Syksyn 2019 löytöretket musiikkiosastoille – Kirjastokaistan sarja suoraan musiikin ytimestä

Kirjastojen oma videokanava ja nettitv Kirjastokaista sai syksyllä 2019 valmiiksi musiikkiaiheisen sarjan. Neliosainen Löytöretki musiikkiosastolla tuo esiin sitä, millaisia aineistoja ja palveluita nähdään kirjastossa tärkeänä asiakkaan näkökulmasta.

Muusikot Aija Puurtinen, Kauko Röyhkä, Jukka Nousiainen ja Marko Annala kertoivat kirjastovinkkejä videosarjassa Löytöretki musiikkiosastolla. Kirjastokaistan tekemä sarja julkaistiin syyskuussa 2019.

Sarjaan pyydettiin mukaan neljä muusikkoa. Heille annettiin tehtäväksi koota kirjastosta kolme asiaa, mitä suosittelisivat kirjastoasiakkaille. Syksyn jaksoissa olivat mukana Marko Annala, Aija Puurtinen, Jukka Nousiainen ja Kauko Röyhkä. Linkeistä pääset muusikkovierailijoiden taustoitukseksi julkaistuihin esittelyartikkeleihin. Sarjaa nostivat myös suomalaiset musiikkijulkaisut Kaaoszine, Rumba ja Soundi.

Tampereen Metsossa, Helsingin Töölön kirjastossa ja Turun pääkirjastossa kuvatut jaksot julkaistiin syyskuussa 2019. Suunnittelutyössä olivat mukana Musiikkikirjastot.fi ja Suomen Musiikkikirjastoyhdistys.

Ohjeita videoiden käyttöön ja jakamiseen
Videot on tuotettu kaikkien yhteiseen käyttöön. Ne löytyvät Kirjastokaistalta, YouTubesta ja Facebookista.
Kirjastokaistalta voi näyttää videoita ja sieltä löytyvät myös upotuskoodit, joilla videon saa laitettua katsottavaksi omille sivuille. Kirjastokaistalta löytyvät myös kaikki tiedot ohjelmista sekä linkit videoita täydentäviin sisältöihin kuten Musiikkikirjastot.fi:n erinomaisiin artikkeleihin muusikoista.
YouTuben näppärä puoli on puolestaan soittolistat. Jos haluat laittaa sarjan pyörimään äänettömänä kirjastotilassa, onnistuu se helposti käyttämällä YouTuben soittolistaa. Se löytyy täältä (Huom! Paina Play All ja Loop Playlist niin saat videot pyörimään luuppina).
Facebookissa kannattaa suosia Facebook-videoita, sillä ne käynnistyvät siellä videoina sen sijaan, että pitäisi siirtyä urlilla pois.

Jaksoissa on mukana tekstitysvaihtoehdot suomeksi ja ruotsiksi. Näin jaksot voi tuoda katseltavaksi kirjastoihin myös ilman ääntä.

Löytöretki musiikkiosastolla – Marko Annala

Löytöretki musiikkiosastolla – Aija Puurtinen

Löytöretki musiikkiosastolla – Jukka Nousiainen

Löytöretki musiikkiosastolla – Kauko Röyhkä

Löytöretki musiikkiosastolla ja sarjan teaser Kirjastokaistalla
Kirjastokaista | kotisivu

Löytöretki musiikkiosastolla – Jukka Nousiainen

Muusikko Jukka Nousiainen on mukana Kirjastokaistan videosarjassa Löytöretki musiikkiosastolla. Tampereen Metsossa kuvattu video julkaistiin 18. syyskuuta 2019.

Lisätietoa sarjasta Löytöretki musiikkiosastolla | Valokeilassa NYT
Pääset sarjan ensimmäiseen osaan täältä, toiseen osaan täältä ja nelososaan täältä.

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää | Levyhyllyt

Laulaja-lauluntekijä Jukka Nousiaisen iskelmäinen rock on ainutlaatuinen hybridi. Sooloalbumien atmosfääri on voimakkaan 70-lukulainen. Nousiaisen viimeistelemätön boogie tuoksuu autenttiselta – ja soi kuin kirppikseltä löytynyt kitaravahvistin, jota et koskaan uskonut löytäväsi.

Musiikin erityinen lofi-tuotanto tuo lähelle Nousiaisen vilpittömyyden, jossa on tarttumapintaa muille jakaa. Kitaristina Nousiainen on suuri maalailija, yhtä lailla särön ja akustisen hallitsija. Tekstit ja tarinoiti tuntuvat verkkaisilta, mutta kaivautuvat syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan.

Nousiainen on mukana monenlaisissa rockulottuvuuksissa. Räjäyttäjät on bändi, joka nyrjähtelee vaaran ja hauskanpidon sekamelskassa uskomattomiin huippuihin. Elämänmakuinen debyyttivinyyli Räjäyttäjät! (2013) kohkaa kumoon kaikki garageaidat. Massiivinen tuplalevy Räjä Elektrik Millenium taas vihkii Räjäyttäjät suomalaisen synakrautin suurlähettiläiksi.

Lyhytaikaiseksi jäänyt kokoonpano Jukka & Jytämimmit julkaisi yhden albumin. 2015 ilmestynyt Jytää vaan on suomirockin klassikkosarjaa. Vuonna 2017 Jukka & Jytämimmit jäivät historiaan Tuuli Sirkeisen ohjaamassa dokumenttielokuvassa Jytää! Trion hajoamisen jälkeen soolouralle jatkoi myös Mara Balls.

Elektronisen avantgarden livekokemus Pakasteet with Jukka Nousiainen koettiin Ilmiö-festivaalilla kesällä 2019, tuloksena livekasetti Kylmäketju katkeaa. Jukka Nousiainen keikkailee myös Jolly Jumpersissa. Tuoreinta ilmaisua on Hiljaisten Levyjen julkaisema single Ramblin’ Rose//Missä olet Rapa-Eini, esittäjänä Jahnukaiset & Jukka Nousiainen.

Jukka Nousiainen | Facebook
Jukan Musiikki | kotisivu

Levyhyllyt
Jukka Nousiainen | Finna.fi
Huonoa seuraa | LP TNT TAPES & RECORDS SERVICES & Rock ’n’ Roll Bullshit Recorsd & Jukan Levy 2014 • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES 2014 & Jukan Musiikki
Jukka Nousiainen | Jukan Musiikki 2016
Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka ja Jytämimmit | Finna.fi
Jytää vaan | LP CD Kasetti Keltaiset levyt 2015

Räjäyttäjät | Finna.fi
Räjä And Roll All Night Long | Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Jytämenot päällä
| Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Räjäyttäjät räjäyttää!
| 7″ Bad Vugum & TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2012
Räjäyttäjät! | LP Dead Beat Records 2013
Awopbopaloopop Alopbam Räjä | LP Räjä Records • CD Ektro Records • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2013
Räjäyttäjät tulee taas | 7″ White Denim 2014
Rock’n’roll-painajainen | LP Räjä Records & Full Contact Records • CD Ektro Records • Kasetti Räjä Records 2014
Räjä Elektrik Millenium | 2LP 2CD Ektro Records & Full Contact Records 2016
Kunnon rokkia eikä mitään syntikoita | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2017
Flossing To The Fall | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2018

Pakasteet with Jukka Nousiainen
Kylmäketju katkeaa | Kasetti Ruton Music 2018

Jukka Nousiainen. Kuva: Ilmiö 2018 kotisivu.

Yhteistyössä
Kirjastokaista
Musiikkikirjastot.fi
Suomen Musiikkikirjastoyhdistys ry

Suomen musiikkikirjastoyhdistys: musiikki kuuluu kirjaston palveluihin

Musiikki kuuluu kirjaston palveluihin
HS Mielipide 17.10.2018

Suomen musiikkikirjastoyhdistys kommentoi Vesa Sirénin lehtijuttua (Onko nolla levyä tarpeeksi? HS Kulttuuri 26.9.2018). Sirénin aiheena oli Helsingin Kirjasto 10:n äänitekokoelman siirtäminen keskustakirjasto Oodin sijasta Pasilan kirjastoon, mukana kirjaston asiakkaiden mielipiteitä.

Puheenjohtaja Tuomas Pelttarin ja varapuheenjohtaja Jaska Järvilehdon allekirjoittama kommentti Musiikki kuuluu kirjaston palveluihin julkaistiin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla printti- ja verkkolehdessä 17.10.2018. Kirjoitukseen myös yhdistyksen sivulta Kannanotot ja lausunnot.

Musiikki kuuluu kirjaston palveluihin, HS 17.10.2018.

HS 17.10.2018.

Musiikkiarkistot Suomessa – Janne Mäkelän kirja Heikki Poroilan arviossa

Perustietoa musiikkiarkistoista

Janne Mäkelän kirja Musiikkiarkistot Suomessa julkaistiin vuonna 2015. Teos on luettavissa myös PDF-versiona JAPA:n kotisivulta.

Janne Mäkelän kirja Musiikkiarkistot Suomessa julkaistiin vuonna 2015. Teos on luettavissa myös PDF-versiona JAPA:n kotisivulta.

Kaikkihan me tiedämme, mitä musiikkiarkistot ovat, mitä ne tekevät ja mikä on niiden työnjako Suomessa. Paitsi että ani harva on tätä tiennyt, ennen kuin Suomen Jazz & Pop Arkiston Janne Mäkelä kääri hihansa ja keräsi pieninä palasina maailmalla olleen informaation kansien väliin.

Musiikkiarkistot Suomessa (JAPA, 2014) ei arvatenkaan tule kulumaan kansan kärttyisissä käsissä, mutta niille, jotka tätä perustietoa tarvitsevat, se on korvaamaton. Onneksi asia on ymmärretty JAPA:ssa oikein ja julkaisu on saatavana verkon kautta vapaasti PDF-muotoisena. Tällaista perusinformaatiota ei ole mitään syytä kätkeä kirjahyllyyn.

Janne Mäkelän urakka perustuu kyselyyn, jonka hän toteutti pitkän pestinsä kauniiksi lopuksi. Vastaajina ovat olleet jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat musiikillisen arkistoaineiston kanssa toimivat, joten jos jotain on jäänyt uupumaan, kovin suurimuotoisesta toiminnasta ei voi olla kysymys.

Pelkkä kysely jäisi helposti luettelonomaiseksi yhteenvedoksi, mutta Mäkelä on tarttunut rohkeasti aihetta niskavilloista ja tarjoaa kyselytulosten ympärillä tuhdin tietopaketin arkistoinnista, musiikin arkistoinnista sekä siitä toimintaympäristöstä, jossa näitä asioita Suomessa yritetään hoitaa.

Tämä kaikki on tarpeen, koska arkistoinnin periaatteet ovat aina olleet varsin pienen ammattilaisjoukon takana, eivätkä ne sielläkään ole aina erityisen yhtenäisinä ja kiistattomina esiintyneet. Ei Janne Mäkelänkään yhteenveto mitään lopullista edusta, mutta tästä on helpompi edetä.

Mäkelän kokoamista luvuista voi päätellä, että musiikkiarkistot eivät Suomessa ole järin suuria varsinkaan henkilökuntamäärän osalta. 15 hyllykilometriä ja 88 teratavua arkistoaineistoa ei silti ole mitätön määrä. Ongelmista suurimmat liittyvät alan hajanaisuuteen ja hentoon resurssointiin. Näin Mäkelä kiteyttää toiveluettelon:

”Toiminta koetaan tärkeäksi, arkistoissa esimerkiksi on paljon ainutlaatuisia aineistoja, joita ei löydy internetin palveluntarjoajilta. Ala on kuitenkin hajanainen, ja sen tunnettavuus on heikko niin suuren yleisön, tutkijoiden kuin muiden muistiorganisaatioiden keskuudessa.Lisäksi toimijat eivät tunne toisiaan eivätkä oikein tutkimuskenttääkään. Ratkaisuehdotuksia alan kehittämiseksi ovat musiikkiarkistoinnin laillisen aseman parantaminen, suurten muistiorganisaatioiden aktiivisempi ote, keskusteluyhteyden rakentaminen alan sisällä ja tutkijoiden suuntaan sekä vanhojen tallennus- ja toistolaitteiden keskitetty kokoaminen. Suomen Äänitearkiston kokoelmat voisivat olla osa jotain toista arkistoyksikköä.” (s. 55)

Janne Mäkelän opus kuuluu myös musiikkikirjastoissa työskentelevien ammatillisen lukuvelvollisuuden piiriin. Ei riitä, että on hämärä käsitys siitä, että jotain musiikkiarkistojakin on. Tänä päivänä kuka tahansa yleisen kirjaston asiakas voi tarvita osaavaa ja ymmärtävää ohjausta musiikkiarkistojen suuntaan. Musiikkiarkistot Suomessa antaa tällaiseen palveluun hyvät eväät, mutta vain luettuna. Ei siis tekosyitä, vaan kirja tai PDF lukulistalle!

Heikki Poroila

Tuomas Pelttari, toim.

Muitten luovuutta hyödyntävät alat

Heikki Poroila.Tekijänoikeusjärjestöjen julkisuuteen tarkoitetussa PR-materiaalissa – joka kovin usein kääntyy puhtaaksi propagandaksi – on jo pitkään puhuttu ”luovasta alasta”. Käsitteellä tarkoitetaan tekijänoikeudella rahaa tekevää sisältöteollisuutta ja jopa oikeudenvalvontajärjestöjä itseään.
Tällainen on tietenkin kylmäveristä uuspuhetta, jolla on tarkoitus kerätä julkista sympatiaa ja hälventää ajatuksista häikäilemätön edunvalvonta. ”Teostomafia” halutaan korvata ”luovalla alalla”.

Jos uuspuheen kääntää suomeksi, oikea termi olisi lähinnä ”muitten luovuutta hyödyntävä ala”. Eihän musiikkiteollisuudessa tai kirjankustannusmaailmassa itsessään ole luovuutta – teostoista, gramexeista tai kuvastoista puhumattakaan –, ne ovat kaupallisia yrittäjiä, joiden toimialan ytimessä vain sattuvat olemaan ns. luovat yksilöt.

Ennen kuin tuomitseva sormi alkaa heilua, kannattaa silti muistaa, että myös kirjastot kuuluvat tähän ”muiden luovuutta hyödyntävien alojen” piiriin. Kirjastoalaa ei olisi olemassa ilman luovia yksilöitä, aivan kuten ei olisi tekijänoikeusjärjestöjä, levy-yhtiöitä tai kustantamoita. Eroakin silti löytyy.

Emme yritä sisältöteollisuuden toimijoiden tavoin teeskennellä olevamme itse jotenkin ”luovia”. Emme ole, eikä se ole tehtävämme tässä symbioottisessa suhteessa. Emme ole mukana hyötyäksemme luovista yksilöistä taloudellisesti. Sen vähän, minkä kirjastona otamme luovilta tekijöiltä, me annamme moninkertaisesti takaisin ilmaisena PR-työnä ja lisäarvoa tuottavana dokumentointina (siinä sitä luovuutta voi hitunen ilmetäkin).

* * *

Tarvitaanko kaupallista ”muitten luovuutta hyödyntävää alaa” oikeasti, vai onko se vähitellen katoava historiallinen jäänne? Olen pohtinut tätä asiaa paljonkin, mutta johtopäätökset ovat ristiriitaisia. Lienee kiistatonta, että ainakin riittävän tunnetuiksi jo tulleet artistit voivat pärjätä mainiosti ilman lukuisia välikäsiä perustamalla oman tuotanto- ja jakeluyhtiön sekä muut tarpeelliset toiminnot. Aloitteleva artisti on yksin aika avuton, mutta poikkeaako tilanne kauheasti siitä, missä asemassa aloittelija on jonkin ison levy-yhtiön leivissä?

Ainakin Suomen oloissa Teoston ja Gramexin kaltaiset korvauksia keskitetysti keräävät organisaatiot ovat artistin näkökulmasta ohittamattomia. Monopoliasema ei ole ongelmaton, sillä kun vaihtoehtoa ei ole, mitä keinoja yksittäisellä artistilla on näitä järjestöjä vastaan, jos on eri mieltä? Palveluita ei ole pakko käyttää, mutta silloin jäävät myös tietyt rahavirrat (yleensä tietysti pahaiset purot) saamatta.

Sisältöteollisuuden etujärjestöt eivät nekään ole ongelmaton ilmiö. Teostossa ovat mukana niin tekijät kuin nuotinkustantajatkin, joiden edut eivät suinkaan ole aina yhtenevät. Gramexissa puolestaan esiintyvät taiteilijat joutuvat toimimaan yhteistyössä ääniteteollisuuden kanssa. Se on usein kaikkea muuta kuin helppoa. Isot kustannustalot ajavat hankkeita, joita tekijöiden on syytä jyrkästi vastustaa.

”Luovan alan” julkinen yksituumaisuus onkin pääosin harhaa. Sitä pidetään yllä sekä rahalla että isompien vahinkojen välttämiseksi. Sisäänrakennettu jännite – välikädet kuppaavat luovan yksilön tuloja – ei tällä kuitenkaan katoa. Verkkomaailma mahdollisuuksineen ja uhkineen on pysyvä muistutus siitä, ettei vanha kolmikanta (luova yksilö – kaupallinen yritys – edunvalvontajärjestö) ole muuta kuin yksi historiassa toteutunut vaihe.

* * *

Tarvitsevatko luovat yksilöt sitten kirjastolaitostakaan? Eivät välttämättä tarvitse, mutta on vaikea väittää, ettei julkisesta kirjastolaitoksesta olisi hyötyä jokaiselle, joka luo uutta sisältöä. Ajoittaisista propagandapuheista huolimatta lienee selvää, että kirjasto tuottaa luovalle tekijälle enemmän hyötyä kuin nipistää taloudellista tuottoa. Suhde vain korostuu aikana, jolloin kirjastojen luettelot ovat kenen tahansa hyödynnettävissä globaalisti 24/7/365.

Useimmat tekijät käyttävät kirjastoa uutta luodessaan. Kirjastojen suorat ostot ovat olleet 2000-luvulla laskusuunnassa, mutta monen vähälevikkisen julkaisun kohdalla päätyminen kirjaston kokoelmaan ja tietokantaan korvaa jossain määrin sitä, ettei ainakaan kaupallisessa lehdistössä ole minkäänlaista näkyvyyttä. Kirjastolaitos tarjoaa tätä näkyvyyttä ja perustietoa myös hyvin kärsivällisesti, periaatteessa ikuisesti.

Kirjastolaitos on joutunut ajoittain ”luovan alan” hampaisiin. Lain takaama maksuton kierrätysoikeus on jo sinällään vaikeasti siedettävä asia, mistä syystä kirjastojen oikeudet verkkomaailmassa nollattiin harkitusti ja määrätietoisesti 1990-luvulla. Erityisesti yksinvaltaiseen monopolitoimintaan tottunut musiikkiteollisuus on mm. digitaalisuusparanoian takia pyrkinyt rajoittamaan kirjastojen oikeutta lainata CD-levyjä ajamalla – onneksi huonolla menestyksellä – karenssiaikoja perinteiseen toimintaympäristöön.

2000-luvulla saatiin nähdä sekin ihme, että ”luova ala” suostui neuvottelupöytään koskien sisältöjen verkkolevittämistä kirjastojen kautta. Osasyynä lienee ollut silkka laskelmoivuus ja PR-vainu, mutta epävarmuus kuluttajien käyttäytymisestä on saattanut myös houkutella kokeilemaan, kuinka paljon rahaa kirjastojen kautta voisi olla mahdollista kerätä. Kirjastojen pienet budjetit olivat ”luovalle alalle” sellainen pettymys, että sitä ”läpimurtoa” on turhaan odotettu jo kymmenisen vuotta.

* * *

Kirjastoalalla on suhtauduttu ”luovaan alaan” ristiriitaisesti. Laki on oikeudenhaltijoiden puolella, verkkomaailmassa peräti täydellisesti. Neuvottelupöydän kohteliaisuuden yli on myös aina ollut helppo aistia se sovittamaton kauna, jota sisältöteollisuus tuntee maksuttoman kierrätysjärjestelmän hoitajia kohtaan. Mitään ei koskaan saada vapaaehtoisesti, silkasta ”luovan alan kulttuuritahdosta”. Usein ei saada yhtään mitään. Se alue, jolla kirjastot voivat laillisesti toimia, on kokonaan lainsäätäjän raivaama ja puhtaana pitämä. Tähän ei ole näköpiirissä mitään muutosta.

Mutta sitä oikeaa luovaa tekijää kirjastot rakastavat ja haluavat tukea. Me haluamme kaikissa tilanteissa olla luovan tekijän puolella, vaikka sitä puolta on joskus vaikea erottaa isompien ja ahneempien toimijoiden takaa. Siksi meidän on aika helppo hyväksyä maailma, jossa luovat tekijät hallitsevat itse luomiensa sisältöjen jakelua ilman turhia välikäsiä. Emme pysty olemaan sen suhteen erityisen aktiivia, mutta ainakin sen viestin voimme aina antaa, että meille olennaisin on sisältö, ei paketti tai sen kasaaja.

Ehkä pitäisi nykyistä selkeämmin antaa viestiä siitä, että meillä on valmius jatkaa vastikkeetonta PR-työtä tietokannoissa myös ”luovasta alasta” riippumattomien toimijoiden julkaisuiden kohdalla. Että meille ovat kaikki kaikessa ne uutta luovat sisällöt, joita ihmismieli tuottaa ympärillä hyrräävästä ”muitten luovuutta hyödyntävästä alasta” huolimatta.

Heikki Poroila