Pekka Gronow katsoo Paraguayhin
Harharetkiä YouTubessa • Osa 52
Argentiina • Brasilia • Suriname
Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Gronow valitsee aiheekseen musiikkiympäristöjä ympäri maailmaa – Euroopasta ja kauempaa. Gronowin 52. artikkelin aiheena on Paraguayn populaarimusiikki. Sarjan kaikki osat ovat selattavissa kuvitetulla koontisivulla.
Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.
Jos YouTuben linkit eivät heti näy, niin klikkaa sivun reunassa löytyvää evästeasetusten painiketta ja valitse salli kaikki evästeet.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
Pekka Gronow
Paraguay
Englantilainen kirjailija Graham Greene vieraili vuonna 1968 Paraguayssa. Matkan tuloksena syntyi kaksi romaania, Kunniakonsuli ja Tädin kanssa maailmalla. Niissä kirjailija luonnehtii Paraguayta Jumalan hylkäämäksi valtioksi, jossa suosituimmat tanssit ovat polkka ja galoppi, ja tärkeimmät elinkeinot maatalous ja salakuljetus.
Paraguay on Etelä-Amerikan sisämaassa sijaitseva, suunnilleen Suomen kokoinen maa, jota hallitsi vuosina 1954–1989 diktaattori Alfredo Stroessner. Ulkomaalaiset journalistit kuvasivat ilkeyksissään maata ”köyhän miehen natsivaltioksi”, jonne sotarikolliset kuten Josef Mengele olivat tervetulleita, mutta kriitikot löydettiin Paraguay-joesta kellumassa kohti Etelä-Atlanttia. Diktaattoreita oli silloin Etelä-Amerikassa lähes joka maassa, mutta Paraguayn historia on todella outo. Alun perin maata asuttivat guarani-intiaanit, mutta 1600-luvulla se oli jesuiittojen johtama teokratia. Vuonna 1811 Paraguaysta tuli Etelä-Amerikan ensimmäinen itsenäinen valtio, mutta se sekaantui kaikkien naapurimaittensa kanssa käsittämättömiin sotiin. Kolmoisliiton sodan (1864–1870) seurauksena maa menetti puolet väestöstään, ja sama toistui Gran Chacon sodassa (1932–1935). Tuloksena oli naisvaltainen maa, jossa puolet väestöstä puhui guarania.
Paraguayn musiikin historia on yhtä outo. Vuonna 1870 Milanossa sai ensi-iltansa brasilialaisen säveltäjän Antônio Carlos Gomesin ooppera Il Guarany, joka perustuu romanttiseen tarinaan intiaaniprinssin ja brasilialaisen aatelisnaisen rakkaudesta, mutta se ei oikeastaan kerro mitään guaranien kotimaasta. Mutta kuinka moni tietää, että vuonna 1963 Lontoossa järjestetyssä kuninkaallisessa Royal Variety Showssa pääesiintyjinä olivat The Beatles, Marlene Dietrich ja Los Paraguayos? Totta se on.
Malaguena Salerosa
Luis Alberto del Paraná y Los Paraguayos olivat kaksikymmentä vuotta Paraguayn valtion tärkein ikkuna maailmalle (ellei lasketa mukaan Greenen romaaneja). Vuonna 1953 silloinen presidentti Federico Chaves päätti, että maa tarvitsee myönteistä julkisuutta. Naapurimaissa menestyksellä keikkaillut yhtye sai matkaliput ja diplomaattipassit ja lähetettiin kiertueelle Eurooppaan. Matka onnistui yli odotusten, ja yhtye ehti konsertoida Suomessakin useita kertoja.
Los Paraguayos -yhtye televisiossa 4. huhtikuuta 1962. Kuva: Olli Nieminen / OTK Mainososasto / Työväen Arkisto / Finna
Kitaroihin, harppuun ja lauluun tukeutuva Los Paraguayos edusti todella maan tyypillistä perinnemusiikkia, vaikka yhtye huomasikin pian, että sen ohjelmisto oli liian suppea. Kun siihen lisättiin espanjalaisia, meksikolaisia ja kuubalaisia hittejä, tuloksena oli levysopimus Philipsin kanssa ja miljoonien levyjen myynti. Yhtyeen värikkäitä EP-levyjä saattaa löytyä vieläkin kierrätyskeskuksista, ja yhtyeen harpunsoittajan Digno Garcían (1919–1984) sävellys ’Sabeline’ päätyi jopa suomalaisen Four Cats -yhtyeen ohjelmistoon. Paranan kuoltua yllättäen vuona 1972 yhtye jatkoi samalla nimellä, ja hieman kyseenalaisena kunnianosoituksena Britanniassa toimi jonkin aikaa Alberto y Lost Trios Paranoias, joka sekin löytyy YouTubesta.
Mitä paraguaylaiset kuuntelivat ennen Los Paraguayosia? Hyllyssäni on argentiinalaisen Odeon-yhtiön levyluettelo vuodelta 1944. Argentiina oli silloin vauras teollisuusmaa, joka hyötyi käynnissä olleesta maailmansodasta. Luettelossa on satoja levyjä tangoista paikalliseen jazziin, mutta rutiköyhä naapurimaa Paraguay on edustettuna vain muutamalla kymmenellä levyllä. Onneksi vanha totuus osoittautuu taas oikeaksi: jokaisessa maassa on ainakin yksi levyjen keräilijä, ja parhaassa tapauksessa hän esittelee savikiekkojaan YouTubessa. Kiitos, nimimerkki Guarani2012!
Julián Alarcón (1888–1957) on ensimmäinen YouTubessa vastaan tuleva paraguaylainen artisti. Kappaleen nimi ’Nde resa kuarahy`ame’ on muistutus siitä, että guarani on maan toinen virallinen kieli.
Julián Alarcón: Nde resa kuarahy`ame
Kokeilen varmuuden vuoksi muitakin levyluettelosta löytyviä nimiä. YouTubessa on ainakin puoli tusinaa ennen vuotta 1944 levyttänyttä paraguaylaista tähteä: Samuel Aguayo, Agustín Barboza, Herminio Giménez, Trío Guaireño, Los Hermanos Cáceres, Perurima ja Nande-Koga.
Los Paraguayosin edustama perinnemusiikki elää kotimaassaan edelleen vahvasti. Jazmin del Paraguay ja Heidy Ocampus edustavat suunnilleen samaa sosiomusiikillista kerrostumaa kuin Katri Helena Suomessa; molemmilla on kansan syvien rivien vahva kannatus. Jälkimmäisen tulkitsema ’Galopera’ on löytänyt YouTubessa lähes viisi miljoonaa katsojaa.
Heidy Ocampus: Galopera
Kuunneltuani päivän Jazminia yllätyin, kun tajusin että myös rockmusiikilla on maassa melkoinen yleisö. Sen historiasta on jopa tehty elokuva Sobrevive la música sekä hakuteos Enciclopedia digital del rock Paraguayo. Paikallisten historioitsijoiden mukaan maan ensimmäinen rocklevy oli Los Big Boys Serenaders -yhtyeen Banco de Colegio (Koulun penkki) vuodelta 1961. Tästä tulevat mieleen Bill Haley and his Comets, enkä ihmettelisi, vaikka elokuvaa Rock Around The Clock olisi esitetty myös Asunciónissa.
Los Big Boys Serenaders
Paraguaylaisen rockin pioneereja olivat myös 1960-luvulla aloittaneet Aftermad ja Los Blue Caps. Tällä vuosituhannella kuunneltuina ne ovat yhtä liikuttavia kuin sen ajan suomalaiset karvapäät. Tässä Blue Caps vierailevat argentiinalaisessa filmissä vuonna 1971.
Los Blue Caps
Perusteellinen paraguaylaisen rockin historiikki löytyy sivustolta rock.com.py, jossa käydään vuosi vuodelta läpi paikallista historiaa. Vastaan tulevat Los Rebeldes, The VIPs, Trio Mugre, Trio de Gladys, Banda de la luz cosmico, Cash al contado, Los Matasanos ja muut. Monista löytyy välähdyksiä myös netissä. Rock ei ollut varsinaisesti kiellettyä Stroessnerin aikana, kunhan se ei käsitellyt yhteiskunnallisia teemoja, mutta viaton nuorisomusiikki edusti jonkinlaista kapinaa, ja largo mano (pitkä tukka) oli poliisille lupa pamputtaa.
Vuonna 1981 rock nacional vietti 20-vuotisjuhliaan. Samana vuonna Pro-rock Ensemble julkaisi levyn Música para los Perros. Humoristisesta nimestä (Musiikkia koirille) huolimatta teema-albumi kertoi rockin muuttumisesta taiteeksi samalla tavoin kuin esimerkiksi Van Dyke Parksin Song Cycle tai The Who’n Tommy. Albumilta poimittu kappale on nimeltään Comprador de chatarras, Romukauppias.
Comprador de chatarras
Bändien paraati jatkuu, ja selailemalla rockhakemistoa voi seurata tapahtuneita muutoksia. Jo katsomalla yhtyeiden kuvia ja nimiä näkee, miten Paraguayssakin esiin nousivat blues rock, heavy metal, death metal, trash metal ja punk – vain rockabilly puuttuu joukosta. Sekä äänitykset että videot ovat hellyttävän amatöörimaisia. 2020-luvulle tultaessa YouTube-videoiden ilme alkaa kuitenkin muuttua. Harrastelijamaisuus katoaa, videoista alkaa tulla ammattimaisia. El culto caseron ’Ruido blanco’ (Valkoista kohinaa) antaa aihetta kysyä, olisivatko bändin jäsenet – tai ainakin videon tekijät – arkkitehtejä? Yhtyeen nimi voitaisiin kääntää suomeksi ”kotihartaus”. YouTubessa kuuntelijoita on ollut vain muutamia kymmeniä tuhansia, mutta video on näkemisen arvoinen.
El culto casero
Parhaan kuvan paraguaylaisen rockin uusimmasta kehityksestä saa espanjankielisestä wikipedia-artikkelista Rock de Paraguay. Jopa kielitaidoton lukija (kuten minä) pystyy poimimaan nimiä kuten Paiko, Flou, Revolber, Ataraxia, Ese Ka’a, Area 69, Slow Agony, Kuazar, Dokma, Nde Pomberos ja Trez Fronteras. Banana Pereira y la Republica oli nimi, johon oli melkein pakko tutustua tarkemmin.
Banana Pereira
Käytyäni näin pitkään läpi maan historiaa alkaa tuntua siltä, että jos olisin parikymmentä vuotta nuorempi, lähtisin sittenkin tutustumaan Asuncionin musiikkielämään. Ja olisi tietysti kiva kokeilla, miltä maan kansallisjuoma tereré maistuu, kun lämpöä on yli 40 astetta. Mutta ensin pitäisi vielä kelata ne YouTube -videot, joissa neuvotaan Don’t go to Paraguay. Guaranin peruskurssikin löytyy netistä. Älkää tulko sanomaan, etten varoittanut…
Pekka Gronow
Lue lisää Paraguayn rockhistoriasta
Wikipedia
Lisää lähteitä verkossa
Sobrevive la música | Planeador Films 2023
Dokumenttifilmin esittely, synopsis ja traileri
Un documental sobre el rock en Paraguay – Sobrevive la música
📚
Lue lisää Paraguay-aiheista kirjallisuutta
Graham Greene • Ben Macintyre • Lily Tuck
Finna.fi
Tädin kanssa maailmalla Graham Greene & kääntäjä Heidi Järvenpää, 276 sivua | Suuri suomalainen kirjakerho 1972
Kunniakonsuli Graham Greene & kääntäjä Seppo Loponen, 308 sivua | Tammi 1973 & 1984
The News From Paraguay – A Novel Lily Tuck, 248 sivua | HarperCollins 2004
Herrakansa viidakossa – Elizabeth Nietzschen elämäkerta Ben Macintyre & kääntäjät Jelena Vallenius & Pirkko Talvio-Jaatinen, 337 sivua | Nemo 2002
📚🎸
Agustín Barrios Mangoré
Finna.fi
Paraguaylaissyntyinen Agustín Barrios Mangoré (1885–1944) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä klassisen kitaramusiikin säveltäjistä ja esittäjistä, vaikka hän lopettikin uransa El Salvadorissa. Kirjastosta löytyy elämäkerta ja levytyksiä.
Six Silver Moonbeams – The Life And Times of Agustín Barrios Mangoré Richard D. Stover, 300 sivua | Querico Publications / Guitar Solo Publications 1992
Toimitukselta
Artikkelin YouTube- ja Finna.fi -linkit tarkistettu 8.9.2026. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kerro mieluusti päivitystarpeista toimitukseen [tuomas.pelttari@hel.fi].
Tuomas Pelttari
Lopuksi kiitos Juhani Similälle, joka haastatteli Digno Garciaa hänen Helsingin-vierailunsa aikana.
Pekka Gronow
