Hassisen Kone palaa lavoille kesällä 2020

Vuonna 1980 Rockin SM-kisan voittanut Hassisen Kone nähdään keikoilla kesällä 2020. Yhtyeen 40 vuotta sitten alkaneen uran ja debyyttialbumin Täältä tullaan Venäjä kunniaksi lavalle nousee Koneen alkuperäiskokoonpano Ismo Alanko, Jussi Kinnunen, Reijo Heiskanen ja Harri Kinnunen.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Hassisen Kone teki vuosina 1980–1982 kolme menestystalbumia ja useita klassikkosinglejä. Bändin tunnetuimpia biisejä ovat Rappiolla, Oikeus on voittanut taas, Levottomat jalat, Tällä tiellä ja Harsoinen teräs. Bändi palasi lavalle viimeksi vuonna 2000. Marraskuussa 2019 julkistettiin keikat

HASSISEN KONE – 40 VUOTTA MYÖHEMMIN
to–la 18.–20.6.2020 Joensuu, Kerubi
la 27.6.2020 Seinäjoki, Provinssi
la 8.8.2020 Tampere, Ratinan stadion

Hassisen Koneen debyyttialbumi Täältä tullaan Venäjä on mukana kirjastoblogissa Levyhyllyt. Yhtyeen paluusta kirjoitti mm. Karjalainen, Yle, HS ja Soundi.

Hassisen Kone | Facebook
YLE Elävä arkisto: Hassisen koneen musiikkia ja haastatteluja

Vuoden 2019 parhaat uusintajulkaisut – Eppu Normaali

Musiikkikirjastot.fi käy läpi vuoden 2019 parhaita uusintajulkaisuja. Pääset albumiotsikosta valmiiseen hakuun Finnassa. Kysy levyjä kotikirjastostasi.

Eppu Normaali: Maximum Jee&Jee | Poko 1979 Svart Records 2019

Suomalainen Svart Records jatkaa Eppu Normaalin albumien vinyyliuusintajulkaisujen sarjaa. Kesällä 2019 vuorossa on Aknepop-debyyttiä seurannut Maximum Jee&Jee. Eppujen punk rock taittui jo uudeksi aalloksi kun kakkosalbumi oli työn alla. Lopputuloksesta tuli komea.

Maximum Jee&Jee:stä kehkeytyi kelpo harppaus, jossa yhdistyi protesti, huumori ja suomalaisesti kouraiseva rockperinne. Esiin nousi ramopoppiin kytkeytyvä melodisuus, minkä läpi kuulsi esimerkiksi Juicea, Davea ja Hectoria. Brittirockin suuruus The Who toimi myös esikuvana. Levyn nimi, valokuvat ja grafiikka myötäilivät Pete Townshendin ja kumppaneiden estetiikkaa.

Vuonna 1979 tuntui sopivalta, että Eppujen kolhoin punksoundi katosi. Se olisi voinut sopia rymistyksiin kuten singleraita ’Jee jee’ tai ’Pop pop pop’, mutta tilalle saatiin sävykkäästi tuotettu soundi. Sen pehmeys viettelee vielä 40 vuotta myöhemmin. Yhteissoitto iski tiukemmin kuin Aknepopilla. ’Kamat lujilla’ on esimerkki Eppujen soittotaidosta. On hieno hetki kun punktempo sekoittuu väliosan progemaiseen soinnutukseen. Pantse Syrjän ja Juha Torvisen kitarat väräjävät, rumpali Aku Syrjä loistaa.

Kaikki tekstit eivät onnistu, mutta Mikko Saarelan sanoitukset kyllä herättävät. ’Kaljanlanttauslaulun’ poliittisuus on terävästi punk. Ylöjärveläinen viisikko oli löytänyt myös rakkauslaulujen taian. ’Njet njet’ nousi koskettavan tekstin ansiosta unohtumattomaksi molliklassikoksi – suoraan suomirockin mestaruussarjaan. Toinen kaihoisa jalokivi ’Pidetään ikävää’ nostattaa kauniilla sovituksella, jossa kuullaan jopa viulusoundia.

Maximum Jee&Jee
Martti Syrjä – laulu
Aku Syrjä – rummut
Mikko Saarela – bassokitara
Mikko Syrjä – kitara
Juha Torvinen – kitara
Tuottaja: Pantse Syrjä

Toimitus jää odottamaan Eppujen vinyyliuusintapainosten kolmatta osaa. Diskografiassa olisi seuraavana ’Mekin tehtiin rakkautta’ -singlen jälkeen julkaistu klassikko Akun Tehdas vuodelta 1980.

Tuomas Pelttari

Eppu Normaali kotisivu

Jumissa mahdollisuuksien vilinässä – Tiisu teki albumin elämästä, joka ei etene

Kun Tiisu julkaisi ensialbuminsa Elämän koulun syksyllä 2015, sille soviteltiin suomirockin pelastajan manttelia. Helsinkiläisyhtyeen toinen albumi Tänne ei jää kukaan (Sony, 2017) esittelee entistä kypsemmän ja vakavamman bändin, joka pureutuu elämässä jumittumisen ja etenemisen teemoihin.

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (2017).

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (Sony Music Entertainment, 2017).

Henrik Illikainen, yhtyeesi Tiisun Tänne ei jää kukaan -levyn julkaisujuhla järjestettiin vanhassa kotikaupungissasi Somerolla. Millainen kokemus se oli?
– Se oli hurja päivä. 27 tuntia valveilla putkeen ja seuraavana aamuna tv-esiintyminen. Keikka oli paikallisessa monitoimihallissa, jossa soittamisesta unelmoin aikoinaan liikuntatunneilla. Se ilta oli kiitos ja kumarrus menneisyydelle. Parin tunnin konsertin jälkeen kipitin paikallisbaariin vanhan yhtyeeni Kärkyn viimeiselle keikalle. Sitten tunteikkaan päivän jälkeen samoilla silmillä Aamu-tv:n haastatteluun!

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Tuliko keikalle tärkeitä ihmisiä elämäsi varrelta?
– Siellä näki lapsenvahteja, sukulaisia ja vanhoja koulutovereita, ja Somero oli muutenkin vahvasti edustettuna kaupunginjohtajaa myöten. Suurimmat idolini nousivat lavalle kanssamme: ylä-asteen opettajani Katriina Jaatinen johti kuoroa taustallamme, ja ala-asteen musiikinopettajani Kari Luoto ja kitaraopettajani Vesa Toukkari soittivat kanssamme encorena maailman parhaan biisin, Baddingin Valot. Meidät juonsi lavalle paikallisbaari Hämeenportin pitäjä Jaska Sévon, joka vuonna 2008 päästi minut sinne ensimmäiselle keikalleni Haloo Helsingin lämppäriksi.

Millaista oli kasvaa Somerolla?
– Siellä oli turvallista. Ehkä se johtuu pienen kaupungin viattomuudesta. Harvat laitapuolen kulkijatkin olivat harmittomia. Vaikka oli nakkikioskitappeluita ja vaikka olimme isojen poikien lumipesulistalla, kovin pahoja seurauksia ei osannut pelätä. Tärkeintä oli se, että oli oikeanlaisten ihmisten ympäröimä. Minulla oli turvallinen koti äidin kanssa ja ystäväporukka, jonka kanssa oltiin yhdessä erilaisia. Oli myös kannustavia aikuisia tukemassa harrastustoimintaa.

Tänne ei jää kukaan -albumin nimi viittaa kotikaupungista pois muuttamiseen. Oliko sinulle aikoinaan selvää, että lähdet pois Somerolta?
– En lapsena tai varhaisnuoruudessanikaan miettinyt, että muuttaminen kuuluisi asiaan. Mietin vain, että kun olen täyttänyt kaksikymmentä, olen tehnyt levyn ja soitan bändissä. Musiikinopettajani Katriina Jaatinen sanoi, että minun pitäisi hakea Sibelius-lukioon Helsinkiin ja että sieltä voisin saada bänditoverit. Sillä mielellä sinne 16-vuotiaana muutinkin, siis perustamaan bändin.

Asut edelleen Helsingissä. Millainen suhde sinulla on entiseen kotikaupunkiisi?
– Etäisyyden ja ajan kulumisen myötä näen Someron ankeat ja hienot puolet selvemmin. Olen alkanut tunnistaa tyypit, jotka tulevat jäämään kaupunkiin jumiin loppuiäkseen. Somerolla on kuitenkin paljon hienoja ja poikkeuksellisia piirteitä. Se on kuntaliitokset väistellyt pieni gallialainen kylä, jonka persoonallisessa keskustassa on yllättävän monipuolista yritys- ja kulttuuritoimintaa. Somerolla kiteytyy vastentahtoinen pienuus ja kämäisyys, jota kuitenkin rakastan.

Tänne ei jää kukaan -levyn kantava teema on pikkukaupunkielämää yleisempi. Laulat uusissa biiseissäsi ihmisistä, jotka kokevat olevansa jumissa. Mitä heille on tapahtunut?
– Heidän elämänsä ei etene ja he tyytyvät näyttelemään hutaisten käsikirjoitettua näytelmää. Heidän ympärillään kuitenkin vilisee mahdollisuuksia, joiden avulla he voisivat nykäistä itsensä ylös. Jotkut tarttuvat niihin, jotkut eivät.

Olet luonnehtinut Tiisun toista albumia vakavammaksi levyksi kuin debyytti Elämän koulu. Onko Tänne ei jää kukaan ihmiskohtalotarinoineen synkkä levy?
– Sävy on melko optimistinen, kuten toiseksi viimeinen raita Pusuttelemaan osoittaa. Yksi pusu tai oikeanlainen katse voi pelastaa ihmisen synkimmästäkin pohjasta ja sytyttää hänet kirkkaimpaan elonliekkiin. Tietyllä tapaa levy kertoo myös hyväksynnän kaipuusta.

Ensimmäisen albuminne ilmestyessä puhuttiin, että Tiisu voisi pelastaa kaavoihinsa kangistuneen suomirockin omaperäisyydellään ja luovuudellaan. Millaista on mielestäsi hyvä suomirock?
– Legendaarisimpien suomirockyhtyeiden musiikki on melko outoa, ja bändit ovat myös olleet keskenään aika erilaisia. On mielenkiintoista ajatella, miksi ihmiset ylipäänsä kaipaavat suomirockin pelastajaa. Onko siihen syynä itse musiikkityyli, siis suomeksi laulettu rock? Oikeilla soittimilla soitettua musiikkia kaivataan toki aina, ja yhtyeet ovat kiehtovia palvonnan kohteita.

Ehkä Tiisun musiikissa on jotakin, mitä kotimaisen musiikkiin kaivataan. Outoutta ja aitoutta.
– Nykyajan valtavirta-artistit vaikuttavat itsetietoisilta ja kiiltokuvamaisilta, koska ovat somen ja muun kautta koko ajan tarkkailun alaisina. Siitä tulee mieleen tilanne, jossa joku painaa ystävänsä kerrostalo-asunnon ovisummeria tietämättä, että asukkaalla on kameran kautta näköyhteys ovelle. Vieras odottaa oven avautumista kärsimättömänä ja naama kiukkuun kallellaan. Kun hänelle sanoo: ”Hei, mä muuten nään sut”, ihmisen koko olemus muuttuu ja kasvoille vääntyy pakoitettu hymy. Tuolta monet nykyartistit somessa tuntuvat, muttä ei siitä kannata heitä syyttää. Sellainen on somen luonne.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com