Belgian kansalliskirjasto järjesti European Public Domain -päivän 15. tammikuuta 2026. Järjestelyissä olivat mukana myös Alankomaat, Ranska, Europeana Foundation ja Wikimedia Europe. Tilaisuudessa käytiin läpi, keiden merkittävien eurooppalaisten tekijöiden teosten suoja-aika oli päättynyt vuoden vaihteessa.

EU:ssa tekijänoikeus on pääsääntöisesti voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä, joten 1.1.2026 ”vapautuivat” muun muassa Thomas Mannin, Paul Claudelin ja Pentti Haanpään teokset. Pohjois-Amerikan arkistot ja kirjastot joutuvat viettämään omaa public domain -päiväänsä, sillä eurooppalainen ja amerikkalainen tekijänoikeus poikkeavat toisistaan. Sikäläisistä järjestelyistä kertoo vuonna 2011 perustettu Public Domain Review. Amerikassa tekijänoikeuden kesto lasketaan pääsääntöisesti ensimmäisen julkaisuvuoden mukaan. Vuoden 2026 alussa Yhdysvalloissa vapautuivat mm. Dashiell Hammettin The Maltese Falcon, William Faulknerin As I Lay Dying sekä Mikki Hiiren koira Pluto.

Miksi public domain on tärkeä? Paras esimerkki tästä on Project Gutenberg, amerikkalaisen entusiastin Michael S. Hartin vuonna 1971 käynnistämä hanke, jonka tavoitteena on julkaista internetissä kaikki kirjat, joiden tekijänoikeus on jo päättynyt. Tällä hetkellä (2026) hankkeen sivuilta löytyy jo noin 78 000 pääasiassa englanninkielistä teosta, jotka ovat vapaasti käytettävissä. Aineiston määrä kasvaa viikoittain noin 30 teoksella.

Tähän verrattuna hankkeen suomalainen haara, Lönnrot-projekti, on jäänyt huomaamattomaksi. Siinä on vain noin 3 500 teosta, ja viime vuosina se on kasvanut parilla sadalla teoksella vuodessa. Public domain -päivää ei ole juuri huomioitu kirjasto- ja arkistoväen keskuudessa. Käsitteellä ei ole suomenkielistä vastinetta, se joudutaan kääntämään kiertoilmaisulla ”tekijänoikeuden puuttuminen”, mikä antaa sille heti kielteisen sävyn.

Public domainin pitäisi kuitenkin olla yksi kulttuurin peruskäsitteistä, samalla tavoin kuin natura-alueet, joiden tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus. Historiallisessa perspektiivissä tekijänoikeus on nuori ilmiö, joka syntyi 1700-luvulla. Raamatulla, Homeroksella, Lutherilla, Shakespearella tai kalevalaisella runoudella ei ole koskaan ollut tekijänoikeutta. Suomen ensimmäinen tekijänoikeuslaki on vuodelta 1880. Tekijänoikeus päättyy aikanaan ja teokset siirtyvät osaksi ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä.

Aina välillä kuulee ääniä, eikö tekijänoikeuden pitäisi periytyä sukupovelta toiselle, kuten maanomistus. Saksassa kustantajat ovat käräjöineet Gutenberg-projektia vastaan ja vaatineet, että sen olisi noudatettava eurooppalaisia suoja-aikoja, jos ne ovat pitempiä kuin amerikkalaiset. Minun elinaikanani tekijänoikeuksia on jo pidennetty moneen kertaan. On ajateltu, että tekijät ansaitsivat sen, eikä se tuntunut olevan keneltäkään pois. Mutta kun EU vuonna 2001 pidensi suoja-ajan 50 vuodesta 70 vuoteen, kukaan ei tullut ajatelleeksi, että tästä voisi seurata ongelmia. Tuloksena oli valtava määrä ”orpoja” teoksia, joiden nykyisiä omistajia ei pystytä tunnistamaan. Juuri kun on tullut teknisesti mahdolliseksi julkaista kaikki vapautuneet teokset (YouTubessa on yli 14 miljardia teosta), kukaan ei pysty sanomaan, mitkä teokset ovat oikeasti vapaita.

Orpoteosdirektiivi

Otetaan kuviteltu esimerkki. Jos Hilkka Hyvärinen on vuonna 1945 julkaissut vähälle huomiolle jääneen novellin, mistä saamme selville, onko teos vielä suojattu ja ketkä ovat nykyisin oikeudenomistajia? Teos saattaa olla valaiseva dokumentti murroskauden elämästä Suomesta. Teoksen käyttöön pitää saada tekijän lupa, vaikka tekijää ei löydettäisikään; se on ”orpo”. Vuonna 1945 julkaistun teoksen tekijä on voinut elää vielä vuonna 2000, jolloin teos on suojattu ainakin vuoteen 2070. Thomas Mannin kaltaisen kuuluisan kirjailijan oikeudet on helppo jäljittää, mutta Hilkka on voinut vaihtaa nimeä ja kansalaisuutta. Samannimisiä henkiköitä voi olla useita. Ongelma myönnettiin lopulta myös EU:ssa, ja vuonna 2012 säädettiin tällaisia tapauksia varten EU:n orpoteosdirektiivi. Se on kuitenkin monimutkainen ja tarjoaa vain osittaisen ratkaisun. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisaampaa pidentää vain sellaisten tekijöiden suoja-aikaa, joiden perilliset aktiivisesti hakivat sitä.

Tekijänoikeuden knoppien pohdiskelua voisi jatkaa. Tekijänoikeudesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Olisi tärkeää lisätä tietoisuutta siitä, mitkä teokset ovat public domain. Ensimmäiseksi pitäisi keksiä termille suomennos. Aina tulee olemaan niitäkin, joiden mielestä natura-alueilta voi hakata puita tai vierailusta voi periä pääsymaksun. Kuvanveistäjä Auguste Rodin kuoli vuonna 1917, mutta Ranskassa käydään parhaillaan oikeutta siitä, ovatko hänen veistoksistaan valtion laskuun tehdyt kolmiulotteiset valokuvat vapaasti käytettävissä.

Seuraavassa vuodenvaihteessa public domainiin siirtyvät Euroopassa näytelmäkirjailija Bertolt Brecht, kirjailija A. A. Milne, abstraktin ekspressionismin luoja Jackson Pollock sekä suomalais-virolainen kirjailija Aino Kallas. Suomen kannalta merkittävämpi on kuitenkin 1.1.2028, jolloin suurin osa Jean Sibeliuksen teoksista siirtyy Bachin ja Beethovenin rinnalle ihmiskunnan yhteiseen kulttuuriperintöön. Mielenkiintoista nähdä, pidetäänkö tätä mahdollisuutena vai ongelmana. Mitään suunnitelmia päivän viettämiseksi ei ole vielä näkynyt. European Public Domain Day 2028 tarjoaisi meidän kansalliskirjastollemme hyvän tilaisuuden kertoa siitä Brysselissä.

Sibeliuksen teosten ”vapautumiseen” on vielä 450 päivää. Kello tikittää: julkaistaanko ne 1. tammikuuta 2028 kansalliskirjaston verkkosivuilla?

Pekka Gronow

Lue lisää

Belgian kansalliskirjasto KBR European Public Domain Day 2026
The Public Domain Review kotisivu
Project Gutenberg kotisivu
Projekti Lönnrot kotisivu