Aiemmin tutkimusblogissa Kirjaston ääni – yleisten kirjastojen muuttuva äänimaisema julkaistut artikkelit on siirretty kirjastoblogiin Musiikki kuuluu kaikille. Kirjaston ääneen kirjoittivat vuonna 2016 Meri Kytö ja Minna Santaholma.

Kirjaston ääni | Facebook
Kirjaston ääni | SoundCloud
Kirjastot.fi | Yleisten kirjastojen muuttuva äänimaisema 2014–2018

Minna Santaholma • 23.12.2016

Monesti kun tiloja ja rakennuksia suunnitellaan, mietitään, mitä tilassa tehdään ja minkälainen kalustus siellä tulee olla. Tarvitaanko lokoisia nojatuoleja kohtaamisiin, onko kokousvarustus tarpeen, piristetäänkö tilaa pienillä taideteoksilla seinillä, mitä värejä käytetään. Tämä on kuitenkin vain yksi näkökulma, kun toimivaa tilaa suunnitellaan. Toinen näkökulma voisi olla valo ja luonnollisen sellaisen hyödyntäminen valaistuksen hoitamisessa. Mutta on vielä ainakin kolmas näkökulma. Sellainen, joka usein unohtuu visuaalisesti lahjakkailta suunnittelijoilta: ääni.

Kirjaston ääni

Ääniä syntyy aina, kun jotakin tehdään, myös kirjastossa. Kunnallisten kirjastojen käyttötavat ja palvelut, sekä niistä syntyvät äänet, ovat kehittyneet paljon viime vuosikymmeninä. Eivätkä vain kehittyneet, vaan niitä on tullut paljon lisää, kun toiminta on laajentunut yhteiseen tekemiseen esimerkiksi työpajojen ja tapahtumien muodossa sekä äänellisen kulttuurin muuttuessa.

Monista kirjastoista on muutosten myötä tullut hälyisiä ja rauhattomia, sillä tilan akustiikkaa eli vaikutusta ääneen ei ole muokattu nykyiseen tilanteeseen sopivaksi. Projektissa Kirjaston ääni – yleisten kirjastojen muuttuva äänimaisematähän ilmiöön tartuttiin ja selvitettiin, miten kirjastotilojen akustiikka oikeastaan liittyykään niihin henkilökunnan ja asiakkaiden kokemuksiin äänen häiritsemisestä. Aalto-yliopiston opiskelijana tein diplomityönäni tätä varten lukuisia mittauksia hankkeen viidessä tutkimuskirjastossa: Espoon Entressessä, Helsingin Malmilla, Vihdissä, Lappeenrannassa ja Seinäjoen Apilassa.

Tutkittujen kirjastojen yleiset akustiset ongelmat voidaan jakaa viiteen ryhmään: äänen leviäminen lasten- ja nuortenosastoilta muualle kirjastoon, äänen leviäminen kerroksesta toiseen, taustaäänitaso, jälkikaiunta ja ääneneristys. Tilasta riippuen toki jotkin näistä saattoivat selvästi korostua ja jokin ei ollut ongelma juuri tietyssä kirjastossa. Näitä ominaisuuksia mitattiin kuitenkin mahdollisuuksien mukaan kussakin kirjastossa, sillä tavoitteena oli vertailemalla selvittää, näkyykö jonkin mainitun ongelman läsnäolo tai puuttuminen mittaustuloksissa. Tuloksia verrattiin myös soveltuvin osin saatavilla oleviin suosituksiin, jolloin subjektiiviset havainnot saatiin yhdistettyä objektiivisiin akustiikan ohjeisiin. Lisäksi tutkittiin kuuntelukokeen avulla henkilökunnan mieltymyksiä erilaisiin akustisiin ympäristöihin.

Selvästi suurin osa mittaustuloksista tuki hyvin yllämainittujen ongelmien olemassaoloa: suosituksista poikettiin tai ne täytettiin vain vaivoin, kun jokin ongelma oli mainittu kyseisen kirjaston kohdalla. Kuuntelukoe puolestaan osoitti, että eri ihmiset pitävät erilaisista akustisista ympäristöistä kirjastossa. Yhdelle kaiunta ja sen myötä hieman epäselvempi puhe on olennaisempaa kuin toiselle tärkeä kaiunnattomuus, vaikka usein puheesta saa tällöin useammin selvää. Ratkaisujen lähtökohtana oli kuitenkin kaikkien havaittujen ongelmien poistaminen, sillä onhan sekä hiljainen puhe että kaiuton ääniympäristö todennäköisesti kaikkien mieleen.

* * *

Seuraavaksi lyhykäisesti havaintoja kustakin tutkimuskirjastosta. On tärkeää muistaa, että kaikissa kirjastoissa on myös paljon hyvää, vaikka alla onkin listattu lähinnä havainnot kunkin kirjaston akustisista ongelmista. Epätoivoon ei siis kannatakaan vaipua vaan sen sijaan voi ottaa härkää sarvista ja pohtia lopuksi annettuja neuvoja tilanteen parantamiseksi!

Entressen kirjastossa Espoossa asiat olivat suurelta osin hyvin. Lastenosaston sijainti on sellainen, että äänen kuulumista lähiympäristöön on vaikeaa estää, mutta kirjastosta löytyy myös rauhallisia paikkoja työskennellä sekä yksin että yhdessä. Nuortenosasto on sopivasti omassa siivessään, jolloin nuoretkin varmasti tuntevat sen paremmin omaksi tilakseen ja viihtyvät siellä. Entressessä ei myöskään kaikunut liikaa, mutta taustaääni oli hieman liian hiljaista.

Näkymä Entressen aulasta

Malmin kirjastossa Helsingissä paljon on laitettu pieneen tilaan, mikä tekee äänen hallinnasta haastavaa. Kirjastossa ei kaikunut suositusarvoihin verrattuna paljon, mutta kokoonsa nähden pääsali oli kaikuisampi kuin toivoisi, ja lisäksi hyvin hiljainen. Lasten ja nuorten kirkkaat äänet myös yltävät suhteellisen pienessä tilassa lähes pääsalin toiseen päähän. Monitoimitilan kauniin ilmavat siirrettävät lasiseinät eivät riitä rauhoittamaan muuta kirjastotilaa, kun lapsilla on satutunti tai kirjailija on tullut esittelemään teoksiaan. Myös lukusalin ääneneristävyys voisi olla parempi lukurauhan takaamiseksi myös silloin, kun muualla kirjastossa on pientä hässäkkää.

Lappeenrannan kaupunginkirjasto on kolmikerroksinen valoisa suuri tila, jossa jokainen kerros kiertää rakennuksen reunoilla edellistä kapeampana. Tämä on visuaalisesti kaunista, mutta äänen kannalta kirjastotila on hankala. Mistä tahansa ääni alkaakaan, jos se pääsee pääsaliin saakka, on sillä vapaasti tilaa kimpoilla ympäriinsä kuin superpallo ja valloittaa kirkkaana perimmäinenkin nurkka myös ylimmästä kerroksesta. Tähän ei auta edes pääsalin hyvällä tasolla oleva taustaäänitaso, mutta onneksi lasten- ja nuortenosasto on erittäin hyvin sijoitettu matalampaan omaan tilaansa, joka on mahdollista sulkea ovella. Pohjakerroksessa lukutilan sijoittaminen aulan ja musiikkisalin väliin on toinen erittäin haasteellinen ratkaisu, sillä ääneneristävyys näiden tilojen välillä ei ole riittävä.

Lappeenrannan pääkirjaston avoimia kerroksia parvelta kuvattuna

Vihdin pääkirjasto on Lappeenrannan tyyliin hyvin avoin, valoisa ja tässä mielessä esteettinen, mutta vastaan kävelevät samat ongelmat äänen hallinnan kanssa. Parvimainen toinen kerros toimii paraatipaikkana sellaiselle äänelle, joka lopulta kuuluu kirjaston joka kolkassa, ja niin kaunis kuin suuri ikkunaseinä onkaan, se on superpallomaisille ääniaalloille jälleen helppo pinta heijastua uudelleen ja uudelleen vaimentumisen sijaan. Tilan koko ja kovat pinnat tarkoittavat myös, että kirjastossa kaikuu todella paljon, vaikka hiljaiseen aikaan siellä voikin olla todella hiljaista. Tämä toisaalta tekee puheesta hankalammin ymmärrettävää jo lyhyillä etäisyyksillä, mutta yleinen äänen taso nousee kuitenkin häiritsevän voimakkaaksi. Tapahtumatilan kanssa on myös painittu pitkään, sillä kunnon seinää ei ole mahdollista rakentaa eikä nykyjärjestely riitä eristämään ääntä käytännössä lainkaan.

Näkymää Vihdin pääkirjaston parvelta

Seinäjoen Apila-kirjasto liitettiin tutkimuskirjastojen joukkoon vertailukohtana, sillä siellä ääni on huomioitu jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Apilakaan ei kuitenkaan yksiselitteisesti loistanut hyvällä akustiikallaan pelkkien mittaustulosten perusteella. Pääsali on valtavan korkea ja hiljainen eikä siellä havaittua mittausten pisintä kaiunta-aikaa poista kokolattiamatto tai seinien akustiikkalevytkään. Lasten- ja nuortenosastot eivät ole suljettuja, mutta ne on sijoitettu omiin siivekkeisiinsä niin, että sisäänkäynti on ainoa yhteys tilojen välillä. Jonkin verran ääntä kuitenkin kantautuu myös pääsalin avoimeen tilaan. Ääneneristävyyden puolesta Apilan lukusali oli kuitenkin mitatuista kirjastoista selvästi lähimpänä suositusarvoa. Apilan valttina voitaisiinkin tulosten perusteella sanoa olevan osastojen sijoittelu ja muoto. Alueella, jossa äänet kuuluvat monelta eri osastolta, lähinnä kuljetaan paikasta toiseen eikä tällöin vaadita hiljaisuutta. Muuten osastot pitävät äänet itsellään ja antavat työskentely- ja lukualueille oman rauhansa.

Miten tästä nyt sitten selvitään?

Monessa kirjastossa tilanteen parantaminen ei vaatisi kovin monimutkaisia toimia. Ensimmäiseksi ilmastoinnin ääntä voi hiljaisissa kirjastoissa nostaa rohkeasti voimakkaammaksi taustahuminaksi, jotta muiden ihmisten puheet peittyvät sen alle.

Toiseksi akustiikkalevyjä tai akustista ruisketta tulee käyttää kaiunnan hillitsemiseen asennuttamalla niitä kaikille mahdollisille katto- ja seinäpinnoille. Sillä on tilan toimivuudelle niin iso merkitys, että kallis hinta kannattaa maksaa, mikäli mahdollista. Vähemmän kaikuvissa kirjastoissa yksittäisen osaston äänien leviämistä voi vähentää laittamalla akustiikkalevyjä tai muuta mukavan pehmoista peittämään osaa osaston ympäröivistä seinä- ja ikkunapinnoista, jotta muuten superpallona kimpoilevat ääniaallot vaimenisivatkin nopeasti pois. Vastaavasti seinäkkeitä voi laittaa työskentelypisteiden viereen toimimaan muurina äänien hyökkäyksiä vastaan.

Kolmanneksi äänieristykseen hiljaisten ja äänekkäiden tilojen välillä tulisi kiinnittää huomiota. Joka ikinen ilmarako tarkoittaa sitä, että osa äänestä pääsee kulkemaan tilasta toiseen, mikä kirjaston hiljaisten tilojen tapauksessa ei ole tarkoituksenmukaista. Muunneltavilla siirto- ja taittoseinillä saadaan oikein asennettuna jo hyvä lopputulos, kun taas kiinteiden rakenteiden tiivisteet ja paksuus ovat olennaisessa roolissa.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että akustiikka on huomioitu kirjastoissa huonosti. Sen suunnitteluun tulisi kiinnittää huomiota äänimaisemallisten ongelmien estämiseksi ja tilan toimivuuden takaamiseksi äänellisestä näkökulmasta. Iso muutos tarvitaankin asenteessa: akustiikka on tärkeä osa kirjaston käytettävyyttä ja se tulee ottaa osaksi niin uudisrakentamista kuin remontointiakin, niin arkkitehtien kuin rakennesuunnittelijoidenkin toimesta. Peli ei ole kuitenkaan pelattu valmiissakaan kirjastossa, sillä paljon voidaan tehdä myös jälkikäteen. Tärkeintä on uskaltaa ottaa asioista selvää eikä taipua tilan rajoitusten edessä.

Minna Santaholma
Aalto-yliopisto