Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – King Crimson

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finnassa. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

King Crimson: The ReConstruKction Of Light | The Power To Believe | Heaven & Earth, DGM/Panegyric 2019

Brittimuusikko Robert Frippin johtama King Crimson täytti hiljattain 50 vuotta. Totta se on – yhtyeen perustamisesta on jo kuudetta vuosikymmentä. Syksyllä 2019 seuraa myös ensialbumin In The Court Of The Crimson King 50-vuotisjuhla. Merkkipaalujen kunniaksi KC:n studiolevyt tuotiin striimipalveluihin, kuten Spotify ja Apple Music. Pitkän odotuksen jälkeen pääsi maaliin myös KC:n kunnianhimoinen uusintajulkaisusarja 40th Anniversary Series – uusimpina osina CD/DVD-A -remiksauset tämän vuosituhannen puolella julkaistuista albumeista The ConstruKction Of Light ja The Power To Believe.

Yhtyeen kotisivu: – To celebrate their 50th anniversary, King Crimson are releasing 50 rare or unusual tracks from the archives. Starting on 13th January, the date the band was formed in the Fulham Palace Café in 1969, these tracks will be released one a week for the remaining 50 weeks of 2019. Each track will be introduced by a commentary from David Singleton, King Crimson manager and producer. King Crimson will also be performing 50 concerts in their 2019 Celebration tour – playing in the UK, France, Germany, Poland, Holland, Italy, Switzerland, Spain, Mexico, USA, Canada, Brazil, Argentina, Chile. Tickets available from www.dgmlive.com.

The ConstruKction Of Lightin (2000) uusintajulkaisu on saanut uuden nimen The ReConstruKction Of Light, ja synkkä kansitaidekin on vaihdettu houkutelevampaan P.J. Crookin teokseen.

Parannus kuuluu soundissa. Kun tymäkänrouhea ProzaKc Blues työnsi sinut sisään vuosituhannen alun kooceehen rytinällä, niin uudella painoksella force ovat vanhaa kuulaampaa. Kouraisevan ”tomwaitsmaista blueslaulua” riittää vain aloitusraitaan, ja pian ollaan takaisin Crimsonin perinteisemmässä kauneudessa. Lumoava instrumentaalinen voima vapautuu nimiraidalla kauniisti Adrian Belew’n tekstiin ja lauluun. Lopputulos on selkeä: vajaan kahden vuosikymmenen aikana The ConstruKction Of Lightin arvo on noussut.

Uusintapainoksen loppuun on sijoitettu salainen aarre. Viisitoistaosainen kokonaisuus ProjeKct X: Heaven And Earth kannattaa ottaa tarkkaan kuunteluun.

The ReConstruKction Of Light | The Power To Believe
Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara
Trey Gunn – Touch guitar, baritone guitar | Warr guitar, Fretless Warr guitar
Pat Mastelotto – drumming | traps and buttons

The Power To Believe (2003) on aina toiminut hurmaavana progehybrininä, minkä sisältä kumpuaa sekä ysäri-KC:n uhka että 80-luvun syntetia. ’Eyes Wide Open’ antaa vähän helpotusta ankarimman tykityksen keskellä. Belew’n laulumelodiat hypähtelevät kitara- ja rytmiverkoissa kuin kotonaan. Lopputuloksen kauneutta voi vain hämmästellä.

’Level Five’ hätkähdyttää kuin ensikuulemalla. Voima tuntuu syvällä – kuin Rediä kuuntelisi. Kauniista introraidasta todelliseen vyöryyn lähtevä ’Facts Of Life’ tekee yhä vaikutuksen. Metallisuus nojaa paikoin jopa Alice In Chainsin tunnelmiin. Albumin runkojatkumo ’The Power To Believe I–IV’ tuntuu edelleen rönsyilevän kaikkiin mahdollisiin KC-suuntiin. Maestro Frippin säveltyön seurantaan antamasi tunnit ovat ihmisen parasta aikaa.

Innokkaimmille faneille toimitus suosittelee boksia Heaven & Earth. Peräti 24 levyn mittainen kokonaiskollaasi 2000-luvun Crimsonia sisältää ”kaiken mahdollisen”: edellä mainittujen albumien lisäksi on runsaasti livetaltiointeja ja muuta kivaa. Toimituksen lämmin suositus.

Vuoden 2019 King Crimson elää vahvana vaikka ei ole julkaissut uutta studioalbumia The Power To Believen jälkeen. Syynä on virkeä keikkailu – ja vertaansa vailla oleva levytysten runko – nyt entistä ehompana. 2000-luvun tuotannosta lienee luvassa myös huippuluokan LP-painokset.

Tuomas Pelttari

King Crimson kotisivu

Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – CMX

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

CMX: Dinosaurus Stereophonicus 3LP Svart Records 2019

Yhtenä maailman pisimmistä rockalbumeista kelpaa olla esillä formaatista riippumatta. Suomalainen CMX nousi uudelle tasolle peräti kahden tunnin mittaisella levyllä Dinosaurus Stereophonicus. Vuonna 2019 2CD-eepos taipui kolmen LP-levyn setiksi. Uusi editio antaa teoksen kuutena 20 minuuttisena levypuoliskona.

Kokonaisuus soljuu eteenpäin hienosti. Suomalainen progeperinne yhdistyy saumattomasti shamanistisen vimmaiseen punkasenteeseen ikään kuin helpottavammin: paloiteltuina osina A–F Dinosaurus Stereophonicus toimii CD-mittaa maukkaammin.

Itseironisesti nimetty Dinosaurs Stereophonicus julkaistiin alun perin vuonna 2000. Tyylikäs 2CD-digipak toimitettiin totutusti ilman yhtyeestä otettuja kansikuvia. Uusi DS-painos jatkaa tätä linjaa. Tuukka Hämäläisen toimittaman tripla-LP:n liitevihkonen on omaehtoinen taideteos eikä A.W. Yrjänän, Janne Halmkronan, Timo Rasion ja Tuomas Peipon kasvoja tarvita ajankuvan ehostamiseen. Toimituksen lämmin suositus.

Tuomas Pelttari

Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – Prefab Sprout

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finna.fi:ssä. Kysy levyjä kotikirjastostasi. 

Prefab Sprout: I Trawl The Megahertz (2003/2019)

Brittimuusikko ja Prefab Sprout -yhtyeen sielu Paddy McAloon taiteili faneille sooloalbumin vuonna 2003. McAloonin nimellä kulkenut levytys julkaistiin vihdoin vuonna 2019 uusina CD- ja LP-painoksina. Tekijänimi on vaihtunut – kuten asiaan kuuluu – Prefabiksi, ja I Trawl The Megahertz tuntuu loisteliaammalta kuin koskaan.

Levypuoliskon mittaisella nimiraidalla alkava I Trawl The Megahertz tuntuu alkuun hankalasti hahmotettavalta. Moderni taidemusiikki yhdistyy milesdavismaiseen maalailuun, naisen monologiin ja yllättävän tunnistettaviin Prefab-elementteihin. Kokonaisen albumimitan kanssa tuntuu käyvän niin ettei huomaa kuuntelevansa instrumentaalista sävelteosta.

’King Of Rock And Roll’ on tästä kaikesta megahertsien päässä, eikä popmusiikin kaipuu unohtuu. Niin hienosti kaiken haikeus peittää kuulijan alleen. ’Esprit De Corps’ hyökkää kuin onnellinen panssarivaunu läpi ihmisen puolustuksen. Kokemus on ällistyttävä. Kaihoisiin puhaltimiin nojataan paljon, samoin mestarilliseen rytmiikkaan. ’Orchid 7’ tuo mieleen Steve Reichin magian. ’We Were Poor…’ on kuin täydellistä elokuvamusiikkia itse hahmottelemaasi käsikirjoitukseen. Niin on myös päätösraita …But We Were Happy.

Säveltäjä Paddy McAloon (s. 1957) välttää julkisuutta ja some-eloa. Yhtä vetäytynyttä on tuntunut olevan uuden musiikin julkaiseminen. Hidas tahti takaa laadun, mutta faneilla on totisesti ollut odottamista. Debyyttialbumista Swoon (1984) lähtien levyjä on tullut ”vain” kymmenen, viimeisimpänä loistelias paluualbumi Crimson/Red (2013). Prefabin ystävien kyltymätön musiikinjano johtuu korkean tason lisäksi siitä, että McAloon on tiettävästi tehnyt useita julkaisemattomia levyjä. Katkeransuloisesti meidän on yhä kestettävä odotusta, aivan kuin Paddy kuiskaisi hiljaa: ”Sometimes less is more”.

Tuomas Pelttari

Soundgarden-vokalisti Chris Cornell 1964–2017

Ääni on vaiennut, mutta musiikki elää

Yhdysvaltalainen muusikko Chris Cornell on kuollut, kertovat Rolling Stone, Yle ja mediat ympäri maailmaa. Yhtyeensä Soundgardenin kanssa kuuluisuuteen noussut vokalisti oli 52 vuoden ikäinen.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Toukokuun 17. päivänä Soundgardenin konsertin jälkeen Detroitissa menehtynyt Cornell jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön. Soundgarden julkaisi 1988–2012 kuusi arvostettua studiolevyä. Suurimmaksi menestykseksi nousi 1994 julkaistu Superunknown. Sen hitit Spoonman, Fell On Black Days ja erityisesti Black Hole Sun ovat monen fanin rakastamia klassikoita.

90-luvun alun grungeen vahvasti liitetty Soundgarden oli levyillä ja konserteissa syvällä rockin syövereissä, lähellä vaaran ydintä. Bändin musiikkihämyyn liittyi mystiikkaa, jota esimerkiksi Led Zeppelin kannatteli ilmaisuussaan. Soundgardenin viehätys säilyi kiehtovana ja hieman outona läpi vuosien, myös paluualbumilla King Animal (2012).

Soundgarden hajosi vuonna 1997. Pitkäksi käyneen tauon aikana Cornell lauloi yhtyessä Audioslave, joka perustettiin Rage Against The Machinen muusikoiden kanssa. Bändi teki kolme erinomaista rocklevyä, joissa Cornellin lävistävän äänen rinnalla kuulsi juurevampi classic rock.

Cornellin karisma välittyi jokaisesta lauletusta tavusta. Muhevien rockriffien lomaan oman äänensä antanut laulaja tuntui olevan parhaimmillaan aina kun lauloi, yhtä lailla matalavireisten kuin tuskaisen korkealla huutavien laulusovitusten keskellä. Tätä rockelementtiä tasoitti Cornellin vaatimattomuus ja keikkojen leppoisa sanailu. Soundgardenin kauniin vaaran vastapainona tuntui liikehtivän kaveripiirissä toiminut bändiprojekti Temple Of The Dog sekä Cornellin sooloura. Viimeiseksi julkaisuksi jäi elokuvaan The Promise tehty single.

Cornell-fanin pitkä matka kesän -90 Ruisrockista tähän päivään tuntuu nyt lyhyeltä. Liian lyhyeltä.

Tuomas Pelttari

Mika Vainio on poissa, musiikki elää ikuisesti

Kokeellisen elektronisen musiikin mestari Mika Vainio kuoli tapaturmaisesti huhtikuun 12. päivänä 2017. Hän oli 53-vuotias.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Vainion mittavan uran tunnetuin yhtye oli minimalistista avantgarde-elektroa soittanut Panasonic, joka vaihtoi nimensä Pan Soniciksi vuonna 1998. Duo teki seitsemän albumia vuosina 1995–2010. Vainio on julkaissut musiikkia myös omalla nimellään sekä muun muassa nimillä Ø, Corporate 09 ja Tekonivel. Aikoinaan hän oli mukana uraauurtavassa Hyperdelic Housersissa, joka järjesti rave-tapahtumia.

Tuotteliaan artistin diskografiasta löytyy lukuisia yhteislevytyksiä. Vainion yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Sunn O))):n Stephen O’Malley, ranskalainen Franck Vigroux sekä Suiciden Alan Vega. Yksi hänen tunnetuimmista töistään on remix-versio Björkin Headphonesista. Levytysten ja live-esiintymisten lisäksi Vainion musiikki on soinut elokuvissa ja taide-installaatioissa.

Mika Vainion perinnöksi jää laaja tuotanto, joka inspiroi elektronisen musiikin tekijöitä kautta maailman, 90-luvulta kauas tulevaisuuteen.

Mika Vainio keskittyi mieluummin musiikin tekemiseen kuin siitä puhumiseen, mutta internetistä löytyy muutamia hänen haastattelujaan. Tähän artikkeliin on koottu Vainion ajatuksia elämästä, inspiraatiosta, työstä ja musiikista.

”Ensimmäiset kymmenen vuotta asuin Helsingissä. Sitten perheemme muutti Lappiin. Asuttuamme siellä pari vuotta palasimme etelään, Turkuun, ja siellä olen viettänyt suurimman osan elämääni. 1990-luvulta lähtien olen asunut eri paikoissa, kuten Lontoossa. Barcelonassa ja Berliinissä.”

“Minulla on kaksi muistoa musiikista ajalta, kun olin noin kolmevuotias. Eräänä iltana isä toi kotiin Beatlesin uuden albumin Revolverin (1966). Kuuntelimme sitä yhdessä. Toinen muisto on isän rikkinäinen akustinen kitara, jolla sain leikkiä. Soitin sitä hakkaamalla kieliä lusikalla. Sitten aloin kuunnella isän levyjä. 1970-luvun lopulla aloin löytää myös muunlaista musiikkia.”

“Soitin ensin rumpuja, mutta siitä ei tullut mitään. 1980-luvun alussa ostin syntetisaattorin ja aloin soittaa parissa bändissä.”

”Aloin tehdä elektronista musiikkia jo 1970-luvun lopulla. Se on aina kiinnostanut minua. Kahdeksankymmentäluvulla kuuntelin elektroakustisen ja modernin musiikin säveltäjiä. Kun sitten aloin säveltää omaa musiikkia, ajatuksenani oli yhdistää teknoelementtejä Alvin Lucierin ja Bernard Parmegianin äänimaailmoihin.”

”Vuosina 1983–1985 kuuluin industrial/noise-bändiin nimeltä Gagarin Kombinaatti. Käytimme soittimina kaikenlaisia metalliesineitä kuten jousia, ja vasaroita ja poria, mutta myös radioita, nauhalooppeja, syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Gagarin Kombinaatin jälkeen päätin ryhtyä toimimaan aktiivisemmin musiikkiskenessä, koska tajusin, että muuten homma ei etenisi mihinkään.”

”1980-luvulla Suomen skene oli aika murheellinen. Sellaiselle musiikille, jota me teimme, ei ollut paljonkaan yleisöä. Rokkipiirit olivat ahdasmielisiä, vaikka niiden kaiketi piti olla kaikkea muuta, siis hyvin suvaitsevia. Kaikki eivät tietenkään olleet ahdasmielisiä, vain useimmat. 1990-luvun alussa asiat alkoivat muuttua. Nyt asiat ovat paljon paremmin. Skene on hyvin monimuotoinen ja avarakatseinen.”

“Tapasin Ilpon (Väisänen) varmaankin vuonna 1987. Hän oli dj:nä ystävämme syntymäpäivillä ja soitti erittäin mielenkiintoista musiikkia. Oli hyvin epätavallista, että joku soitti jotakin, josta pidin. Menin juttelemaan hänen kanssaan, ja niin me tutustuimme. Hän taisi olla ensimmäinen tietämäni ihminen, joka ei pelkästään kuunnellut vaan myös soitti sellaista musiikkia. Jossain vaiheessa päätimme yrittää tehdä musiikkia yhdessä. Panasonicin ensimmäinen julkaisu tuli vuonna 1994.”

“Acid house – se koko liike, se iso juttu – alkoi vuoden 1987 lopulla tai vuonna 1988. Silloin ilmestyi sellaiseksi musiikiksi luokiteltuja biisejä, ja me pidimme ensimmäiset varastobileemme. Silloin kuulin ensimmäisen kerran esimerkiksi Tyreen Acid Overin, vuosi taisi olla 1988. Tein niitä dj-keikkoja vuoteen 1993 tai 1994 saakka. Sitten sain siitä tarpeeksi. Jouduimme usein hankaluuksiin poliisin kanssa, eikä porukassamme enää ollut kovin hyvä meininki.”

”1980- ja 1990-luvulla tein monenlaisia töitä. Olin hommissa teurastamossa ja kasvisravintolan keittiössä. Työskentelin varastomiehenä ja roskakuskina ruotsinlaivoilla, ja puhdistin yövuorossa koneita, joilla tehtiin vauvanruokaa, ja niin edelleen. Yleisesti ottaen en kuitenkaan koskaan pitänyt työn tekemisestä pelkän rahan takia. Halusin käyttää aikaani ja mieltäni johonkin kiinnostavampaan ja hyödyllisempään, kuten jonkin luomiseen tai opiskelemiseen, sen sijaan että vain myisin aikaani työnantajille.”

“Yleensä minulla on mielessäni idea tai tunne, jonka haluan luoda uudelleen musiikiksi. Useimmiten kappaleen rakentaminen alkaa oikeanlaisten soundien etsimisellä, mutta saattaa se lähteä liikkeelle myös rytmi-ideasta. Idea saattaa tulla kuuntelemastani musiikista, vaikkapa afrikkalaisesta perinnemusiikista, mutta myös monesta muusta lähteestä. Esimerkiksi Metri-levyn Twin Bleeps lähti liikkeelle siitä, kun näin liikennevaloissa välkkyviä keltaisia valoja, jotka syttyivät epäsäännöllisin välein.”

 

“Kuuntelen jatkuvasti monenlaisia juttuja. Kuuntelen paljon niin sanottua klassista musiikkia kaikilta aikakausilta keskiaikaisista moderneihin sävellyksiin. Kuuntelen myös tietynlaista hevimetallia, kuten doomia ja grindcorea, ja Kaukoidän sekä Afrikan perinnemusiikkia. Pidän kovasti vanhasta, akustisesta bluesista.”

”Katselen paljon elokuvia, ne ovat minulle tärkeä inspiraationlähde. Eivät vain äänten ja soundtrackien osalta, vaan myös visuaaliselta puolelta. Se, miten kuvaa on editoitu ja kuinka elementtejä yhdistellään, inspiroi minua. Joskus kuvista on luotu ihmeellisiä rytmejä ja sekvenssejä. Voisin mainita satoja eri kohtauksia. Yksi tuoreimmista on se Nicholas Winding Refnin Only God Forgivesin kohtaus, jossa päähenkilö ojentaa kätensä katkaistavaksi. Kun miekka lyödään alas, tulee leikkaus karaokebaariin. Myös Bela Tarrin Sátántangó on hieno. Siinä on äärettömän pitkää kuvaa, leikkauksia on vain noin varttitunnin välein.”

”Albumien tekeminen on yleensä pitkä prosessi. Tavallisesti teen paria erilaista levyä samaan aikaan, koska silloin voin ottaa työn alle aina sen, mikä missäkin tilanteessa tuntuu paremmalta.”

”Koko jutun ydin on Korg Electribe, sen efektit, sampleri ja sekvensseri. Sieltä tulevat rytmiset rakenteet, loopit ja muu sellainen. Sitten minulla on analogisyntetisaattori ja pari efektiyksikköä, ja siinäpä se. Omistan myös kustomoituja instrumentteja, mutta en ota niitä mukaan matkoille, koska ne särkyvät helposti.”

”En ole koskaan tehnyt musiikkia tietokoneella. En pidä siitä, että teos visualisoidaan näytölle erilaisilla symboleilla. Ohjelmasta riippuen niissä on erivärisiä nelikulmioita tai viivoja tai jotain, jotka liikkuvat vasemmalta oikealle. Sitten on pakko tehdä töitä visuaalisessa ympäristössä, josta ei välttämättä edes pidä. Sellainen olisi minulle vaikeaa, koska mielessäni on jotakin ihan muuta kuin sellaisia kuvia.”

“En koskaan odota ihmisiltä mitään erityistä palautetta, en edes keikoillani käyviltä. Ei ole mitään järkeä odottaa, että he ymmärtävät ja kokevat musiikin samalla tavalla kuin minä. Jokaisella on oma näkökulmansa, enkä minä voi päättää, mikä on oikea ja mikä väärä – vaikka olen tietenkin onnellinen, jos musiikki tuntuu heistä hyvältä.”

”Keikkailun kannalta maiden välillä on suuria eroja. Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä rajoittuneempia ihmiset ovat. Ja mitä etelämpänä soittaa, sen avoimemmin ihmiset osoittavat tunteitaan. Olen esiintynyt Ateenassa monta kertaa, ja siellä meininki on melko intensiivinen. Pan Sonicin viimeinen keikka siellä oli aika kreisi. Ihmiset riehuivat ja daivasivat lavalta. Pöytämmekin meni rikki, kun yleisö kiipeili sen päälle. Se oli aika kivaa”.

”Minulle musiikissa on kyse tunteista. Mielestäni mitään absoluuttista musiikkia ei ole olemassa, vaan se on aina yhteydessä tunteisiin, ja se on tärkeää minulle. Kun kuuntelen musiikkia, minulle tärkeää on se, mitä musiikki minussa herättää. Se, mitä minä tunnen.”

“Tavoitteeni on ilmaista asioita, joita haluan ilmaista. Tunteitani, tiettyjä asioita sisimmässäni. Jos minusta tuntuu, että musiikki sanoo sen, mitä haluan sano, niin olen saanut aikaiseksi sen mitä halusin. Musiikki on minulle tapa ilmaista itseäni.”

Mika Vainion kotisivu
Corporate 09 SoundCloud

Lainausten alkuperäiset lähteet:

Cargo Collective
Sähkö 20 Years Special Anniversary Interview with Mika Vainio & Tommi Grönlund

The Quietus
Alternatiing Currents

Secret Thirteen
Mika Vainio talks about major influences, early industrial roots and the creative power of thunderstorms

Bloggo Mentale
Mika Vainio interview

Cyclic defrost
Interview by Bob Baker Fish