Teksti ja kuva: Marko Niemelä

Intervalli 2/2025 • Artikkelit
Intervalli.fi

Istun rovaniemeläisessä kahvilassa. Seurassani on rovaniemeläinen laulaja Jaakko Laitinen, ja olemme sopineet haastattelusta. Koska on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä, päätämme puhua kirjallisuudesta ja lukemisesta – ja tietenkin myös musiikista. Aloitan utelemalla, millainen lukija hän mielestään on.

– Innokas, mutta hidas. Kiinnostavia kirjoja kertyy enemmän mitä ehdin ja haluaisin lukea. Kadehdin ihmisiä, jotka rehvastelevat lukutahdillaan. Ei tässä elämässä ehdi kaikkea kiinnostavaa lukea. Eipä ainakaan lukeminen lopu, se on varmaa! Optimi on lukea kirja kerrallaan, mutta reissuun tulee napattua jotain helppolukuista raskaamman teoksen rinnalle, vaikkapa elämäkerta.

Jaakko Laitinen

Tutustuimme vuosituhannen alussa Rovaniemen musiikkikirjastossa, jossa Jaakko työskenteli siviilipalvelusmiehenä ja minä erikoiskirjastonhoitajana. Muistan panneeni jo tuolloin merkille, että hänellä on ikäisekseen poikkeava maku paitsi musiikin myös kirjallisuuden suhteen. Jaakko tuntui löytävän aina jotakin kiinnostavaa luettavaa.

Tiedustelen, mitä hänellä on tällä hetkellä luvussa.

­– Semmoinen kuin Parapsykologiaa Neuvostoliitossa Sheila Ostrander & Lynn Schroeder, joka ilmestyi 70-luvun alussa. Se kertoo siitä miten yliluonnollinen ja totalitarismi sekoittuvat ja ihmisen halusta kurkottaa arkipäiväisen yli. Lainasin sen kirjastosta, kun joku vinkkasi. Nykyään on niin nopeaa varata teos kirjaston sivuilta. Varailen paljon kirjoja, jotka tulevat vastaan ja mitä kaverit vinkkaavat. Mutta fyysiseen kirjastoon on kiva mennä vain kattelemaan hyllyjä. Silkkaan sattumanvaraisuuteen kannattaa myös luottaa, ja palautushyllyistä löytyy paljon kiinnostavaa. On hauska katsoa mitä toiset ihmiset ovat lainanneet ja lukeneet. Pitäisi varmaan opetella jättämään kirjoja myös kesken, mutta valitettavasti minulla tulee kahlattua läpi kaiken mitä tulee aloitettua.

Olet opiskellut ja vieraillut usein Unkarissa. Tunnetko vuoden 2025 Nobel-voittaja László Krasznahorkain tuotantoa? Entä luetko hyviä kirjoja uudelleen?

– Luin Krasznahorkain Saatanatangon (1985, suom. 2019) jo ennen nobelia. Tykkäsin! Hyvä kirja jatkaa antamistaan, sen voi oikeasti lukea monta kertaa, eikä se ehdy. Mutta aika vähän kuitenkin luen kirjoja toista tai kolmatta kirjaa. Nuoruudensuosikkini, Niko Kazantzakisin Kerro minulle Zorbasin luin uteliaisuudesta – näin aikuisena – uudestaan. Sitten ovat tietysti Pentti Haanpään novellit, jotka ovat ihan parhaita maailmassa. Ja Erno Paasilinnan kirjoja ihan keräilenkin.

Pohjois-Suomen kulttuuri ja sen historia on lähellä sydäntäsi. Seuraatko myös tuoreempaa Lappi-aiheista kirjallisuutta?

– Kyllä! Viimeiseksi suuren vaikutuksen on tehnyt Timo. J. Tuikan Kylä josta pojat katosivat (2025), jossa hän taitavana Lapin historian tutkijana pääsee tykittelemään saadessaan vapauden kirjoittaa kaunokirjallisuutta. Todella herkullista kieltä. Se on kyllä mahtava kirja.

Väärä Raha on pohjoisesta kotoisin oleva yhtye, joka kuvailee tyyliään omintakeisesti nimellä lappi-balkan. Laitisen mukaan orkesterin muusikot lukevat kirjoja vaihtelevasti. Toiset tykkäävät kuunnella äänikirjoja, joku lukee romaaneja ja toinen tietokirjoja. Keikka-autossa lukukokemuksista saatetaan keskustella pitkäänkin.

­– Kun ahtaassa autossa istutaan, pitää aika käyttää mielekkäästi. On kiehtovaa, jos ollaan luettu sama kirja, niin siitä voi vaihtaa ajatuksia. Sehän on taiteessa monesti herkullista, miten se koetaan niin monella eri tavalla. Muistan kun meillä oli Väärä Rahassa meidän alkuperäinen trumpetisti Jarkko Niemelä, joka on edelleen päivätöiltään fyysikko. Kun olin lukenut jonkun populaaritieteellisen kirjan ja houkuttelin myös Jarkon lukemaan sen, niin hän pystyi popularisoimaan teosta vielä lisää minunkin ymmärrettäväksi. Se poiki sitten mahtavan mielenkiintoisia keskusteluja maailmankaikkeuden ja todellisuuden olemuksesta.

Voitko antaa konkreettisen esimerkin?

– Yksi kirja mikä synnytti paljon keskustelua, oli Terra Cognitan julkaisema Stuart Kauffmanin kirja Pyhän uudelleen keksiminen – uusi näkemys luonnontieteestä, järjestä ja uskonnosta (2010). Kirja meni pikkuisen yli hilseen, ainakin minulla. Sitten Jarkko ja rumpali Janne Hast lukivat sen, ja me väännettiin bändibussissa varmaan pari vuotta siitä, onko maailmankaikkeus determistinen vai tapahtuuko niin sanottua emergenssiä – eikä siitä koskaan päästy bändissä selvyyteen. Sama keskustelu pulpahtaa vielä edelleenkin esille, sillä eihän todellisuuden olemuksesta voi olla varmuutta. Nyt olemme Jannen kanssa molemmat luettu kiinalaisen Liu Cixinin Kolmen kappaleen probleemaa (2007, suom. 2018). Sitten on ollut hauska lukea vaikka Tommi Liimatan kirjoja, joissa Jannekin seikkailee yhtenä hahmoista. Mutta kyllä siellä keikkabussissa on sellaista ihan älytöntä ja painokelvotonta ajantappokeskustelua. Skaala on mieletön!

Mitä mieltä olet äänikirjoista? Kuunteletko niitä lenkillä?

– Luen paperikirjoja, ei ne äänikirjat ole minun juttuni, en saa niihin oikein otetta. Paperikirjaksi painetussa kaunokirjallisuudessa on olennaista kauneus, miten lauseet tipahtelevat sivuille. Lenkillä kokeilin kuunnella tietokirjoja. Sitten huomasin, että lenkillä käymisen juttu on juuri siinä, ettei kannata olla mitään muita virikkeitä. Tunnin lenkillä oma ajatus saattaa karata ihan ihmeellisiin paikkoihin. Ja sehän on suorastaan luksusta. Nuorena tylsyys oli usein jatkuva ongelma, joka tuli ratkaista ja ajatuskin saattoi karkailla jonnekin. Nykymaailmaan viriketulvassa on ainoastaan hyvää päästä välillä vähän tylsistymään. Tällaisessa luovassa työssä ajatusten harhailu ja outoon paikkaan meneminen on kaiken ytimessä.

Onko sinulla lempikirjailijoita? Ja miten kirjojen lukeminen on vaikuttanut omaan taiteeseen?

– Pentti Haanpää. Hänen kielensä on uskomattoman hienoa, antoisaa ja viisasta. Teksti on päällisin puolin aika kevyen oloista ja helppolukuista, mutta kuitenkin niin täyteen pakattua. Hänellä on raaka, realistinen maailmankuva, mutta mukana on aina kuitenkin oikeudenmukaisuuden vaatimus. Teksteissä yhdistyvät realismi ja idealismi. Pentti on hyvä, ja on hyvien puolella. Kyllähän kaikki mitä elämän aikana luettu on vaikuttanut omaan taiteeseen. Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan kääntämiä persialaisia runoja on tullut luettua paljon. Ne näkyvät varmasti omissa lyriikoissa, ja jotkut ovat jopa huomanneet sen. Jotta aivoni pulpauttavat yhden laulun ulos, niin sitä varten minun tarvitsee kasata hirveän määrän kaikkea informaatiota ja vaikutteita sekä fiiliksiä. Tästä syystä tulee myös valittua luettavaa. Kirjoitin esimerkiksi laulun sienistä. Aloitin lukemalla vinon pinon sienikirjoja. Laulu ­– Sienien tie – on nyt valmis, mutta vielä julkaisematon.

Anna joku toinenkin esimerkki.

– Aikanaan luin 4–5 taloustiedettä käsittelevää populaaritieteellistä kirjaa, joista sain puristetta yhden rahaa käsittelevän biisin, Ihmehyrrän. Saattaa tuntua kohtuuttomalta pohjatyöltä lukea monta kirjaa, jotta saa tehtyä yhden kolmen minuutin rallin. Mutta toisaalta sitten Facebookissa oli joku taloustieteilijä kehunut, että Ihmehyrrä kiteyttää aika tarkasti talouden olemuksen laulun muotoon. Se tuntui mukavalta. Kirjoista saa sanoja ja käsitteitä pyöriteltäväksi. Käyn tietenkin myös pilkillä, kävelyillä ja sienessä. Näin ne laulut syntyvät!

Luettiinko sinulle, kun olit pieni?

– Minulle luettiin dinosauruksista ja muurahaisista. Muistin kaikki dinosaurusten latinankieliset nimet ulkoa. Suuri haave oli alkaa paleontologiksi, Ensimmäisiä itse lukemiani romaaneja oli joku Arto Paasilinnan kirja. Tšekkiläisen Karel Čapekin Salamanterisodan (1936) muistan oikein hyvin. Tykkäsin liskoista ja sen kansikuvassa oli lisko. Pidin kirjasta ala-asteella esitelmän, opettaja kohotteli vähän kulmakarvojaan. Sarjiksista luin Mustanaamiota. Kuuluin myös Mustanaamio-kerhoon.

Olet koulutukseltasi kirjastotradenomi ja koet myös olevasi kirjastolainen.

– Kyllä! Kun pääsin lukiosta, en oikein tiennyt mitä tehdä. Sivarin ja välivuoden jälkeen päädyin Virroille opiskelemaan musiikkiteknologiaa, mutta se ei oikein minulle laulajana istunut. Toiset opiskelijat tuntuivat olevan koko ajan edellä. Mietin, että pitäisi opiskella jotain josta tietää jo jotain. Sitten keksin, että menen opiskelemaan Ouluun kirjastoalaa. Se olikin aivan mahtavaa. Ja kirjastotöitä olen saanutkin tehdä. Esimerkiksi koronan aikaan olin peräti vuoden Rovaniemen musiikkikirjastossa sinun sijaisena. Voisin kuvitella edelleenkin joskus työskenteleväni kirjastossa. Tosin ammattilaulamisen ja kirjastotyön yhdistäminen on aika kuormittavaa. Viikonloput ollaan keikoilla, mutta arkena käydään päivätöissä ja illat valmistellaan viikonloppuja.

­Lukemisella on Laitisen mukaan eettisyyttä kohottava merkitys.

­– Lukeminen on ollut minulle hupi, hyöty ja kasvattaja. Ilman lukemista olisin luultavasti kanavoinut uteliaisuuteni jonnekin muualle, mutta vaikea sitä on kuvitella. Kirjallisuus on minulle maailmankuvan avaaja. Kaunokirjallisuutta lukiessa mennään toisen ihmisen nahkoihin, päästään katsomaan elämää eri vinkkeleistä. Semmoista tämä aikakin kaipaa. Monet ihmiset lukevat, miten kehittää itseään kovemmaksi ja tehokkaammaksi, ja miten voittaa taistelun muita ihmisiä vastaan. Kaunokirjallisuuden eetos puolestaan on, miten ymmärtää toisia.

Kirjastotradenomi Jaakko Laitisille on selkeä näkemys kirjastojen roolista.

­– Meillä on nämä älyvehkeet, joissa on kaikki ihmiskunnan viisaus käytettävissä, mutta tosiasiassa se on vaan supistanut sitä mitä me käytämme. Kaikki musakin on konkreettisesti käden ulottuvilla, mutta silti ihmiset kuuntelevat yhtä ja samaa. Ja kirjallisuuden suhteen on sama juttu. Väittäisin, että ihmiskunta on tehnyt paljon muutakin mielenkiintoista kuin se top-10. Ehkä taas koittaa aika, että ihmiskunta arvostaa vielä muutakin kuin sitä kaikkein suosituinta. Siksi on todella tärkeää, että sivistyksestä pidetään huoli. Meitäkin on paljon, jotka haluavat sitä top-kympin ulkopuolista kampetta. Siitä huolehtiminen ja tarjolla olo on todella tärkeää työtä, etenkin kun sen top-kympin saa helpommin jostain aivan muualta.
Striimaaminen urautuu tosi helposti. Ihmiset menevät helppoon, ja miekin menen helppoon – arvostan helppoutta. Mutta uteliaisuutta on ei kannata ulkoistaa jollekin algoritmille ja lahjattomille, kasvottomille musiikkipäälliköille. Siksi kirjastojen ammattitaitoinen kokoelmatyö on tärkeää.

­Millainen on unelmien kirjastosi?

– Kirjakaupoista ei saa kahta vuotta vanhempaa kirjallisuutta, ainoastaan kirjastoista ja joistakin divareista, esimerkiksi tuoreen Nobel-voittajan teoksia ei hetkeen aikaan saanut mistään. Unelmieni kirjastossa on hulluna kirjoja ja levyjä sekä asiantunteva palvelu. Tapahtumat ovat kirsikka kakussa, mutta kirjaston ydin tulee olla aineistossa. On upeaa, että yhteiskunta järjestää tekemisen paikkoja, mutta varsinaisesta kirjastotyöstä ja rahoituksesta ne eivät mielestäni saa ottaa pois.

Haastattelu lähenee loppuaan. Keskustelemme vielä hetken aikaa musiikista ja Rovaniemellä elämisestä. Laitinen asui vuosia Helsingissä ja Tampereella, mutta palasi kuitenkin takaisin kotikonnuilleen. Hän on suunnitellut myös romaanin kirjoittamista.

­– Musiikki on minulle kaikista taiteista tärkein ja rakkain. Musiikkiin pääsen sisälle. Kirjoitan laulutekstien lisäksi kolumneja, joilla vahvistan niitä lihaksia, joita tarvitsen sitten haaveilemani romaanin kirjoittamiseen. Muutaman kerran olen sen aloittanut, mutta aina se jotenkin plötsähtää. Lauluja ja levyjä saan valmiiksi, mutta se unelmakin on tuossa odottamassa täyttymystään. Maailmalla nuorena pyöriessä ei ymmärtänyt pohjoisen erityislaatuisuutta, kotipuolen meininki on kuitenkin aika poikkeuksellista maailman mittakaavassa. Täällä Rovaniemellä on minun omat juuret ja sisältä kumpuava näkemys. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän ymmärtää kuka mie oikein olen. Pohjoisessa minun on helppoa olla. Mutta olen mie kuitenkin maailmastakin kiinnostunut, ja se tietenkin kuuluu musiikissani!

Jaakko Laitinen – pohjoisen tarinankertoja

Jaakko Laitinen (s. 1981) on rovaniemeläinen laulaja, lauluntekijä ja esiintyjä, joka tunnetaan voimakkaasta tulkinnastaan ja kyvystään yhdistää arktinen melankolia ja elämän riemu. Hänen musiikkinsa ammentaa Lapin maisemista, Balkanin rytmeistä ja suomalaisesta sydämestä – yhtä aikaa riehakas ja syvällinen, kuin elämä itse. Laitinen kirjoittaa myös kolumneja Kaltio-lehteen.

Koulutus: Tradenomi (kirjasto- ja tietopalveluala, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, 2007).

Opiskellut länsi- ja eteläslaavilaisia kieliä ja kulttuureja Helsingin yliopistossa.

Toimii keulahahmona yhtyeessä Jaakko Laitinen & Väärä Raha.

On mukana kokoonpanossa Lehtojärven Hirvenpää yhdessä harmonikkataitelija Harri Kuusjärven kanssa ja lappilaisia sävyjä yhdistelevässä bändiprojektissa Jaakko Laitinen & Lapin Lisä.

Intervalli 2/2025 • Kannen kuva: Lola Cervantes