Tampereen konservatorion puhallinorkesteriaineiston digitointihanke käynnistyy • Intervalli 1/2022

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Tampereen konservatorion kirjaston nuottiaineistoa Kuva: Heikki Kokko

Tampereen konservatoriolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet puhallinorkesterimusiikin kouluttamisessa sekä esittämisessä Suomessa. Oppilaitoksessa toimii tällä hetkellä neljä eri tasoista puhallinorkesteria, joissa puhallinsoittimien oppilaat ja opiskelijat suorittavat yhteismusisoinnin opintokokonaisuuksiaan. Oppilaitoksen tarpeisiin on vuosien saatossa hankittu runsaasti puhallinorkesterinuotteja ja tällä hetkellä nuotistomme kattaakin jo yli kolmesataa nidettä klassikoista modernimpiin sovituksiin. Työskentelen kirjastonhoitajana Tampereen konservatoriossa ja minun työnkuvaani on integroitu myös nuotistonhoitajan työt oppilaitoksen isoimmille orkestereille mukaan luettuna Tampereen konservatorion puhallinorkestereiden kruununjalokivi, Bofori.

Puhallinorkestereiden nuottiaineistolle ominainen piirre on kokoonpanon luonteesta johtuen niiden lukuisat erilliset stemmat. Sinfoniselle puhallinorkesterille kirjoitetussa tai sovitetussa teoksessa on yleensä useita kymmeniä erillisiä stemmoja. Stemmojen suuri lukumäärä aiheuttaa haasteita aineiston hallinnan suhteen sekä tekee siitä riskialttiimman kadonneiden stemmojen aiheuttamille ongelmille. Huonolla tuurilla alkuperäisessä aineistossa ei ole kuin yksi kappale jotain tiettyä stemmaa, ja jos se katoaa, voi aineisto olla jopa käyttökelvoton ainakin sen alkuperäisen sovituksen tarkoituksessa.

Tästä aineiston erityislaatuisuudesta johtuen oppilaitoksemme opettajakunnasta esitettiin pyyntö selvittää mahdollisuutta nuottiaineiston digitaaliselle käytettävyydelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön musiikkioppilaitoksille valtakunnallisesti kustantaman kopiointiluvan turvin kyseisen kaltaista digitaalista aineistopankkia ei kuitenkaan ollut mahdollista perustaa. Nuottikustannustoiminta on vielä ainakin toistaiseksi ottanut varsin maltillisia askeleita digitalisaation saralla ja edelleen suurelta osin nuottiaineiston parissa toimitaan lähinnä painettujen nuottien parissa. Siinä missä edellä mainittu musiikkioppilaitosten kopiointilupa antaa mahdollisuuksia myös painettujen nuottien joustavampaan käyttöön musiikkioppilaitoksissa, se sisältää tiettyjä merkittäviä rajoituksia erityisesti orkesteritoiminnan kannalta. Tähän on toki olemassa aidot perusteet kustannusalan ansaintalogiikan näkökulmasta, mutta se ei sinänsä ole tämän teksti pohdinnan tai selvittelyn aihe. Digitaalisia nuottipalveluita on tullut markkinoille viime vuosina enemmän ja osa kustantajistakin myy niitä omaan katalogiinsa perustuen. Tällä hetkellä kuitenkin digitaaliset nuottipalvelut ovat selkeästi suunnattu henkilökäyttäjille ja instituutioiden käyttöehdot sekä hinnoittelu ainakin toistaiseksi asettaa niiden käytölle ainakin meidän tapauksessamme ylitsepääsemättömiä haasteita.

Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähestyimme oikeudenhaltijoiden edunvalvojaa, Kopiostoa, suoraan asian tiimoilta. Olimme tietoisia, että esimerkiksi Puolustusvoimilla on ainakin osin käytettävissään digitaalinen nuotisto heidän orkesteritoimintaansa varten ja selvitettyämme asiaa ilmeni heidän tarpeisiinsa olleen tehty erillinen kahdenvälinen sopimus asian mahdollistamiseksi. Otin yhteyttä Kopiostoon tiedustellakseni vastaavan kaltaisen sopimuksen mahdollisuutta oppilaitoksellemme ja tuosta alkoi noin puolitoista vuotta kestänyt selvitystyö pilottisopimuksen syntymiseksi.

Nyt voinkin ylpeänä kertoa, että alkuvuodesta 2022 sopimus puhallinorkesteriaineistomme digitoimiseksi sai viralliset allekirjoituksensa. Sopimuksen luottamuksellisuudesta johtuen en voi sen sisältöä avata enempää kuin kertomalla sen olevan luonteeltaan määräaikainen pilottihanke. Olen iloinen sopimuksen syntymisestä muutamastakin syystä: jouduimme aiemmin ottamaan vuosittain tuhansia sivuja harjoituskopioita alkuperäisistä stemmoista ja näin ollen käyttämään myös lukemattoman määrän työtunteja kunkin harjoiteltavan kappaleen aineiston valmisteluun. Kopiopaperin säästäminen oli yksi tämän hankkeen tavoitteista myös ympäristön näkökulmasta, vaikkei aineiston siirtäminen digitaaliseksi täysin sen ympäristön vaikutuksia mitätöikään, mikäli servereiden energian tarpeet otetaan laskuissa huomioon. Näin kirjastotyöntekijän näkökulmasta myös ainainen huoli alkuperäisen aineiston säilyvyyden suhteen on ainakin puhallinorkesteriaineiston osalta laantunut merkittävästi. Tämän projektin turvin pystymme digitoimaan myös vanhemmat ja harvinaisemmaksi käyneet puhallinorkesteriaineistot, jotka eivät enää kestäisi normaalia oppilaitoskäyttöä.

Tällä hetkellä olen tekemässä itse digitointityötä ja tavoitteenani on saada syyslukukauden alkuun mennessä olennaisimman ohjelmiston digitoinnit valmiiksi, jotta orkestereiden käytössään olisi heti syksystä lähtien heidän tuolloin tarvitsemansa aineisto. Työ on tarkkaa ja kärsivällisyyttä vaativaa käsityötä, sillä nuottipaperien koot harvemmin vastaavat yleisiä metrikokojamme ja käsiteltävä aineisto on paikoin jo melko haurasta. Toisinaan alkuperäisestä aineistosta on saatava siivottua pois sinne tehdyt merkinnät, jotteivat ne tule ikuistetuksi digitoinnin yhteydessä. Skannattavana on useita tuhansia sivuja, joten työ tulee vaatimaan merkittävästi omaa työpanostani kuluvana vuonna. Itse digitointityö tuo kuitenkin myös mukavaa vaihtelua arkirutiineihini ja se antaa minullekin mahdollisuuden kehittää osaamistani digitaalisten työkalujen parissa.

Digitalisaatio on yksi maailman merkittävimmistä megatrendeistä ja uskon sen ennen pitkää vaikuttavan myös nuottijulkaisuihin ja niiden käytettävyyteen nykyistä laajemmin. Painetulla nuotilla tulee kuitenkin olemaan käyttäjänsä ja paikkansa vielä pitkään, mutta näkisin mielelläni myös instituutioiden käytössä digitaaliset aineistot nykyistä laajemmin. Tämä meidän projektimme on yksi pieni askel tätä kohden.

Teksti ja kuva: Heikki Kokko

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Varastot uuteen kuosiin Jyväskylässä • Intervalli 1/2021

Informaatikko Aapo Ruuttusen artikkeli julkaistiin alun perin keväällä 2021

Teksti ja kuvat • Aapo Ruuttunen
Intervalli 1/2021 (pdf)
www.intervalli.fi

Informaatikko Aapo Ruuttunen Jyväskylän kaupunginkirjaston kellarivarastossa
Informaatikko Jyväskylän kaupunginkirjaston kellarivarastossa

Jyväskylän kaupunginkirjastossa raivataan varastoja nyt oikein urakalla. Tälle on nyt erityistä ajankohtaista tarvetta, sillä pääkirjasto peruskorjataan tai se siirtyy uusiin tiloihin näillä näkymin kymmenen vuoden sisällä. Muuttaminen olisi helpompaa ilman ylimääräistä painolastia. Pakko myös myöntää, että meillä varastot ovat päässeet kasvamaan vuosien saatossa turhankin isoiksi. Raivaukselle olisi ollut tarvetta jo vuosia sitten. Toisaalta nyt ajankohta on sopiva useammastakin syystä.

Paikallista ja valtakunnallista varastointia
Ensinnäkin: Jyväskylän kaupunginkirjasto ei ole enää Keski-Suomen maakuntakirjasto. Aikaisemminkaan Keski-kirjastoilla ei ollut yhteistä keskitettyä varastointia. Statuksen muutos sai kuitenkin aikaan sen, että Jyväskylän paikalliskokoelmassa säilytetään nykyään ainoastaan Jyväskylää koskevaa aineistoa. Muiden keskisuomalaisten kuntien aineistot voidaan siis helpommin poistaa, varmistaen tietenkin, että ne ovat jossain tallessa.

Toiseksi: musiikkiäänitteiden osalta ollaan vihdoinkin päästy aimo askel kohti valtakunnallista varastointia. Jyväskylässä ollaan oltu varsin varovaisia äänitteiden poistossa juuri valtakunnallisen varastoinnin puutteen vuoksi. Nyt kuitenkin pääsimme aloittamaan CD-levyjen lähettämisen Kuopiossa sijaitsevaan Varastokirjastoon niin sanottua LowTag-menetelmää käyttäen.

Jyväskylässä on sama kirjastojärjestelmä kuin Turussa ja Tampereella (Axiell Aurora), joten saimme testatut ja valmiit toimintaohjeet. Ensimmäinen 100 levyn koe-erä lähetettiin jo Varastokirjastoon ja sieltä kuitattiin, että hienosti sujui. Nyt jatkamme karsintaa seuraavasti:

1. Otimme listan CD-levyistä, jotka eivät ole olleet lainassa viimeisen 5 vuoden aikana. Tällä rajauksella saimme yli 11 000 (!) nidettä, joista noin 3000 oli varsinaisessa varastossa kellarissa, loput ns. lähivarastossa.

2. Listan levyt käydään läpi näin:
* jos levyä ei löydy Varastokirjastosta, se voidaan lähettää sinne,
* jos levy löytyy kahdesta maksutta kaukolainaavasta kirjastosta, meidän kappaleemme voi poistaa,
* jos vastaan tulee huonokuntoisia tai puutteellisia levyjä, ne poistetaan PAITSI JOS vika on vain levyn kannessa, jonka vaihtamalla levy on taas kunnossa,
* jos levyllä on joku selkeä Jyväskylä-kytkös, levy jätetään omaan kokoelmaamme PAITSI JOS levy on jo paikalliskokoelmassamme.

Kaikkia listalla olevia 11 000 nidettä ei siis välttämättä poisteta tai lähetetä Varastokirjastoon, vaan osa jää edelleen kokoelmaamme. Poistoja tulee kuitenkin niin paljon, että saamme kaikki levyt pois kellarivarastosta. ”Musiikin lähivarastoon” eli muutaman vuoden käytössä olleeseen tiivishyllyymme mahtuu vielä, varsinkin kun sieltäkin otetaan ns. löysät pois. Asiakkaat pääsevät selaamaan niitä hyllyjä omatoimisesti ja ovat kiitelleet helppoa löydettävyyttä, kun kaikki levyt ovat yksissä aakkosissa.

Shokkiuutinen! Harvinainen kirja löytyi kirjastosta
Kolmas ajankohtainen poistourakkaa tukeva asia on tämän vuoden aikana toteutettava Shokkiuutinen! Harvinainen kirja löytyi kirjastosta -hanke. Sen tavoitteena on mm. selvittää Varastokirjastoon kohdistuvan asiakastoimisen kaukolainan mahdollisuuksia sekä päivittää Jyväskylän omia varastointikäytäntöjä. Hankkeessa on kaksi työntekijää: projektisuunnittelijana on Anne Koivisto ja informaatikkona allekirjoittanut. Projektisuunnittelijan tehtävänä on selvittää järjestelmä- puolta. Tavoitteena on järjestelmäriippumaton asiakastoiminen kaukolainaus. Tässä vaiheessa lähinnä selvitetään, mitä tämä tavoite vaatisi ja miten se olisi järkevintä toteuttaa. Varastokirjaston lisäksi hankkeessa on mukana myös Kansalliskirjasto.

Jo nyt kevään aikana on tarkoitus toteuttaa Keski-verkkokirjastoon Varastokirjasto-välilehti, joka näyttää nimekkeen saatavuuden Varastokirjastossa ja asiakas voi sitä kautta tehdä kaukolainapyynnön. Käytännössä tässä vaiheessa tuo pyyntö menisi vielä Jyväskylän kaupunginkirjaston kaukopalvelun kautta, eli ei suoraan Varastokirjastoon. Asiakasnäkökulmasta kuitenkin kaukolainan pyytäminen helpottuu. Kirjastohenkilökunnankin kannalta tämä on parempi vaihtoehto kuin asiakkaan netissä täyttämä kaukopalvelupyyntölomake.

Lähivarasto sisältää 17 700 CD-levyä sekä reilu 500 LP-levyjä, ja enemmänkin mahtuu. Kuva: Aapo Ruuttunen
Lähivarasto sisältää 17 700 CD-levyä sekä reilu 500 LP-levyjä, ja enemmänkin mahtuu

Voi siis olla, että jo lähitulevaisuudessa kaukolainaaminen on asiakkaan näkökulmasta yhtä vaivatonta kuin tavallisen varauksen tekeminen. Jo nyt Varastokirjasto palvelee kiitettävän ripeästi, eli kaukolaina tulee jopa nopeammin noudettavaksi kuin toisesta Keski-kirjastosta tehty seutuvaraus. Siksikin on perusteltua, että harvemmin kysytty aineisto on Varastokirjastossa oman varastomme sijaan.

Minä puolestani teen parhaillaan selvitystä Jyväskylän kaupunginkirjaston omista varastointiperiaatteista ja varaston koostumuksesta. Työ on vasta ihan alussa, mutta se on jo selvää, että varastoniteiden määrää pitää reippaasti vähentää: yli puolet niteistä ei ole ollut lainassa viimeiseen kuuteen vuoteen.

Yksi tavoite hankkeessa on myös miettiä varaston palvelumuotoilua: miten varastoamme saataisiin paremmin avattua asiakkaillemme, että siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä ja kenties jopa imagoetua kirjastolle. Tässä vaiheessa minulla on vasta pari alustavaa ideaa tähän liittyen:

* Poistot ovat tähänkin hyvä lääke: puutteellisesti luetteloidut nimekkeet hakutuloksessa ovat harmillisia, joten ne kannattaisi poistaa näkymää häiritsemästä (taas tietenkin varmistaen, että sama teos tai tieto on saatavilla jossain muualla).
* Olisi hyvä, jos varastoaineisto ei olisi piilossa asiakkailta, vaan että he pääsisivät itse selaamaan varastoa. Käytännössä tämän voisi toteuttaa esimerkiksi tiivishyllyillä kirjastosalin puolella, musiikin lähivaraston esimerkin mukaisesti. Tällainen avovarasto voisi olla realismia Jyväskylän pääkirjastolla melko piankin jo alussa mainitsemani remontin tai tilamuutoksen myötä.

Näillä muutoksilla varaston käyttöaste varmasti nousisi. Tulemme todennäköisesti myös entistä enemmän lähettämään aineistoamme Varastokirjastoon (Low-Tag-tekniikkaa voisi hyödyntää muussakin aineistossa kuin äänitteissä?) sekä hyödyntämään Varastokirjaston kokoelmaa ja palveluita. Näin ollen oma varastomme muuttuisi enemmän ”lähivarastoksi” ja Varastokirjasto olisi ikään kuin se varsinainen varasto.

Myös kuvailutietojen kehittäminen on osa projektia. Selvittelyn alla on esimerkiksi mahdollisuus käyttää Kirjasampo-palvelussa olevia kansikuvia. Tarkoituksena on määrittää kuvailun riittävä taso ja aikataulutus kuvailuun liittyen. Itse kuvailu jää hankkeen jälkeisenä aikana tehtäväksi, osana perustyötä. Luetteloinnin tasalaatuistaminen on ilman muuta tärkeää, mutta täydentävä luettelointi on hidasta. Kovin nopea apukeino se ei siis ole.

Shokkiuutinen-hanke päättyy omalta osaltani lokakuussa. Silloin siis pitäisi olla enemmänkin kerrottavaa: tutkimustuloksia, toimenpide-ehdotuksia ja ehkä ihan konkreettisia tehtyjä tekojakin. Kirjastot toimivat ja palvelevat asiakkaitaan koko ajan verkottuneemmin, eli kirjastojen kokoelmatoimenpiteillä on käytännössä valtakunnallisia vaikutuksia. Palataan asiaan silloin!

Kirjastot ja paikallistason musiikki – Lava haltuun ja soitto narulle!

Kulttuurikirjastonhoitaja Marko Aho kertoo ’Lava haltuun ja soitto narulle – musiikkia Sastamalasta’ -hankkeen kokemuksista

Sastamalan kirjasto toteutti vuoden 2019 aikana hankkeen, jonka polttopisteessä oli paikallinen musiikkiskene kuoroineen, puhallinorkestereineen, äijäbändeineen, laulaja-lauluntekijöineen, harmonikansoittajineen ja kaikkine muine amatöörimusisoinnin muotoineen. Hankkeen taustalla vaikutti sekä kirjastolain viimeisimmän muutoksen reflektointi kirjastossamme että allekirjoittaneen pohdinta yleisen kirjaston suhteesta harrastajamusisoijiin, verrattain laajaan ryhmään ihmisiä, joille tarjoutuvat esiintymisestradit ovat nykyaikana käyneet valitettavan vähiin.

Sastamalan kirjaston hankkeessa oli tarkoitus kartoittaa ja tavoittaa paikallinen harrastajamusiikintekijöiden kenttä, tarjota tälle foorumi kirjastosta, sekä etsiä tapoja joilla kirjastot voivat tuoda merkittävän harrastajamusiikintekijöiden resurssin lähemmäksi toimintaansa. Halusimme tarjota yhden esimerkin siitä, kuinka uuden kirjastolain henki voitaisiin jalkauttaa kunnalliseen musiikkikirjastoon. Hanke sai rahoitusta kirjastojen alueellisen ja paikallisen kokeilu- ja kehittämistoiminnan määrärahoista ja sitä lähti myöhemmässä vaiheessa tukemaan panoksellaan myös Sastamalan kaupungin kulttuuritoimi.

Hankkeen taustafilosofiaa

Harrastajamusisoija nyky-Suomessa näkee edessään nykyään melko ristiriitaisia näköaloja. Yhtäältä musiikinopetusta on saatavilla eri ikäryhmille, ei vain lapsi-aloittelijoille, enemmän kuin koskaan. Harrastajatason soittimien hankintakaan ei verkkokauppojen sekä yleisen hintatason madaltumisen ansiosta ole enää kiinni rahasta. Lisäksi internetin, erityisesi YouTuben puitteissa syntyy globaaleja harrastajien ruohonjuuritason musiikkiskenejä joihin voi liittyä jokainen jolla on verkkoon yhdistetty tietokone. Internetin kautta jokainen voi tuoda esille musiikkiaan samanhenkisille ympäri maailman – ainakin periaatteessa.

Toisaalta harrastaja on muusikkona usein epätoivottu vieras. Kuten musiikkipedagogi Christopher Small on kirjoittanut, monet musiikkikentän toimijat näkevät vain luonnollisena tiukan jaon harvoihin etuoikeutettuihin musiikin esittäjiin ja passiiviseen suureen yleisöön. Monikin ammattisoittaja soisi ehkä harrastelijalle korkeintaan innokkaan ikuisen oppilaan roolin, ja musiikkioppilaitokset näkevät edelleenkin graalin maljanansa ammattimuusikkouden, viime vuosikymmeninä harppauksin edenneestä moniarvoistumisestaan huolimatta. Amatöörin paras ystävä sen sijaan löytynee kansainvälisestä soitinbisneksestä, missä tiedetään, että globaalin soitin- ja soitinlaiteteollisuuden liikevaihdon synnyttävät miljoonat harrastelijat, ei harvalukuinen ammattilaisten kaarti. Toki vielä löytyy saarekkeita, joissa amatöörimuusikko edelleenkin solahtaa vaivatta estradille, joilla statusrajat hämärtyvät: näitä ovat kuorolaulu, puhallinorkesterit ja uutena ilmiönä suuret ukuleleorkesterit.

Tietysti melko moni musiikinharrastaja soittelee itsekseen, eikä halukaan esiintyä. Tämä on kuitenkin ehkä poikkeus paremminkin kuin sääntö. Ihminen sosiaalisena olentona hakee sosiaalista kontaktia miltei kaikessa toiminnassaan, myös musiikissa. Musiikki esitettynä elävän yleisön edessä tarjoaa elämyksiä, joita ei löydy muualta – elävän yleisön edessä soittaminenkin on aina erilaista kuin ilman yleisöä, eikä sitä oikein ole mahdollista kuin korkeintaan ehkä jonkinlaisen mielikuvaharjoittelun avulla harjoitella ennalta. Kuten musiikkifilosofi Alfred Schütz on kirjoittanut, musiikin vaikutuspiirissä ihmiset virittäytyvät samaan yhteisesti jaettuun musiikin luomaan ajalliseen virtaan. Kyseessä on ilmiö, joka on ominaista nimenomaan elävän musiikin esitystilanteille. Musiikki onkin inhimillinen ilmiö, jonka piirissä löytyy niin ääriyksityinen kokemus, kuten musiikin suoratoistokuuntelu mobiililaitteista kuulokkeilla, ja yhteisöllinen virittyneisyys, mistä hyvänä esimerkkinä yhteislaulutilaisuus. Jos harrastajamuusikolta viedään esiintymismahdollisuus, katoaa koko huvista puolet. 

Mihin tässä kaikessa sitten yleisen kirjaston olisi hyvä asemoitua? Kyseessä ei ole mikään nollasummapeli – ja totta on sekin että ihmiset tarvitsevat idoleita. Silti, yleisen kirjaston politiikka, jossa musiikin harrastajat mielletään aktiivitoimijoina joita ei sovi työntää musiikin esittäjinäkään marginaaliin, on perusteltu. Tämä periaate oli suunnannäyttäjä Sastamalan kirjaston hankkeessa ’Lava haltuun ja soitto narulle’.

Mitä tehtiin?

Alun kysymyksiin kuului: kuinka olisi ylipäätään mahdollista tavoittaa kaupungin ruohonjuuritason musiikintekijät? Kuinka kirjasto voisi tuoda itsensä esille uskottavana kumppanina niillekin musiikinharrastajille, jotka eivät edes olleet kirjaston asiakkaita? Kuinka esittäytyä moniarvoisena heterogeenisen kohderyhmän silmissä?

Kaikki nämä kysymykset tarjosivat ennen kaikkea viestinnällisen haasteen. Niinpä käytännössä esimerkiksi tiedotusmateriaali oli pyrittävä valmistamaan sellaiseksi, että niin ukulelea tapaileva yläastelaistyttö, bluesbändin partainen basisti kuin seurakunnan kuoron seniorijäsen pystyisivät samastumaan itsensä kohderyhmäksi: tiedotusmateriaalin visuaalisen viestin oli sisällytettävä kuvastoa kaikille näille ja muille potentiaalisille kohderyhmille. Monet ryhmät olivat organisoituneet paikallisen kansalaisopiston ja seurakunnan yhteyteen, ja nämä oli kaikkein helpointa tavoittaa. Paikallisten musiikkielämän jo tunnettujen hahmojen käyttäminen informantteina oli suurena apuna tavoiteltaessa niitä, jotka toimivat omaehtoisemmin. Loppujen suhteen oli luotettava viidakkorummun voimaan, ja hankkeen kestäessä kävikin ilmeiseksi, että sana oli levinnyt myös sinne minne sitä ei itse oltu osattu levittää.

Konkreettisesti hankkeessa lähdettiin luomaan konserttisarjaa kirjastoon sekä tekemään äänitallenteita, joista ensivaiheessa oli tarkoitus muodostaa yhtenäinen kooste verkkoon, joko omalle verkkosivulleen tai soittolistaksi johonkin tarkoitukseen soveltuvaan verkkomusiikkisovellukseen. Äänityksissä ei käytetty studiota paria poikkeusta lukuun ottamatta, vaan ne tehtiin kenttä-äänityksinä. Äänityspaikoiksi valikoituivat tarkoitukseen soveltuvat tilat ympäri laajaa kaupunkia: seurakuntasalit, kylätalot, lähikirjastot ja yksityiset harjoitustilat. Käytetty kevyt äänityskalusto tarjoutui käyttöön ilmaiseksi, ja kirjastoon hankittiin myös lainattava, esimerkiksi kuoroäänityksiin soveltuva audiotallennin kokoonpanojen omia äänityskokeiluja silmällä pitäen.

Konsertteja, yhteensä kymmenisen kappaletta, järjestettiin keväästä syksyyn sekä Sastamalan pääkirjastossa että ympäri laajaa lähikirjastoverkkoa. Esiintyjät valittiin monipuolisuutta tavoitellen; tyypillisesti tilaisuuksissa esiintyi kaksi tyylillisesti erilaista kokoonpanoa. Hankkeen päätapahtuma oli kesäkuussa Sastamalan kirjaston viereisessä puistossa pidetty puistopicnic-konsertti, minne jokaisella halukkaalla hankkeeseen ilmoittautuneella oli pääsy esiintymään. Kyseessä oli Sastamalan kirjaston mittakaavassa suuri ulkoilmatapahtuma kymmenine esiintyjineen, rakennettuine lavoineen, äänentoistoineen sekä edeltävine turvallisuus- ja pysäköintisuunnitelmineen.

Aluksi vain verkkoon tarkoitetut äänitallenteet päädyttiin laittamaan cd-levyn muotoon Sastamalan kulttuuritoimen tultua mukaan tuottamaan tässä vaiheessa jo myös Sastamalan kaupungin 10-vuotista taivalta juhlistavaa äänitejulkaisua. Alkuperäinen ajatus soittolistastakin toteutui lopulta kirjaston YouTube-kanavalla: sinne perustettu Musiikkia Sastamalasta -soittolista on tarkoitettu jatkossa karttuvaksi.

Mitä opittiin?

Oli itsestään selvää, että hankkeen oli oltava moniarvoinen: kaikkien musiikinlajien ja kaiken tasoisten harrastajien tuli olla samalla viivalla. Tämä siitä huolimatta, että kohderyhmä ei itse olisikaan ollut moniarvoista! Jokaisella lienee omat arvostuksensa ja arvoasteikkonsa, mutta avoimuus arvottamattoman lähtökohdan suhteen johti siihen, että asia sisäistettiin kohderyhmässä pidemmittä puheitta.

Hankkeella saavutettiin arviolta valtaosa kaupungin amatöörimuusikoista, mutta myös tutkan alle myös jäi jotain. Oli tärkeää, että hankkeen vetäjä tiesi tehneensä kaikkensa sanan levittämiseksi. Jako ammattilaisiin ja amatööreihin on karkean tason jako, ja todellisuudessa musiikkielämän rajat ovat paljon hienojakoisempia. Hankkeesta jättäytyi oletettavasti pois sellaisia musisoijia, jotka eivät kokeneet olevansa niin aktiivisia tai osaavia musisoijia, jotta olisivat mieltäneet itsensä kohderyhmäksi hankkeessa, jonka tähtäimessä oli julkinen esilletulo. Toisaalta jotkin musiikintekijät toimivat jossain amatööriyden ja ammattilaisuuden välimaastossa, ja valitsivat esimerkiksi statussyistä tai identiteettiään tukeakseen jättäytymisen sivuun hankkeesta. Oikeastaan muuta mahdollisuutta ei ollutkaan kuin antaa jokaisen itse määritellä asemansa tässä suhteessa.  

Hankkeen motivoijana oli oltava kokoava konkreettinen toimenpide, joka olisi tarpeeksi houkutteleva ja osallisia hyödyttävä, ja toisaalta myös tarkoituksenmukainen kirjastonkin tehtävien näkökulmasta. Tavoitteen oli oltava myös käytettävissä olevilla resursseilla tavoitettavissa. Mitään mahdollisuutta ei esimerkiksi olisi ollut tarjota jokaiselle halukkaalle äänitysaikaa oikeassa studiossa, vaan oli tyydyttävä kenttä-äänitys -tyyppiseen ratkaisuun ja sen mukanaan tuomaan äänitysten esteettiseen luonteeseen. Eräs tiedotuksessa käytetty fraasi kuuluikin, että työn alla olisi dokumentti siitä minkälaista olisi ’erään suomalaisen pikkukaupungin musiikki eräänä talvena uuden vuosituhannen toisen vuosikymmenen lopussa’. Muotoilu korosti hankkeen ’yhdessä tekemisen’ luonnetta.   

Oli kyettävä vastaamaan huutoonsa. Oli oltava varmuus siitä, että hankkeen aktiviteetteihin kyettäisiin sisällyttämään niin monta halukasta kuin niitä ikinä löytyisi. Tässä kohtaa oli olemassa vaihtoehtoisia suunnitelmia ’mitä jos’ -tilanteiden varalle. Kun äänityksistä koostetun soittolistan lisäksi ryhdyttiin tekemään myös fyysistä tallennetta Sastamalan kaupungin kulttuuritoimen tultua taloudelliseen apuun, tavoitettiin erään resurssin rajat: valmistetun cd-levyn kapasiteetti täyttyi sastamalalaisesta musiikista minuutilleen. Ja vaikka cd-levy formaattina sinänsä jo lähestyy loppuaan, juuri tällaisessa asiayhteydessä, muistona ja dokumenttina, fyysinen, konkreettinen esine edelleenkin oli toimiva ratkaisu.

Tavoitteena on, että saavutettuja etuja hyödynnettäisiin. Jatkossa toimenpiteiden kohteena eivät tule olemaan vain harrastelijamuusikot, vaan kaikki musiikinystävät, jotka ovat kuitenkin nyt läpiviedyn hankkeen jäljiltä siirtyneet askeleen lähemmäs kirjaston vaikutuspiiriä. Kynnystä osallistua jatkossa ideoitaviin musiikkiaiheisiin toimiin tullaan madaltamaan entisestään. Kirjasto on vain yksi kunnallisista toimijoista joiden tehtäväkenttään kuuluu musiikkikulttuurin paikallinen edistäminen, ja kirjaston rooliin kuuluu tarjota sellaista, mikä ei kilpaile jo olemassa olevan tarjonnan kanssa. On myös perusteltua toivoa, että kirjaston musiikkiaineistot saadaan entistä ahkerampaan käyttöön tulevien musiikkiin liittyvien esimerkiksi musiikkiklubin, karaoke-kerhon tai asiantuntijavierailujen myötä.

Marko Aho

CD | Finna.fi
Lava haltuun ja soitto narulle! Musiikkia Sastamalasta, 72 min. + 8-sivuinen tekstiliite | Sastamalan kaupunginkirjasto 2019

Kirjallisuutta | Finna.fi
Alfred Schütz: Making Music Together. A Study in Social Relationship. Teoksessa The Routledge Reader on the Sociology of Music | Routledge 2015
Christopher Small: Musicking – The Meanings Of Performing and Listening, 230 sivua | Wesleyan University Press 1998