Odotettuja levyuutuuksia | talvi 2019–2020

Musiikkikirjastot.fi vinkkaa talven 2019–2020 uusia levyjä Suomesta ja ulkomailta. Osa levyistä on julkaistu alkutalvesta, osa odottaa ilmestymistä 2020. Tiiviit esittelyt on kirjoittanut Tuomas Pelttari.

Räjäyttäjät: III | Räjä Records/Ektro Records 2019

Räjäyttäjien odotettu ”kolmonen” (kasetti, LP, CD, striimi) on julkaistu joulukuun puolivälissä. Jukka Nousiaisen, Mikko ”Rock” Siltasen ja Alex Reedin trio on tuottanut tinkimätöntä maanläheisyyttä jo vuosien ajan, eikä III tuota pettymystä.
Räjäyttäjät | Facebook
Jukan Musiikki | kotisivu

Uusi Vesimiehen aika. Ohjaus: Jan Anderzén.

III-levynjulkaisukiertue 2019–2020:
13.12. Dynamo, Turku
14.12. Musta Kynnys, Jyväskylä
19.12. Vernissa, Vantaa
20.12. Suistoklubi, Hämeenlinna
21.12. Olympia, Tampere
10.1. House Of Rock, Kouvola
11.1. Kerubi, Joensuu
17.1. Pannuhuone, Kuopio
18.1. Tukikohta, Oulu
19.1. Public House Selvä Pyy, Äkäslompolo
24.1. Torvi, Lahti
25.1. Korjaamo, Helsinki
31.1. Bättre Folk I Fjällen

Undo Redo. Ohjaus: Alex Reed.

Wolf Parade: Thin Mind | Sub Pop 2020

Kanadalainen rockbändi Wolf Parade saa ulos uuden levyn tammikuussa 2020. Viides albumi Thin Mind seuraa kahden vuoden takaista levyä Cry Cry Cry. Syksyllä 2019 julkaistut singleraidat ’Forest Green’ ja ’Against The Day’ lupaavat lisää addiktiivista indietä.

Wolf Parade kiertää Yhdysvaltoja ja Eurooppaa tammi-maaliskuussa 2020.
Wolf Parade | kotisivu
Wolf Parade | Facebook

Apocalyptica: Cell-0 | Silver Lining Music 2020

Suomalainen Apocalyptica on palannut kolmen syyssinglen kanssa. Selloheavyn pioneerien uudet raidat liikkuvat eteenpäin instrumentaalisena, ilman vierailevia laulajia. Uusi albumi Cell-0 julkaistaan tammikuussa 2020.

Ashes Of The Modern World. Ohjaus: Ville Juurikkala.

Rise. Ohjaus: Lisa Mann.

En Route To Mayhem. Ohjaus: Lisa Mann.

Tame Impala: The Slow Rush | Island/Modular 2020

Hypnoottisen Currents-albumin jälkeen Tame Impala julkaisee levyn The Slow Rush. Kevin Parkerin projektibändin helmikuussa 2020 ulos tulevaa levyä edeltää hieno single ’Posthumous Forgiveness’.
Tame Impala | kotisivu
Tame Impala | Facebook

Mokoma: Ihmissokkelo | Sakara 2020

Akustisen kiertueen joulukuussa 2019 päättänyt metallibändi Mokoma palaa uuden studioalbumin kanssa. Ensi helmikuussa julkaistava Ihmissokkelo jatkaa bändin tarinaa akustisen Laulurovion ja 2018 julkaistun albumin Hengen pitimet (mm. Kepeät mullat) jälkeen. Uusi single ’Syyttävä sormi’ julkaistiin 12. joulukuuta 2019.

Syyttävä sormi. Director of Photography: Marek Sabokal.

Mokoma | Facebook
Mokoma | kotisivu

Field Music: Making A New World | Memphis Industries 2020

Englantilaisen indierockin riemastuttava outolintukokoonpano Field Music palaa ”vahingossa” valmistuneella albumilla. Jos kaipaat särmikästä XTC:n henkeä yhdistettynä modernisoidun melodiseen The Jam/The Beatles/The Kinks/Talking Heads -tvistiin, niin Field Music voi olla sinun juttusi. Making A New Worldin julkaisupäivä on 10. tammikuuta 2020.
Field Music | kotisivu
Field Music | Facebook

The 1975: Notes On A Conditional Form | Dirty Hit 2020

Pysäyttävästi Greta Thunbergin monologilla avautuva Notes On A Conditional Form lupaa tervetullutta kantaaottavuutta, mutta Matthew Healyn ja The 1975:n faneilla ei ole ollut helppoa. Tulevaa levyä on avattu kiusallisen lyhyissä paloissa julkiseksi: peräti 22 raidan mittainen albumi on ollut joulukuulle 2019 asti esillä vain kolme ennakkoraitaa. Ja kuka tietää, ehkäpä jo julkaistut ’People’ ja ’Frail State Of Mind’ ovat vielä tuotannon keskikastia… A Brief Inquiry Into Online Relationshipsin (2018) seuraaja – ja trilogian kakkososa – Notes On A Conditional Form julkaistaan aiottua myöhemmin eli vasta helmikuussa 2020. Mihin trilogia Music For Cars vielä yltää…
The 1975 | kotisivu
The 1975 | Facebook

Pekko Käppi: Finnish Folk-Songs Vol. 1 | Helmi Levyt 2019

Vakuuttavan keikan Flow’ssa 2019 heittänyt Pekko Käppi palaa uudella levyllä. Finnish Folk-Songs Vol. 1 julkaistaan alle vuoden sisään K:H:H:L-bändin kanssa tehdystä albumista Väärä laulu (Svart Records). Folkin uutuuslevyn maistiaisena ilmestyi lokakuussa striimipalveluihin riemastuttava ’Hevonen se heiniä’.
Pekko Käppi | Facebook

Pet Shop Boys: Hotspot | x2 Recordings 2020

Kansikuvan perusteella synainen sumu on sankentunut duon ympärillä, mutta ei hätää: yli kuusi vuotta komean Electricin ja kolme vuotta Superin jälkeen on vuorossa albumillinen uutta Pet Shop Boysia. Albumia Hotspot edeltävät syksyn 2019 singlet ’Dreamland (feat. Years & Years)’ ja ’Burning The Heather’.
Pet Shop Boys | kotisivu
Pet Shop Boys | Facebook

Nits: Knot | WERF Records 2019

Eurooppalaisen kulttuuripopin suurbändi Nits sai marraskuussa 2019 ulos uuden albumin Knot. Alankomaalaisbändin pitkä ura vain komistuu: Nits-diskografia yltää minialbumit, livelevyt ja kokoelmat mukaan lukien viidelle vuosikymmenelle, yhteensä yli 30 albumiin.

Knot on luontevaa jatkoa parin vuoden takaiselle levylle Angst, jonka kanssa trio kiersi totutusti Eurooppaa. Nits sai jälleen kerran intohimoisen vastaanoton Suomen-keikoillakin. Knotilla laulaja Henk Hofstede, rumpali Rob Kloet ja kosketinsoittaja Robert Jan Stips maalaavat kiireettömän tyylikästä musiikkimaisemaa, jonne solahtaminen on yhä yhtä seikkailua. – Knot to be missed!
Nits | kotisivu
Nits | Facebook

Herra Ylppö & Ex: Lovi | Vallila Music House Oy 2020

On tehty pitkää matkaa. Maj Karma on ehtinyt olla tauolla, Herra Ylppö & Ihmiset tehdä neljä hienoa albumia, minkä jälkeen Maj Karma palasi erinomaisilla albumeilla Peltisydän ja 101 tapaa olla vapaa. Ylpön linja kulkee johdonmukaista latua edelleen, nyt nimellä Herra Ylppö & Ex. Uusi singleraita ’Parisängyn lakanat’ antaa odottaa lisää tasapainoista rocktilitystä, josta ei puutu tunnetta tai elämänkokemusta. Albumi Lovi ilmestyy helmikuussa 2020.
Herra Ylppö | Facebook

The Who: WHO | Polydor 2019

The Who palasi levyllä WHO (2019).

Brittirockin klassikkobändi The Who palasi liki 30 vuoden levytystauolta jo albumilla Endless Wire (2006). Joulukuussa 2019 käsillä on uusi lisäelämä: toinen paluu ja levy WHO. Sävellysten korkea taso häikäisee. ’Ball And Chain’ ulottuu juuri sopivasti sivuun ilmeisimmästä Whosta, samoin ’I Don’t Wanna Get Wise’ ja ’Street Song’. Myös herkkyys koskettaa (Beads On One String). Visuaalisuus on myös kunnossa: WHOn komean kannen on tehnyt Sir Peter Blake (Face Dances, Sgt. Pepper). Lämpimät onnittelut Pete Townshend ja Roger Daltrey + tuottaja D. Sardy. WHO-hoo!
The Who | kotisivu
The Who | Facebook

Lasten Hautausmaa: IV | Svart Records 2020

Neljäs albumi Lasten Hautausmaan lohdutonta ja lohdullista suomitunnelmaa julkaistaan tammikuussa 2020. Kuusihenkinen bändi on kiertueella tammi-helmikuussa. Uutta levyä edeltää singleraita ’Sähköisku’. Sen videon ohjasi Arto Tommiska.
Lasten Hautausmaa | Facebook

Coldplay: Everyday Life | Parlophone 2019

Neljä vuotta Head Full Of Dreamsin jälkeen seuraa Coldplayn tupla-albumi Everyday Life, maailmankuulun yhtyeen kahdeksas studiolevy. Jo marraskuussa julkaisun saaneella uutuudella monet asiat ovat tavallaan ennallaan: Chris Martinin kuulaankaihoisa lauluääni ja tutunomaisesti soljuva hittipotentiaali. Superhittien sijaan varsinainen huomio on toteutuksen etnisyys: kansitaide ja musiikin surumielisyys ja jopa arvaamaton maanläheisyys. Esimerkiksi ’Church’ toimii juuri Norah Shaqurin laulun kanssa hienosti. ’Trouble In Town’ on koruton kuvaus arjesta, missä rasistinen ympäristö on todellisuutta. Lapsi jää aina odottamaan vaikka isä olisi kuinka tavoittamattomissa, vieraassa maassa (Daddy). Poliittisuus on vahvasti läsnä biisillä ’Guns’. Coldplay on tehnyt onnistuneen kannanoton ihmisyyden puolesta – ja samalla irtioton popmusiikin syvempään päähän.
Coldplay | kotisivu
Coldplay | Facebook

Daddy. Ohjaus: Åsa Lucander.

Sons Of Apollo: MMXX | InsideOutMusic 2020

Hienon ensialbumin Psychotic Symphony jälkeen superkokoonpano Sons Of Apollo tulee levyllä MMXX. Aloitusraita ’Goodbye Divinity’ on jo julkaistu, samoin ’Fall To Ascend’. Mike Portnoyn, Billy Sheehanin, Derek Sherinianin, Ron ”Bumblefoot” Thalin ja Jeff Scott Soton kannattajat valmiina: MMXX odottaa julkaisua tammikuussa 2020.
Sons Of Apollo | kotisivu
Sons Of Apollo | Facebook

Ozzy Osbourne: Ordinary Man | Epic Records 2020

Metallin pimeyden ruhtinas Ozzy Osbourne (ex-Black Sabbath) on palaamassa maailmankiertueelle. No More Tours 2 starttaa ensi toukokuussa. Studiossa yhteistyö kitaristi-tuottaja Andrew Wattin kanssa on jo tuottanut singlet ’Straight To Hell’ ja ’Under The Graveyard’. Albumin Ordinary Man julkaisua odotetaan alustavasti alkuvuonna 2020.
Ozzy Osbourne | kotisivu
Ozzy Osbourne | Facebook

Levyjen tarjontaa ja kysyntää riittää, mutta ”kriisiä” vaan pukkaa

Monesti olen tänäkin vuonna kuullut puhuttavan, että musiikkia ei enää myydä levyinä. Äänitteet ovat ”katoamassa”, se CD ”ei kiinnosta ketään” ja LP on ”liian marginaalia”. Puhe tuntuu oudolta. Voisiko olla niin, että puhujat eivät seuraa tämän ajan kauppaa ja tarjontaa?

Suomalainen Levykauppa Äx toimii usealla paikkakunnalla Suomessa. Äxän verkkosivut ovat nautittava käyttöliittymä ties minkälaisten vinkkien ja musiikin (ostamisen) ääreen. Etusivulla oli tiistaina 24. syyskuuta 2019 joukko hittilevytyksiä. 12 kuvakantta CD-levyjä Ellinoorasta Tooliin, Maustetytöistä Mayhemiin.

Levykauppa Äxän verkkokaupan etusivu tarjosi 24. syyskuuta 2019 monenlaista hittilevyä Suomesta ja ulkomailta.

Peräti yhdeksää näistä on saatavana myös vinyylinä, ja jossain vaiheessa ilmestynee lopulta se Fear Inoculumin tuplavinyylikin. LP:t ja vinyylit ovat tietysti tarkasteltavissa myös omalta alasivulta. Kaupan etusivulta voi myös nähdä, että yli puolet kymmenestä myydyimmästä artikkelista on Suomesta. Peukku ylöspäin!

Äxän rinnalla muutkin levykaupat ovat liikkeessä. Käytettyjen levyjen myynti ja hankkiminen on merkittävä osa musiikkifanien sielunelämää. Ällistyttävän runsas uusintajulkaisujen määrä luo jatkuvaa kysyntää erilaisiin klassikoihin. Svart Recordsin syysuutuuksissa liekehtivät Xysman ja Santa Lucian vinyyliboksit, joista jälkimmäisen ykköspainos on jo myyty loppuun. Syyskuun lopulla 2019 julkaistaan jo kolmas ”albumiboksi” The Beatlesilta kun Abbey Road saa uudet kuosit, liitekirjassaan jälleen ne aiemmin julkaisemattomat taustatarinat. Bob Dylanin hieno Bootleg Series on yltämässä viidenteentoista (!) osaansa kun Travelin’ Thrun eri formaatit tulevat ulos ensi marraskuussa.

Edellä olevat esimerkit ovat pintaraapaisu tämän hetken musiikkijulkaisuista. Kuka tahansa kiinnostunut voi ottaa tilanteen haltuun esimerkiksi selaamalla (tai klikkaamalla) rocklehti Soundia tai käväisemällä levykaupan kotisivun genrevalikoissa tai tekemällä haun kotikirjaston verkkosivulla. Helppoa.

Kirjastosta päin kuuluu kuitenkin ikään kuin vastaviestiä. Maanantaina 23. syyskuuta sain kuulla Espoon kaupunginkirjaston johtoryhmän linjauksesta luopua äänitteiden uutuushankinnasta. Päätös olisi voimassa vuoden 2021 alusta, asiasta blogissa Kirjava Satama, 17.9.2019. Perusteina todetaan äänitelainauksen vähentyminen ja muiden palveluiden lisääntyminen. Toisaalta ei todeta, mikä olisi uutuushankinnan jatkamiseen vaadittava äänitelainauksen taso.

Musiikkisisältöjen verkkopalveluiden suunnittelijana ja musiikkikirjastoammattilaisena olen huolestunut sisältöjen ja löytämisen ilon puolesta. Miten taata kunnan asiakkaille se, mitä nykyinen Laki yleisistä kirjastoista edellyttää? Lain kuudennen pykälän mukaan

Yleisen kirjaston tehtävänä on:

1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin;

2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa;

3) edistää lukemista ja kirjallisuutta;

4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon;

5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan;

6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.

Erityisesti huolta minulle tuottaa mahdollinen tulkinta kohdista 1 ja 2. Monet isonkin kirjaston musiikkiosastot hankkivat vain yhden kappaleen kutakin uutuusaineistoa. Entä jos sitä yhtäkään ei hankita? Seutukirjasto ja kuntarajat ylittävä kellutus voivat helpottaa pitenevän varausjonon kanssa, mutta Helmet-kirjastokuntia on vain neljä. Jos suuri pääkaupunkiseudun kirjasto lopettaa uutuushankinnan kokonaan, niin miten käy varausjonojen? Ne pitenevät entisestään.

Ajatukset vakavoituvat lisää kun katson Kirjastokaistan videota, missä muusikko Jukka Nousiainen kertoo kirjastonkäytöstään. Sarjan Löytöretki musiikkiosastolla kolmososassa Nousiainen kulkee Tampereen Metson musiikin uutuushyllylle, löytää bokseja, kiinnostavan kasetin, bulgarialaisia musiikkiaarteita, inspiroivaa vinyyliä ja luettavaa jne. Hän pohtii CD-bokseja varten tehtyä toimitustyötä ja uutta informaatiota.

Metson virikkeellinen uutuushankinta ja sen esillepano tuottaa kävijälle löytöjä. Kirjaston kulttuurinvälittäjän rooli näkyy ja tulee läpi rytisten. Tuota rytinää kuulen mielelläni itsekin – esimerkiksi aina kun saan lainaan maksuttoman varauksen. Sitä vähemmän kivaa lainausdataa ja ”lainauksen kriisiä” pukkaa myös kuuluville, mutta minun korvassani musiikki on voitolla.

Tuomas Pelttari
Suomen Musiikkikirjastoyhdistys

Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – Eppu Normaali

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finnassa. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Eppu Normaali: Maximum Jee&Jee | Poko 1979 Svart Records 2019

Suomalainen Svart Records jatkaa Eppu Normaalin albumien vinyyliuusintajulkaisujen sarjaa. Kesällä 2019 vuorossa on Aknepop-debyyttiä seurannut Maximum Jee&Jee. Eppujen punk rock taittui jo uudeksi aalloksi kun kakkosalbumi oli työn alla. Lopputuloksesta tuli komea.

Maximum Jee&Jee:stä kehkeytyi kelpo harppaus, jossa yhdistyi protesti, huumori ja suomalaisesti kouraiseva rockperinne. Esiin nousi ramopoppiin kytkeytyvä melodisuus, minkä läpi kuulsi esimerkiksi Juicea, Davea ja Hectoria. Brittirockin suuruus The Who toimi myös esikuvana. Levyn nimi, valokuvat ja grafiikka myötäilivät Pete Townshendin ja kumppaneiden estetiikkaa.

Vuonna 1979 tuntui sopivalta, että Eppujen kolhoin punksoundi katosi. Se olisi voinut sopia rymistyksiin kuten singleraita ’Jee jee’ tai ’Pop pop pop’, mutta tilalle saatiin sävykkäästi tuotettu soundi. Sen pehmeys viettelee vielä 40 vuotta myöhemmin. Yhteissoitto iski tiukemmin kuin Aknepopilla. ’Kamat lujilla’ on esimerkki Eppujen soittotaidosta. On hieno hetki kun punktempo sekoittuu väliosan progemaiseen soinnutukseen. Pantse Syrjän ja Juha Torvisen kitarat väräjävät, rumpali Aku Syrjä loistaa.

Kaikki tekstit eivät onnistu, mutta Mikko Saarelan sanoitukset kyllä herättävät. ’Kaljanlanttauslaulun’ poliittisuus on terävästi punk. Ylöjärveläinen viisikko oli löytänyt myös rakkauslaulujen taian. ’Njet njet’ nousi koskettavan tekstin ansiosta unohtumattomaksi molliklassikoksi – suoraan suomirockin mestaruussarjaan. Toinen kaihoisa jalokivi ’Pidetään ikävää’ nostattaa kauniilla sovituksella, jossa kuullaan jopa viulusoundia.

Maximum Jee&Jee
Martti Syrjä – laulu
Aku Syrjä – rummut
Mikko Saarela – bassokitara
Mikko Syrjä – kitara
Juha Torvinen – kitara
Tuottaja: Pantse Syrjä

Toimitus jää odottamaan Eppujen vinyyliuusintapainosten kolmatta osaa. Diskografiassa olisi seuraavana ’Mekin tehtiin rakkautta’ -singlen jälkeen julkaistu klassikko Akun Tehdas vuodelta 1980.

Tuomas Pelttari

Eppu Normaali kotisivu

Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – CMX

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

CMX: Dinosaurus Stereophonicus 3LP Svart Records 2019

Yhtenä maailman pisimmistä rockalbumeista kelpaa olla esillä formaatista riippumatta. Suomalainen CMX nousi uudelle tasolle peräti kahden tunnin mittaisella levyllä Dinosaurus Stereophonicus. Vuonna 2019 2CD-eepos taipui kolmen LP-levyn setiksi. Uusi editio antaa teoksen kuutena 20 minuuttisena levypuoliskona.

Kokonaisuus soljuu eteenpäin hienosti. Suomalainen progeperinne yhdistyy saumattomasti shamanistisen vimmaiseen punkasenteeseen ikään kuin helpottavammin: paloiteltuina osina A–F Dinosaurus Stereophonicus toimii CD-mittaa maukkaammin.

Itseironisesti nimetty Dinosaurs Stereophonicus julkaistiin alun perin vuonna 2000. Tyylikäs 2CD-digipak toimitettiin totutusti ilman yhtyeestä otettuja kansikuvia. Uusi DS-painos jatkaa tätä linjaa. Tuukka Hämäläisen toimittaman tripla-LP:n liitevihkonen on omaehtoinen taideteos eikä A.W. Yrjänän, Janne Halmkronan, Timo Rasion ja Tuomas Peipon kasvoja tarvita ajankuvan ehostamiseen. Toimituksen lämmin suositus.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 5

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

Eppu Normaali: Aknepop (Svart Records, 2018)

Eppu Normaali: Aknepop (1978/2018).Ylöjärvellä 1970-luvun puolivälissä perustuksiaan luonut Eppu Normaali pääsi levyntekoon Epe Heleniuksen ja Poko Rekords -yhtiön kautta. Debyyttialbumi Aknepopin kantta koristi  kesällä -78 Rocky Horror Picture Show’n henkeä muistuttava bändilogo. Seppo Pietikäisen taiteellisten bändikuvien alta paljastui Mikko Saarelan kirjoittamaa hurttia huumoria ja kypsää biisimateriaalia Ramones-hengessä: ’Diggaan itseäni’, ’Oi maa’, ’Poliisi pamputtaa’ ja Mikko Pantse Syrjän tekstittämä singleklassikko ’Poliisi pamputtaa taas’. Problems?, Se, Kollaa kestää, Sehr Schnell, Pelle Miljoona & N.U.S. ja Eput – suomalainen punk rock voi hyvin vuonna 1978.

Svart Records panosti Eppu-debyytin uusintajulkaisuun: LP-levyn avattava gatefold-kansi ja 20-sivuinen liitevihko tekevät Aknepopin 40-vuotisjuhlajulkaisusta tuoreen kokemuksen.

Aknepop
Martti Syrjä – laulu
Aku Syrjä – rummut
Mikko Saarela – bassokitara
Mikko Syrjä – kitara
Juha Torvinen – kitara
Tuottajat: Timo Huovinen ja K. E. Helenius

PS. Samaan aikaan Aknepopin kanssa Svart julkaisi varhaista tuotantoa Pokon toiselta varhaiselta kiinnitykseltä: Popedan ensialbumi sai odotetun uusintapainoksen.

John Lennon: Imagine (2018)

John Lennon: Imagine – Ultimate Collection (2018).John Lennonin ja Plastic Ono Bandin klassikkoalbumi Imagine ilmestyi alun perin syksyllä 1971. The Beatlesin suuren biisintekijäkaksikon Lennon/McCartney puolisko nousi Imaginella mainstreamiin myös sooloartistina.

Popmaiselta rocklevyltä irtosi monta klassikkoa: ’Crippled Inside’, ’I Don’t Wanna Be A Soldier Mama I Don’t Wanna Die’, ’Gimme Some Truth’, ’How Do You Sleep?’ sekä kauneuden huipentumat ’Jealous Guy’, ’Oh My Love’ ja ’Imagine’.

Vuonna 2018 julkaistiin perusteelliset uusintapainokset: 2LP, 2CD ja boksiversio. Ultimate Collection sisältää 120-sivuisen kirjan lisäksi neljä CD:tä ja kaksi Blu-ray-levyä.

Pet Shop Boys: Please | Actually | Introspective | Behaviour | Very | Bilingual Further Listening (2018)

Pet Shop Boys: Introspective – Further Listening 1988–1989 (2018).Brittiläisen popmusiikin suurin duo Pet Shop Boys sai vuonna 2018 ulos lisää remastereita. Vuoden mittaan nähtiin Neil Tennantin ja Chris Lowen kuusi ensimmäistä albumia uusina LP-painoksina. Samalla vanhat loppuunmyydyt Further Listening -painosten jakelu korvattiin ehommilla CD-laitoksilla.

Pet Shop Boys: Actually (2018).Remasterit ovat tervetulleita, koska PSB-diskografia on monin paikoin loistelias. Loppukesästä 2018 julkaisuvuorossa olivat uusitut Behaviour (1990), Very (1993) ja Bilingual (1996) Jo kevääksi tuli ulos kolmikko Please, Actually ja mm. Trevor Hornin kanssa tuotettu Introspective (1986–1988). Jokaisen CD:n mukaan on pakattu arvokasta lisämateriaalia Edistyneelle Kuulijalle. Eli Pet Shop Boys -faneille tasokasta ja supertärkeää lisäsettiä.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 3

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Wigwam: 50th Anniversary Remasters (Svart Records, 2018)

Wigwam: Nuclear Nightclub (1975/2018).Suomalaisen progen suurbändi Wigwam vietti perustamisensa 50-vuotisjuhlaa komealla konserttisarjalla. Alun perin Wigwam Experience -nimellä mainostettu kiertue oli lopulta aidosti Wigwam kun Jim Pembroke ilmoitettiin mukaan keikkakokoonpanoon. Syys-lokakuussa 2018 Pembroke ja Jukka Gustavson soittivat ja lauloivat vuosikymmenten jälkeen samalla lavalla, rinnallaan Rekku Rechardt, Esa Kuloniemi, Jan Noponen ja Pave Maijanen.

Ennen konserttisarjaa alkoi Svart Recordsin sarja Wigwam 50th Anniversary Series, jossa erityisesti deep pop -kauden Wigut tulivat esiin uudestaan. Kuuden seiskatuumaisen sinkkuboksia seurasivat Nuclear Nightclub, Lucky Golden Stripes And Starpose ja Dark Album päivitettyinä 2LP- ja 2CD-painoksina. Alkuvuodesta oli julkaistu Pembroken LP-remasterit: Wigwam-muusikot säestivät solistin sooloalbumeja Pigworm, Corporal Cauliflowers Mental Function sekä ”salanimellä” Hot Thumbs O’Riley tehtyä Wicked Ivorya. Myöhemmin vuorossa olivat Wigujen viimeiset albumit ja (sarjan ulkopuolella) Pekka Pohjolan suurteokset Pewit ja Views. Suomalaisen progen klassikot olivat heränneet uuteen vinyyliaikaan, Love Recordsin julkaisuista superisti päivitettyinä.

Mansun: Attack Of The Grey Lantern (Sanpper/Kscope, 1997/2018)

Mansun: Attack Of The Grey Lantern (1997/2018).Brittiläinen indie rock oli suurelta osin jo mainstreamia vuonna 1997. Yksi menestyneimmistä yrittäjistä oli Mansun, joka oli julkaissut muutaman singlen ennen debyyttialbumia. Alkuvuodesta 1997 ilmestynyt Attack Of The Grey Lantern iski lujaa, kuin 90-lukulaisten britti-indiefanien ikioma Sgt. Pepper. Psykedeeliset sävyt ja syvänteet, jousien rehevyys, modernien sovitusten ja tekstien rohkeus, laulaja/säveltäjä Paul Draperin vahva karisma..

Attack Of The Grey Lantern on yhä vastustamatonta kamaa: The Chad Who Loved Me, Egg Shaped Fred, Taxloss, Wide Open Space… Mansunin debyytin aura kirkastui entisestään kun Kscopen tuottamat uusintapainokset ilmestyivät. Neljän levyn boksi tuo esiin harvinaisuuksia ja liveraitoja vuodesta 1995 lähtien.

Fleetwood Mac: Fleetwood Mac (Warner Bros. 1975/2018)

Fleetwood_Mac: Fleetwood_Mac (1975).Brittibändi Fleetwood Mac eli totuuden hetkiä vuonna 1974 kun kitaristi/laulaja Bob Welch lähti. Kulman takana odotti kuitenkin jotain aivan uutta: yhdessä jo levyttäneet jenkkimuusikot Stevie Nicks ja LIndsey Buckingham pyydettiin mukaan, ja he liittyivät molemmat Fleetwood Maciin. Kuin uudelta alulta tuntuva Fleetwood Mac oli valmis varsin nopeasti.

Nicks ja Buckingham ikään kuin siirsivät Fleetwoodin lopullisesti blues rockista. Ehkä ei aivan riskitöntä, mutta lopputulos on huimaava. Amerikkalainen ilmavuus, Keith Olsenin ja Buckinhamin kuulas tuotanto ja musiikin selittämätön helppous vaikuttivat Christine McVien, Mick Fleetwoodin ja John McVien musiikintekoon merkittävästi. Kesällä -75 julkaistulle albumille päätyivät mm. klassikot Rhiannon, Monday Morning, Over My Head, Say You Love Me ja Landslide. Blues rockin airueesta tuli uuden kokoonpanon avulla säkenöivästi poppaava rockbändi, jossa oli särmää. ja Fleetwood Macistä tuli bändin oma White Album. Levy joka on irtiotto, riskinotto ja voitto.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2018 parhaat uusintajulkaisut – osa 2

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2018 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikoista valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

Liz Phair: Girly Sound To Guyville – The 25th Anniversary Box Set (Liz Phair, 2018)

Liz Phair: Girly-Sound To Guyville (2018).Yhdysvaltalainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä Liz Phair (s. 1957) nousi esiin ensialbumilla Exile In Guyville. Debyyttilevy nousi vuonna 1993 merkkitapaukseksi. Phair toi lähelle mainstreaminrockin rajoja rikkovaa piittaamattomuutta. Kolkonkauniin klangin ja melodisen otteen yhdistäminen suorapuheisuuteen toimi. Kahdenkymmenenviiden vuoden ikäisenä Phairin maailma on yhä vangitseva.

3CD-koosteelta löytyy myös Girly-Sound -tittelillä tehtyjä varhaisia demonauhotuksia, jotka Phair julkaisi kasetteina ennen Exile In Guyvilleä. Phair jatkoi Guyvillestä eteenpäin albumeilla Whip-Smart (1994), whitechocolatespaceegg (1998), Liz Phair (2003), Somebody’s Miracle (2005) ja Funstyle (2010).

Stone: Stone & No Anaesthesia! (Svart Records, 2018)

Stone: Stone (1988/2018).Keravalta Suomen thrash-metallikuninkaaksi 1980-luvulla ponnistanut Stone oli voimaannuttava kokemus monille 80-luvun lopulla nuoruuttaaan eläville. Bändin suurimmat albumiklassikot Stone ja No Anaesthesia! ovat yhä suomalaisen heavy rockin peruskamaa. Metalli muuttuu, mutta Mikko Karmilan tuottamat klassikot kestävät vuosikymmenestä toiseen.

Stone: No Anaesthesia! (1989/2018).Levykaksikko Stone ja No Anaesthesia! on täynnä imukkaita ja innovatiivisia biisejä, joissa uskalletaan luottaa sekä kuulijaan että bändin kykyihin. Basisti/laulaja Janne Joutsenniemen ja kitaristi Roope Latvalan musiikkiharrastuneisuus heijaistui Stonen tuotantoon alusta loppuun, läpi neljän studioalbumin. Rumpali Pekka Kasarin lisäksi Stonen kahdella ensimmäisellä albumilla kuullaan kitaristi Jiri Jalkasta.

Stonea on ehditty remasteroida CD-formaatissa jo aiemmin, mutta Svartin vinyyliremasterit julkaistiin vasta debyyttialbumin 30-vuotisjuhlaan. Ari Väntänen kokosi bändin historian kirjaksi Stone (Like, 2018) ja Svart Recordsin uusintajulkaisut koostettiin myös vinyyliboksiksi Light Entertainment – Complete Early Works. Juhlavuoden kruunasi Keravan kaupunki. Se juhlisti Stonea muistomerkillä.

Momus: Create 1 – Procreate: In Youth Is Pleasure, Momus 1987–1989 (Cherry Red Records, 2018)

Momus: Create 1 (2018).Muusikko Nicholas Currien visio tuntuu iskevältä vaikka vuosikymmenet vierivät. Currie ja Momus venyttelevät estoitta popmusiikin ironisimmissa vesissä ammentaen matkalla Chris Lowea, Marc Almondia ja Frank Toveyta lähellä olevista musiikkimaailmoista.  Kolmen CD:n kooste Create 1 – Procreate kokoaa rohkeita levytyksiä 80-luvun lopulta, The Poison Boyfriendistä lisäraitojen kautta Don’t Stop The Nightiin.

Momus on aina kiinnostava musiikkikontakti niille jotka uskautautuvat. Kosketus saattaa viedä mukanaan, Momus kun voittaa riemukkuudessaan puolelleen. Currien (s. 1960) taiteellinen voittokulku on jatkunut huikeana. Vuonna 2018 Momus-diskografia sisältää yli 30 studioalbumia.

Tuomas Pelttari

Wigwam remastered & revisited – lisää klassikoita kirjastoon

50 vuotta Wigwamin perustamisesta

Suomalaisen progen suurnimi Wigwam on pysynyt viime vuosina ajankohtaisena. Laadukkaat uusintajulkaisut klassikkolevyistä ja Wigwam-keikkakokoonpano nivoutuvat yhteen jälleen 2018, kun yhtyeen perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Syys-lokakuussa legendaarisen bändin henkeä ylläpitää juhlavuotta varten kiertävä Wigwam Experience, jossa on Revisited-tyyliin mukana muusikoita Wigwamista.

Svart Recordsin kotisivu:
”Wigwam Experience -juhlakonserttien kokoonpano koostuu Wigwamin entisistä jäsenistä – mukana ovat Jukka Gustavson, Rekku Rechardt, Esa Kotilainen, Pave Maijanen ja Jan Noponen. Syys–lokakuussa järjestettävällä juhlakiertueella esiintyy myös vierailevia Wigwam-taustaisia huippumuusikoita, kuten Pedro Hietanen ja Mikko Rintanen.”

Wigwam-kokoelma 'Compete Love Records Singles 1969–1975' julkaistiin alkuvuodesta 2018. Kuuden singlen boksi sisältää 40-sivuisen liitevihkon ja julisteen.

Wigwam-kokoelma ’Compete Love Records Singles 1969–1975’ julkaistiin alkuvuodesta 2018. Kuuden singlen boksi sisältää 40-sivuisen liitevihkon ja julisteen.

Revisited on tehnyt keikkoja suht säännöllisesti. Odottavaan vireeseen on tuonut lisää voltteja Svart Recordsin uusi kierros remastereita. Turkulainen levy-yhtiö on jatkanut Wigwam-levytysten uusintajulkaisusarjaa 7″-boksilla Complete Love Records Singles 1969–1975. Turun kesän Svart Picniciin 17. kesäkuuta ehti myös Dark Albumin 2LP-remaster. Wigwam Revisited ei ollut mukana piknikillä, mutta kauniin Rautatienpuiston ja Lippakioskin ääreen tuotua musiikkikaartia ihaillessa oli hienoa tutkia myös Wigujen Svart-julkaisuja.

Vaikka Jim Pembroke saattaa olla osallistumatta syksyn Revisited-keikkoihin, häntä ei ole unohdettu. Svart julkaisi alkuvuodesta uudet painokset myös Pembroken soolouran ensimmäisistä levyistä – mukavasti Pekka Pohjolan ja Jukka Gustavsonin remastereiden seuraksi. Myöhemmin kesällä sarja Wigwam 50th Anniversary Series jatkuu. Vuoroon tulevat 2LP- ja 2CD-painokset klassikoista Nuclear Nightclub ja Lucky Golden Stripes And Starpose, syksymmällä paluulevyt Light Ages ja Titans Wheel – unohtamatta viimeiseksi jäänyttä levytystä Some Several Moons. Ympyrä sulkeutuu.

Wigwam: Nuclear Nightclub, deep popin klassikko vuodelta 1975.

Wigwam: Nuclear Nightclub, deep popin klassikko vuodelta 1975.

Entä tämän kaiken kirjastoaspekti? Klassikkolevyjen pariin on ollut usein vaikea päästä. Erityisesti 60- ja 70-lukujen merkkiteoksista monet ovat painamatta CD-formaattiin, ja alkuperäiset LP-levyjen painokset ovat monille tavoittamattoman arvokkaita keräilyharvinaisuuksia. Svart Recordsin vuonna 2009 alkanut työ mitä erilaisimpien albumien uudelleenjulkaisijana on vertaansa vailla. Äänitteiden saatavuus on parantunut merkittävästi, ja Svart on auttanut kirjastoja uuteen mahdollisuuteen: laajentaa musiikkitarjontaa uudestaan muodikkaaksi koetun LP-formaatin avulla.

Wigwam-klassikko Being sai uuden LP-painoksen vuonna 2014. Svart Recordsin 2LP-julkaisussa on mukana Jukka Gustavsonin haastattelu ja alkuperäistä mukaileva liitevihko.

Wigwam-klassikko Being sai uuden LP-painoksen vuonna 2014. Svart Recordsin 2LP-julkaisussa on mukana Jukka Gustavsonin haastattelu ja alkuperäistä mukaileva liitevihko.

Pelkkä nostalginen formaatti ei tietenkään riitä kirjastoasiakkaille. Kaikkien iloksi Svartin julkaisuissa panostetaan paljon kansitaiteen ja uuden liiteaineiston toimittamiseen. Kun Wigwam-julkaisujen uusi aalto alkoi vuonna 2014, positiivisen ihmettelyn aiheena olivat Tombstone Valentine, Fairyport, Being ja hieman myöhemmin Hard N’ Horny. Miten juhlavaa palata näihin levytyksiin entistä parempina laitoksina, joissa suomalaiseen rockhistoriaan on tuotu lisäarvoa. Haastattelut, artistikommentit, tekstiliitteiden jäljennökset, valokuvat ja julisteet sitovat menneen ajan tälle vuosikymmenelle, nykyhetkeen.

Wigwam-singleboksin kuvitusta. Alkuperäiset kuvat: Risto Vuorimies.

Wigwam-singleboksin kuvitusta. Alkuperäiset kuvat: Risto Vuorimies.

MKK:n toimitus tuntee julkaisusarjan alla iloa ja pientä, mutta mukavaa tuskaa. Miten paljon kiinnostavaa musiikkia johon syventyä. Kesä -18 voi olla lyhyt aika syventymiseen, mutta onneksi Wigwam saa ajan pysähtymään – oli vuosi tai vuodenaika mikä tahansa. Ja ehkä Wigwam Revisited ja Svart Picnic nähdään joskus kirjastoissakin!

Tuomas Pelttari

Hae Wigwam-levytyksiä kirjastosta! Pääset kuvasta esitäytettyyn Monihakuun. Kohdekirjastoja voi vaihtaa.

Hae Wigwam-levytyksiä kirjastosta! Pääset kuvasta esitäytettyyn Monihakuun. Kohdekirjastoja voi vaihtaa.

Hae Wigwamin musiikkia kirjastosta. Esitäytetty Monihaku kohdistuu aluekirjastoihin, ja kohdekirjaston voi vaihtaa.

Wigwam Nuclear Netclub
Svart Records

Levyhyllyt
Wigwamin studioalbumit
Hard N’ Horny (Love Records, 1969)
Tombstone Valentine (1970)
Fairyport (1971)
Being (1974)
Nuclear Nightclub (1975)
Lucky Golden Stripes And Starpose (1976)
Dark Album (1977)
Light Ages (Polarvox, 1993)
Titans Wheel (EMI, 2002)
Some Several Moons (Wolfgang Records, 2005)

Wigwamin livealbumit
Live Music From The Twilight Zone (Love Records, 1975)
Wigwam Plays Wigwam – Live (EMI, 2002)
Pop Liisa 3 – Wigwam 1973 (Svart Records, 2016)

Lue lisää
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979. 2CD ja liitevihko. (Siboney, 1996).
Love Proge 2
. 2CD ja 12-sivuinen liitevihko. (Siboney, 1998).
Love Records – Kaikki singlet 1. 6CD ja 16-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 2. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 3
. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 4. 6CD ja 20-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Love Records – Kaikki singlet 5. 6CD ja 24-sivuinen liitevihko. (Universal Music, 2016).
Meriläinen
, Mikko: Wigwam, 504 sivua. (Nemo, 2006).
Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto, 303 sivua. (Schildts & Söderströms, 2005, tarkistettu laitos 2014).
Wigwam: Complete Love Records Singles 1969–1975 6 x 7″-singleä + 40-sivuinen tekstiliite. (Svart Records, 2018)
Wigwam: Hard N’ Horny, LP + 8-sivuinen tekstiilite (Svart Records, 2015). Debyyttialbumin kaunis uusintapainos sisältää Jukka Gustavsonin haastattelun, toim. Aku-Tuomas Mattila.
Wigwam
: Fresh Garbage – Rarities 1969–1977, 2CD. (Siboney, 2000). Kokoelmalevyn 20-sivuisen liitevihkon Wigwam-essee on olennaista luettavaa. Mikko Meriläinen ja Suonna Kononen kirjoittavat bändin vaiheista eloisasti.

Lastuja Liisankadulta – Svart Recordsin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana

Heikki Poroila kirjoittaa Svart Recordsin ja Ylen yhteistyönä tuotetuista julkaisusarjoista Pop Liisa ja Jazz Liisa. Ensi kertaa levylle päätyneet kahdeksan harvinaista livetallennetta ilmestyivät keväällä 2016.

* * *

Lähinnä metallin ja punkin vinyylijulkaisemiseen keskittynyt turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Svart Recordsin kunnianhimoisena aikomuksena on tarjota kaikki säilyneet konsertit kahtena sarjana. Jazz Liisa kokoaa yhteen esitykset, joita on pidetty enemmän jazzin perinteeseen liittyvinä, Pop Liisa puolestaan ne, joiden musiikki kuuluu 1970-luvun progen piiriin. Rajanveto on monessa tapauksessa mielivaltainen, eikä siksi ole yllättävää, että samoja muusikoita löytyy molemmista sarjoista. En tiedä, palveleeko tämä ryhmittely tänä päivänä varsinaisesti ketään tai mitään, niin paljon enemmän yhteistä kuultavalla musiikilla on kuin erottavaa. Näillä nyt kuitenkin mennään.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Kun tätä kirjoitan, sarjasta on ilmestynyt neljä ensimmäistä levyllistä, kaikkiaan kahdeksan noin 40 minuutin mittaista konserttia. Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista. Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

JazzLiisa0104 slider

Levysarjan aloittava Unisono Quartet esiintyi Liisankadulla 26.9.1973. Vaikka kokoonpanossa on kolme samaa muusikkoa kuin vuonna 1975 julkaistulla albumilla Unisono, musiikki kuulostaa aluksi vähemmän omaperäiseltä, Paroni Paakkunaisen sopraano epävireiseltä ja Olli Ahvenlahden sävelsuoni löysemmin sykkivältä. Vähän tylsän aloituksen (Long Tandem) jälkeen taso kuitenkin nousee ja pelkästään omaa musiikkiaan esittävä kokoonpano alkaa lunastaa julkaistun albumin synnyttämiä odotuksia ja kuullaan jopa Reiska Laineen rumpusoolo (Paakkunaisen sävellyksessä Totuuden aarreaitta). Setin viimeisenä kuultava Make Lievosen sävellys Incarnation on vahva kokonaisuus ja johdattelee kuin itsestään sarjan kakkoskonserttiin.

Lievosen johtama Taivaantemppeli on niitä kokoonpanoja, jotka eivät koskaan levyttäneet mitään virallisesti, joten 21.1.1973 taltioitu konserttiesiintyminen on sitäkin arvokkaampi. Osa Liisankadulla soittaneista muusikoista oli kokeneita, tunnettuja ja arvostettuja ammattilaisia. Eivät kuitenkaan kaikki, ja tämä tekee näistä kuuntelukokemuksista erityisen kiinnostavia. Esimerkiksi Pekka Rechardt liittyi vasta seuraavana vuonna Wigwamin riveihin ja tuli sitä kautta tutuksi laajemmalle yleisölle. Soitto kuitenkin on jo kypsää tavaraa ja voi arvata, että se kelpasi työnäytteenä myös Wigwamin kitaristinpaikkaa täytettäessä. Toinen huonommin tunnettu nimi on huilisti Matti Jakola, joka on yhtyeen ainoa puhallinsoittaja. Ahvenlahti on mukana nytkin ja vahvaa lyömäsoitinosastoa edustavat Upi Sorvali ja Tapani ”Nappi” Ikonen. Setin kaksi ensimmäistä jaksoa antavat lähinnä kaikille mahdollisuuden näyttää soittajankykynsä, mutta setin päättävä Lisa on sävellyksenäkin vaikuttava saavutus, ehkä jopa lähempänä mietiskelevää progea kuin fuusiojazzia.

* * *

Huhtikuun 4. päivänä 1973 Liisankadulla esiintyi poikkeuksellisen kiinnostava tilapäinen kokoonpano eli Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band, jonka kokoonpano kertoo mainiosti siitä, miten näkymätön jazz- ja progemuusikoiden raja tuohon aikaan oli, jos nyt rajasta edes voidaan puhua. Tolosen kanssa soittavat Wigwamin komppiryhmä PohjolaÖsterberg (Pekka Pohjola soittaa myös viulua!) ja Pekka Pöyryn lisäksi sooloilemassa on myös trumpetisti Mike Pohjola. Komppia tuplaamassa ovat Heikki Virtanen ja Reiska Laine kuten jo albumilla Tolonen! Tolosen tutut sävellykset Ramblin’ ja A Warm Trip With Taija saavat hyvin jazzillista kyytiä, eikä varsinkaan jälkimmäisen alkuperäisestä ilmavasta lattaritunnelmasta ole jätetty paljon jäljelle. Sooloimprovisaatioita riittää, joten tarjolla ollut rajallinen aika saadaan kulumaan kahden sävellyksen puitteissa.

Jazz Liisojen ehkä erikoisimman kokoonpanon tarjoaa 23.4.1975 esiintynyt KOM-kvartetti. Pianisti-säveltäjä Eero Ojasen johtaman yhtyeen kitaristina toimi Tasavallan Presidentistä loikannut Jukka Hauru, bassossa oli Tapani Tamminen ja rummuissa Ari Valtonen. Liisankadulla mukana olivat myös Teatterikorkean laulunopettajana myöhemmin pitkään toiminut Eija Orpana ja näyttelijä Pertti Melasniemi, joka lähinnä kyllä vain ”laulaa”. Sävellykset ovat Ojasen ja Haurun käsialaa, eikä tässä nyt soiteta ajan poliittisen laulun nuottien mukaan, vaikka laulutapa ja Claes Anderssonin tekstit (Anderssonin ja Tommy Tabermanin suomennoksina) siihen suuntaan saattavat ajatuksia viedäkin. Pääosa musiikista on soittajien energistä irrottelua lyhyiden puhe- ja laulujaksojen välissä. Ojasen sujuvaa ja oivaltavaa pianismia on erityisen miellyttävää kuulla näin keskeisessä roolissa, kun hän poliittisen laulun kuvioissa niin usein joutui tyytymään yksinkertaiseen säestäjän rooliin. Oivaa ajankuvaa tarjoaa KOM-kvartetin esityksen avaava Matti Konttisen lakoninen juonto. Tästä ei kuivakan asiallista perisuomalaista sisäänhuutoa enää paremmaksi saa!

* * *

Vaikka Liisankadun äänitykset tehtiin studiossa, soittajille oli tarjolla satapäinen paikalla ollut yleisö (studio oli poikkeuksellisen kokoinen, koska se oli toiminut aikaisemmin elokuvastudiona) ja suorana lähetettävän lähetyksen tuottama ylimääräinen jännitys. Jokusen pienen epävireyden saattaa tarkkaan kuunnellen erottaakin, mutta yleisesti ottaen homma toimii erittäin ammattimaisesti, vaikka tilanne oli monelle soittajalle aivan uusi. Kaikenlaista yllätystä kuitenkin riitti, eihän tekniikka koskaan toimi ihan kuten toivottaisiin.

Myös Tasavallan Presidentin esitystä 12.9.1973 riivasivat äänitystekniset vaikeudet, joiden takia vain 34 minuuttia melkein tunnin pituisesta sessiosta on kyetty saamaan kuuntelukuntoon. Eerojen Koivistoinen ja Raittinen bravuuri Lennosta kii kuullaan melkein 20-minuuttisena järkäleenä, josta tehtiin seuraavana vuonna englanninkielinen versio albumille Milky Way Moses. Vielä hurjemman muodonmuutoksen on kokenut Tolosen sävellys Dance albumilta Lambert Land. Se on tungettu kahden pitkän improvisoidun jakson (Raittinen mukana ääntelemässä) väliin niin, että pitkän ajan epäilin virhettä levyn tiedoissa. Tästä versiosta en itse ollut erityisen innostunut, siinä on vähän liikaa näyttämisen tuntua se varsinainen sävellys kuin anteeksipyyntönä myös mukana. Tolonenkaan ei oikein keksi mitään uutta, vaikka kyseessä on hänen oma sävellyksensä. Pressan osuus onkin minulle jonkinasteinen pettymys.

Kiinnostava harvinaisuus tulee heti perään: Jukka Hauru & Superkings esiintyi 10.10.1973. Kokoonpano oli aikakauden suomalaisessa musiikissa poikkeuksellinen, sillä Ahvenlahden, Heikki Virtasen, Reiska Laineen ja Vesa Aaltosen lisäksi yhtyeessä oli mukana viulisti Juhani Poutanen, jonka bändi Jupu Group esiintyi Liisankadulla myöhemmin. Poutasen rooli onkin hyvin keskeinen, erityisesti Haurun sävellyksessä Twilight Time, jolla kuullaan suomalaisittain harvinaista jazz-viulunsooloilua. Poutanen kehuu liitteessä Haurua sekä muusikkona että Zappan kaltaisena vaativana, mutta musiikkiin keskittyneenä bändinjohtajana. Poutanen pohdiskelee mielenkiintoisesti, että Haurun vetäytyminen muusikon ja kitaristin uralta saattoi johtua siitä, että Suomessa oli tuolloin useita huippukitaristeja kuten Jukka Tolonen, eikä siinä helpolla päässyt varjosta esiin. Ei välttämättä ihan huono selitys.

Bändin nimi oli Haurun mukaan pelkkä vitsi, soittajistohan oli pääosin ollut mukana jo vuonna 1972 julkaistulla albumilla Information, mutta ilman mitään bändinimeä. Vitsi liittyy aikakaudelle yleisiin hajonneista huippuyhtyeistä koottuihin ”superyhtyeisiin” kuten Creamiin. Todellisuudessa Haurun yhtyeessä soittivat satunnaisesti monet muutkin, eikä se koskaan vakiintunut ja levyttänyt omalla nimellään.

* * *

Turha teeskennellä, kyllä minäkin odotin suurimmalla uteliaisuudella sitä, mitä Wigwam oli saanut aikaan lyhyen session puitteissa ja keskellä hajoamisprosessiaan. Liisankadun esityksessä 7.11.1973 bändi saa paljon huomiota osakseen, mutta mukana oli myös ylimääräistä jännitettä, kun Ronnie Österbergin bassorumpu hajosi kesken harjoitusten ja soittaja uhkasi häipyä paikalta (hän olisi myös halunnut soittaa vain Jim Pembroken sävellyksiä – muistan itse Vanhalla ylioppilastalolla Wigwamin konsertin, jossa Pembroke ei päässyt missään vaiheessa laulamaan, koska muut vaan jammailivat loputtomasti ja Jim joutui tyytymään tamburiinin paukuttamiseen tuolilla istuen koko konsertin ajan!). Esityksiä nyt jälkeenpäin arvioinut Jukka Gustavson pitää niitä kokoonpanon parhaisiin live-esityksiin kuuluvina, vaikka tilanne Liisankadulla oli kireä ja osin kaoottinen. Wigwam hajosi pian tämän jälkeen, mutta ei sitä kyllä esityksistä voi kuulla.

Muista konserteista poiketen Wigwamilta on otettu mukaan myös harjoittelukappale eli John Lennonin Imagine, jota ei aikoinaan lähetetty eetteriin. Muu ohjelmisto tasapainottelee siten, että Pohjolan ja Gustavsonin (Fairyport) sävellysten välissä kuullaan kaksi Pembroken laulua (Marvelry Skimmer & Grass For Blades), kaikki tuttua albumitavaraa. Kaikki kunnia muillekin yrittäjille, mutta kyllä Wigwamiin vaan oli pakkautunut käsittämättömän paljon kunnianhimoisia säveltäjiä! En ole koskaan pitänyt Gustavsonin lauluäänestä ja -tavasta, mutta loistava säveltäjä hän on aina ollut. Pekka Pohjola ei koskaan soita huonosti ja on nytkin hyvin esillä, sillä basso on miksattu kunnolla kuultavaksi. Kun Wigwamin julkinen setti alkaa edellisenä vuonna Pohjolan soololevyllä julkaistulla Nipistyksellä, kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. Tätä on suomalainen proge parhaimmillaan!

Sarjan ehdottomiin harvinaisuuksiin kuuluu Sami Hurmerinnan bändi Taivaanvuohi, joka esiintyi 5.12.1973 soittaen pelkästään Hurmerinnan sävellyksiä ja yhden Frank Zappa -coverin (Orange County Lumber Truck ei ole huono esitys, muttei tuo myöskään tuota mitään varsinaisesti uutta esiin eikä laulaja Tarmo Rosenlund oikein pärjää Napoleon Murphy Brockin matkijana). Tämän taltioinnin perusteella voi pitää jossain määrin yllättävänä sitä, että Hurmerinta pääsi tekemään oman albumin vasta viisi vuotta myöhemmin eli 1978. Soittotaito ja sävellyskyky olivat nimittäin varsin pitkällä jo Liisankadun aikoihin. Hurmerinta muistelee itse esiintymistilanteen olleen bändin kokemattomille jäsenille kova pala, kun tuottaja Erkki Lehtola seisoi sekuntikellon kanssa odottamassa shown alkamista: ”I glanced at our drummer Ismo Räisänen and oh, he was so pale.” Taivaanvuohi teki Love Recordsille joitakin demoäänityksiä, mutta keväällä 1974 yhtye hajosi ja levytysprojekti loppui siihen. Onneksi tämä sessio kuitenkin saatiin talteen, sillä koko yhtye soittaa ammattimaisen varmasti, vaikka Hurmerinta ja Pertti ”Pepa” Päivinen ryöstävätkin pääroolin. Basisti Urpo Siitonen on rumpali Ismo Räisäsen tavoin minulle uusi nimi, mutta homma hoituu erinomaisesti molemmilta. Hurmerinnan sävellykset ovat suorastaan yllättävän hyviä ja olisivat ehkä toimineet puhtaina instrumentaaleina vielä tätäkin paremmin.

Heikki Poroila

PS.

Jutun jo kirjoitettuani tulin ajatelleeksi näitä Liisankadun konsertteja ja koko musiikkialaa myös naisnäkökulmasta. Sitähän ei käytännössä ollut ollenkaan, kenttä oli täysin miesten hallitsema, Eija Orpanan laulu säännön vahvistavana poikkeuksena. Tuona aikana eläneelle tilanne ei tietenkään ole outo, naismuusikoita ei progen ja jazzin puolella kerta kaikkiaan ollut, vaikka heidän hyvin keskeinen roolinsa iskelmälaulun puolella oli pitkäaikainen ja vahva perinne.

1970-luvulla naisten tasa-arvoisuutta miesten rinnalla kyllä osattiin jo ääneen vaatia, mutta en kykene kaivamaan muististani mitään näihin musiikkikuvioihin liittyvää polemiikkia. Musiikkialalla ei välttämättä sinänsä syrjitty naisia, mutta äijien johtamassa musiikkibisneksessä naisilla oli oma soma roolinsa, jonka puitteissa arvostus oli syytä hankkia. En silti usko, että sen paremmin Ylen kuin miesmuusikoiden puolelta olisi vastusteltu, jos mukaan olisi ollut tarjolla saman luokan naismuusikoita tai peräti naisten oma bändi. Ne ajat olivat Suomessa kuitenkin vasta edessäpäin. Onneksi sentään edes siellä.