Populaarimusiikkia Surinamesta • Harharetkiä YouTubessa 8

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 8 • Suriname

Suriname.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdeksannen artikkelin aiheena on Suriname.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun, tässä artikkelissa myös WorldCat.org-verkkokataloogiin.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Suriname
Tietokilpailukysymys: missä Etelä-Amerikan maassa virallinen kieli on hollanti ja suurimman väestöryhmän muodostavat intialaiset? Helppo juttu. Vastaus on tietysti Suriname (aiemmin Surinam).

Ensimmäinen kosketukseni surinamelaiseen musiikkiin tapahtui Amsterdamissa kauan sitten, joskus vanhemmalla vinyylikaudella. Kun Surinam itsenäistyi vuonna 1975, asukkaille tarjottiin mahdollisuus muuttaa entiseen isäntämaahan, joka oli aikanaan vastannut heidän siirrostaan Amerikkaan. Puolet asukkaista hyväksyi tarjouksen, ja Alankomaissa onkin nykyisin suuri surinamelainen yhdyskunta.

Levykaupassa silmiini osui albumi nimeltä Bam Bam, Baby Let’s Dance. Samannimisiä albumeita on maailmassa varmasti kymmeniä, mutta tämä oli äänitetty Paramaribossa. Levyn solisti oli Cynthia Bhikharie. Discogs-tietokannasta selviää, että Cynthialla on takanaan mittava levytysura, ja YouTubesta löytyy videopätkä, joka on taltioitu Surinamin televisiosta nelisenkymmentä vuotta sitten. Tässä hän esittää sävelmän nimeltä ’Dil Mera Kare Dhak Dhak’.

Albumin tuottaja on Thakeorpersad Bhikharie, Cynthian setä ja tunnettu paikallinen musiikkimies. Hänen edustamansa tyyli tunnetaan nimellä chutney – sekoitus intialaisia ja karibialaisia aineksia. Surinamen intialaiset ovat väestömäärään nähden olleet levyalalla hämmästyttävän tuotteliaita. Discogs-tietokannassa on myynnissä satoja surinamelaisia levyjä, ja Lata Ramasarin maksi-singlestä ’The Greatest Name That Lives’ on tullut legendaarinen diskoharvinaisuus. Venäläinen diileri pyytää siitä netissä 1 500 euroa.

YouTubesta löytyy jopa surinamenintialaisen musiikin oma kanava, Sarnami TV. Haluan kuitenkin tietää, millainen musiikki on tällä hetkellä Surinamessa kaikkein suosituinta. Haen varmuuden vuoksi hollanniksi (kiitos, Google translate) ”suriname top ten hits deze week.” Saan vastaukseksi, että Surinamen suosituin levy toukokuussa 2021 oli Zaskia Gotikin (feat. RPH & Donall) esittämä ’Paio’:

Tämä on niin outoa musiikkia, että minun on haettava Zaskia Gotik Googlesta. Kuka hän on? Käy ilmi, että Zaskia on suosittu indonesialainen laulaja. Hänen levymerkkinsä on Nagaswara, ja hänen Instagram-tilillään on 27 miljoonaa seuraajaa. Olisi pitänyt arvata. Jaavalaiset ovat Surinamin kolmanneksi suurin väestöryhmä, ja he seuraavat tietysti esi-isien vanhan kotimaan musiikkia.

Toisella sijalla listalla on trinidadilainen Nicki Minaj. Hänen kappaleensa ’Tusa’ vastaa paremmin odotuksiani siitä, millaista musiikkia Surinamessa soitetaan. Maan toiseksi suurin väestöryhmä on afrikkalaisperäinen, samoin kuin lähellä sijaitsevilla Karibian saarilla. Kolmantena listalla on Patko Josafath, hänen kappaleensa on nimeltään ’Malenge’. Patko asuu Ranskan Guyanassa, joka on Surinamin naapurimaa, ja video on kuvattu siellä.

Patko Josafath: Malenge.

Tunnen kuitenkin yhä olevani väärällä polulla. Tämäkään ei täysin vastaa odotuksiani siitä, mitä perinteinen surinamelainen musiikki on. Surinamen ”kansallista” musiikkia on monien lähteiden mukaan kaseko, afrokaribialaisen musiikin suuntaus, joka muistuttaa trinidadilaista socaa. Sitä ei lauleta hollanniksi tai hindiksi, vaan paikallisella kreolikielellä, joka on sekoitus monista suunnista tulleita vaikutteita.

Sabroso ft. Bigi-Poku Toppers: Kaseko Medley.

Hakusana ”kaseko” tuokin vastaukseksi suuren määrän videoita. Monet ovat kopioita vanhoista levyistä, mutta mukana on myös live-esityksiä. Seuraava näyte lienee taltioitu Alankomaissa, mutta yleisö heiluttaa innokkaasti Surinamen lippuja.

Pekka Gronow

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | Finna.fi

Ritual Songs And Folksongs Of The Hindus Of Surinam Usharbudh Arya, 176 pages | E. J. Brill 1968
The Cultural Work – Maroon Performance In Paramaribo, Suriname Corinna Campbell, 267 pages | Wesleyan University Press 2020

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | WorldCat.org

40 jaar Surinaamse muziek in Nederland – De Muzikale Fakkeldragers Guilly Koster & Marcel Weltak & Robin Austen | ORA Media Products 2015 ”Contains 40 biographical sketches of Surinamese musicians active in the Netherlands”
Surinamese Music In The Netherlands and Suriname [Caribbean Studies Series] Marcel Weltak & translated by Scott Rollins, 176 pages | University Press Of Mississippi 2021

CD | Finna.fi

Baithak Gana – Songs From Bihar, Uttar Pradesh And Surinam [Ethnic series] sung by Dhroeh Nankoe • CD | Pan Records/Paradox 2003
The Maroni River Caribs Of Surinam • CD | Pan Records 1996

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Suriname.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Luxemburgista • Harharetkiä YouTubessa 7

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 7 • Luxemburg

Luxemburg.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännen artikkelin aiheena on Luxemburg.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun, tässä artikkelissa WorldCat.org-verkkokataloogiin. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Norja
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Luxemburg

Luxemburg on puolen miljoonan asukkaan pikkuvaltio Ranskan ja Saksan välissä. Se on suunnilleen Nurmeksen kunnan kokoinen, maan läpi ajaa helposti vahingossa. Tärkeimmät elinkeinot ovat finanssipalvelut ja teräs.

Luxemburg on kuitenkin voittanut Eurovision laulukilpailut viisi kertaa. Vicky Leandrosin komea ’Après toi’ oli yksi viisuhistorian suurimpia hittejä. Onko pieni Luxemburg siis populaarimusiikin suurvalta?

Kun voittajasävelmiä tutkii tarkemmin, totuus paljastuu. Yksikään voittajasävelmistä tai esittäjistä ei ollut luxemburgilainen. Radio Luxembourg oli Euroopan johtava mainosradio, joka soitti kuulijoille englannin, ranskan ja sakankielisiä hittejä. Euroviisuissakin Luxemburgin televisio RTL toimi ranskalaisten levy-yhtiöiden bulvaanina. Onko luxemburgilaista musiikkia ylipäänsä olemassa?

Haku kirjastosta tuo aluksi esiin vain Franz Leharin operetin ’Luxemburgin kreivi’ ja kommunistijohtaja Rosa Luxemburgin teokset. Sitten löytyy Luxemburgin kansallislaulu ’Ons Heemecht’, oudolla kielellä kirjoitettu laulu kotimaalle. Wikipedia kertoo, että se on luxemburgin eli lëtzebuergin kieltä ja ylistää Mosel-viinin tuoksua:

Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.

Hieno kansallislaulu. Taitaa olla ainoa kansallislaulu, jossa ei puhuta verestä vaan viinistä. Puolet Luxemburgin asukkaista puhuu äidinkielenään lëtzebuergia, mutta maan viralliset kielet olivat pitkään ranska ja saksa. Lëtzebuergisch oli kieli, jolla juoruttiin naapurin rouvan kanssa. 1980-luvulla Luxemburg koki kansallisen herätyksen. Vuonna 1984 luxemburgista tuli maan kolmas virallinen kieli. Radio ja televisio alkoivat lähettää enemmän kotikielistä ohjelmaa, ja ensimmäinen kansallisella kielellä tehty elokuva, Wat huet e gesot, ilmestyi 1982. Kun tarpeeksi kauan etsin, löytyi jopa luxemburgilaisen rockin historia, Luxemburgs Rock Story 1959–1982

Olen yrittänyt löytää kirjaa nettikirjakaupoista tai kirjastoista, mutta se taitaa olla keräilyharvinaisuus. Kaukolainaa voisi vielä kokeilla, mutta tällä kertaa tyydyn etsimään lisätietoja teoksen tekijästä Luke Haasista. Käy ilmi, että hän oli ”luxemburgilaisen rockin dinosaurus”, kunnioitettu veteraani. Kun hän kuoli vuonna 2015, Luxemburger Post julkaisi koko sivun muistokirjoituksen ja muusikkokollegat muistivat toveriaan juhlakonsertilla. YouTubestakin löytyy muutama Haasin tallenne, valitsin kappaleen ’Weisse Wanterboesch’. Se on hyvä johdatus kielen alkeiden opiskeluun, sillä kyseessä on Suomessakin tunnettu jouluiskelmä.

Luke Haas: Weisse Wanterboesch.

Haas on toimittanut myös luxemburgilaisen sarjakuvan historian. Ryhdyin saman tien kaivamaan lisätietoja luxemburgilaisesta populaarimusiikista, mutta aluksi tulikin seinä vastaan. Tavanomainen haku ”maan nimi + hits” ei toimi YouTubessa, koska tuloksena on Radio Luxembourgin soittolista, jolla ei ole yhtään luxemburgilaista kappaletta. Lopulta löytyy lupaavan tuntuinen kappale nimeltä ’Den hit op RTL’, nimi on ainakin paikallisella kielellä. Tekijöinä ovat Serge Tonnar & Legotrip.

Musiikkivideo alkaa lupaavasti: diskoasuihin pukeutunut Legotrip saapuu kuljettajan ohjaamalla limusiinillä Radio Luxembourgin talolle, ja musiikkipäällikkö jakaa bändin jäsenille kultalevyt. Mutta siten jokin menee pieleen. Kun bändi astuu ulos rakennuksesta, vastassa onkin pettyneitä mielenosoittajia, joiden mielestä bändi on pettänyt ihanteensa. Julisteissa lukee ”Tonnar géi Heem”, Tonnar painu kotiin. Soittajat palauttavat kultalevynsä, vaihtavat auton pienempään ja yrittävät onneaan koulukonsertissa, mutta kukaan ei enää halua heitä. Lopulta he suuntaavat Pohjanmeren rannikolle ja soittavat aalloille.

Den hit op RTL.

Tämä ei ole ihan tavallinen hittivideo. Serge Tonnar (s. 1970) on monipuolinen laulaja, näytelmäkirjailija ja elokuvamusiikin tekijä. Legotrip oli yksi hänen monista projekteistaan, joka on keikkaillut vuodesta 2003. Tonnarin YouTube –kanavalla on yli 50 musiikkivideota, joiden musiikkityylit vaihtelevat rapista chansoniin. Viehättävä ’Déi Kleng Chamber’ (Kaikukammio) vie meidät sadan vuoden takaiseen korttelibistroon, jossa joku yleisöstä innostuu laulamaan soittajain mukana.

Kappaleessa ’De leschte Slow’ (Viimeinen slovari) on jo edetty hieman pitemmälle kapakkatunnelmassa. Monet videot eivät avaudu kielitaidottomalle, mutta ’Wéi eng Blumm déi aus dem Betong bléit’ (Kuin betonista kukkiva kukka), jossa ihmispäät kasvavat betonista, puhuu kyllä kaikille. ’Wot den Noper seet’ (Mitä naapuri sanoo) on kuvaus vinksahtaneista kotibileistä. Katsomisen arvoinen. (Käännöksistä vastaa Google translate, sieltä löytyy myös luxemburgin kieli.)

Wot den Noper seet.  

Jatkan kartoitusta, mutta eteneminen on hankalaa. Paikallisia levyjä ole myynnissä tavanomaisissa lähteissä. Luxemburgilaiset bändit suosivat englanninkielisiä nimiä kuten Cold Feet tai Sleepwalk – saman nimisiä on maailmassa vaikka kuinka monta. Onneksi löytyy sentään Sandy & The Hüettes, jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Lisätietojen haun voi aloittaa vaikkapa lëtzebuergin kielisen wikipedian sivulta Rockmusek (kirjoitettuna e-kirjaimella). 

Pekka Gronow

Lue lisää luxemburgilaisesta musiikista | WorldCat

Aiheesta löytyvää kirjallisuutta voi olla vaikea löytää Suomesta. Alla linkkejä WorldCat.org-verkkokatalogiin.

Luxemburgs Rock Story (1959–1982) Luke Haas, 160 sivua | Éditions John Schmit, Capellen 1982
Lëtzebuerger Rocklexikon – erweitert auf Pop, Folk, Country, Jazz und Jazz-Rock Luke Haas, 190 sivua | Éditions Phi 1988 • ISBN 3-88865-064-X
Lëtzebuerger Rocklexikon II (1987–1994) Luke Haas, 176 sivua | Editions Revue 1995
Luxemburger Komponisten haute Guy Wagner, 160 sivua | Reine Musik/Editions Phi • ISBN 3-88865-041-0
D’Rockbuch – RB 94 > 04 Josée Hansen & Christophe Unkelhäusser, 305 sivua | Ministère de la Culture, de l’Enseignement Supérieur et de la Recherche 2005 • ISBN 2-87984-011-2

Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Luxemburg.
Musiikkikirjastot.fi

Odotettuja levyuutuuksia | loppuvuosi 2021

Musiikkikirjastot.fi vinkkaa loppuvuoden 2021 odotettuja levyuutuuksia blogissa Musiikki kuuluu kaikille.

Esillä on pienten ja suurten levy-yhtiöiden suojatteja Suomesta ja ulkomailta. Marras-joulukuussa nähdään ensimmäinen ABBA-albumi neljäänkymmeneen vuoteen. Luvassa myös Robert Plantin & Alison Kraussin toinen yhteisalbumi ja uusi Damon Albarnin (ex-Blur) levytys.

Jos uutuus on jo varattavissa kirjastosta, pääset kirjastosaatavuuteen levyn otsikosta. Linkki vie Finna.fi-tietokantaan. Finna-verkkokirjastoalustaa käyttää lähes 90 % Suomen yleisistä kirjastoista.

Vinkkaa lisää uutuuksia toimitukselle:
tuomas.pelttari@hel.fi

Lisää 2021 levyuutuuksia
syksy
keskikesä
alkukesä
kevät
alkuvuosi

ABBA: Voyage | Polar 2021

Mitä ihmeellisin popmusiikkimaailman paluu on totta: ABBA julkaisi 2. syyskuuta singleraidat ’I Still Have Faith In You’ ja ’Don’t Shut Me Down’. Ruotsalaisnelikon uusia biisejä osattiin odottaa jo vuosia, mutta suurin yllätys pysyi piilossa viimeiseen asti.

Somessa 26. elokuuta alkanut ABBA Voyage -vyörytys tarkoitti jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa: uutta kymmenen biisin albumia. Voyage on ulkona 5. marraskuuta 2021, hieman alle 40 vuotta The Visitors -klassikon jälkeen. Ensi keväänä on luvassa ABBA Voyagen keikkaelämys, jossa Agnetha, Anni-Frid, Björn ja Benny esittävät uusia ja vanhoja ABBA-biisejä digitaalisten ABBAtar-hahmojen välityksellä.

ABBA Voyage | kotisivu
ABBA Voyage | Facebook

Voyage
I Still Have Faith In You
When You Danced With Me
Little Things
Don’t Shut Me Down
Just A Notion
I Can Be That Woman
Keep An Eye On Dan
Bumblebee
No Doubt About It
Ode To Freedom

I Still Have Faith In You.

** **

Robert Plant & Alison Krauss: Raise The Roof | Rounder 2021

Robert Plant & Alison Krauss: Raise The Roof

Kaunis Raising Sand saa jatkoa 14 vuoden jälkeen kun Robert Plant ja Alison Krauss saavat ulos toisen yhteislevytyksensä. Raise The Roof on ulkona 19. marraskuuta 2021, mukana singleraita ’Can’t Let Go’.

Raise The Roof
Quattro (World Drifts In)
The Price Of Love
Go Your Way
Trouble With My Lover
Searching For My Love
Can’t Let Go
It Don’t Bother Me
You Led Me To The Wrong
Last Kind Words Blues
High And Lonesome
Going Where The Lonely Go
Somebody Was Watching Over Me

Alison Krauss | Facebook
Robert Plant | Facebook

Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta | Levyhyllyt

Can’t Let Go.

** **

Damon Albarn: The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows | Transgressive Records 2021

Damon Albarn: The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows (2021).

Englantilainen muusikko Damon Albarn on tehnyt kiinnostavia levytyksiä Blurin ja Gorillazin lisäksi soolona. Albarnin tuorein levytys on ulkona 12. marraskuuta 2021. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Tame Impalan ja The Nationalin ystäville.

Levyn The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows avaa sen vaikuttava nimiraita.

Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Havaijilta • Harharetkiä YouTubessa 6

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 6 • Havaiji 

Havaijin saaret

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennen artikkelin aiheena on Havaiji.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Havaiji
Pekka Gronow

Havaijilainen musiikki on klisee, joka tuo mieleen palmurannat ja ruokohameiset tanssitytöt. Havaiji on kuitenkin ollut yksi viime vuosisadan populaarimusiikin suurista vaikuttajista. Havaijilaiset muusikot kiersivät jo 1910-luvulla maailman revyynäyttämöitä, ja heidän levyjään myytiin miljoonia kappaleita. Joseph Kekukun vuonna 1889 keksimästä havaiji-kitarasta tuli modernin country-musiikin peruselementti, ja iskelmäsäveltäjät kautta maailman kirjoittivat lauluja Honolulun ihanuudesta. Suomessakin laulettiin, miten

”Siellä sellaiset on aatteet,
että heitetään pois vaatteet.
Tule Honoluluun paratiisihin”

Havaijilaisen musiikin perusteos on George Kanahelen Hawaiian Music and Musicians, jonka University of Hawaii Press julkaisi vuonna 1979. Helsinkiläiset löytävät sen Kaisa-kirjastosta. Kirja on mahtava tietopaketti merkittävistä havaijilaisista muusikoista ja heidän opetuslapsistaan; Suomestakin on mukana Onni Gideon, jonka Aloha Havaiji-yhtye toi palmusaarten aatetta meille sodan jälkeisinä pulavuosina. Teoksesta on myös vuonna 2012 julkaistu uudistettu laitos.

Helmet-kirjastoissa on peruskokoelma havaiji-levytyksiä CD-painoksina, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen perusteellisemmin, kannattaa hakeutua Santa Barbaran yliopiston ylläpitämään tietokantaan Discography of American Historical Recordings. Siitä on muutamassa vuodessa tullut korvaamaton tietolähde kaikille musiikin ja äänilevyn historiasta kiinnostuneille. DAHR sisältää tiedot yli 300 000 amerikkalaisesta äänilevystä vuosisadan alusta 1940-luvulle saakka. Näistä 45 000 on suoraan kuunneltavissa. Tietokannan kaikkien hakuominaisuuksien oppiminen vie aikansa, mutta se kannattaa. Tarkoituksena on, että siitä löytyisivät aikanaan KAIKKI amerikkalaiset levyt toiseen maailmansotaan saakka. Tässä on mallia muillekin maille.

Otetaan esimerkiksi kaikkien aikojen tunnetuin havaijilainen sävellys Aloha oe. Tietokannasta löytyy 115 levytystä, joista 31 on heti kuunneltavissa. Kaikista on tarkat diskografiset tiedot, ja monista esiintyjistä löytyy myös taustatietoja. Laulun tekijä Lili’uokalani (1838–1917) oli Havaijin viimeinen hallitsija, joka syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1893, kun amerikkalainen vaikutus saarilla alkoi kasvaa. Teoksen esittäjien luettelo on kuin havaijilaisen musiikin ”kuka kukin on”. Siitä löytyy myös monen tyylisiä sovituksia, kuten Fritz Kreislerin klassinen tulkinta. Suosittelen erityisesti Hawaiian Quintette -nimisen kokoonpanon Victor-yhtiölle vuonna 1913 tekemää levytystä. Havaiji-kitaraa soittaa Walter Kolomoku. Ryhmä oli mukana suurta huomiota herättäneessä laulunäytelmässä ”Paratiisilintu”, jota esitettiin Broadwaylla 112 kertaa. Vuonna 1919 seurue kiersi Eurooppaa tekemässä Havaijia tunnetuksi.

Kanahelen teoksesta voi poimia havaiji-kitaran mestareita, jotka löytyvät myös äänilevytietokannasta, kuten Frank Ferera, Pale Lua, Sam Ku West, Bennie Nawahi ja Sol Hoopii. Tietokannasta löytyy myös yksi maailman ensimmäisistä sähkökitaralla tehdyistä levytyksistä. Helmikuun 22. päivänä 1933 Noi Lane toi Victor-yhtiön studioon uuden sähköistetyn havaiji-kitaransa, tuloksena oli kappale nimeltä Dreams of Aloha. Tästä alkoi myös rock and roll…

1940-luvulla havaijilainen musiikki alkoi maailmalla jäädä taka-alalle. Omassa maassaankin alkuperäiset havaijilaiset olivat jääneet vähemmistöksi. Alkuperäisväestön osuus saarilla on nykyisin vain viisi prosenttia. 1970-luvulla he alkoivat vaatia oikeuksiaan. Oma musiikki ja kieli haluttiin nostaa kunniaan. Alkoi ”toinen havaijilainen renessanssi”. Ensimmäinen renessanssi oli ollut sata vuotta aikaisemmin, kun kuningas Kalakaua (1836–1891) yritti luoda saarista modernin itsenäisen valtion. 

”Kū ha’aheo e ku’u Hawai’i 
Mamaka kaua o ku’u ‘āina ’
‘O ke ehu kakahiaka o nā ‘ōiwi o Hawai’i nei 
No ku’u lahui e hā’awi pau a i ola mau”

”Seiso ylväänä, Havaiji. Kansamme uusi aamu on saapunut. Kansan puolesta haluan antaa kaikkeni, jotta perintömme säilyy”.

Tämä voisi olla Runebergin tai Topeliuksen kynästä, mutta Havaijilla unelma itsenäisestä valtiosta ei toteutunut. 

Taiteilijoilla oli tärkeä osuus toisessa kansallisessa herätyksessä. Tärkeitä nimiä liikkeessä olivat Eddie Kamaei, Gabby Pahinui, veljekset Keola ja Kapano Beamer sekä Ledward Ka’apana. Näiden levytyksiä löytyy netistä paljon, mutta filmimateriaalia on valitettavasti niukasti. Harvinaisessa YouTube-videossa esiintyy Eddie Kamae, yksi toisen havaijilaisen renessanssin suurista nimistä. Hänen yhtyeensä Sons of Hawaii palautti havaijilaiseen musiikkiin ominaisuudet, joita havaijilaiset itse pitivät tärkeinä: oman kielen, falsettilaulun (ei tosin tässä näytteessä) ja ukulelen. Kappale on Mauna Kea.

Eddie Kamae: Mauna Kea

Havaijilla arvostetaan toki havaiji-kitaraa ja ollaan ylpeitä siitä kehitetyn steel-kitaran menestyksestä maailmalla, mutta nykymuusikot näyttävät suosivan enemmän slack key –kitaraa. Se on kitara, jossa on tavallisesta poikkeava viritys ja soittotekniikka. Slack keyn tunnustettuja mestareita ovat Gabby Pahinui ja Ledward Ka’apana, jonka käsissä kitara näyttää soivan melkein itsestään. Kappaleen nimi on Opihi Moe Moe.

Ledward Ka’apana: Opihi Moe Moe.

Havaijilaisella musiikilla oli pitkään oma kategoriansa jaettaessa Grammy-palkintoja, Yhdysvaltain suurinta äänilevypalkintoa. Kategoria poistettiin vuonna 2011, kun palkintojen määrää supistettiin, ja havaijilaiset levyt saavat nykyisin kilpailla tunnustuksesta samassa sarjassa epämääräisen ”maailmanmusiikin” kanssa. Osa havaijilaisista muusikoista pettyi päätöksestä, toiset olivat tyytyväisiä. Heidän mielestään mikään ”mantereella” istuva toimikunta, joka ei ymmärrä havaijin kieltä eikä laulutekniikkaa, voi arvioida havaijilaisten levyjen ansioita.

Havaijilaisen musiikin asemaa edistävät nykyisin Hawaiian Academy of Recording Arts ja Hawaiian Music Hall of Fame. Viimeksi mainittu julkaisee vuosittain kunniataulun, johon on koottu merkittäviä nykyisiä ja edesmenneitä tekijöitä. Se on hyvä lähde, jos haluaa seurata musiikkia saarelaisten näkökulmasta.

Esimerkiksi vuoden 2017 listalla ovat Richard “Babes” Bell, Krash Kealoha. Skylark Rossetti, Kimo Kahoano, Karen Keawehawai‘i, Melveen Leed ja Israel Kamakawiwo‘ole. Meillä tuntemattomia nimiä, paitsi ehkä viimeksi mainittu, jonka levytys Over the rainbow oli vuonna 1993 yllätyshitti monessa maassa. Levytys osoittaa, miten mikä tahansa sävelmä voi tulla aidoksi havaijilaiseksi musiikiksi, kunhan sen esittäjällä on oikea asenne. Uskomaton tulkinta on katsottava videolta, jotta sen voisi oikein oivaltaa.

Israel Kamakawiwo‘ole: Over the rainbow

Tarpeellisia verkkolähteitä

Tietokannassa Discography of American Historical Recordings voi kuunnella yli 45 000 amerikkalaista historiallista levytystä, myös monia havaiji-musiikin klassikoita.

Hawaiian Music Hall of Fame

Hawaiian Academy of Recording Arts

Music of Hawaii sivustolla The Hawaiian Islands

Lue lisää havaijilaisesta musiikista | Finna.fi

Hawaiian Music And Musicians – An Illustrated History George S. Kanahele, 543 pages | University Press of Hawaii 1979

Havaijin saaret.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Norjasta • Harharetkiä YouTubessa 5

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa 5 • Osa 5

Norja karttapallo 30.6.2021

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidennen artikkelin aiheena on Norja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Norja
Pekka Gronow

Kaikki tietävät, että Norjan Sibelius oli Edvard Grieg. Mutta kuka oli Norjan Laila Kinnunen? Tai Sleepy Sleepers? Pelkäänpä, että useimpien tiedot norjalaisesta populaarimusiikista rajoittuvat Eurovisio-iskelmiin, eivätkä ne todellakaan anna kattavaa kuvaa naapurimaan monivivahteisesta musiikista.

Jos lähtee etsimään taustatietoja kirjastosta, saa palata tyhjin käsin. Onneksi tietoa aiheesta on helppo saada. Norjan populaarimusiikin kansallismuseo Rockheim avasi ovensa Trondheimissa vuonna 2010. Komea museorakennus on käynnin arvoinen, ja museon nettisivuilla on tuhti annos asiaa norjalaisesta populaarimusiikista norjaksi ja englanniksi. Museon kunniataulu Hall of Fame esittelee alan keskeiset nimet 1950-luvulta alkaen. 

Listalta osuvat heti silmään jazzmuusikko Jan Garbarek ja saamelaislaulaja Mari Boine, jotka ovat monille tuttuja. Norjan Laila Kinnusen rooliin sopii Nora Brockstedt, joka oli Norjan ensimmäinen edustaja Euroviisuissa 1960. Bobbysocks voisi olla Norjan Lordi, vaikka yhtyeiden musiikki onkin kirjon vastakkaisista päistä: he voittivat Eurovision laulukilpailut vuonna 1985 kappaleellaan ’La det swinge’, kuten kaikki Eurovisiofanit muistavat. Bobbysocks sai muuten kiitokseksi suurkäräjien eli Norjan eduskunnan Peer Gynt-palkinnon, mutta Lordilta taisi mennä Sibelius-palkinto ohi.

Päävirran iskelmän edustajaksi sopii Åge Alexandersen, Norjan Kari Tapio, jonka levyt myivät 1980-luvulla säännöllisesti yli satatuhatta kappaletta. Runollinen ’Lys og varme’ (Valoa ja lämpöä) on mielestäni yksi hänen parhaista kappaleistaan. YouTubesta löytyy vuosien varrelta monta tulkintaa, pidän erityisesti tästä. 

’Lys og varme’ oli menestys myös muissa pohjoismaissa. Ruotsissa Vikingarna teki siitä tylsän tanssilavaversion (Ljus och värme). Laulusta on myös Aappo I. Piipon kirjoittama lattea suomenkielinen versio Usko, toivo ja rakkaus, jossa ei ole jäljellä mitään alkutekstistä. Levyllä sen tulkitsevat Lasse Hoikka ja Souvarit; tämäkin löytyy YouTubesta. Aappo oli taitava kääntäjä ja osasi hyvin ruotsia, joten olisi luullut hänen selviävän myös norjasta, mutta tässä hän on mennyt siitä missä aita on matalin. Sen sijaan pidän Lars Lilholt Bandin tanskalaisesta tulkinnasta, jota kuunnellessa voi miettiä tanskan ja norjan kielten eroja. 

(Lys og varme tanskaksi)

Rockheimin kunniataululla ovat myös A-ha, Jokke and Valentinerne, Popol Ace, Motopsycho, Raga Rockers, TNT ja DumDum Boys, jotka ovat jääneet meillä monille tuntemattomiksi. Jokseenkin kaikki löytyvät YouTubesta, joten tästä on hyvä alkaa norjalaisen populaarimusiikin opinnot. Pari tärkeää nimeä puuttuu kuitenkin. Rockheimin kriitikoiden tausta on rockissa, ja listalta puuttuu kokonaan norjalaisen iskelmän vanhin sukupolvi. 

Norjan Georg Malmsten on Jens Book-Jenssen (1910–1999), jonka ihailijat tuntevat nimellä Book’n. Hänen uransa äänilevyillä, näyttämöllä ja elokuvissa alkoi vuonna 1936. Katkeamatonta suosiota jatkui melkein 60 vuotta. Book’n oli laulaja, tekstinkirjoittaja ja näyttelijä, ja suurin osa hänen ohjelmistostaan oli romanttisia iskelmiä Malmstenin tyyliin. Tähän olen kuitenkin valinnut hänen levytyksensä ’Norge i rødt, hvitt og blått’ (Norjan punainen, valkoinen ja sininen). Kyse on tietysti Norjan lipun väreistä. 

Norge i rødt, hvitt og blått 

Laulu liittyy sotavuosiin ja Saksan miehityksen aikaan. Siitä on tullut yksi Norjan kansallisista symboleista, jota lauletaan yhä 17. toukokuuta, kansallispäivänä. Book-Jenssenin levytys on 1960-luvulta.

Rockheimin kunniataulusta puuttuu myös mies, joka valittiin vuonna 1990 vuoden taiteilijaksi Norjassa. Knut T. Storbukås, paremmin tunnettu taiteilijanimellä Sputnik, on yhtä norjalainen kuin ruskea mes-juusto tai Holmenkollenin kisat. Sputnikille ei löydy Suomesta vastinetta, ellei sitten onnistu kuvittelemaan Esa Pakarista cowboy-asussa. Sputnikin kasetteja myytiin 1980-luvulla satoja tuhansia kappaleita, ja hänellä on seinällään suunnilleen 15 kultalevyä. Hän ei käytä keikkabussia, vaan kiertää Norjaa uskollisella kuorma-autollaan, kuten seuraavassa videossa. Laulu on hänen tunnetuin hittinsä ’Skilles, Johanne’ (Erotaan, Johanne) – surullinen tarina miehestä, joka päättää lopulta jättää rakastettunsa, kun tämä alkaa heitellä häntä silitysraudalla.

Sputnik: Skilles, Johanne 

Vuonna 2020 Rockheimin kunniatauluun kirjattiin Radka Toneff (1952 – 1982), nuorena kuollut bulgarialais-norjalainen jazzmuusikko. Hänen albumiaan Fairytales (1982) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista norjalaisista levyistä. Parhaillaan on käynnissä vuoden 2021 uusien nimien valintaprosessi. Ehdokkaiden joukossa ovat metalliyhtye Mayhem, tanssiorkesteri Ole Ivars sekä 1970-luvulla suosittu pelimanniyhtye Vømmøl Spellmannslag. Viimeksi mainittu on norjalaisten kansallinen erikoisuus: se edusti Norjassa hyvin menestynyttä maolaista opiskelijaliikettä, ja lienee ainoa pohjoismainen kansanmusiikkiyhtye, jonka lauluissa ylistettiin Marxia, Leniniä ja Maoa. Se ei siis ole aivan Norjan Agit-prop, esikuvat olivat kauempana idässä. Muitakin on varmasti tulossa. Odotan mielenkiinnolla, nouseeko Vazelina Bilopphøggers, Norjan Sleepy Sleepers jonakin vuonna listalle. YouTubesta löytyy useita näiden autonromuttajien musiikkivideoita.

Rockheimin Hall of Fame

Jos haluaa tutustua syvällisemmin Norjan populaarimusiikkiin, lisätietoja on helppo hankkia verkkokirjakaupasta. Jos ei aikaisemmin ole tullut kokeiltua, voin vakuuttaa, että norjan lukeminen sujuu kouluruotsin perusteella. Alan perusteos on Norsk pop & rock leksikon (Jan Eggum / Bård Ose / Siren Steen). Vinyyliharrastajille on tarjolla Haugstadin Vinylens historie, osat 1–2. Niille, jotka ovat unohtaneet että Norjassa on kaksi virallista kieltä, bokmål ja nynorsk, voi suositella myös teosta Nynorsk vinyl – songskatten i rillene (Arild Torvund Olsen).

Pekka Gronow

Lue lisää norjalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Norsk pop & rock leksikon – populærmusikk i hundre år Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 616 sider | Vega Förlag 2005
Norsk pop & rock leksikon – fra Abel til Aabel Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 750 sider | Vega Förlag 2013

Vinylens historie 1 – Norge 1958–1969 Børre Haugstad, 167 sider | Schreibtisch Verlag 2019
Vinylens historie 2 – Norge 1970–1990 Børre Haugstad, 226 sider | Schreibtisch Verlag 2020

True Norwegian Black Metal – we turn in the night consumed by fire photography by Peter Beste, edited by Johan Kugelberg, introduction by Jon ’Metalion’ Kristiansen, 208 pages | Vice Books 2008

The Sound Of The North – Norway And The European Jazz Scene Luca Vitali, English translation Melinda Mele, 253 pages | Auditorium/Mimesis International 2015

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 5.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Norja karttapallo 30.6.2021
Musiikkikirjastot.fi