Pekka Gronow katsoo Venäjälle
Harharetkiä YouTubessa • Osa 13
Latvia • Liettua • Norja • Saamelaiset • Georgia • Dagestan • Korea

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin kolmannentoista artikkelin aiheena on Venäjä. Sarjan kaikki osat ovat selattavissa kuvitetulla koontisivulla.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Venäjä

’Mantshurian kummut’, ’Valkoakaasiat’, ’Mustat silmät’, ’Katjusha’, ’Kasakkapartio’, ’Rakastan sinua elämä’, ’Gabrielle’, ’Lokki’, ’Ystävän laulu’, ’Laivat’, ’Miljoona ruusua’… luetteloa suomeksi käännetyistä venäläisistä lauluista voisi jatkaa loppumattomiin. Tähän verrattuna venäläistä populaarimusiikkia koskeva suomenkielinen kirjallisuus on yllättävän niukkaa. Kirjastosta ei löydy juuri muuta kuin Artemi Troitskin Terveisiä Tšaikovskille.

Troitskin kirja on sisäpiiriläisen kirjoittama kronikka venäläisen rockin kuumeisista syntyvuosista ennen Neuvostoliiton hajoamista. Rock saapui Neuvostoliittoon lähes yhtä varhain kuin Suomeenkin, mutta virallinen musiikkielämä vierasti sitä. Rockyhtyeet saivat esiintyä esikaupunkien nuorisotaloilla ja opiskelijaklubeilla, mutta radioon tai äänilevyille niillä ei ollut asiaa. Näin ollen tiedot neuvostorockin alkuvaiheista ovat pitkälti legendaa, soivia dokumentteja on säilynyt vain kotinauhoituksilla.

Ensimmäiset ”viralliset” rockfestivaalit ja levytykset olivat 1980-luvun alussa. Troitskin kirja ilmestyi 1988, kun neuvostorock oli Gorbatshovin ja perestroikan myötä jo nousukiidossa. Kirill Serebrennikovin hiljattain Suomessakin nähty elokuva Kesä (Leto, лето) oli mainio fiktiivinen kuvaus Leningradin rockskenestä 1980-luvun alkuvuosina. Sen voi hyvällä tuurilla löytää YouTubesta.

Elokuvan sankari on nuori Viktor Tsoi (1962–1990), venäläisten oma Jim Morrison, jonka haudalla on aina tuoreita kukkia. Tsoin Kino-yhtye on yksi venäläisen rockin suurista legendoista. Yhtyeen levytys ’Gruppa krovi’ (Veriryhmä, 1988) otti kantaa päättymässä olevaan Afganistanin sotaan tavalla, joka vielä pari vuotta aikaisemmin olisi johtanut pikaisiin sensuuritoimiin:

– Hihaan on kirjoitettu veriryhmäni
Hihaan on kirjoitettu henkilönumeroni
toivota minulle onnea taistelussa…

Laulusta on tehty Venäjällä musiikkivideo, jossa sota on käännetty tavalliseksi katutappeluksi. Kun Metallica vuonna 2019 vieraili Moskovassa, maailmankuulu yhtye esitti tribuutin Viktor Tsoille. Ohjelmassa oli ylimääräisenä numerona ’Gruppa krovi’. En osaa arvioida, kuinka hyvin James Hetfield äänsi venäjää, sillä lauluosuudesta vastasi stadionin 80 000 hengen yleisö, joka osasi sanat ulkoa. Esityksestä löytyy YouTubessa useita tallenteita.

Metallica: Gruppa krovi.

Terveisiä Tšaikovskille käy eloisalla tavalla läpi neuvostorockin syntyvaiheet ja tärkeimmät artistit. Tsoinin rinnalla kannattaa tutustua ainakin Boris Grebenštšikoviin. Akvarium-yhtyeen keulahahmo ja Venäjän Bob Dylan on yhä legenda Venäjän rockpiireissä. Niin kauan kun rock edusti venäjällä oppositiota, se huomioitiin lännen medioissa, ja rajuimmissa arvioissa rockin väitettiin jopa saaneen aikaan Neuvostoliiton kaatumisen. Nyt kun se on kaatunut, kukaan ei enää kirjoita siitä. ”BG” esiintyi pari vuotta sitten Suomessakin, mutta lehdistö vaikeni. Yleisö taisi olla lähinnä Suomessa asuvia venäläisiä.

1970-luvun venäläiset rokkarit eivät protestoineet ainoastaan neuvostojärjestelmää kohtaan. He olivat oppositiossa myös sen aikaista neuvostoviihdettä vastaan. Venäjän kielellä populaarimusiikin yleinen nimitys on estrada (эстрада). Se merkitsee suunnilleen samaa kuin englannin kielen ”variety”. Neuvostoliitto tuotti valtavat määrät ”estradaa”, se soi radiossa, televisiossa, elokuvissa, äänilevyillä ja jopa uimarannoilla. Iskelmäsäveltäjät kuuluivat maan parhaiten ansaitsevaan eliittiin.

Neuvostoliiton musiikkiteollisuudessa oli itse asiassa yllättävän paljon samoja piirteitä kuin Hollywoodin unelmatehtaassa. Pari vuotta sitten Suomen televisiossa esitettiin Valeri Todorovskin ohjaama mainio nykyvenäläinen sarja Suojasää (Ottepel). Tapahtumat sijoittuvat moskovalaiselle elokuvastudiolle vuonna 1961. Tekeillä on musiikkielokuva, mutta sarjassa juonta joudutaan muuttamaan, kun ministerin rouva pitää sitä liian uskallettuna. En ole löytänyt sarjasta DVD-versiota, mutta se löytyy kokonaisuudessaan YouTubesta, kun hakee alkuperäisellä nimellä latinalaisin tai kyrillisin kirjaimin (оттепель). Suojasään loppukohtaus.

Suuri osa estradasta oli tusinatavaraa, siinä missä läntiset iskelmätkin, mutta joukossa oli helmiä. Sen huomasivat suomalaiset levytuottajatkin, jotka vuolivat kultaa Raimonds Paulsin laululla ’Miljoona ruusua’. Vera Teleniuksen kultalevyn jälkeen laulun venäjänkielinen tulkitsija Alla Pugatšova kutsuttiin konsertoimaan Suomeen, ja myös hänen levynsä menestyivät hyvin.

Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan osanneet myydä omaa populaarikulttuuriaan länteen silloin, kun sillä olisi ollut kysyntää. Estrada-taiteilijat esiintyivät Suomessa pönäköissä ystävyystilaisuuksissa, eikä heidän todellisia ansioitaan oikein ymmärretty. Onneksi amerikkalainen slaavilaisen kirjallisuuden professori David MacFadyen on kirjoittanut venäläisen populaarimusiikin kehityksestä erinomaisen tutkielman. Sarjan keskeinen osa Red Stars löytyy myös suomalaisista kirjastoista.

MacFadyenin käy kirjassa läpi estradan keskeisiä hahmoja. Heihin kuuluvat Klavdia Shulzhenko, Iosif Kobzon, Edita Pieha, Sofia Rotaru, Valeri Leontjev ja Alla Pugatšova. Jokaisella oli oma persoonallinen ohjelmistonsa. Oman osansa saavat myös laulujen sanoittajat, jotka usein olivat tunnustettuja runoilijoita. Venäjänkieliset sanat Miljoonaan ruusuun (миллион алых роз) oli kirjoittanut Andrei Voznesenski, Venäjän Pentti Saarikoski. Laululla on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen tausta. Se kertoo georgialaisesta taidemaalarista Niko Pirosmanista, joka halusi lahjoittaa ihailemalleen näyttelijättärelle miljoona ruusua. Pirosmani kuoli nälkään vuonna 1918, mutta hänestä on tullut kansallissankari: hänen kuvansa koristaa uusia georgialaisia seteleitä. Laulun suomentaja ei kuitenkaan tuntenut sen enempää venäjän kieltä kuin Pirosmanin tarinaa, ja laulusta tuli lattea iskelmä.

MacFadyen näkee Pugatšovassa populaarimusiikin suurten hahmojen, kuten Judy Garlandin tai Frank Sinatran veroisen artistin. Hänen esimerkkinään ei ole ’Miljoona ruusua’, vaan Raimonds Paulsin ja Ilja Reznikin ’Maestro’, jonka Pugatšova levytti vuonna 1981. Laulu kertoo nuoresta taiteilijasta, joka näkee, kuinka hänen mentorinsa on saapunut konserttiin kuuntelemaan häntä. YouTubessa on konserttitulkinta, jossa Pugatšova innostuu improvisoimaan pianon ääressä kilpaa laulun säveltäjän kanssa.

Alla Pugatšova: Maestro.

Teossarjan ensimmäinen osa, hieman epäonnistuneesti nimetty Music for fat people käsittelee estradan syntyvaiheita tsaarin ajoista Stalinin kuolemaan. Teosta ei löydy suomalaisista kirjastoista, joten ostin sen nettikirjakaupasta. Otsikko viittaa kommunismin alkuaikoina käytyyn keskusteluun siitä, mikä oli sosialismiin sopivaa viihdettä (lopputuloksena oli, että melkein kaikki, kunhan se oli venäläisten tekemää). Kirjan keskeinen hahmo on odessalaissyntyinen orkesterinjohtaja Leonid Utjosov (1895–1982), neuvosto-jazzin isä. Utjosov sai ensimmäisenä viihdetaiteilijana arvostetun Neuvostoliiton kansaintaiteilijan tittelin, ei vain iskelmistään vaan myös rintamalla sodan aikana pitämistään sadoista konserteista. 

Utjosovin laulut kuuluvat venäläiseen kollektiiviseen muistiin samalla tavalla kuin Säkkijärven polkka suomalaiseen. Monia Utjosovin ohjelmistoon kuuluneita lauluja on käännetty suomeksikin, kuten ’Tumma yö’ (Тёмная ночь), jonka ovat levyttäneet Henry Theel, Georg Malmsten, Pasi Kaunisto, Taneli Mäkelä ja rautalankayhtye Esquires. ’Odessit Mishka’ (мишка одессит ) on kuuluisa laulu nuoresta pojasta, joka kaatui Odessan saarron aikana, mutta ei koskaan pelännyt, koska oli odessalainen (Utjosovin syntymäkaupunki !).

Otan näytteeksi kevyemmän mutta yhtä legendaarisen laulun, ’S Odesskovo kitsmana’ (С одесского кичмана). Se kertoo kahdesta konnasta, jotka karkaavat Odessan putkasta. Toinen haavoittuu pakoyrityksessä kuolettavasti ja vannottaa toveriaan: kerrothan äidille, että kaaduin urheasti sodassa. Laulusta kerrotaan vielä tänä päivänäkin Venäjällä monia tarinoita, joiden mukaan se oli aikanaan kielletty, kunnes kävi ilmi, että se kuului Stalinin suosikkeihin. YouTubesta löytyy myös uudesta venäläisestä tv-sarjasta pätkä, jossa fiktiivinen Utjosov esittää sen Kremlissä yhdessä fiktiivisen Stalinin kanssa. Kaksikymmenluvulla levytetty alkuperäisversio on kerännyt YouTubessa kaksi miljoonaa katsojaa ja yli tuhat kommenttia.

Utjosov: S Odesskovo kitshmana.

Jos haluaa perehtyä perusteellisemmin estradan alkuvuosiin, kannattaa siirtyä tietokantaan Russian Records. Se on venäläisten levykeräilijöiden voimannäyte, johon on dokumentoitu kymmeniä tuhansia 78 kierroksen levyjä. Useimmat ovat myös kuultavissa. Aineistoa voi hakea joko venäjäksi tai englanniksi. Tietokannasta löytyy lisäksi vanhoja levyluetteloita ja musiikkilehtiä digitoituina. 

Mennään kuitenkin ajassa eteenpäin. Millaista on venäläinen populaarimusiikki tänään, kolmekymmentä vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen? Ellei oteta huomioon venäläisten artistien vierailuja Eurovision laulukilpailuissa, siitä ei meillä tiedetä juuri mitään.

MacFadyenin trilogian kolmas osa, Estrada, on omistettu genren murrokselle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kirjoittaja osoittaa, miten vanhan järjestelmän sortuminen johti myös viihteessä ideologiseen murrokseen. Neuvostoliitossa estrada oli konservatoriossa koulutettujen säveltäjien ja artistien yksinoikeus, ulkopuolisilla ei ollut pääsyä suurille lavoille tai radioaalloille. Perestroika toi amatöörit esiin, jokainen syntikan ja rumpukoneen omistaja saattoi lähteä rundille, esiin nousivat Laskovyi main kaltaiset teinibändit.

Teos on ilmestynyt vuonna 2002, joten sekin on kohta kaksikymmentä vuotta vanha. Se jälkeisestä kehityksestä ei löydy kirjallisuutta suomeksi eikä juuri englanniksikaan, mutta voimme mennä suoraan alkulähteelle. Venäjälläkin musiikkibisnes on siirtynyt lähes kokonaisuudessaan internetiin, ja netin musiikkisivustoilta on helppo seurata, mikä Venäjällä on nykyisin suosittua. Aluksi voi googlata vaikkapa ”most popular songs in Russia”. 

Perinteinen estrada elää tänään Venäjällä, ja YouTubessa on valtava määrä neuvostonostalgiaa. Nuorison keskuudessa rap on kuitenkin ylivoimainen, ei niinkään länsimaisessa kuin venäläisessä muodossaan. Itse asiassa voitaisiin puhua venäläisen populaarimusiikin itämaistumisesta pikemmin kuin länsimaistumisesta. Kun katsoo Venäjän suosituimpien äänitteiden listoja, joka toinen artisti on kaukaisesta idästä. Edelleen suosittu Dima Bilan, Venäjän Euroviisuehdokas 2008, on kotoisin Karatšai-Tšerkessiasta. HammAli ja Navai, joilla on ollut useita suuri hittejä viime vuosina, ovat azerbaidzanilaisia. Nuori naisräppäri Instasamka, syksyn 2021 ykkösartisti, on syntynyt Tobolskissa, Siperiassa.

Kaukasialaisilla ja keskiaasialaisilla artisteilla alkaa olla Venäjällä sama rooli kuin latinoilla ja afroamerikkalaisilla Yhdysvalloissa: he tuovat uutta verta populaarimusiikkiin. Esimerkiksi sopii Islam Itljashevin tuore hitti ’Salam aleikum bratiam’, jossa lähetetään (venäjäksi) terveisiä kaikille Pohjois-Kaukasian veljille ingusseista tserkesseihin. Videolla esiintyvät tanssijat kantavat selässään näiden kansojen lippuja. Tämä posse ei ole New Yorkissa vaan vuoristotiellä Kaukasiassa. Itljashevin YouTube-kanavalla on jo lähes miljoona tilaaja ja videolla 68 miljoonaa katsojaa, pian ehkä sata miljoonaa, Inshallah!

Islam Itljashev: Salam aleikum bratiam.

Lue lisää venäläisestä populaarimusiikista

Russian Records | kotisivu 

Lue lisää venäläisestä musiikista
Finna.fi

Terveisiä Tšaikovskille – Rock Neuvostoliitossa Artemi Troitski & kääntäjä Anton Nikkilä, 195 sivua | Vastavoima 1988
Back In The USSR – The True Story of Rock In Russia Artemi Troitski, 154 pages | Omnibus 1987

Red Stars – Personality and the Soviet popular song 1955–1991 David MacFadyen, 319 pages | McGill-Queen’s University Press 2001

Estrada – Grand Narratives and the Philosophy of the Russian Popular Song since Perestroika David MacFadyen, 254 pages | McGill-Queen’s University Press 2002

Lue lisää Vladimir Vysotskista
Finna.fi

Ystävän laulu – Vladimir Vysotski • venäläisen näyttelijän, runoilijan ja laulajan elämästä ja tuotannosta  Koonnut ja suomentanut Antti Torvinen, 312 sivua | Antti Torvinen 2015

Kirjastoísta löytyy myös venäjänkielistä populaarimusiikkia koskevaa kirjallisuutta ja venäläisiä CD- ja DVD-levyjä. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on useita Pugatšova-aiheisia kirjoja.

VIA | ВИА, Вокально-инструментальный ансамбль 

VIA oli 1970- ja 80-luvun yleisnimitys laulu- ja soitinyhtyeille, joita monet pitivät Neuvostoliiton virallisena vaihtoehtona rockille. Tunnettuja VIA-yhtyeitä olivat mm.

Pesniary (Песняры) ja
Pojuschie Gitary (Поющие гитары) 

Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää luettelon tunnetuista VIA-yhtyeistä.

VIA-harrastajien oma internet-sivusto luetteloi toista sataa tunnettua yhtyettä, joilla on yhä omat faninsa.

Bardit

Bardit eli laulavat runoilijat olivat kiistelty genre, jonka tunnettuja edustajia olivat mm. Vladimir Vysotski (Владимир Высоцкий) ja Bulat Okudzava (Булат Окуджава). Venäjäksi genre on авторские песни. Venäjänkielinen wikipedia-artikkeli sisältää pitkän listan keskeisistä tekijöistä.

Apua kyrillisten kirjainten käyttöön

Niille, joilta venäjän kielen taito puuttuu, voi suositella kyrillisen kirjaimiston pikakurssia. Käyttämällä kyrillisiä (venäläisiä) kirjaimia, YouTubesta löytyy valtavasti enemmän venäläistä aineistoa kuin meidän kirjaimillamme. Kun pendelöi wikipediassa suomen, englannin ja venäjänkielisen version välillä, ei tarvitse syvällisiä kieliopintoja. Kun ensin löytää nimen venäjänkielisessä muodossa, copypaste-menetelmällä voi hakea YouTubesta venäjäksi. Google-kääntäjä toimii yllättävän venäjästä englanniksi tai suomeksi, wikipedian venäjänkielisistä artikkeleista saa paljon irti ilman kieliopintoja.

Seuraavaan on joitakin keskeisiä nimiä ja termejä, jotka auttavat aineiston löytämisessä. 

Akvarium  (Аквариум)
Alla Pugatšova (Алла Пугачёва)
Boris Grebenštšikov (Бори́с Гребенщико́в)
Edita Pieha (Эди́та Пье́ха)
Iosif Kobzon (Ио́сиф Кобзо́н)
Juri Antonov (Юрий Антонов)
Kino (Кино)
Klavdia Shulzhenko (Кла́вдия Шульже́нко)
Leonid Utjosov (Леонид Утёсов)
Mashina Vremeni (Машина времени)   
Suojasää (Оттепель)
Sofia Rotaru (Софи́я Рота́ру)
Valeri Leontiev (Валерий Леонтьев)
Viktor Tsoi (Ви́ктор Цой) 

Pekka Gronow

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 15.11.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari