Pekka Gronow katsoo Brasiliaan
Harharetkiä YouTubessa • Osa 30
Argentiina • Suriname • Meksiko

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Gronow valitsee musiikkiympäristöjä ympäri maailmaa – Euroopasta ja kauempaa. Gronowin 30. artikkelin aiheena on Brasilian populaarimusiikki. Sarjan kaikki osat ovat selattavissa kuvitetulla koontisivulla.

Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Jos YouTuben linkit eivät heti näy, niin klikkaa sivun reunassa löytyvää evästeasetusten painiketta ja valitse salli kaikki evästeet.

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Brasilia

Tarina kertoo, että tangosäveltäjä Unto Monosella oli tapana keikkamatkoilla harjoitella kitaralla ’Tico-Ticoa’. Kertaakaan se ei mennyt täysin oikein, mikä kertoo paljon brasilialaisten sävelmien oikukkaista melodioista ja rytmeistä. Varpusesta kertova laulu tuli tunnetuksi maailmalla sen jälkeen, kun Carmen Miranda esitti sen Hollywood-elokuvassa Copacabana (1947). Kun kuuntelee Mirandan tulkintaa, ymmärtää Monosen pulman.

Carmen Miranda: Tico Tico No Fubá

Tico-Ticon sävelsi Zéquinha de Abreu vuonna 1917. Se edustaa brasilialaista musiikkityyliä nimeltä choro. Tyyli kehittyi samaan aikaan kuin ragtime tai tango ja sitä esittivät pienet yhtyeet, joihin kuului huilu ja erilaisia kielisoittimia. Viime vuosina Brasiliassa on ollut alkuperäisen choron renessanssi, YouTubessa on esimerkkejä nuorista muusikoista tulkitsemassa choroja perinteiseen tyyliin. 1910-luvulla choro säesti maxixe-nimistä tanssia, josta tuli joksikin aikaa muotia myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa, kunnes fox trot ja tango syrjäyttivät sen.

Vuonna 1917 Brasiliaan oli juuri perustettu ensimmäinen äänilevytehdas ja musiikkiteollisuus kasvoi. Muutama vuosi sitten verkkoon avattiin mittava brasilialaisten äänilevyjen arkisto, jossa on yli 60 000 äänilevyä 1910-luvulta 1960-luvun alkuun. Suuri osa on kuultavissa netissä. Täältä voimme kuulla, miten chorosta kehittyi samba. Varsinaisesti populaarimusiikin tuotanto sai vauhtia 1930-luvulla, kun radioasemat palkkasivat omia orkestereitaan ja säveltäjät ryhtyivät tyydyttämään kasvanutta kysyntää. Pohjois-amerikkalainen tanssimusiikki antoi uusia vaikutteita brasilialaiseen musiikkiin. Tässä maaperässä Carmen Miranda (1909–1955) nousi ensin maan suosituimmaksi laulajaksi ja värvättiin sitten vuonna 1939 Yhdysvaltoihin, jossa hän esiintyi yli kahdessakymmenessä elokuvassa.

Carmen Mirandasta ja hänen tulkitsemistaan kappaleista tuli brasilialaisen musiikin tavaramerkkejä maailmalla – hyvässä ja pahassa: kimalteleviin samba-karnevaaliasuihin pukeutunut notkea tanssija, jolla oli banaaneista tehty hattu. ’Tico-ticosta’ on vuosien mittaan tehty satoja levytyksiä Berliinin filharmonikoita myöten, ja se käynnisti Suomessakin latinalais-amerikkalaisen musiikin aallon, jonka näkyvin edustaja oli Sacy Sand. Tässä rytäkässä kaikki Rio Granden eteläpuolella olevat maat sekoittuivat iloisesti, kunhan vain muusikoilla oli käsissään helistimet ja paidoissaan röyhelöt. 

Kului taas monta vuotta ja Brasilia oli Euroopasta käsin jokseenkin pimennossa, samba ja brasilialaisen musiikin lukuisat variaatiot kiinnostivat lähinnä paikallisia. Uusi läpimurto tapahtui vuonna 1959, kun Marcel Camus’n filmi Musta Orfeus teki samalla kertaa Rion karnevaalit ja uuden, kevyemmän sambatyylin tunnetuksi. Bossa nova oli ”uusi samba”, joka oli saanut vaikutteita modernista jazzista. Muutamassa vuodessa bossa novan säveltäjät ja tulkitsijat tulivat laajalti tunnetuiksi ja sävelmät levisivät maailmalle monen kielisinä versioina. Brasilialaiset muusikot olivat näkyvästi mukana Yhdysvaltain länsirannikon jazzpiireissä, kunnes tilanne palautui ennalleen ja Brasilia oli taas pohjoisesta katsoen vain yksi maa monien joukossa.

Oliko brasilialainen populaarimusiikki sitten vain tässä: Carmen Miranda ja bossa nova? Brasilialaisia levyjä ei markkinoitu Suomessa, uutta brasilialaista musiikkia kuultiin tuskin koskaan radiossa, vain harvat asialle omistautuneet entusiastit kuten rumpali Matti Koskiala kävivät itse paikan päällä. Klassillisella puolella Eero Tarasti tutki Villa-Lobosin musiikkia. Vasta nyt meillä on uusien verkkopalveluiden ansiosta tilaisuus jälkeen päin seurata, miten brasilialainen musiikki näinä vuosina kehittyi. Vuonna 1984 Shell-yhtiö Brasiliassa alkoi jakaa palkintoja maan tärkeimmille muusikoille. Neljä ensimmäistä palkinnon saajaa olivat Pixinguinha, Luiz Gonzaga, Antônio Carlos Jobim ja Dorival Caymmi. Lista paljastaa, miten huonosti ainakin minä tunsin aihetta.

Pixinguinha

Palkituista vanhin, Pixinguinha (Alfredo da Rocha Viana, 1897–1973), oli 1930-luvulla merkittävä huilisti, saksofonisti, orkesterinjohtaja ja sovittaja, joka loi chorosta modernin samban. Hän sovitti Carmen Mirandan varhaiset menestykset. ’Chegou a hora da fogueira’ löytyy Brasilian kansallisesta ääniarkistosta. Pixinguinhan syntymäpäivä on nykyisin kansallinen merkkipäivä.

Pixiguinhasta on niukasti filmimateriaalia, mutta hänen soittoaan voi ihailla tässä dokumentissa, joka on tallennettu Sao Paulissa 1956 tilaisuudessa, jossa esiintyi samban “vanha kaarti”.

Pixinguinha e a Velha Guarda do Samba

Pierre Barouhin dokumentissa Saravah (1969) ovat pääesiintyjinä kahdeksankymppiset Pixiguinha ja João de Baiana sekä nuoret kollegat Baden Powell sekä Paulinho da Viola.

Dorival Caymmi

Dorival Caymmi (1914–2008), laulaja ja säveltäjä, edustaa seuraavaa polvea. Hänen 78 kierroksen levyillä ilmestyneet laulunsa kuten ’Samba da Minha Terra’ ja ’Saudade da Bahia’ kuuluvat Brasiliassa perusohjelmistoon, mutta maailmalla niitä tunnetaan vähemmän. Caymmi oli tärkeä linkki samban kehityksessä.

Antônio Carlos Jobim

Antônio Carlos Jobimin (1927–1994) nimen ei sen sijaan pitäisi yllättää ketään. Vuonna 1958 ’Desafinado’ käynnisti maailmanlaajuisen bossa novan aallon. Pari vuotta myöhemmin hänen sävellyksensä ’Ipaneman tyttö’ valittiin Yhdysvalloissa vuoden levyksi. Jobim työskenteli siellä sekä jazzmuusikko Stan Getzin että Frank Sinatran kanssa, ja ’Ipaneman tytön’ on arvioitu olevan yksi maailman eniten levytetyistä kappaleista. Jobimin muistoa on kunnioitettu patsaalla, joka on tietenkin Ipanemassa. Jobimista on helppoa löytää näytteitä, mutta YouTubesta tuli vastaan kotiäänitys, jossa Jobim ja Caymmi musisoivat ensin mainitun kotona.

Caymmi & Jobim: Maracangalha

Luiz Gonzaga

Miten tähän joukkoon sitten sopii neljäs palkinnonsaaja, Luiz Gonzaga (1912–1989)? YouTubessa näkyy vanha pappa, jolla on hassu hattu ja haitari. Tämä ei lainkaan vastaa yleistä käsitystä Brasilian musiikista. Omassa maassaan Gonzaga muistetaan kuitenkin miehenä, joka teki maan koillisosien rikkaan perinteen tunnetuksi. Antonio Carlos Jobim kutsui häntä ”vallankumoukselliseksi”. Kunnioituksesta kertoo, että hänen mukaansa on nimetty pato Pernambucossa.

Luiz Gonzaga

Teixeirinha

Bossa novasta on nyt puoli vuosisataa. Sen jälkeen musiikki on muuttunut paljon. Brasiliassakin on käyty läpi kansainväliset aallot rockista metallimusiikkiin ja omat vastaavat ilmiöt. Nuo neljä nimeä kuitenkin jo kertovat, että on vaarallista tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Samba on Brasilian kansallinen symboli, mutta Luiz Gonzaga edusti täysin erilaista perinnettä. Samaa linjaa edusti Teixeirinha (1927–1985), yksi maan suosituimmista taiteilijoista, jonka levyjä väitetään myydyn yli sata miljoonaa kappaletta. Videoissa näkyy kitaraa soittava gaucho, joka tuo mieleen varhaiset country-laulajat. Teixeirinha oli Rio Grande do Sulin maakunnasta aivan Argentiinan rajalta. Nykyisin sertanejolla, brasilialaisella country-musiikilla on lukemattomia tulkitsijoita; yksi tunnetuimmista on Sérgio Reis.

Sérgio Reis: O menino da porteita

Paikallistelevisiosta tallennettuja sertanejo-laulajia löytyy YouTubesta kymmenittäin. Yleensä asialla ovat duetot, kaksi kitaraa soittavaa laulajaa, joilla on apunaan hanuristi: Tonico & Tinoco, Cascatinha & Inha ja niin edespäin. Jos kyse on naisista, he ovat aina ”siskoja”, kuten Irmãs Castro tai Irmãs Freitas. 

Aivan toisenlaisia perinteitä edustaa Ilê Aiyê Bahiasta, jossa afrikkalaiset uskonnot vielä elävät vahvoina. Nämä ovat vain esimerkkejä brasilialaisen musiikin monista sävyistä.

Brasilialaisesta musiikista on runsaasti kirjallisuutta. Niille, jotka haluavat perehtyä syvällisemmin aiheeseen, suosittelen wikipedian englanninkielisiä artikkeleita (suomeksi ei valitettavasti ole yhtä hyviä). Music of Brazil johdattaa suureen määrään ala-artikkeleita, esimerkiksi choro, joista taas löytää viitteitä artisteihin ja edustaviin sävellyksiin. Näiden avulla voin hakea YouTubesta soivia esimerkkejä. Verraton lähde on myös Brasilian kansallinen ääniarkisto. Discografia brasileira voi olla ensi näkemältä tuntua hankalalta käyttää, mutta oikeasta yläkulmasta löytyvä menu tarjoaa myös englanninkielisen version. Kannattaa kokeilla!

Discografia brasileira | Etusivu
Wikipedia | Music Of Brazil

Finnasta löytyy yli sata kirjaa ja pari tuhatta levyä hakutermeillä brasilia + musiikki. Aineistoa siis on, joten poimin tähän vain joitakin ehdotuksia:

📚
Samba ja Rion karnevaalit Matti Koskiala & Urpo Häyrinen, 160 sivua | Kirjayhtymä 1984
Ja sittten soi samba Paulo Lins & kääntäjä Tarja Härkönen, 400 sivua | Aviador 2019

📚
Made In Brazil – Studies In Popular Music Edited by Maria Ulhôa & Claudia Azevedo & Felipe Trotta, 249 pages | Routledge/Taylor & Francis Group 2015
Música brasileira – A History of Popular Music And The People of Brazil Claus Schreiner & Mark Weinstein, 306 pages | Marion Boyars 1993 & 2002
Samba Alma Guillermoprieto, 244 pages | Alfred A. Knopf 1990 • Vintage 1991
Brazilian Jive – From Samba to Bossa And Rap David Treece, 232 pages | Reaktion Books 2013
Rhythms Of Resistance – African Musical Heritage In Brazil Peter Fryer, 267 pages | Wesleyan University Press/University Press Of New England 2000
The Music of Antônio Carlos Jobim Peter Freeman, 202 pages | Intellect 2019
The Brazilian Sound Samba, Bossa Nova, And The Popular Music of Brazil [Revised And Expanded Edition] Chris McGowan & Ricardo Pessanha, 267 pages | Temple University Press 2009
Brazilian Music – Northeastern Traditions And The Heartbeat of A Modern Nation Larry Crook, 377 pages | ABC-CLIO 2005
Brazilian Popular Music Caetano Veloso And The Regeneration of Tradition Lorraine Leu, 180 pages | Ashgate 2006
River of Tears Country Music, Memory, And Modernity In Brazil Alexander Sebastian Dent, 297 pages | Duke University Press 2009
Choro – A Social History of A Brazilian Popular Music Tamara Elena Livingston-Isenhour & Thomas George Caracas Garcia, 254 pages + CD | Indiana University Press 2005

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 31.8.2023. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari