Populaarimusiikkia Havaijilta • Harharetkiä YouTubessa 6

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa osa 6 • Havaiji 

Havaijin saaret

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kuudennen artikkelin aiheena on Havaiji.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Havaiji
Pekka Gronow

Havaijilainen musiikki on klisee, joka tuo mieleen palmurannat ja ruokohameiset tanssitytöt. Havaiji on kuitenkin ollut yksi viime vuosisadan populaarimusiikin suurista vaikuttajista. Havaijilaiset muusikot kiersivät jo 1910-luvulla maailman revyynäyttämöitä, ja heidän levyjään myytiin miljoonia kappaleita. Joseph Kekukun vuonna 1889 keksimästä havaiji-kitarasta tuli modernin country-musiikin peruselementti, ja iskelmäsäveltäjät kautta maailman kirjoittivat lauluja Honolulun ihanuudesta. Suomessakin laulettiin, miten

”Siellä sellaiset on aatteet,
että heitetään pois vaatteet.
Tule Honoluluun paratiisihin”

Havaijilaisen musiikin perusteos on George Kanahelen Hawaiian Music and Musicians, jonka University of Hawaii Press julkaisi vuonna 1979. Helsinkiläiset löytävät sen Kaisa-kirjastosta. Kirja on mahtava tietopaketti merkittävistä havaijilaisista muusikoista ja heidän opetuslapsistaan; Suomestakin on mukana Onni Gideon, jonka Aloha Havaiji-yhtye toi palmusaarten aatetta meille sodan jälkeisinä pulavuosina. Teoksesta on myös vuonna 2012 julkaistu uudistettu laitos.

Helmet-kirjastoissa on peruskokoelma havaiji-levytyksiä CD-painoksina, mutta jos haluaa tutustua aiheeseen perusteellisemmin, kannattaa hakeutua Santa Barbaran yliopiston ylläpitämään tietokantaan Discography of American Historical Recordings. Siitä on muutamassa vuodessa tullut korvaamaton tietolähde kaikille musiikin ja äänilevyn historiasta kiinnostuneille. DAHR sisältää tiedot yli 300 000 amerikkalaisesta äänilevystä vuosisadan alusta 1940-luvulle saakka. Näistä 45 000 on suoraan kuunneltavissa. Tietokannan kaikkien hakuominaisuuksien oppiminen vie aikansa, mutta se kannattaa. Tarkoituksena on, että siitä löytyisivät aikanaan KAIKKI amerikkalaiset levyt toiseen maailmansotaan saakka. Tässä on mallia muillekin maille.

Otetaan esimerkiksi kaikkien aikojen tunnetuin havaijilainen sävellys Aloha oe. Tietokannasta löytyy 115 levytystä, joista 31 on heti kuunneltavissa. Kaikista on tarkat diskografiset tiedot, ja monista esiintyjistä löytyy myös taustatietoja. Laulun tekijä Lili’uokalani (1838–1917) oli Havaijin viimeinen hallitsija, joka syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1893, kun amerikkalainen vaikutus saarilla alkoi kasvaa. Teoksen esittäjien luettelo on kuin havaijilaisen musiikin ”kuka kukin on”. Siitä löytyy myös monen tyylisiä sovituksia, kuten Fritz Kreislerin klassinen tulkinta. Suosittelen erityisesti Hawaiian Quintette -nimisen kokoonpanon Victor-yhtiölle vuonna 1913 tekemää levytystä. Havaiji-kitaraa soittaa Walter Kolomoku. Ryhmä oli mukana suurta huomiota herättäneessä laulunäytelmässä ”Paratiisilintu”, jota esitettiin Broadwaylla 112 kertaa. Vuonna 1919 seurue kiersi Eurooppaa tekemässä Havaijia tunnetuksi.

Kanahelen teoksesta voi poimia havaiji-kitaran mestareita, jotka löytyvät myös äänilevytietokannasta, kuten Frank Ferera, Pale Lua, Sam Ku West, Bennie Nawahi ja Sol Hoopii. Tietokannasta löytyy myös yksi maailman ensimmäisistä sähkökitaralla tehdyistä levytyksistä. Helmikuun 22. päivänä 1933 Noi Lane toi Victor-yhtiön studioon uuden sähköistetyn havaiji-kitaransa, tuloksena oli kappale nimeltä Dreams of Aloha. Tästä alkoi myös rock and roll…

1940-luvulla havaijilainen musiikki alkoi maailmalla jäädä taka-alalle. Omassa maassaankin alkuperäiset havaijilaiset olivat jääneet vähemmistöksi. Alkuperäisväestön osuus saarilla on nykyisin vain viisi prosenttia. 1970-luvulla he alkoivat vaatia oikeuksiaan. Oma musiikki ja kieli haluttiin nostaa kunniaan. Alkoi ”toinen havaijilainen renessanssi”. Ensimmäinen renessanssi oli ollut sata vuotta aikaisemmin, kun kuningas Kalakaua (1836–1891) yritti luoda saarista modernin itsenäisen valtion. 

”Kū ha’aheo e ku’u Hawai’i 
Mamaka kaua o ku’u ‘āina ’
‘O ke ehu kakahiaka o nā ‘ōiwi o Hawai’i nei 
No ku’u lahui e hā’awi pau a i ola mau”

”Seiso ylväänä, Havaiji. Kansamme uusi aamu on saapunut. Kansan puolesta haluan antaa kaikkeni, jotta perintömme säilyy”.

Tämä voisi olla Runebergin tai Topeliuksen kynästä, mutta Havaijilla unelma itsenäisestä valtiosta ei toteutunut. 

Taiteilijoilla oli tärkeä osuus toisessa kansallisessa herätyksessä. Tärkeitä nimiä liikkeessä olivat Eddie Kamaei, Gabby Pahinui, veljekset Keola ja Kapano Beamer sekä Ledward Ka’apana. Näiden levytyksiä löytyy netistä paljon, mutta filmimateriaalia on valitettavasti niukasti. Harvinaisessa YouTube-videossa esiintyy Eddie Kamae, yksi toisen havaijilaisen renessanssin suurista nimistä. Hänen yhtyeensä Sons of Hawaii palautti havaijilaiseen musiikkiin ominaisuudet, joita havaijilaiset itse pitivät tärkeinä: oman kielen, falsettilaulun (ei tosin tässä näytteessä) ja ukulelen. Kappale on Mauna Kea.

Eddie Kamae: Mauna Kea

Havaijilla arvostetaan toki havaiji-kitaraa ja ollaan ylpeitä siitä kehitetyn steel-kitaran menestyksestä maailmalla, mutta nykymuusikot näyttävät suosivan enemmän slack key –kitaraa. Se on kitara, jossa on tavallisesta poikkeava viritys ja soittotekniikka. Slack keyn tunnustettuja mestareita ovat Gabby Pahinui ja Ledward Ka’apana, jonka käsissä kitara näyttää soivan melkein itsestään. Kappaleen nimi on Opihi Moe Moe.

Ledward Ka’apana: Opihi Moe Moe.

Havaijilaisella musiikilla oli pitkään oma kategoriansa jaettaessa Grammy-palkintoja, Yhdysvaltain suurinta äänilevypalkintoa. Kategoria poistettiin vuonna 2011, kun palkintojen määrää supistettiin, ja havaijilaiset levyt saavat nykyisin kilpailla tunnustuksesta samassa sarjassa epämääräisen ”maailmanmusiikin” kanssa. Osa havaijilaisista muusikoista pettyi päätöksestä, toiset olivat tyytyväisiä. Heidän mielestään mikään ”mantereella” istuva toimikunta, joka ei ymmärrä havaijin kieltä eikä laulutekniikkaa, voi arvioida havaijilaisten levyjen ansioita.

Havaijilaisen musiikin asemaa edistävät nykyisin Hawaiian Academy of Recording Arts ja Hawaiian Music Hall of Fame. Viimeksi mainittu julkaisee vuosittain kunniataulun, johon on koottu merkittäviä nykyisiä ja edesmenneitä tekijöitä. Se on hyvä lähde, jos haluaa seurata musiikkia saarelaisten näkökulmasta.

Esimerkiksi vuoden 2017 listalla ovat Richard “Babes” Bell, Krash Kealoha. Skylark Rossetti, Kimo Kahoano, Karen Keawehawai‘i, Melveen Leed ja Israel Kamakawiwo‘ole. Meillä tuntemattomia nimiä, paitsi ehkä viimeksi mainittu, jonka levytys Over the rainbow oli vuonna 1993 yllätyshitti monessa maassa. Levytys osoittaa, miten mikä tahansa sävelmä voi tulla aidoksi havaijilaiseksi musiikiksi, kunhan sen esittäjällä on oikea asenne. Uskomaton tulkinta on katsottava videolta, jotta sen voisi oikein oivaltaa.

Israel Kamakawiwo‘ole: Over the rainbow

Tarpeellisia verkkolähteitä

Tietokannassa Discography of American Historical Recordings voi kuunnella yli 45 000 amerikkalaista historiallista levytystä, myös monia havaiji-musiikin klassikoita.

Hawaiian Music Hall of Fame

Hawaiian Academy of Recording Arts

Music of Hawaii sivustolla The Hawaiian Islands

Lue lisää havaijilaisesta musiikista | Finna.fi

Hawaiian Music And Musicians – An Illustrated History George S. Kanahele, 543 pages | University Press of Hawaii 1979

Havaijin saaret.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Norjasta • Harharetkiä YouTubessa 5

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa 5 • Osa 5

Norja karttapallo 30.6.2021

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin viidennen artikkelin aiheena on Norja.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Norja
Pekka Gronow

Kaikki tietävät, että Norjan Sibelius oli Edvard Grieg. Mutta kuka oli Norjan Laila Kinnunen? Tai Sleepy Sleepers? Pelkäänpä, että useimpien tiedot norjalaisesta populaarimusiikista rajoittuvat Eurovisio-iskelmiin, eivätkä ne todellakaan anna kattavaa kuvaa naapurimaan monivivahteisesta musiikista.

Jos lähtee etsimään taustatietoja kirjastosta, saa palata tyhjin käsin. Onneksi tietoa aiheesta on helppo saada. Norjan populaarimusiikin kansallismuseo Rockheim avasi ovensa Trondheimissa vuonna 2010. Komea museorakennus on käynnin arvoinen, ja museon nettisivuilla on tuhti annos asiaa norjalaisesta populaarimusiikista norjaksi ja englanniksi. Museon kunniataulu Hall of Fame esittelee alan keskeiset nimet 1950-luvulta alkaen. 

Listalta osuvat heti silmään jazzmuusikko Jan Garbarek ja saamelaislaulaja Mari Boine, jotka ovat monille tuttuja. Norjan Laila Kinnusen rooliin sopii Nora Brockstedt, joka oli Norjan ensimmäinen edustaja Euroviisuissa 1960. Bobbysocks voisi olla Norjan Lordi, vaikka yhtyeiden musiikki onkin kirjon vastakkaisista päistä: he voittivat Eurovision laulukilpailut vuonna 1985 kappaleellaan ’La det swinge’, kuten kaikki Eurovisiofanit muistavat. Bobbysocks sai muuten kiitokseksi suurkäräjien eli Norjan eduskunnan Peer Gynt-palkinnon, mutta Lordilta taisi mennä Sibelius-palkinto ohi.

Päävirran iskelmän edustajaksi sopii Åge Alexandersen, Norjan Kari Tapio, jonka levyt myivät 1980-luvulla säännöllisesti yli satatuhatta kappaletta. Runollinen ’Lys og varme’ (Valoa ja lämpöä) on mielestäni yksi hänen parhaista kappaleistaan. YouTubesta löytyy vuosien varrelta monta tulkintaa, pidän erityisesti tästä. 

’Lys og varme’ oli menestys myös muissa pohjoismaissa. Ruotsissa Vikingarna teki siitä tylsän tanssilavaversion (Ljus och värme). Laulusta on myös Aappo I. Piipon kirjoittama lattea suomenkielinen versio Usko, toivo ja rakkaus, jossa ei ole jäljellä mitään alkutekstistä. Levyllä sen tulkitsevat Lasse Hoikka ja Souvarit; tämäkin löytyy YouTubesta. Aappo oli taitava kääntäjä ja osasi hyvin ruotsia, joten olisi luullut hänen selviävän myös norjasta, mutta tässä hän on mennyt siitä missä aita on matalin. Sen sijaan pidän Lars Lilholt Bandin tanskalaisesta tulkinnasta, jota kuunnellessa voi miettiä tanskan ja norjan kielten eroja. 

(Lys og varme tanskaksi)

Rockheimin kunniataululla ovat myös A-ha, Jokke and Valentinerne, Popol Ace, Motopsycho, Raga Rockers, TNT ja DumDum Boys, jotka ovat jääneet meillä monille tuntemattomiksi. Jokseenkin kaikki löytyvät YouTubesta, joten tästä on hyvä alkaa norjalaisen populaarimusiikin opinnot. Pari tärkeää nimeä puuttuu kuitenkin. Rockheimin kriitikoiden tausta on rockissa, ja listalta puuttuu kokonaan norjalaisen iskelmän vanhin sukupolvi. 

Norjan Georg Malmsten on Jens Book-Jenssen (1910–1999), jonka ihailijat tuntevat nimellä Book’n. Hänen uransa äänilevyillä, näyttämöllä ja elokuvissa alkoi vuonna 1936. Katkeamatonta suosiota jatkui melkein 60 vuotta. Book’n oli laulaja, tekstinkirjoittaja ja näyttelijä, ja suurin osa hänen ohjelmistostaan oli romanttisia iskelmiä Malmstenin tyyliin. Tähän olen kuitenkin valinnut hänen levytyksensä ’Norge i rødt, hvitt og blått’ (Norjan punainen, valkoinen ja sininen). Kyse on tietysti Norjan lipun väreistä. 

Norge i rødt, hvitt og blått 

Laulu liittyy sotavuosiin ja Saksan miehityksen aikaan. Siitä on tullut yksi Norjan kansallisista symboleista, jota lauletaan yhä 17. toukokuuta, kansallispäivänä. Book-Jenssenin levytys on 1960-luvulta.

Rockheimin kunniataulusta puuttuu myös mies, joka valittiin vuonna 1990 vuoden taiteilijaksi Norjassa. Knut T. Storbukås, paremmin tunnettu taiteilijanimellä Sputnik, on yhtä norjalainen kuin ruskea mes-juusto tai Holmenkollenin kisat. Sputnikille ei löydy Suomesta vastinetta, ellei sitten onnistu kuvittelemaan Esa Pakarista cowboy-asussa. Sputnikin kasetteja myytiin 1980-luvulla satoja tuhansia kappaleita, ja hänellä on seinällään suunnilleen 15 kultalevyä. Hän ei käytä keikkabussia, vaan kiertää Norjaa uskollisella kuorma-autollaan, kuten seuraavassa videossa. Laulu on hänen tunnetuin hittinsä ’Skilles, Johanne’ (Erotaan, Johanne) – surullinen tarina miehestä, joka päättää lopulta jättää rakastettunsa, kun tämä alkaa heitellä häntä silitysraudalla.

Sputnik: Skilles, Johanne 

Vuonna 2020 Rockheimin kunniatauluun kirjattiin Radka Toneff (1952 – 1982), nuorena kuollut bulgarialais-norjalainen jazzmuusikko. Hänen albumiaan Fairytales (1982) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista norjalaisista levyistä. Parhaillaan on käynnissä vuoden 2021 uusien nimien valintaprosessi. Ehdokkaiden joukossa ovat metalliyhtye Mayhem, tanssiorkesteri Ole Ivars sekä 1970-luvulla suosittu pelimanniyhtye Vømmøl Spellmannslag. Viimeksi mainittu on norjalaisten kansallinen erikoisuus: se edusti Norjassa hyvin menestynyttä maolaista opiskelijaliikettä, ja lienee ainoa pohjoismainen kansanmusiikkiyhtye, jonka lauluissa ylistettiin Marxia, Leniniä ja Maoa. Se ei siis ole aivan Norjan Agit-prop, esikuvat olivat kauempana idässä. Muitakin on varmasti tulossa. Odotan mielenkiinnolla, nouseeko Vazelina Bilopphøggers, Norjan Sleepy Sleepers jonakin vuonna listalle. YouTubesta löytyy useita näiden autonromuttajien musiikkivideoita.

Rockheimin Hall of Fame

Jos haluaa tutustua syvällisemmin Norjan populaarimusiikkiin, lisätietoja on helppo hankkia verkkokirjakaupasta. Jos ei aikaisemmin ole tullut kokeiltua, voin vakuuttaa, että norjan lukeminen sujuu kouluruotsin perusteella. Alan perusteos on Norsk pop & rock leksikon (Jan Eggum / Bård Ose / Siren Steen). Vinyyliharrastajille on tarjolla Haugstadin Vinylens historie, osat 1–2. Niille, jotka ovat unohtaneet että Norjassa on kaksi virallista kieltä, bokmål ja nynorsk, voi suositella myös teosta Nynorsk vinyl – songskatten i rillene (Arild Torvund Olsen).

Pekka Gronow

Lue lisää norjalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Norsk pop & rock leksikon – populærmusikk i hundre år Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 616 sider | Vega Förlag 2005
Norsk pop & rock leksikon – fra Abel til Aabel Jan Eggum & Bård Ose & Siren Steen, 750 sider | Vega Förlag 2013

Vinylens historie 1 – Norge 1958–1969 Børre Haugstad, 167 sider | Schreibtisch Verlag 2019
Vinylens historie 2 – Norge 1970–1990 Børre Haugstad, 226 sider | Schreibtisch Verlag 2020

True Norwegian Black Metal – we turn in the night consumed by fire photography by Peter Beste, edited by Johan Kugelberg, introduction by Jon ’Metalion’ Kristiansen, 208 pages | Vice Books 2008

The Sound Of The North – Norway And The European Jazz Scene Luca Vitali, English translation Melinda Mele, 253 pages | Auditorium/Mimesis International 2015

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 5.8.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Norja karttapallo 30.6.2021
Musiikkikirjastot.fi

Papua-Uusi-Guinea • Harharetkiä YouTubessa 2

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa • Osa 2

Papua-Uusi-Guinea, vanha karttapallo. Kuva: Tuomas Pelttari.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Toukokuussa 2021 alkaneessa sarjassa julkaistaan uusi teksti joka toinen viikko.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen ja kustantajien hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Espanja
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Papua-Uusi-Guinea
Pekka Gronow

Papua-Uusi-Guinea on vuonna 1975 itsenäistynyt valtio päiväntasaajalla, Australian pohjoispuolella. Pinta-alaltaan ja asukasluvultaan se on vain hieman Suomea suurempi, mutta maassa puhutaan useita satoja kieliä. Suurin osa on vaikeasti kuljettavaa sademetsää ja vuoristoa, ja valtaosa asukkaista elää luontaistaloudessa, mutta uusi aika on saapunut tännekin, ja monilla on älypuhelin. Paikallinen musiikki on kiehtova sekoitus perinteitä ja uutta.

Mistä löytää paikallista musiikkia? Tavalliset lähteet eivät auta paljoakaan. Papua-Uusi-Guinea ei ole synnyttänyt yhtään kansainvälisesti tunnettua artistia, jonka kautta pääsisi jäljille. Jos etsii YouTubesta hakusanoilla ”Papua Uusi Guinea” tai ”Papua New Guinea”, tuloksena on lähinnä matkailufilmejä. On hyvä muistaa, että paikalliset asukkaan käyttävät maan hankalan kolmiosaisen nimen sijasta lyhennettä PNG.

Apuna haussa on, että PNG:ssä käytetään yleisesti englantia. Vaikka laulun sanat olisivat tok pisiniksi, motuksi tai muulla paikallisella kielellä, musiikkipalvelun papualaiset käyttäjät ovat tottuneet kansainväliseen sanastoon.

Kun kokeilee YouTubessa hakusanaa ”PNG hits”, tuloksia alkaa sataa. Näytölle ilmestyvät muun muassa videot, joiden otsikkoina on ”PNG’s top 20” ja ”Shutdown Band of Rabaul”. Jälkimmäisellä on 178 000 katselukertaa ja se osoittautuukin katsomisen arvoiseksi.

Shutdown Band Of Rabaul & Kanai Pineri: Avotong.

Kun katselee muutaman PNG hits-aiheisen videon, YouTube alkaa tarjota lisää saman tyyppistä musiikkia. Hakua voi täsmentää lisäämällä vuosiluvun, esimerkiksi ”PNG hits 2020”. Jos haluaa tarkentaa vielä hakua, kannattaa kokeilla muitakin hakutermejä. Uusiguinealaiset ovat nurkkapatriootteja, joten voi käyttää hakuja ”Papua hits”, ”Rabaul hits” tai ”Tolai rock”.

Jos haluaa historiallista perspektiiviä, hakusanan ”hits” voi korvata termillä ”oldies”. Kun on jonkun aikaa seikkaillut papualaisen musiikin parissa, joutuu myös maan suurimman äänitetuottajan sivuille. CHM Supersound syntyi 1980-luvulla, jolloin paikallista musiikkia myytiin vielä kasetteina. CMH:n tuotantoon kuuluu mm. yhtye nimeltä Escort Band.

Escort Band: Daddy.

CHM-yhtiöllä on omat nettisivut, joilta löytää kätevästi tietoja maan populaarimusiikin historiasta ja tunnetuimmista artisteista.

CMH Supersound | kotisivu

Sivustolta käy ilmi, että yhtiön menestyksen salaisuus on papualaisen popmusiikin isähahmo Black Brothers -yhtye, joka aloitti jo 1980-luvulla. Yhtye tunnetaan myös Uuden Guinen länsiosassa, Irian Jayassa, joka kuuluu Indonesiaan. Yhtyeen ikoniset levytykset on tehty ennen musiikkivideoitten aikaa, joten näytteitä alkuvuosilta ei kannata hakea, mutta se toimii edelleen, kuten hiljan tehdyltä videolta ilmenee.

Blackbrothers Rehearsals 1. Diro Diro Nina.

Yleisesti ottaen YouTuben musiikkitarjonnan ongelmana on, että se painottuu ajankohtaisiin suosikkeihin ja uusiin kykyihin. Perinnemusiikin taitajilla ei välttämättä ole välineitä, joilla voisi saada esityksensä nettiin – eivätkä kaikki sitä haluakaan.

Avuksi tulee Mount Hagenin musiikkifestivaalit, paikallinen tapahtuma, joka esittelee sekä uutta että perinteistä musiikkia maan eri osista. Hakusana ”Mount Hagen Festival” antaa tulokseksi kumpaakin. Väkeä ja tunnelmaa on paikalla kuin Woodstockissa aikanaan.

Ragga Siai – Humble Huli Live.

Perinnettä puolestaan edustaa näyte Mt. Hagen Sing Sing, josta sambakarnevaalien järjestäjätkin voisivat ottaa opiksi.

Tässä vaiheessa YouTuben algoritmit alkavat jo olettaa, että olet Suomeen muuttanut papualainen ekspatti, ja tarjoaa heti lisää PNG-videoita, kun avaat koneesi. Jokainen valittu kappale tuo lisää jatkoehdotuksia. Musiikkia on yllin kyllin, mutta taustatietojen laita on niin ja näin. YouTuben käyttäjän on usein mahdotonta selvittää, missä ja milloin videot on tehty, mutta kiitos tästäkin…

Pekka Gronow

Hakusanoja YouTubeen
PNG Music
Tolai rock
PNG hits
Papua hits
Rabaul hits
Painim wok
Mount Hagen Festival

Lue lisää Papua-Uudesta-Guineasta | Finna.fi

Kadonnut heimo – matka Papua-Uuden-Guinean pimeyden sydämeen Edward Marriott & kääntäjä Tuomas Tiusanen, 286 sivua | Pequod 2004

Lue lisää oseanialaisesta maailmanmusiikista • Read more about world music from Oceania | Finna.fi

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 9 – Australia And The Pacific Islands Editors Adrianne L. Kaeppler & J. W. Love, 1088 pages | Garland 1998

Musiikkia Papua-Uudesta-Guineasta | Finna.fi

Bosavi – Rainforest Music From Papua New Guinea • 3CD + 80 sivuinen liitekirja | Smithsonian Folkways Recordings 2001

Smithsonian Folkways Recordings | Papua New Guinea

Smithsonian Folkways -kotisivulta voi tarkastella Papua-Uuden-Guinean musiikkia.

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 31.5.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Papua-Uusi-Guinea, vanha karttapallo. Kuva: Tuomas Pelttari.
Musiikkikirjastot.fi

Populaarimusiikkia Espanjasta • Pekka Gronowin artikkelisarja alkaa

Musiikin ystävä ja tutkija Pekka Gronow aloittaa kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille on luvassa musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin sarjaa julkaistaan joka toinen viikko toukokuusta 2021 alkaen.

YouTuben rinnalla Gronow on käyttänyt musiikin tiedonhaun välineinä kirjastojen ja kustantajien hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitettyn Finna.fi-palveluun.

Katso myös
Havaiji
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Ranska
Suriname
Tšekki

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Wikipedia.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Harharetkiä YouTubessa • Osa 1 | Espanja
Pekka Gronow

Huomasin eräänä päivänä, että tietoni Espanjan populaarimusiikista ovat kovin rajallisia. Ensi istumalta mieleen tulivat vain flamenco ja Julio Iglesias. Olisiko internetistä apua? Suomen- ja englanninkielisen Wikipedian tiedot aiheesta olivat kovin suppeat. Espanjankielinen saattaisi olla hyödyllisempi, mutta siellä pitäisi jo tuntea termejä ja käyttää espanjankielisiä hakusanoja.

Entä YouTube? Hakusana ”spanish songs” antaa heti tulokseksi ”Top 100 most popular spanish songs of all time”. Tuntuu lupaavalta, mutta pian selviää, että ”kaikkien aikojen” tarkoittaa muutaman vuoden aikaperspektiiviä, ja lähes kaikki laulut ovat latinalaisesta Amerikasta. ”Maailman paras espanjalainen laulu” on YouTuben mukaan puertoricolaisen Luis Fonsin ’Despacito’. Se on muuten käännetty myös udmurtin kielelle, sekin löytyy YouTubesta.

Seuraavaksi käännyn pääkaupunkiseudun kirjastojen puoleen, mutta HelMet-tietokannassa haku Espanja + musiikki tuottaa tuloksena on vain 15 teosta. Flamencon historia ja espanjalaisen klassisen musiikin käsikirja osuvat kohdalleen, mutta vuonna 1987 ilmestynyt kirja uudesta espanjankielisestä laulusta painottuu latinalaiseen Amerikkaan eikä ole enää ihan uusi. Kirjaston tietokannasta haaviin osuu myös espanjankielinen käännös Mikael Niemen menestysromaanista Populaarimusiikkia Vittulasta ja muuta sälää. Paljon iloa ei näistä siis ole. Onneksi kansalliskirjaston musiikkiosaston hyllyistä löytyy Routledgen sarja Global Popular Music. Toukokuussa 2021 se kattaa jo kaksikymmentä maata (mukaan lukien Suomi ja Korea) ja on osoittautunut erinomaiseksi käsikirjaksi. Hankkisin koko sarjan omaan hyllyyni, ellei se olisi sikamaisen kallis.

Made In Spain – Studies In Popular Music (2013).Kiitos Kansalliskirjaston, sarjaan kuuluva Sílvia Martínezin ja Héctor Foucen Made in Spain – Studies in Popular Music (2013) tarjoaa kattavan ja vivahteikkaan kuvan Espanjan populaarimusiikista ja sen historiasta. Ensimmäinen luku on flamencon historia ja kattaa tämän musiikin lajin satavuotisen historian Antonio Chacónista laulaja Camarón de la Islaan.

Flamenco espanjalaisen musiikin edustajana ei ole yllätys, mutta kolme seuraavaa lukua ovat. Niiden aiheina on Katalonian, Baskimaan ja Galician populaarimusiikki. Galicialainen säkkipillinsoittaja José Angel Hevia ei edusta marginaalimusiikkia, hänen albumiaan Hierra de Nadie on myyty yli miljoona kappaletta, ja se on yhtä tyypillistä espanjalaista musiikkia kuin flamenco konsanaan. Nyt YouTube pääsee oikeuksiinsa. Naputan hakuun ”José Angel Hevia”, ja sieltä löytyy koko albumi. Hienoa musiikkia. Galiciaa edustavat myös Milladoiro, Emilio Cao ja Carlos Nunez.

Toinen yllätys minulle oli baskinkielisen rockin historia. Luvussa esitellään sekä baskirockin suuret nimet Kortatu ja Hertzainak että baskimusiikin uusia virtauksia, kuten Euskadi tropikala -tyyli. Kaikki löytyvät YouTubesta, jossa Kortatulla on yli miljoona kuulijaa. Jotakin kielen asemasta kuitenkin kertoo, että fanit kommentoivat baskinkielisiä lauluja espanjaksi. Sen sijaan katalonian kieli on elävää myös YouTuben käyttäjien keskuudessa.

Katalonialaisen populaarimusiikin suuria nimiä ovat Raimon ja Lluís Llach. Viimeksi mainitun ”L’estaca” ilmestyi jo Francon aikana ja nousi Katalonian kansallisen liikkeen tunnukseksi. YouTubesta löytyy mm Llachin tulkinta vuodelta 1976 Barcelonassa tuhatpäisen yleisön edessä. Hieno esitys, mutta kannattaa lukea myös käyttäjien kommentit. YouTubesta selviää, että laulusta on tullut viime aikoina suuri menestys myös Valkovenäjällä, ymmärrettävistä syistä.

Lluis Llach: L’estaca.

Tässä vaiheessa on ilmeistä, että YouTube on mainio tietolähde espanjalaisesta musiikista, kunhan käytettävissä on ensin asianmukaista lähdeaineistoa ja tietää mitä hakee. Tällä kertaa tieteelliset kirjastot päihittivät tietolähteenä yleiset kirjastot. Jos ei pääse kirjastoon, Routledgen sivuilta löytyy teossarjan osien kaikkien sisällysluettelot ja kuunteluvinkkejä.

Niille, jotka eivät jaksa penkoa espanjalaista populaarimusiikkia niin perusteellisesti, poimin vielä joitakin tärppejä kirjassa Made in Spain – Studies in Popular Music mainituista artisteista – siitä vaan YouTubeen seikkailemaan.

Perinteinen iskelmä
Conchita Piquer, Lola Flores, Celia Gamez, Isabel Pantoja, Miguel Poveda. Martirio, La Schica

Uusi iskelmä ja rock
Los LLopis, Los Pekenikes, Los Brincos, Los Mustang, Los Salvajes, Los Bravos, Paco Ibanez, Conchita Velasco, Rafael, Julio Iglesias

Elektroninen tanssimusiikki
DJ Alfredo, Richie Hawtin, Chimo Bayo, Maquina Total, Sandy Marton

Kunhan nämäkin kuuntelee läpi, saa jo aika hyvän kuvan espanjalaisesta populaarimusiikista. Pelkkä kuunteleminen ei tosin riitä: ilman taustatietoja ei voisi esimerkiksi ymmärtää, miten Celia Gamez liittyy Francon aikakauteen ja Luis Llach taas sen päättymiseen. Tästä huomatta olen innostunut YouTubesta ja nimenomaan sen visuaalisesta puolesta. Pelkkä teksti ja ääni ilman kuvaa ei riitä kertomaan kaikkea ajan hengestä, vaikkapa Espanjan omasta ”jee-jee-tytöstä” Conchita Velascosta.

Conchita Velasco: Chica ye ye

Lue lisää Espanjan populaarimusiikista Read more about Spanish popular music | Finna.fi

Made in Spain – Studies In Popular Music Editors Sílvia Martínez & Héctor Fouce, 219 pages | Routledge 2013

The Garland Encyclopedia Of World Music Volume 8 – Europe Timothy Rice & James Porter & Chris Goertzen, 1144 pages | Garland 2000
MusicHound World – The Essential Album Guide Adam McGovern & Jack Vartoogian & Linda Vartoogian & Angelique Kidjo & David Byrne, 1096 pages | Visible Ink 2000

Lue lisää flamencosta | Finna.fi

Flamenco Katja Lindroos & Matti Helariutta & Outi Böök & Markku Huotari & Anna Niinimäki, 191 sivua | Like 1999
– Ensimmäinen suomenkielinen flamencoa esittelevä kirja, joka käsittelee sekä ilmiön historiaa että sen eri lajeja. Mukana on myös runsaasti suomennettuja flamenco-tekstejä.

Routledgen julkaiseman kirjasarjan kotisivu

Global Popular Music – Routledge Global Popular Music

DVD

Sound Tracker – Explore The World In Music Spain Sami Yaffa & ohjaaja Otso Tiainen • DVD | Arthaus Musik 2016

** **

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 17.5.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Espanja.
Musiikkikirjastot.fi