Kirjastot ja paikallistason musiikki – Lava haltuun ja soitto narulle!

Kulttuurikirjastonhoitaja Marko Aho kertoo ’Lava haltuun ja soitto narulle – musiikkia Sastamalasta’ -hankkeen kokemuksista

Sastamalan kirjasto toteutti vuoden 2019 aikana hankkeen, jonka polttopisteessä oli paikallinen musiikkiskene kuoroineen, puhallinorkestereineen, äijäbändeineen, laulaja-lauluntekijöineen, harmonikansoittajineen ja kaikkine muine amatöörimusisoinnin muotoineen. Hankkeen taustalla vaikutti sekä kirjastolain viimeisimmän muutoksen reflektointi kirjastossamme että allekirjoittaneen pohdinta yleisen kirjaston suhteesta harrastajamusisoijiin, verrattain laajaan ryhmään ihmisiä, joille tarjoutuvat esiintymisestradit ovat nykyaikana käyneet valitettavan vähiin.

Sastamalan kirjaston hankkeessa oli tarkoitus kartoittaa ja tavoittaa paikallinen harrastajamusiikintekijöiden kenttä, tarjota tälle foorumi kirjastosta, sekä etsiä tapoja joilla kirjastot voivat tuoda merkittävän harrastajamusiikintekijöiden resurssin lähemmäksi toimintaansa. Halusimme tarjota yhden esimerkin siitä, kuinka uuden kirjastolain henki voitaisiin jalkauttaa kunnalliseen musiikkikirjastoon. Hanke sai rahoitusta kirjastojen alueellisen ja paikallisen kokeilu- ja kehittämistoiminnan määrärahoista ja sitä lähti myöhemmässä vaiheessa tukemaan panoksellaan myös Sastamalan kaupungin kulttuuritoimi.

Hankkeen taustafilosofiaa

Harrastajamusisoija nyky-Suomessa näkee edessään nykyään melko ristiriitaisia näköaloja. Yhtäältä musiikinopetusta on saatavilla eri ikäryhmille, ei vain lapsi-aloittelijoille, enemmän kuin koskaan. Harrastajatason soittimien hankintakaan ei verkkokauppojen sekä yleisen hintatason madaltumisen ansiosta ole enää kiinni rahasta. Lisäksi internetin, erityisesi YouTuben puitteissa syntyy globaaleja harrastajien ruohonjuuritason musiikkiskenejä joihin voi liittyä jokainen jolla on verkkoon yhdistetty tietokone. Internetin kautta jokainen voi tuoda esille musiikkiaan samanhenkisille ympäri maailman – ainakin periaatteessa.

Toisaalta harrastaja on muusikkona usein epätoivottu vieras. Kuten musiikkipedagogi Christopher Small on kirjoittanut, monet musiikkikentän toimijat näkevät vain luonnollisena tiukan jaon harvoihin etuoikeutettuihin musiikin esittäjiin ja passiiviseen suureen yleisöön. Monikin ammattisoittaja soisi ehkä harrastelijalle korkeintaan innokkaan ikuisen oppilaan roolin, ja musiikkioppilaitokset näkevät edelleenkin graalin maljanansa ammattimuusikkouden, viime vuosikymmeninä harppauksin edenneestä moniarvoistumisestaan huolimatta. Amatöörin paras ystävä sen sijaan löytynee kansainvälisestä soitinbisneksestä, missä tiedetään, että globaalin soitin- ja soitinlaiteteollisuuden liikevaihdon synnyttävät miljoonat harrastelijat, ei harvalukuinen ammattilaisten kaarti. Toki vielä löytyy saarekkeita, joissa amatöörimuusikko edelleenkin solahtaa vaivatta estradille, joilla statusrajat hämärtyvät: näitä ovat kuorolaulu, puhallinorkesterit ja uutena ilmiönä suuret ukuleleorkesterit.

Tietysti melko moni musiikinharrastaja soittelee itsekseen, eikä halukaan esiintyä. Tämä on kuitenkin ehkä poikkeus paremminkin kuin sääntö. Ihminen sosiaalisena olentona hakee sosiaalista kontaktia miltei kaikessa toiminnassaan, myös musiikissa. Musiikki esitettynä elävän yleisön edessä tarjoaa elämyksiä, joita ei löydy muualta – elävän yleisön edessä soittaminenkin on aina erilaista kuin ilman yleisöä, eikä sitä oikein ole mahdollista kuin korkeintaan ehkä jonkinlaisen mielikuvaharjoittelun avulla harjoitella ennalta. Kuten musiikkifilosofi Alfred Schütz on kirjoittanut, musiikin vaikutuspiirissä ihmiset virittäytyvät samaan yhteisesti jaettuun musiikin luomaan ajalliseen virtaan. Kyseessä on ilmiö, joka on ominaista nimenomaan elävän musiikin esitystilanteille. Musiikki onkin inhimillinen ilmiö, jonka piirissä löytyy niin ääriyksityinen kokemus, kuten musiikin suoratoistokuuntelu mobiililaitteista kuulokkeilla, ja yhteisöllinen virittyneisyys, mistä hyvänä esimerkkinä yhteislaulutilaisuus. Jos harrastajamuusikolta viedään esiintymismahdollisuus, katoaa koko huvista puolet. 

Mihin tässä kaikessa sitten yleisen kirjaston olisi hyvä asemoitua? Kyseessä ei ole mikään nollasummapeli – ja totta on sekin että ihmiset tarvitsevat idoleita. Silti, yleisen kirjaston politiikka, jossa musiikin harrastajat mielletään aktiivitoimijoina joita ei sovi työntää musiikin esittäjinäkään marginaaliin, on perusteltu. Tämä periaate oli suunnannäyttäjä Sastamalan kirjaston hankkeessa ’Lava haltuun ja soitto narulle’.

Mitä tehtiin?

Alun kysymyksiin kuului: kuinka olisi ylipäätään mahdollista tavoittaa kaupungin ruohonjuuritason musiikintekijät? Kuinka kirjasto voisi tuoda itsensä esille uskottavana kumppanina niillekin musiikinharrastajille, jotka eivät edes olleet kirjaston asiakkaita? Kuinka esittäytyä moniarvoisena heterogeenisen kohderyhmän silmissä?

Kaikki nämä kysymykset tarjosivat ennen kaikkea viestinnällisen haasteen. Niinpä käytännössä esimerkiksi tiedotusmateriaali oli pyrittävä valmistamaan sellaiseksi, että niin ukulelea tapaileva yläastelaistyttö, bluesbändin partainen basisti kuin seurakunnan kuoron seniorijäsen pystyisivät samastumaan itsensä kohderyhmäksi: tiedotusmateriaalin visuaalisen viestin oli sisällytettävä kuvastoa kaikille näille ja muille potentiaalisille kohderyhmille. Monet ryhmät olivat organisoituneet paikallisen kansalaisopiston ja seurakunnan yhteyteen, ja nämä oli kaikkein helpointa tavoittaa. Paikallisten musiikkielämän jo tunnettujen hahmojen käyttäminen informantteina oli suurena apuna tavoiteltaessa niitä, jotka toimivat omaehtoisemmin. Loppujen suhteen oli luotettava viidakkorummun voimaan, ja hankkeen kestäessä kävikin ilmeiseksi, että sana oli levinnyt myös sinne minne sitä ei itse oltu osattu levittää.

Konkreettisesti hankkeessa lähdettiin luomaan konserttisarjaa kirjastoon sekä tekemään äänitallenteita, joista ensivaiheessa oli tarkoitus muodostaa yhtenäinen kooste verkkoon, joko omalle verkkosivulleen tai soittolistaksi johonkin tarkoitukseen soveltuvaan verkkomusiikkisovellukseen. Äänityksissä ei käytetty studiota paria poikkeusta lukuun ottamatta, vaan ne tehtiin kenttä-äänityksinä. Äänityspaikoiksi valikoituivat tarkoitukseen soveltuvat tilat ympäri laajaa kaupunkia: seurakuntasalit, kylätalot, lähikirjastot ja yksityiset harjoitustilat. Käytetty kevyt äänityskalusto tarjoutui käyttöön ilmaiseksi, ja kirjastoon hankittiin myös lainattava, esimerkiksi kuoroäänityksiin soveltuva audiotallennin kokoonpanojen omia äänityskokeiluja silmällä pitäen.

Konsertteja, yhteensä kymmenisen kappaletta, järjestettiin keväästä syksyyn sekä Sastamalan pääkirjastossa että ympäri laajaa lähikirjastoverkkoa. Esiintyjät valittiin monipuolisuutta tavoitellen; tyypillisesti tilaisuuksissa esiintyi kaksi tyylillisesti erilaista kokoonpanoa. Hankkeen päätapahtuma oli kesäkuussa Sastamalan kirjaston viereisessä puistossa pidetty puistopicnic-konsertti, minne jokaisella halukkaalla hankkeeseen ilmoittautuneella oli pääsy esiintymään. Kyseessä oli Sastamalan kirjaston mittakaavassa suuri ulkoilmatapahtuma kymmenine esiintyjineen, rakennettuine lavoineen, äänentoistoineen sekä edeltävine turvallisuus- ja pysäköintisuunnitelmineen.

Aluksi vain verkkoon tarkoitetut äänitallenteet päädyttiin laittamaan cd-levyn muotoon Sastamalan kulttuuritoimen tultua mukaan tuottamaan tässä vaiheessa jo myös Sastamalan kaupungin 10-vuotista taivalta juhlistavaa äänitejulkaisua. Alkuperäinen ajatus soittolistastakin toteutui lopulta kirjaston YouTube-kanavalla: sinne perustettu Musiikkia Sastamalasta -soittolista on tarkoitettu jatkossa karttuvaksi.

Mitä opittiin?

Oli itsestään selvää, että hankkeen oli oltava moniarvoinen: kaikkien musiikinlajien ja kaiken tasoisten harrastajien tuli olla samalla viivalla. Tämä siitä huolimatta, että kohderyhmä ei itse olisikaan ollut moniarvoista! Jokaisella lienee omat arvostuksensa ja arvoasteikkonsa, mutta avoimuus arvottamattoman lähtökohdan suhteen johti siihen, että asia sisäistettiin kohderyhmässä pidemmittä puheitta.

Hankkeella saavutettiin arviolta valtaosa kaupungin amatöörimuusikoista, mutta myös tutkan alle myös jäi jotain. Oli tärkeää, että hankkeen vetäjä tiesi tehneensä kaikkensa sanan levittämiseksi. Jako ammattilaisiin ja amatööreihin on karkean tason jako, ja todellisuudessa musiikkielämän rajat ovat paljon hienojakoisempia. Hankkeesta jättäytyi oletettavasti pois sellaisia musisoijia, jotka eivät kokeneet olevansa niin aktiivisia tai osaavia musisoijia, jotta olisivat mieltäneet itsensä kohderyhmäksi hankkeessa, jonka tähtäimessä oli julkinen esilletulo. Toisaalta jotkin musiikintekijät toimivat jossain amatööriyden ja ammattilaisuuden välimaastossa, ja valitsivat esimerkiksi statussyistä tai identiteettiään tukeakseen jättäytymisen sivuun hankkeesta. Oikeastaan muuta mahdollisuutta ei ollutkaan kuin antaa jokaisen itse määritellä asemansa tässä suhteessa.  

Hankkeen motivoijana oli oltava kokoava konkreettinen toimenpide, joka olisi tarpeeksi houkutteleva ja osallisia hyödyttävä, ja toisaalta myös tarkoituksenmukainen kirjastonkin tehtävien näkökulmasta. Tavoitteen oli oltava myös käytettävissä olevilla resursseilla tavoitettavissa. Mitään mahdollisuutta ei esimerkiksi olisi ollut tarjota jokaiselle halukkaalle äänitysaikaa oikeassa studiossa, vaan oli tyydyttävä kenttä-äänitys -tyyppiseen ratkaisuun ja sen mukanaan tuomaan äänitysten esteettiseen luonteeseen. Eräs tiedotuksessa käytetty fraasi kuuluikin, että työn alla olisi dokumentti siitä minkälaista olisi ’erään suomalaisen pikkukaupungin musiikki eräänä talvena uuden vuosituhannen toisen vuosikymmenen lopussa’. Muotoilu korosti hankkeen ’yhdessä tekemisen’ luonnetta.   

Oli kyettävä vastaamaan huutoonsa. Oli oltava varmuus siitä, että hankkeen aktiviteetteihin kyettäisiin sisällyttämään niin monta halukasta kuin niitä ikinä löytyisi. Tässä kohtaa oli olemassa vaihtoehtoisia suunnitelmia ’mitä jos’ -tilanteiden varalle. Kun äänityksistä koostetun soittolistan lisäksi ryhdyttiin tekemään myös fyysistä tallennetta Sastamalan kaupungin kulttuuritoimen tultua taloudelliseen apuun, tavoitettiin erään resurssin rajat: valmistetun cd-levyn kapasiteetti täyttyi sastamalalaisesta musiikista minuutilleen. Ja vaikka cd-levy formaattina sinänsä jo lähestyy loppuaan, juuri tällaisessa asiayhteydessä, muistona ja dokumenttina, fyysinen, konkreettinen esine edelleenkin oli toimiva ratkaisu.

Tavoitteena on, että saavutettuja etuja hyödynnettäisiin. Jatkossa toimenpiteiden kohteena eivät tule olemaan vain harrastelijamuusikot, vaan kaikki musiikinystävät, jotka ovat kuitenkin nyt läpiviedyn hankkeen jäljiltä siirtyneet askeleen lähemmäs kirjaston vaikutuspiiriä. Kynnystä osallistua jatkossa ideoitaviin musiikkiaiheisiin toimiin tullaan madaltamaan entisestään. Kirjasto on vain yksi kunnallisista toimijoista joiden tehtäväkenttään kuuluu musiikkikulttuurin paikallinen edistäminen, ja kirjaston rooliin kuuluu tarjota sellaista, mikä ei kilpaile jo olemassa olevan tarjonnan kanssa. On myös perusteltua toivoa, että kirjaston musiikkiaineistot saadaan entistä ahkerampaan käyttöön tulevien musiikkiin liittyvien esimerkiksi musiikkiklubin, karaoke-kerhon tai asiantuntijavierailujen myötä.

Marko Aho

CD | Finna.fi
Lava haltuun ja soitto narulle! Musiikkia Sastamalasta, 72 min. + 8-sivuinen tekstiliite | Sastamalan kaupunginkirjasto 2019

Kirjallisuutta | Finna.fi
Alfred Schütz: Making Music Together. A Study in Social Relationship. Teoksessa The Routledge Reader on the Sociology of Music | Routledge 2015
Christopher Small: Musicking – The Meanings Of Performing and Listening, 230 sivua | Wesleyan University Press 1998

Levyjen tarjontaa ja kysyntää riittää, mutta ”kriisiä” vaan pukkaa

Monesti olen tänäkin vuonna kuullut puhuttavan, että musiikkia ei enää myydä levyinä. Äänitteet ovat ”katoamassa”, se CD ”ei kiinnosta ketään” ja LP on ”liian marginaalia”. Puhe tuntuu oudolta. Voisiko olla niin, että puhujat eivät seuraa tämän ajan kauppaa ja tarjontaa?

Suomalainen Levykauppa Äx toimii usealla paikkakunnalla Suomessa. Äxän verkkosivut ovat nautittava käyttöliittymä ties minkälaisten vinkkien ja musiikin (ostamisen) ääreen. Etusivulla oli tiistaina 24. syyskuuta 2019 joukko hittilevytyksiä. 12 kuvakantta CD-levyjä Ellinoorasta Tooliin, Maustetytöistä Mayhemiin.

Levykauppa Äxän verkkokaupan etusivu tarjosi 24. syyskuuta 2019 monenlaista hittilevyä Suomesta ja ulkomailta.

Peräti yhdeksää näistä on saatavana myös vinyylinä, ja jossain vaiheessa ilmestynee lopulta se Fear Inoculumin tuplavinyylikin. LP:t ja vinyylit ovat tietysti tarkasteltavissa myös omalta alasivulta. Kaupan etusivulta voi myös nähdä, että yli puolet kymmenestä myydyimmästä artikkelista on Suomesta. Peukku ylöspäin!

Äxän rinnalla muutkin levykaupat ovat liikkeessä. Käytettyjen levyjen myynti ja hankkiminen on merkittävä osa musiikkifanien sielunelämää. Ällistyttävän runsas uusintajulkaisujen määrä luo jatkuvaa kysyntää erilaisiin klassikoihin. Svart Recordsin syysuutuuksissa liekehtivät Xysman ja Santa Lucian vinyyliboksit, joista jälkimmäisen ykköspainos on jo myyty loppuun. Syyskuun lopulla 2019 julkaistaan jo kolmas ”albumiboksi” The Beatlesilta kun Abbey Road saa uudet kuosit, liitekirjassaan jälleen ne aiemmin julkaisemattomat taustatarinat. Bob Dylanin hieno Bootleg Series on yltämässä viidenteentoista (!) osaansa kun Travelin’ Thrun eri formaatit tulevat ulos ensi marraskuussa.

Edellä olevat esimerkit ovat pintaraapaisu tämän hetken musiikkijulkaisuista. Kuka tahansa kiinnostunut voi ottaa tilanteen haltuun esimerkiksi selaamalla (tai klikkaamalla) rocklehti Soundia tai käväisemällä levykaupan kotisivun genrevalikoissa tai tekemällä haun kotikirjaston verkkosivulla. Helppoa.

Kirjastosta päin kuuluu kuitenkin ikään kuin vastaviestiä. Maanantaina 23. syyskuuta sain kuulla Espoon kaupunginkirjaston johtoryhmän linjauksesta luopua äänitteiden uutuushankinnasta. Päätös olisi voimassa vuoden 2021 alusta, asiasta blogissa Kirjava Satama, 17.9.2019. Perusteina todetaan äänitelainauksen vähentyminen ja muiden palveluiden lisääntyminen. Toisaalta ei todeta, mikä olisi uutuushankinnan jatkamiseen vaadittava äänitelainauksen taso.

Musiikkisisältöjen verkkopalveluiden suunnittelijana ja musiikkikirjastoammattilaisena olen huolestunut sisältöjen ja löytämisen ilon puolesta. Miten taata kunnan asiakkaille se, mitä nykyinen Laki yleisistä kirjastoista edellyttää? Lain kuudennen pykälän mukaan

Yleisen kirjaston tehtävänä on:

1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin;

2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa;

3) edistää lukemista ja kirjallisuutta;

4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon;

5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan;

6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.

Erityisesti huolta minulle tuottaa mahdollinen tulkinta kohdista 1 ja 2. Monet isonkin kirjaston musiikkiosastot hankkivat vain yhden kappaleen kutakin uutuusaineistoa. Entä jos sitä yhtäkään ei hankita? Seutukirjasto ja kuntarajat ylittävä kellutus voivat helpottaa pitenevän varausjonon kanssa, mutta Helmet-kirjastokuntia on vain neljä. Jos suuri pääkaupunkiseudun kirjasto lopettaa uutuushankinnan kokonaan, niin miten käy varausjonojen? Ne pitenevät entisestään.

Ajatukset vakavoituvat lisää kun katson Kirjastokaistan videota, missä muusikko Jukka Nousiainen kertoo kirjastonkäytöstään. Sarjan Löytöretki musiikkiosastolla kolmososassa Nousiainen kulkee Tampereen Metson musiikin uutuushyllylle, löytää bokseja, kiinnostavan kasetin, bulgarialaisia musiikkiaarteita, inspiroivaa vinyyliä ja luettavaa jne. Hän pohtii CD-bokseja varten tehtyä toimitustyötä ja uutta informaatiota.

Metson virikkeellinen uutuushankinta ja sen esillepano tuottaa kävijälle löytöjä. Kirjaston kulttuurinvälittäjän rooli näkyy ja tulee läpi rytisten. Tuota rytinää kuulen mielelläni itsekin – esimerkiksi aina kun saan lainaan maksuttoman varauksen. Sitä vähemmän kivaa lainausdataa ja ”lainauksen kriisiä” pukkaa myös kuuluville, mutta minun korvassani musiikki on voitolla.

Tuomas Pelttari
Suomen Musiikkikirjastoyhdistys