Populaarimusiikkia Georgiasta • Harharetkiä YouTubessa 18

Pekka Gronow katsoo Georgiaan
Harharetkiä YouTubessa • Osa 18
DagestanVenäjä

Pekka Gronow katsoo Georgiaan. Banneri: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa.

Gronow kirjoittaa sarjaan yhdeksän osaa vuoden 2022 aikana. Gronowin kahdeksannentoista artikkelin aiheena on Georgia. Löydät sarjan muut kirjoitukset linkkeinä artikkelin lopusta.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
Georgia. Kuva: Tuomas Pelttari

Georgia
Pekka Gronow

Georgia on hieman Sveitsiä suurempi vuoristoinen maa Mustanmeren ja Kaukasus-vuorten välissä. Georgia itsenäistyi vuonna 1990, kun Neuvostoliitto hajosi. Maailmalla maa tunnetaan etenkin viineistään ja keittiöstään, mutta myös georgialainen kuorolaulu on päässyt Unescon maailmanperinnelistalle. Moniääninen laulu on Georgiassa ikivanha perinne.

Maassa on useita ammattikuoroja, jotka ovat tunnettuja maan rajojen ulkopuolellakin. Tunnettuja kuoroja ovat mm. Basiani, Aghsavali, Anchiskhati, Didgor, Ialoni ja Rustavi. Musiikin historiassa on perinteisesti opetettu, että länsimainen moniääninen laulu syntyi keskiajan kirkkolaulusta. On kuitenkin tutkijoita, joiden mielestä georgialainen moniääninen laulu on kehittynyt itsenäisesti, läntisistä vaikutteista riippumatta. Georgian Chanting Foundation levittää maailmalle tietoa ilmiöstä.

Oli miten oli, yhteislaulun perinne elää Georgiassa kodeissa tänä päivänä, eikä tarvitse ihmetellä, jos viinibaarissa Tbilisissä viereinen pöytäseurue puhkeaa yhtäkkiä laulamaan. YouTubesta voi bongata näytteitä naputtamalla ”georgian singing” tai ”georgian choirs”.

Table Songs of Kakheti

Perinteet elävät, mutta millaista on Georgian nykyinen populaarimusiikki? Kirjastosta ei löydy ainoatakaan kirjaa georgialaisesta musiikista (kaikki viitteet vievät amerikkalaiseen Georgian osavaltioon). On siis pakko turvautua taas nettiin. Georgia on osallistunut uskollisesti Eurovision laulukilpailuun vuodesta 2007, mutta kilpailijat ovat edustaneet tavanomaista euroviisutyyliä, josta on vaikea löytää kansallisia piirteitä.

Joukosta erottuu vuodelta 2016 indierock-yhtye Young Georgian Lolitaz, mutta hekin esittivät edustuskappaleensa ’Midnight Gold’ englanniksi. Euroviisuissa yhtye jäi sijalle 20, ja sen jälkeen sen tähti näyttää yhä laskeneen. Koronakeväänä 2020 se julkaisi kappaleen nimeltä ’Feather’, jossa yhtyeen jäsenet soittivat kukin omassa kodissaan, karanteenissa mutta synkronoidusti. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta YouTubessa se on saanut vasta muutamia satoja katsojia.

Internetistä löytyy monenlaisia listoja, joiden perusteella voi saada ainakin pinnallisen kuvan georgialaista musiikista. Popnable-hakemiston mukaan Georgian suosituin kappale helmi-maaliskuussa 2022 oli Megi Gogitidzen ’Sapexurebi’. En tiedä miten sen suosio on mitattu, mutta ainakin kappaleella on YouTubessa ollut kolme miljoonaa kuuntelijaa. Muita tunnettuja georgialaisia artisteja ovat internetin mukaan Gigi Adamashvili, Bera Ivanishvili, Anri Jokhadze, Sopho Khalvashi, Dato Khujadze, Sopho Nizharadze, Lela Tsurtsumia, Tika Patsatsia ja Nutsa Buzaladze. Monista löytyy omat artikkelitkin, mutta kun luen niitä tarkemmin, huomaan että yksi ja toinen artisti on noussut julkisuuteen Eurovision laulukilpailussa, Georgian Idols-kisassa, Ukrainan X-Factorissa tai ollut viisi vuotta sitten Miss Tbilisi. Ovatko he siis enemmän television pintajulkkiksia kuin artisteja? Jokainen georgialainen osaa kuitenkin laulaa, ja selaamalla YouTubea näiltä artisteilta löytyy monia hyviä esityksiä. Nutsa Buzaladze voisi olla vaikkapa Georgian Celine Dion.

Nutsa Buzaladze: Gelodebi

Kun yritän etsiä enemmän tietoa YouTubesta, hakutulokset näkyvät välillä latinalaisin kirjaimin, välillä georgiaksi, riippuen siitä millaista polkua olen kulkenut netissä. Georgiaksi Nutsan esittämä kappale on nimeltään გელოდები. Georgian kieli on historiallinen muinaisjäänne, jolla ei ole Euroopassa ainoatakaan sukulaista. Kaiken lisäksi se käyttää kirjaimistoa, jota ei käytetä missään muussa kielessä. Luulisi tämän olevan hankalaa georgialaisillekin, mutta oma kirjaimisto on ilmeisesti tärkeä osa maan identiteettiä. Onneksi internet ymmärtää nykyisin myös georgiaa. Google-kääntäjän avulla on helppo selvittää, että გელოდები on translitteroituna ”Gelodebi” ja tarkoittaa suomeksi ”Odotan sinua”. 

Tutkiessani georgialaista musiikkia olen koko ajan tuntenut olevani kielimuurin takana. Kokeilen leikkaa ja liimaa -menetelmää ja kopioin sanan გელოდები YouTuben hakukenttään. Yllättäen joudun nyt keskelle georgiankielistä kyberavaruutta. Haku tuo esiin useita kymmeniä kappaleita, joissa kaikissa ilmeisesti odotetaan jotakin – ei mitenkään yllättävää, kun kyseessä on populaarimusiikin sanoituksista. Muutamissa odotetaan vielä joulupukkia, eivätkä ne ole nyt ajankohtaisia, mutta Gela Gnolidzen tulkinta  ზღვა ღელავს on tavoittanut jopa 15 miljoonaa katsojaa. Uskollinen Google-kääntäjäni paljastaa, että kappaleen nimi on suomeksi ”Meri myrskyää”. Se tuli mukaan hakutulokseen, koska georgiankielinen google tuntee myös laulujen sanoja. Tekstissä ilmeisesti odotetaan, mihin suuntaan nainen päättää elämässään kääntyä. 

Gela Gnolidze ja yöshow-orkesteri

Tämä esitys löytyy YouTubesta TV IMEDI -nimiseltä kanavalta. Sillä on suuri määrä videoita, joiden tiedot ovat vain georgiaksi. Tällaista siis tavalliset georgialaiset Tbilisissä, Mtshketassa tai Kutaisissa katselevat telkkarista lauantai-iltaisin. Haluan kuitenkin päästä syvemmälle georgialaisen populaarimusiikin maailmaan ja saan google-kääntäjän avulla selville, että ”georgian popular song” on georgiaksi ქართული პოპულარული სიმღერა. Bingo! Kun vaihdan kirjaimistoa, google-haku antaa 136 000 tulosta. YouTuben algoritmin alkavat nyt ohjata minua Kaukasiaan. 

Ensimmäisenä haaviin tarttuu Balabani-niminen yhtye. En tiedä, mistä se laulaa, mutta tausta näyttää selvästi kaukasialaiselta. Tälläkin videolla on ollut vuodessa jo 16 miljoonaa katselukertaa. Kun georgialaisia on alle neljä miljoonaa, vähemmän kuin suomalaisia, kyseessä täytyy olla melkoinen hitti.

Balabani

On ilmeistä, että Google ja YouTube näyttävät georgialaisen kirjaimiston käyttäjille aivan eri maailman kuin tutulla latinalaisella kirjaimistolla. Alan klikata umpimähkään YouTuben minulle georgian kielellä suosittelemia kappaleita, vaikka en ymmärräkään nimistä mitään. Pian päädyn Chveneburebi -nimisen yhtyeen sivuille. Tässä ollaan selvästi jo syvällä Georgian maaseudulla.

Chveneburebi: Vardis Shto

Internet on monessa suhteessa mainio tiedonhaun apuväline, mutta joskus on hauskaa päätyä umpimähkään sivuille, joiden sanomaa joutuu vain arvailemaan. Georgialaisessa kyberavaruudessa tuli sattumalta vastaan artisti nimeltä Merab Batashvili. YouTubesta löytyy video nimeltä Qeipi; sanalle ei löydy käännöstä Google-kääntäjästä. Musiikki kuulostaa perinteiseltä ja tanssijat pyörivät piirissä kansantanssin tapaan, miehet ja naiset erikseen, mutta on selvää, ettei tämä ole mikään perinnetapahtuma. Herroilla on ykköset päällä, daameilla säihkyvät iltapuvut, jotka sopisivat vaikka Oscar-galaan. Mitä tässä on tekeillä? Video on saanut georgiaksi ja venäjäksi runsaasti kommentteja, ja sivun omistaja on Kartuli Sulovani official channel. Sen verran olen nyt oppinut georgiaa, että ”kartuli sulovani” on suomeksi ”georgialaiset emigrantit”. Olisikohan kyseessä georgialaisten siirtolaisten juhlat jossakin? 

Merab Batashvili: Qeipi

Kun ryhdyn tavaamaan google-kääntäjän avulla katsojien kommentteja, arvoitus ratkeaa. Kyse on juutalaisista häistä. ”Nämä ovat Georgian juutalaisia – meidän hengen veljiämme! Olemme eläneet rakkaudessa ja kunnioituksessa 2600 vuotta Nebukadnesarin ajoista lähtien”, kirjoittaa Avelina Davituliani. Azerbaidzhanilainen katsoja vain kiittää venäjäksi hyvästä musiikista, ja samanlaisia terveisiä lähetetään myös etelästä, Armeniasta ja pohjoisesta Ingušiasta.

Pekka Gronow

Lue lisää Georgiasta
Finna.fi

Georgia – pelinappula uudessa suuressa pelissä Per Gahrton & kääntäjä Leena Teiriaho, 371 sivua | Like/Suomen Rauhanpuolustajat 2011
Löytöretkiä Georgiaan Krista Berglund, 260 sivua | University Press of Eastern Finland 2014

Internet-lähteitä

Georgian Chant Foundation
Kartul Sulovani official channel
Popnable Georgia

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 25.3.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Belgia
Brasilia
Dagestan
Entinen Jugoslavia
Espanja
Euroviisut
Havaiji
Intian klassinen musiikki
Italia
Itävalta
Komorit
Korea
Kreikka
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Meksiko
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Puola
Québec
Ranska
Ruotsi
Saamelaisten musiikkia
Saksa
Somalia
Suriname
Tšekki
Venäjä
Yhdistynyt kuningaskunta

Musiikkikirjastot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *