Soitinlainausta ja striimikonsertteja – kirjastojen uudet musiikkipalvelut tukevat musiikin harrastamista ja kuuntelua • Intervalli 1/2022

Ilona Heinonen ja Ilari Reuhkala • Ääniä tulevaisuudesta

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Kirjastonhoitajat Ilona Heinonen Tampereen kaupunginkirjastosta ja Ilari Reuhkala Kangasalan kaupunginkirjastosta pohtivat Intervallissa tulevaisuuden musiikkikirjastonäkymistä tuoreiden ammattijulkaisujen tiimoilta. Heinosen kirjoittama opas Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet jatkaa alalla käytävää keskustelua, ja seuraa 2021 julkaistuja kirjoja Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus ja Kirjastot ja kaupallisuus.

Ilona Heinonen kirjoitti opaskirjan Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet. Se julkaistiin tammikuussa 2022.
Ilona Heinonen kirjoitti opaskirjan Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet. Se julkaistiin tammikuussa 2022.

…formaateista ja kokoelmasta

Ilona Heinonen: – Toimiva yleinen kirjasto on myös uudistuva. Asiakkaiden ja yhteisön tarpeiden pitää tietenkin olla uudistumisen lähtökohtana. Nykyaikaiset kirjaston musiikkipalvelut hyödyttävät eri käyttäjäryhmiä monin tavoin: kirjasto tarjoaa tietoa, edistää kuuntelu- ja soittoharrastusta, välittää kulttuurielämyksiä ja tukee paikallista musiikkikulttuuria.

Ilari Reuhkala: – Monissa kirjastoissa uudistuminen ei valitettavasti perustu asiakkaiden ja yhteisön tarpeisiin vaan johtajien omasta päästään keksimiin periaatteisiin ja uusiutumiseen uusiutumisen vuoksi. Tästä esimerkkinä äänitekokoelmista tai -hankinnasta luopuminen. Tilastoista kyllä näkee, että kysyntää on edelleen, joten en tiedä mihin ”tarpeisiin” nämä uudistukset ovat perustuneet.

– Kirjaston musiikkipalvelut ovat totta kai paljon muutakin kuin äänitekokoelma, joka on vähentyneen lainauksen takia aiempaa selvemmin vain yksi osa kokonaisuutta. Ilmaiset tapahtumat ja musisointimahdollisuudet ovat yhtä tärkeitä osia, mutta ne eivät kuitenkaan saa syrjäyttää niitä toimintamuotoja, joissa kirjasto on parempi kuin kukaan muu: tietopalvelu ja kokoelmatyö.

Ilari Reuhkala oli mukana tekemässä kirjaa Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Kuva: Mariia Haatanen
Ilari Reuhkala oli mukana tekemässä kesällä 2021 ilmestynyttä kirjaa Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Kuva: Mariia Haatanen

IH: – Totta, kokoelma on kirjaston kivijalka. Musiikkikokoelman erityispiirre on, että sisältöä on tarjolla monessa eri formaatissa. Kun eri formaattien suosio kasvaa tai vähenee, siihen voidaan reagoida kokoelmatyöllä. Itse musiikki tietystikään ei ole katoamassa minnekään.

– Musiikkikokoelmaan kohdistuu monenlaisia ennakkoluuloja ja käsityksiä, oikeita ja vääriä. On fakta, että CD-lainaus laskee, mutta aika monet CD-levyn tulevaisuutta ennustavat spekulaatiot ovat jo osoittautuneet vääriksi. Hätiköityjä ratkaisuja voi olla vaikea perua myöhemmin.

IR: – Kaikkien formaattien suosion kasvuun kirjasto ei kuitenkaan voi reagoida. Populaarimusiikin striimaamisen tarjoaminen on käytännössä mahdotonta kirjastoille, vaikka se on juuri sitä, mitä valtaosa musiikin käyttäjistä haluaisi tehdä. Tekijänoikeuslaki asettaa kirjaston asiakkaat hyvin eriarvoiseen asemaan heidän suosimansa formaatin mukaan.

– CD-levyjä lainataan edelleen maanlaajuisesti tuplasti nuotteihin verrattuna, joten formaattia ei voi pitää mitenkään marginaalisena kirjastojen kannalta.

IH: – Kokoelmat ovat entisestään monipuolistuneet, kun lainattavaksi on tullut soittimia ja muita musisoimiseen liittyviä laitteita, kuten esim. Zoom-äänityslaitteet Tampereella. Meillä Metsossa on näistä hyviä kokemuksia, ja lainaus on sujunut lähes ongelmitta.

IR: – Soittimien lainauksen aloittaminen on yllättävän helppoa ja halpaa, mutta edellyttää tietysti henkilökunnalta hieman uusia taitoja. Kitaroiden ja ukulelejen mukana lainattavaksi kannattaa hankkia elektroninen viritysmittari ja jättää virittäminen asiakkaiden tehtäväksi. Tällöin kielien vaihto on oikeastaan ainoa huoltotoimenpide, jota henkilökunnan pitää osata tehdä. Lyömäsoittimille ei tarvitse tehdä senkään vertaa. Isommissa ongelmissa (joita tulee harvoin) voi kääntyä soitinliikkeen puoleen.

…vinkkauksesta, tietopalvelusta ja somesta

IH: – Aineistojen ja sisältöjen esittely on tärkeää ja hauskaa, kun voi käyttää omaa luovuuttaan. Sosiaalinen media on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia sisällöistä kertomiseen ja kirjastoviestintään. Perinteisten aineistonäyttelyiden ja vinkkaustilaisuuksien lisäksi voi tehdä somepäivityksiä tai vaikka videoita verkkoon.

IR: – Sisällöntuntemus onkin sitä kirjastolaisten ydinosaamista ja varmasti myös pääsyy miksi ihmiset alalle hakeutuvat. Vastaavasti esiintyminen, jota esimerkiksi somevideoissa pitää tehdä, ei ole monelle kirjastolaiselle kovin luontevaa. Perinteinen vaatimaton kirjastotyöntekijä taitaa mieluiten jakaa sitä omaa sisältöosaamistaan henkilökohtaisissa asiakaskohtaamisissa. Itsellenikin se on luontevinta välittömän palautteen vuoksi: kiitollisen asiakkaan iloon on helppo yhtyä, kun taas pari sometykkäystä tuntuu pettymykseltä päivityksen eteen nähdyn vaivan rinnalla.

IH: – Toisaalta pari sometykkäystä voi tarkoittaa, että sadat ihmiset ovat nähneet julkaisusi ja saattavat myös hyödyntää vinkkiäsi.

IR: – Asiakkaiden tavoittaminen somessa voi myös olla hyvin haastavaa. Somen käyttö edellyttää ennen kaikkea pitkäjänteistä sitoutumista alustaan ja jatkuvaa päivittämistä, mihin ei läheskään kaikissa kirjastoissa ole resursseja. Toisaalta harvassa kirjastossa on myöskään enää mitään erillistä musiikin tietopalvelun asiakaspalvelutiskiä, joten musiikkia etsivä asiakas saattaakin tavoittaa asiantuntijan parhaiten netin kautta. Somettamisesta ei siis kannata ottaa turhia paineita, mutta toisaalta tulee miettiä miten tietopalvelua ja sisältöjen vinkkausta voisi toteuttaa enemmän netin kautta. Tässä yhteistyö eri kirjastojen välillä on tärkeää.

IH: –Yhteistyö kollegoiden kanssa yli kirjastorajojen voi muutenkin auttaa monipuolisten palveluiden tarjoamisessa. Somessa kannattaa mielestäni kaikkien kirjastojen olla: se on edullinen tapa kertoa kirjaston tarjonnasta sekä tavoittaa uusia asiakkaita. Sosiaalisesta mediasta ja sisällöntuotannosta löytyy myös hyviä kirjoja, joiden avulla voi syventää someosaamista.

– Harmillisesti tosiaan musiikin tietopalvelutiskejä ei enää monesta kirjastosta löydy. Hyvänkin musiikkikokoelman merkitys pienenee, jos henkilökunnalta puuttuu siihen liittyvä asiantuntemus. Sen ylläpitämiseen ja kehittämiseen pitäisi olla työntekijöillä mahdollisuus. Asiantuntevaa musiikin tietopalveluahan ei saa mistään muualta kuin kirjastosta – on tärkeää, että tarjoamme sitä!

IR: – Erityisen ainutlaatuista on kirjastojen sisällönkuvailuosaaminen. Kaupallisilla striimauspalveluilla ei ole mitään syytä kuvailla tarjoamaan aineistoa hyvin tiedonhaun kannalta. Ainoastaan kirjastolla on resursseja kuvailla musiikkia niin, ja sitäkin resurssia pitäisi olla vastaisuudessa enemmän, ei vähemmän. Takautuva luettelointi on asia, jota ei kirjastoissa juurikaan voi tehdä, mutta pitäisi voida. Kun äänitteiden lainauksen vähentyminen johtaa avokokoelmien pienenemiseen ja varastojen korostumiseen, on elintärkeää pitää huoli siitä, että aineisto löytyy myös sieltä missä sitä ei pääse fyysisesti tarkastelemaan. Lisäksi olisi tietysti varmistettava, että kuvailusäännöt ja kirjastojärjestelmät on suunniteltu myös musiikin kuvailua ja tiedonhakua silmällä pitäen eikä vain kirjoja varten.

…harrastustiloista ja musiikkitapahtumista

IH: – Musiikin harrastamisen tukeminen näkyy monissa kirjastoissa myös tilaratkaisuissa. Oodin musiikkistudiot ovat tästä hyvä esimerkki, ja soittohuoneita ja studioita on rakennettu moneen muuhunkin kirjastoon. Tampereen Metsossa aukeavat huhtikuussa uudet harrastustilat Soundi ja Visio, joissa voi äänittää sekä tehdä mm. rintanappeja ja suurkuvatulosteita makerspace-hengessä.

IR: – Toisaalta kaikkien kirjastojen arkkitehtuuri ei mahdollista uusien luovien tilaratkaisujen tekemistä. Helpointa nämä on toteuttaa ihan uusia kirjastorakennuksia suunnitellessa.

IH: – Kyllä, ja ilahduttavasti uusissa kirjastoissa näyttää yleisesti olevan musiikin harrastustiloja. Vanhemmissakin rakennuksissa voidaan miettiä luovia ratkaisuja musisoimisen tukemiseen, esim. digipianon hankkimista ja soitinlainauksen aloittamista.

– Modernit kirjastotilat helpottavat myös tapahtumien järjestämistä kirjastoissa. Tapahtumathan nähdään nykyään tärkeänä osana kirjastojen toimintaa. Musiikkitapahtumat sopivat hyvin osaksi kirjaston musiikkipalveluita. Korona-aikana Metsossa tehtiin aikamoinen digiloikka ja panostettiin paljon laadukkaiden striimien tuottamiseen. Tästä osaamisesta on varmasti hyötyä myös jatkossa, vaikka nyt päästäänkin taas toteuttamaan lähitapahtumia.

IR: – Tapahtumien merkitys vaihtelee kuitenkin paljon paikkakunnittain. Isoissa kaupungeissa on paljon tarjontaa, joka tosin suurimmalta osalta on maksullista ja tapahtuu ilta-aikaan. Kysyntää on helposti myös perheystävällisille päivätapahtumille, ja iso kirjasto houkuttelee myös isompia esiintyjiä. Syrjempänä kirjaston asema taas voi olla aivan kriittinen paikallisen musiikkielämän kannalta. Isojen kaupunkien naapurikunnissa sen sijaan voi olla varsin vähän keikkojen kohdeyleisöä, koska nuoret aikuiset asuvat ja kerääntyvät naapurikaupungissa. Bänditoimintakin keskittyy silloin isoon keskustaajamaan.

IH: – Niin, kokeilun kautta ehkä selviää parhaiten, mitkä tapahtumat kiinnostavat omaa käyttäjäkuntaa. Markkinoinnilla ja brändäyksellä voi olla iso vaikutus kävijämääriin. Jo ennen tapahtuman toteuttamista kannattaa miettiä, mikä on kohdeyleisö, ja suunnata markkinointia suoraan heille. Toisaalta tapahtuman tavoitteeksi voidaan ottaa paikallisen musiikkitoiminnan tukeminen tarjoamalla esiintymistilaa, jolloin ei tarvitse pyrkiä isoihin katsojamääriin.

– Tapahtumien toteuttaminen voi tuntua raskaalta, jos työ kaatuu vain yhden tai muutaman ihmisen niskaan. Yhteistyöllä työmäärää saadaan jaettua. Hankasalmen yökirjasto-case Ääniä tulevaisuudesta -kirjassa on hyvä esimerkki yhteistyönä toteutetusta striimitapahtumasta.

IR: – Musiikkitapahtumien järjestäminen ei tosiaan voi olla pelkästään ”musalaisten” vastuulla, ihan vain siksi että musiikkiosastoilla harvoin on kovin montaa työntekijää. Jos erillistä osastoa enää edes on olemassa.

IH: – Pedagoginen toiminta ja siihen liittyvät tapahtumat ovat yksi osa kirjastojen moderneja palveluja. Metson musiikkiosastolla on pidetty musiikkivinkkauksia viidesluokkalaisille vuodesta 2013 asti. Muillekin ikäryhmille suunnatut pedagogiset tapahtumat, kuten soittamiseen ja musiikinteoriaan liittyvät työpajat, ovat olleet suosittuja.

IR: – Pedagogisuudesta puhuminen yleisen kirjaston kontekstissa kuulosti aluksi vieraalta ja pelottavaltakin, kunnes tajusin, että se ei ole sinänsä mitään uutta kirjastossa. Sisältöjä avaavat luennot, tiedonhaun opetus sekä e-aineistojen ja laitteiden käytön opastuskin ovat pedagogiikkaa. Kirjaston työntekijät ovat jo pedagogeja, vaikka se ei meidän kaikkien tittelissä luekaan.

Ilona Heinonen
Ilari Reuhkala

Tammikuussa 2022 julkaistun oppaan Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet kirjoitti kirjastonhoitaja Ilona Heinonen Tampereen kaupunginkirjastosta. Pirkanmaan ja Keski-Suomen (AKE Tampere) sekä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan (AKE Vaasa) kehittämiskirjastojen julkaisema opas valottaa musiikkikirjastojen mahdollisuuksia ja tarjoaa tukea tulevaisuuden osaamiselle. Oppaan sisältöön liittyy digitaalinen pakohuonepeli.

Ääniä tulevaisuudesta on saatavilla suomenkielisenä e-julkaisuna sekä saavutettavana PDF-julkaisuna suomeksi ja ruotsiksi. Painettua versiota on jaettu Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastoihin. Sähköiset versiot ovat vapaasti kaikkien saatavilla.

Ääniä tulevaisuudestamusiikki, kirjastot ja mahdollisuudet (pdf)
Framtidens tonermusikbibliotekens potential (pdf)
Pakopeli suomeksiKirjastolainen vailla menneisyyttä
På SvenskaBibliotekarien utan förflutet
Lisätietoa Pirkanmaan ja Keski-Suomen kehittämiskirjaston musiikkihankkeesta

Kirjastonhoitaja Ilari Reuhkala Kangasalan kaupunginkirjastosta oli mukana tekemässä kirjoja Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus (2021) ja Kirjastot ja kaupallisuus (2021). Molemmat teokset ovat varattavissa kirjastoista. Maagisessa paikassa on saatavana myös suomenkielisenä PDF-julkaisuna.

Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus (pdf)

Varaa ammattikirjallisuutta kirjastosta
Finna.fi

Maagisessa paikassa – musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus Toimittajat Lassi Kokkonen & Tuomas Pelttari & Jean Ramsay & Ilari Reuhkala
247 sivua
Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2021

Kirjastot ja kaupallisuus
Toimittaja Tuomas Kilpi
92 sivua
Oppian 2021

Ääniä tulevaisuudesta – musiikki, kirjastot ja mahdollisuudet
Ilona Heinonen
92 sivua
Tampereen kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä 2022

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Tampereen konservatorion puhallinorkesteriaineiston digitointihanke käynnistyy • Intervalli 1/2022

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Tampereen konservatorion kirjaston nuottiaineistoa Kuva: Heikki Kokko

Tampereen konservatoriolla on pitkät ja kunniakkaat perinteet puhallinorkesterimusiikin kouluttamisessa sekä esittämisessä Suomessa. Oppilaitoksessa toimii tällä hetkellä neljä eri tasoista puhallinorkesteria, joissa puhallinsoittimien oppilaat ja opiskelijat suorittavat yhteismusisoinnin opintokokonaisuuksiaan. Oppilaitoksen tarpeisiin on vuosien saatossa hankittu runsaasti puhallinorkesterinuotteja ja tällä hetkellä nuotistomme kattaakin jo yli kolmesataa nidettä klassikoista modernimpiin sovituksiin. Työskentelen kirjastonhoitajana Tampereen konservatoriossa ja minun työnkuvaani on integroitu myös nuotistonhoitajan työt oppilaitoksen isoimmille orkestereille mukaan luettuna Tampereen konservatorion puhallinorkestereiden kruununjalokivi, Bofori.

Puhallinorkestereiden nuottiaineistolle ominainen piirre on kokoonpanon luonteesta johtuen niiden lukuisat erilliset stemmat. Sinfoniselle puhallinorkesterille kirjoitetussa tai sovitetussa teoksessa on yleensä useita kymmeniä erillisiä stemmoja. Stemmojen suuri lukumäärä aiheuttaa haasteita aineiston hallinnan suhteen sekä tekee siitä riskialttiimman kadonneiden stemmojen aiheuttamille ongelmille. Huonolla tuurilla alkuperäisessä aineistossa ei ole kuin yksi kappale jotain tiettyä stemmaa, ja jos se katoaa, voi aineisto olla jopa käyttökelvoton ainakin sen alkuperäisen sovituksen tarkoituksessa.

Tästä aineiston erityislaatuisuudesta johtuen oppilaitoksemme opettajakunnasta esitettiin pyyntö selvittää mahdollisuutta nuottiaineiston digitaaliselle käytettävyydelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön musiikkioppilaitoksille valtakunnallisesti kustantaman kopiointiluvan turvin kyseisen kaltaista digitaalista aineistopankkia ei kuitenkaan ollut mahdollista perustaa. Nuottikustannustoiminta on vielä ainakin toistaiseksi ottanut varsin maltillisia askeleita digitalisaation saralla ja edelleen suurelta osin nuottiaineiston parissa toimitaan lähinnä painettujen nuottien parissa. Siinä missä edellä mainittu musiikkioppilaitosten kopiointilupa antaa mahdollisuuksia myös painettujen nuottien joustavampaan käyttöön musiikkioppilaitoksissa, se sisältää tiettyjä merkittäviä rajoituksia erityisesti orkesteritoiminnan kannalta. Tähän on toki olemassa aidot perusteet kustannusalan ansaintalogiikan näkökulmasta, mutta se ei sinänsä ole tämän teksti pohdinnan tai selvittelyn aihe. Digitaalisia nuottipalveluita on tullut markkinoille viime vuosina enemmän ja osa kustantajistakin myy niitä omaan katalogiinsa perustuen. Tällä hetkellä kuitenkin digitaaliset nuottipalvelut ovat selkeästi suunnattu henkilökäyttäjille ja instituutioiden käyttöehdot sekä hinnoittelu ainakin toistaiseksi asettaa niiden käytölle ainakin meidän tapauksessamme ylitsepääsemättömiä haasteita.

Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähestyimme oikeudenhaltijoiden edunvalvojaa, Kopiostoa, suoraan asian tiimoilta. Olimme tietoisia, että esimerkiksi Puolustusvoimilla on ainakin osin käytettävissään digitaalinen nuotisto heidän orkesteritoimintaansa varten ja selvitettyämme asiaa ilmeni heidän tarpeisiinsa olleen tehty erillinen kahdenvälinen sopimus asian mahdollistamiseksi. Otin yhteyttä Kopiostoon tiedustellakseni vastaavan kaltaisen sopimuksen mahdollisuutta oppilaitoksellemme ja tuosta alkoi noin puolitoista vuotta kestänyt selvitystyö pilottisopimuksen syntymiseksi.

Nyt voinkin ylpeänä kertoa, että alkuvuodesta 2022 sopimus puhallinorkesteriaineistomme digitoimiseksi sai viralliset allekirjoituksensa. Sopimuksen luottamuksellisuudesta johtuen en voi sen sisältöä avata enempää kuin kertomalla sen olevan luonteeltaan määräaikainen pilottihanke. Olen iloinen sopimuksen syntymisestä muutamastakin syystä: jouduimme aiemmin ottamaan vuosittain tuhansia sivuja harjoituskopioita alkuperäisistä stemmoista ja näin ollen käyttämään myös lukemattoman määrän työtunteja kunkin harjoiteltavan kappaleen aineiston valmisteluun. Kopiopaperin säästäminen oli yksi tämän hankkeen tavoitteista myös ympäristön näkökulmasta, vaikkei aineiston siirtäminen digitaaliseksi täysin sen ympäristön vaikutuksia mitätöikään, mikäli servereiden energian tarpeet otetaan laskuissa huomioon. Näin kirjastotyöntekijän näkökulmasta myös ainainen huoli alkuperäisen aineiston säilyvyyden suhteen on ainakin puhallinorkesteriaineiston osalta laantunut merkittävästi. Tämän projektin turvin pystymme digitoimaan myös vanhemmat ja harvinaisemmaksi käyneet puhallinorkesteriaineistot, jotka eivät enää kestäisi normaalia oppilaitoskäyttöä.

Tällä hetkellä olen tekemässä itse digitointityötä ja tavoitteenani on saada syyslukukauden alkuun mennessä olennaisimman ohjelmiston digitoinnit valmiiksi, jotta orkestereiden käytössään olisi heti syksystä lähtien heidän tuolloin tarvitsemansa aineisto. Työ on tarkkaa ja kärsivällisyyttä vaativaa käsityötä, sillä nuottipaperien koot harvemmin vastaavat yleisiä metrikokojamme ja käsiteltävä aineisto on paikoin jo melko haurasta. Toisinaan alkuperäisestä aineistosta on saatava siivottua pois sinne tehdyt merkinnät, jotteivat ne tule ikuistetuksi digitoinnin yhteydessä. Skannattavana on useita tuhansia sivuja, joten työ tulee vaatimaan merkittävästi omaa työpanostani kuluvana vuonna. Itse digitointityö tuo kuitenkin myös mukavaa vaihtelua arkirutiineihini ja se antaa minullekin mahdollisuuden kehittää osaamistani digitaalisten työkalujen parissa.

Digitalisaatio on yksi maailman merkittävimmistä megatrendeistä ja uskon sen ennen pitkää vaikuttavan myös nuottijulkaisuihin ja niiden käytettävyyteen nykyistä laajemmin. Painetulla nuotilla tulee kuitenkin olemaan käyttäjänsä ja paikkansa vielä pitkään, mutta näkisin mielelläni myös instituutioiden käytössä digitaaliset aineistot nykyistä laajemmin. Tämä meidän projektimme on yksi pieni askel tätä kohden.

Teksti ja kuva: Heikki Kokko

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Musiikin luettelointia Varastokirjastossa • Intervalli 1/2022

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Musiikin varastoinnista on käyty keskustelua musiikkikirjastokentällä jo pitkään, ja Tuomas Pelttarin vuonna 2017 tekemän Musiikin varastointiselvityksen pohjalta aineistoja lähetetään nykyään Varastokirjastolle tasaista tahtia. Koska kirjastoille on kertynyt varastointivelkaa, aineistoja ei saada siirrettyä Kuopioon hetkessä.

Varastokirjastossa pääpaino aineiston käsittelyssä on OKM:n ja Varastokirjaston johtokunnan linjausten mukaan paperisessa aineistossa. Niinpä musiikkia voidaan käsitellä em. aineiston käsittelyn salliessa siten, että tämä perustyö kyetään hoitamaan tulosopimuksen mukaisesti. Musiikkiaineiston luettelointityö etenee kuitenkin varsin mukavaa tahtia koko ajan. Tässä kirjoituksessa asiaa pohtii arjen tasolla Varastokirjaston uusin työntekijä Tiina Kolehmainen.

Tiina Kolehmainen. Kuva: Anu Tanninen
Tiina Kolehmainen. Kuva: Anu Tanninen

Varastokirjaston musiikkikokoelmiin kuuluu nuotteja, LP-levyjä ja CD-levyjä. Kaikki tietokannassa olevat aineistot ovat asiakaskirjastojen lainattavissa, ja kaukopalvelupyynnöt musiikkiaineistoon tehdään Vaari-Finnassa samalla tavoin kuin kirjoihin ja lehtiinkin. Myös laina-aika ja uusintakäytänteet ovat samat. Musiikkiaineiston lähettäminen Varastokirjastoon tapahtuu koordinoidusti ja siitä tulee aina sopia erikseen – asiasta voi olla yhteydessä joko YKN:n asettamaan musiikkiaineistojen varastointityöryhmään tai toimistopäällikköömme Sirpa Janhoseen.

Kirjoittajasta

Olen siis Tiina Kolehmainen, melko lailla uusi tulokas (musiikki)kirjastokentällä. Päädyin Varastokirjastolle töihin reilu vuosi sitten monen mutkan kautta, vaikka maantieteellinen etäisyys lapsuudenkodistani Kuopion Päivärantaan ei järin pitkä olekaan. Olen ollut aktiivinen musiikin harrastaja ja musiikkikirjastojen käyttäjä jo nuoruusiästä lähtien. Soitin teini-ikäisenä pianoa kotikuntani kansalaisopistossa ja sen jälkeen Kuopion musiikinystäväin musiikkiopistossa, minkä vuoksi olen kantanut valehtelematta satoja nuottikirjoja kirjastosta kotiin (ja takaisin!) nuoresta iästä lähtien. Myös kirjastojen äänitelainaus tuli tutuksi jo tuolloin.

Aktiivisten musiikin harrastusvuosien jälkeen oli luontevaa jatkaa alan opiskelua myös ammattitasolla. Päädyin Kuopiosta Jyväskylään, missä suoritin rinnakkain filosofian maisterin tutkinnon musiikkitieteestä sekä muusikon 2. asteen ammattitutkinnon pääaineenani klassinen pianonsoitto. Ammattiopiskelujen aikana yleisten kirjastojen nuotti- ja äänitelainauksen lisäksi tutuiksi tulivat myös musiikkioppilaitoskirjastojen tarjoamat palvelut, kuten lisenssit erilaisiin verkkopalveluihin ja pianoharjoittelukopit yliopistolla silloisessa Musican kirjastossa. Musiikkiopintojen jälkeen täydensin osaamistani vielä kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomitutkinnolla Oulun ammattikorkeakoulussa ollen osa viimeistä OAMK:ssa aloittanutta KIR-vuosikurssia.

Opiskeluvuosieni jälkeen päädyin pariksi vuodeksi informaatikon sijaiseksi Kuopion kaupunginkirjaston musiikkiosastolle. Siellä pääsin tarkastelemaan musiikkikirjastojen arkea asiakasnäkökulman sijaan henkilökunnan vinkkelistä ja opin paljon uutta kokoelmista, musiikin tiedonhausta ja musiikkikirjastojen laajasta toimintakentästä tapahtumineen ja soitinlainauksineen. Luettelointi ei sen sijaan vielä tuolloin ollut osa työnkuvaani. Musiikkiosastolla työskentely auttoi minua myös käytännön tasolla hahmottamaan, miten suuri tarve musiikin valtakunnalliselle varastoinnille on. Iloitsen suuresti siitä, että se on musiikin varastointiselvityksen ja aktiivisen yhteistyön myötä edennyt näin hyvään pisteeseen ja kannatan ehdottomasti asian kehittämistä myös edelleen.

Työ Varastokirjastolla

Aloitin sijaisuuteni Varastokirjastolla tammikuussa 2021 ja työnkuvaani kuuluvat sekä luettelointi että kaukopalvelu. Luettelointityö painottuu musiikkiin ja erityisesti klassisen LP-levyihin ja nuotteihin. Välillä teen myös monografialuettelointia. Lisäksi kirjaan kokoelmiimme CD-levyjä, mutta ne tulevat Varastokirjastolle LowTag -merkittyinä, joten meidän ei tarvitse tehdä itse varsinaista luettelointityötä. (LowTagaaminen tarkoittaa sitä, että lähettävä kirjasto tekee levyn tietueeseen valmiiksi Vaari-omistajuuden, ja me lisäämme vain niteen jo olemassa olevaan tietueeseen.)

Luetteloinnin lisäksi työskentelen välillä myös kaukopalvelussa, mikä on mukavaa vaihtelua staattiselle ja pikkutarkalle toimistotyölle. Kaukopalvelupäivinä vastailen asiakkaiden yhteydenottoihin puhelimitse ja sähköpostitse, käsittelen palautuksia ja hyllytän niitä sekä noudan tilauksia hyllyistä joko kävellen tai potkulaudalla ajellen. Lisäksi teen postitusvuoroja eli pakkaan lähtevää aineistoa.

Varastokirjaston luettelointityö tehdään Alephissa, mistä tietueet siirtyvät omaan kirjastojärjestelmäämme Kohaan. Hyödynnämme mahdollisimman paljon jo olemassa olevia tietueita. Meillä on mahdollisuus poimia tietueita myös maailman tietokannoista BookWhere-ohjelmalla. Näiden lisäksi käytän usein apuvälineenä muun muassa verkkopalvelu Discogsia, joka tarjoaa hämmästyttävän paljon tietoa vanhoistakin aineistoista ja on iso apu erityisesti LP-levyjen työstämisessä. Suosittelen Discogsia lämpimästi jokaisen musiikkikirjastolaisen työkalupakkiin!

Vaikka Varastokirjastolla käytetään luetteloinnissa mahdollisimman paljon valmiita tietueita ja pohjia, vanhan musiikin kohdalla joudumme tekemään paljon myös primääriluettelointia. Jos tarkastellaan Varastokirjaston tilastoja vuodelta 2021, monografioiden (kirjat) luettelointi jakaantui talossamme seuraavasti:

• Melindasta poimittuja 67 %
• BookWhere-poimittuja 17 % ja
• primääriluetteloituja 16 %

Musiikkiaineistojen (LP-levyt) vastaava tilasto.
Huom! CD-levyt eivät ole tässä tilastossa mukana.

• Melindasta poimittuja 19 %
• Bookwhere-poimittuja 14 % ja
• primääriluetteloituja 67 %

Itse luetteloimastamme ääniteaineistosta siis yli puolet on sellaista, ettei sille löydy sopivaa tietuetta käyttämistämme tietokannoista. Primääriluetteloinnin määrä musiikkiaineistossa on tämän vuoksi paljon suurempi kuin monografioiden kohdalla ja tarkoittaa luonnollisesti myös siitä, että näiden aineistolajien luettelointi on työläämpää ja hitaampaa. Myös luetteloitavat määrät ovat isoja.

Klassisen musiikin luetteloinnista

Kun Kari Paakkinen alkoi noin vuosi sitten opettaa minulle musiikin luettelointia ja siihen liittyviä kiemuroita täällä Varastokirjastolla, minua auttoi jonkin verran aiempi työkokemus musiikkikirjastotyöstä. Olin esimerkiksi käyttänyt yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloja tehdessäni taidemusiikin tiedonhakuja edellisessä työpaikassani. Minulla oli myös kirjastoalan opinnoissa suoritetun luettelointikurssin ja siihen liittyvän harjoittelun ansiosta perustaidot luetteloinnista – joskaan ei suoranaisesti musiikkiaineiston luetteloinnista. Toki myös musiikin laajamittainen ymmärtäminen, nuotinlukutaito ja terminologian tuntemus ovat olleet eduksi. Olen kuluneen vuoden aikana oppinut paljon uutta – silti tuntuu, että aiheeseen perehtyminen jatkuu edelleen ja mutkikkaita tapauksia tulee vastaan päivittäin.

Haastavinta luettelointityössä ja asioiden omaksumisessa on ollut ehdottomasti eri aikakausien tietueiden kerrostumat ja niiden ymmärtäminen. Opinnoissani ja työurallani on jo ”puhuttu RDA:ta”. Varastokirjaston luettelointityö eroaa kuitenkin monesta muusta kirjastosta siinä, että käsittelemämme aineisto on pääosin vanhaa. Tämän vuoksi myös iso osa poimimistamme tietueista on tehty aikana ennen RDA:ta. Uuden työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kun ensin on saanut luotua jonkinlaisen ymmärryksen siitä, kuinka tietue muodostuu RDA:n pohjalta, tämän jälkeen täytyy ymmärtää myös, miksi jokin vanha tietue ei näihin sääntöihin taivukaan. Vanhempia ohjeistuksia on puolestaan vaikea löytää esimerkiksi verkosta. Ensimmäisinä viikkoina tuntui, että pääni oli aivan solmussa tässä sääntöviidakossa – miksi tässä tietueessa asia on tehty näin, vaikka juuri luin ohjeesta, että sen kuuluisi olla eri tavalla?

Taidemusiikin osalta sävellysten nimettömyys ja erilaiset numerointikäytännöt ovat kieltämättä haaste sekä luetteloinnin että tiedonhaun kannalta. Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelot auttavat, mutta käsittelemme paljon aineistoa myös harvinaisemmilta säveltäjiltä, joista ei ole valmista luetteloa. Vanhoissa LP-levyissä on myös ristiriitaisuutta aineiston sisällä: on esimerkiksi aivan tavallista, että musiikkiteos on nimetty eri tavalla levyn keskiössä ja levyn kannessa, eikä esimerkiksi julkaisuvuotta ole merkitty lainkaan. Levyillä ei ole myöskään lähellekään aina kokoavaa nimekettä, minkä vuoksi jo pelkän 245-kentän muodostaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia – samalla älppärillä saattaa olla vaikkapa kuusi eri teosta, kaikki eri säveltäjiltä.

Kimurantteja ovat myös tapaukset, joissa levyn tietoihin ei ole painettu ollenkaan teosnumerointia tai esimerkiksi sävellajimerkintää, mikä vaikeuttaa ja hidastaa huomattavasti oikean yhtenäistetyn nimekkeen löytämistä. Haettavuuden kannalta inhokkisäveltäjäkseni on noussut Vivaldi kirjavien numerointikäytänteidensä ansiosta: välillä vastaan tulee opusnumero, välillä P-numero, välillä RV-numero ja niin edelleen. Myös renessanssiajan säveltäjien teosviidakko saa välillä huokailemaan ja tuijottamaan lasittunein silmin työhuoneessamme sinnikkäästi kukkivaa isoa amaryllista tai seuraamaan isosta ikkunasta, hulahtavatko lähilammen pilkkijät jäihin nyt vai huomenna.

Kun itse olin musiikkikirjastojen aktiiviasiakas ja sen jälkeen yleisen kirjaston musiikin asiakaspalvelija enkä ollut vastuussa luetteloinnista, minulla oli paljon mielipiteitä siitä, millaisia tietueiden tulisi olla: täydellisiä ja kattavia. Edelleen ajattelen, että ihannetodellisuudessa olisi hyvä olla näin. Arkitodellisuus tulee vastaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun työtä tehdään ruohonjuuritasolla ja rajallisin resurssein. Jopa teknisten asioiden osaamista tärkeämpää musiikin luetteloinnissa onkin mielestäni kyky sietää tietynlaista keskeneräisyyttä, joka varsinkin vanhojen taidemusiikkiaineistojen parissa puurtaessa on jatkuvasti läsnä.

Perfektionismi on oman kokemukseni perusteella ominaisuus, josta minulle on elämässäni ollut hyötyä vain tiettyyn rajaan saakka. Parhaimmillaan sen avulla oppii asioita ja jaksaa puurtaa määrätietoisesti, pahimmillaan virheiden tekemisen pelko ja täydellisyyden tavoittelu lamauttavat ja hidastavat. Luetteloinnissa täydellisyyden nuoralla tasapainoilu tarkoittaa sitä, ettei tietueita missään nimessä voi huitaista menemään ihan noin vain, sillä ainakin ydinelementtien tulee olla oikein, jotta aineisto on löydettävissä. Jos ison aineistomäärän haluaa saada vietyä tietokantaan, työn on kuitenkin koko ajan edettävä myös määrällisesti. Asian voi kääntää toisaalta myös niin, että kokonaan luetteloimaton aineisto ei ole lainkaan asiakkaiden saatavissa – näin ollen sen vieminen järjestelmään edes minimitasolla on joka tapauksessa edistystä nollatasoon nähden.

Vaikka varsinkaan klassisen musiikin luettelointia ei valitettavasti voi sanoa helpoksi ja yksinkertaiseksi, on kuitenkin hyvä muistaa, että on paljon myös sellaista musiikkiaineistoa, joka taipuu formaattiin paremmin ja yksiselitteisemmin kuin meillä nyt työn alla olevat LP-levyt. LowTag-merkittyinä tulevien CD-levyjen tietueet ovat pääosin hyviä ja aineistot saadaan sen ansiosta hyllyyn nopeasti. Myös nuotteihin löytyy usein tietue joko Melindasta tai BookWheresta. Musiikkiaineistoa lisätään kokoelmaan säännöllisesti ja kun sen kattavuus koko ajan lisääntyy, myös lähettävä kirjasto pääsee tahollaan poistamaan tuplia jo siinä vaiheessa, kun käy aineistoaan läpi. Näin ollen kokoelmanhoitoon tulee lähettävissä kirjastoissa samankaltainen ote kuin kirjapuolella.

Lopuksi haluan myös muistuttaa, että meihin varastokirjastolaisiin voi aina olla yhteydessä jos kaipaa lisätietoja tai tarkennuksia jostakin Varastokirjaston aineistosta – oli se musiikkia tai jotakin muuta. Tällöin kipaisemme levyn, nuotin, kirjan tai lehden hyllystä lähempään tarkasteluun ja voimme antaa siitä lisätietoja puhelimessa tai sähköpostilla. Se on keskeinen osa työtämme ja asiakaspalveluamme. Henkilökohtaisesti iloitsen joka kerta suuresti, kun musiikkiaineisoomme tulee lainauspyyntöjä. Jokainen lähtevä laina on palkinto myös tehdystä luettelointityöstä, sillä aineistot ovat nimenomaan käyttämistä varten!

Tiina Kolehmainen

Ota yhteyttä

Varastokirjasto
Sirpa Janhonen • sirpa.janhonen@nrl.fi
Tiina Kolehmainen • tiina.kolehmainen@nrl.fi

Musiikkiaineistojen varastointityöryhmä | YKN
Tuomas Pelttari • tuomas.pelttari@hel.fi

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Paperi, vinyyli vai bitti? – pohdintoja kokoelmatyöstä digitalisoituvassa (musiikki)kirjastossa • Intervalli 1/2022

Teksti: Pauliina Isomäki (opettaja) ja Riku Lehtimäki (opiskelija)

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Opetan Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja informaatioalan opiskelijoille mm. kirjaston kokoelmatyötä. Kirjastoalan ammattiaineiden opintopaketti on varsin tiivis, eikä siihen valitettavasti mahdu musiikkikirjastotyölle omaa kokonaisuutta. Opintojaksolla Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto pitäisi pystyä jollakin tavalla kattamaan eri aineistolajit.

Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen kirjasto Lemppari. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba
Turun ammattikorkeakoulun Kupittaan kampuksen kirjasto Lemppari. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba

Kokoelmatyön opetuksessa harmina on ollut myös suomenkielisen kirjallisuuden vähäisyys, sillä alan perusteos Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoriat, menetelmät, käytäntö (Wilén & Kortelainen, Yliopistopaino 2007) alkaa olla kovin vanhentunut. Kirjan ilmestymisen jälkeen on tapahtunut paljon kirjastojen sähköisissä aineistoissa sekä kirjastokimppojen yhteistyössä ja kellutuksessa. Pirjo Tuomen väitöskirja Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena vuodelta 2017 tuo onneksi tuoreempaa näkökulmaa erityisesti kaunokirjallisuuden valintaan. Musiikkiaineistojen kanssa työskentelyyn ei näissä kummassakaan puututa. Tämän vuoksi olinkin ilahtunut Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen antologiasta Maagisessa paikassa: musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus, joka sisältää monenlaisia tuoreita näkökulmia sekä kirjastoammattilaisilta että kirjaston käyttäjiltä.

Syksyllä 2021 pyysin opiskelijoita lukemaan Kokoelmien kehittäminen ja kuvaileva metatieto -kurssin lopputenttiä varten em. antologiasta Heikki Poroilan ja Pekka Gronowin painavat artikkelit. Kysymyksen tenttiin muotoilin näin: Vertaile kirja- ja musiikkiaineistojen kokoelmatyön haasteita. Hyödynnä tekstissäsi koeaineiston lähteitä: Tuomi; Gronow; Poroila; Wilen & Kortelainen. Vastauksina sain kiinnostavia ja syvällisiäkin pohdintoja, joista tässä korkeakouludiplomiopiskelija Riku Lehtimäen tenttivastaus.

Kirjastojen aineistovalinta sähköisessä murroksessa

Aineistovalinta on perinteisesti ollut yksi olennaisimmista kirjastonhoitajien osaamisalueista. Se on elimellisen tärkeä toiminto kirjastojen toiminnan ja tehtävien osalta. Kirjastonhoitajat ovat suuren portin vartijoina, koska he päättävät, mitä asiakkaat pystyvät kirjastosta lainaamaan. Kirjastojen hankintaan on tullut 2000-luvulla merkittäviä muutoksia sähköisten aineistojen myötä, mutta perinteistä kirjavalintaa e-kirjat eivät ole syrjäyttäneet. Tässä esseessä käsittelen ensin hankinnan teorioita ja yleisiä tarkastelua ja myöhemmin keskityn vertailemaan kirja-aineistojen hankintaa ja musiikkiaineistojen hankintaa tässä sähköisten aineistojen täyttämässä kentässä.

Aineistovalinnan teoreettisia lähtökohtia

Kokoelmatutkimukseen, ja sitä kautta myös aineistovalinnan tarkasteluun, on perinteisesti ollut kaksi lähtökohtaa: tiedonsosiologinen näkökulma ja käyttö- ja käyttäjänäkökulma (Wilén & Kortelainen 2007: 22). Ensimmäisessä kokoelma ja sen sisältämä tieto ovat itsearvoinen entiteetti, kun taas toisessa painotetaan käyttäjälähtöistä näkökulmaa, jossa kokoelman sisältö vastaa asiakkaiden tarpeeseen ja kysyntään. Tuomen (2017: 62–63) käytännönläheisemmässä määrittelyssä hän toteaa kyseen olevan siitä, halutaanko laittaa enemmän merkitystä laadulle (tiedonsosiologinen näkökulma) vai potentiaaliselle käytölle (käyttäjänäkökulma). Näistä ensimmäinen oli vahvasti läsnä julkisten kirjastojen juurilla 1900-luvun alkupuolella, kun taas käyttäjälähtöinen näkökulma on noussut vallalle 1960-luvun jälkeen (Tuomi 2017: 63).

Vaikka varmasti kummallakin näkökulmalla on ehdottomat kannattajansa, reaalimaailmassa kirjastoissa toteutettu kokoelmatyö asettuu janalle jonnekin näiden ääripäiden väliin. Tuomen (2017:63) mukaan kirjastojen aineistovalintaa onkin ohjannut maailmanlaajuisesti Shiyali Ramamrita Ranganathanin määrittelemä viisikohtainen ohjeistus: kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle lukijalle kirjansa, jokaiselle kirjalle lukijansa, säästä lukijan aikaa ja kirjasto on kasvava organismi. Ohjeet ovat monitulkintaiset, jopa runolliset, mutta niistä löytyy paljon hyvää pohjaa, jolle rakentaa aineistovalinnan periaatteita. Erityisen tärkeänä näen sen, että vaikka ohjeissa painotetaan käyttäjänäkökulmaa (kirjat ovat käyttöä varten, jokaiselle jotain, säästä lukijan aikaa), niin kolmas kohta ”jokaiselle kirjalle lukijansa” on tulkittavissa myös niin, että myös kokoelmalla itsellään ja sitä kautta kirjallisuudella on arvonsa. Nämä ohjeet ovatkin siis tietyllä tavalla kahden teoreettisen tulokulman synteesi, joka kuvastaa nykypäivän reaalitilannetta edelleen varsin hyvin.

Aineistovalintaan vaikuttavat kuitenkin todella monet tekijät, kuten teosten laatu, kysyntä, tarpeellisuus kirjaston asiakaskunnalle, eettiset ja moraaliset kysymykset, käyttötarkoitus ja niin edelleen (Tuomi 2017: 67), joten valintaa tekevän kirjastonhoitajan asiantuntemus ja jatkuvasti päivittyvä osaaminen ovat ehdottoman tärkeä asia kokoelmaa kartutettaessa. Kokoelma ei kerry itsestään, vaan sitä rakennettaan ja hoidetaan systemaattisella ja määrätietoisella työllä. Siksi työn jatkuvuuden sujuvuuden ja kokoelman rakentumisen kannalta on olennaista, että kirjastonhoitajien ohjenuorana on selkeä kokoelmapolitiikka (Wilén & Kortelainen 2007: 89), jossa on määritelty ohjenuoria valintaan.

Fyysiset aineistohankinnat: kirjat ja levyt

Fyysiset kirjat ovat pitäneet hyvin paikkansa kirjaston kokoelman suurena sydämenä siitä huolimatta, että viime vuosina e-kirjat ja äänikirjat ovat yleistyneet vauhdilla. Esimerkiksi Heinolan kaupunginkirjastossa, jossa työskentelen, leijonanosa hankintabudjetista käytetään edelleen fyysisten kirjojen hankintaan. Fyysisiä kirjoja lainataan ja luetaan, kaupaksi käyvät niin kaunokirjalliset teokset kuin tietokirjatkin, joten niiden hankinnassa käyttäjäläheistä näkökulmaa on helpompi käyttää hankintojen pohdintaan ja perusteluun. Toki reaalimaailmassa valintaan käytetään harkintaa erilaisten näkökulmien kautta, ei pelkästään käyttäjänäkökulmasta. Laatunäkökulmat ovat varmasti mukana harkinnassa, erityisesti tietokirjallisuuden puolella. Haasteiksi nousevatkin siis runsaasta tarjonnasta oman kirjaston asiakkaille ja kokoelmaan sopivien teosten valinta, eräänlainen runsaudenpula.

Musiikkiosastolla murros on ollut kuitenkin nopeampi ja suurempi kuin kirjojen puolella: 2000-luvulla fyysisten äänitteiden (käytännössä siis CD-levyjen) lainaus on laskenut jo murto-osaan siitä, mitä se oli 1990-luvulla (Gronow 2021: 17) samalla, kun nuottien ja partituurien lainaus on pysynyt jotakuinkin samoissa lukemissa. Tämä näkyy esimerkiksi Heinolassa niin, että äänitteiden hankintaan määritelty siivu budjetista on pienentynyt vuosi vuodelta. Poroila (2021: 35) huomauttaa, että myös musiikkiosastojen käyttö on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kun 1970- ja 1980-luvulla erityisesti nuoriso kuunteli musiikkia ahkerasti kirjaston musiikkiosastolla, tuo käyttö on jäänyt kokonaan pois.

Kirjojen hankintaa on siis helpompi perustella käyttäjälähtöisestä näkökulmasta, koska kirjat löytävät lukijansa. Fyysiset äänitteet olivat pitkään musiikkiosaston lainojen suuri massa, mutta nykyään niiden hankintaa on yhä vaikeampi perustella käyttäjänäkökulmasta: jos käyttöä ei ole, tulisiko levyjä silti hankkia? Esimerkiksi Espoon kaupunginkirjasto on linjannut, että se lopettaa 2022 fyysisten äänitteiden hankinnan. Tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävä linjaus kahdesta syystä: kysyntä pienenee ja onko CD-levy formaattina enää lainaajan aikaa säästävä? Perinteinen kirja perustelee paikkansa näppärällä käyttöliittymällään ja käytettävyydellään. Nykyään fyysinen optinen asema alkaa olla musiikinharrastajien hifi-laitteita lukuun ottamatta harvinaisuus. Myös elokuvien hankinta DVD-levyillä lienee kulkemassa hiljalleen samaan suuntaan.

Äänitehankintaa täytyykin siis tänä päivänä pyrkiä perustelemaan enemmän tiedonsosiologisesta näkökulmasta: kokoelmalla ylläpidetään kulttuuriperintöä ja säilötään kulttuuria. Tämä on ajatuksena kannatettava ja mainio, mutta kenties tällaiseen arkistointimaiseen tarpeeseen vastaisi paremmin kansallinen musiikkikirjasto kuin se, että jokainen kaupunginkirjasto hankkii tahollaan samat uutuuslevyt ja poistaa ne muutaman vuoden kuluttua lainojen lopahdettua.

Musiikkiosastojen fyysisiä aineistohankintoja täytyy siis miettiä muiden aineistojen kuin äänitteiden puolelta. Poroila (2021: 39) toteaa, että verkon kautta edelleen heikosti saatavat sisällöt, kuten musiikkilehdet, uudet nuotit ja monografiat ovat edelleen olennaisia hankintoja musiikkikirjastoille. Olen tästä ehdottomasti samaa mieltä ja korostaisin myös uusia, toiminnallisia painotuksia hankintoihin, esimerkiksi lainattavat soittimet ovat luonnollista jatkumoa musiikkikirjaston perinteisille aineistoille. Hankinnassa tuleekin ottaa huomioon se, miten parhaiten hankkia asiakkaille pääsy erilaisten musiikkiaineistojen pariin käytettävissä olevilla resursseilla. Fyysisten levyjen hankinta ei tästäkään näkökulmasta ole prioriteetti.

Sähköiset palvelut ja aineistot

Digitaalisten sisältöjen nousu on totta niin musiikkiosastolla kuin sen ulkopuolellakin. Todennäköisesti kaikki kirjastot tarjoavat e-kirjoja ja e-äänikirjoja erilaisten palveluiden kautta (Ellibs lienee yksi tunnetuimmista), joiden kohdalla valintaprosessi on huomattavasti mutkikkaampi kuin fyysisten kirjojen. Valintakriteerit sähköisissä aineistoissa ja palveluissa ovat myös erilaisia kuin fyysisissä kirjoissa muun muassa siksi, että kirjat hankitaan palveluna palveluntuottajalta ja tämä asettaa rajoituksia valinnalle mm. aineistopakettien muodossa (Wilén & Kortelainen 2007: 77–78). Viimeaikainen haaste e-aineistojen hankinnassa on ollut se, että tietyt kustantajat ovat vetäneet e-kirjansa ja e-äänikirjansa kokonaan pois kirjastojen ulottuvilta, eli niitä ei saa hankittua kirjaston käyttöön lainkaan. Tämä on varsin uusi ja erilainen haaste kirjahankinnassa, ja asettaa myös uusia kysymyksiä siitä, ovatko ihmiset yhdenvertaisessa asemassa.

Lastu-kimpassa e-kirjojen valinta on keskitetty Lahden kaupunginkirjastoon. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi Hollolan kirjastonhoitajat eivät itse pääse valitsemaan sitä kokoelmaa, joka kirjastossa on sähköisesti tarjolla. Tämä on myös merkittävä muutos aiempaan ja asettaa omat haasteensa kokoelman hoitamiseen. E-kokoelma siis elää omaa elämäänsä ja kimpan kirjastojen fyysiset kokoelmat omaansa. Wilén (2007: 51) painottaakin, että painettujen aineistojen ja elektronisten aineistojen synteesin muodostaminen on suuri haaste kirjastoalalle.

Musiikkikirjastojen puolella sähköiset palvelut ovat niin ikään luoneet kirjastolle paineen uusiutua. Levyjen lainauksen laskusta on usein haettu syyllistä sähköisistä streamauspalveluista ja niiden suuresta valikoimasta (Poroila 2021: 38), mutta tämä jättää edelleen kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu musiikille, joka ei ole esimerkiksi Spotifyn valikoimassa? Saati sitten asiakkaiden yhdenvertaisuudelle, jos kirjasto sanoo äänitteitä kysyvälle asiakkaalle ”eioo” ja suosittelee hankkimaan maksullisen palvelun? Jossain määrin kirjastot ovat pyrkineet vastaamaan myös tähän haasteeseen hankkimalla esimerkiksi Naxos Music Library -palvelun, jonka kautta asiakkaat voivat kuunnella klassiseen musiikkiin painottunutta kokoelmaa, valitettavasti kuitenkin suuremman ”markkinan” eli populaarimusiikin, puolella vastaavaa palvelua kirjastoilla ei ole tarjota (Poroila: 38–39), koska kaupalliset toimijat eivät sellaista ole realistiseen hintaan pystyneet (tai halunneet) kirjastoille tarjota. Olemme siis tällä hetkellä pattitilanteessa, jossa asiakkaat eivät enää halua lainata suurissa määrin fyysisiä äänitteitä, mutta kirjasto ei voi tarjota populaarimusiikkia verkkopalveluiden kautta asiakkaiden kuunneltavaksi.

Gronow (2021: 20–21) nostaa esille myös sen ongelman, että kaupallisten streamauspalveluiden valikoima kattaa hyvin CD-aikana ja sen jälkeen äänitetyn musiikin, mutta sitä vanhemmat levytykset ovat palveluissa paljon huonommin saatavilla. Dokumentointi ja luettelointi ovat myös todella heikkotasoista, jopa niin pitkälle, että esimerkiksi Spotifysta klassisen musiikin etsiminen on tuskastuttavaa puuhaa. Ehkä juuri tämä olisi asia, johon kirjastoammattilaiset voisivat vastata jonkinlaisen yhteisen kansallisen musiikkikirjaston muodossa: dokumentoida ja hankkia äänitteitä itseisarvoiseen kokoelmaan, joka olisi asiakkaiden käytettävissä mahdollisimman helposti. Vastaavanlaisia projekteja on Gronowin (2021: 26) mukaan vireillä mm. Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Yhteenveto

Elektroniset aineistot ovat siis aiheuttaneet muutospainetta siihen, mitä aineistoja kirjastoon hankitaan, koska kaikkien materiaalien hankintaa ei voi enää perustella samalla tavalla kuin menneisyydessä käytön ja asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. Muutos on ollut rajuinta fyysisten musiikkiäänitteiden kanssa, mutta erityisesti äänikirjat ovat olleet jo pitkään kasvava trendi kirja-alalla, ja kirjastojen täytyy valinnassaan ottaa tämä huomioon ja pyrkiä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin saatavilla olevilla resursseilla. Näen kuitenkin, että sähköisten aineistojen kanssa tarvitaan kansallisia ratkaisuja, jotta erilaiset palveluntarjoajat saadaan neuvottelupöytään, jossa myös kirjastojen hankkijoilla on enemmän pelimerkkejä käytettävissään kuin yksittäisillä kirjastoilla tai kirjastokimpoilla. Tämä pätee niin musiikkikirjastojen kuin muidenkin kirjastojen kohdalla.

Lähteet

Gronow: Tekeekö internet musiikkikirjastot tarpeettomiksi? (s. 15–31) Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry.
Poroila: Kohti Gronowin maksiimia – ajatuksia musiikista yleisten kirjastojen palveluna (s. 32–44). Kokkonen, L., Pelttari, T., Ramsay, J., Reuhkala, I. & Aho, M. (toim.) 2021. Maagisessa paikassa: Musiikkikirjastojen tuntematon tulevaisuus. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry.
Tuomi, Pirjo. 2017. Kaunokirjallisuus suomalaiselle yleiselle kirjastolle haasteena, rasitteena ja mahdollisuutena. Oulun yliopisto. Luvut 3.2 ja 8–10 (s. 59–84, s. 181–230)
Wilén, Raine & Kortelainen, Terttu. 2007. Kirjastokokoelmien kehittämisen ja arvioinnin perusteet: teoria, menetelmät, käytäntö. Helsinki: Palmenia.

Mikä korkeakouludiplomi?

• Turun AMK:n tarjoama kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomi on käytännönläheinen paketti kirjastoalan perusosaamista, jossa painotetaan ohjaustaitoja.
• Opiskelija suorittaa 60 opintopisteen kokonaisuuden kirjastoalan opintoja.
• Opintoihin kuuluu itsenäistä työskentelyä, ryhmätöitä ja verkkotapaamisia.
• Opinnot soveltuvat hyvin opiskelijalle, jolla on jo korkeakoulututkinto.

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Erityisen taidepäissään • Intervalli 1/2022

Pääkirjoitus

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Tiina Tolonen.Pari viikkoa sitten kuulin ystävältäni uuden sanan: taidepäissään. Toissailtana pääsin erään lempibändini keikalle ja jälkeenpäin kotona totesin olevani taidepäissäni. Tuntui, että leijuin maanpinnan yläpuolella, posket punoittivat ja korvissa kohisi kuin vastarakastuneella. Tajusin kuinka paljon olin kaivannut elävää musiikkia ja kuinka paljon myös artistit olivat kaivanneet elävälle yleisölle esiintymistä. Hyvä olo jatkui seuraavanakin päivänä. Aion lähitulevaisuudessa olla enemmänkin taidepäissään.

Musiikkikirjastolaisen elämä on siitä mukavaa, että pääsee tekemään työtä lempiasioidensa parissa. Muistan yhä kuinka itkin ilosta, kun sain ensimmäisen työsopimukseni näihin hommiin. Oli vaikea uskoa sitä, että joku oikeasti haluaa maksaa minulle tästä työstä. Nyt muistikuva oikeastaan naurattaa, ja itkettää eri syystä: nykyrahassa kuukausipalkka oli 1400 euroa. Palkalla ei ollut väliä, olihan kyseessä kutsumusammatti. Olin jo vasta lukemaan oppineena kolmevuotiaana ilmoittanut, että minusta tulee isona kirjastontäti. Kirjastoalan palkoissa ei tänäkään päivänä ole hurraamista ja monelle työssä tärkeinta on edelleen kutsumus.

Kirjastoja pidetään perinteisesti naisvaltaisina työpaikkoina, mutta olen kuullut viime aikoina huomioita siitä, että musiikkikirjastoista olisi tullut aiempaa enemmän miesvoittoisia. Taannoin eräässä kaupunginkirjastossa avoinna olleeseen tehtävään ei saatu yhtään naishakijaa. Mistä tämä johtuu? Onko musiikkiaineisto todella niin pelottavaa, kuin eräs naispuolinen kollega minulle kertoi. Hänen mukaansa musiikkiosastolle sijaistamaan joutuminen oli suorastaan järkytys eikä kukaan suostunut siihen vapaaehtoisesti. Mikä musiikkiaineistossa voi olla niin pelottavaa, että sitä ei haluta edes yrittää ottaa haltuun?

Ehkä on syytä paneutua siihen, mistä nykyiset musiikkikirjastolaiset ovat tulleet ja mikä sai heidät kiinnostumaan kirjastotyöstä nimenomaan musiikin parissa. Omista opiskeluajoistani on jo kauan, mutta edelleen muistan lämmöllä Hanna Laulajaisen opintojaksoa Oulun ammattikorkeakoulussa, joka keräsi yhteen musiikkikirjastotyöstä kiinnostuneet amk- ja yliopisto-opiskelijat. Hanna sytytti minussa intohimon luettelointiin. Musiikkiluokkalaisen päähän vuosien varrella kasaantunut tieto löysi kerralla käyttökohteensa.

Voimme yhtyä Helsingin Konservatorion informaatikko Ilkka Mikkolan toteamukseen, että musiikkikirjastotyö on erityinen kirjastotyön osa-alue. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sitä ei pidetä liian vaikeasti lähestyttävänä. Parhaiten lisäämme työmme arvostusta jakamalla omaa osaamistamme. Tässä Intervallin numerossa on hienolla tavalla edustettuna kaikkien kirjastosektoreiden musiikkiasiantuntemus, arkistoja unohtamatta. Pääsemme myös tutustumaan alan opiskelijan ja tuoreen musiikkikirjastolaisen ajatuksiin siitä, mikä tekee musiikkikirjastotyöstä erityisen.

Tiina Tolonen
Intervallin päätoimittaja

Intervalli 1/2022. Kansikuvassa: Pauliina Isomäki. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kansikuvassa: Pauliina Isomäki. Kuva: Sanni Koskimies-Chiba