Populaarimusiikkia Ranskasta • Harharetkiä YouTubessa 9

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 9 • Ranska

Ranska.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdeksänne artikkelin aiheena on Ranska.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Tulossa seuraavaksi
Quebec

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ranska

Kaikista maailman maista Ranska on parhaiten pystynyt pitämään puoliaan angloamerikkalaisen musiikin invaasiota vastaan. Suomessakin on levytetty lukemattomia ranskalaisia lauluja, ja välillä tuntuu kuin joka toinen suomalainen naisnäyttelijä olisi tulkinnut Édith Piafia. Piaf kuuluu Elviksen, Beatlesien ja Sinatran kanssa siihen populaarimusiikin kuolemattomien joukkoon, joka jokaisen itseään kunnioittavan taiteilijan on tunnettava. Juuri hiljan bongasin YouTubesta Lady Gagan tulkitsemassa Piafin kuolematonta laulua ’La vie en rose’.

Édith Piaf (1915–63) tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ranskalaisesta chansonista. Nopea haku pääkaupunkiseudun kirjastoista löytää 183 kirjaa, levyä, nuottikokoelmaa ja videota. Lähikirjastostani löytyvä Piaf-elämäkerta Jumalani, kuinka olen elänyt on jo kahdeksas painos, mikä todistaa, että laulajalta löytyy Suomessa ihailijoita sukupolvesta toiseen. 

Jos haluaa tietää kaiken Piafista, on tietysti parasta hakeutua Pariisiin, Ranskan kansalliskirjastoon. Bibliothèque Nationale käynnisti muutama vuosi sitten jättiläisprojektin, jossa kaikki ranskalaiset levyt vuoteen 1963 saakka digitoitiin. Jos hakee kirjaston luettelosta netistä vaikkapa Piafin laulua ’La vie en rose’, saa tulokseksi dokumentin, johon liittyy 30 sekuntia pitkä ääninäyte. Lisäksi dokumentissa on linkki verkkopalveluun, jossa kappaleen voi kuunnella. 

BnF Gallica

Édith Piaf:  La vie en rose.

Chanson sinänsä on vaikeasti määriteltävä käsite. Vaikka sana tarkoittaa sanakirjan mukaan ”laulua”, kaikki ranskankieliset laulut eivät edusta chansonia. Esa Tölkki, joka on kirjoittanut erinomaisen oppaan chansonista, määrittelee sen ”kevyt, koominen, satiirinen tai kaksimielinen laulu, jonka juuret juontavat keskiaikaiseen Pariisiin”. Tähän voisi vielä lisätä, että monet chansonien esittäjät myös itse kirjoittivat laulunsa – he olivat ”singer-songwritereitä” ennen kuin termi tuli muotiin. Vuonna 1984 ilmestyneessä teoksessa Ranskalainen chanson on esitelty kriittisesti toista sataa laulajaa, keskeisiä levytyksiä ja alan kirjallisuutta. 1980-luvulla ranskalaisten levyjen saanti Suomesta oli hankalaa, mutta nykyisin lähes kaikkiin kirjassa esittelyihin laulajiin voi tutustua verkossa.

Tölkin mukaan chansonin ”kolme suurta” ovat Georges Brassens, Jacques Brel ja Léo Férre. Kaikilta löytyy suomennettuja lauluja, ja iskelmän tuntijat voivat muistella, mitkä Brassensin ja Férren laulut on levytetty suomeksi (Vihje: esittäjien joukossa on Olavi Virta). Suomesta katsottuna Brel on kuitenkin ylivoimainen: fono.fi -tietokannasta löytyy suomen kielellä 143 äänitystä. Esittäjät ulottuvat Eino Grönistä Hectoriin ja Susanna Haavistosta Martti Suosaloon.

Sama koskee muita kieliä: englannin kielellä Brelin laulujen tulkitsijoiden lista on ainakin metrin pituinen ja siitä löytyvät mm David Bowie, Joan Baez, Ray Charles, Tom Jones, Barbra Streisand ja Nirvana. Brelin lauluista on tehty off-Broadway-musikaali ja kokoillan elokuva Jacques Brel is alive and well in Paris, löytyy YouTubesta.

Tärkeintä on tietysti tutustua Breliin itseensä, mieluiten videoilta. Hänen aktiiviuransa kesti vain viisitoista vuotta, mutta hän oli legenda jo eläessään. Paul Gauguinin tavoin hän vietti viimeiset vuotensa kaukaisella Tyynen meren saarella. Kun näkee Brelin raivokkaan tulkinnan laulusta ’Amsterdam’, ymmärtää miksi äänilevyt eivät riitä selittämään Brelin taikaa.

Video löytyy INA:n, Ranskan kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistosta. Hakusana ”chanson” löytää hienon valikoiman eri laulajien tulkintoja. Tölkin chanson-oppaassa riittää pitkäksi aikaa puuhaa harrastajalle, joka ei aikaisemmin ole tutustunut chansoniin. Hän on lisäksi julkaissut 1980-luvulla useita oppaita tunnettujen laulajien elämästä ja tuotannosta. Internetin ansiosta aineistoon tutustuminen on nykyisin helppoa.

Chanson ei tietenkään ole samaa kuin ranskalainen populaarimusiikki: siinä on paljon muitakin virtauksia. Ranska oli jo 1930-luvulla edelläkävijä, kun ryhmä jazziin innostuneita nuoria perusti Hot Club de France -nimisen järjestön. Siitä kasvoi mahtava organisaatio, joka järjesti konsertteja, julkaisi Jazz Hot -nimistä lehteä sekä pyöritti maailman ensimmäistä jazziin erikoistunutta levymerkkiä Swing. Hot Clubin suojissa varttui myös Quintette du Hot Club de France, kitaravirtuoosi Django Reinhardtin johtama yhtye, monien mielestä ensimmäinen eurooppalainen jazzkokoonpano, joka pystyi kilpailemaan tasaväkisesti amerikkalaisten kanssa.

Django kuoli jo vuonna 1953, eikä hänestä näytä löytyvät edustavaa filmimateriaalia ainakaan YouTubesta (levyjä sitäkin enemmän). Ranskassa järjestetään vuosittain hänen nimeään kantavaa festivaalia, ja jazzin vaikutus putkahtaa tuon tuostakin esiin ranskalaisessa populaarimusiikissa. Kun kuuntelee Zaz -nimisen laulajan parin vuoden takaista hittiä ’Je veux’, voisi hyvin kuvitella palaavansa takaisin 1930-luvun Pariisiin. 

Zaz: Je veux.

1980-luvun jälkeen ranskalaisessa populaarimusiikissa on tapahtunut paljon, eikä ainakaan suomen kielellä löydy teosta, joka antaisi siitä kokonaiskuvan. Englannin kielellä voi suositella Routledgen Global Popular Music -sarjaan kuuluvaa teosta Made in France, joka sisältää hyviä artikkeleita Ranskan musiikkiteollisuudesta, ranskalaisen populaarimusiikin historiasta ja eri virtauksista. Ranskalaiset ovat vuosien mittaan sulattaneet oman perimäänsä populaarimusiikin uudet kansainväliset virtaukset tangosta jazziin ja rockista rappiin. Rockista tuli Ranskassa yé-yé, ja metallimusiikkikin on saanut maassa monia ansiokkaita edustajia. Rap-musiikki on levinnyt kulovalkean tavoin.

Kun puhutaan Ranskan populaarimusiikista, ei myöskään saa unohtaa maan monia vanhoja ja uusia vähemmistöjä. Alan Stivell toi bretoninkielisen kansanmusiikin osaksi kansainvälistä kelttibuumia. Es Remess Sini laulaa rockia elsassiksi. Kun kirjailija Georges Simenon juhli vuonna 1931 ensimmäisen Maigret-kirjansa julkaisua, hän järjesti bileet Boule Blanche -nimisessä yökerhossa Pariisissa. Valintaa pidettiin uskallettuna, koska paikka oli martiniquelaisten kotiapulaisten suosiossa. Simenon ei kerro muistelmissaan, millaista musiikkia silloin soitettiin, mutta Orchestre de la Boule Blanche teki useita levyjä, jotka löytyvät netistäkin.

Sen jälkeen Antillien musiikin vaikutus Ranskassa on vain kasvanut, ja esimerkiksi guadeloupelaisista muusikoista koottu Kassav on tehnyt useita listahittejä. Ennen tämä musiikki oli ”biguine”, nykyisin ”zouk”. Uusia tulokkaita Ranskan musiikin kartalla ovat arabimuusikot, kuten algerialais-ranskalainen Rachid Taha (1958–2018). Hänen yhtyeensä Carte de Séjour (”Oleskelulupa”) jätti 1980-luvulla vahvan jäljen ranskalaiseen rockiin. Tahan esiintymisissä oli karismaa, joka tuo mieleen nuoren Mick Jaggerin, ja hänen videonsa ovat todella katsomisen arvoisia. ’Bleu de Marseille’ (1985) on Sveitsin ranskankielisen television RTS:n arkistosta.

Carte de Séjour: Bleu de Marseille.

Katsomisen arvoinen on myös Tahan Elvis-impersonaatio ’It’s Now Or Never’. Tämäkin tuli vastaan aivan sattumalta, se osoittaa jälleen, miten harharetkillä netissä voi tehdä löytöjä. Kirjastossa ja netissä ranskalaisen populaarimusiikin harrastajalle on jatkotutkimuksia varten aineistoa yllin kyllin. Ranskankielisen Wikipedian artikkeli Chanson française tarjoaa kielitaidottomallekin hyvän nimilistan.

Netistä löytyy myös monenlaisia listoja ”parhaista chansoneista”, esimerkiksi Top 100 des plus belles chansons françaises. Syvällisempiä opintoja varten on kuitenkin parasta siirtyä kirjastoon.

Pekka Gronow

Lue lisää Édith Piafista ja chansonista | Finna.fi

Piaf – Jumalani kuinka olen elänyt!  Simone Berteaut & kääntäjät Leena Jokinen & Heikki Kaskimies, 515 sivua | WSOY suomenkieliset painokset 1971–2007
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986

Lue lisää chansonista ja ranskalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Django – vallaton virtuoosi Noël Balen, 244 sivua | Aviador 2014

Toimituksen lämmin suositus Esa Tölkin teossarjalle Opas ulkomaalaiselle:

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Charles Aznavour – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 31 sivua | Esa Tölkki 1988
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986
Gilbert Bécaud – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 25 sivua | Esa Tölkki 1987
Jacques Brel – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1985
Jean Ferrat – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Michel Sardou – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Tino Rossi – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 28 sivua | Esa Tölkki 1985
Yves Montand – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 34 sivua | Esa Tölkki 1987

Lue lisää ranskalaisesta populaarimusiikista • Read more about French popular music | Finna.fi

Made in France – studies in popular music Gérôme Guibert & Catherine Rudent, 271 pages | Routledge 2018
Black, blanc, beur – Rap Music And Hip-Hop Culture In The Francophone World Alain-Philippe Durand, 150 pages | Scarecrow Press 2005

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 10.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Ranska.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Surinamesta • Harharetkiä YouTubessa 8

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 8 • Suriname

Suriname.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kahdeksannen artikkelin aiheena on Suriname.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun, tässä artikkelissa myös WorldCat.org-verkkokataloogiin.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Suriname
Tietokilpailukysymys: missä Etelä-Amerikan maassa virallinen kieli on hollanti ja suurimman väestöryhmän muodostavat intialaiset? Helppo juttu. Vastaus on tietysti Suriname (aiemmin Surinam).

Ensimmäinen kosketukseni surinamelaiseen musiikkiin tapahtui Amsterdamissa kauan sitten, joskus vanhemmalla vinyylikaudella. Kun Surinam itsenäistyi vuonna 1975, asukkaille tarjottiin mahdollisuus muuttaa entiseen isäntämaahan, joka oli aikanaan vastannut heidän siirrostaan Amerikkaan. Puolet asukkaista hyväksyi tarjouksen, ja Alankomaissa onkin nykyisin suuri surinamelainen yhdyskunta.

Levykaupassa silmiini osui albumi nimeltä Bam Bam, Baby Let’s Dance. Samannimisiä albumeita on maailmassa varmasti kymmeniä, mutta tämä oli äänitetty Paramaribossa. Levyn solisti oli Cynthia Bhikharie. Discogs-tietokannasta selviää, että Cynthialla on takanaan mittava levytysura, ja YouTubesta löytyy videopätkä, joka on taltioitu Surinamin televisiosta nelisenkymmentä vuotta sitten. Tässä hän esittää sävelmän nimeltä ’Dil Mera Kare Dhak Dhak’.

Albumin tuottaja on Thakeorpersad Bhikharie, Cynthian setä ja tunnettu paikallinen musiikkimies. Hänen edustamansa tyyli tunnetaan nimellä chutney – sekoitus intialaisia ja karibialaisia aineksia. Surinamen intialaiset ovat väestömäärään nähden olleet levyalalla hämmästyttävän tuotteliaita. Discogs-tietokannassa on myynnissä satoja surinamelaisia levyjä, ja Lata Ramasarin maksi-singlestä ’The Greatest Name That Lives’ on tullut legendaarinen diskoharvinaisuus. Venäläinen diileri pyytää siitä netissä 1 500 euroa.

YouTubesta löytyy jopa surinamenintialaisen musiikin oma kanava, Sarnami TV. Haluan kuitenkin tietää, millainen musiikki on tällä hetkellä Surinamessa kaikkein suosituinta. Haen varmuuden vuoksi hollanniksi (kiitos, Google translate) ”suriname top ten hits deze week.” Saan vastaukseksi, että Surinamen suosituin levy toukokuussa 2021 oli Zaskia Gotikin (feat. RPH & Donall) esittämä ’Paio’:

Tämä on niin outoa musiikkia, että minun on haettava Zaskia Gotik Googlesta. Kuka hän on? Käy ilmi, että Zaskia on suosittu indonesialainen laulaja. Hänen levymerkkinsä on Nagaswara, ja hänen Instagram-tilillään on 27 miljoonaa seuraajaa. Olisi pitänyt arvata. Jaavalaiset ovat Surinamin kolmanneksi suurin väestöryhmä, ja he seuraavat tietysti esi-isien vanhan kotimaan musiikkia.

Toisella sijalla listalla on trinidadilainen Nicki Minaj. Hänen kappaleensa ’Tusa’ vastaa paremmin odotuksiani siitä, millaista musiikkia Surinamessa soitetaan. Maan toiseksi suurin väestöryhmä on afrikkalaisperäinen, samoin kuin lähellä sijaitsevilla Karibian saarilla. Kolmantena listalla on Patko Josafath, hänen kappaleensa on nimeltään ’Malenge’. Patko asuu Ranskan Guyanassa, joka on Surinamin naapurimaa, ja video on kuvattu siellä.

Patko Josafath: Malenge.

Tunnen kuitenkin yhä olevani väärällä polulla. Tämäkään ei täysin vastaa odotuksiani siitä, mitä perinteinen surinamelainen musiikki on. Surinamen ”kansallista” musiikkia on monien lähteiden mukaan kaseko, afrokaribialaisen musiikin suuntaus, joka muistuttaa trinidadilaista socaa. Sitä ei lauleta hollanniksi tai hindiksi, vaan paikallisella kreolikielellä, joka on sekoitus monista suunnista tulleita vaikutteita.

Sabroso ft. Bigi-Poku Toppers: Kaseko Medley.

Hakusana ”kaseko” tuokin vastaukseksi suuren määrän videoita. Monet ovat kopioita vanhoista levyistä, mutta mukana on myös live-esityksiä. Seuraava näyte lienee taltioitu Alankomaissa, mutta yleisö heiluttaa innokkaasti Surinamen lippuja.

Pekka Gronow

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | Finna.fi

Ritual Songs And Folksongs Of The Hindus Of Surinam Usharbudh Arya, 176 pages | E. J. Brill 1968
The Cultural Work – Maroon Performance In Paramaribo, Suriname Corinna Campbell, 267 pages | Wesleyan University Press 2020

Lue lisää Surinamen musiikista • Read more about the music in Suriname | WorldCat.org

40 jaar Surinaamse muziek in Nederland – De Muzikale Fakkeldragers Guilly Koster & Marcel Weltak & Robin Austen | ORA Media Products 2015 ”Contains 40 biographical sketches of Surinamese musicians active in the Netherlands”
Surinamese Music In The Netherlands and Suriname [Caribbean Studies Series] Marcel Weltak & translated by Scott Rollins, 176 pages | University Press Of Mississippi 2021

CD | Finna.fi

Baithak Gana – Songs From Bihar, Uttar Pradesh And Surinam [Ethnic series] sung by Dhroeh Nankoe • CD | Pan Records/Paradox 2003
The Maroni River Caribs Of Surinam • CD | Pan Records 1996

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Suriname.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Luxemburgista • Harharetkiä YouTubessa 7

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 7 • Luxemburg

Luxemburg.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin seitsemännen artikkelin aiheena on Luxemburg.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun, tässä artikkelissa WorldCat.org-verkkokataloogiin. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Norja
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Luxemburg

Luxemburg on puolen miljoonan asukkaan pikkuvaltio Ranskan ja Saksan välissä. Se on suunnilleen Nurmeksen kunnan kokoinen, maan läpi ajaa helposti vahingossa. Tärkeimmät elinkeinot ovat finanssipalvelut ja teräs.

Luxemburg on kuitenkin voittanut Eurovision laulukilpailut viisi kertaa. Vicky Leandrosin komea ’Après toi’ oli yksi viisuhistorian suurimpia hittejä. Onko pieni Luxemburg siis populaarimusiikin suurvalta?

Kun voittajasävelmiä tutkii tarkemmin, totuus paljastuu. Yksikään voittajasävelmistä tai esittäjistä ei ollut luxemburgilainen. Radio Luxembourg oli Euroopan johtava mainosradio, joka soitti kuulijoille englannin, ranskan ja sakankielisiä hittejä. Euroviisuissakin Luxemburgin televisio RTL toimi ranskalaisten levy-yhtiöiden bulvaanina. Onko luxemburgilaista musiikkia ylipäänsä olemassa?

Haku kirjastosta tuo aluksi esiin vain Franz Leharin operetin ’Luxemburgin kreivi’ ja kommunistijohtaja Rosa Luxemburgin teokset. Sitten löytyy Luxemburgin kansallislaulu ’Ons Heemecht’, oudolla kielellä kirjoitettu laulu kotimaalle. Wikipedia kertoo, että se on luxemburgin eli lëtzebuergin kieltä ja ylistää Mosel-viinin tuoksua:

Wou d’Rief laanscht d’Musel dofteg bléit,
den Himmel Wäin ons mécht.

Hieno kansallislaulu. Taitaa olla ainoa kansallislaulu, jossa ei puhuta verestä vaan viinistä. Puolet Luxemburgin asukkaista puhuu äidinkielenään lëtzebuergia, mutta maan viralliset kielet olivat pitkään ranska ja saksa. Lëtzebuergisch oli kieli, jolla juoruttiin naapurin rouvan kanssa. 1980-luvulla Luxemburg koki kansallisen herätyksen. Vuonna 1984 luxemburgista tuli maan kolmas virallinen kieli. Radio ja televisio alkoivat lähettää enemmän kotikielistä ohjelmaa, ja ensimmäinen kansallisella kielellä tehty elokuva, Wat huet e gesot, ilmestyi 1982. Kun tarpeeksi kauan etsin, löytyi jopa luxemburgilaisen rockin historia, Luxemburgs Rock Story 1959–1982

Olen yrittänyt löytää kirjaa nettikirjakaupoista tai kirjastoista, mutta se taitaa olla keräilyharvinaisuus. Kaukolainaa voisi vielä kokeilla, mutta tällä kertaa tyydyn etsimään lisätietoja teoksen tekijästä Luke Haasista. Käy ilmi, että hän oli ”luxemburgilaisen rockin dinosaurus”, kunnioitettu veteraani. Kun hän kuoli vuonna 2015, Luxemburger Post julkaisi koko sivun muistokirjoituksen ja muusikkokollegat muistivat toveriaan juhlakonsertilla. YouTubestakin löytyy muutama Haasin tallenne, valitsin kappaleen ’Weisse Wanterboesch’. Se on hyvä johdatus kielen alkeiden opiskeluun, sillä kyseessä on Suomessakin tunnettu jouluiskelmä.

Luke Haas: Weisse Wanterboesch.

Haas on toimittanut myös luxemburgilaisen sarjakuvan historian. Ryhdyin saman tien kaivamaan lisätietoja luxemburgilaisesta populaarimusiikista, mutta aluksi tulikin seinä vastaan. Tavanomainen haku ”maan nimi + hits” ei toimi YouTubessa, koska tuloksena on Radio Luxembourgin soittolista, jolla ei ole yhtään luxemburgilaista kappaletta. Lopulta löytyy lupaavan tuntuinen kappale nimeltä ’Den hit op RTL’, nimi on ainakin paikallisella kielellä. Tekijöinä ovat Serge Tonnar & Legotrip.

Musiikkivideo alkaa lupaavasti: diskoasuihin pukeutunut Legotrip saapuu kuljettajan ohjaamalla limusiinillä Radio Luxembourgin talolle, ja musiikkipäällikkö jakaa bändin jäsenille kultalevyt. Mutta siten jokin menee pieleen. Kun bändi astuu ulos rakennuksesta, vastassa onkin pettyneitä mielenosoittajia, joiden mielestä bändi on pettänyt ihanteensa. Julisteissa lukee ”Tonnar géi Heem”, Tonnar painu kotiin. Soittajat palauttavat kultalevynsä, vaihtavat auton pienempään ja yrittävät onneaan koulukonsertissa, mutta kukaan ei enää halua heitä. Lopulta he suuntaavat Pohjanmeren rannikolle ja soittavat aalloille.

Den hit op RTL.

Tämä ei ole ihan tavallinen hittivideo. Serge Tonnar (s. 1970) on monipuolinen laulaja, näytelmäkirjailija ja elokuvamusiikin tekijä. Legotrip oli yksi hänen monista projekteistaan, joka on keikkaillut vuodesta 2003. Tonnarin YouTube –kanavalla on yli 50 musiikkivideota, joiden musiikkityylit vaihtelevat rapista chansoniin. Viehättävä ’Déi Kleng Chamber’ (Kaikukammio) vie meidät sadan vuoden takaiseen korttelibistroon, jossa joku yleisöstä innostuu laulamaan soittajain mukana.

Kappaleessa ’De leschte Slow’ (Viimeinen slovari) on jo edetty hieman pitemmälle kapakkatunnelmassa. Monet videot eivät avaudu kielitaidottomalle, mutta ’Wéi eng Blumm déi aus dem Betong bléit’ (Kuin betonista kukkiva kukka), jossa ihmispäät kasvavat betonista, puhuu kyllä kaikille. ’Wot den Noper seet’ (Mitä naapuri sanoo) on kuvaus vinksahtaneista kotibileistä. Katsomisen arvoinen. (Käännöksistä vastaa Google translate, sieltä löytyy myös luxemburgin kieli.)

Wot den Noper seet.  

Jatkan kartoitusta, mutta eteneminen on hankalaa. Paikallisia levyjä ole myynnissä tavanomaisissa lähteissä. Luxemburgilaiset bändit suosivat englanninkielisiä nimiä kuten Cold Feet tai Sleepwalk – saman nimisiä on maailmassa vaikka kuinka monta. Onneksi löytyy sentään Sandy & The Hüettes, jonka alkuperästä ei voi erehtyä. Lisätietojen haun voi aloittaa vaikkapa lëtzebuergin kielisen wikipedian sivulta Rockmusek (kirjoitettuna e-kirjaimella). 

Pekka Gronow

Lue lisää luxemburgilaisesta musiikista | WorldCat

Aiheesta löytyvää kirjallisuutta voi olla vaikea löytää Suomesta. Alla linkkejä WorldCat.org-verkkokatalogiin.

Luxemburgs Rock Story (1959–1982) Luke Haas, 160 sivua | Éditions John Schmit, Capellen 1982
Lëtzebuerger Rocklexikon – erweitert auf Pop, Folk, Country, Jazz und Jazz-Rock Luke Haas, 190 sivua | Éditions Phi 1988 • ISBN 3-88865-064-X
Lëtzebuerger Rocklexikon II (1987–1994) Luke Haas, 176 sivua | Editions Revue 1995
Luxemburger Komponisten haute Guy Wagner, 160 sivua | Reine Musik/Editions Phi • ISBN 3-88865-041-0
D’Rockbuch – RB 94 > 04 Josée Hansen & Christophe Unkelhäusser, 305 sivua | Ministère de la Culture, de l’Enseignement Supérieur et de la Recherche 2005 • ISBN 2-87984-011-2

Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon (1988).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).
Luke Haas: Lëtzebuerger Rocklexikon II 1987–1994 (1995).

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Luxemburg.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Havaijilta • Harharetkiä YouTubessa 6

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 6 • Havaiji 

Havaijin saaret

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennen artikkelin aiheena on Havaiji.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Havaiji
Pekka Gronow

Havaijilainen musiikki on klisee, joka tuo mieleen palmurannat ja ruokohameiset tanssitytöt. Havaiji on kuitenkin ollut yksi viime vuosisadan populaarimusiikin suurista vaikuttajista. Havaijilaiset muusikot kiersivät jo 1910-luvulla maailman revyynäyttämöitä, ja heidän levyjään myytiin miljoonia kappaleita. Joseph Kekukun vuonna 1889 keksimästä havaiji-kitarasta tuli modernin country-musiikin peruselementti, ja iskelmäsäveltäjät kautta maailman kirjoittivat lauluja Honolulun ihanuudesta. Suomessakin laulettiin, miten

”Siellä sellaiset on aatteet,
että heitetään pois vaatteet.
Tule Honoluluun paratiisihin”

Havaijilaisen musiikin perusteos on George Kanahelen Hawaiian Music and Musicians, jonka University of Hawaii Press julkaisi vuonna 1979. Helsinkiläiset löytävät sen Kaisa-kirjastosta. Kirja on mahtava tietopaketti merkittävistä havaijilaisista muusikoista ja heidän opetuslapsistaan; Suomestakin on mukana Onni Gideon, jonka Aloha Havaiji-yhtye toi palmusaarten aatetta meille sodan jälkeisinä pulavuosina. Teoksesta on myös vuonna 2012 julkaistu uudistettu laitos.

Helmet-kirjastoissa on peruskokoelma havaiji-levytyksiä CD-painoksina, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen perusteellisemmin, kannattaa hakeutua Santa Barbaran yliopiston ylläpitämään tietokantaan Discography of American Historical Recordings. Siitä on muutamassa vuodessa tullut korvaamaton tietolähde kaikille musiikin ja äänilevyn historiasta kiinnostuneille. DAHR sisältää tiedot yli 300 000 amerikkalaisesta äänilevystä vuosisadan alusta 1940-luvulle saakka. Näistä 45 000 on suoraan kuunneltavissa. Tietokannan kaikkien hakuominaisuuksien oppiminen vie aikansa, mutta se kannattaa. Tarkoituksena on, että siitä löytyisivät aikanaan KAIKKI amerikkalaiset levyt toiseen maailmansotaan saakka. Tässä on mallia muillekin maille.

Otetaan esimerkiksi kaikkien aikojen tunnetuin havaijilainen sävellys Aloha oe. Tietokannasta löytyy 115 levytystä, joista 31 on heti kuunneltavissa. Kaikista on tarkat diskografiset tiedot, ja monista esiintyjistä löytyy myös taustatietoja. Laulun tekijä Lili’uokalani (1838–1917) oli Havaijin viimeinen hallitsija, joka syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1893, kun amerikkalainen vaikutus saarilla alkoi kasvaa. Teoksen esittäjien luettelo on kuin havaijilaisen musiikin ”kuka kukin on”. Siitä löytyy myös monen tyylisiä sovituksia, kuten Fritz Kreislerin klassinen tulkinta. Suosittelen erityisesti Hawaiian Quintette -nimisen kokoonpanon Victor-yhtiölle vuonna 1913 tekemää levytystä. Havaiji-kitaraa soittaa Walter Kolomoku. Ryhmä oli mukana suurta huomiota herättäneessä laulunäytelmässä ”Paratiisilintu”, jota esitettiin Broadwaylla 112 kertaa. Vuonna 1919 seurue kiersi Eurooppaa tekemässä Havaijia tunnetuksi.

Kanahelen teoksesta voi poimia havaiji-kitaran mestareita, jotka löytyvät myös äänilevytietokannasta, kuten Frank Ferera, Pale Lua, Sam Ku West, Bennie Nawahi ja Sol Hoopii. Tietokannasta löytyy myös yksi maailman ensimmäisistä sähkökitaralla tehdyistä levytyksistä. Helmikuun 22. päivänä 1933 Noi Lane toi Victor-yhtiön studioon uuden sähköistetyn havaiji-kitaransa, tuloksena oli kappale nimeltä Dreams of Aloha. Tästä alkoi myös rock and roll…

1940-luvulla havaijilainen musiikki alkoi maailmalla jäädä taka-alalle. Omassa maassaankin alkuperäiset havaijilaiset olivat jääneet vähemmistöksi. Alkuperäisväestön osuus saarilla on nykyisin vain viisi prosenttia. 1970-luvulla he alkoivat vaatia oikeuksiaan. Oma musiikki ja kieli haluttiin nostaa kunniaan. Alkoi ”toinen havaijilainen renessanssi”. Ensimmäinen renessanssi oli ollut sata vuotta aikaisemmin, kun kuningas Kalakaua (1836–1891) yritti luoda saarista modernin itsenäisen valtion. 

”Kū ha’aheo e ku’u Hawai’i 
Mamaka kaua o ku’u ‘āina ’
‘O ke ehu kakahiaka o nā ‘ōiwi o Hawai’i nei 
No ku’u lahui e hā’awi pau a i ola mau”

”Seiso ylväänä, Havaiji. Kansamme uusi aamu on saapunut. Kansan puolesta haluan antaa kaikkeni, jotta perintömme säilyy”.

Tämä voisi olla Runebergin tai Topeliuksen kynästä, mutta Havaijilla unelma itsenäisestä valtiosta ei toteutunut. 

Taiteilijoilla oli tärkeä osuus toisessa kansallisessa herätyksessä. Tärkeitä nimiä liikkeessä olivat Eddie Kamaei, Gabby Pahinui, veljekset Keola ja Kapano Beamer sekä Ledward Ka’apana. Näiden levytyksiä löytyy netistä paljon, mutta filmimateriaalia on valitettavasti niukasti. Harvinaisessa YouTube-videossa esiintyy Eddie Kamae, yksi toisen havaijilaisen renessanssin suurista nimistä. Hänen yhtyeensä Sons of Hawaii palautti havaijilaiseen musiikkiin ominaisuudet, joita havaijilaiset itse pitivät tärkeinä: oman kielen, falsettilaulun (ei tosin tässä näytteessä) ja ukulelen. Kappale on Mauna Kea.

Eddie Kamae: Mauna Kea

Havaijilla arvostetaan toki havaiji-kitaraa ja ollaan ylpeitä siitä kehitetyn steel-kitaran menestyksestä maailmalla, mutta nykymuusikot näyttävät suosivan enemmän slack key –kitaraa. Se on kitara, jossa on tavallisesta poikkeava viritys ja soittotekniikka. Slack keyn tunnustettuja mestareita ovat Gabby Pahinui ja Ledward Ka’apana, jonka käsissä kitara näyttää soivan melkein itsestään. Kappaleen nimi on Opihi Moe Moe.

Ledward Ka’apana: Opihi Moe Moe.

Havaijilaisella musiikilla oli pitkään oma kategoriansa jaettaessa Grammy-palkintoja, Yhdysvaltain suurinta äänilevypalkintoa. Kategoria poistettiin vuonna 2011, kun palkintojen määrää supistettiin, ja havaijilaiset levyt saavat nykyisin kilpailla tunnustuksesta samassa sarjassa epämääräisen ”maailmanmusiikin” kanssa. Osa havaijilaisista muusikoista pettyi päätöksestä, toiset olivat tyytyväisiä. Heidän mielestään mikään ”mantereella” istuva toimikunta, joka ei ymmärrä havaijin kieltä eikä laulutekniikkaa, voi arvioida havaijilaisten levyjen ansioita.

Havaijilaisen musiikin asemaa edistävät nykyisin Hawaiian Academy of Recording Arts ja Hawaiian Music Hall of Fame. Viimeksi mainittu julkaisee vuosittain kunniataulun, johon on koottu merkittäviä nykyisiä ja edesmenneitä tekijöitä. Se on hyvä lähde, jos haluaa seurata musiikkia saarelaisten näkökulmasta.

Esimerkiksi vuoden 2017 listalla ovat Richard “Babes” Bell, Krash Kealoha. Skylark Rossetti, Kimo Kahoano, Karen Keawehawai‘i, Melveen Leed ja Israel Kamakawiwo‘ole. Meillä tuntemattomia nimiä, paitsi ehkä viimeksi mainittu, jonka levytys Over the rainbow oli vuonna 1993 yllätyshitti monessa maassa. Levytys osoittaa, miten mikä tahansa sävelmä voi tulla aidoksi havaijilaiseksi musiikiksi, kunhan sen esittäjällä on oikea asenne. Uskomaton tulkinta on katsottava videolta, jotta sen voisi oikein oivaltaa.

Israel Kamakawiwo‘ole: Over the rainbow

Tarpeellisia verkkolähteitä

Tietokannassa Discography of American Historical Recordings voi kuunnella yli 45 000 amerikkalaista historiallista levytystä, myös monia havaiji-musiikin klassikoita.

Hawaiian Music Hall of Fame

Hawaiian Academy of Recording Arts

Music of Hawaii sivustolla The Hawaiian Islands

Lue lisää havaijilaisesta musiikista | Finna.fi

Hawaiian Music And Musicians – An Illustrated History George S. Kanahele, 543 pages | University Press of Hawaii 1979

Havaijin saaret.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Norjasta • Harharetkiä YouTubessa 5

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa 5 • Osa 5

Norja karttapallo 30.6.2021

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidennen artikkelin aiheena on Norja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Norja
Pekka Gronow

Kaikki tietävät, että Norjan Sibelius oli Edvard Grieg. Mutta kuka oli Norjan Laila Kinnunen? Tai Sleepy Sleepers? Pelkäänpä, että useimpien tiedot norjalaisesta populaarimusiikista rajoittuvat Eurovisio-iskelmiin, eivätkä ne todellakaan anna kattavaa kuvaa naapurimaan monivivahteisesta musiikista.

Jos lähtee etsimään taustatietoja kirjastosta, saa palata tyhjin käsin. Onneksi tietoa aiheesta on helppo saada. Norjan populaarimusiikin kansallismuseo Rockheim avasi ovensa Trondheimissa vuonna 2010. Komea museorakennus on käynnin arvoinen, ja museon nettisivuilla on tuhti annos asiaa norjalaisesta populaarimusiikista norjaksi ja englanniksi. Museon kunniataulu Hall of Fame esittelee alan keskeiset nimet 1950-luvulta alkaen. 

Listalta osuvat heti silmään jazzmuusikko Jan Garbarek ja saamelaislaulaja Mari Boine, jotka ovat monille tuttuja. Norjan Laila Kinnusen rooliin sopii Nora Brockstedt, joka oli Norjan ensimmäinen edustaja Euroviisuissa 1960. Bobbysocks voisi olla Norjan Lordi, vaikka yhtyeiden musiikki onkin kirjon vastakkaisista päistä: he voittivat Eurovision laulukilpailut vuonna 1985 kappaleellaan ’La det swinge’, kuten kaikki Eurovisiofanit muistavat. Bobbysocks sai muuten kiitokseksi suurkäräjien eli Norjan eduskunnan Peer Gynt-palkinnon, mutta Lordilta taisi mennä Sibelius-palkinto ohi.

Päävirran iskelmän edustajaksi sopii Åge Alexandersen, Norjan Kari Tapio, jonka levyt myivät 1980-luvulla säännöllisesti yli satatuhatta kappaletta. Runollinen ’Lys og varme’ (Valoa ja lämpöä) on mielestäni yksi hänen parhaista kappaleistaan. YouTubesta löytyy vuosien varrelta monta tulkintaa, pidän erityisesti tästä. 

’Lys og varme’ oli menestys myös muissa pohjoismaissa. Ruotsissa Vikingarna teki siitä tylsän tanssilavaversion (Ljus och värme). Laulusta on myös Aappo I. Piipon kirjoittama lattea suomenkielinen versio Usko, toivo ja rakkaus, jossa ei ole jäljellä mitään alkutekstistä. Levyllä sen tulkitsevat Lasse Hoikka ja Souvarit; tämäkin löytyy YouTubesta. Aappo oli taitava kääntäjä ja osasi hyvin ruotsia, joten olisi luullut hänen selviävän myös norjasta, mutta tässä hän on mennyt siitä missä aita on matalin. Sen sijaan pidän Lars Lilholt Bandin tanskalaisesta tulkinnasta, jota kuunnellessa voi miettiä tanskan ja norjan kielten eroja. 

(Lys og varme tanskaksi)

Rockheimin kunniataululla ovat myös A-ha, Jokke and Valentinerne, Popol Ace, Motopsycho, Raga Rockers, TNT ja DumDum Boys, jotka ovat jääneet meillä monille tuntemattomiksi. Jokseenkin kaikki löytyvät YouTubesta, joten tästä on hyvä alkaa norjalaisen populaarimusiikin opinnot. Pari tärkeää nimeä puuttuu kuitenkin. Rockheimin kriitikoiden tausta on rockissa, ja listalta puuttuu kokonaan norjalaisen iskelmän vanhin sukupolvi. 

Norjan Georg Malmsten on Jens Book-Jenssen (1910–1999), jonka ihailijat tuntevat nimellä Book’n. Hänen uransa äänilevyillä, näyttämöllä ja elokuvissa alkoi vuonna 1936. Katkeamatonta suosiota jatkui melkein 60 vuotta. Book’n oli laulaja, tekstinkirjoittaja ja näyttelijä, ja suurin osa hänen ohjelmistostaan oli romanttisia iskelmiä Malmstenin tyyliin. Tähän olen kuitenkin valinnut hänen levytyksensä ’Norge i rødt, hvitt og blått’ (Norjan punainen, valkoinen ja sininen). Kyse on tietysti Norjan lipun väreistä. 

Norge i rødt, hvitt og blått 

Laulu liittyy sotavuosiin ja Saksan miehityksen aikaan. Siitä on tullut yksi Norjan kansallisista symboleista, jota lauletaan yhä 17. toukokuuta, kansallispäivänä. Book-Jenssenin levytys on 1960-luvulta.

Rockheimin kunniataulusta puuttuu myös mies, joka valittiin vuonna 1990 vuoden taiteilijaksi Norjassa. Knut T. Storbukås, paremmin tunnettu taiteilijanimellä Sputnik, on yhtä norjalainen kuin ruskea mes-juusto tai Holmenkollenin kisat. Sputnikille ei löydy Suomesta vastinetta, ellei sitten onnistu kuvittelemaan Esa Pakarista cowboy-asussa. Sputnikin kasetteja myytiin 1980-luvulla satoja tuhansia kappaleita, ja hänellä on seinällään suunnilleen 15 kultalevyä. Hän ei käytä keikkabussia, vaan kiertää Norjaa uskollisella kuorma-autollaan, kuten seuraavassa videossa. Laulu on hänen tunnetuin hittinsä ’Skilles, Johanne’ (Erotaan, Johanne) – surullinen tarina miehestä, joka päättää lopulta jättää rakastettunsa, kun tämä alkaa heitellä häntä silitysraudalla.

Sputnik: Skilles, Johanne 

Vuonna 2020 Rockheimin kunniatauluun kirjattiin Radka Toneff (1952 – 1982), nuorena kuollut bulgarialais-norjalainen jazzmuusikko. Hänen albumiaan Fairytales (1982) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista norjalaisista levyistä. Parhaillaan on käynnissä vuoden 2021 uusien nimien valintaprosessi. Ehdokkaiden joukossa ovat metalliyhtye Mayhem, tanssiorkesteri Ole Ivars sekä 1970-luvulla suosittu pelimanniyhtye Vømmøl Spellmannslag. Viimeksi mainittu on norjalaisten kansallinen erikoisuus: se edusti Norjassa hyvin menestynyttä maolaista opiskelijaliikettä, ja lienee ainoa pohjoismainen kansanmusiikkiyhtye, jonka lauluissa ylistettiin Marxia, Leniniä ja Maoa. Se ei siis ole aivan Norjan Agit-prop, esikuvat olivat kauempana idässä. Muitakin on varmasti tulossa. Odotan mielenkiinnolla, nouseeko Vazelina Bilopphøggers, Norjan Sleepy Sleepers jonakin vuonna listalle. YouTubesta löytyy useita näiden autonromuttajien musiikkivideoita.

Rockheimin Hall of Fame

Jos haluaa tutustua syvällisemmin Norjan populaarimusiikkiin, lisätietoja on helppo hankkia verkkokirjakaupasta. Jos ei aikaisemmin ole tullut kokeiltua, voin vakuuttaa, että norjan lukeminen sujuu kouluruotsin perusteella. Alan perusteos on Norsk pop & rock leksikon (Jan Eggum / Bård Ose / Siren Steen). Vinyyliharrastajille on tarjolla Haugstadin Vinylens historie, osat 1–2. Niille, jotka ovat unohtaneet että Norjassa on kaksi virallista kieltä, bokmål ja nynorsk, voi suositella myös teosta Nynorsk vinyl – songskatten i rillene (Arild Torvund Olsen).

Pekka Gronow

Lue lisää norjalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Norsk pop & rock leksikon – populærmusikk i hundre år Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 616 sider | Vega Förlag 2005
Norsk pop & rock leksikon – fra Abel til Aabel Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 750 sider | Vega Förlag 2013

Vinylens historie 1 – Norge 1958–1969 Børre Haugstad, 167 sider | Schreibtisch Verlag 2019
Vinylens historie 2 – Norge 1970–1990 Børre Haugstad, 226 sider | Schreibtisch Verlag 2020

True Norwegian Black Metal – we turn in the night consumed by fire photography by Peter Beste, edited by Johan Kugelberg, introduction by Jon ’Metalion’ Kristiansen, 208 pages | Vice Books 2008

The Sound Of The North – Norway And The European Jazz Scene Luca Vitali, English translation Melinda Mele, 253 pages | Auditorium/Mimesis International 2015

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 5.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Norja karttapallo 30.6.2021
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Myanmarista • Harharetkiä YouTubessa 4

Pekka Gronow
Harharetkia YouTubessa 4 • Myanmar

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Neljännessä artikkelissa aiheena on Myanmar, entinen Burma.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Myanmar
Pekka Gronow

Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat käyneet Thaimaassa, mutta naapurimaa Myanmar, entinen Burma, on jäänyt useimmille tuntemattomaksi. Keväällä 2020 maa nousi uutisotsikkoihin, kun kenraalijuntta syrjäytti presidentti Aung San Suu Kyin. Huhtikuussa 2021 vanha hallitus perusti pakolaishallituksen, jonka jäsenet kenraalijuntta saman tien etsintäkuulutti. Nyt armeija pommittaa maaseutua, käynnissä on sisällissota.

Tämä ei ehkä ole paras hetki tutustua Myanmarin kulttuuriin. Päätin kuitenkin selvittää, millaista on tämän päivän myanmarilainen musiikki. Wikipediassa on suppea artikkeli ”Music of Myanmar”. Kirjastosta löytyy teos nimeltä Ampukaa artisti, jossa on hyvä artikkeli musiikin sensuurista Myanmarissa. Finna-hakemistosta löytyy lisää tietoa, mutta päätän siirtyä suoraan nettiin.

Myanmarin pääkielenä on burma, jolla on oma kirjaimistonsa. Internet tuntee senkin, mutta minua se ei paljon auta, kun en tunne kieltä. Turvaudun tuttuun konstiin: yhdistän YouTubessa hakusanat ”Myanmar” sekä vuorotellen ”songs”, ”popular songs”, ”new songs” tai ”hits”. Heti osuu, ja esiin tulee ”Top 10 Myanmar Hits Songs 2020”. Laulujen nimet ovat burmaksi, enkä tiedä millä kriteereillä ne on valittu, mutta kuulen melodista ja hyvin tuotettua musiikkia, jonka ei pitäisi karkottavaa edes suomalaisia radiokuuntelijoita.

Wikipedia kertoo, että rock-musiikkia kutsuttiin aikaisemmin Myanmarissa nimellä ”stereo” – ihan loogista. Siirryn siis YouTubeen ja teen haun ”Myanmar stereo songs”. Tuloksena on laaja kokoelma vanhoja hittejä. Niiden joukossa on myös cover-versioita kansainvälisistä menestyskappaleista, ja esimerkiksi laulu nimeltä
ေသခန္းျပတ္ပဲသူငယ္ခ်င္း ပုလဲ
osoittautuu yllättäen burmankieliseksi käännökseksi Kris Kristoffersonin klassikosta Sunday Mornin’ Comin’ Down.

Voitte itse kokeilla copy-paste-menetelmällä. Kaiken kaikkiaan tulos on nostalgisen kokoelma sikäläisiä rautalankayhtyeitä. Tiedot kappaleista ja esiintyjistä ovat enimmäkseen burmaksi. Päätän vielä testata, miten netti ymmärtää burmaa, ja kopioin hakukenttään sanan အၾကင္နာည. Google-haku toimii taas, ja päädyn sivulle, jolta löytyvät laulun sanat.

Lopetan tällä kertaa burman kielen opiskelun ja kaivaudun syvemmälle YouTubeen. Myanmarissa on useita vähemmistökansoja, joista suurimmat ovat shanit ja karenit. Kumpiakin on lähes yhtä paljon kuin suomalaisia, joten kyse ei ole ihan pienistä ryhmistä. Millaista on niiden musiikki? Nyt ei hakuteoksista ole apua. ”Shan songs” osoittautuu erityisen ongelmalliseksi, sillä Intiassa vaikuttaa suosittu elokuvatähti nimeltä Shaan, ja vaikka hän kirjoittaakin nimensä kahdella a:lla, YouTuben algoritmit tyrkyttävät koko ajan hänen videoitaan.

Pitkän selauksen jälkeen intialainen devanagari-kirjaimisto vaihtuu lopulta burmalaiseen, ja pääsen shan-kansan pariin. Vastaan tulee YouTube-kanava nimeltä ”Hark tai song”. ”Tai” on shanien omakielinen nimi. Videolla on melodista pop-rockia soittava bändi, joka voisi menestyä pienemmillä suomalaisilla festivaalillakin. Taustakuvassa näkyy kuitenkin kivääriä pitelevä sissi, ja yleisö heiluttaa innokkaasti shan-kansan lippua. Kelta-vihreä-punainen tunnus muistuttaa muuten Liettuan lippua, mutta keskellä paistaa shanien valkoinen aurinko.

Jätän shanit ja siirryn etsimään kareneita. Turvaudun taas vanhaan konstiin ja teen YouTubessa haun ”Karen songs”. Internetillä näyttää olevan tärkeä rooli roolin karenien kulttuurissa. ”Karen Music Channel” on paikallisen popmusiikin oma kanava, jolta löytyy satoja videoita. Ne ovat ammattimaisesti tuotettuja musiikkivideoita, joissa esiintyy nuoria laulajatähtiä maaseutuympäristössä. Katselumäärät ovat kuitenkin niin pieniä, että niillä täytyy olla muitakin jakelukanavia.

YouTubesta löytyy runsaasti muutakin kareninkielistä aineistoa. Haku ”Karen movies” nostaa esiin filmin nimeltä Ka Pla Oo flies from plane – karen funny movie. Video on ladattu YouTubeen hiljattain, 6. toukokuuta 2021, ja se alkaa todellisentuntuisella kohtauksella, jossa ryhmä kyläläisiä pakenee henkensä edestä pommikoneita. Kun on juuri lukenut lehdistä uutisia Myanmarin armeijasta pommittamassa karen-kyliä, kuvauksessa on vahva realismin tuntu. Tämä taitaa kuitenkin olla fiktiota, tosin filmin hauskuus menee minulta ohi.

Karen songs nostaa esiin myös videoita, joissa sota on oikeasti läsnä. Karen hip hop song on ladattu YouTubeen huhtikuussa 2021. Ryhmä suunnilleen kymmenvuotiaita poikia räppää pakolaisleirin kaatopaikalla. Rebuild Our Kaw Thoo Lei on suunnattu ulkomaisille katsojille, laulu on tekstitetty kotitekoisella englannilla. Outo yhdistelmä nykyaikaa ja historiaa: TohPahDoh, BigBird, EMD, MicroboyZ, Tigger ja Eh Soe Ku räppäävät norsujen selästä karenien sorrosta.

Myanmarilaisen YouTuben selailu on hämmentävä kokemus. Tuntuu kuin olisin täysin kielitaidottomana ja ilman karttaa joutunut keskellä myanmarilaista maaseutukaupunkia. Yhdelle aukiolle on pystytetty konserttilava, harrastajakitaristi virittelee pihassa soitintaan. Kaupungin laidalla tulee vastaan ryhmä aseistettuja sotilaita. Kaikki maan poliittiset ryhmät käyttävät aktiivisesti internetiä.

Vaikka paikallisilla kielillä tehdyt videot on ensisijaisesti suunnattu kotiyleisölle, koko maailma voi katsella pari päivää sitten nettiin ladattuja kuvia joen varrella makaavista ruumiista. Ryhmillä on omat YouTube-kanavansa. Mizzima TV on pakolaishallituksen äänitorvi, KNU KNLA edustaa ”Karenien vapautusarmeijaa”. Vain Myanmarin viralliselle TV:lle on käynyt samoin kuin eräälle tunnetulle ex-presidentille: sen tili on suljettu.

Pekka Gronow

Lue lisää • Read more | Finna.fi

Myanmarin musiikkisensuurista on artikkeli teoksessa
Ampukaa artisti! Musiikkisensuuri nykypäivänä Toimittaja Marie Korpe & kääntäjä Hanna Sola, 265 sivua | Like 2006

Read more about the music and pop industry of Burma and Myanmar | Finna.fi

Burma’s Pop Music Industry – Creators, Distributors, Censors Heather MacLachlan, 221 pages | University of Rochester Press 2013

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 4 – Southeast Asia Editors Terry E. Miller & Sean Williams, 1024 pages | Garland 1998

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 24.6.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Myanmar
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Tšekistä • Harharetkiä YouTubessa 3

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa • Osa 3

Tsekki karttapallo 11.6.2021.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Toukokuussa 2021 alkaneessa sarjassa julkaistaan uusi teksti joka toinen viikko.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten musiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Tšekki
Pekka Gronow

Kiitos internetin, nykyisin on mahdollista kuulla valtavat määrä musiikkia lähes mistä tahansa. Spotifyssä, YouTubessa ja muissa palveluissa on miljoonia äänitteitä. Mutta mitä hyötyä siitä on, jos ei tiedä mitä hakee? Musiikkipalvelut on suunniteltu niin, että ensimmäiseksi tarjotaan sitä, mikä on suosituinta. Kun olet sen kuunnellut, sinulle tarjotaan lisää samanlaista. Jos haet määrättyä artistia tai kappaletta, se todennäköisesti löytyy, mutta muuten joudut harhailemaan sokkona. Radiosta ei ole apua, sieltä kuuluu nykyisin vain englantia tai suomea.

Tšekin tasavalta on kymmenen miljoonan asukkaan valtio Keski-Euroopassa. Vuoteen 1993 saakka tšekit ja slovakit elivät valtioliitossa. Monet suomalaiset ovat käyneet miljoonakaupunki Prahassa ja tuntevat ainakin sotamies Švejkin, maailmankirjallisuuden kuuluisimman tšekin, mutta millaista musiikkia tšekit (ja slovakit) harrastavat? Mikä oli 1900-luvun suosituin kappale Tšekkoslovakiassa? Kirjallisuutta aiheesta ei juuri löydy, ei ainakaan muilla kielillä kuin tšekiksi. ”Czech popular music” nostaa Googlessa esiin listan linkkejä ja tasoltaan vaihtelevia artikkeleita. Tästä pääsee alkuun, mutta on pakko turvautua paikalliseen tutkijakollegaan. Hän valistaa minua, että 1950-luvun suosituin tšekkiläinen laulu oli ’Píseň pro Kristýnku’ (Laulu Kristiinalle). Alkuperäinen esittäjä oli Waldemar Matuška, jonka sympaattinen tulkinta vanhassa mustavalkoisessa filmissä on saanut netissäkin yli miljoona katsojaa. Tämä olisi voinut aikanaan menestyä myös suomeksi. Miten se olisi sopinut Olavi Virralle?

Píseň pro Kristýnku.

Mikä sitten on kaikkien aikojen eniten myyty tšekkiläinen levy? Se on ’Holky z naší školky’ (1982). Petr Kotvaldin ja Stanislav Hlozekin laulu ”meidän koulun tytöistä” on sympaattinen ralli, johon oli onnistuttu upottamaan lähes kaikki tšekkiläiset tyttöjen nimet Apolenkasta Zdenkaan. Näiden iloisten poikien laulua myytiin aikanaan yli miljoona kappaletta, ja YouTubessa sillä on jo ollut yli kymmenen miljoonaa katselukertaa. YouTubesta löytyy myös karaoke-versio, josta voi harjoitella laulamaan mukana tšekiksi, mutta katselen mieluummin tätä live-tulkintaa. Tyttöjen ihailevista katseista ei voi erehtyä: nämä pojat ovat murskanneet monia sydämiä.

Kotvald a Hlozek: Holky z naší školky.

Kaikki eivät tänään kuitenkaan muistele Meidän koulun tyttöjä mielellään. Laulu tuo mieleen neuvostomiehityksen ja normalisoinnin vuodet, jolloin todellisuus ei vastannut tätä hilpeää laulua. ”Vuosisadan levyksi” valittiinkin Tšekissä hiljattain Marta Kubyšován Modlitba pro Martu (Rukous Martan puolesta) vuodelta 1968. YouTubessa siitä löytyy sekä ”virallinen” musiikkivideo että konserttiäänitys samalta vuodelta.

Komea laulu, komea esitys, mutta ulkopuoliselle ei heti avaudu, mikä tekee siitä ”vuosisadan levyn”. Vastaus löytyy vuosiluvusta. Laulu perustuu tšekkiläisen humanistin Jan Komenskýn tekstiin ja siinä puhutaan rauhan merkityksestä. Kun panssarit vyöryivät Prahaan vuonna 1968 ja Neuvostoliitto pani pisteen maan vapaamielisille virtauksille, laulu soi suositun tv-sarjan tunnussävelenä. Siitä tuli saman tien vastarinnan symboli. Kubyšová kuului Vaclav Havelin kanssa ryhmään kulttuurityöntekijöitä, joka nousi vastustamaan miehitystä. Kiitokseksi hän sai elinikäisen esiintymiskiellon, joka päättyi vasta vuoden 1989 ”samettivallankumoukseen”.

Modlitba pro Martu.

Poliittisista suuntauksista riippumatta Tšekkoslovakiassa on hallittu tekniikka ja musiikki. Kommunismin aikana kansallinen levy-yhtiö Supraphon tuotti korkeatasoisia levyjä, jotka kilpailivat kunnialla saman ajan suomalaisen tuotannon kanssa. Vuosina 1962–1991 yhtiö julkaisi joka vuosi koosteen eniten myydyistä levyistään nimellä Album Supraphonu. Albumit julkistettiin suuressa juhlakonsertissa ja ne ovat edelleen keräilykohteita. Asianharrastajat voivat hankkia ne vaikkapa Discogs-tietokannasta, josta on vuosien mittaan tullut mainio kanava vanhojen vinyylilevyjen ystäville. Jos ei halua mennä näin pitkälle, voi poimia Discogs-tietokannasta albumien kappaleluettelot ja kuunnella ne sitten YouTubesta. Netistä voi myös hakea musiikkia otsikolla 100 hitu republiky. Joku ystävällinen sielu on ladannut joka vuodelta musiikkia tasavallan satavuotisjuhlien kunniaksi.

Vanha Tšekkoslovakia oli järkiavioliitto. Tšekit ja slovakit ovat sukulaiskansoja, mutta vuosien mittaan tiet ovat kulkeneet eri suuntiin. Vuonna 1993 pariskunta päätyi esimerkilliseen sopueroon. Toisin kuin Jugoslaviassa, aseita ei tarvittu. Vanhassa tasavallassa slovakit olivat kokeneet jäävänsä tšekkien varjoon, ja niin oli myös populaarimusiikin alalla. Kommunismin aikana musiikkiteollisuus oli keskittynyt Prahaan, eikä Supraphonin vuotuisissa hittikokoelmissa koskaan ollut kuin muutama slovakinkielinen kappale. Vuonna 1966 käynnistetty kansallinen iskelmäkilpailu Bratislavská lýra (1966–1989) sijoitettiin ikään kuin lohdutukseksi Slovakian pääkaupunkiin. Ensimmäisessä kisassa iskelmäkuningas Karel Gott lauloi isäntien kunniaksi voittajasävelmänsä Mám rozprávkový dom slovakiksi. Monien mielestä kakkoseksi tullut Marta Kubyšován ’Oo baby, baby’ olisi ollut parempi.

Slovakian populaarimusiikki ansaitsee kokonaan oman lukunsa. Maassa sanotaan nykyisin, että pikkuveljen asemalla oli myös hyvät puolensa. Siinä missä tšekit jumiutuivat iskelmäperinteeseensä, slovakit saattoivat aloittaa puhtaalta pöydältä. Merkittäviä slovakialaisia bändejä ovat olleet Elán, Pavol Haberan johtama Team sekä hard rock -yhtye Tublatanka.

Katsausta tšekkiläiseen iskelmään ei voi päättää mainitsematta vielä kerran Karel Gottin (1939–2019) nimeä. Häntä ei ole turhaan kehuttu ”Prahan kultakurkuksi”: villeimmissä arvioissa hänen on väitetty myyneen elinaikanaan jopa sata miljoonaa levyä. Omassa maassa hänen levyjään on todistettavasti myyty yli kymmenen miljoonaa. Kaksikielinen Gott lauloi sujuvasti saksaksi, ja vuonna 1968 hän vieraili jopa Itävallan edustajana Euroviisuissa. Hänen tyylistään voidaan olla kahta mieltä, se edustaa keskieurooppalaista iskelmäperinetti makeimmillaan. Gottilla on yhä valtavasti ihailijoita. Kun hän toissa vuonna kuoli, maassa julistettiin kansallinen surupäivä. Hautajaisseremonioista vastasi Prahan arkkipiispa ja kirkkoon oli viiden kilometrin pituinen surijoiden jono. Gottin viimeistä tervehdystä ihailijoille, ’Srdce nehasnou’ (Sydämet eivät sammu), on kuunneltu YouTubessa yli 60 miljoonaa kertaa. Duetossa laulaa mukana hänen tyttärensä Charlotte Eva Gottová.

Srdce nehasnou.

Kaikki tšekkiläinen musiikki ei kuitenkaan ole näin siirappia. 1980-luvulla rock-yhtye Olympic kilpaili tasaväkisesti Gottin kanssa maan suosituimman artistin paikasta, Nykyisin paikallinen Teosto, OSA, ylläpitää mittavaa tietokantaa musiikista. Siitä käy ilmi, että tänään maan suosituin artisti on Richard Krajčo, joka johtaa Kryštof -nimistä yhtyettä. Krajčon soittolistalta YouTubessa löytyy 92 kappaletta. Ensimmäisenä on ’Ty a já’ (Sinä ja minä), jolla on 39 miljoonaa kuuntelukertaa. Kieltämättä aika makeaa tämäkin. Vauhdikkaampi ’Zrcadlení’ (Peilaus) on saanut vaatimattommin vain 350 000 kuuntelijaa.

Lisää vinkkejä Tšekkoslovakian populaarimusiikista löytyy selailemalla Bratislavská lýra -laulukilpailun (1966–1989) voittajien nimiä wikipediasta. ”Zlata” tarkoittaa ensimmäistä sijaa eli kultaa, ”strieboma” hopeaa.

Pekka Gronow

OSA:n tietokanta

Lue lisää Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan musiikista • Read more about music in Central And Eastern Europe | Finna.fi

Retuning Culture – Musical Changes In Central And Eastern Europe  edited by Mark Slobin, 310 pages | Duke University Press 1996

Musiikkia Tšekkoslovakiasta | Finna.fi

LP
Chants et dances de Tchecoslovaquie Choeur er Orchestre du Ballet National Tchecoslovaquie, joht. Vladimir Jelinek | Le Chant du Monde LDX74380

Musiikkia Itä-Euroopasta | Finna.fi

3CD
Unblocked – Music Of Eastern Europe • 3CD+tekstiliite | Ellipsis Arts 1997
Kokoelma esittelee musiikkia Latviasta, Liettuasta, Virosta, Puolasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Tsekistä, Slovakiasta, Unkarista, Romaniasta, Moldaviasta, Bulgariasta, Sloveniasta, Serbiasta, Kroatiasta, Bosniasta, Makedoniasta ja Albaniasta.
CD1: Eastern Voices, Northern Shores.
CD2: From The Danube Throught The Carpathians.
CD3: The Balkans

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 11.6.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Tsekki karttapallo 11.6.2021.
Musiikkikirjastot.fi

Papua-Uusi-Guinea • Harharetkiä YouTubessa 2

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa • Osa 2

Papua-Uusi-Guinea, vanha karttapallo. Kuva: Tuomas Pelttari.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Toukokuussa 2021 alkaneessa sarjassa julkaistaan uusi teksti joka toinen viikko.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen ja kustantajien hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Papua-Uusi-Guinea
Pekka Gronow

Papua-Uusi-Guinea on vuonna 1975 itsenäistynyt valtio päiväntasaajalla, Australian pohjoispuolella. Pinta-alaltaan ja asukasluvultaan se on vain hieman Suomea suurempi, mutta maassa puhutaan useita satoja kieliä. Suurin osa on vaikeasti kuljettavaa sademetsää ja vuoristoa, ja valtaosa asukkaista elää luontaistaloudessa, mutta uusi aika on saapunut tännekin, ja monilla on älypuhelin. Paikallinen musiikki on kiehtova sekoitus perinteitä ja uutta.

Mistä löytää paikallista musiikkia? Tavalliset lähteet eivät auta paljoakaan. Papua-Uusi-Guinea ei ole synnyttänyt yhtään kansainvälisesti tunnettua artistia, jonka kautta pääsisi jäljille. Jos etsii YouTubesta hakusanoilla ”Papua Uusi Guinea” tai ”Papua New Guinea”, tuloksena on lähinnä matkailufilmejä. On hyvä muistaa, että paikalliset asukkaan käyttävät maan hankalan kolmiosaisen nimen sijasta lyhennettä PNG.

Apuna haussa on, että PNG:ssä käytetään yleisesti englantia. Vaikka laulun sanat olisivat tok pisiniksi, motuksi tai muulla paikallisella kielellä, musiikkipalvelun papualaiset käyttäjät ovat tottuneet kansainväliseen sanastoon.

Kun kokeilee YouTubessa hakusanaa ”PNG hits”, tuloksia alkaa sataa. Näytölle ilmestyvät muun muassa videot, joiden otsikkoina on ”PNG’s top 20” ja ”Shutdown Band of Rabaul”. Jälkimmäisellä on 178 000 katselukertaa ja se osoittautuukin katsomisen arvoiseksi.

Shutdown Band Of Rabaul & Kanai Pineri: Avotong.

Kun katselee muutaman PNG hits-aiheisen videon, YouTube alkaa tarjota lisää saman tyyppistä musiikkia. Hakua voi täsmentää lisäämällä vuosiluvun, esimerkiksi ”PNG hits 2020”. Jos haluaa tarkentaa vielä hakua, kannattaa kokeilla muitakin hakutermejä. Uusiguinealaiset ovat nurkkapatriootteja, joten voi käyttää hakuja ”Papua hits”, ”Rabaul hits” tai ”Tolai rock”.

Jos haluaa historiallista perspektiiviä, hakusanan ”hits” voi korvata termillä ”oldies”. Kun on jonkun aikaa seikkaillut papualaisen musiikin parissa, joutuu myös maan suurimman äänitetuottajan sivuille. CHM Supersound syntyi 1980-luvulla, jolloin paikallista musiikkia myytiin vielä kasetteina. CMH:n tuotantoon kuuluu mm. yhtye nimeltä Escort Band.

Escort Band: Daddy.

CHM-yhtiöllä on omat nettisivut, joilta löytää kätevästi tietoja maan populaarimusiikin historiasta ja tunnetuimmista artisteista.

CMH Supersound | kotisivu

Sivustolta käy ilmi, että yhtiön menestyksen salaisuus on papualaisen popmusiikin isähahmo Black Brothers -yhtye, joka aloitti jo 1980-luvulla. Yhtye tunnetaan myös Uuden Guinen länsiosassa, Irian Jayassa, joka kuuluu Indonesiaan. Yhtyeen ikoniset levytykset on tehty ennen musiikkivideoitten aikaa, joten näytteitä alkuvuosilta ei kannata hakea, mutta se toimii edelleen, kuten hiljan tehdyltä videolta ilmenee.

Blackbrothers Rehearsals 1. Diro Diro Nina.

Yleisesti ottaen YouTuben musiikkitarjonnan ongelmana on, että se painottuu ajankohtaisiin suosikkeihin ja uusiin kykyihin. Perinnemusiikin taitajilla ei välttämättä ole välineitä, joilla voisi saada esityksensä nettiin – eivätkä kaikki sitä haluakaan.

Avuksi tulee Mount Hagenin musiikkifestivaalit, paikallinen tapahtuma, joka esittelee sekä uutta että perinteistä musiikkia maan eri osista. Hakusana ”Mount Hagen Festival” antaa tulokseksi kumpaakin. Väkeä ja tunnelmaa on paikalla kuin Woodstockissa aikanaan.

Ragga Siai – Humble Huli Live.

Perinnettä puolestaan edustaa näyte Mt. Hagen Sing Sing, josta sambakarnevaalien järjestäjätkin voisivat ottaa opiksi.

Tässä vaiheessa YouTuben algoritmit alkavat jo olettaa, että olet Suomeen muuttanut papualainen ekspatti, ja tarjoaa heti lisää PNG-videoita, kun avaat koneesi. Jokainen valittu kappale tuo lisää jatkoehdotuksia. Musiikkia on yllin kyllin, mutta taustatietojen laita on niin ja näin. YouTuben käyttäjän on usein mahdotonta selvittää, missä ja milloin videot on tehty, mutta kiitos tästäkin…

Pekka Gronow

Hakusanoja YouTubeen
PNG Music
Tolai rock
PNG hits
Papua hits
Rabaul hits
Painim wok
Mount Hagen Festival

Lue lisää Papua-Uudesta-Guineasta | Finna.fi

Kadonnut heimo – matka Papua-Uuden-Guinean pimeyden sydämeen Edward Marriott & kääntäjä Tuomas Tiusanen, 286 sivua | Pequod 2004

Lue lisää oseanialaisesta maailmanmusiikista • Read more about world music from Oceania | Finna.fi

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 9 – Australia And The Pacific Islands Editors Adrianne L. Kaeppler & J. W. Love, 1088 pages | Garland 1998

Musiikkia Papua-Uudesta-Guineasta | Finna.fi

Bosavi – Rainforest Music From Papua New Guinea • 3CD + 80 sivuinen liitekirja | Smithsonian Folkways Recordings 2001

Smithsonian Folkways Recordings | Papua New Guinea

Smithsonian Folkways -kotisivulta voi tarkastella Papua-Uuden-Guinean musiikkia.

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 31.5.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Papua-Uusi-Guinea, vanha karttapallo. Kuva: Tuomas Pelttari.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Espanjasta • Pekka Gronowin artikkelisarja alkaa

Musiikin ystävä ja tutkija Pekka Gronow aloittaa kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille on luvassa musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin sarjaa julkaistaan joka toinen viikko toukokuusta 2021 alkaen.

YouTuben rinnalla Gronow on käyttänyt musiikin tiedonhaun välineinä kirjastojen ja kustantajien hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitettyn Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Wikipedia.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Harharetkiä YouTubessa • Osa 1 | Espanja
Pekka Gronow

Huomasin eräänä päivänä, että tietoni Espanjan populaarimusiikista ovat kovin rajallisia. Ensi istumalta mieleen tulivat vain flamenco ja Julio Iglesias. Olisiko internetistä apua? Suomen- ja englanninkielisen Wikipedian tiedot aiheesta olivat kovin suppeat. Espanjankielinen saattaisi olla hyödyllisempi, mutta siellä pitäisi jo tuntea termejä ja käyttää espanjankielisiä hakusanoja.

Entä YouTube? Hakusana ”spanish songs” antaa heti tulokseksi ”Top 100 most popular spanish songs of all time”. Tuntuu lupaavalta, mutta pian selviää, että ”kaikkien aikojen” tarkoittaa muutaman vuoden aikaperspektiiviä, ja lähes kaikki laulut ovat latinalaisesta Amerikasta. ”Maailman paras espanjalainen laulu” on YouTuben mukaan puertoricolaisen Luis Fonsin ’Despacito’. Se on muuten käännetty myös udmurtin kielelle, sekin löytyy YouTubesta.

Seuraavaksi käännyn pääkaupunkiseudun kirjastojen puoleen, mutta HelMet-tietokannassa haku Espanja + musiikki tuottaa tuloksena on vain 15 teosta. Flamencon historia ja espanjalaisen klassisen musiikin käsikirja osuvat kohdalleen, mutta vuonna 1987 ilmestynyt kirja uudesta espanjankielisestä laulusta painottuu latinalaiseen Amerikkaan eikä ole enää ihan uusi. Kirjaston tietokannasta haaviin osuu myös espanjankielinen käännös Mikael Niemen menestysromaanista Populaarimusiikkia Vittulasta ja muuta sälää. Paljon iloa ei näistä siis ole. Onneksi kansalliskirjaston musiikkiosaston hyllyistä löytyy Routledgen sarja Global Popular Music. Toukokuussa 2021 se kattaa jo kaksikymmentä maata (mukaan lukien Suomi ja Korea) ja on osoittautunut erinomaiseksi käsikirjaksi. Hankkisin koko sarjan omaan hyllyyni, ellei se olisi sikamaisen kallis.

Made In Spain – Studies In Popular Music (2013).Kiitos Kansalliskirjaston, sarjaan kuuluva Sílvia Martínezin ja Héctor Foucen Made in Spain – Studies in Popular Music (2013) tarjoaa kattavan ja vivahteikkaan kuvan Espanjan populaarimusiikista ja sen historiasta. Ensimmäinen luku on flamencon historia ja kattaa tämän musiikin lajin satavuotisen historian Antonio Chacónista laulaja Camarón de la Islaan.

Flamenco espanjalaisen musiikin edustajana ei ole yllätys, mutta kolme seuraavaa lukua ovat. Niiden aiheina on Katalonian, Baskimaan ja Galician populaarimusiikki. Galicialainen säkkipillinsoittaja José Angel Hevia ei edusta marginaalimusiikkia, hänen albumiaan Hierra de Nadie on myyty yli miljoona kappaletta, ja se on yhtä tyypillistä espanjalaista musiikkia kuin flamenco konsanaan. Nyt YouTube pääsee oikeuksiinsa. Naputan hakuun ”José Angel Hevia”, ja sieltä löytyy koko albumi. Hienoa musiikkia. Galiciaa edustavat myös Milladoiro, Emilio Cao ja Carlos Nunez.

Toinen yllätys minulle oli baskinkielisen rockin historia. Luvussa esitellään sekä baskirockin suuret nimet Kortatu ja Hertzainak että baskimusiikin uusia virtauksia, kuten Euskadi tropikala -tyyli. Kaikki löytyvät YouTubesta, jossa Kortatulla on yli miljoona kuulijaa. Jotakin kielen asemasta kuitenkin kertoo, että fanit kommentoivat baskinkielisiä lauluja espanjaksi. Sen sijaan katalonian kieli on elävää myös YouTuben käyttäjien keskuudessa.

Katalonialaisen populaarimusiikin suuria nimiä ovat Raimon ja Lluís Llach. Viimeksi mainitun ”L’estaca” ilmestyi jo Francon aikana ja nousi Katalonian kansallisen liikkeen tunnukseksi. YouTubesta löytyy mm Llachin tulkinta vuodelta 1976 Barcelonassa tuhatpäisen yleisön edessä. Hieno esitys, mutta kannattaa lukea myös käyttäjien kommentit. YouTubesta selviää, että laulusta on tullut viime aikoina suuri menestys myös Valkovenäjällä, ymmärrettävistä syistä.

Lluis Llach: L’estaca.

Tässä vaiheessa on ilmeistä, että YouTube on mainio tietolähde espanjalaisesta musiikista, kunhan käytettävissä on ensin asianmukaista lähdeaineistoa ja tietää mitä hakee. Tällä kertaa tieteelliset kirjastot päihittivät tietolähteenä yleiset kirjastot. Jos ei pääse kirjastoon, Routledgen sivuilta löytyy teossarjan osien kaikkien sisällysluettelot ja kuunteluvinkkejä.

Niille, jotka eivät jaksa penkoa espanjalaista populaarimusiikkia niin perusteellisesti, poimin vielä joitakin tärppejä kirjassa Made in Spain – Studies in Popular Music mainituista artisteista – siitä vaan YouTubeen seikkailemaan.

Perinteinen iskelmä
Conchita Piquer, Lola Flores, Celia Gamez, Isabel Pantoja, Miguel Poveda. Martirio, La Schica

Uusi iskelmä ja rock
Los LLopis, Los Pekenikes, Los Brincos, Los Mustang, Los Salvajes, Los Bravos, Paco Ibanez, Conchita Velasco, Rafael, Julio Iglesias

Elektroninen tanssimusiikki
DJ Alfredo, Richie Hawtin, Chimo Bayo, Maquina Total, Sandy Marton

Kunhan nämäkin kuuntelee läpi, saa jo aika hyvän kuvan espanjalaisesta populaarimusiikista. Pelkkä kuunteleminen ei tosin riitä: ilman taustatietoja ei voisi esimerkiksi ymmärtää, miten Celia Gamez liittyy Francon aikakauteen ja Luis Llach taas sen päättymiseen. Tästä huomatta olen innostunut YouTubesta ja nimenomaan sen visuaalisesta puolesta. Pelkkä teksti ja ääni ilman kuvaa ei riitä kertomaan kaikkea ajan hengestä, vaikkapa Espanjan omasta ”jee-jee-tytöstä” Conchita Velascosta.

Conchita Velasco: Chica ye ye

Lue lisää Espanjan populaarimusiikista Read more about Spanish popular music | Finna.fi

Made in Spain – Studies In Popular Music Editors Sílvia Martínez & Héctor Fouce, 219 pages | Routledge 2013

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 8 – Europe Timothy Rice & James Porter & Chris Goertzen, 1144 pages | Garland 2000
MusicHound World – The Essential Album Guide Adam McGovern & Jack Vartoogian & Linda Vartoogian & Angelique Kidjo & David Byrne, 1096 pages | Visible Ink 2000

Lue lisää flamencosta | Finna.fi

Flamenco Katja Lindroos & Matti Helariutta & Outi Böök & Markku Huotari & Anna Niinimäki, 191 sivua | Like 1999
– Ensimmäinen suomenkielinen flamencoa esittelevä kirja, joka käsittelee sekä ilmiön historiaa että sen eri lajeja. Mukana on myös runsaasti suomennettuja flamenco-tekstejä.

Routledgen julkaiseman kirjasarjan kotisivu

Global Popular Music – Routledge Global Popular Music

DVD

Sound Tracker – Explore The World In Music Spain Sami Yaffa & ohjaaja Otso Tiainen • DVD | Arthaus Musik 2016

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.5.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Espanja.
Musiikkikirjastot.fi