Lauluja koronaa vastaan • Harharetkiä YouTubessa 15

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 15

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidestoista artikkeli käsittelee korona-aiheisia lauluja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Ensi kerralla
Argentiina

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Lauluja koronaa vastaan

’We Are The World’, ’Give Peace A Chance’, Artistit avohakkuita vastaan… Vuosien mittaan muusikot ovat julkaisseet levyjä moniin hyviin tarkoituksiin. Mutta missä ovat laulut koronaepidemiaa vastaan?

Stop Corona. Kuvankaappaus videolta Stopeo ny Corona (2020).

Voi olla, että muusikot ovat (aivan aiheellisesti) kokeneet jääneensä pandemian pahiten kohtelemaksi ryhmäksi. Hyväntekeväisyyskonserttejahan ei ole voitu järjestää, mutta silti aloin ihmetellä, eikö aiheesta ole tehty musiikkia.

Internetistä löytyy hakusanoilla covid, koronavirus tai pandemia tuhansia ja taas tuhansia sivuja, sekä asiallisia että epäasiallisia. Venäläinen sivusto lupaa, että tuore inkivääri estää vuorenvarmasti taudin puhkeamisen. Mutta kesti kauan, ennen kuin löysin mitään aiheeseen liittyvää musiikkia.

Lopulta tärppäsi. Madagaskar on maailman neljänneksi suurin saari, jossa on 27 miljoonaa asukasta. Jo vuonna 2020 maan tunnetuimmat artistit taltioivat YouTubeen musiikkivideon, jossa kehotetaan kaikkia käyttämään maskia. En ymmärrä malagassin kieltä, mutta laulun sanoma tulee kyllä selväksi – niin kuin sekin, että sponsorina on ollut paikallinen virvoitusjuomatehdas.

Stopeo ny Corona. Jerry Marcoss & co. Ohjaajat: Ronny Jonah & David Randriamanana.

Tämän videon viesti oli optimistinen: käyttäkää maskia, niin taudin kulku pysähtyy. Ilmeisesti malagassit eivät kuitenkaan ottaneet heti opiksi, sillä YouTubeen ilmestyi myös huomattavasti synkempi musiikkivideo, jossa tunnetut artistit varoittavat koronan vaaroista.

Coronavirus. Artiste Taratr’i Boeny.

Tällainen synkkä kampanja, jossa artistien esitysten lomaan on leikattu kuvia avoimista haudoista ei ehkä olisi sopinut Suomeen. Tilastojen mukaan Madagaskarilla on kuitenkin ollut vähemmän koronakuolemia kuin Suomessa, joten se on hyvinkin saattanut tehota.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos olisi ainakin voinut harkita samanlaista kampanjaa kuin Meghalayan hallitus. Himalajan kupeessa sijaitseva kolmen miljoonan asukkaan Meghalaya on yksi Intian pienimmistä osavaltioista, jonka asukkaista valtaosa on kristittyjä. Alueella puhutaan yleisesti khasia ja englantia, jotka ovat covid-aiheisen musiikkivideon kielet. Lapsille suunnatussa sympaattisessa opetusvideossa taustalaulajana toimii Meghalayan pääkaupungissa Shillongissa vaikuttava yhtye The Quint. Tämä on niin hyvä, että se olisi viime vuonna voinut sellaisenaan pyöriä myös Suomen televisiossa – onhan meilläkin kohta englanti toisena kielenä.

Pekka Gronow

Corona Out – A song to fight Coronavirus from Shillong. The Quint.

Lue lisää koronapandemiasta
Finna.fi

Kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita koronapandemiaan liittyen

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 21.12.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow, lauluja koronaa vastaan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Dagestanista • Harharetkiä YouTubessa 14

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Dagestan • Osa 14

Dagestan.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin neljännentoista artikkelin aiheena on Dagestan.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Dagestan

Dagestan on Venäjän federaation eteläisin osa, joka sijaitsee Kaukasus-vuorten ja Kaspianmeren välissä. Matkailufilmeissä maasta näytetään lammaspaimenia ja jylhiä vuoristoja, mutta paikallisten asukkaiden nettiin lataamat videot antavat tilaisuuden kurkistaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, johon kuuluu iskelmätähtiä, ravintolailtoja ja hääjuhlia. Dagestanin pääkaupunki Mahatškala on Helsingin kokoinen kaupunki, jossa kadulla voi vastaan tulla vaikka ”flash mob”, niin kuin tässä videossa:

Flash mob Mahatskalassa (Ali Osmanov)

Tässä tanssitaan joukolla lezginkaa, hiphopin kaukasialaista vastinetta. Tyttöjen asuista näkyy, että ollaan koulun pihalla. Valkoiseen huppariin pukeutunut mies on Ali Osmanov, maaninen videokuvaaja, jonka YouTube – kanavalla on miljoona tilaajaa ja yli 1700 videota. Ne on kuvattu eri kaupungeissa, mutta kaikissa tanssitaan lezginkaa. 

Vaikka Dagestanissa on edelleen lammaspaimenia, YouTube, Instagram, iPhonet ja muut nykyajan ilmiöt ovat arkipäivää. Dagestanin suosituimmalla laulajatähdellä Zeynab Mahajevalla on Instagramissa 300 000 seuraajaa, ja hänen äänitteitään voi kuunnella YouTubessa, Spotifyssa ja muissa tutuissa palveluissa. Yksi hänen suosituimmista kappaleistaan on ’Moi avarets’ (Minun avaarini). Huomatkaa, miten katsomon tytöt kuvaavat innokkaasti esitystä kännykkäkameroillaan.

Зайнаб Махаева. мой аварец.

Zeynab Mahajeva on kansallisuudeltaan avaari. Muiden avaarien tavoin hän on ylpeä kielestään ja kulttuuristaan. Dagestanissa on 13 virallista kieltä, joista suurin on avaari. Kielen puhujia on yli 700000. Sitten tulevat dargit, kumykit, lezgit, lakit, tabasaranit ja kaikki muut. Tämä asettaa haasteita Dagestanin televisiolle, jonka on lähetettävä ohjelmaa kaikilla kielillä. Dagestanin television musiikkiohjelmia voi bongata YouTubesta. Sieltä löytyy esimerkiksi lezgien vuotuinen laulukilpailu Lezgi ses. Se on kuin Eurovision laulukilpailu, paitsi että lauluja ei esitetä englanniksi vaan lezgiksi. Jotenkin tämä tuntuu aidommalta, vaikka toisaalta se osoittaa, että television laulukilpailut välkkyvine valoineen ja juhlapukuisine juontajineen ovat kaikkialla samanlaisia.

Лезги Сес 2017 / Lezgi ses

Toinen suosittu dagestanilainen laulaja on Amiran Sultanov. Hän on dargi ja laulaa dargin kielellä. Amiranilla on oma YouTube-kanava osoitteessa АМИРАН ТВ Султанов. Sen selailu on hyvä johdatus paikalliseen musiikkikulttuuriin. Suurin osa videoista on luvattu ravintolakeikoilta, mutta joukossa on myös otoksia televisioesiintymisistä. Löytyypä videoiden joukosta muutama mainio taltiointi maaseudun kyläjuhlista. Maassa, jossa on 13 kieltä, täytyy olla jokin yhteinen kieli, ja kuulutukset ovat useimmiten venäjäksi, vaikka laulut ovat dargiksi. Fanien kommentit on näköjään myös kirjoitettu venäjäksi, vaikka dargilla olisi periaatteessa oma kirjakielensäkin. 

Amiranin YouTube-kanavalla on satoja videoita, mutta minua on erityisesti viehättänyt ’Aifonra tulekara’. Se on pieni kertomus, jossa Amiran käy terveysasemalla ja ihastuu sairaanhoitajaan (oikeasti laulajatar nimeltä Azarina). Rakastunut Amiran painuu saman tien telemyymälään ja ostaa Azarinalle kihlajaislahjaksi iPhonen (dargiksi Aifon). Suunnitelma toimii, ja pariskunta siirtyy kuhertelemaan kylpylään Kaspianmeren äärelle, Dagestanin aurinkorannikolle.

Айфонра тIулекара.

Dagestanin musiikista löytyy kirjallisuutta venäjäksi, mutta kieltä taitamattomalle Internet on korvaamaton apuneuvo.  Senkin käyttö vaatii jonkin verran harjoittelua. Jos YouTuben hakukenttään kirjoittaa vain ”Dagestan”, tuloksena on juuri niitä iänikuisia matkailufilmejä raunioista ja lammaspaimenista.

Täytyy siirtyä kyrillisiin kirjaimiin. Vaikka venäjä olisikin hukassa ja näppäimistöstä puuttuvat kyrilliset kirjaimet, Google translate tulee apuun. Kielen nimi ja venäjän kielen sana ”laulut” (pesni) tai populaarimusiikin venäjänkielinen yleisnimi ”estrada” toimivat, kun käännöksen copypeistaa YouTubeen. Esimerkiksi haku Лакские песни (Lakskie pesni, lakilaisia lauluja) löytää heti soittolistan, jolla on 126 videota. Sen jälkeen YouTuben algoritmit alkavat ohjata syvemmälle lakilaiseen kyberavaruuteen.

Jos haluaa päästä dagestanilaisen kulttuurin ytimeen, kannattaa vielä katsella häävideoita. Kaukasian kansat ovat kuuluisia ylenpalttisista häistään, joissa suvut näyttävät mahtinsa. Häissä noudatetaan kunkin kansan perinteisiä tapoja, mutta yleensä juhliin liittyy suuri autokulkue, ravintolatarjoilu notkuvine pöytineen ja nimekäs orkesteri. Ennen vanhaan oli myös tapana ammuskella ilmaan, millä saattoi olla ikäviä seurauksia.

Vieraat tanssivat, ja suvun vanhat herratkin näyttävät notkeutensa tanssilattialla. Muutama vanha rouva katselee happamana sivusta ja ajattelee, että olisihan se tyttö saanut paremmankin. Tietysti paikalle on palkattu myös kuvaaja, ja nykyisin häävideot julkaistaan ylpeästi sosiaalisessa mediassa. Umpimähkään tehty haku дагестанская свадьба  (dagestanilaiset häät) löysi ensimmäiseksi videon, jossa juhlijat kuuluvat kumykeihin, Dagestanin kolmanneksi suurimpaan kansaan. 

Dagestanilaisia häitä löytyy YouTubessa sadoittain, niitä voi selata tuntikausia. Useimmissa on pääpaino morsiusparin asuilla, autokulkueella ja tarjoilulla. Tanssikin kuuluu asiaan, mutta orkesteri yleensä vain vilahtaa kuvissa. Magaramkentista, Dagestanin etelärajalta löysin kuitenkin häät, joiden kuvaaja on musiikin ystävä; hän on kuvannut nimenomaan orkesteria. Video on kerännyt internetissä yli sata arvostavaa kommenttia Azerbaidzhania ja Kazakstania myöten. 

ARSEN ARAKELYAN KLARNET ЮЖДАГ 2СВАДЬБА.

CD | Finna

Hakusana ”Dagestan” löytää Finna-tietokannasta lähes 300 dokumenttia, mutta vastaan tulee vain yksi CD-levy:

Oh Pleasure Songs And Melodies From Dagestan Ay Lazzat | Paradox/Pan Records 1995

Ay Lazzat
Zuhra Shandieva – laulu
Mutay Khadullaev – chagana, kumuz, pandur, zurna
Ali-Omar Aliev – laulu, nagora, lyömäsoittimet, harmonikka
Said Gabibov – harmonikka, nagara, lyömäsoittimet
Sanijat Sultanova – laulu

Lue lisää Dagestanista | Finna.fi

Kotimaani Dagestan Rasul Gamzatov & kääntäjä Ulla-Liisa Heino, 215 sivua | Suomi-Neuvostoliitto-seura 1988

Lue Dagestanista venäjäksi | Finna.fi

Мой Дагестан Расул Гамзатов & Владимир Алексeeвич Солоухин | Molodaâ gvardiâ 1972 & Kniga 1985

Kirjallista aineistoa on runsaasti. Ensimmäisenä tuli vastaan Dagestanin kansallisrunoilijaksi mainitun Rasul Gamzatovin muistelmateos Kotimaani Dagestan.

Lue lisää dagestanilaisesta musiikista | Finna.fi

Atlas muzikal’nyh insrumentov narodov Dagestana • Атлас музикальных инсрументов народов Дагестана Mahašir Âkubov | Izdatel’stvo DNC RAN 2003

Taiteilija Hugo Simbergin matkakertomus | Finna.fi

Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa Hugo Simberg & kääntäjä Jorma Ojala | IdeaNova 2004

Historiasta kiinnostuneet voivat tarttua myös Hugo Simbergin teokseen Muistoja ratsastusmatkalta Kaukasiassa, joka kertoo taidemaalarin käynnistä alueella vuonna 1899, jolloin Suomi ja Dagestan kuuluivat vielä samaan valtakuntaan. Muistona matkasta on Simbergin maalaus Vuoristopuro Kaukasiassa Kansallisgalleriassa. 

Internetistä löytyy Elmira Bashirovna Abdullaevan englanninkielisiä artikkeleita Dagestanin musiikista, jotka auttavat pahimpaan tiedonnälkään.

Dagestanskaja Pravda | etusivu

Venäjänkielinen Dagestanskaja Pravda on Dagestanin suurin sanomalehti, joka on luettavissa netissä. Siinä on myös kulttuuriuutisia, kuten juttu Zeynab Mahajevasta.

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 30.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Banneri Gronow Dagestan.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Venäjältä • Harharetkiä YouTubessa 13

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 13 • Venäjä

Venäjä karttapallo

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kolmannentoista artikkelin aiheena on Venäjä.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Venäjä

’Mantshurian kummut’, ’Valkoakaasiat’, ’Mustat silmät’, ’Katjusha’, ’Kasakkapartio’, ’Rakastan sinua elämä’, ’Gabrielle’, ’Lokki’, ’Ystävän laulu’, ’Laivat’, ’Miljoona ruusua’… luetteloa suomeksi käännetyistä venäläisistä lauluista voisi jatkaa loppumattomiin. Tähän verrattuna venäläistä populaarimusiikkia koskeva suomenkielinen kirjallisuus on yllättävän niukkaa. Kirjastosta ei löydy juuri muuta kuin Artemi Troitskin Terveisiä Tšaikovskille.

Troitskin kirja on sisäpiiriläisen kirjoittama kronikka venäläisen rockin kuumeisista syntyvuosista ennen Neuvostoliiton hajoamista. Rock saapui Neuvostoliittoon lähes yhtä varhain kuin Suomeenkin, mutta virallinen musiikkielämä vierasti sitä. Rockyhtyeet saivat esiintyä esikaupunkien nuorisotaloilla ja opiskelijaklubeilla, mutta radioon tai äänilevyille niillä ei ollut asiaa. Näin ollen tiedot neuvostorockin alkuvaiheista ovat pitkälti legendaa, soivia dokumentteja on säilynyt vain kotinauhoituksilla.

Ensimmäiset ”viralliset” rockfestivaalit ja levytykset olivat 1980-luvun alussa. Troitskin kirja ilmestyi 1988, kun neuvostorock oli Gorbatshovin ja perestroikan myötä jo nousukiidossa. Kirill Serebrennikovin hiljattain Suomessakin nähty elokuva Kesä (Leto, лето) oli mainio fiktiivinen kuvaus Leningradin rockskenestä 1980-luvun alkuvuosina. Sen voi hyvällä tuurilla löytää YouTubesta.

Elokuvan sankari on nuori Viktor Tsoi (1962–1990), venäläisten oma Jim Morrison, jonka haudalla on aina tuoreita kukkia. Tsoin Kino-yhtye on yksi venäläisen rockin suurista legendoista. Yhtyeen levytys ’Gruppa krovi’ (Veriryhmä, 1988) otti kantaa päättymässä olevaan Afganistanin sotaan tavalla, joka vielä pari vuotta aikaisemmin olisi johtanut pikaisiin sensuuritoimiin:

– Hihaan on kirjoitettu veriryhmäni
Hihaan on kirjoitettu henkilönumeroni
toivota minulle onnea taistelussa…

Laulusta on tehty Venäjällä musiikkivideo, jossa sota on käännetty tavalliseksi katutappeluksi. Kun Metallica vuonna 2019 vieraili Moskovassa, maailmankuulu yhtye esitti tribuutin Viktor Tsoille. Ohjelmassa oli ylimääräisenä numerona ’Gruppa krovi’. En osaa arvioida, kuinka hyvin James Hetfield äänsi venäjää, sillä lauluosuudesta vastasi stadionin 80 000 hengen yleisö, joka osasi sanat ulkoa. Esityksestä löytyy YouTubessa useita tallenteita.

Metallica: Gruppa krovi.

Terveisiä Tšaikovskille käy eloisalla tavalla läpi neuvostorockin syntyvaiheet ja tärkeimmät artistit. Tsoinin rinnalla kannattaa tutustua ainakin Boris Grebenštšikoviin. Akvarium-yhtyeen keulahahmo ja Venäjän Bob Dylan on yhä legenda Venäjän rockpiireissä. Niin kauan kun rock edusti venäjällä oppositiota, se huomioitiin lännen medioissa, ja rajuimmissa arvioissa rockin väitettiin jopa saaneen aikaan Neuvostoliiton kaatumisen. Nyt kun se on kaatunut, kukaan ei enää kirjoita siitä. ”BG” esiintyi pari vuotta sitten Suomessakin, mutta lehdistö vaikeni. Yleisö taisi olla lähinnä Suomessa asuvia venäläisiä.

1970-luvun venäläiset rokkarit eivät protestoineet ainoastaan neuvostojärjestelmää kohtaan. He olivat oppositiossa myös sen aikaista neuvostoviihdettä vastaan. Venäjän kielellä populaarimusiikin yleinen nimitys on estrada (эстрада). Se merkitsee suunnilleen samaa kuin englannin kielen ”variety”. Neuvostoliitto tuotti valtavat määrät ”estradaa”, se soi radiossa, televisiossa, elokuvissa, äänilevyillä ja jopa uimarannoilla. Iskelmäsäveltäjät kuuluivat maan parhaiten ansaitsevaan eliittiin.

Neuvostoliiton musiikkiteollisuudessa oli itse asiassa yllättävän paljon samoja piirteitä kuin Hollywoodin unelmatehtaassa. Pari vuotta sitten Suomen televisiossa esitettiin Valeri Todorovskin ohjaama mainio nykyvenäläinen sarja Suojasää (Ottepel). Tapahtumat sijoittuvat moskovalaiselle elokuvastudiolle vuonna 1961. Tekeillä on musiikkielokuva, mutta sarjassa juonta joudutaan muuttamaan, kun ministerin rouva pitää sitä liian uskallettuna. En ole löytänyt sarjasta DVD-versiota, mutta se löytyy kokonaisuudessaan YouTubesta, kun hakee alkuperäisellä nimellä latinalaisin tai kyrillisin kirjaimin (оттепель). Suojasään loppukohtaus.

Suuri osa estradasta oli tusinatavaraa, siinä missä läntiset iskelmätkin, mutta joukossa oli helmiä. Sen huomasivat suomalaiset levytuottajatkin, jotka vuolivat kultaa Raimonds Paulsin laululla ’Miljoona ruusua’. Vera Teleniuksen kultalevyn jälkeen laulun venäjänkielinen tulkitsija Alla Pugatšova kutsuttiin konsertoimaan Suomeen, ja myös hänen levynsä menestyivät hyvin.

Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan osanneet myydä omaa populaarikulttuuriaan länteen silloin, kun sillä olisi ollut kysyntää. Estrada-taiteilijat esiintyivät Suomessa pönäköissä ystävyystilaisuuksissa, eikä heidän todellisia ansioitaan oikein ymmärretty. Onneksi amerikkalainen slaavilaisen kirjallisuuden professori David MacFadyen on kirjoittanut venäläisen populaarimusiikin kehityksestä erinomaisen tutkielman. Sarjan keskeinen osa Red Stars löytyy myös suomalaisista kirjastoista.

MacFadyenin käy kirjassa läpi estradan keskeisiä hahmoja. Heihin kuuluvat Klavdia Shulzhenko, Iosif Kobzon, Edita Pieha, Sofia Rotaru, Valeri Leontjev ja Alla Pugatšova. Jokaisella oli oma persoonallinen ohjelmistonsa. Oman osansa saavat myös laulujen sanoittajat, jotka usein olivat tunnustettuja runoilijoita. Venäjänkieliset sanat Miljoonaan ruusuun (миллион алых роз) oli kirjoittanut Andrei Voznesenski, Venäjän Pentti Saarikoski. Laululla on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen tausta. Se kertoo georgialaisesta taidemaalarista Niko Pirosmanista, joka halusi lahjoittaa ihailemalleen näyttelijättärelle miljoona ruusua. Pirosmani kuoli nälkään vuonna 1918, mutta hänestä on tullut kansallissankari: hänen kuvansa koristaa uusia georgialaisia seteleitä. Laulun suomentaja ei kuitenkaan tuntenut sen enempää venäjän kieltä kuin Pirosmanin tarinaa, ja laulusta tuli lattea iskelmä.

MacFadyen näkee Pugatšovassa populaarimusiikin suurten hahmojen, kuten Judy Garlandin tai Frank Sinatran veroisen artistin. Hänen esimerkkinään ei ole ’Miljoona ruusua’, vaan Raimonds Paulsin ja Ilja Reznikin ’Maestro’, jonka Pugatšova levytti vuonna 1981. Laulu kertoo nuoresta taiteilijasta, joka näkee, kuinka hänen mentorinsa on saapunut konserttiin kuuntelemaan häntä. YouTubessa on konserttitulkinta, jossa Pugatšova innostuu improvisoimaan pianon ääressä kilpaa laulun säveltäjän kanssa.

Alla Pugatšova: Maestro.

Teossarjan ensimmäinen osa, hieman epäonnistuneesti nimetty Music for fat people käsittelee estradan syntyvaiheita tsaarin ajoista Stalinin kuolemaan. Teosta ei löydy suomalaisista kirjastoista, joten ostin sen nettikirjakaupasta. Otsikko viittaa kommunismin alkuaikoina käytyyn keskusteluun siitä, mikä oli sosialismiin sopivaa viihdettä (lopputuloksena oli, että melkein kaikki, kunhan se oli venäläisten tekemää). Kirjan keskeinen hahmo on odessalaissyntyinen orkesterinjohtaja Leonid Utjosov (1895–1982), neuvosto-jazzin isä. Utjosov sai ensimmäisenä viihdetaiteilijana arvostetun Neuvostoliiton kansaintaiteilijan tittelin, ei vain iskelmistään vaan myös rintamalla sodan aikana pitämistään sadoista konserteista. 

Utjosovin laulut kuuluvat venäläiseen kollektiiviseen muistiin samalla tavalla kuin Säkkijärven polkka suomalaiseen. Monia Utjosovin ohjelmistoon kuuluneita lauluja on käännetty suomeksikin, kuten ’Tumma yö’ (Тёмная ночь), jonka ovat levyttäneet Henry Theel, Georg Malmsten, Pasi Kaunisto, Taneli Mäkelä ja rautalankayhtye Esquires. ’Odessit Mishka’ (мишка одессит ) on kuuluisa laulu nuoresta pojasta, joka kaatui Odessan saarron aikana, mutta ei koskaan pelännyt, koska oli odessalainen (Utjosovin syntymäkaupunki !).

Otan näytteeksi kevyemmän mutta yhtä legendaarisen laulun, ’S Odesskovo kitsmana’ (С одесского кичмана). Se kertoo kahdesta konnasta, jotka karkaavat Odessan putkasta. Toinen haavoittuu pakoyrityksessä kuolettavasti ja vannottaa toveriaan: kerrothan äidille, että kaaduin urheasti sodassa. Laulusta kerrotaan vielä tänä päivänäkin Venäjällä monia tarinoita, joiden mukaan se oli aikanaan kielletty, kunnes kävi ilmi, että se kuului Stalinin suosikkeihin. YouTubesta löytyy myös uudesta venäläisestä tv-sarjasta pätkä, jossa fiktiivinen Utjosov esittää sen Kremlissä yhdessä fiktiivisen Stalinin kanssa. Kaksikymmenluvulla levytetty alkuperäisversio on kerännyt YouTubessa kaksi miljoonaa katsojaa ja yli tuhat kommenttia.

Utjosov: S Odesskovo kitshmana.

Jos haluaa perehtyä perusteellisemmin estradan alkuvuosiin, kannattaa siirtyä tietokantaan Russian Records. Se on venäläisten levykeräilijöiden voimannäyte, johon on dokumentoitu kymmeniä tuhansia 78 kierroksen levyjä. Useimmat ovat myös kuultavissa. Aineistoa voi hakea joko venäjäksi tai englanniksi. Tietokannasta löytyy lisäksi vanhoja levyluetteloita ja musiikkilehtiä digitoituina. 

Mennään kuitenkin ajassa eteenpäin. Millaista on venäläinen populaarimusiikki tänään, kolmekymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen? Ellei oteta huomioon venäläisten artistien vierailuja Eurovision laulukilpailuissa, siitä ei meillä tiedetä juuri mitään.

MacFadyenin trilogian kolmas osa, Estrada, on omistettu genren murrokselle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kirjoittaja osoittaa, miten vanhan järjestelmän sortuminen johti myös viihteessä ideologiseen murrokseen. Neuvostoliitossa estrada oli konservatoriossa koulutettujen säveltäjien ja artistien yksinoikeus, ulkopuolisilla ei ollut pääsyä suurille lavoille tai radioaalloille. Perestroika toi amatöörit esiin, jokainen syntikan ja rumpukoneen omistaja saattoi lähteä rundille, esiin nousivat Laskovyi main kaltaiset teinibändit.

Teos on ilmestynyt vuonna 2002, joten sekin on kohta kaksikymmentä vuotta vanha. Se jälkeisestä kehityksestä ei löydy kirjallisuutta suomeksi eikä juuri englanniksikaan, mutta voimme mennä suoraan alkulähteelle. Venäjälläkin musiikkibisnes on siirtynyt lähes kokonaisuudessaan internetiin, ja netin musiikkisivustoilta on helppo seurata, mikä Venäjällä on nykyisin suosittua. Aluksi voi googlata vaikkapa ”most popular songs in Russia”. 

Perinteinen estrada elää tänään Venäjällä, ja YouTubessa on valtava määrä neuvostonostalgiaa. Nuorison keskuudessa rap on kuitenkin ylivoimainen, ei niinkään länsimaisessa kuin venäläisessä muodossaan. Itse asiassa voitaisiin puhua venäläisen populaarimusiikin itämaistumisesta pikemmin kuin länsimaistumisesta. Kun katsoo Venäjän suosituimpien äänitteiden listoja, joka toinen artisti on kaukaisesta idästä. Edelleen suosittu Dima Bilan, Venäjän Euroviisuehdokas 2008, on kotoisin Karatšai-Tšerkessiasta. HammAli ja Navai, joilla on ollut useita suuri hittejä viime vuosina, ovat azerbaidzanilaisia. Nuori naisräppäri Instasamka, syksyn 2021 ykkösartisti, on syntynyt Tobolskissa, Siperiassa.

Kaukasialaisilla ja keskiaasialaisilla artisteilla alkaa olla Venäjällä sama rooli kuin latinoilla ja afroamerikkalaisilla Yhdysvalloissa: he tuovat uutta verta populaarimusiikkiin. Esimerkiksi sopii Islam Itljashevin tuore hitti ’Salam aleikum bratiam’, jossa lähetetään (venäjäksi) terveisiä kaikille Pohjois-Kaukasian veljille ingusseista tserkesseihin. Videolla esiintyvät tanssijat kantavat selässään näiden kansojen lippuja. Tämä posse ei ole New Yorkissa vaan vuoristotiellä Kaukasiassa. Itljashevin YouTube-kanavalla on jo lähes miljoona tilaaja ja videolla 68 miljoonaa katsojaa, pian ehkä sata miljoonaa, Inshallah!

Islam Itljashev: Salam aleikum bratiam.

Lue lisää venäläisestä populaarimusiikista

Russian Records | kotisivu 

Lue lisää venäläisestä musiikista | Finna

Terveisiä Tšaikovskille Artemi Troitski, 195 sivua | Vastavoima 1988

Red Stars – Personality and the Soviet popular song 1955–1991 David MacFadyen, 319 pages | McGill-Queen’s University Press 2001

Estrada – Grand Narratives and the Philosophy of the Russian Popular Song since Perestroika David MacFadyen, 254 pages | McGill-Queen’s University Press 2002

Lue lisää Vladimir Vysotskista | Finna.fi

Ystävän laulu – Vladimir Vysotski • venäläisen näyttelijän, runoilijan ja laulajan elämästä ja tuotannosta  Koonnut ja suomentanut Antti Torvinen, 312 sivua | Antti Torvinen 2015

Kirjastoísta löytyy myös venäjänkielistä populaarimusiikkia koskevaa kirjallisuutta ja venäläisiä CD- ja DVD-levyjä. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on useita Pugatšova-aiheisia kirjoja.

VIA | ВИА, Вокально-инструментальный ансамбль 

VIA oli 1970- ja 80-luvun yleisnimitys laulu- ja soitinyhtyeille, joita monet pitivät Neuvostoliiton virallisena vaihtoehtona rockille. Tunnettuja VIA-yhtyeitä olivat mm.

Pesniary (Песняры) ja
Pojuschie Gitary (Поющие гитары) 

Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää luettelon tunnetuista VIA-yhtyeistä.

VIA-harrastajien oma internet-sivusto luetteloi toista sataa tunnettua yhtyettä, joilla on yhä omat faninsa.

Bardit

Bardit eli laulavat runoilijat olivat kiistelty genre, jonka tunnettuja edustajia olivat mm. Vladimir Vysotski (Владимир Высоцкий) ja Bulat Okudzava (Булат Окуджава). Venäjäksi genre on авторские песни. Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää pitkän listan keskeisistä tekijöistä.

Apua kyrillisten kirjainten käyttöön

Niille, joilta venäjän kielen taito puuttuu, voi suositella kyrillisen kirjaimiston pikakurssia. Käyttämällä kyrillisiä (venäläisiä) kirjaimia, YouTubesta löytyy valtavasti enemmän venäläistä aineistoa kuin meidän kirjaimillamme. Kun pendelöi wikipediassa suomen, englannin ja venäjänkielisen version välillä, ei tarvitse syvällisiä kieliopintoja. Kun ensin löytää nimen venäjänkielisessä muodossa, copypaste-menetelmällä voi hakea YouTubesta venäjäksi. Google-kääntäjä toimii yllättävän venäjästä englanniksi tai suomeksi, wikipedian venäjänkielisistä artikkeleista saa paljon irti ilman kieliopintoja.

Seuraavaan on joitakin keskeisiä nimiä ja termejä, jotka auttavat aineiston löytämisessä. 

Akvarium  (Аквариум)
Alla Pugatšova (Алла Пугачёва)
Boris Grebenštšikov (Бори́с Гребенщико́в)
Edita Pieha (Эди́та Пье́ха)
Iosif Kobzon (Ио́сиф Кобзо́н)
Juri Antonov (Юрий Антонов)
Kino (Кино)
Klavdia Shulzhenko (Кла́вдия Шульже́нко)
Leonid Utjosov (Леонид Утёсов)
Mashina Vremeni (Машина времени)   
Suojasää (Оттепель)
Sofia Rotaru (Софи́я Рота́ру)
Valeri Leontiev (Валерий Леонтьев)
Viktor Tsoi (Ви́ктор Цой) 

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 15.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Venäjälle. Kollaasi: Tuomas Pelttari
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Komoreilta • Harharetkiä YouTubessa 12

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 12 • Komorit

Komorit.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdennentoista artikkelin kohteena on Komorit.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Tulossa seuraavaksi
Venäjä

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Komorit

Jos pyörittäisi karttapalloa ja työntäisi siihen silmät kiinni sormensa, voisi hyvinkin osua Komorien liittovaltioon. Muuten sinne on harvoin asiaa. Saariryhmä ei ole turistiparatiisi kuten Mauritius tai veroparatiisi niin kuin Seychellit. Liittovaltio koostuu kolmesta saaresta Intian valtameressä Afrikan mantereen ja Madagaskarin välissä. Komoreilla on oma kieli ja lähes miljoona asukasta. Saarten pääkaupunki on Moroni ja tärkein vientituote on vanilja. 

Voiko näin pienessä maassa olla tutustumisen arvoista, omaleimaista musiikkia? Mieleen ei tule yhtään tunnettua komorilaista taiteilijaa. Jos lähtee kirjastosta hakemaan tietoa Komoreista, tulos on niukka. Tavallisimmin Komorit nousevat esiin veneilyyn liittyvissä yhteyksissä. Haaviin osuu muutama matkaopas ja jokunen vanha levykin, mutta muuten musiikista on tuskin mitään. Täytyy siirtyä nettiiin.

YouTubessakin esiin tulee aluksi vain matkailumainoksia, kunnes tajuan, että Komorien musiikkiteollisuuden kieli on ranska. Maa oli Ranskan alusmaa vuoteen 1975 ja ranskaa käytetään yhä yleisesti. Hakusanat ”comores” + ”musique” nostavat esiin pitkän listan musiikkivideoita, ensimmäisenä La patrie, isänmaa:

Videolla komorilaiset artistit Soprano, Rohff, Alonzo, Says’z, Elams, Cheikh Mc, Goulam, Vincenzo, Fahar, Starce ja Samra kannustavat oman maansa jalkapallojoukkuetta Afrikan mestaruuskisoissa. Video on tekstitetty, laulussa on sekaisin ranskaa ja komoria. Sillä on kaikesta päätelleen maailmanlaajuinen yleisö, sillä katsojakommenteissa joku lähettää terveisiä ”Marseillessa asuville komorilaisille veljille”.

Googlaan saman tien ”Musique comorienne” ja päädyn comores online – nimiselle sivustolle, josta löytyy musiikkiin liittyvä osasto. Aakkosellisessa artistihakemistossa on lueteltu satakunta komorilaista artistia. Ensimmäisenä on Ayéléwa Abega ja viimeisenä Zainaba. Kun siirryn YouTubeen, selviää hyvin pian, että Zainaba on komorilaisen musiikin ”kultainen ääni”, tunnustettu tähti, jolla on takanaan laaja tuotanto.

Yritän vielä löytää kattavampaa tietoa komorilaisen populaarimusiikin tyylilajeista ja historiasta. Tavallisesti niin hyödyllinen wikipedia ei auta. Sieltä löytyy vain muutaman rivin pituinen artikkeli, jossa kerrotaan, että Komorien musiikissa on itäafrikkalaisia ja madagaskarilaisia vaikutteita. Zanzibarilla 1920-luvulla syntynyt taarab, joka on suosittua kaikkialla Itä-Afrikassa, tunnetaan Komoreilla nimellä twarab. Päädyn lopulta selaamaan Jeune Afrique -lehden verkkopainosta ja löydän artikkelin, jossa Salim Ali Amir -niminen muusikko esittelee pääkaupunki Moronin nähtävyyksiä. Niiden joukossa on Studio 1, saarten merkittävin levystudio, jossa tuotettiin vuosina 1999–2016 kaikki tärkeimmät komorilaiset levyt.

Verkkolehdestä löytyy myös arvostelu Ranskassa asuvan komorilaisen muusikon Msaidie Cheblin vuonna 2017 ilmestyneestä teoksesta Sur le chemin du Taarab. Kirjassa käsitellään yhtä Komorien musiikkielämän keskeisistä instituutioista, ”suuria häitä”, ”grand mariage”. Komoreilla on tapana, että parit menevät elämänsä aikana kaksi kertaa naimisiin. Ensin on ”pienet häät”, joihin ei liity suuria juhlallisuuksia. Kun pariskunta on vaurastunut, järjestetään ”suuret häät”. Ne maksavat tavallisen komorilaisen vuoden palkan ja järjestetään usein vasta, kun pariskunnan aikuiset lapset pystyvät osallistumaan kustannuksiin. Vasta ”suurten häiden” jälkeen mies voi astua pääovesta moskeijaan. Kaikilla komorilaisilla ei ole tähän koskaan varaa, ja perinne jakaa yhteiskunnan kahteen kerrokseen. Muusikoille suuret häät ovat tietysti kulta-aikaa, soittajia tarvitaan monen päivän ajan.

Kalidansen ja Achatan häät

Komorien saariryhmään kuuluu neljä saarta, Grande Comore, Anjouan, Moheli ja Mayotte. Kun Komorit vuonna 1975 itsenäistyivät, mayottelaiset päättivät jäädä Ranskaan. Komorien liittovaltio ei ole koskaan tätä hyväksynyt, ja asiaa on puitu YK:n turvallisuusneuvostoa myöten, mutta tulokseksi jäi, että Mayottesta tuli Ranskan tasavallan osa. Ilmeisesti saarelaiset ottavat komentonsa (ja sosiaaliturvansa) mieluummin Pariisista kuin kahdeksan tunnin laivamatkan päässä sijaitsevasta Moronista. 

Jälkeen päin ajatellen tämä saattoi olla viisas valinta. Komorien liittovaltiossa on itsenäistymisen jälkeen ollut toistakymmentä vallankaappausta, ja yhdessä vaiheessa Anjouan ja Mohelikin halusivat erota pääsaaresta takaisin Ranskan alaisuuteen. Ranska ei tätä enää voinut hyväksyä, mutta Mayotte on Ranskan tasavallan departementti, jolla on oma edustajansa kansalliskokouksessa. Kun Ranskassa järjestetään ensi vuonna presidentin vaalit, mayottelaiset äänestävät Emmanuel Macronin seuraajasta siinä missä pariisilaisetkin.

Mayottella on vain neljännesmiljoona asukasta. Tilastojen mukaan se on Ranskan köyhin departementti, mutta saarella on rikas musiikkielämä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin opin navigoimaan mayottelaisessa YouTubessa, mutta avaintermiksi osoittautui ranskan kieliopin mukaan taivutettu ”musique mahoraise”. Mayotten suosituin laulaja näyttää olevan Zily, joka esiintyy myös seuraavalla videolla:

Komoreilla ja Mayottessa tuotetaan runsaasti omaa musiikkia, mutta saarilla kuunnellaan tietysti muutakin. Paikallisten räppäreiden videoista näkee, että amerikkalaisten veljien elkeitä on seurattu täälläkin.

Wawa Salegy: 400 Volt.

YouTubea selaamalla tulee myös esiin, että täällä kuunnellaan naapurimaassa Madagaskarilla tuotettua musiikkia. Netissä tulee vastaan Wawa Salegy -niminen madagaskarilainen taiteilija, jonka minimalistinen video ’400 Volt’ tuo mieleen Pine Top Smithin ja muut amerikkalaiset boogie woogie -pianistit 1920-luvulta.

Pekka Gronow

Lue lisää komorilaisesta musiikista

Comores online | La Musique Comorienne
Helpoin tapa tutustua komorilaisiin taiteilijoihin.

Verkkolehti | Jeune Afrique
Ajoittain mukana artikkeleita Komoreista ja paikallisista muusikoista.

Lue lisää taarabista | Amazon.com

Sur le chemin du Taarab Chébli Masaïdie, 285 sivua | Michel Lafon 2017
Chébli Masaïdien kirja taarabista ja häämusiikista.

CD • LP | Finna.fi

Les Comores Ensemble Gabusi des Iles • LP | Arion 1984
Yelela Maalesh • CD | Marabi Productions 2008

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 26.10.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow ja Komorit. Kuva: Tuomas Pelttari.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Saksasta • Harharetkiä YouTubessa 11

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 11 • Saksa

Saksa.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdennentoista artikkelin aiheena on Saksa.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Saksa

Ennen toista maailmansotaa kaikki Suomen ylioppilaat kirjoittivat pitkän saksan. Latinan osuus oli yksi prosentti, englantia ei kirjoittanut kukaan. Saksa oli sivistyneiden suomalaisten kieli, sieltä haettiin jatko-opintoja ja vaikutteita. Saksalaiset elokuvat kilpailivat tasaväkisesti Hollywoodin kanssa, ja saksalaisia iskelmiä, schlagereita, suomennettiin ahkerasti. Sota muutti kaiken. Saksan tilalle tuli englanti ja saksan arvostus romahti.

Jonkin aikaa schlager piti vielä pintansa. Kriminal-tango, Egon ja muut 1950-luvun iskelmät kääntyivät vielä suomeksi, mutta rockin tultua angloamerikkalainen musiikki on saanut niin vahvan ylivallan, että kaikki muu jää varjoon. Juuri äsken kuulin tv-juontajan kommentoivat ironisesti suomalaisen bändin menestystä Saksassa – eiväthän saksalaiset tajua populaarimusiikista mitään. 

Ei pitäisi olla ylimielinen. Saksassa on maailman kolmanneksi suurimmat musiikkimarkkinat ja rikas musiikkikulttuuri. Sukelletaan nykyisen Saksan ytimeen ja katsotaan Rammsteinin ’Deutschland’. 

Rammstein on berliiniläinen, kansainvälisesti menestynyt metallimusiikki-yhtye, jonka tyyli tunnetaan nimellä Neue Deutsche Härte, uusi kova Saksa. Kaksitoista minuuttia kestävä video alkaa muinaisista germaaneista ja etenee avaruusaikaan, välissä paljon liekkejä ja aseita. Sillä on YouTubessa jo lähes 200 miljoonaa katsojaa, ja se herätti ilmestyessään kohun. Lastensuojelusta vastaava viranomainen, Bundesprüfstelle für jugendgefährdende Medien halusi kieltää videon alaikäisiltä, mutta oikeus kumosi kiellon. 

Rammstein ei kuitenkaan ole koko Saksa. On myös maakuntien Saksa, jossa pukeudutaan nahkahousuihin, puhutaan murretta ja katsotaan iltaisin televisiosta paikallisia tähtiä. Vuonna 1988 television suuren laulukilpailun Grand Prix der Volksmusikin voitti Regensburgista kotoisin oleva Original Naabtal Duo. Heidän voittajasävelmäänsä ’Patrona Bavariae’ myytiin yli miljoona kappaletta. Laulussa kiitetään neitsyt Mariaa, Baijerin suojeluspyhimystä.

Original Naabtal Duo: Patrona Bavariae.

Grand Prix der Volksmusik oli vuosina 1986–2010 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Etelä-Tirolissa valtavan suosittu ohjelma. Se oli alppimaiden Eurovision laulukilpailu, jossa kaikki kappaleet esitettiin saksaksi, tai sitten baijeriksi, kuten tässä. Katsojien ei tarvinnut pelätä, että he joutuisivat kuuntelemaan vieraita kieliä.

Naabtal Duo edusti kuitenkin väistyvää Saksaa. Grand Prix der Volksmusik lopetettiin vuonna 2010 katsojamäärien hiipuessa. Saksan levytuottajien virallisella myyntilistalla on pitkään ollut tasaväkisesti kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja. Kaikkien aikojen suosituin levy Saksassa on Herbert Grönemeyerin albumi Mensch (Ihminen, 2003). Sitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta, ja siihen liittyvä video voitti MTV Music Video -palkinnon.

Herbert Grönemeyer: Mensch.

Momentan ist richtig
Momentan ist gut
Nichts ist wirklich wichtig
Nach der Ebbe kommt die Flut

Video ei ehkä heti avaudu katsojalle, joka ei osaa saksaa. Mitä rannalla vaeltava jääkarhu oikein haluaa? Laulussa pohditaan romanttisten runoilijoiden perinteen mukaisesti elämän peruskysymyksiä, ihmisenä olemista ja hetkessä elämistä. Rakennetaan hiekkalinnoja, vaikka tiedetäänkin, etteivät ne pysy pitkään koossa. ”Nyt on hyvä. Mikään ei ole todella tärkeää, laskuvedettä seuraa aina nousuvesi”. Grönemeyerin taikavoimasta saa vielä paremman kuvan, jos katsoo kiertueella tehdyn konserttitaltioinnin. Yleisö on täysin hurmiossa.  

Herbert Grönemeyer (live)

Saksalaisilla menee niin hyvin, etteivät he hirveästi välitä, vaikka maailma ei arvostaisikaan heidän populaarimusiikkiaan. Goetheen ja Wagneriin luottava virallinen Saksa ei itsekään ole arvostanut sitä kovin korkealle.  Fanikirjallisuuden ylittäviä hyviä yleisesityksiä saksalaisesta populaarimusiikista ei tahdo löytyä millään kielellä. Täytyy taas turvautua englantilaisen kustantajan Routledgen sarjaan Global Popular Music. Seibtin, Ringsmutin ja Wickströmin kirja Made in Germany: Studies in Popular Music on erinomainen johdatus aiheeseen. Omat lukunsa saavat iskelmä, Krautrock, Neue deutsche Welle, Eurodisco, saksalainen metallimusiikki, turkkilainen musiikki Saksassa ja äärioikeistolainen RechtsRock.

Jos ei halua syventyä aiheeseen ihan näin perusteellisesti, netti auttaa. Saksankielisessä wikipediassa on erinomainen artikkeli hakusanalla ”Schlager”. Vaikka ei osaisi saksaa, on helppo poimia jutusta keskeiset nimet 1900-luvun alusta viime vuosiin saakka. YouTubesta löytyy näytteitä. Jos Otto Reutter, Comedian Harmonists, Marlene Dietrich, Zarah Leander, Fritzi Massary, Lizzi Waldmüller, Freddy, Dalida ja Gitte tuntuvat vanhanaikaisilta, on parasta valita Helene Fischer, Saksan Jenni Vartiainen, jonka laulua ’Atemlos durch die Nacht’ (Henki salpautuneena läpi yön) on katsottu netissä 86 miljoonaa kertaa. Sävelmä on kokoelmasta Farbenspiel, jota on myyty 2,4 miljoonaa kappaletta.

Helene Fischer: Atemlos durch die Nacht.

Helene Fischer on syntynyt Krasnojarskissa, entisessä Neuvostoliitossa vuonna 1984. Hän kuuluu siihen sukupolveen ulkosaksalaisia, joka pääsi kotimaahansa Neuvostoliiton romahdettua. Häntä pidetään nykyisin Saksan ”iskelmäprinsessana”. Kuningatar on edelleen Andrea Berg, edellisen sukupolven Katri Helena, jonka levyjä on myyty yli 15 miljoonaa.

Rammstein, Helene Fischer ja Herbert Grönemeyer edustavat Saksan musiikkimarkkinoiden kaupallista kärkeä, mutta alalla toimii lukematon määrä muitakin artisteja. Yksi suosikeistani on punk-yhtye nimeltä Feine Sahne Fischfilet (sananmukaisesti ”hieno kalafilee kermakastikkeessa”), johon voi törmätä vahingossa internetin ruuanlaittosivuilla.

Grachmusikoff: Oiner isch emmer dr Arsch.

Maakuntien Saksakin on yhä voimissaan, vaikka se ei välttämättä käytä enää perinneasuja. YouTubessa tuli vastaan Bad Schussenriedistä kotoisin oleva yhtye nimeltä Grachmusikoff, joka laulaa svaabiksi. Yhtyeen nimi juontuu kirjasaksan sanasta ”krach”, ”ryske”, joten se voisi olla suomeksi ”mölykööri”. Svaabin kielen taidossani on aukkoja, mutta arvelisin että ’Oiner isch emmer dr Arsch’ tarkoittaa ”Yksi jää aina viimeiseksi”. Ihastuin erityisesti bändin kymmenvuotiaaseen nokkahuilusolistiin, joka soittaa kuin kokenut ammattilainen. Mitähän hänestä vielä tulee?

Pekka Gronow

Lue lisää saksalaisesta iskelmästä | Klaus Kuhnke Archiv

Klaus Kuhnke -arkisto Bremenissä on vähän tunnettu tietolähde saksalaisesta populaarimusiikista. Edesmenneen keräilijän valtavan arkiston internet-sivuilla on hakemisto, josta voi etsiä kirjallisuusviitteitä ja lehtiartikkeleita artisteista. Englanninkielinen versio ei toimi, saksalainenkin on kömpelö, mutta missään muualla ei taida olla vastaavaa hakemistoa, josta löytäisi viitteet vaikkapa kaikista Kraftwerkistä kirjoitetuista artikkeleista.

Kuhnke-arkiston valikkoriviltä Zeitschriftenindex pääset eteenpäin: – Hier finden Sie Nachweise zu Artikeln über einzelne Künstler oder Ensembles.

Lue lisää saksalaisesta iskelmästä | Wikipedia

Schlager | Wikipedia
Grand Prix der Volkmusik | Wikipedia

Saksan levytilastot

BVMI Bundesverband Musikindustrie | Gold-/Platin-Datenbank
List of Best-Selling Albums in Germany | Wikipedia

Palkitut musiikkivideot

MTV Europe Music Award for Best German Act | Wikipedia
Berlin Music Video Awards | BMVA Archive

Lue lisää Rammsteinista | Finna.fi

Rammstein – koko tarina  Ulf Lüdeke & kääntäjä Juho Nurmi, 224 sivua | Minerva Kustannus Oy 2016

Lue lisää saksalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Das Lexikon des deutschen Schlagers – Geschichte, Titel, Interpreten, Komponisten, Texter [Serie Musik Piper-Schott] Matthias Bardong, 464 sivua | Schott 1993
Future Days – Krautrock And The Building of Modern Germany  David Stubbs, 495 pages | Faber & Faber 2014 & 2018
Future Days – Krautrock And The Birth of a Revolutionary New Music  David Stubbs, 495 pages | Melville House 2015
Krautrocksampler – One Head’s Guide To The Great Kosmische Musik – 1968 Onwards Julian Cope, 136 pages | Head Heritage 1996
Made In Germany – Studies In Popular Music Editors Oliver Seibt & Martin Ringsmut & David-Emil Wickström, 248 pages | 9780815391784 | Routledge 2020
Schlager – Das grosse Schlager-Buch – Deutscher Schlager 1800–Heute Monika Sperr, 349 sivua | Rogner & Bernhard 1978

CD • LP | Finna

Mensch Herbert Grönemeyer • CD | EMI Electrola 2002
Pop 2000 – 50 Jahre Popmusik und Jugendkultur in Deutschland • 8CD | Grönland 1999
Rammstein Rammstein • 2LP • CD | Rammstein GbR 2019
Schlager 2005 – die Hits des Jahres • 2CD | EMI Music Germany 2005
Tonwellen 1970–1990 – Two Decades of German Progressive Music • CD | Tonwellen Ausfart 1990

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 14.10.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow ja Saksa.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Québecistä • Harharetkiä YouTubessa 10

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa

Osa 10 • Québec

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kymmenennen artikkelin aiheena on Québec.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Québec

Vuonna 1967 Ranskan presidentti Charles de Gaulle oli valtiovierailulla Kanadassa. Puhuessaan Montrealin kaupungintalon parvekkeelta 24. kesäkuuta hän innostui lausumaan väkijoukolle Vive le Québec libre! [Eläköön vapaa Québec!]. Yleisö aplodeerasi villisti, mutta valtiovierailu päättyi tähän, ja kenraali kiikutettiin kohteliaasti takaisin Pariisiin. Isännät kokivat lausuman provokaationa, sillä provinssissa oli juuri näihin aikoihin syntymässä aktiivinen itsenäisyysliike.

Québec ei ole vieläkään itsenäinen, vaikka kokonsa puolesta voisikin olla. Se on ranskalainen alue keskellä Pohjois-Amerikkaa. Pinta-alaltaan provinssi on viisi kertaa Suomen kokoinen, ja asukkaita on kahdeksan miljoonaa. Québeciä pidettiin kuitenkin kauan takamaana, jota katolinen papisto hallitsi. Siellä elivät vanhat ranskalaiset kansanlaulut, jotka emämaasta olivat jo kadonneet, ja paikalliset pelimannit soittivat katrilleja, valsseja ja marsseja.

Kanadalainen tutkija Gabriel Labbé julkaisi vuonna 1977 teoksen Les Pionniers du disque folklorique québécois 1920–1950, joka kartoitti vanhojen viulupelimannien tuotantoa. Sekä kirja että levyt ovat keräilyharvinaisuuksia, mutta verkosta voi kuunnella monia pelimanneja kuten Joseph Allard, Joe Bouchard, J. O.  LaMadeleine ja Isidore Soucy. Joku asianharrastaja on syöttänyt heidän vanhoja savikiekkojaan YouTubeen. 

Québecin äänilevyteollisuuden ensimmäinen tähti oli kuitenkin tukkikämpillä keittäjänä oppinsa saanut laulaja nimeltä Mary Bolduc (1894–1941). Kun kuuntelee La Bolducin rallatuksia, ymmärtää että Pariisiin on monta tuhatta kilometriä. Tästä lauluista tulee  mieleen pikemminkin Hiski Salomaa kuin Édith Piaf: ”Jos makkarat osaisivat puhua”. 

Madame Bolduc: Si les saucisses pouvaient parler.

Aikanaan väheksytty laulaja on nykyisin nostettu yhdeksi Kanadan kansallisaarteista, hänestä on tehty kokoillan elokuvat sekä ranskaksi että englanniksi, molemmat ovat YouTubessa.

Kun de Gaullen piti kuuluisan puheensa vuonna 1967, Québecissa oli jo käynnissä hiljainen vallankumous, jonka taustalla oli talouden kasvu ja quebeciaisten kasvanut itsetietoisuus. Jälkeenjäänyt koululaitos erotettiin kirkosta. Québecin teattereissa ryhdyttiin Pariisin ranskan sijasta käyttämään paikallista ääntämystä, jota oli pidetty ”hevosmiesten murteena”, ja  lauluntekijät ryhtyivät kirjoittamaan kansallistuntoa nostattavia chansoneita.

Yksi heistä oli Félix Lecrerc (1914–1988), kirjailija ja lauluntekijä, joka oli ehtinyt saavuttaa tunnustusta myös Ranskassa. Siellä québeciläiset nähtiin vielä ”metsien miehinä”. Tämä voisi olla vaikkapa pätkä Suomi-filmistä, tukkijätkiähän tässä on liikkeellä tervahöyryllä. Moi, mes souliers on ylistyslaulu mutaisille kengille.

Félix Lecrerc: Moi, mes souliers.

Félix Lecrercista tuli modernin kanadanranskalaisen chansonin suuri esikuva. Hänen mukaansa on nimetty myös Québecin musiikkiteollisuuden vuotuinen palkinto Prix Félix. Esa Tölkki on kirjoittanut mainion kirjan Kanadan ranskankielisestä  laulusta, joka ilmesty jo vuonna 1986. Siitä löytyy lisää tietoa myös Leclercin elämästä ja tuotannosta. Kirjan rinnalla Félix-palkinnon saajien luettelo on hyvä johdatus Kanadan ranskankieliseen musiikkiin.

Kansainvälisesti tunnetuin palkinnonsaaja on varmasti montrealilainen Céline Dion (s. 1968), joka on saanut sen useita kertoja. Kerran hän tosin kieltäyi vastaanottamasta sitä, koska hänet oli palkittu ”vieraskielisten laulajien” sarjassa. Dionin englanninkielisiä levyjä on myyty yli sata miljoonaa kappaletta, mutta sydämeltään hän vakuuttaa olevansa ranskalainen. Sen voi uskoa, kun kuuntelee hänen tulkintansa toisen quebecilaisen laulajasuuruuden Robert Charleboisin laulusta ’Ordinaire’. Kyyneleet eivät johdu vain laulusta, sillä Céline oli hiljattain menettänyt aviomiehensä.

Céline Dion ja Robert Charlebois: Ordinaire.

Québec ei tietenkään ole immuuni kansainvälisille virtauksille, ja uudet musiikkityylit ovat saaneet myös kanadanranskalaisen asunsa. Félix-palkinnon saajien listalta kannattaa poimia esimerkiksi rockyhtye Noir Silence, poliittista folkia tekevä Les Cowboys Fringants ja hip-hop -ryhmä Loco Locass. Myös chanson on uudistunut. Perinteen pelastajaksi nousi 2010-luvulla Béatrice Martin, punk-piireissä kasvanut nuori pianisti-laulaja, joka käyttää taiteilijanimeä Cœur de pirate [Merirosvon sydän]. Hänen lauluissaan paistaa läpi melko kyyninen näkemys miehistä, mikä ei ole juuri vähentänyt hänen suosiotaan.

Cœur de piraten tunnettuja kappaleita ovat ’Adieu’, ’Comme des enfants’, ’Place de republique’, ’Mistral gagnant’ ja ’Ensemble’. Jos joku on kiinnostunut, laulujen tekstit löytyvät internetistä myös englanninkielisinä käännöksinä. Onpa joku ihailija jopa kääntänyt pari laulua suomeksi – ne löytyvät Lyricstranslate – sivustolta. Niiden suosioon ovat varmasti vaikuttaneet erinomaiset musiikkivideot, joilla on YouTubessa miljoonia katsojia. Videoista ’Adieu’ on ehkä paras tapa tutustua artistin mieskuvaan, mutta henkilökohtaisesti ihastuin kappaleeseen ’Ensemble’, jossa kaikki näkyy kahtena. Nokkela video kannatta katsoa, vaikka ei välittäisi musiikista.

Cœur de pirate: Ensemble.

Mainitsin alussa, että Québecin populaarimusiikin juuret eivät niinkään ole Pariisissa kuin Kanadan metsissä. Siinä on yhtymäkohtia myös Yhdysvaltain country-musiikkiin. Québecista löytyy laulajia, jotka suoraan jäljittelevät Nashvillen musiikkia ranskaksi. Parhaimmillaan québecilaisella country-musiikilla on kuitenkin oma kanadanranskalainen äänensä. Paul Daraîchen ’Rosalie’ lienee jonkinlainen ihannekuva elämästä Kanadan maaseudulla. Laulaja kiittää Rosalieta elinikäisestä kumppanuudesta ja rukoilee, ettei tämä vielä lähtisi pois. Videon alussa Rosalie makaakin sängyssä varsin voipuneena, mutta laulun edetessä mummo virkistyy niin, että lähtee lopuksi pojan komealla avoautolla kuuntelemaan country-musiikkia paikallisessa baarissa.

Paul Daraîche: Rosalie.

Paul Daraîche on yksi Québecin country-musiikin suurista nimistä. Jos haluaa todella syventyä aiheeseen, kannattaa etsiä YouTubesta ohjelma nimeltä Aller-retour country. Se on paikallistelevisio-ohjelma, joka lähetetään viikoittain Saguenay-Lac-St-Jeanin paikallistelevisiossa. Saguenay on syvällä Québecin maaseudulla, ja kun on katsonut läpi parikymmentä osaa sarjasta, voi todella sanoa perehtyneensä kanadanranskalaiseen country-musiikkiin. Jos tavoitteena on laajempi kuva Québecin musiikista, voi jatkaa Félix-palkinnon saajien kuuntelua.

Pekka Gronow

Lue lisää Québecin populaarimusiikista | Finna.fi

Kanadan ranskankielinen laulu Esa Tölkki, 96 sivua | Esa Tölkki 1986
Esa Tölkin teokseen sisältyy laaja kirjallisuusluettelo. 

Lue lisää | Wikipedia

Chanson québécoise Wikipediassa
Félix-palkinnon saajat Wikipediassa
Lisää québeciläistä kantria
Luettelo québeciläisistä perinnemuusikoista Wikipediassa
Musique du Québec Wikipediassa
Rock québécoise Wikipediassa

Lue lisää
québeciläisten historiallisista levytyksistä ja perinnemusiikin esittäjistä | Finna.fi

Les pionniers du disque folklorique québécois, 1920–1950 Gabriel Labbé | Montreal 1977
Musiciens traditionnels du Québec 1920–1993 Gabriel Labbé | Vlb éditeur 1995

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 30.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Ranskasta • Harharetkiä YouTubessa 9

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 9 • Ranska

Ranska.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdeksännen artikkelin aiheena on Ranska.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ranska

Kaikista maailman maista Ranska on parhaiten pystynyt pitämään puoliaan angloamerikkalaisen musiikin invaasiota vastaan. Suomessakin on levytetty lukemattomia ranskalaisia lauluja, ja välillä tuntuu kuin joka toinen suomalainen naisnäyttelijä olisi tulkinnut Édith Piafia. Piaf kuuluu Elviksen, Beatlesien ja Sinatran kanssa siihen populaarimusiikin kuolemattomien joukkoon, joka jokaisen itseään kunnioittavan taiteilijan on tunnettava. Juuri hiljan bongasin YouTubesta Lady Gagan tulkitsemassa Piafin kuolematonta laulua ’La vie en rose’.

Édith Piaf (1915–63) tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ranskalaisesta chansonista. Nopea haku pääkaupunkiseudun kirjastoista löytää 183 kirjaa, levyä, nuottikokoelmaa ja videota. Lähikirjastostani löytyvä Piaf-elämäkerta Jumalani, kuinka olen elänyt on jo kahdeksas painos, mikä todistaa, että laulajalta löytyy Suomessa ihailijoita sukupolvesta toiseen. 

Jos haluaa tietää kaiken Piafista, on tietysti parasta hakeutua Pariisiin, Ranskan kansalliskirjastoon. Bibliothèque Nationale käynnisti muutama vuosi sitten jättiläisprojektin, jossa kaikki ranskalaiset levyt vuoteen 1963 saakka digitoitiin. Jos hakee kirjaston luettelosta netistä vaikkapa Piafin laulua ’La vie en rose’, saa tulokseksi dokumentin, johon liittyy 30 sekuntia pitkä ääninäyte. Lisäksi dokumentissa on linkki verkkopalveluun, jossa kappaleen voi kuunnella. 

BnF Gallica

Édith Piaf:  La vie en rose.

Chanson sinänsä on vaikeasti määriteltävä käsite. Vaikka sana tarkoittaa sanakirjan mukaan ”laulua”, kaikki ranskankieliset laulut eivät edusta chansonia. Esa Tölkki, joka on kirjoittanut erinomaisen oppaan chansonista, määrittelee sen ”kevyt, koominen, satiirinen tai kaksimielinen laulu, jonka juuret juontavat keskiaikaiseen Pariisiin”. Tähän voisi vielä lisätä, että monet chansonien esittäjät myös itse kirjoittivat laulunsa – he olivat ”singer-songwritereitä” ennen kuin termi tuli muotiin. Vuonna 1984 ilmestyneessä teoksessa Ranskalainen chanson on esitelty kriittisesti toista sataa laulajaa, keskeisiä levytyksiä ja alan kirjallisuutta. 1980-luvulla ranskalaisten levyjen saanti Suomesta oli hankalaa, mutta nykyisin lähes kaikkiin kirjassa esittelyihin laulajiin voi tutustua verkossa.

Tölkin mukaan chansonin ”kolme suurta” ovat Georges Brassens, Jacques Brel ja Léo Férre. Kaikilta löytyy suomennettuja lauluja, ja iskelmän tuntijat voivat muistella, mitkä Brassensin ja Férren laulut on levytetty suomeksi (Vihje: esittäjien joukossa on Olavi Virta). Suomesta katsottuna Brel on kuitenkin ylivoimainen: fono.fi -tietokannasta löytyy suomen kielellä 143 äänitystä. Esittäjät ulottuvat Eino Grönistä Hectoriin ja Susanna Haavistosta Martti Suosaloon.

Sama koskee muita kieliä: englannin kielellä Brelin laulujen tulkitsijoiden lista on ainakin metrin pituinen ja siitä löytyvät mm David Bowie, Joan Baez, Ray Charles, Tom Jones, Barbra Streisand ja Nirvana. Brelin lauluista on tehty off-Broadway-musikaali ja kokoillan elokuva Jacques Brel is alive and well in Paris, löytyy YouTubesta.

Tärkeintä on tietysti tutustua Breliin itseensä, mieluiten videoilta. Hänen aktiiviuransa kesti vain viisitoista vuotta, mutta hän oli legenda jo eläessään. Paul Gauguinin tavoin hän vietti viimeiset vuotensa kaukaisella Tyynen meren saarella. Kun näkee Brelin raivokkaan tulkinnan laulusta ’Amsterdam’, ymmärtää miksi äänilevyt eivät riitä selittämään Brelin taikaa.

Video löytyy INA:n, Ranskan kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistosta. Hakusana ”chanson” löytää hienon valikoiman eri laulajien tulkintoja. Tölkin chanson-oppaassa riittää pitkäksi aikaa puuhaa harrastajalle, joka ei aikaisemmin ole tutustunut chansoniin. Hän on lisäksi julkaissut 1980-luvulla useita oppaita tunnettujen laulajien elämästä ja tuotannosta. Internetin ansiosta aineistoon tutustuminen on nykyisin helppoa.

Chanson ei tietenkään ole samaa kuin ranskalainen populaarimusiikki: siinä on paljon muitakin virtauksia. Ranska oli jo 1930-luvulla edelläkävijä, kun ryhmä jazziin innostuneita nuoria perusti Hot Club de France -nimisen järjestön. Siitä kasvoi mahtava organisaatio, joka järjesti konsertteja, julkaisi Jazz Hot -nimistä lehteä sekä pyöritti maailman ensimmäistä jazziin erikoistunutta levymerkkiä Swing. Hot Clubin suojissa varttui myös Quintette du Hot Club de France, kitaravirtuoosi Django Reinhardtin johtama yhtye, monien mielestä ensimmäinen eurooppalainen jazzkokoonpano, joka pystyi kilpailemaan tasaväkisesti amerikkalaisten kanssa.

Django kuoli jo vuonna 1953, eikä hänestä näytä löytyvät edustavaa filmimateriaalia ainakaan YouTubesta (levyjä sitäkin enemmän). Ranskassa järjestetään vuosittain hänen nimeään kantavaa festivaalia, ja jazzin vaikutus putkahtaa tuon tuostakin esiin ranskalaisessa populaarimusiikissa. Kun kuuntelee Zaz -nimisen laulajan parin vuoden takaista hittiä ’Je veux’, voisi hyvin kuvitella palaavansa takaisin 1930-luvun Pariisiin. 

Zaz: Je veux.

1980-luvun jälkeen ranskalaisessa populaarimusiikissa on tapahtunut paljon, eikä ainakaan suomen kielellä löydy teosta, joka antaisi siitä kokonaiskuvan. Englannin kielellä voi suositella Routledgen Global Popular Music -sarjaan kuuluvaa teosta Made in France, joka sisältää hyviä artikkeleita Ranskan musiikkiteollisuudesta, ranskalaisen populaarimusiikin historiasta ja eri virtauksista. Ranskalaiset ovat vuosien mittaan sulattaneet oman perimäänsä populaarimusiikin uudet kansainväliset virtaukset tangosta jazziin ja rockista rappiin. Rockista tuli Ranskassa yé-yé, ja metallimusiikkikin on saanut maassa monia ansiokkaita edustajia. Rap-musiikki on levinnyt kulovalkean tavoin.

Kun puhutaan Ranskan populaarimusiikista, ei myöskään saa unohtaa maan monia vanhoja ja uusia vähemmistöjä. Alan Stivell toi bretoninkielisen kansanmusiikin osaksi kansainvälistä kelttibuumia. Es Remess Sini laulaa rockia elsassiksi. Kun kirjailija Georges Simenon juhli vuonna 1931 ensimmäisen Maigret-kirjansa julkaisua, hän järjesti bileet Boule Blanche -nimisessä yökerhossa Pariisissa. Valintaa pidettiin uskallettuna, koska paikka oli martiniquelaisten kotiapulaisten suosiossa. Simenon ei kerro muistelmissaan, millaista musiikkia silloin soitettiin, mutta Orchestre de la Boule Blanche teki useita levyjä, jotka löytyvät netistäkin.

Sen jälkeen Antillien musiikin vaikutus Ranskassa on vain kasvanut, ja esimerkiksi guadeloupelaisista muusikoista koottu Kassav on tehnyt useita listahittejä. Ennen tämä musiikki oli ”biguine”, nykyisin ”zouk”. Uusia tulokkaita Ranskan musiikin kartalla ovat arabimuusikot, kuten algerialais-ranskalainen Rachid Taha (1958–2018). Hänen yhtyeensä Carte de Séjour (”Oleskelulupa”) jätti 1980-luvulla vahvan jäljen ranskalaiseen rockiin. Tahan esiintymisissä oli karismaa, joka tuo mieleen nuoren Mick Jaggerin, ja hänen videonsa ovat todella katsomisen arvoisia. ’Bleu de Marseille’ (1985) on Sveitsin ranskankielisen television RTS:n arkistosta.

Carte de Séjour: Bleu de Marseille.

Katsomisen arvoinen on myös Tahan Elvis-impersonaatio ’It’s Now Or Never’. Tämäkin tuli vastaan aivan sattumalta, se osoittaa jälleen, miten harharetkillä netissä voi tehdä löytöjä. Kirjastossa ja netissä ranskalaisen populaarimusiikin harrastajalle on jatkotutkimuksia varten aineistoa yllin kyllin. Ranskankielisen Wikipedian artikkeli Chanson française tarjoaa kielitaidottomallekin hyvän nimilistan.

Netistä löytyy myös monenlaisia listoja ”parhaista chansoneista”, esimerkiksi Top 100 des plus belles chansons françaises. Syvällisempiä opintoja varten on kuitenkin parasta siirtyä kirjastoon.

Pekka Gronow

Lue lisää Édith Piafista ja chansonista | Finna.fi

Piaf – Jumalani kuinka olen elänyt!  Simone Berteaut & kääntäjät Leena Jokinen & Heikki Kaskimies, 515 sivua | WSOY suomenkieliset painokset 1971–2007
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986

Lue lisää chansonista ja ranskalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Django – vallaton virtuoosi Noël Balen, 244 sivua | Aviador 2014

Toimituksen lämmin suositus Esa Tölkin teossarjalle Opas ulkomaalaiselle:

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Charles Aznavour – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 31 sivua | Esa Tölkki 1988
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986
Gilbert Bécaud – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 25 sivua | Esa Tölkki 1987
Jacques Brel – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1985
Jean Ferrat – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Michel Sardou – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Tino Rossi – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 28 sivua | Esa Tölkki 1985
Yves Montand – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 34 sivua | Esa Tölkki 1987

Lue lisää ranskalaisesta populaarimusiikista • Read more about French popular music | Finna.fi

Made in France – studies in popular music Gérôme Guibert & Catherine Rudent, 271 pages | Routledge 2018
Black, blanc, beur – Rap Music And Hip-Hop Culture In The Francophone World Alain-Philippe Durand, 150 pages | Scarecrow Press 2005

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 10.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Gronow-Ranska-banneri.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Surinamesta • Harharetkiä YouTubessa 8

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 8 • Suriname

Suriname.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdeksannen artikkelin aiheena on Suriname.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun, tässä artikkelissa myös WorldCat.org-verkkokataloogiin.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Suriname
Tietokilpailukysymys: missä Etelä-Amerikan maassa virallinen kieli on hollanti ja suurimman väestöryhmän muodostavat intialaiset? Helppo juttu. Vastaus on tietysti Suriname (aiemmin Surinam).

Ensimmäinen kosketukseni surinamelaiseen musiikkiin tapahtui Amsterdamissa kauan sitten, joskus vanhemmalla vinyylikaudella. Kun Surinam itsenäistyi vuonna 1975, asukkaille tarjottiin mahdollisuus muuttaa entiseen isäntämaahan, joka oli aikanaan vastannut heidän siirrostaan Amerikkaan. Puolet asukkaista hyväksyi tarjouksen, ja Alankomaissa onkin nykyisin suuri surinamelainen yhdyskunta.

Levykaupassa silmiini osui albumi nimeltä Bam Bam, Baby Let’s Dance. Samannimisiä albumeita on maailmassa varmasti kymmeniä, mutta tämä oli äänitetty Paramaribossa. Levyn solisti oli Cynthia Bhikharie. Discogs-tietokannasta selviää, että Cynthialla on takanaan mittava levytysura, ja YouTubesta löytyy videopätkä, joka on taltioitu Surinamin televisiosta nelisenkymmentä vuotta sitten. Tässä hän esittää sävelmän nimeltä ’Dil Mera Kare Dhak Dhak’.

Albumin tuottaja on Thakeorpersad Bhikharie, Cynthian setä ja tunnettu paikallinen musiikkimies. Hänen edustamansa tyyli tunnetaan nimellä chutney – sekoitus intialaisia ja karibialaisia aineksia. Surinamen intialaiset ovat väestömäärään nähden olleet levyalalla hämmästyttävän tuotteliaita. Discogs-tietokannassa on myynnissä satoja surinamelaisia levyjä, ja Lata Ramasarin maksi-singlestä ’The Greatest Name That Lives’ on tullut legendaarinen diskoharvinaisuus. Venäläinen diileri pyytää siitä netissä 1 500 euroa.

YouTubesta löytyy jopa surinamenintialaisen musiikin oma kanava, Sarnami TV. Haluan kuitenkin tietää, millainen musiikki on tällä hetkellä Surinamessa kaikkein suosituinta. Haen varmuuden vuoksi hollanniksi (kiitos, Google translate) ”suriname top ten hits deze week.” Saan vastaukseksi, että Surinamen suosituin levy toukokuussa 2021 oli Zaskia Gotikin (feat. RPH & Donall) esittämä ’Paio’:

Tämä on niin outoa musiikkia, että minun on haettava Zaskia Gotik Googlesta. Kuka hän on? Käy ilmi, että Zaskia on suosittu indonesialainen laulaja. Hänen levymerkkinsä on Nagaswara, ja hänen Instagram-tilillään on 27 miljoonaa seuraajaa. Olisi pitänyt arvata. Jaavalaiset ovat Surinamin kolmanneksi suurin väestöryhmä, ja he seuraavat tietysti esi-isien vanhan kotimaan musiikkia.

Toisella sijalla listalla on trinidadilainen Nicki Minaj. Hänen kappaleensa ’Tusa’ vastaa paremmin odotuksiani siitä, millaista musiikkia Surinamessa soitetaan. Maan toiseksi suurin väestöryhmä on afrikkalaisperäinen, samoin kuin lähellä sijaitsevilla Karibian saarilla. Kolmantena listalla on Patko Josafath, hänen kappaleensa on nimeltään ’Malenge’. Patko asuu Ranskan Guyanassa, joka on Surinamin naapurimaa, ja video on kuvattu siellä.

Patko Josafath: Malenge.

Tunnen kuitenkin yhä olevani väärällä polulla. Tämäkään ei täysin vastaa odotuksiani siitä, mitä perinteinen surinamelainen musiikki on. Surinamen ”kansallista” musiikkia on monien lähteiden mukaan kaseko, afrokaribialaisen musiikin suuntaus, joka muistuttaa trinidadilaista socaa. Sitä ei lauleta hollanniksi tai hindiksi, vaan paikallisella kreolikielellä, joka on sekoitus monista suunnista tulleita vaikutteita.

Sabroso ft. Bigi-Poku Toppers: Kaseko Medley.

Hakusana ”kaseko” tuokin vastaukseksi suuren määrän videoita. Monet ovat kopioita vanhoista levyistä, mutta mukana on myös live-esityksiä. Seuraava näyte lienee taltioitu Alankomaissa, mutta yleisö heiluttaa innokkaasti Surinamen lippuja.

Pekka Gronow

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | Finna.fi

Ritual Songs And Folksongs Of The Hindus Of Surinam Usharbudh Arya, 176 pages | E. J. Brill 1968
The Cultural Work – Maroon Performance In Paramaribo, Suriname Corinna Campbell, 267 pages | Wesleyan University Press 2020

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | WorldCat.org

40 jaar Surinaamse muziek in Nederland – De Muzikale Fakkeldragers Guilly Koster & Marcel Weltak & Robin Austen | ORA Media Products 2015 ”Contains 40 biographical sketches of Surinamese musicians active in the Netherlands”
Surinamese Music In The Netherlands and Suriname [Caribbean Studies Series] Marcel Weltak & translated by Scott Rollins, 176 pages | University Press Of Mississippi 2021

CD | Finna.fi

Baithak Gana – Songs From Bihar, Uttar Pradesh And Surinam [Ethnic series] sung by Dhroeh Nankoe • CD | Pan Records/Paradox 2003
The Maroni River Caribs Of Surinam • CD | Pan Records 1996

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Suriname.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Luxemburgista • Harharetkiä YouTubessa 7

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa

Osa 7 • Luxemburg

Luxemburg.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännen artikkelin aiheena on Luxemburg.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun, tässä artikkelissa WorldCat.org-verkkokataloogiin. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Norja
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Luxemburg

Luxemburg on puolen miljoonan asukkaan pikkuvaltio Ranskan ja Saksan välissä. Se on suunnilleen Nurmeksen kunnan kokoinen, maan läpi ajaa helposti vahingossa. Tärkeimmät elinkeinot ovat finanssipalvelut ja teräs.

Luxemburg on kuitenkin voittanut Eurovision laulukilpailut viisi kertaa. Vicky Leandrosin komea ’Après toi’ oli yksi viisuhistorian suurimpia hittejä. Onko pieni Luxemburg siis populaarimusiikin suurvalta?

Kun voittajasävelmiä tutkii tarkemmin, totuus paljastuu. Yksikään voittajasävelmistä tai esittäjistä ei ollut luxemburgilainen. Radio Luxembourg oli Euroopan johtava mainosradio, joka soitti kuulijoille englannin, ranskan ja sakankielisiä hittejä. Euroviisuissakin Luxemburgin televisio RTL toimi ranskalaisten levy-yhtiöiden bulvaanina. Onko luxemburgilaista musiikkia ylipäänsä olemassa?

Haku kirjastosta tuo aluksi esiin vain Franz Leharin operetin ’Luxemburgin kreivi’ ja kommunistijohtaja Rosa Luxemburgin teokset. Sitten löytyy Luxemburgin kansallislaulu ’Ons Heemecht’, oudolla kielellä kirjoitettu laulu kotimaalle. Wikipedia kertoo, että se on luxemburgin eli lëtzebuergin kieltä ja ylistää Mosel-viinin tuoksua:

Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.

Hieno kansallislaulu. Taitaa olla ainoa kansallislaulu, jossa ei puhuta verestä vaan viinistä. Puolet Luxemburgin asukkaista puhuu äidinkielenään lëtzebuergia, mutta maan viralliset kielet olivat pitkään ranska ja saksa. Lëtzebuergisch oli kieli, jolla juoruttiin naapurin rouvan kanssa. 1980-luvulla Luxemburg koki kansallisen herätyksen. Vuonna 1984 luxemburgista tuli maan kolmas virallinen kieli. Radio ja televisio alkoivat lähettää enemmän kotikielistä ohjelmaa, ja ensimmäinen kansallisella kielellä tehty elokuva, Wat huet e gesot, ilmestyi 1982. Kun tarpeeksi kauan etsin, löytyi jopa luxemburgilaisen rockin historia, Luxemburgs Rock Story 1959–1982

Olen yrittänyt löytää kirjaa nettikirjakaupoista tai kirjastoista, mutta se taitaa olla keräilyharvinaisuus. Kaukolainaa voisi vielä kokeilla, mutta tällä kertaa tyydyn etsimään lisätietoja teoksen tekijästä Luke Haasista. Käy ilmi, että hän oli ”luxemburgilaisen rockin dinosaurus”, kunnioitettu veteraani. Kun hän kuoli vuonna 2015, Luxemburger Post julkaisi koko sivun muistokirjoituksen ja muusikkokollegat muistivat toveriaan juhlakonsertilla. YouTubestakin löytyy muutama Haasin tallenne, valitsin kappaleen ’Weisse Wanterboesch’. Se on hyvä johdatus kielen alkeiden opiskeluun, sillä kyseessä on Suomessakin tunnettu jouluiskelmä.

Luke Haas: Weisse Wanterboesch.

Haas on toimittanut myös luxemburgilaisen sarjakuvan historian. Ryhdyin saman tien kaivamaan lisätietoja luxemburgilaisesta populaarimusiikista, mutta aluksi tulikin seinä vastaan. Tavanomainen haku ”maan nimi + hits” ei toimi YouTubessa, koska tuloksena on Radio Luxembourgin soittolista, jolla ei ole yhtään luxemburgilaista kappaletta. Lopulta löytyy lupaavan tuntuinen kappale nimeltä ’Den hit op RTL’, nimi on ainakin paikallisella kielellä. Tekijöinä ovat Serge Tonnar & Legotrip.

Musiikkivideo alkaa lupaavasti: diskoasuihin pukeutunut Legotrip saapuu kuljettajan ohjaamalla limusiinillä Radio Luxembourgin talolle, ja musiikkipäällikkö jakaa bändin jäsenille kultalevyt. Mutta siten jokin menee pieleen. Kun bändi astuu ulos rakennuksesta, vastassa onkin pettyneitä mielenosoittajia, joiden mielestä bändi on pettänyt ihanteensa. Julisteissa lukee ”Tonnar géi Heem”, Tonnar painu kotiin. Soittajat palauttavat kultalevynsä, vaihtavat auton pienempään ja yrittävät onneaan koulukonsertissa, mutta kukaan ei enää halua heitä. Lopulta he suuntaavat Pohjanmeren rannikolle ja soittavat aalloille.

Den hit op RTL.

Tämä ei ole ihan tavallinen hittivideo. Serge Tonnar (s. 1970) on monipuolinen laulaja, näytelmäkirjailija ja elokuvamusiikin tekijä. Legotrip oli yksi hänen monista projekteistaan, joka on keikkaillut vuodesta 2003. Tonnarin YouTube –kanavalla on yli 50 musiikkivideota, joiden musiikkityylit vaihtelevat rapista chansoniin. Viehättävä ’Déi Kleng Chamber’ (Kaikukammio) vie meidät sadan vuoden takaiseen korttelibistroon, jossa joku yleisöstä innostuu laulamaan soittajain mukana.

Kappaleessa ’De leschte Slow’ (Viimeinen slovari) on jo edetty hieman pitemmälle kapakkatunnelmassa. Monet videot eivät avaudu kielitaidottomalle, mutta ’Wéi eng Blumm déi aus dem Betong bléit’ (Kuin betonista kukkiva kukka), jossa ihmispäät kasvavat betonista, puhuu kyllä kaikille. ’Wot den Noper seet’ (Mitä naapuri sanoo) on kuvaus vinksahtaneista kotibileistä. Katsomisen arvoinen. (Käännöksistä vastaa Google translate, sieltä löytyy myös luxemburgin kieli.)

Wot den Noper seet.  

Jatkan kartoitusta, mutta eteneminen on hankalaa. Paikallisia levyjä ole myynnissä tavanomaisissa lähteissä. Luxemburgilaiset bändit suosivat englanninkielisiä nimiä kuten Cold Feet tai Sleepwalk – saman nimisiä on maailmassa vaikka kuinka monta. Onneksi löytyy sentään Sandy & The Hüettes, jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Lisätietojen haun voi aloittaa vaikkapa lëtzebuergin kielisen wikipedian sivulta Rockmusek (kirjoitettuna e-kirjaimella). 

Pekka Gronow

Lue lisää luxemburgilaisesta musiikista | WorldCat

Aiheesta löytyvää kirjallisuutta voi olla vaikea löytää Suomesta. Alla linkkejä WorldCat.org-verkkokatalogiin.

Luxemburgs Rock Story (1959–1982) Luke Haas, 160 sivua | Éditions John Schmit, Capellen 1982
Lëtzebuerger Rocklexikon – erweitert auf Pop, Folk, Country, Jazz und Jazz-Rock Luke Haas, 190 sivua | Éditions Phi 1988 • ISBN 3-88865-064-X
Lëtzebuerger Rocklexikon II (1987–1994) Luke Haas, 176 sivua | Editions Revue 1995
Luxemburger Komponisten haute Guy Wagner, 160 sivua | Reine Musik/Editions Phi • ISBN 3-88865-041-0
D’Rockbuch – RB 94 > 04 Josée Hansen & Christophe Unkelhäusser, 305 sivua | Ministère de la Culture, de l’Enseignement Supérieur et de la Recherche 2005 • ISBN 2-87984-011-2

Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Luxemburg.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Havaijilta • Harharetkiä YouTubessa 6

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 6 • Havaiji 

Havaijin saaret

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennen artikkelin aiheena on Havaiji.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Ranska
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Havaiji
Pekka Gronow

Havaijilainen musiikki on klisee, joka tuo mieleen palmurannat ja ruokohameiset tanssitytöt. Havaiji on kuitenkin ollut yksi viime vuosisadan populaarimusiikin suurista vaikuttajista. Havaijilaiset muusikot kiersivät jo 1910-luvulla maailman revyynäyttämöitä, ja heidän levyjään myytiin miljoonia kappaleita. Joseph Kekukun vuonna 1889 keksimästä havaiji-kitarasta tuli modernin country-musiikin peruselementti, ja iskelmäsäveltäjät kautta maailman kirjoittivat lauluja Honolulun ihanuudesta. Suomessakin laulettiin, miten

”Siellä sellaiset on aatteet,
että heitetään pois vaatteet.
Tule Honoluluun paratiisihin”

Havaijilaisen musiikin perusteos on George Kanahelen Hawaiian Music and Musicians, jonka University of Hawaii Press julkaisi vuonna 1979. Helsinkiläiset löytävät sen Kaisa-kirjastosta. Kirja on mahtava tietopaketti merkittävistä havaijilaisista muusikoista ja heidän opetuslapsistaan; Suomestakin on mukana Onni Gideon, jonka Aloha Havaiji-yhtye toi palmusaarten aatetta meille sodan jälkeisinä pulavuosina. Teoksesta on myös vuonna 2012 julkaistu uudistettu laitos.

Helmet-kirjastoissa on peruskokoelma havaiji-levytyksiä CD-painoksina, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen perusteellisemmin, kannattaa hakeutua Santa Barbaran yliopiston ylläpitämään tietokantaan Discography of American Historical Recordings. Siitä on muutamassa vuodessa tullut korvaamaton tietolähde kaikille musiikin ja äänilevyn historiasta kiinnostuneille. DAHR sisältää tiedot yli 300 000 amerikkalaisesta äänilevystä vuosisadan alusta 1940-luvulle saakka. Näistä 45 000 on suoraan kuunneltavissa. Tietokannan kaikkien hakuominaisuuksien oppiminen vie aikansa, mutta se kannattaa. Tarkoituksena on, että siitä löytyisivät aikanaan KAIKKI amerikkalaiset levyt toiseen maailmansotaan saakka. Tässä on mallia muillekin maille.

Otetaan esimerkiksi kaikkien aikojen tunnetuin havaijilainen sävellys Aloha oe. Tietokannasta löytyy 115 levytystä, joista 31 on heti kuunneltavissa. Kaikista on tarkat diskografiset tiedot, ja monista esiintyjistä löytyy myös taustatietoja. Laulun tekijä Lili’uokalani (1838–1917) oli Havaijin viimeinen hallitsija, joka syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1893, kun amerikkalainen vaikutus saarilla alkoi kasvaa. Teoksen esittäjien luettelo on kuin havaijilaisen musiikin ”kuka kukin on”. Siitä löytyy myös monen tyylisiä sovituksia, kuten Fritz Kreislerin klassinen tulkinta. Suosittelen erityisesti Hawaiian Quintette -nimisen kokoonpanon Victor-yhtiölle vuonna 1913 tekemää levytystä. Havaiji-kitaraa soittaa Walter Kolomoku. Ryhmä oli mukana suurta huomiota herättäneessä laulunäytelmässä ”Paratiisilintu”, jota esitettiin Broadwaylla 112 kertaa. Vuonna 1919 seurue kiersi Eurooppaa tekemässä Havaijia tunnetuksi.

Kanahelen teoksesta voi poimia havaiji-kitaran mestareita, jotka löytyvät myös äänilevytietokannasta, kuten Frank Ferera, Pale Lua, Sam Ku West, Bennie Nawahi ja Sol Hoopii. Tietokannasta löytyy myös yksi maailman ensimmäisistä sähkökitaralla tehdyistä levytyksistä. Helmikuun 22. päivänä 1933 Noi Lane toi Victor-yhtiön studioon uuden sähköistetyn havaiji-kitaransa, tuloksena oli kappale nimeltä Dreams of Aloha. Tästä alkoi myös rock and roll…

1940-luvulla havaijilainen musiikki alkoi maailmalla jäädä taka-alalle. Omassa maassaankin alkuperäiset havaijilaiset olivat jääneet vähemmistöksi. Alkuperäisväestön osuus saarilla on nykyisin vain viisi prosenttia. 1970-luvulla he alkoivat vaatia oikeuksiaan. Oma musiikki ja kieli haluttiin nostaa kunniaan. Alkoi ”toinen havaijilainen renessanssi”. Ensimmäinen renessanssi oli ollut sata vuotta aikaisemmin, kun kuningas Kalakaua (1836–1891) yritti luoda saarista modernin itsenäisen valtion. 

”Kū ha’aheo e ku’u Hawai’i 
Mamaka kaua o ku’u ‘āina ’
‘O ke ehu kakahiaka o nā ‘ōiwi o Hawai’i nei 
No ku’u lahui e hā’awi pau a i ola mau”

”Seiso ylväänä, Havaiji. Kansamme uusi aamu on saapunut. Kansan puolesta haluan antaa kaikkeni, jotta perintömme säilyy”.

Tämä voisi olla Runebergin tai Topeliuksen kynästä, mutta Havaijilla unelma itsenäisestä valtiosta ei toteutunut. 

Taiteilijoilla oli tärkeä osuus toisessa kansallisessa herätyksessä. Tärkeitä nimiä liikkeessä olivat Eddie Kamaei, Gabby Pahinui, veljekset Keola ja Kapano Beamer sekä Ledward Ka’apana. Näiden levytyksiä löytyy netistä paljon, mutta filmimateriaalia on valitettavasti niukasti. Harvinaisessa YouTube-videossa esiintyy Eddie Kamae, yksi toisen havaijilaisen renessanssin suurista nimistä. Hänen yhtyeensä Sons of Hawaii palautti havaijilaiseen musiikkiin ominaisuudet, joita havaijilaiset itse pitivät tärkeinä: oman kielen, falsettilaulun (ei tosin tässä näytteessä) ja ukulelen. Kappale on Mauna Kea.

Eddie Kamae: Mauna Kea

Havaijilla arvostetaan toki havaiji-kitaraa ja ollaan ylpeitä siitä kehitetyn steel-kitaran menestyksestä maailmalla, mutta nykymuusikot näyttävät suosivan enemmän slack key –kitaraa. Se on kitara, jossa on tavallisesta poikkeava viritys ja soittotekniikka. Slack keyn tunnustettuja mestareita ovat Gabby Pahinui ja Ledward Ka’apana, jonka käsissä kitara näyttää soivan melkein itsestään. Kappaleen nimi on Opihi Moe Moe.

Ledward Ka’apana: Opihi Moe Moe.

Havaijilaisella musiikilla oli pitkään oma kategoriansa jaettaessa Grammy-palkintoja, Yhdysvaltain suurinta äänilevypalkintoa. Kategoria poistettiin vuonna 2011, kun palkintojen määrää supistettiin, ja havaijilaiset levyt saavat nykyisin kilpailla tunnustuksesta samassa sarjassa epämääräisen ”maailmanmusiikin” kanssa. Osa havaijilaisista muusikoista pettyi päätöksestä, toiset olivat tyytyväisiä. Heidän mielestään mikään ”mantereella” istuva toimikunta, joka ei ymmärrä havaijin kieltä eikä laulutekniikkaa, voi arvioida havaijilaisten levyjen ansioita.

Havaijilaisen musiikin asemaa edistävät nykyisin Hawaiian Academy of Recording Arts ja Hawaiian Music Hall of Fame. Viimeksi mainittu julkaisee vuosittain kunniataulun, johon on koottu merkittäviä nykyisiä ja edesmenneitä tekijöitä. Se on hyvä lähde, jos haluaa seurata musiikkia saarelaisten näkökulmasta.

Esimerkiksi vuoden 2017 listalla ovat Richard “Babes” Bell, Krash Kealoha. Skylark Rossetti, Kimo Kahoano, Karen Keawehawai‘i, Melveen Leed ja Israel Kamakawiwo‘ole. Meillä tuntemattomia nimiä, paitsi ehkä viimeksi mainittu, jonka levytys Over the rainbow oli vuonna 1993 yllätyshitti monessa maassa. Levytys osoittaa, miten mikä tahansa sävelmä voi tulla aidoksi havaijilaiseksi musiikiksi, kunhan sen esittäjällä on oikea asenne. Uskomaton tulkinta on katsottava videolta, jotta sen voisi oikein oivaltaa.

Israel Kamakawiwo‘ole: Over the rainbow

Tarpeellisia verkkolähteitä

Tietokannassa Discography of American Historical Recordings voi kuunnella yli 45 000 amerikkalaista historiallista levytystä, myös monia havaiji-musiikin klassikoita.

Hawaiian Music Hall of Fame

Hawaiian Academy of Recording Arts

Music of Hawaii sivustolla The Hawaiian Islands

Lue lisää havaijilaisesta musiikista | Finna.fi

Hawaiian Music And Musicians – An Illustrated History George S. Kanahele, 543 pages | University Press of Hawaii 1979

Havaijin saaret.
Musiikkikirjastot.fi