Populaarimusiikkia Euroviisuista • Harharetkiä YouTubessa 19

Pekka Gronow katsoo Euroviisuihin
Harharetkiä YouTubessa • Osa 19
Eurovision laulukilpailu • Euroviisut

Pekka Gronow katsoo Välimeren Eurooppaan. Banneri: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Sarjan muut osat ovat selattavissa kuvitetulla koontisivulla.

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin yhdeksännentoista artikkelin aiheena on Eurovision laulukilpailu eli Euroviisut. Löydät sarjan muut osat linkkeinä artikkelin lopusta.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Suomalaisia Euroviisuedustajia kirjastoblogissa Levyhyllyt

Blind Channel: Lifestyles Of The Sick & Dangerous – kurkistus suosion kääntöpuolelle
Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa
Laila Kinnunen lauloi koko maailmalle
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle
Pave Maijanen & Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta
Pihasoittajat – folklaulelman helmi
Vesa-Matti Loiri: 4+20 – hämäriä tuokiokuvia

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Euroviisut
Pekka Gronow

Kuten kaikki Euroviisufanit tietävät, ensimmäiset Eurovision laulukilpailut järjestettiin Luganossa toukokuussa 1956. Voittajaksi selvisi isäntämaata edustanut Lys Assia ranskankielisellä laululla ’Refrain’. Suomi ei vielä ollut mukana, mutta esityksen voi katsoa YouTubessa, josta löytyy on myös valtava määrä muuta laulukilpailuun liittyvää aineistoa. Koko esitys on hyvä näyte alkuvuosien laulukilpailuista. Taiteilijat ovat pukeutuneet iltapukuihin ja säestyksestä vastaa kapellimestarin johtama suuri orkesteri. Ajan henkeä kuvastaa myös polvihousuihin puettu poika, joka tuo voittajalle kukat.

Lys Assia: Refrain

Ennen kuin jatketaan, esitän tietokilpailukysymyksen: Miksi Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956? Vastaus lopussa.

Eurovision laulukilpailusta on tullut vakiintunut osa television ohjelmistoa, samaan tapaan kuin Itsenäisyyspäivän vastaanotto tai Olympialaiset. Vuonna 2021 ohjelmalla oli Suomessa 1,4 miljoonaa katsojaa, maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa. Monille ”Eurovisio” ja ”laulukilpailut” ovat muodostuneet synonyymeiksi. Laulukilpailut ovat kuitenkin vain pieni osa Eurovisiota. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU perustettiin vuonna 1950 järjestämään eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden sodassa vaurioituneita suhteita, pääpaino oli vielä radiolla. Kun televisio alkoi kasvaa, kansallisten televisioyhtiöiden oli sovittava, miten uutisia ja urheilua välitetään yli rajojen. Näin syntyi Eurovisio. Vähitellen mukaan tulivat konsertit, ja vuonna 1956 keksittiin laulukilpailut. Esikuvana olivat San Remossa vuodesta 1951 lähtien järjestetyt festivaalit, joista monet italialaiset laulajat olivat jo ponnahtaneet Euroopan iskelmätaivaalle.

Välimeren Eurooppa.

Eurovision laulukilpailut olivat nerokas keksintö. Maailmansodan päättymisestä oli vasta kymmenen vuotta. Ei ollut sattuma, että ensimmäiset kisat järjestettiin puolueettomassa Sveitsissä, jossa EBU:n päämaja vieläkin sijaitsee. Entisten vihollismaiden kansalaiset kuuntelivat nyt toistensa lauluja. Vaatimattomasta alusta kasvoi vuosien mittaan maailmanlaajuinen ilmiö. Eurovision laulukilpailuista löytyy valtava määrä kirjallisuutta väitöskirjoja myöten, ja lähes kaikki kisoissa kilpailleet kappaleet ovat kuultavissa netissä. Todelliset fanit tuntevat ne kaikki, mutta olin helpottunut, kun YouTubesta löytyi kooste, jossa voittajat vuosilta 1956–2021 ovat katsottavissa pikakelauksena.

All the winners of the Eurovision song contest

Jo pikainen läpikäynti tuo esiin selviä trendejä. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elettiin perinteisessä iskelmämaailmassa. Maat ja laulut vaihtuvat, mutta perusilme on sama: suuria orkestereita, korvaan tarttuvia melodioita, esiintyjillä juhla-asut. Levyteollisuus oli innolla mukana, ja lähes kaikki voittajasävelmät levytettiin välittömästi myös suomeksi. Samaan aikaan musiikkimaailma muuttui nopeasti, mutta euroviisuista sitä ei huomaa. Vasta vuonna 1974 Abba vei kisat suoraan disko-aikakaudelle. Englannista tuli euroviisujen vallitseva kieli. Seuraavina vuosina yhtyeet korvasivat solistit, esiintyjien asuihin tuli kimalletta ja väriä, kapellimestarit häipyivät kuvasta. Nyt voittajat olivat ABBA-klooneja: Teach-In, Brotherhood of Man, Bucks Fizz, Milk And Honey. Kuka vielä muistaa näitä?

Vanha iskelmä teki vielä Irlannin johdolla näyttävän paluun Euroviisuihin, ja Kanadasta vahvistukseksi hankittu Celine Dion puolusti urheasti ranskan kielen asemaa. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui uusi käänne. Euroopan yleisradioliitto oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut itään ja uudet jäsenet pyrkivät innolla mukaan euroviisuihin. Tämä näkyi myös voittajamaiden luettelossa: Viro, Latvia, Turkki, Ukraina, Venäjä, Serbia, Azerbaidzhan. Se oli vanhan Euroopan kädenojennus uusille jäsenille, mutta samalla osoitus uusien äänestäjien voimasta. Tässä aallossa Suomikin sai vuonna 2007 toistaiseksi ainoan euroviisuvoittonsa. 

Lordi: Hard Rock Hallelujah

Oli sentään yksi jäsenmaa, joka ei vielä koskaan ole ollut mukana. Tämä on toinen tietokilpailukysymykseni. Mikä EBU:n perustajajäseniin kuuluva maa ei ole koskaan osallistunut Eurovision laulukilpailuihin?

Uusien maiden myötä politiikka hiipi euroviisuihin. Aikaisemmin ainoa viittaus politiikkaan oli ollut saksalaisen Nicolen herttainen rauhanlaulu ’Ein bisschen Frieden’ vuodelta 1982. Sekin oli 1960-luvun protestilauluihin verrattuna aika kesy. Vuoden 2008 sodan jälkeen Georgia yritti tuoda kilpailuihin laulun ’We Don’t Wanna Put In’, mutta se diskattiin, koska sitä pidettiin  ”liian kantaaottavana”. Krimin valtauksen jälkeen tuuli kääntyi ja voittajaksi nousi Ukrainan Jamalan laulu Krimin tataarien kansanmurhasta. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa vuonna 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan. Puolet tataareista menehtyi matkalla. Tilalle tuotiin venäläisiä. 

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Krimin niemimaa kuului Ukrainalle, mutta maaliskuussa 2014 Venäjä valtasi sen. Seuraavana vuonna Jamalan laulu ’1944’ voitti Eurovision laulukilpailun. Voittanut esitys löytyy netistä, mutta laitan tähän tekstitetyn version, jossa tekstiä on helpompi seurata.

Jamala: 1944, tekstitettynä

Kun kirjoitan tätä maaliskuussa 2022, tämän vuoden voittajaa ei vielä tiedetä, mutta poliittinen kannanotto oli jo sekin, että pitkään mukana ollut Venäjä suljettiin kilpailusta kokonaan pois. Tämä oli tässä tilanteessa välttämätöntä, mutta tavallaan sääli, sillä laulukilpailuissa on aikaisemmin päässyt ääneen ”toinen Venäjä”. Sitä edustivat vaikkapa Buranovon mummot Udmurtiasta ja karatšai-tšerkessialainen Dima Bilan, vuoden 2006 voittaja. Vuonna 2003 Venäjää edusti t.A.T.u. kappaleella ’Ne ver, ne boisia, i ne prosi’ (Älä usko, älä pelkää, älä kysy). Nimi on lainattu Aleksandr Solženitsynin kirjasta Vankileirien saaristo. Nykyisellä Venäjällä tämä ei olisi mahdollista. Se kuului siihen maailmaan, jonka Moskovan oikeauskoinen patriarkka Kirill nyt haluaisi pommittaa maan tasalle.

Osanottajien määrän kasvaessa Eurovision laulukilpailut ovat liukuneet yhä kauemmas musiikkimaailman päävirrasta. Vuonna 1974 ABBAn ’Waterloosta’ tuli maailmanhitti, mutta vuonna 2011 Azerbaidzhanin voittajasävelmä ’Running Scared’ oli parhaimmillaan Englannin single-listalla vain sijalla 61. Islannissa se sentään nousi kakkoseksi. Onneksi kilpailut ovat jo löytäneet uuden kohderyhmän: patriarkka Kirillin inhoamat seksuaaliset vähemmistöt. Samaan aikaan kun korostetun maskuliininen metallimusiikki valtasi levymyyntilistat, sateenkaariväki otti värikkäät laulukilpailut omakseen. Vuonna 1998 voittajaksi nousi sukupuolenvaihdoksen läpi käynyt israelilainen Dana International. Vuonna 2014 Itävallan edustaja Conchita Wurst (’Rise Like A Phoenix’) oli vielä korostetummin androgyyninen. 

American Song Contest Liet International

Eurovision laulukilpailut ovat vakiinnuttaneet asemansa niin vahvasti, että ne ovat saaneet lukuisia jäljittelijöitä. Kilpailun amerikkalainen spin-off American Song Contest käynnistyi maaliskuussa 2022, mutta monet ovat epäilleet, voiko Yhdysvaltain osavaltioiden kilpailuun syntyä samanlaista jännitettä kuin Euroopan maiden välille. Turkvision laulukilpailut on järjestetty Turkin sukuisissa maissa jo useiden vuosien ajan vuosia. Liet International, Euroopan vähemmistökansojen laulukilpailu on mielenkiintoisempi. Kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 2002 Hollannin friisinkielinen television aloitteesta. Saamelaiset ovat osallistuneet kilpailuun uskollisesti, ja vuosien mittaan voittajiksi ovat nousseet mm. Niko Valkeapää ja SomBy Suomesta sekä Transjoijk ja Ella Marie Hætta Isaksen Norjasta. Suomalaisissa medioissa ei näitä voittoja ole valitettavasti juuri hehkutettu.

Liet International (Liet Ynternasjonaal)-kilpailun ympärille ei ole vielä syntynyt samanlaista vakiintunutta organisaatiota kuin Euroviisuille. Friisit ovat olleet säännöllisesti mukana, mutta muuten osanottajien joukko on vaihdellut vuosien mittaan. Täällä on laulettu baskiksi, friuliksi, meänkielellä, mordvaksi, gaeliksi, latgalliksi ja monella muulla kielellä. Mukana on ollut jopa Cornwallissa aikaisemmin puhuttu kornin kieli, joka sammui jo 1700-luvulla. Kilpailu tarjoaa virkistävän vaihtoehdon kaikelle sille kimallukselle ja huuhaalle, joka on jo pitkään leimannut Eurovision laulukilpailuja. Liet Internationalessa vain lauletaan. Näytteeksi sopii vaikkapa Friisinmaan mahtavaääninen Janna Eijer, joka voitti kilpailun vuonna 2011 laulullaan ’Ien klap’.

Janna Eijer: Ien klap

Lopuksi vastaukset tietokilpailukysymyksiin. Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956, koska silloin Suomessa ei vielä ollut televisiolähetyksiä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vasta kaksi vuonna myöhemmin, ja vuonna 1961 Suomi oli ensi kertaa mukana. Vatikaanivaltio on ollut EBU:ssa mukana järjestön perustamisesta lähtien, mutta se ei ole koskaan osallistunut laulukilpailuun. Vatikaanin panosta Eurovisioon voi seurata jouluaattoisin suorassa lähetyksessä Pietarinkirkosta.

Pekka Gronow

Euroviisut | Yle Areena
Eurovision Song Contest | kotisivu
Liet International | kotisivu
American Song Contest 2022 | Yle Areena

Lue lisää
Wikipedia

Liet International -kilpailun osanottajien luettelo
Seksuaalisten vähemmistöjen roolista Eurovision laulukilpailussa

Lue lisää Euroviisuista
Finna.fi

Euroviisut – kisastudion käsikirja Anna Muurinen, 189 sivua | Nemo 2007
Euroviisut – virallinen historia John Kennedy O’Connor & kääntäjä Maria Lyytinen, 224 sivua | Ajatus 2007
Euroviisutriviaa vuosi vuodelta Ismo Loivamaa & Juha Seitajärvi, 139 sivua | Helmi 2007

Erot järjestykseen! – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria [Väitöskirja] Mari Pajala, 506 sivua | Jyväskylän yliopisto 2006
Eurovision laulukilpailu yhteiskunnallisena indikaattorina [Pro gradu] Tapani Moisio, 103 sivua | Tampereen yliopisto 2003
Eurovision Song Contest Helsinki 2007 – laulukilpailut yleisön, yritysten ja yhteistyökumppanien näkökulmasta Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, 86 sivua | Helsingin kaupungin tietokeskus 2008

Läs mera om Melodifestivalen
Finna.fi

Melodifestivalen – från frack till folkfest Hanna Fahl, 207 sidor | Bokförlaget Max Ström 2018

Read more about The Eurovision Song Contest
Finna.fi

Eurovision! – A History of Modern Europe Through The World’s Greatest Song Contest Chris West, 340 pages | Melville House UK 2017
Postwar Europe And The Eurovision Song Contest Dean Vuletic, 272 pages | Bloomsbury Academic 2018
A Song For Europe – Popular Music And Politics In The Eurovision Song Contest Ivan Raykoff & Robert Deam Tobin, 190 pages | Ashgate 2007
The Eurovision Song Contest – The Official Celebration [60th anniversary] John Kennedy O’Connor, 128 pages | Carlton Books 2015
The Good, The Bad And The Wurst – The 100 Craziest Moments From The Eurovision Song Contest Geoff Tibballs, 206 pages | Robinson 2016
The Little Book of Eurovision – The Glitz, The Hits, And The Russian Grannies Alexandra Parsons, 144 pages | Dog ’n’ Bone 2022

CD
Euroviisujen kokoelmalevyjä
Finna.fi

Very Best Of Eurovision Song Contest • 60th Anniversary • 60th Eurovision Song Contest2CD | Universal Music 2015
Euroviisut • 30 suosikkia2CD | Warner Music Finland 2011
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1956–19802CD | CMC Entertainment 2005
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1981–20052CD | CMC Entertainment 2005
Eurovision Song Contest 1956–19992CD | Universal Music 2000

CD
Suomen Euroviisuedustajat ja vuosittaiset kisakokoelmat
Finna.fi

2024 • Malmö • Ruotsi • Finaali 11.5.
Suomi 🇫🇮 Windows95man: No Rules [19.]

Eurovision Song Contest 2024MalmöUnited By MusicAll 37 Songs From Europe’s Favorite TV Show2CD | Universal Music 2023

Windows95man: No Rules

2023 • Liverpool • Iso-Britannia • Finaali 13.5.
Suomi 🇫🇮 Käärijä: Cha Cha Cha [2.]

Eurovision Song Contest 2023 • United Kingdom • Liverpool • United By Music • All 37 Songs From Europe’s Favorite TV Show2CD | Universal Music 2023

Käärijä: Cha Cha Cha

2022 • Torino • Italia
Suomi 🇫🇮 The Rasmus: Jezebel [21.]

Eurovision Song Contest 2022 • Turin • All 40 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2022

2021 • Rotterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Blind Channel: Dark Side [6.]

Eurovision Song Contest 2021 • Rotterdam • Open Up • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2021

2020 • Kisoja ei järjestetty
Suomi 🇫🇮 Aksel: Looking Back

2019 • Tel Aviv • Israel
Suomi 🇫🇮 Darude ft. Sebastian Rejman: Look Away [39.]

Eurovision Song Contest 2019 • Tel Aviv • Dare To Dream • All 41 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) A/S 2019

2018 • Lissabon • Portugali
Suomi 🇫🇮 Saara Aalto: Monsters [25.]

Eurovision Song Contest 2018 • Lissabon • All Aboard! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2018

2017 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Norma John: Blackbird [30.]

Eurovision Song Contest 2017 • Kyiv • Celebrate Diversity • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2017

2016 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sandhja: Sing It Away [35.]

Eurovision Song Contest 2016 • Stockholm • Come Together • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2016

2015 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Pertti Kurikan Nimipäivät: Aina mun pitää [38.]

Eurovision Song Contest 2015 • Vienna • Building Bridges • All 40 Songs From The 60th Edition Of Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2015

2014 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Softengine: Something Better [11.]

Eurovision Song Contest 2014 • Copenhagen • #JoinUs • All 37 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2014

2013 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Krista Siegfrids: Marry Me [24.]

Eurovision Song Contest 2013 • Malmö • We Are One • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | CMC Entertainment/Universal Music 2013

2012 • Baku • Azerbaidžan
Suomi 🇫🇮 Pernilla: När jag blundar [30.]

Eurovision Song Contest 2012 Baku Light Your Fire! All 42 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Universal Music Group 2012

2011 • Düsseldorf • Saksa
Suomi 🇫🇮 Paradise Oscar: Da Da Dam [21.]

Eurovision Song Contest 2011 • Düsseldorf • Feel Your Heart Beat! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Ratas Music Group 2011

2010 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Kuunkuiskaajat: Työlki ellää [24.]

Eurovision Song Contest 2010 • Oslo • Share The Moment • All The Songs From The Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment 2010

2009 • Moskova • Venäjä
Suomi 🇫🇮 Waldo’s People: Lose Control [25.]

Eurovision Song Contest 2009 • Moscow • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2009

2008 • Belgrad • Serbia
Suomi 🇫🇮 Teräsbetoni: Missä miehet ratsastaa [22.]

Eurovision Song Contest 2008 • Belgrade • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2008

2007 • Helsinki • Suomi
Suomi 🇫🇮 Hanna Pakarinen: Leave Me Alone [17.]

Eurovision Song Contest 2007 • Helsinki • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2007

2006 • Ateena • Kreikka
Suomi 🇫🇮 Lordi: Hard Rock Hallelujah [1.]

Eurovision Song Contest 2006 • Athens • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2006

2005 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Geir Rönning: Why [32.]

Eurovision Song Contest 2005 • Kiev • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2005

2004 • Istanbul • Turkki
Suomi 🇫🇮 Jari Sillanpää: Takes 2 To Tango [28.]

Eurovision Song Contest 2004 • Istanbul2CD | CMC/EMI 2004

2003 • Riika • Latvia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2003 • Riga • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2003 Including All Participating CountriesCD | CMC/EMI 2003

2002 • Tallinna • Viro
Suomi 🇫🇮 Laura: Addicted To You [20.]

Eurovision Song Contest 2002 • Estonia • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2002 Including All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2002

2001 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2001 • Copenhagen • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2001 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2001

2000 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Nina Åström: A Little Bit [18.]

Eurovision Song Contest 2000 • Stockholm • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2000 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2000

1999 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1998 • Birmingham • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Edea: Aava [15.]

1997 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1996 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Jasmine: Niin kaunis on taivas [23.]

1995 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1994 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 CatCat: Bye Bye Baby [22.]

1993 • Millstreet • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Katri-Helena: Tule luo [17.]

1992 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pave: Yamma Yamma [23.]

1991 • Rooma • Italia
Suomi 🇫🇮 Kaija: Hullu yö [20.]

1990 • Zagreb • Jugoslavia
Suomi 🇫🇮 Beat: Fri? [21.]

1989 • Lausanne • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 Anneli Saaristo: La Dolce Vita [7.]

1988 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Boulevard: Nauravat silmät muistetaan [21.]

1987 • Bryssel • Belgia
Suomi 🇫🇮 Vicky Rosti: Sata salamaa [15.]

1986 • Bergen • Norja
Suomi 🇫🇮 Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen [15.]

1985 • Göteborg • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sonja Lumme: Eläköön elämä [9.]

1984 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Kirka: Hengaillaan [9.]

1983 • München • Saksa
Suomi 🇫🇮 Ami Aspelund: Fantasiaa [11.]

1982 • Harrogate • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kojo: Nuku pommiin [18.]

1981 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Riki Sorsa: Reggae O.K. [16.]

1980 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri: Huilumies [19.]

1979 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 Katri Helena: Katson sineen taivaan [14.]

1978 • Pariisi • Ranska
Suomi 🇫🇮 Seija Simola: Anna rakkaudelle tilaisuus [18.]

1977 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Monica Aspelund: Lapponia [10.]

1976 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Fredi And The Friends: Pump-Pump [11.]

1975 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pihasoittajat: Old Man Fiddle [7.]

1974 • Brighton • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Carita: Keep Me Warm [13.]

1973 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tom Tom Tom [6.]

1972 • Edinburgh • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan [12.]

1971 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Markku Aro & Koivisto Sisters: Tie uuteen päivään [8.]

1970 • Amsterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1969 • Madrid • Espanja
Suomi 🇫🇮 Jarkko & Laura: Kuin silloin ennen [12.]

1968 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kristina Hautala: Kun kello käy [16.]

1967 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Fredi: Varjoon – suojaan [12.]

1966 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Ann-Christine Nyström: Playboy [10.]

1965 • Napoli • Italia
Suomi 🇫🇮 Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen [15.]

1964 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Lasse Mårtenson: Laiskotellen [7.]

1963 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Laila Halme: Muistojeni laulu [13.]

1962 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tipi-tii [7.]

1961 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa [10.]

1960 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1959 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1958 • Hilversum • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1957 • Frankfurt • Saksa
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1956 • Lugano • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 28.4.2022, 10.10.2023 ja 12.5.2024. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Musiikkikirjastot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *