirja olisi 200–300 sivua suppeampi ilman näitä lainauksia. Kyse ei ole sinänsä itse lainauksista, jotka myös elävöittävät ajoittain melko puuduttavaksi muodostuvaa keskinkertaisesti onnistuneiden levytysten luettelemista. Ongelma syntyy siitä, että pääosa sitaateista ei liity varsinaisesti käsiteltyyn asiaan eli Kärjen sävellyksiin ja levytyksiin, vaan siihen polemiikkiin, jota Kalervo Kärki koko teoksen mitan käy Toivo Kärkeä ymmärtämätöntä ulkomaailmaa vastaan. Lyhyesti sanoen kokonaisuudelle olisi ollut eduksi, jos tämä polemiikki olisi koottu vaikka omaksi luvukseen.
Kirjan elämäkerrallinen ja henkilöhistoriallinen anti on monipuolinen, mutta hajanainen. Tämän Kalervo Kärki on ymmärtänyt ja ratkaisun hyvin perusteleekin. Lukijan kannalta olisi silti ehkä ollut antoisampaa, jos tekijä olisi päätynyt kirjoittamaan kaksi eri kirjaa. Tällaista ratkaisua olisi puoltanut myös se, että Toivo Kärjessä olisi ainesta sekä perusteelliseen elämäkertaan että sävellystuotannon esittelyyn. Erityisesti Kärjen rooli tuottajana ja sovittajana jää vähän yksipuolisesti valotetuksi, kun pääosassa on jatkuva jeremiaadi siitä, miten Kärkeä ei ymmärretty vaan koko ajan vain haukuttiin.
On inhimillisesti ymmärrettävää, että isästään on vaikea kirjoittaa objektiivisesti. Kalervo Kärki on mielestäni enimmäkseen onnistunut tarkastelemaan asioita neutraalisti tosiasiat hyväksyen, olivat ne miellyttäviä tai ei. Esimerkiksi Toivo Kärjen koko elämän jatkuneet turhat yritykset lyödä läpi kansainvälisesti tekijä on kirjannut rehellisesti ja kaunistelematta. Sen sijaan sitä Kalervo Kärki ei jaksa edelleenkään sulattaa, että osa suomalaisista muusikoista, kollegoista ja toimittajista on suhtautunut Toivo Kärkeen avoimesti tai huonosti peitellen väheksyen tai pilkallisesti. Katkeruus tästä on täysin ymmärrettävää ja siihen on asiaperustein helppo samastua. Täysin ulkopuolisen lukijan kannalta selkeämpi etäisyyden otto olisi silti ollut parempi ratkaisu. Nyt tulee monin paikoin kiusaantunut olo, varsinkin kun asioista on jo aikaa ja useimmat asianosaiset ovat turvallisesti maan povessa.
Kirjastoammatillisesta näkökulmasta on oltava iloinen siitä, että vaikka Sydämeni sävel on rakenteellisesti elämäkerran, diskografian ja teosluettelon hybridi, siinä on kunnolliset henkilö- ja sävellyshakemistot. Kalervo Kärki avaa myös hyvin isänsä salanimet ja on koonnut paljon havainnollisia listauksia. Valitettavasti yleensä vain sivumaininnan varaan ovat jääneet ne lukuisat tapaukset, joissa samasta sävellyksestä tunnetaan paitsi käännösversioita, myös kokonaan uusia sanoituksia tai pelkän nimityksen muutoksia. Tätä tietoa on, mutta se on hajallaan pitkin kirjan sivuja. Kronologinen teoslistaus sanoittaja-, variantti- ja levytystietoineen olisi ollut mahtava lisä, vaikka se tietenkin olisi lisännyt teoksen paksuutta entisestään sadalla sivulla.
Itse olisin kaivannut myös toteutunutta johdonmukaisempaa sävellysten nimien kursivointia kautta kirjan. Monin paikoin leipätekstin tyyliin ladottuja sävellysten nimiä on todella vaikea hahmottaa muusta tekstistä. Yhteistyökumppaneiden nimet on ensimmäisen esiintymän kohdalla kirjoitettu kapiteelein, mikä on hyvä asia. Kirjan luonne olisi kuitenkin perustellut monen muunkin typografisen hahmotusavun käytön.
Edellä olevaa kritiikkiä ei toivottavasti ymmärretä väärin. Arvostan Kalervo Kärjen tekemän työn erittäin korkealle ja uskon, että kukaan muu ei tätä työtä olisi pystynyt tekemäänkään. Olen silti vakuuttunut siitä, että kokeneen kustannustoimittajan tai tietokirjoittajan kanssa työskentelemällä kirjasta olisi saatu vielä parempi. Kalervo Kärki on kiistämättä maailman paras Toivo Kärki -asiantuntija. Mutta hyvässä tietokirjassa tarvitaan muutakin asiantuntemusta.
Uutuuskirja kertoo yli 800:sta Frank Zappan sävellyksestä
Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila on saanut valmiiksi toisen kirjansa Frank Zappasta. Frank Zappan sävellykset ilmestyy syyskuussa 2015. Teoksen julkaisee Suomen musiikkikirjastoyhdistys.
Musiikki kuuluu kaikille haastatteli Poroilaa uutuuskirjan tiimoilta.
Heikki Poroila.
Mistä ajatus kirjaan Frank Zappan sävellykset syntyi?
– Ajatus syntyi vuosina, jolloin jouduin tarjoamaan eioota loppuunmyydyn kirjan Zappa äänitteillä kysyjille. En oikein jaksanut ruveta uudistamaan vanhaa, joten etsin asiaan uuden lähestymistavan. Olen kirjastonhoitajana tottunut taidemusiikkisäveltäjien tuotannosta koottuihin teosluetteloihin, joten rupesin miettimään, olisiko jotain samantyyppistä mahdollista tehdä Zappan kanssa. Aika pitkään löysin vahvoja perusteita olla rupeamatta koko hommaan, mutta sitten alkoi näyttää, että vaikka netti on pullollaan erilaisia Zappa-diskografioita ja muita listauksia, kunnianhimoisempaa yritystä sävellystuotannon listaamiseksi ei löytynyt. Päätin sitten tehdä sen itse.
Millainen tavoite mielessäsi oli?
– Ensinnäkin halusin päivittää sen yleistiedon, joka meillä Zappan harrastajilla on ollut hänen tuotannostaan. Halusin toisin sanoen muistuttaa meitä siitä moninaisuudesta, mitä Zappa ehti saada aikaan. Toisaalta halusin tyydyttää omaa järjestyksenkaipuutani, jota Zappa-maailman sekasotkuiset nimitykset ovat aina pahasti häirinneet. Harva asia ärsyttää minua yhtä paljon kuin bootleggareiden antamat typerät nimet. Halusin siis jotain rotia maailmaan, jossa asia myös Zappan omilta jäljiltä näytti usein muulta kuin mitä se oikeasti oli. Se on toisaalta normaalia teosluettelon kokoajan työtä, oikoa väärinkäsityksiä, poimia esiin faktoja ja järjestää informaatio jollain käyttökelpoisella tavalla. Eihän tällainen työ koskaan valmistu, mutta jonkinlaisen välitasanteen uskon kuitenkin saaneeni kasaan.
Miten paljon aikaa kirjan tekeminen sinulta vei?
– Koko 2000-luvun olen asian kimpussa käytännössä ollut, mutta käytännön syistä on kokonaisuus täytynyt koota hyvin pienistä palasista. Erityisesti netin tiedonlähteiden lisääntyminen on pakottanut jatkuvasti uusiin löytöretkiin, joiden takia itse luettelo on mennyt uusiksi lukuisia kertoa. Tunteja ei voi laskea, mutta sen uskallan sanoa, ettei tällaisten luetteloiden vaatima työmäärä koskaan näy lopputuloksesta. Ongelmana on aina se, että asioiden tarkistamiseen ja lisäinformaation etsimiseen voi kuluttaa rajattomasti aikaa. Kun keväällä jäin ensin eläkelomille ja sitten oikeastikin eläkkeelle, päätin panna yksityiskohtien hiomisen tässä vaiheessa katki. Aion kyllä palata aiheeseen vielä myöhemmin ja laittaa aineiston verkkoon, luultavasti siinä vaiheessa englanninkielisenä. Tämä kirja on kuitenkin kädenojennus ja kiitos suomalaiselle Zappa-harrastajakunnalle. Voidaan ainakin hetki hehkuttaa, että ensimmäinen ”kattava” Zappa-teosluettelo tehtiin muuten Suomessa.
Edellinen Zappa-teoksesi, yhdessä Heikki Karjalaisen kanssa tehty Zappa äänitteillä (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 1995) myytiin loppuun jo 90-luvulla. Miten Frank Zappan sävellykset jatkaa edellisestä?
– Tämä ei ole diskografia, vaan teosluettelo, vaikka myös diskografista informaatiota on paljon tarjolla. Zappan kohdalla kyse on valtaosin levytetystä musiikista, mutta monelle saattaa tulla yllätyksenä se, kuinka paljon jäi Zappan elinaikana julkaisematta ja kuinka paljon on ihan tiedossakin olevia sävellyksiä, joita vain harvat ovat koskaan kuulleet. Zappan sävellysten tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, koska se riippuu määritelmistä ja laskutavasta, mutta tähän luetteloon niitä kertyi yli 800. Uudessa kirjassa ovat mukana myös Zappan levyttämät ja esittämät coverit, jotka omalla tavallaan kertovat siitä maailmasta, jossa hän luovana ja esiintyvänä taiteilijana liikkui. Pääpaino on toki Zappan omassa tuotannossa, mutta olen kyllä pinnistellyt saadakseni luettelon toimimaan myös yleisenä johdatuksena Zappa-maailmassa esiintyviin nimityksiin, siis myös niihin, joiden takana ei ole sävellys vaan jotain ihan muuta. Kaiken kaikkiaan uusi kirja pyrkii antamaan kattavan kuvan kaikesta siitä, mitä Frank Zappan luovuus maailman julkisuuteen tuotti. Siellä perikunnan valvomassa holvissa ja Synclavierin muistissa on vielä satoja ääninauhoja ja Zappalta kesken jääneitä sävellyksiä, mutta ne ovat sitten ihan toinen tarina, jota minä en pysty kertomaan.
Virallisen FZ-julkaisusarjan osa 100 eli Dance Me This julkaistiin hiljattain. Mitä ajattelet Frank Zappan (1940–1993) kuoleman jälkeen kootuista levyistä?
– Tästä tuoreimmasta tiedämme, että se oli täysin Zappan itsensä kokoama ja nimeämä, mutta kuluneiden vuosikymmenien aikana julkisuuteen on tullut paljon muutakin, jonka kohdalla emme aina tällaisia asioita tarkasti tiedä. Perikuntahan on ollut sinänsä kohtalaisen aktiivinen, mutta julkaisupolitiikka on ollut varsin poukkoilevaa ja varsinkin hinnoittelun osalta myös aika älytöntä. Ei tunnu reilulta, että 45 minuutin harjoitusäänitteestä maksetaan uutuuslevyn hintaa. Mutta Gail Zappa tuntee alan ihmiset: me ostamme kaiken, mitä markkinoille tulee. Toisaalta on rehellisesti myönnettävä, että julkaisuissa on ollut paljon kiinnostavaa musiikkia ja todennäköisesti myös sellaista, mitä Frank Zappa itse ei olisi välttämättä julkisuuteen päästänyt. Hän oli tunnetusti perfektionisti ja saattoi jättää hyvän konsertin julkaisematta parin väärän äänen takia. Kun Zappa ei itse ole enää levyjä julkaisemassa, uutuuksiin suhtautuu hiukan kaksijakoisesti. Uteliaisuus aina voittaa, mutta kyllä sitä myös kysyy mielessään, olisiko Zappa itse tätä tai tuota julkaissut. Mutta en minä hirveästi jaksa asiaa murehtia. Zappan musiikillinen perintö on jo nyt niin laaja, että on yksi ja sama, julkaistaanko arkistoista nauha X vai ei. Kuunneltavaa riittää yllin kyllin ja monen levyn kohdalla uusintakuuntelut avaavat aina vaan uusia kerroksia. Sehän on kaiken hyvän musiikin tunnusmerkki.
Millainen merkitys Zappan sävellystyöllä ja musiikilla on sinulle ollut?
– Minusta tuli Zappa-fani 1967–1968 eli juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä yli neljä vuosikymmentä sitten, mutta en katso koskaan olleeni varsinainen hardcore-harrastaja, jolle jokainen Zappan kynästä valunut nuotti ja kitarasta irronnut ääni on pyhää. Zappa teki myös musiikkia, joka ei ole koskaan erityisemmin koskettanut (uteliaille voin tällaisina mainita Captain Beefheart- ja Flo & Eddie-kaudet). Mutta se on toisarvoista sen rinnalla, että hän sävelsi ja soitti niin paljon musiikkia, joka on kestänyt paitsi aikaa, myös kaikki muodinvaihdokset. Paras osa Zappan sävellyksistä on täysin ajatonta, klassista musiikkia ja tulee uskoakseni sellaisena säilymäänkin. Jos minulla on tarve nousta musiikin voimalla ylempiin sfääreihin, voin kuunnella yhtä hyvin Mozartin Ave verum corpusin tai Zappan Watermelon In Easter Hayn, vaikutus on sama. Minusta Zappa oli 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisiä säveltäjiä, joka yhdisti täysin ainutlaatuisella tavalla musiikin eri muodot ja tyylit.
Miten paljon vietät aikaa FZ-levytysten parissa?
– Satunnaisesti, en ollenkaan koko ajan. Zappan kuunteleminen ei toimi taustalla, sitä huomaa tuon tuostakin lopettaneensa kirjoittamisen ja keskittyvänsä kuuntelemaan. Etenkään Zappan parhaita en halua kuunnella muuten kuin keskittyneesti. Harrastan jonkin verran myös omaa kömpelöä kitaransoittoani Zappan soidessa, siitä saa ansaitsemattomia mielihyvän tunteita, kun yhtäkkiä pysyykin hetken aikaa esimerkiksi sävellyksen 20 Small Cigars kimurantien melodiankuljetuksen mukana. Itse arvelen olevani Zappa-kuuntelijana aika maltillinen, tiedän paljon pahempia tapauksia. Toisaalta olen kuunnellut Zappaa jo 1960-luvulta lähtien, joten kyllä se kokonaismäärä tietysti on aika mittava. Sen voin sanoa, että olen kuunnellut kyllä kaiken käsiini saamani Zappa-musiikin.
Kenelle suosittelet kirjaasi?
– Olen tehnyt kirjan sekä kovapintaisimmille harrastajille, jotka saavat sen informaatiopaljoudesta todennäköisesti eniten irti, että sellaisille ihmisille, joilla on uteliaisuutta ja seikkailumieltä. Olisi hauskaa kuulla, että joku on innostunut tutustumaan vähän laajemminkin Zappan musiikkiin tällaisen kokoavan katsauksen innoittamana. Sitäkin sopii tietysti toivoa, että tällaisella sinänsä kuivahkolla luettelolla on käytännön käyttöä tilanteissa, joissa tarvitaan tätä tai tuota faktaa Zappan tuotannosta. Siinä mielessä uskallan suositella sitä myös kirjastojen hiipuviin hakuteoshyllyihin. En ole ruvennut systemaattisesti analysoimaan Zappan sävellyksiä, mutta mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt avaamaan taustoja, jotka yllättävänkin usein kytkeytyvät ns. amerikkalaiseen elämäntapaan ja sikäläisiin outouksiin. Tässä mielessä kirja luultavasti tuottaa hiukan hupia myös ns. Americanan harrastajille, vaikkei Zappa sinänsä olisi tuttu.
Tuomas Pelttari, toim.
Toimitukselta:
Heikki Poroilan kirja Frank Zappa äänitteillä on esillä myös foorumilla Zappa Books. Sivustoa ylläpitää Avo Raup.
– This book is in some sense a sequel to Heikki’s previous book – Zappa äänitteillä (Recorded Zappa) – which contained overview of Zappa albums. This book – Frank Zappa’s compositions – contains over 800 songs alphabetically listed, with comments on music, lyrics, performances.
