Teksti Jaakko Lind

Intervalli 1/2026
Artikkelit
Intervalli.fi

Kirjoitin joitain vuosia sitten alun perin verkkojulkaisuna ilmestyneen artikkelin panimomestarina ja muusikkona toimineesta Yrjö Mannersalosta (1913–2012). Hän soitti viulun lisäksi klarinettia ja saksofonia. Musiikkiarkiston kokoelmista löytyi kirjoitustyötä varten mukavasti Mannersaloa koskevaa materiaalia, kuten valokuvia ja kohdehenkilön itsensä kirjoittamat muistelmat oman elämänsä varrelta. Tämän tekstin laatimisessa olen käyttänyt tuota edellä mainitsemaani verkkojulkaisua. Suomalaisen jazzin historian kannalta on kiinnostavaa se, että 1930-luvulla Mannersalo soitti samassa orkesterissa S/S Andanian matkassa Suomeen tulleen Wilfred ”Tommy” Tuomikosken kanssa. Otan tässä kirjoituksessa esille esimerkkejä, millä tavoin Tommy Tuomikoski oli mukana suomalaisessa musiikkielämässä 1920- ja 30-luvuilla.

Mannersaloa käsitelleessä artikkelissani käytin lähteenä muun muassa Sakari Warsellin Georg Malmsténista kirjoittamaa elämäkertaa. Warsell toteaa, kuinka jazz-musiikin tulosta Suomeen on kerrottu usein toistettua tarinaa suomalaisia siirtolaisia kesällä 1926 tuoneesta höyrylaiva S/S Andaniasta. Warsellin mukaan kyse on osittain legendasta. Hän huomauttaa, ettei Suomi ollut tuohon aikaan niin eristyksissä, että jazz olisi ollut täysin tuntematonta musiikkia maassamme. Esimerkkinä tästä Warsell mainitsee, kuinka vuonna 1922 Laivaston soittokunnassa oli oma jazzbändi, jossa soittivat myös Malmsténin veljekset Eugen ja Georg. Bändi soitti toki nuoteista, mutta materiaali oli peräisin Englannista ja Yhdysvalloista. Kuten Warsell esittää, on hyvin todennäköistä, että ainakin osa suomalaisista oli päässyt kuulemaan jazzia jossain muodossa jo ennen S/S Andanian saapumista Suomeen. Maailmansotien välisenä aikana mahdollisuudet kuulla jazzia olivat joka tapauksessa hyvin rajalliset. Suurin osa Yleisradion ohjelmissa soitetusta musiikista oli joko taidemusiikkia tai kansanlauluja. Edellä esittelemäni Yrjö Mannersalo kertoo muistelmissaan kuulleensa jazzia äänilevyiltä. Valitettavasti hän ei mainitse, missä ja milloin hän näitä äänilevyjä kuuli.

Mikä merkitys S/S Andanian Suomen vierailulla oikeastaan oli suomalaiselle musiikkielämälle? Ainakin osalle suomalaismuusikoista ja musiikin opiskelijoista sillä oli merkitystä. Laivan mukana Suomeen saapui amerikansuomalaisia muusikoita, joista osa jäi maahan myös laivan lähdettyä. Näin teki myös saksofonisti Tommy Tuomikoski. Hän ja pääosin taidemusiikin parissa elämäntyönsä tehnyt suomalainen klarinetisti ja saksofonisti Matti Rajula soittivat syksyllä 1928 samaan aikaan Zamba-orkesterin riveissä. Rajula soitti alttosaksofonia ja Tuomikoski tenorisaksofonia. Tämä kaksikko pääsi loppukesästä 1930 tekemään ensimmäistä suomalaista äänielokuvaa Sano se suomeksi. Tuomikoski ehti olla myös Klaus Salmen Ramblers-orkesterissa vuodesta 1931 ennen liittymistään Dallapéhen syksyllä 1933. Tuossa vaiheessa Dallapén tyyli alkoi muuttua kohti big band -tyylistä ilmaisua.

Dallapén riveihin liittynyt Tommy Tuomikoski sai tehtäväkseen toimia myös saksofoninsoiton opettajana orkesterin nimeä kantaneessa Dallapé-opistossa. Se oli ensimmäinen kevyen musiikin opetukseen päätoimisesti keskittynyt oppilaitos. Opetusta annettiin ”kaikkien nykyaikaisten soittimien, kuten viulun, pianon, kanteleen, banjon, harmonikan, xylofonin, contrabasson ja rumpujen käytössä”. Dallapén historian kirjoittaneiden tutkijoiden Marko Tikan ja Toivo Tammisen arvion mukaan opetusta annettiin vuositasolla noin sadalle soittajalle, jotka tulivat eri puolilta maata. Vuosi 1936 jäi opiston viimeiseksi kokonaiseksi toimintavuodeksi. Silloin opetusta annettiin 135 oppilaalle. Opetus oli hyvin edullista, se maksoi vain kymmenen markkaa tunnilta.

Häntä pidettiin ehkä improvisoinnin alkuunpanijana Suomessa ja hän neuvoi meikäläisille n.s. pehmeän ansatsin ja vibraton.

Yrjö Mannersalo kertoo muistelmissaan, kuinka hän alkoi 1930-luvun alussa viulun lisäksi soittaa klarinettia ja saksofonia Dallapé-opistossa. Opiston oppilaat soittivat oppilasorkesterissa, mikä Mannersalon mukaan kehitti yhteissoittoa ja rohkaisi esiintymään julkisesti. Aluksi Mannersalon opettajan puhaltimissa oli laivaston soittokunnassa ennen Dallapéhen liittymistään klarinettia, saksofoneja, trumpettia ja harmonikkaa soittanut Pauli Impivaara. Myöhemmin Mannersalo sai opettajakseen Tommy Tuomikosken. Tämän soittotekniikkaa Mannersalo luonnehtii tähän tapaan: ”Häntä pidettiin ehkä improvisoinnin alkuunpanijana Suomessa ja hän neuvoi meikäläisille n.s. pehmeän ansatsin ja vibraton.”

Sopivia saksofoninsoiton oppikirjoja oli Suomessa 1930-luvun alussa vain vähän tarjolla. Tätä puutetta torjumaan Tuomikoski kirjoitti Helppotajuisen saksofoonikoulun, joka julkaistiin vuonna 1934. Lisäksi hän kirjoitti samana vuonna perustettuun Rytmi-lehteen saksofoninsoittoon liittyviä artikkeleita. Tämän kirjoittajan kokoelmiin kuuluu vuodelta 1954 peräisin oleva versio tästä Tuomikosken soitonoppaasta. Sen julkaisija oli kansilehden tietojen mukaan helsinkiläinen Musiikki Oy. Tämän muusikko Erkki Elorannan uudistaman soitto-oppaan toisella sivulla kerrotaan saksofonista soittimena seuraavasti:

Saksofoni kuuluu oleellisesti jokaiseen tanssimusiikkia soittavaan orkesteriin ja tässä ovat amerikkalaiset – kuten koko jazzmusiikissa – kulkeneet edelläkävijöinä. Heillä on saksofonin soitto kehitetty huipputasolle, jolle vain muutamat eurooppalaiset ovat kyenneet kohoamaan. Suurelta osin tämä johtuu siitä, että amerikkalaisilla on käytettävissään monia täysipainoisia ja päteviä saksofonikouluja ja oppikirjoja, kun taas Euroopassa ja varsinkin meillä Suomessa tämä puute on käynyt yhä ilmeisemmäksi. Saksofonistit ovat meillä joutuneet miltei yksinomaan turvautumaan ulkolaisiin oppikirjoihin, mikä huomattavasti on vaikeuttanut kieltä taitamattomien opiskelua. Tämä saksofonikoulu, joka Teillä nyt on kädessänne, tarjoaa tilaisuuden oppia soittamaan saksofonia ja luomaan perustan, jolle uutterasti harjoittelemalla voi rakentaa jopa todellisen taituruuden. Nimenomaan Teille, jolla ei säännöllisesti ole mahdollisuuksia soittaa opettajan johdolla, osoittaa tämä koulu helpoimman ja johdonmukaisimman tien saksofonin soiton arvokkaan taidon oppimiseen.

Tuomikosken oppikirjan sisältö koostuu saksofonin soittotekniikkaa, kuten ansatsia, sormituksia, musiikin teoriaa ja soittimen historiaa sisältävistä osuuksista sekä asteikoista. Alkuperäisen Tuomikosken laatiman Helppotajuisen saksofoonikoulun julkaisija oli Dallapé-kustannus.

Dallapén historiassa Tikka ja Tamminen kertovat, kuinka vuoden 1934 kesäkiertueen päättyessä myös Tommy Tuomikosken aika Dallapén riveissä päättyi. Hän oli vielä mukana syksyn levytyksissä. Yrjö Mannersalo kertoo muistelmissaan, kuinka hän, Tommy Tuomikoski, pianisti Erkki Rahkola, alttosaksofonia, klarinettia ja selloa soittanut Nikolai ”Niku” Jussila, romanialainen viuluvirtuoosi Basil Borteanou sekä rumpuja soittanut Tamminen siirtyivät syksyllä 1934 soittamaan Riihimäen Seurahuoneelle. Mannersalo kertoo muistelmissaan myös, kuinka tuohon aikaan ravintolaorkesterit soittivat päivällis- ja illallisaikaan viihdemusiikkia. Orkesterien soittajien tuli osata soittaa vähintään kahta tai kolmea soitinta. Tommy Tuomikoskea hän kuvailee vaativaksi orkesterinjohtajaksi, joka halusi kehittää hänen ja Niku Jussilan soittotaitoa muun muassa hengitysharjoituksilla.

Aamuherätyksen jälkeen hän komensi Nikun ja minut parin kilometrin juoksulenkille ja välittömästi sen jälkeen oli yritettävä puhaltaa pitkiä ääniä fonista. Aluksi se tuntui aivan mahdottomalta, mutta onnistuihan se lopulta. Usein ihmettelimme Tommyn taitoa soittaa pitkiä ääniä ja niissä oli lisäksi tunnetta mukana. Tämä oli sitäkin ihmeellisempää, kun hän kertoi sairastaneensa keuhkosairautta, jonka tähden hänen toinen keuhkonsa oli typetetty ja siksi toimintakyvytön.

Yrjö Mannersalon muistelmissa ei kerrota, kuinka kauan hän soitti Tuomikosken yhtyeessä Riihimäen Seurahuoneella. Keväällä 1935 Mannersalo ja Niku Jussila tulivat Helsinkiin. Syksyllä 1935 Tommy Tuomikoski matkusti takaisin Yhdysvaltoihin. Hänen suunnitelmansa palata takaisin Suomeen ei toteutunut, sillä hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin tuberkuloosiin vain kolmenkymmenen vuoden ikäisenä.

Suomessa viettämiensä vuosien aikana Tommy Tuomikoski ehti olla monessa mukana: soittajana eri kokoonpanoissa, orkesterinjohtajana, opettajana, ensimmäisen suomalaisen saksofonikoulun tekijänä ja lehtikirjoittajana. Tuomikoskea ja hänen aikalaistaan saksofonisti Matti Rajulaa voidaan perustellusti pitää oman alansa tienraivaajina. Saksofonisti Olli-Pekka Tuomisalo toteaa Rajulasta kirjoittamassaan elämäkerrassa, että 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä saksofoni oli Suomessa melko tuntematon soitin. Virallisesti saksofoninsoittoa ei opetettu maassamme tuohon aikaan missään. Jotkut klarinetistit, kuten Rajulan opettajana toiminut Kusti Aerila neuvoivat kuitenkin oppilaitaan myös saksofoninsoitossa. Tuomisalon mukaan omaa opettajaa merkittävämpi keino oppia saksofoninsoittoa oli kuitenkin radion ja etenkin ulkomaisten kanavien kuuntelu.

Monelle musiikin kuuntelijalle ajatus saksofonista soittimena tuo helposti rinnastuksen jazz-musiikkiin. Pekka Gronow ja Ilpo Saunio toteavat Äänilevyn historiassa, kuinka jazzin leviäminen Eurooppaan ja muualle maailmaan 1920-luvulta lähtien on ollut musiikin historian ensimmäinen suuri virtaus, joka on tapahtunut pääasiassa äänilevyjen välityksellä. Jotkut jazzin suuret nimet, kuten Louis Armstrong ja Duke Ellington tulivat eurooppalaisille tutuksi jo kauan ennen ensimmäisiä vierailujaan Eurooppaan. Suurelta osin improvisointiin perustuva jazz ei olisi voinut levitä niin nopeasti ilman äänilevyjä. Improvisointia ei voi oppia nuoteista, joten oppiminen perustui useisiin toistoihin äänilevyjä kuunnellen. 1920-luvulla monista uusista musiikkityyleistä käytettiin nimitystä jazz, etenkin jos orkesterilla oli saksofoneja esityksissään. Ensimmäisiä 1920-luvulla tehtyjä eurooppalaisia jazzlevytyksiä Gronow ja Saunio luonnehtivat enimmäkseen liikuttaviksi yrityksiksi jäljitellä uuden musiikin ulkoisia piirteitä. Seuraavalla vuosikymmenellä oli tilanne heidän mukaansa jo kuitenkin toinen ja eurooppalaisilla oli vähitellen jotain omaa annettavaa jazzin kehitykseen.

Jaakko Lind

Lähteet

Kirjallisuus

Gronow, Pekka & Saunio, Ilpo: Äänilevyn historia. WSOY. Porvoo 1990.

Tikka, Marko & Tamminen, Toivo: Tanssiorkesteri Dallapé. Suomijazzin legenda 1925–2010. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2011.

Tuomikoski, Wilfred H: Helppotajuinen saksofoonikoulu. Musiikki Oy. Helsinki 1954.

Tuomisalo, Olli-Pekka: Matti Rajulan elämä. Olli-Pekka Tuomisalo. Helsinki 2013.

Warsell, Sakari: Georg Malmstén – Suomen iskelmäkuningas. WSOY. Helsinki 2002.

Arkistolähteet ja valokuvat

Yrjö Mannersalon muistelmat. Päiväämätön. Yrjö Mannersalon pienarkisto 118 / Musiikkiarkisto.

Yrjö Mannersalon valokuvat. Yrjö Mannersalon pienarkisto 118 / Musiikkiarkisto.

Intervalli 1/2026. Kannen kuva Kaisa Hypénistä: Antti Korpinen