Populaarimusiikkia Euroviisuista • Harharetkiä YouTubessa 19

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Eurovision laulukilpailu • Osa 19

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. 

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin yhdeksännentoista artikkelin aiheena on Eurovision laulukilpailu eli Euroviisut.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Euroviisut

Kuten kaikki Euroviisufanit tietävät, ensimmäiset Eurovision laulukilpailut järjestettiin Luganossa toukokuussa 1956. Voittajaksi selvisi isäntämaata edustanut Lys Assia ranskankielisellä laululla ’Refrain’. Suomi ei vielä ollut mukana, mutta esityksen voi katsoa YouTubessa, josta löytyy on myös valtava määrä muuta laulukilpailuun liittyvää aineistoa. Koko esitys on hyvä näyte alkuvuosien laulukilpailuista. Taiteilijat ovat pukeutuneet iltapukuihin ja säestyksestä vastaa kapellimestarin johtama suuri orkesteri. Ajan henkeä kuvastaa myös polvihousuihin puettu poika, joka tuo voittajalle kukat.

Lys Assia: Refrain

Ennen kuin jatketaan, esitän tietokilpailukysymyksen: Miksi Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956? Vastaus lopussa.

Eurovision laulukilpailusta on tullut vakiintunut osa television ohjelmistoa, samaan tapaan kuin Itsenäisyyspäivän vastaanotto tai Olympialaiset. Vuonna 2021 ohjelmalla oli Suomessa 1,4 miljoonaa katsojaa, maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa. Monille ”Eurovisio” ja ”laulukilpailut” ovat muodostuneet synonyymeiksi. Laulukilpailut ovat kuitenkin vain pieni osa Eurovisiota. Kun Euroopan yleisradioliitto EBU perustettiin vuonna 1950 järjestämään eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden sodassa vaurioituneita suhteita, pääpaino oli vielä radiolla. Kun televisio alkoi kasvaa, kansallisten televisioyhtiöiden oli sovittava, miten uutisia ja urheilua välitetään yli rajojen. Näin syntyi Eurovisio. Vähitellen mukaan tulivat konsertit, ja vuonna 1956 keksittiin laulukilpailut. Esikuvana olivat San Remossa vuodesta 1951 lähtien järjestetyt festivaalit, joista monet italialaiset laulajat olivat jo ponnahtaneet Euroopan iskelmätaivaalle.

Eurovision laulukilpailut olivat nerokas keksintö. Maailmansodan päättymisestä oli vasta kymmenen vuotta. Ei ollut sattuma, että ensimmäiset kisat järjestettiin puolueettomassa Sveitsissä, jossa EBU:n päämaja vieläkin sijaitsee. Entisten vihollismaiden kansalaiset kuuntelivat nyt toistensa lauluja. Vaatimattomasta alusta kasvoi vuosien mittaan maailmanlaajuinen ilmiö. Eurovision laulukilpailuista löytyy valtava määrä kirjallisuutta väitöskirjoja myöten, ja lähes kaikki kisoissa kilpailleet kappaleet ovat kuultavissa netissä. Todelliset fanit tuntevat ne kaikki, mutta olin helpottunut, kun YouTubesta löytyi kooste, jossa voittajat vuosilta 1956–2021 ovat katsottavissa pikakelauksena.

All the winners of the Eurovision song contest

Jo pikainen läpikäynti tuo esiin selviä trendejä. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elettiin perinteisessä iskelmämaailmassa. Maat ja laulut vaihtuvat, mutta perusilme on sama: suuria orkestereita, korvaan tarttuvia melodioita, esiintyjillä juhla-asut. Levyteollisuus oli innolla mukana, ja lähes kaikki voittajasävelmät levytettiin välittömästi myös suomeksi. Samaan aikaan musiikkimaailma muuttui nopeasti, mutta euroviisuista sitä ei huomaa. Vasta vuonna 1974 Abba vei kisat suoraan disko-aikakaudelle. Englannista tuli euroviisujen vallitseva kieli. Seuraavina vuosina yhtyeet korvasivat solistit, esiintyjien asuihin tuli kimalletta ja väriä, kapellimestarit häipyivät kuvasta. Nyt voittajat olivat ABBA-klooneja: Teach-In, Brotherhood of Man, Bucks Fizz, Milk And Honey. Kuka vielä muistaa näitä?

Vanha iskelmä teki vielä Irlannin johdolla näyttävän paluun Euroviisuihin, ja Kanadasta vahvistukseksi hankittu Celine Dion puolusti urheasti ranskan kielen asemaa. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui uusi käänne. Euroopan yleisradioliitto oli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen laajentunut itään ja uudet jäsenet pyrkivät innolla mukaan euroviisuihin. Tämä näkyi myös voittajamaiden luettelossa: Viro, Latvia, Turkki, Ukraina, Venäjä, Serbia, Azerbaidzhan. Se oli vanhan Euroopan kädenojennus uusille jäsenille, mutta samalla osoitus uusien äänestäjien voimasta. Tässä aallossa Suomikin sai vuonna 2007 toistaiseksi ainoan euroviisuvoittonsa. 

Lordi: Hard Rock Hallelujah

Oli sentään yksi jäsenmaa, joka ei vielä koskaan ole ollut mukana. Tämä on toinen tietokilpailukysymykseni. Mikä EBU:n perustajajäseniin kuuluva maa ei ole koskaan osallistunut Eurovision laulukilpailuihin?

Uusien maiden myötä politiikka hiipi euroviisuihin. Aikaisemmin ainoa viittaus politiikkaan oli ollut saksalaisen Nicolen herttainen rauhanlaulu ’Ein bisschen Frieden’ vuodelta 1982. Sekin oli 1960-luvun protestilauluihin verrattuna aika kesy. Vuoden 2008 sodan jälkeen Georgia yritti tuoda kilpailuihin laulun ’We Don’t Wanna Put In’, mutta se diskattiin, koska sitä pidettiin  ”liian kantaaottavana”. Krimin valtauksen jälkeen tuuli kääntyi ja voittajaksi nousi Ukrainan Jamalan laulu Krimin tataarien kansanmurhasta. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa vuonna 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan. Puolet tataareista menehtyi matkalla. Tilalle tuotiin venäläisiä. 

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Krimin niemimaa kuului Ukrainalle, mutta maaliskuussa 2014 Venäjä valtasi sen. Seuraavana vuonna Jamalan laulu ’1944’ voitti Eurovision laulukilpailun. Voittanut esitys löytyy netistä, mutta laitan tähän tekstitetyn version, jossa tekstiä on helpompi seurata.

Jamala: 1944, tekstitettynä

Kun kirjoitan tätä maaliskuussa 2022, tämän vuoden voittajaa ei vielä tiedetä, mutta poliittinen kannanotto oli jo sekin, että pitkään mukana ollut Venäjä suljettiin kilpailusta kokonaan pois. Tämä oli tässä tilanteessa välttämätöntä, mutta tavallaan sääli, sillä laulukilpailuissa on aikaisemmin päässyt ääneen ”toinen Venäjä”. Sitä edustivat vaikkapa Buranovon mummot Udmurtiasta ja karatšai-tšerkessialainen Dima Bilan, vuoden 2006 voittaja. Vuonna 2003 Venäjää edusti t.A.T.u. kappaleella ’Ne ver, ne boisia, i ne prosi’ (Älä usko, älä pelkää, älä kysy). Nimi on lainattu Aleksandr Solženitsynin kirjasta Vankileirien saaristo. Nykyisellä Venäjällä tämä ei olisi mahdollista. Se kuului siihen maailmaan, jonka Moskovan oikeauskoinen patriarkka Kirill nyt haluaisi pommittaa maan tasalle.

Osanottajien määrän kasvaessa Eurovision laulukilpailut ovat liukuneet yhä kauemmas musiikkimaailman päävirrasta. Vuonna 1974 ABBAn ’Waterloosta’ tuli maailmanhitti, mutta vuonna 2011 Azerbaidzhanin voittajasävelmä ’Running Scared’ oli parhaimmillaan Englannin single-listalla vain sijalla 61. Islannissa se sentään nousi kakkoseksi. Onneksi kilpailut ovat jo löytäneet uuden kohderyhmän: patriarkka Kirillin inhoamat seksuaaliset vähemmistöt. Samaan aikaan kun korostetun maskuliininen metallimusiikki valtasi levymyyntilistat, sateenkaariväki otti värikkäät laulukilpailut omakseen. Vuonna 1998 voittajaksi nousi sukupuolenvaihdoksen läpi käynyt israelilainen Dana International. Vuonna 2014 Itävallan edustaja Conchita Wurst (’Rise Like A Phoenix’) oli vielä korostetummin androgyyninen. 

American Song Contest Liet International

Eurovision laulukilpailut ovat vakiinnuttaneet asemansa niin vahvasti, että ne ovat saaneet lukuisia jäljittelijöitä. Kilpailun amerikkalainen spin-off American Song Contest käynnistyi maaliskuussa 2022, mutta monet ovat epäilleet, voiko Yhdysvaltain osavaltioiden kilpailuun syntyä samanlaista jännitettä kuin Euroopan maiden välille. Turkvision laulukilpailut on järjestetty Turkin sukuisissa maissa jo useiden vuosien ajan vuosia. Liet International, Euroopan vähemmistökansojen laulukilpailu on mielenkiintoisempi. Kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 2002 Hollannin friisinkielinen television aloitteesta. Saamelaiset ovat osallistuneet kilpailuun uskollisesti, ja vuosien mittaan voittajiksi ovat nousseet mm. Niko Valkeapää ja SomBy Suomesta sekä Transjoijk ja Ella Marie Hætta Isaksen Norjasta. Suomalaisissa medioissa ei näitä voittoja ole valitettavasti juuri hehkutettu.

Liet International (Liet Ynternasjonaal)-kilpailun ympärille ei ole vielä syntynyt samanlaista vakiintunutta organisaatiota kuin Euroviisuille. Friisit ovat olleet säännöllisesti mukana, mutta muuten osanottajien joukko on vaihdellut vuosien mittaan. Täällä on laulettu baskiksi, friuliksi, meänkielellä, mordvaksi, gaeliksi, latgalliksi ja monella muulla kielellä. Mukana on ollut jopa Cornwallissa aikaisemmin puhuttu kornin kieli, joka sammui jo 1700-luvulla. Kilpailu tarjoaa virkistävän vaihtoehdon kaikelle sille kimallukselle ja huuhaalle, joka on jo pitkään leimannut Eurovision laulukilpailuja. Liet Internationalessa vain lauletaan. Näytteeksi sopii vaikkapa Friisinmaan mahtavaääninen Janna Eijer, joka voitti kilpailun vuonna 2011 laulullaan ’Ien klap’.

Janna Eijer: Ien klap

Lopuksi vastaukset tietokilpailukysymyksiin. Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1956, koska silloin Suomessa ei vielä ollut televisiolähetyksiä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vasta kaksi vuonna myöhemmin, ja vuonna 1961 Suomi oli ensi kertaa mukana. Vatikaanivaltio on ollut EBU:ssa mukana järjestön perustamisesta lähtien, mutta se ei ole koskaan osallistunut laulukilpailuun. Vatikaanin panosta Eurovisioon voi seurata jouluaattoisin suorassa lähetyksessä Pietarinkirkosta.

Pekka Gronow

Euroviisut | Yle Areena
Eurovision Song Contest | kotisivu
Liet International | kotisivu
American Song Contest 2022 | Yle Areena

Lue lisää
Wikipedia

Liet International -kilpailun osanottajien luettelo
Seksuaalisten vähemmistöjen roolista Eurovision laulukilpailussa

Lue lisää Euroviisuista
Finna.fi

Euroviisut – kisastudion käsikirja Anna Muurinen, 189 sivua | Nemo 2007
Euroviisut – virallinen historia John Kennedy O’Connor & kääntäjä Maria Lyytinen, 224 sivua | Ajatus 2007
Euroviisutriviaa vuosi vuodelta Ismo Loivamaa & Juha Seitajärvi, 139 sivua | Helmi 2007

Erot järjestykseen! – Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria [Väitöskirja] Mari Pajala, 506 sivua | Jyväskylän yliopisto 2006
Eurovision laulukilpailu yhteiskunnallisena indikaattorina [Pro gradu] Tapani Moisio, 103 sivua | Tampereen yliopisto 2003
Eurovision Song Contest Helsinki 2007 – laulukilpailut yleisön, yritysten ja yhteistyökumppanien näkökulmasta Seppo Laakso & Päivi Kilpeläinen, 86 sivua | Helsingin kaupungin tietokeskus 2008

Läs mera om Melodifestivalen
Finna.fi

Melodifestivalen – från frack till folkfest Hanna Fahl, 207 sidor | Bokförlaget Max Ström 2018

Read more about The Eurovision Song Contest
Finna.fi

Eurovision! – A History of Modern Europe Through The World’s Greatest Song Contest Chris West, 340 pages | Melville House UK 2017
Postwar Europe And The Eurovision Song Contest Dean Vuletic, 272 pages | Bloomsbury Academic 2018
A Song For Europe – Popular Music And Politics In The Eurovision Song Contest Ivan Raykoff & Robert Deam Tobin, 190 pages | Ashgate 2007
The Eurovision Song Contest – The Official Celebration [60th anniversary] John Kennedy O’Connor, 128 pages | Carlton Books 2015
The Good, The Bad And The Wurst – The 100 Craziest Moments From The Eurovision Song Contest Geoff Tibballs, 206 pages | Robinson 2016
The Little Book of Eurovision – The Glitz, The Hits, And The Russian Grannies Alexandra Parsons, 144 pages | Dog ’n’ Bone 2022

CD
Euroviisujen kokoelmalevyjä
Finna.fi

Very Best Of Eurovision Song Contest • 60th Anniversary • 60th Eurovision Song Contest2CD | Universal Music 2015
Euroviisut • 30 suosikkia2CD | Warner Music Finland 2011
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1956–19802CD | CMC Entertainment 2005
Congratulations • 50 Years Of The Eurovision Song Contest • All The Winners + Favourites • 1981–20052CD | CMC Entertainment 2005
Eurovision Song Contest 1956–19992CD | Universal Music 2000

CD
Suomen Euroviisuedustajat ja vuosittaiset kisakokoelmat
Finna.fi

2022 • Torino • Italia
Suomi 🇫🇮 The Rasmus: Jezebel [21.]

Eurovision Song Contest 2022 • Turin • All 40 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2022

2021 • Rotterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Blind Channel: Dark Side [6.]

2020 • Kisoja ei järjestetty
Suomi 🇫🇮 Aksel: Looking Back

Eurovision Song Contest 2021 • Rotterdam • Open Up • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music Denmark 2021

2019 • Tel Aviv • Israel
Suomi 🇫🇮 Darude ft. Sebastian Rejman: Look Away [39.]

Eurovision Song Contest 2019 • Tel Aviv • Dare To Dream • All 41 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) A/S 2019

2018 • Lissabon • Portugali
Suomi 🇫🇮 Saara Aalto: Monsters [25.]

Eurovision Song Contest 2018 • Lissabon • All Aboard! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2018

2017 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Norma John: Blackbird [30.]

Eurovision Song Contest 2017 • Kyiv • Celebrate Diversity • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music (Denmark) 2017

2016 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sandhja: Sing It Away [35.]

Eurovision Song Contest 2016 • Stockholm • Come Together • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2016

2015 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Pertti Kurikan Nimipäivät: Aina mun pitää [38.]

Eurovision Song Contest 2015 • Vienna • Building Bridges • All 40 Songs From The 60th Edition Of Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2015

2014 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Softengine: Something Better [11.]

Eurovision Song Contest 2014 • Copenhagen • #JoinUs • All 37 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | Universal Music 2014

2013 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Krista Siegfrids: Marry Me [24.]

Eurovision Song Contest 2013 • Malmö • We Are One • All 39 Songs From Europe’s Favourite TV Show2CD | CMC Entertainment/Universal Music 2013

2012 • Baku • Azerbaidžan
Suomi 🇫🇮 Pernilla: När jag blundar [30.]

Eurovision Song Contest 2012 Baku Light Your Fire! All 42 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Universal Music Group 2012

2011 • Düsseldorf • Saksa
Suomi 🇫🇮 Paradise Oscar: Da Da Dam [21.]

Eurovision Song Contest 2011 • Düsseldorf • Feel Your Heart Beat! • All 43 Songs From Europe’s Favourite TV Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment/Ratas Music Group 2011

2010 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Kuunkuiskaajat: Työlki ellää [24.]

Eurovision Song Contest 2010 • Oslo • Share The Moment • All The Songs From The Show • The Official Album2CD | CMC Entertainment 2010

2009 • Moskova • Venäjä
Suomi 🇫🇮 Waldo’s People: Lose Control [25.]

Eurovision Song Contest 2009 • Moscow • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2009

2008 • Belgrad • Serbia
Suomi 🇫🇮 Teräsbetoni: Missä miehet ratsastaa [22.]

Eurovision Song Contest 2008 • Belgrade • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2008

2007 • Helsinki • Suomi
Suomi 🇫🇮 Hanna Pakarinen: Leave Me Alone [17.]

Eurovision Song Contest 2007 • Helsinki • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2007

2006 • Ateena • Kreikka
Suomi 🇫🇮 Lordi: Hard Rock Hallelujah [1.]

Eurovision Song Contest 2006 • Athens • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2006

2005 • Kiova • Ukraina
Suomi 🇫🇮 Geir Rönning: Why [32.]

Eurovision Song Contest 2005 • Kiev • All The Songs From The Show2CD | CMC Entertainment 2005

2004 • Istanbul • Turkki
Suomi 🇫🇮 Jari Sillanpää: Takes 2 To Tango [28.]

Eurovision Song Contest 2004 • Istanbul2CD | CMC/EMI 2004

2003 • Riika • Latvia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2003 • Riga • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2003 Including All Participating CountriesCD | CMC/EMI 2003

2002 • Tallinna • Viro
Suomi 🇫🇮 Laura: Addicted To You [20.]

Eurovision Song Contest 2002 • Estonia • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2002 Including All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2002

2001 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

Eurovision Song Contest 2001 • Copenhagen • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2001 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2001

2000 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Nina Åström: A Little Bit [18.]

Eurovision Song Contest 2000 • Stockholm • The Official Album Of The Eurovision Song Contest 2000 Including All The Songs From All Participating CountriesCD | BMG Ariola Media 2000

1999 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1998 • Birmingham • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Edea: Aava [15.]

1997 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1996 • Oslo • Norja
Suomi 🇫🇮 Jasmine: Niin kaunis on taivas [23.]

1995 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1994 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 CatCat: Bye Bye Baby [22.]

1993 • Millstreet • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Katri-Helena: Tule luo [17.]

1992 • Malmö • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pave: Yamma Yamma [23.]

1991 • Rooma • Italia
Suomi 🇫🇮 Kaija: Hullu yö [20.]

1990 • Zagreb • Jugoslavia
Suomi 🇫🇮 Beat: Fri? [21.]

1989 • Lausanne • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 Anneli Saaristo: La Dolce Vita [7.]

1988 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Boulevard: Nauravat silmät muistetaan [21.]

1987 • Bryssel • Belgia
Suomi 🇫🇮 Vicky Rosti: Sata salamaa [15.]

1986 • Bergen • Norja
Suomi 🇫🇮 Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen [15.]

1985 • Göteborg • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Sonja Lumme: Eläköön elämä [9.]

1984 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Kirka: Hengaillaan [9.]

1983 • München • Saksa
Suomi 🇫🇮 Ami Aspelund: Fantasiaa [11.]

1982 • Harrogate • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kojo: Nuku pommiin [18.]

1981 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Riki Sorsa: Reggae O.K. [16.]

1980 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Vesa-Matti Loiri: Huilumies [19.]

1979 • Jerusalem • Israel
Suomi 🇫🇮 Katri Helena: Katson sineen taivaan [14.]

1978 • Pariisi • Ranska
Suomi 🇫🇮 Seija Simola: Anna rakkaudelle tilaisuus [18.]

1977 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Monica Aspelund: Lapponia [10.]

1976 • Haag • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 Fredi And The Friends: Pump-Pump [11.]

1975 • Tukholma • Ruotsi
Suomi 🇫🇮 Pihasoittajat: Old Man Fiddle [7.]

1974 • Brighton • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Carita: Keep Me Warm [13.]

1973 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tom Tom Tom [6.]

1972 • Edinburgh • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan [12.]

1971 • Dublin • Irlanti
Suomi 🇫🇮 Markku Aro & Koivisto Sisters: Tie uuteen päivään [8.]

1970 • Amsterdam • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1969 • Madrid • Espanja
Suomi 🇫🇮 Jarkko & Laura: Kuin silloin ennen [12.]

1968 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Kristina Hautala: Kun kello käy [16.]

1967 • Wien • Itävalta
Suomi 🇫🇮 Fredi: Varjoon – suojaan [12.]

1966 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Ann-Christine Nyström: Playboy [10.]

1965 • Napoli • Italia
Suomi 🇫🇮 Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen [15.]

1964 • Kööpenhamina • Tanska
Suomi 🇫🇮 Lasse Mårtenson: Laiskotellen [7.]

1963 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 Laila Halme: Muistojeni laulu [13.]

1962 • Luxemburg • Luxemburg
Suomi 🇫🇮 Marion Rung: Tipi-tii [7.]

1961 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa [10.]

1960 • Lontoo • Iso-Britannia
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1959 • Cannes • Ranska
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1958 • Hilversum • Alankomaat
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1957 • Frankfurt • Saksa
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

1956 • Lugano • Sveitsi
Suomi 🇫🇮 ei mukana kisassa

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 28.4.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Välimeren Eurooppaan. Banneri: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Välimerelle.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Ruotsista • Harharetkiä YouTubessa 17

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Ruotsi • Osa 17

Ruotsi. Kuva: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännentoista artikkelin aiheena on Ruotsi.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Seuraavaksi vuorossa
Georgia

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ruotsi

Suomalaiset ovat urheilussa ja monissa muissa asioissa yhtä hyviä kuin ruotsalaiset, mutta populaarimusiikissa me jäämme auttamatta jälkeen. Viimeisten tietojen mukaan Abban levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 150 miljoonaa kappaletta, mikä asettaa bändin samaan luokkaan Bruce Springsteenin, Phil Collinsin ja Barbra Streisandin kanssa, vain hieman Rolling Stonesin jälkeen. Vertailun vuoksi voi todeta, että maailmalla loistavasti menestyneen Nightwishin levyjä on myyty noin yhdeksän miljoonaa kappaletta. On siis aika verestää tietoja ruotsalaisesta populaarimusiikista. Ensimmäiseksi on lähes pakko laittaa kappale, josta kaikki alkoi.

Abba: Waterloo.

Abban voitto Eurovision laulukilpailussa huhtikuussa 1974 oli käännekohta populaarimusiikin historiassa. Englannista tuli käytännössä populaarimusiikin virallinen kieli. Menestys opetti ruotsalaisille, että jos haluaa menestyä maailmalla, kannattaa laulaa englanniksi. Ainakin kymmenen ruotsalaisen artistin levyjä on sen jälkeen myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Listalla ovat Abban lisäksi mm. Roxette, Avicii, Ace of Base, Cardigans ja The Spotnicks. Vain yksi listalle nousseista yhtyeistä, Vikingarna, esiintyy ruotsiksi. 

Ruotsalaisten luulisi innostuneen Eurovisiovoitosta yhtä paljon kuin kultamitalista olympialaisissa, mutta kun laulukilpailut seuraavana vuonna pidettiin Tukholmassa, kaupungissa järjestettiin näyttävät vastafestivaalit. Göteborgilainen koomikko Sillstryparn (Ulf Dageby) esitti siellä laulun nimeltä ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’, jossa pilkattiin Abban muovisia asuja. Yhtyeen manageri Stikkan Anderson oli ”kyyninen sika”, ja musiikki oli Sillstryparnin mielestä yhtä kuollutta kuin samannimisen säilyketehtaan sillit. 

Sillstryparn: Doin’ the immoralisk schlagerfestival.

Vastafestivaalien järjestäjien mielestä Eurovision laulukilpailut olivat moraalittomat. Osanottajamaiden joukossa oli näet diktatuurimaa Espanja, jossa silloin vielä hirtettiin Francon vastustajia. Sillstryparn eli ”sillinruoto” (tukholmalaisten göteborgilaisille antama pilkkanimi) oli osa liikettä, joka tunnettiin nimellä ”musikrörelsen” tai ”progg”. Ruotsin progg ei tarkoita samaa kuin Suomen proge, vaan liikkeeseen kuului laaja rintama vasemmistohenkisiä ryhmiä poliittisesta teatterista progressiiviseen poppiin. Musikrörelsen ei ihaillut Neuvostoliittoa, vaan haki inspiraatiota pikemmin Maon punaisesta kirjasta. Liikkeeseen kuuluivat Nationalteatern, Kebnekajse, Hoola Bandoola Band, Eldkvarn, Fläsket Brinner, Gunder Hägg, Samla Mammas Manna, Norrbottens Järn ja kymmeniä muita. Suomessa nämä ryhmät jäivät melko tuntemattomiksi, mutta Ruotsissa niistä on tullut legendoja. Elossa olevat musiikkiliikkeen veteraanit esittelevät nykyisin netissä parhaita jouluherkkujaan, ja ’Doin’ the immoralisk schlagerfestival’ löytyy YouTubesta lähes kymmenenä tulkintana.

Olivatko Björn Ulvaeus (s. 1945) ja Benny Andersson (s. 1946) musiikkiviennin sankareita vai maanpettureita, jotka hylkäsivät äidinkielensä? Andersson on kieltämättä nerokas musiikin tekijä, Phil Spectorin paras oppilas Euroopassa, mutta Abban englanninkieliset tekstit ovat tyypillistä iskelmäenglantia. Sama johtopäätös on pakko tehdä, kun kuuntelee Roxetten musiikkia. Per Gesslen (s. 1959) ja Marie Fredrikssonin (1958–2019) Roxette on Abban jälkeen ollut suosituin ruotsalainen yhtye, jonka levyjä on myyty maailmalla noin 75 miljoonaa kappaletta. ’It Must Have Been Love’ ja ’Sleeping In My Car’ toimivat niin Japanissa kuin Argentiinassakin. Marie Fredriksson oli loistava solisti ja Roxetten futuristiset asut näyttäviä, mutta lyriikkana laulut olivat melko tavanomaisia. 

Gesslen toinen bändiprojekti oli Gyllene Tider. Sen imago oli tietoisesti täysin erilainen kuin Roxetten. Yhtye pukeutui arkisesti ja lauloi ruotsiksi. Laulut ovat lyriikkana aivan eri tasolla kuin Roxetten englanninkieliset tekstit. ’Småstadsprat’ kertoo tytöstä, joka palaa maailmalta pikkukaupunkiin. Kaikki utelevat, onko tytöllä vielä entinen sukunimensä, muuta ei laulussa tapahdu: 

Jag trodde inte att det var sant
Att du kommit tillbaks med samma namn
Det var bara småstadsprat.

Elämä jatkuu pikkukaupungissa entisellään, leskenlehdet kukkivat taas keväällä tien varrella. Toinen suosikkini, ’Flickan i en Cole Porter låt’, kertoo miehestä, joka lähtee maailmalle etsimään tyttöä Cole Porterin laulusta. Laulu vuodelta 1982 on edelleen Per Gesslen ohjelmistossa, ja kuusikymppisenä taiteilija pomppii yhä lavalla innostuneena kuin teinitähti.

Gyllene Tider: Flickan i en Cole Porter sång, 2019.

Per Gessle on itsekin kotoisin pikkukaupungista, Etelä-Ruotsin Halmstadista. Hänet ”löysi” alun perin levytuottaja Kjell Andersson, joka on hiljattain julkaissut muistelmansa nimellä Ingen går hel ur det här (Kukaan ei pääse täältä pois ehjänä). Kirja on oivallinen katsaus Ruotsin musiikkielämään tuottajan näkökulmasta. Andersson aloitti EMI:n palveluksessa vuonna 1974 ja teoksessa vilahtavat ohi lähes kaikki tärkeät ruotsalaiset artistit neljännesvuosisadan ajalta. Mukana ovat Harpo, Per Gessle, Marie Fredriksson, Björn Skifs, Eldkvarn, Wilmer X, Mauro Scocco, Niklas Strömstedt, Cornelis Vreeswijk ja jopa edellisen sukupolven trubaduuri Evert Taube, jonka kootut teokset Andersson kaivoi viime työnään EMI:n arkistosta. Abbakin mainitaan ohimennen: vuonna 1975 Anderssonilla oli Tukholmassa yhteinen taksimatka yhtyeen jäsenten kanssa. Benny ja Anni-Frid riitelivät koko ajan.

Yli kaikkien muistelmissa nousee Ulf Lundell, Ruotsin Bob Dylan, jonka tuottajana Andersson toimi pitkään. Kotimaassaan legendaarinen artisti on nähnyt monta nousua ja laskua. Suomessa hän ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta Finna-tietokannasta löytyy useita hänestä tehtyjä pro gradu-tutkielmia. Lundellin ’Öppna landskap’ on jo Ruotsin epävirallinen kansallislaulu, ja autofiktiivinen Jack oli 1970-luvun suuri sukupolviromaani, josta tehtiin tuoreeltaan elokuva. Tähän mennessä Lundell (s. 1949) on julkaissut nelisenkymmentä albumia ja kaksikymmentä romaania, ja hänestä on kirjoitettu kolmiosainen elämäkerta. Romaaneista on suomeksi ilmestynyt mm. Vuosi Tommy Cosmon elämässä (Sömnen, 1976). 

Ulf Lundell: Snön faller och vi med den, 2005.

Luettuani Kjell Anderssonin muistelmat luulin tietäväni jotakin ruotsalaisesta populaarimusiikista, mutta kuvitelmani särkyivät, kun sain käsiini kirjan Tusen svenska klassiker (Tuhat ruotsalaista klassikkoa). Vuonna 2009 ilmestyneessä teoksessa neljä kriitikkoa on valinnut puolen vuosisadan ajalta tuhat teosta, joista on tullut ”ruotsalaisia klassikoita”. Mukana ovat tietysti sellaiset tunnustetut klassikot kuin Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka, P.O. Sundmanin Insinööri Andréen ilmapurjehdus ja Jan Myrdalin Lapsuus, mutta myös satoja levyjä. Klassikoiden joukkoon nousevat luontevasti Abba, Ulf Lundell ja Hoola Bandoola Band, mutta sitten listalla alkaa näkyä nimiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Keitä olivat Slam Creepers, The Namelosers, Jokkmokks-Jokke, Kenta ja Philemon Arthur And The Dung, jotka kaikki on nostettu kuolemattomien rinnalle? Kun luettelosta vielä löytyi likinäköinen peippo nimeltä Knut (Den närsynte bofinken Knut), tajusin että on todella korkea aika kerrata ruotsalaisen populaarimusiikin historiaa. 

Knut-peippo oli vuonna 1973 monta viikkoa Svensktoppenissa, Ruotsin suosituimpien levyjen listalla, ja siitä on jopa oma artikkeli Wikipediassa. Laulu kertoo television kuvausryhmästä, joka saapuu metsään tekemään luonto-ohjelmaa. Kukaan eläimistä ei halua olla mukana ohjelmassa. Jäljelle jää vain likinäköinen Knut, joka on niin vanha ja elämään kyllästynyt, ettei viitsi lentää pois.

Eva Rydberg: Den närsynte bofinken Knut.

Tusen svenska klassiker löytyy Suomessa vain muutamista kirjastoista. Itse hankin tämän hyödyllisen hakuteoksen ruotsalaisesta nettidivarista. Luettelen seuraavassa pienen valikoiman ”klassikoita” kirjasta puolen vuosisadan ajalta. Listan avulla voi nopeasti laajentaa ruotsalaisen musiikin tuntemustaan. Suurin osa löytyy helposti YouTubesta ja muista internetin musiikkipalveluista. Mukana on sekä kansainvälisesti menestyneitä artisteja sekä vähemmän tunnettuja nimiä, jotka ovat listan laatijoiden mielestä vaikuttaneet merkittävällä tavalla ruotsalaisen populaarimusiikin kehitykseen. Voin vakuuttaa, että listan läpikuunteleminen on avartava kokemus. Levytykset on linkitetty Finna.fi-hakukonetulokseen.

1960-luku

Evert Taube 4 nya Taube • EP | Scan-Disc 1961 • Parhaat CD-osumat Evert TaubeSpotlight
The Spotnicks Out-A Space – The Spotnicks in London | Karusell/Oriole 1962
Monica Zetterlund Ahh! Monica! | Philips 1962
Jan Johansson & Georg Riedel Jazz på svenska | Megafon 1964
Cornelis Vreeswijk Ballader och oförskämdheter | Metronome 1964
The Hep Stars Wedding • 7″-single | Olga Records 1966 • Paras CD-osuma Cadillac Madness – 40 Years, 40 Hits 1964–2004
Tages Studio | Parlophone 1967
Anna-Lena Löfgren Lyckliga gatan | Metronome 1967 • Paras CD-osuma Lyckliga gatan och andra gulkorn
International Harvester Sov gott Rose-Marie | Love Records 1968
Pugh Rogefeldt Pugh (Ja, dä ä dä!) | Metronome 1969
Robert Karl-Oskar Broberg Tjejjer | EMI 1969

1970-luku

Bernt Staf När dimman lättar | Metronome 1970
Anders F Rönnblom Din barndom skall aldrig dö | Decca 1971
Eri esittäjiä Sånger om kvinnor | MNW 1971
Sven-Bertil Taube Änglamark | Svenska Ljud 1971 • Paras CD-osuma Ett samlingsalbum 1959–2001
Eri esittäjiä Festen på Gärdet | Silence 1971
Hoola Bandoola Band Vem kan man lita på? | MNW 1972
Östen Warnerbring Skåne | Philips 1973
Thorleifs Gråt inga tårar… | Platina 1975
Agneta Fältskog Elva kvinnor i ett hus | Cupol 1975
Abba Abba | Polar 1975
Tältorkestern Vi äro tusenden | Nacksving 1977
Ulf Lundell Nådens år/Dådens år | Parlophone 1978

1980-luku

Gyllene Tider Gyllene Tider | Parlophone 1980
Eldkvarn Musik för miljonärer | Silence 1980
Vikingarna Kramgoa låtar 9 | Mariann 1981
Abba The Visitors | Polar 1981
Carola Främling | Mariann 1983
Ebba Grön Staten & kapitalet • 7″ | Parhaat CD-osumat Kärlek & upprorBoxen
Yngwie J. Malmsteen Rising Force | Polydor 1984
Europe The Final Countdown | Epic 1986
Magnus Uggla Den döende dandyn | CBS 1986
Eva Dahlgren Ung och stolt | The Record Station 1987
Roxette It Must Have Been Love • 7″ | EMI 1987 • Soundtrack Pretty Woman
Lasse Stefanz Livets ljusa sida | Frituna 1988
Neneh Cherry Raw Like Sushi | Circa/Virgin 1989

1990-luku 

Dr. Alban Hello Afrika (Tell Me How You’re Doin) • 7″ • 12″ • CD-single | SweMix/Logic/Arista 1990 • Paras CD-osuma Hello Afrika – The Album
Björn Afzelius Tusen bitar | Rebelle Records 1990
Titiyo Titiyo | Telegram Records 1990
Grymlings Grymlings | Warner Music Sweden/Grymlings Records 1990
Wilmer X Mambo feber | EMI/Hi Fidelity 1991
Army Of Lovers Massive Luxury Overdose | Ton Son Ton 1991
Sven-Ingvars Två mörka ögon | Nordiska Music Gruppen 1991
Ace Of Base Happy Nation | Mega Records 1992
Atomic Swing A Car Crash In The Blue | Sonet/Polydor 1993
The Latin Kings Välkommen till förorten | Warner Music Sweden 1994
The Cardigans Emmerdale | Stockholm Records/Trampolene 1994
Bo Kaspers Orkester Amerika | Columbia 1996
Dilba Demirbag Dilba | Strawberry Records/Warner Music Sweden 1996
Kristina från Duvemåla • 3CD | Mono Music 1996

2000–2009

Håkan Hellström: Känn ingen sorg för mig Göteborg | Virgin 2000
Kent: Vapen & ammunition | RCA/BMG Sweden 2002
Lars Winnerbäck Söndermarken | Sonet 2003
Broder Daniel Shoreline | Virgin/Dolores 2003 • Paras CD-osuma Cruel Town
The Knife Deep Cuts | Rabid Records/V2 2003
Markoolio In med bollen • CD-single | Bonnier Musik 2004 • Paras CD-osuma Bäst off
Lena Philipsson Det gör ont • CD-single | Columbia 2004 • Paras CD-osuma Det gör ont en stund på natten men inget på dan
Timbuktu Alla vill till himmelen men ingen vill dö | Juju Records 2005
Benny Anderssons orkester med Helen Sjöholm BAO! | Mono Music 2004
Thåström Skebokvarnsv. 209 | Sonet 2005
Peter Björn and John Young Folks | Wichita 2006
Frida Hyvönen Silence Is Wild | Licking Fingers 2008

Kuka sitten oli koko 1900-luvun merkittävin ruotsalainen artisti? Siitä on varmasti yhtä monta mieltä kuin vastaajiakin. Vuonna 2000 asiaa kysyttiin ruotsalaisilta television katsojilta. Vastauksena ei silloin ollut Abba tai Roxette, vaan äänestyksen voitti Thorleifs, Norrhultissa vuonna 1962 perustettu tanssiorkesteri. Thorleifs oli vuonna 2009 mukana Melodifestivalenissa eli Ruotsin Eurovisiokarsinnoissa, mutta yhtyeen suurin menestys oli vuonna 1975 levytetty Gråt inga tårar, joka oli siis television katsojien mielestä kaikkien aikojen paras ruotsalainen levy. Yhtyeen perustaja Thorleif Torstensson menehtyi koronaan tammikuussa 2021, joten vuodatetaan kuitenkin kyynel hänen muistolleen.

Thorleifs: Gråt inga tårar.

Jatko-opintoja varten kirjastoista löytyy todella runsas valikoima ruotsalaista musiikkia koskevaa kirjallisuutta, levyjä ja nuottikokoelmia. Suomen kielellä on vain kaksi Abban vaiheita käsittelevää teosta, mutta kouluruotsilla muutkin avautuvat helposti. Tässä poimintoja Finna.fi-tietokannasta:

Abba – koko tarina Andrew Oldham & Tony Calder & Colin Irwin & kääntäjä Maria Lyytinen, 303 sivua | Ajatus 2005
Abba Carl Magnus Palm & kääntäjä Pia Livia Hekanaho, 444 sivua | Like 2009
Vuosi Tommy Cosmon elämässä Ulf Lundell & kääntäjä Aarne T.K. Lahtinen, 397 sivua | Tammi 1978

Läs mera
Finna.fi

Abba • The Story – berättelsen om supergruppen Carl Magnus Palm, 415 sidor | Wahlström & Widstrand 2008
Ingen går hel ur det här – mitt liv i den svenska musiken Kjell Andersson, 591 sidor | Albert Bonniers förlag 2021
Sömnen Ulf Lundell, 331 sidor | Wahlström 1977 • Wahlström & Widstrand 1983
Tusen svenska klassiker – böcker, filmer, skivor, tv-program från 1956 till i dag Jan Gradvall [och andra], 1000 sidor | Norstedt 2009
Vikingarna – berättelsen om hela folkets dansband  Bo Thunberg & teckningar Ellen Auensen & fotografer Alexander Crispin & Christer Höglund & Hans M. Karlsson, 161 sidor | Lyckaäpple 1992
Vill du ha din frihet får du ta den • Ulf Lundell – en biografi Vol. 1–3 Måns Ivarsson, 356, 297 och 334 sidor | Ordupplaget 2007

Read more about Swedish popular music
Finna.fi

Abba – The Name Of The Game Andrew Oldham & Tony Calder & Colin Irwin | Sidgwick & Jackson 1995 • Pan Books 1996
The Encyclopedia of Swedish Progressive Music 1967–1979 – From Psychedelic Experiments To Political Propaganda  Editors Tobias Petterson & Ulf Henninsson , 235 pages • Book+CD | Premium 2007
Made In Sweden – Studies In Popular Music Editors Alf Björnberg & Thomas Bosses, 255 pages | Routledge 2017

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-ja Finna.fi-linkit tarkistettu 16.2.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi

Odotettuja levyuutuuksia | loppuvuosi 2021

Loppuvuoden 2021 uusia levyjä Suomesta, ulkomailta ja kirjastosta

Musiikkikirjastot.fi:n kirjastoblogi Musiikki kuuluu kaikille vinkkaa pienten ja suurten levy-yhtiöiden suojatteja Suomesta ja ulkomailta.

Marras-joulukuun 2021 kotimaista: Richard Dawson & Circle, Holy Play Boys [Tuure Kilpeläinen & Teho Majamäki], Omnium Gatherum, Pasa, Pelagos ja Swallow The Sun.

Loppuvuoden ulkomaista: Adele, Damon Albarn (ex-Blur), Bullet For My Valentine, Converge & Chelsea Wolfe, Robert Plant & Alison Krauss, Sting (ex-The Police), Weeping Willows, Volbeat, Neil Young & Crazy Horse ja ensimmäinen ABBA-albumi neljäänkymmeneen vuoteen.

Odotettua klassista:
Camerata ZürichIgor KarskoMaïa Brami: Janacek • On An Overgrown Path

Linkkejä eteenpäin Levyhyllyihin ja artistisivuille

Nostouutisissa on hyödyllisiä linkkejä eteenpäin. Videoiden ja somekanavien lisäksi nostot on kytketty kirjastoblogiin Levyhyllyt, josta löytyy satoja artikkeleita musiikkia.

Uutuuksien varaaminen ja Finna

Jos levytys on varattavissa kirjastosta, se on linkitetty Finna-palvelun hakutulokseen.

Levyuutuuksia
2022

Alkukesä 2022
Kevät 2022
Alkuvuosi 2022

Levyuutuuksia
2021

Syksy 2021
Keskikesä 2021
Alkukesä 2021
Kevät 2021
Alkuvuosi 2021

Vinkkaa lisää uutuuksia toimitukselle:
tuomas.pelttari@hel.fi

Richard Dawson & Circle: Henki | Weird World/Domino Recordings 2021

Richard Dawson & Circle: Henki (2021).

Porilaisen space rockin lähettiläs Circle ja Richard Dawson tulevat 26. marraskuuta yhteisellä albumilla Henki. Levytyksessä suomalaiseen tatsiin yhdistyy tummanleikkisä, hieman Canterbury-progen tuntuinen mielenmaisema. Singleraidan ’Lily’ videolla on mukana snookerlegenda Steve Davis.

Richard Dawsonin uusin albumi ennen Henki-levyä on 2020. Useita kymmeniä albumeita tehneen Circlen edellinen studiolevytys on Terminal (2017).

Toimituksen lämmin suositus Dawson/Circle-fanien lisäksi esimerkiksi Caravanin ja Peter Hammillin ystäville.

Richard Dawson | kotisivu
Circle | Facebook

Richard Dawson & Circle | Levyhyllyt
Henki – luja kuin azobehalko

Lily. Ohjaaja: Mika Taanila.

** **

Holy Play Boys: Seven Sisters | Universal Music 2021

Holy Play Boys: Seven Sisters (2021).

Tuure Kilpeläisen ja Teho Majamäen erikoiskokoonpanon Holy Play Boys albumi Seven Sisters albumi julkaistaan 12. marraskuuta 2021.

Palautumismusaksikin kutsutulle albumille toimituksen lämmin suositus jos olet esimerkiksi Sufjan Stevensin tai David Sylvianin ambientlevytysten ystävä.

Rakkaus.

** **

Omnium Gatherum: Origin | Century Media 2021

Omnium Gathering: Origin (2021).

Melodisen progehtavan deathmetalin suomalainen suurbändi Omnium Gathering saa 5. marraskuuta ulos uutuusalbumin Origin – ennakkoraitoinaan ’Paragon’ ja ’Reckoning’.

Bändin yhdeksäs studiolevy Origin on ulkona 5. marraskuuta 2021. Sitä edeltävät Grey Heavens (2016) ja The Burning Cold (2018).

Toimituksen lämmin suositus Amorphis-fanien lisäksi esimerkiksi Swallow The Sunin ja Devin Townsendin ystäville. Omnium Gatherum tekee marraskuussa 2021 lyhyen kiertueen Suomessa.

4.11. Tavastia, Helsinki 
5.11. House Of Rock, Kouvola 
6.11. Utopia, Turku 
10.11. Suistoklubi, Hämeenlinna 
11.11. Lutakko, Jyväskylä 
13.11. Olympia, Tampere

Omnium Gatherum
Jukka Pelkonen – laulu
Markus Vanhala – kitara, clean vocals
Aapo Koivisto – kosketinsoittimet
Mikko Kivistö – bassokitara, clean vocals
Atte Pesonen – rummut

Omnium Gatherum | kotisivu
Omnium Gatherum | Facebook

Reckoning. Ohjaaja: Owe Lingwall / Dreamday Media.

** **

Pasa: Huominen ei koskaan tiedä | Playground 2021

Pasa: Huominen ei koskaan tiedä (2021).

Suomalainen poprockbändi Pasa jatkaa 12. marraskuuta julkaistavalla kolmosalbumilla Huominen ei koskaan tiedä. Sitä edeltävät debyyttilevy Pasa (2011) ja Meistä piti tulla (2018).

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Pimeyden, Olavi Uusivirran ja Years & Yearsin ystäville.

Pasa | Facebook
Pasa | Instagram

Mustikkamaa. Ohjaaja: Tuomas Viiliäinen.

** **

Pelagos: The Boat | Svart Records 2021

Pelagos: The Boat (2021).

Beach music from the ghost town. Näin kuvaa Pelagos-yhtyeen Instagram syvän psykedeelistä indie rockia. Suomalaisbändin toinen studioalbumi The Boat julkaistaan 12. joulukuuta 2021. Se seuraa vuonna 2018 julkaistua debyyttiä Revolve.

Toimituksen lämmin Pelagos-suositus esimerkiksi Circlen, Death Hawksin ja Jess And The Ancient Onesin ystäville.

Pelagos | Facebook
Pelagos | Instagram

Zest.

** **

Swallow The Sun: Moonflowers | Century Media Records 2021

Swallow The Sun: Moonflowers (2021).

Melodista ja kaihoisaa metallimusiikkia tekevä suomalainen Swallow The Sun palaa albumilla Moonflowers. Kahdeksannen studiolevyn ennakkoraitana tuli ulos juhlava ’Woven Into Sorrow’.

Uutuuslevy jatkaa Swallow The Sunin tarinaa eteenpäin albumeista Songs From The North I, II & II (2015) ja When A Shadow Is Forced Into The Light (2019). Moonflowers on ulkona 19. marraskuuta 2021.

Swallow The Sun | kotisivu
Swallow The Sun | Facebook
Swallow The Sun | Instagram

Swallow The Sun | Levyhyllyt
Moonflowers – elämänlankaa kehräämässä

Woven Into Sorrow.

Musiikkikirjastot.fi

Camerata Zürich & Igor Karsko • Maïa Brami: Janáček – On An Overgrown Path | ECM 2021

Maailmankuulu sveitsiläinen kamariorkesteri Camerata Zürich johtajanaan Igor Karsko tuo uuden valon säveltäjä Janáčekin viisitoistaosaiseen pianosarjaan On An Overgrown Path. ECM New Series -julkaisun CD ja striimi on ulkona 26. marraskuuta 2021.

Camerata Zürich | Facebook

ECM Records | kotisivu
ECM Records | Facebook

Musiikkikirjastot.fi

ABBA: Voyage | 1221 AB/Polar Music 2021

Mitä ihmeellisin popmusiikkimaailman paluu on totta: ABBA julkaisi 2. syyskuuta singleraidat ’I Still Have Faith In You’ ja ’Don’t Shut Me Down’. Ruotsalaisnelikon uusia biisejä osattiin odottaa jo vuosia, mutta suurin yllätys pysyi piilossa viimeiseen asti.

Somessa 26. elokuuta alkanut ABBA Voyage -vyörytys tarkoitti jotain, mitä kukaan ei osannut odottaa: uutta kymmenen biisin albumia. Voyage on ulkona 5. marraskuuta 2021, hieman alle 40 vuotta The Visitors -klassikon jälkeen. Ensi keväänä on luvassa ABBA Voyagen keikkaelämys, jossa Agnetha, Anni-Frid, Björn ja Benny esittävät uusia ja vanhoja ABBA-biisejä digitaalisten ABBAtar-hahmojen välityksellä.

ABBA Voyage | kotisivu
ABBA Voyage | Facebook

Voyage
1. I Still Have Faith In You
2. When You Danced With Me
3. Little Things
4. Don’t Shut Me Down
5. Just A Notion
6. I Can Be That Woman
7. Keep An Eye On Dan
8. Bumblebee
9. No Doubt About It
10. Ode To Freedom

ABBA
Agnetha Fältskog
Anni-Frid Lyngstad
Benny Andersson
Björn Ulvaeus

I Still Have Faith In You.

** **

Adele: 30 | Columbia 2021

Adele: 30 (2021).

Laulaja-lauluntekijä Adele palaa kuusi vuotta albumin 25 jälkeen uutuuslevyllä 30. Ensimmäinen singleraita ’Easy On Me’ julkaistiin 15. lokakuuta. Adelen (s. 1988) paluualbumi 30 on ulkona 19. marraskuuta.

Adele | Facebook
Adele | Instagram
Adele | Twitter

Easy On Me.

** **

Damon Albarn: The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows | Transgressive Records 2021

Damon Albarn: The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows (2021).

Englantilainen muusikko Damon Albarn on tehnyt kiinnostavia levytyksiä Blurin ja Gorillazin lisäksi soolona. Albarnin tuorein levytys on ulkona 12. marraskuuta 2021.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Tame Impalan ja The Nationalin ystäville.

Damon Albarn | Facebook

Levyn The Nearer The Fountain, More Pure The Stream Flows avaa sen vaikuttava nimiraita.

** **

Bullet For My Valentine: Bullet For My Valentine | Spinefarm Records 2021

Bullet For My Valentine: Bullet For My Valentine (2021).

Tymäkkää metallitatsia tuottava Bullet For My Valentine tulee marraskuussa albumilla Bullet For My Valentine. Lohduttomasti nimetyn walesilaisyhtyeen seitsemännen studiolevyn on tuottanut Carl Bown. Uutuus jatkaa BFMV-tarinaa menestyslevyistä Venom (2015) ja Gravity (2018) eteenpäin.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Avenged Sevenfoldin ja Killswitch Engagen faneille.

Bullet For My Valentine | kotisivu
Bullet For My Valentine | Facebook
Bullet For My Valentine | Instagram
Bullet For My Valentine | Twitter

Knives. Ohjaajat: Fiona Garden, Carl Addy.

** **

Converge & Chelsea Wolfe: Bloodmoon • I | Epitaph 2021

Doom/Goth-mielentilan rajusta ja kauniista päästä tulee Convergen ja Chelsea Wolfen metallinen albumi Bloodmoon • I. Uutuuslevyn CD ja striimi ovat ulkona 19. marraskuuta, vinyylipainos kesäkuussa 2022.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Swansin, Dead Can Dancen ja Einstürtzende Neubautenin ystäville.

Converge | kotisivu
Converge | Facebook
Converge | Instagram

Converge | Levyhyllyt
Bloodmoon • I – apokalyptista itsetutkiskelua

Blood Moon.

** **

Doodswens: Lichtvrees | Svart Records 2022

Alankomaalainen black metal -duo Doodswens ovat Fraukje van Burg (laulu ja kitara) ja Inge van der Zon (rummut). Bändin ensimmäisen levytyksen Demo 1 jälkeen on vuorossa varsinainen debyyttialbumi: Lichtvrees on ulkona Svart Recordsilta 6. joulukuuta (CD), vinyyli 14. tammikuuta 2022.

Toimituksen lämmin suositus melodisen bläkkiksen ystäville.

Doodswens | Facebook

In Mijn Bloed.

** **

Robert Plant & Alison Krauss: Raise The Roof | Rounder 2021

Robert Plant & Alison Krauss: Raise The Roof

Kaunis Raising Sand saa jatkoa 14 vuoden jälkeen kun Robert Plant ja Alison Krauss saavat ulos toisen yhteislevytyksensä. Raise The Roof on ulkona 19. marraskuuta 2021, mukana singleraita ’Can’t Let Go’.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi J.J. Calen ja Bob Dylanin faneille.

Raise The Roof
Quattro (World Drifts In)
The Price Of Love
Go Your Way
Trouble With My Lover
Searching For My Love
Can’t Let Go
It Don’t Bother Me
You Led Me To The Wrong
Last Kind Words Blues
High And Lonesome
Going Where The Lonely Go
Somebody Was Watching Over Me

Alison Krauss | Facebook
Robert Plant | Facebook

Robert Plant | Levyhyllyt
Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta

Can’t Let Go.

** **

Sting: The Bridge | A&M 2021

Sting: The Bridge (2021).

Brittiläinen rocktähti ja laulaja-lauluntekijä Sting (ex-The Police) jatkaa virkeää julkaisutahtia, johon on totuttu soolouran debyytistä The Dream Of The Blue Turtles (1985) lähtien. The Bridge on Stingin (Gordon Sumner, s. 1951) viidestoista studioalbumi. 

Uutuuslevyn The Bridge ennakkobiiseinä julkaistiin irtonainen ’If It’s Love’ ja syyskuun viimeisenä ulos tullut ’Rushing Water’. Stingin edelliset albumit ovat vapautuneesti rokkaava 57th & 9th (2016), jamaikalaisartisti Shaggyn kanssa tehty 44/876 ja inspiroitunut reworks-levy My Songs (2019).

The Bridge on ulkona 19. marraskuuta 2021. Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Annie Lennoxin, Sealin ja tietysti The Policen ystäville.

Sting | kotisivu
Sting | Facebook
Sting | Instagram
Sting | Twitter

If It’s Love.

Rushing Water.

** **

Volbeat: Servant Of The Mind | Vertigo/Republic/Universal 2021

Volbeat: Servant Of The Mind (2021).

Tanskalainen Volbeat saa ulos lisää poppaavaa ja billyvivahteista metallia: kahdeksas studioalbumi on ulkona 3. joulukuuta 2021. Uutuuslevy Servant Of The Mind sisältää ennakkoraidat ’Wait A Minute My Girl’ ja ’Shotgun Blues’.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi Five Finger Death Punchin ja Machine Headin faneille.

Volbeat | Facebook
Volbeat | Instagram
Volbeat | Twitter

Shotgun Blues.

** **

Weeping Willows: Songs Of Winter | Razzia 2021

Ruotsalaisyhtye Weeping Willows lähestyy joulunpyhiä uudella joulualbumilla. Songs Of Winter on ulkona 19. marraskuuta 2021. Toimituksen lämmin suositus myös aiemmalle sesonkilevylle Christmas Time Has Come (2014).

Toimituksen lämmin suositus Magnus Carlsonin ja Håkan Hellströmin ystäville.

Weeping Willows | Facebook

The Magic Is Real. Weeping Willows feat. Lisa Nilsson

** **

Neil Young & Crazy Horse: Barn | Reprise 2021

Neil Young & Crazy Horse: Barn (2021).

Uusi Neil Youngin ja Crazy Horsen studioalbumi Barn on ulkona 10. joulukuuta.

Toimituksen lämmin suositus esimerkiksi David Crosbyn, The Bandin, J.J. Calen ja rootsinmman Neil Young -tuotannon ystäville.

Neil Young Archives | kotisivu
Neil Young Reprise Records | Facebook

Neil Young | Levyhyllyt
After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack

Song Of The Seasons.

Musiikkikirjastot.fi