Teksti Santeri Skofelt
Toimitus ja kuvat Tuomas Pelttari ja Santeri Skofelt

Intervalli
1/2022 • 2/2022 • 1/2023

Lukijalle

Timo Saarniemen (1942–2005) syntymästä tuli 27. heinäkuuta 2022 kuluneeksi 80 vuotta. Turussa vaikuttanut Timo Saarniemi oli monia asioita: alakulttuurien tutkija ja tallentaja, valtiotieteen lisensiaatti ja filosofian maisteri, espoolaisen lukion äidinkielen lehtori, mielipidekirjoittelun epävirallinen ennätysmies, nuoruuden palvoja ja ihminen, jota innosti kaikki mahdollinen samean staatisuuden liikkeelle sysäävä luovuus.

Allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia saada kuratoida Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla 17.10.–18.12.2022 näyttely Timo Saarniemi, katoavan Turun tallentaja, jossa oli esillä photonoir-raportteja, kirjoja ja postikortteja. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin musiikkiosaston Stagella myös keskustelutilaisuus, jossa haastattelin tietokirjailija Aku-Tuomas Mattilaa hänen henkilökohtaisista muistoistaan liittyen Timo Saarniemeen. 

Näyttely ja keskustelutilaisuus olivat molemmat menestyksiä, joiden myötä sain käydä monta lämminhenkistä keskustelua Saarniemen tunteneiden ihmisten kanssa. Muistoja ja tarinoita sekä tarvetta kertoa niitä ilmeni todella paljon. Oli syntynyt kestävä impressio.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on avata lukijalle Timo Saarniemen elämänkehää ja mysteeriä, samalla tapaa kuin Kimmo Jaramon videoima haastattelu Saarniemestä vuodelta 1996¹. Saarniemen elämä sekä hänen kulttuurihistoriallisesti merkittävä tallennustyö vuosien 1983–2005 välillä ansaitsee tulla esitellyksi, sillä ne tarjoavat ainutlaatuisen perspektiivin urbaanin elämän- ja alakulttuurien kuvaukseen.

Timo Saarniemen kirjallisuutta, photonoiria ja Mukavia turkulaisnuoria -single vuodelta 2006.

Rockantropologin laaja maailma

Timo Saarniemi syntyi Turussa unikeonpäivänä 27. heinäkuuta 1942. Turun ja Helsingin kulttuuripiirit oppivat vuosien varrella tuntemaan tämän erikoislaatuisen miehen monet roolit ja toimet. Hänet muistetaan erityisesti turkulaisen rock-kulttuurin valokuvaajana ja tallentajana.

Saarniemen pokkarikameralle tallentui lähes joka viikonloppu (erityisesti 90-luvulla) turkulaista yöelämää, nuoruuden kipinöintiä ja baarien hämyä. Kameran välähdykset löysivät lopullisen muotonsa valokopioituina kuvaraportteina, joita Saarniemi koosti ja jakoi eteenpäin. Näitä zinenkaltaisia, persoonallisia koosteita Saarniemi kutsui photonoir-raporteiksi.

Aivan erityisen maininnan ansaitsee hänen julkaisusarjansa Mukavia turkulaisnuoria. Sarjan jokainen numero oli Saarniemen kunnianosoitus jollekin tietylle nuorelle ihmiselle ja hänen intresseilleen. Turkulaisnuorien esiin nostaminen tietyssä mielessä konkretisoi Saarniemen mission tuoda esiin nuoruuden rajaton luovuus ja sen vaikutuspiirissä eläminen. Tämä tarkoitti niin rock-kansan kuin myös akateemisen nuorison liikehdinnän tarkkailua ja tallentamista. Siten hän saattoi myös omalla tavallaan toteuttaa ikuisen nuoruuden haaveen.

Klassikko ja haaveilija

Aina kun yritämme hahmottaa ihmisen kokonaisuutta, olisi meidän kenties luontevinta aloittaa alusta. Jokainen ihminen on kuitenkin kirjoituksia suurempi, osatekijöiden, sattumien ja valintojen summa. Toisin sanoen jokainen ihminen on mahdottomuus omalla tavallaan saattaa tekstissä esiin lihana ja verenä. Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu² tunnisti tämän dilemman jo henkilöbiografioissa käytetyn kielen tasolla, joissa tutkimuksen kohteesta käytetään sanoja ja sanamuotoiluja kuten: ”jo”, ”siitä hetkestä lähtien”, ”nuoruudesta alkaen”, ”aina”. Tällä on tietysti seurauksena eletyn elämän siistitty ja järjestetty kronologisuus, jossa ei kuitenkaan ilmene kuin vain murto-osa yksilön elämän laajuudesta. Näiden seikkojen sanelemana kirjoitan Timo Saarniemestä.

Santeri Skofelt

Timo Saarniemen äiti Tyyne kuoli vuonna 1943 Timon ollessa yksivuotias. Tämän jälkeen Timon isovanhemmat, Amanda ja Kustaa Jokinen ottivat lapsen luokseen sukutilalleen Rymättylään. Isä Vilho ja Sylvi-täti jäivät asumaan Timon ensimmäiseen kotiin Hippoksentielle. Isä Vilho kuoli vuonna 1967. Seitsemänvuotias Timo muutti isovanhempiensa kanssa takaisin Turkuun vuonna 1949, osoitteeseen Simolankatu 17. Tällöin samaiseen omakotitaloon muutti Sylvi-täti ja näin perhe oli koossa.

Marraskuussa 1951 perhe muutti jälleen, mutta tällä kertaa pysyvästi. Muutto Portsaan oli Timon elämän kannalta yksi keskeisimpiä vedenjakajia, sillä Sairashuoneenkadun asunto tulisi tulevaisuudessa olemaan hänen aikuiselämänsä koti ja Portsa hänen identiteettinsä erottamaton osa.

Isovanhempien kuollessa 75-vuotiaina vuonna 1952 jäi Sylvi-täti huoltamaan Timoa. Sylvin vastuulle jäi myös Timon saattaminen opintielle, seikka jota hän muistelee juhlakirjassaan Oman itsensä sankari.

– Syyskuun alussa 1953 kasvatusäitini ja tätini Sylvi Jokinen vei minut ilmoittautumaan rehtori K.S. Koskisen kansliaan Turun klassilliseen lyseoon, joka oli hänen mielestään ainoa kunnon koulu Turussa, koska hänen lapsuuden- ja nuoruudenystävänsä komisario Kankareen pojat Kaino ja Ragnarkin olivat sitä käyneet. Niin minusta tuli ”klassikko” ja muinaisen Kreikan ja Rooman perinnön vaalija, joka luki seitsemän vuotta koulussa latinaa eli ns. pitkää latinaa.³

Koulumaailma oli ensimmäinen sosiaalinen ympäristö, jossa Saarniemi pääsi vaikuttamaan ja hahmottamaan itseään laajemmin. Pitkän latinan klassikon aseman tai roolin voi ymmärtää itsevarmuuden osoituksena, kuuluvuutena johonkin. Samalla hän tavoitti myös arvoperustan, jossa koulutuksella tulisi aina olemaan kultareunus. Klassisen eurooppalaisen sivistysihanteen omaksuminen myös viitoitti tietä korkeimpiin opintoihin ja myöhemmin myös opettajan työhön.

Koulussa Saarniemi hakeutui luokan priimusten joukkoon, joita muut koulun oppilaat nimittivät ”pässisteiksi”. 1950-luvun koulumaailmaa Saarniemi kuvaa kaavoihin kangistuneeksi, ikäväksi ja suvaitsemattomaksi. Luokalle jätettiin helposti ja kuri oli ruumiillista. Saarniemellä oli vielä keskiluokilla tiiviitä ystävyyssuhteita, mutta erkaantuminen muista tovereista alkoi kuitenkin Saarniemen mukaan lukiossa.

– Lukiovuosina yksinäistyin hiljalleen ’sivulliseksi uneksijaksi’. Kaupunginkirjaston kirjat tulivat tuolloin minun elämäni tärkeimmäksi asiaksi yhtä lailla kuin yksinäiset jokapäiväiset pyöräretket Ruissalon tammimetsien katveeseen tai penkkiurheilun pariin Kupittaan jalkapallokenttien laitamille ja Tennishallin koripallo- ja käsipallo-ottelujen katsojaksi.⁴

Lukiossa Saarniemi kirjoitti runoja, joissa puhutaan selittämättömästä kaihosta ja nuoruuden katoamisesta. Hän luki myös suurella intohimolla nobelisti Romain Rollandin Jean Christophe -romaanin paksuja niteitä. Ulkopuolisuuden ja sivullisuuden suhde Saarniemeen on mielestäni osa kiinnostavaa paradoksia. Toisaalta hän jo melko varhaisesta nuoruudesta asti tuntui tietoisesti ottavan etäisyyttä ihmisiin ja hakeutuvan tarkkailijan rooliin. Paradoksin kuitenkin muodostaa se seikka, että hän oli myös koko elämänsä aktiivisesti osallisena hyvin monenlaisissa ryhmissä ja sosiaalisissa ympäristöissä. Näihin kuuluivat mm. opiskelijaporukat, tutkijayhteisöt, urheiluseurat, rockpiirit ja kouluyhteisö.

Mielestäni ei voida mitenkään kestävästi tarjota hänelle erakon leimaa, vaikka tällaistakin luonnehdintaa olen kuullut käytettävän. Pikemminkin olisi tunnistettava nämä molemmat puolet hänestä ja myös se, että hän jätti aina, liikkui missä piireissä tahansa, kestävän impression itsestään.

Sivullisuuteen kuuluu tietenkin myös esteettinen ulottuvuus. Sivullinen on mysteeri muille. Hän on omalakinen, profiloitunut toimija, joka haluaa ylläpitää etäisyyttä muihin. Sivullisen ja tarkkailijan rooli varmasti sopi hänelle, sillä olihan hän itseymmärrykseltään elämän opiskelija, sosiaaliantropologista otetta erilaisten alakulttuurien moneuden tutkimiseen soveltanut individualisti. Samalla hän oli stranger in the night⁵, yön muukalainen, joka liikkui sujuvasti tilanteesta toiseen, eläytyi ja jatkoi matkaansa.

Ylioppilaaksi Timo Saarniemi valmistui vuonna 1961. Opinnot jatkuivat Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Saarniemi läpäisi suomen kielen pääsykokeen ja liittyi Turun yliopiston Varsinais-Suomalaisen Osakunnan keltanokaksi eli beaaniksi sekä vuotta aikaisemmin perustetun Kanta-yhdistyksen jäseneksi. Akateemisten opintojen ohella Saarniemi opiskeli myös elämää ja pääsi osalliseksi siitä haaveiden valtakunnasta, joka koulupoikana vahvasti sävytti hänen mieltään.

Minä olen oma matkani

Timo Saarniemi valmistui filosofian kandidaatiksi Euroopan hulluna vuonna 1968. Näihin aikoihin opiskelijaradikalismi levisi yliopistoissa ja saapui myös Suomeen kun Vanha vallattiin Helsingissä 25. marraskuuta. Tuona kyseisenä iltana Saarniemi sattui seuraamaan myös hurmoksellisia palopuheita ja matrasseilla makaavia valtaajia Kaivopihan puoleisen oven edustalla.⁶

Yhtäkkiä alkoivat uudet tuulet puhaltaa myös Turussa. Underground tuli vyöryen ja tunkeutui valveutuneiden kansalaisten tajuntaan piristeen tavoin. Jarkko Laine, Markku Into, M.A. Numminen ja Harro Koskinen monien muiden kanssa synnyttivät vapautuneen ilmaisun, yleisen hämmennyksen ja anarkian äänet kaikumaan kulttuurikentälle.

Vuonna 1969 Saarniemelle avautui Eurooppa. Hän lähti TVO:n⁷ osallisena kuukauden mittaiselle matkalle Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Vuonna 2002 julkaistussa Eurooppalaisessa matkapäiväkirjassa Saarniemi kertoo vierailustaan Pariisiissa seuraavasti:

– Pariisissa on kuumaa. Saamme juuri ja juuri telttapaikat Pont de Neuillyn lähistöllä olevalta leirintäalueelta. Eero, Pentti ja ja minä pystytämme telttamme aivan alueen portin viereen. Sitten kiireesti Pariisin iltaan, L´Avenue des Champs-Elyseen katukahvilaan juomaan Slavia-olutta. Paikalle tulee muutama andalusialainen opiskelija kitaroineen ja jännittävine hapsuviittoineen. Pariisi lumosi heti lämpimänä elokuun iltana. Vaeltelemme latinalaiskortteleissa, käymme syömässä kellariravintolassa, jonka kiviseinät tihkuvat kosteutta. Kävelykatujen sokkeloissa jooga-miehet ja sahansoittajat luovat tunnelmaa.⁸

Matkustelusta tuli Timo Saarniemelle intohimo. Hän lähti joka kesä ulkomaille etsimään seikkailuja, tutustumaan kulttuureihin ja kohtaamaan ihmisiä. Samalla hän valokuvasi kaikki itselleen tärkeät etapit ja ihmiset matkoiltaan. Eurooppalaisessa matkapäiväkirjassa Saarniemi esittelee kaikki vuosien 1969–2002 välillä tehdyt matkat, ja tekee täydelliset selonteot kaikista kulkuvälineistä, reiteistä, hotelleista, festareista ja klubeista joissa hän on matkoillaan vieraillut. Niitä on valtavat määrät! Moinen keräily ja säilyttäminen oli hänelle tietenkin luonteenomaista, sillä Saarniemi oli myös itse oma tutkimuskohteensa, subjekti ja objekti samassa hahmossa.

Vuonna 1970 Saarniemi sai vakituisen äidinkielen lehtorin viran Espoosta, Vapaaniemen yhteiskoulusta (vuodesta 1976 Kaitaan lukio). Tätä virkaa hän hoiti ansiokkaasti elämänsä loppuun asti. Saarniemi muutti työn perässä asumaan Lauttasaareen. Tuon samaisen vuoden kesällä 1970, järjestettiin Turussa ensimmäinen Ruisrock. Tuolloin 28-vuotias Timo Saarniemi osallistui festareille toimitsijana. Hän pääsi tarkkailemaan esiintyjiä backstagen kulisseissa myös yksityisenä ihmisenä, ja kuvaili elävänsä viimeistä nuoruuden kesää. Ruisrockista Saarniemi kirjoitti myös Tylkkäriin⁹ varsin ekspressiivisen kirjoituksen otsikolla Ruisrock 70:n siivellä. Myöhemmin Saarniemi tietysti osallistui festivaalille jokaisena elämänsä kesänä, lukuunottamatta vuotta 1975.

Vakituinen virka Kaitaan lukiossa oli tietynlainen askel aikuisuuden kynnykselle. Se merkitsi laajentunutta vastuuta, jonka Saarniemi samalla yhdisti luovuuteen. Kaitaan lukio syntyi peruskoulu-uudistuksen myötä, ja puhtaalta pöydältä opetustyönsä aloittanut Saarniemi sai ottaa toiminnassaan pedagogisia vapauksia vailla perittyä manttelia. Tämä merkitsi vapautta toteuttaa oppilaiden kanssa monenlaisia innostavia hankkeita kuten Slangi-Kalevala, popkurssit ja esimerkiksi vuonna 1982 valmistunut pro-gradu, joka kantoi nimeä Sosiaalantropologinen tutkimus nuorten myönteistä ja kielteistä identiteettiä koskevista käsityksistä. Tutkielmassa Saarniemi haastatteli nimenomaan Kaitaan lukion oppilaita.

Kaiken huomioon ottaen, Saarniemi suhtautui työhönsä suurella intohimolla. Hänelle tärkeintä koulussa oli oppilaiden innostaminen oman ilmaisunsa ja ajattelunsa löytämiseen. Hän oli pidetty opettaja niin oppilaiden, kuin myös opettajakollegoiden keskuudessa. Allekirjoittaneella on ollut ilo saada tavata muutamia Saarniemen entisiä oppilaita ja kollegoita, joiden muistoista on esiin piirtynyt jaettu käsitys innostavasta, monipuolisesta ja aina liikkeellä olevasta opettajasta.

The Doors -yhtyeen solisti Jim Morrison kuoli vuonna 1971. Morrisonin myyttisellä hahmolla tulisi vuosien mittaan olemaan kasvava vaikutus Saarniemen henkilöön ja persoonaan.¹⁰ Turkulainen poliittinen runojulkaisu Koivu ja Tähti julkaisi numerossa 2/1971 Jim Morrisonin kuolemaa käsittelevän kirjoituksen Liskokuningas autuaammilla metsästysmailla.¹¹ Ei voida varmuudella sanoa milloin Saarniemi ensimmäisen kerran ’hurahti’ Morrisoniin. The Doors oli vielä 1960-luvulla melko tuntematon euroopassa eikä yhtye keikkaillut aktiiviaikoinaan kertaakaan Suomessa. Runoilija Tapani Kinnunen on maininnut käyneensä Saarniemen kanssa kahdenkeskisen keskustelun, jossa Saarniemi olisi maininnut Morrison innostuksen alkaneen kunnolla vasta Jerry Hopkinsin ja Danny Sugermanin kirjoittaman elämäkerran No One Gets Out Here Alive¹² (1980) lukemisen jälkeen.

Morrison-innostus sai monenlaisia muotoja. Saarniemi alkoi käyttää aktiivisesti kuuluisia nahkahousujaan. Hän keräsi myös kaiken Jim Morrisonia ja The Doorsia käsittelevän kirjallisuuden mitä vain sai käsiinsä. Morrisonin ja Saarniemen kasvojen samankaltaisuus sai aikaan myös kansan syvissä riveissä mytologisia äänenpainoja, joissa toistuivat fraasit Saarniemestä Jim Morrisonin reinkarnaationa. Jim Morrisonissa Saarniemeä kiinnostivat monet asiat. Keskeisin kiinnostus kohdistui tietenkin Morrisonin hahmon kokonaisvaltaisuuteen ja toisaalta mystisyyteen. Morrisonista muodostui Saarniemelle vuosien varrella hänen oman rock-tutkimuksensa keskeinen kohde, ikoni, joka heijasteli oman aikansa kulttuurillista murrosta täydellisesti sekä myös eräänlainen alter ego, johon omat liikkeet yön hämärissä peilaantuivat.

Yö on vielä nuori

Turkuun Saarniemi palasi vuonna 1984. Hänen tätinsä Sylvi oli kuollut vuotta aikaisemmin ja jättänyt Timolle perinnöksi Portsan lapsuudenkodin. Juuri muutto takaisin Turkuun teki Saarniemestä sen ’kulttihahmon’, mikäli ilmaisu sallitaan, jona hänet opittiin tuntemaan Turun katukuvassa ja kulttuuripiireissä. Opetustyö tietenkin jatkui Espoossa ja Saarniemen liikkuva elämäntyyli sai aivan uuden ulottuvuuden työmatkojensa puolesta. Hän lähti Espooseen arkisin aamun ensimmäisellä junalla ja palasi työpäivän jälkeen illan jo ollessa pitkällä. Junamatkat hän toimeliaana ihmisenä omisti erinäisten projektien suunnitteluun ja työstämiseen. Myöhemmin kun hän alkoi tekemään aktiivisemmin photonoir -raporttejaan, hän valikoi kuvia, sovitteli niitä ja tekstasi niiden alapuolelle erinäisiä huomionarvoisia merkintöjä näillä junamatkoillaan.

Viikonloput Saarniemi omisti keikoille, akateemisille tilaisuuksille ja urheilutapahtumille. Arvio ei juuri taida heittää, jos sanotaan että mikäli jossain turkulaisella klubilla oli viikonloppuna keikka, niin siellä oli myös Timo Saarniemi kameroineen. Hän valokuvasi aivan valtavat määrät vuosien 1984–2005 välillä.

Pokkarikameran välähdykset tallensivat nuorta intoa ja luovuutta sellaisissa paikoissa kuin Kåren, TVO, Imamin keinutuoli, Keskikrouvi ja Turun kirjakahvila. Saarniemi alkoi ensimmäisen kerran vuonna 1984 julkaisemaan zine-tyylisiä valokopioituja omakustannelehtisiä, joita hän sitten jakoi mm. baareihin, lukioon ja yksityishenkilöille. Myöhemmin näitä lehtisiä alettiin kutsua photonoireiksi, johtuen kuvien mustavalkoisesta ja usein melko suttuisesta, mutta myös hyvällä tavalla rosoisesta yleisilmeestä. Valokuvaajana Saarniemen on sanottu olleen nopea, vuolas ja joskus viekas, jotta haluttu hetki ja ihmiset siinä hetkessä on saatu tallennetuksi. Photonoir-raportteja kertyi vuosien varrella satoja eikä niistä käsittääkseni ole tehty kunnollista bibliografiaa.

Saarniemen kokoamia photonoir-raportteja esillä Turun musiikkikirjastossa syksyllä 2022.

Tavanomainen raportti käsitteli esimerkiksi jotakin keikkaa, bändiä tai yksittäistä ihmistä. Kuvaraportin kannessa komeili Saarniemen kuva ja kuvan alla oli teksti: Timo Saarniemi, Antropologi. Raporttien sisällöt koostuivat kuvista, keikkalipuista, asiaan liittyvistä mainoksista ja pienistä tekstuaalisista merkinnöistä tyyliin: ’Hanien ja ja fanien jännittynyttä odotusta Keskikrouvissa’¹³, tai sitten ’Markko voitti kummatkin pelit, koska hän ennakoi viisi siirtoa etukäteen’¹⁴. Välillä raporteissa saattoivat nimet mennä väärin, välillä Saarniemen ironiset heitot esim. jonkun tyylistä saattoivat aiheuttaa närkästystä. Saarniemi itse suhtautui raportteihinsa eräänlaisina ”kevennyksinä”, jotka toisivat esiin millaista elämänmeno on tietyissä ympäristöissä. Mutta toisaalta hänellä oli myös hyvin vahva sosiaaliantropologinen motiivi, joka ohjasi häntä valokuvaajana, tallentajana ja ihmisenä.

Sosiaaliantropologia tutkii ihmisyhteisöjen sosiaalista ja kulttuurillista moninaisuutta, johon liittyvät niin tapakulttuuri, puhekulttuuri, sekä kulttuurilliset kontekstit. Sosiaalianropologian lähestymistapa tähän moninaiseen ilmiökenttään on etnografinen eli osallistuvaan havainnointiin perustuva tutkimuksen teon tapa. Sosiaaliantropologi siis menee erilaisen kulttuuritaustan ja maailmassaolon tavan omaavan ihmisryhmän pariin ja pyrkii täydellistämään ymmärrystään heidän kulttuuristaan käsin.

On huomionarvoista huomauttaa, että Saarniemi lähestyi rockyleisöä etnografisin metodein, vaikka nämä jalkautumiset keikoille ja rockpiirien pariin eivät johtaneet hänellä laajan tutkielman tekemiseen, vaan eräänlaiseen esteettis-antropologiseen välimuotoon ja hybridiin: photonoir-raportteihin. Saarniemellä nähdäkseni oli myös humanistinen motiivi, joka laittoi hänet viikonloppuisin ”kentälle” ja se motiivi oli nuoruus. Nuoret ihmiset olivat Saarniemellä jatkuva insipiraation ja luovan energian lähde. Saarniemi on sanonut:

– Nuori ja iloinen ihminen jolla on tulevaisuus edessään, elää elämänsä parasta aikaa. On hienoa valokuvata nuorten elämän parasta aikaa.¹⁵

Hän viihtyi nuorten ja elämänsä etsikkovaiheessa elävien ihmisten parissa. Se oli hänelle samaistuttava joukko, sillä oli hän itsekin ikuinen etsijä ja haaveilija. Hän halusi elää täyttä elämää, vaikka hän ei täysin soveltunut oman ikäryhmänsä konventioihin ja elämänmenoon. Saarniemelle oli tärkeää olla aina liikkeessä. Aina jotain uutta ja jännittävää löytämässä. Minna Canth on kirjoittanut kirjeessään Kaarlo Brofeldtille: ”Kaikkea muuta, paitsi nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”¹⁶ Canthin vetoomus yksinäisyyden ja huolien keskeltä kohti elämän tapahtumista on osuva lainaus sovittettuna myös Saarniemen käsitykselle hänen omasta elämänjanostaan. Häntä ajoi sammumaton intohimo kohti kaikkea mikä on muutoksen tilassa. Kohti kaikkea mikä vain ei ollut paikalleen taantunutta.

Muutettuaan takaisin Turkuun Saarniemi alkoi myös kirjoittaa aktiivisemmin mielipidekirjoituksia. Saarniemi löysi sanomalehdistä omalle tyylilleen sopivan alustan, jolla hän saattoi vapaasti tuoda esiin ihmisen ja yhteiskunnan vuoropuhelua. Hänen mielipidekirjoituksiaan julkaisivat Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Rumba. Saarniemelle mielipidekirjoitus oli kuin päivänperho, joka lensi lyhyen aikansa ja sitten sammui. Välillä hän tosin saattoi pitkittää päivänperhojensa elämää kirjoittamalla niihin salanimillä vastaväitteitä. Saarniemen salanimiä olivat mm. Tim Holmnäs ja Kalevi Saares.

Saarniemen lehtikirjoittelua leimasi urbanistinen kritiikki, joka kohdistui milloin vapaana juokseviin koiriin, pyöräteiden heikkoon kunnossapitoon ja milloin taas vaimeaan kannustuskulttuuriin jalkapallopeleissä. Mikään aihe ei ollut liian pieni tai huomaamaton Saarniemen ironisille sivalluksille, joita hän jakoi vuolaasti. Välillä kirjoitukset olivat suorastaan ’dadaa’ eli sisällöltään varsin korkealentoista ja absurdia. Eräässä mielipidekirjoituksessaan Saarniemi esitteli ideaansa Turun hautausmaalle rakennettavasta pienjunasta, joka auttaisi vanhuksia ja heikkojalkaisia viemään kynttilöitä vainajien haudoille. Toisessa kirjoituksessa Saarniemi suoritti mansikoiden hintojen vertailun Turun ja Espoon toreilla.

Skofeltin kuratoima näyttely Katoavan Turun tallentaja pidettiin Turun musiikkikirjastossa loka-joulukuussa 2022.

Kirjoituksia tietenkin kummasteltiin ja kenties pidettiin naurettavina. Yhtä kaikki, Saarniemelle jokainen reaktio oli merkki siitä, että hän oli onnistunut kiinnittämään lukijan huomion. Eräässä yhteydessä hän jopa tituleerasi itseään ”ammattiärsyttäjäksi” ja sellaisen ihmisen pirtaan tietenkin sopii kaikenlaiset vastalauseet ja ihmettelyt. Saarniemi julkaisi vuonna 1994 kaksi paksua omakustannejulkaisua, joihin hän oli koonnut yhteensä 650 mielipidekirjoitustaan. On esitetty arvioita, että Saarniemellä olisi hallussaan epävirallinen suomenennätys mielipidekirjoittelussa.

Kuvaavaa on, että vielä viimeiseltä sijaltaan Paimion keuhkoparantolasta hän lähetti mielipidekirjoituksen lehteen julkaistavaksi. Saarniemi menehtyi 62-vuotiaana Paimiossa 14. kesäkuuta 2005. Katoavan Turun tallentaja oli poissa.

Kuoleman jälkeen vuonna 2006 turkulainen Solina Records teki Timo Saarniemelle omistetun muistolevyn kokoonpanolla, jonka nimi oli Mukavia turkulaisnuoria. Levyllä esiintyy joukko muusikoita ja musiikkivaikuttajia, jotka olivat takavuosina saaneet kunnian olla osana Saarniemen samannimistä julkaisusarjaa. Kappale ’I’m A Cult Hero’ on alun perin The Cure -yhtyeen sivuprojekti Cult Heron biisi. Singlellä kappale kuullaan sekä suomeksi että myös alkuperäiskielellä englanniksi. Suomenkielisen, Saarniemeä kuvailevan laulutekstin teki Aku-Tuomas Mattila.

Aku-Tuomas Mattila ja Santeri Skofelt pohtivat Timo Saarniemen vaikutusta Turun musiikkikirjaston Stagella 21. lokakuuta 2023.

Elämänjälkeinen elämä

Saarniemen rikas ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä perintö on viime vuosina herättänyt monenlaista kiinnostusta. On ollut näyttelyitä, Suvi Vainionpään pro gradu -tutkielma otsikolla: ”Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä! Tuhansittain” – Rock-antropologi Timo Saarniemen raportit TVO:lta vuosina 1984–2005, sekä hyvin merkittävä vuonna 2010 aloitettu ja vuonna 2013 valmistunut digitointihanke, jossa Saarniemen massiiviset valokuva-arkistot digitoitiin. Facebookissa toimii tutkija Lauri Keskisen perustama The Legacy of Timo Saarniemi -ryhmä, joka ylläpitää Saarniemen muistoa.

Allekirjoittaneen mielestä olisi erittäin paikallaan jos vielä joskus saisimme Timo Saarniemeä käsittelevän kirjan. Olisiko se muotopuolinen konstellaatio, samaan tapaan kuin hänen omat raporttinsa vai olisiko se häntä kulttuurihistoriallisiin yhteyksiin ja sosiaalisiin konteksteihin sommitteleva selostus? Olisiko se hänet tunteneiden ihmisten kirjoituksista koostuva antologia tai sitten jotain aivan muuta? Summa summarum: meiltä puuttuu edelleen tuo kattava objektiivinen esitys Timo Saarniemestä ja hänen elämäntyönsä laajuudesta. Itse katson, että hänen mittavalle työlleen erinäisten alakulttuurien tallennustyössä soisi annettavan arvon myös kirjallisesti tasapainoisessa muodossa. Aika näyttää, todellistuuko haaveeni.

– Santeri Skofelt

Lähteet

Facebook | The Legacy of Timo Saarniemi

Mukavia turkulaisnuoria
[Tomi ”Hauttis” Hautakangas • Jussi Helle • Päivi Kankaro • Aku-Tuomas Mattila • Jari Mäkelä aka Eno Pääkkönen • Tomi Mäkilä • Jori Sjöroos • Pekka Töyry]
Finna.fi

Timo Saarniemi//I’m A Cult Hero • 7″ • CD | Solina Records/Playground 2006

Timo Saarniemi -kirjallisuutta
Finna.fi

Sosiaaliantropologinen tutkimus nuorten myönteistä ja kielteistä identiteettiä koskevista käsityksistä [Sosiologian/sosiaaliantropologian pro gradu -tutkielma] Timo Saarniemi, 182 sivua | Helsingin yliopisto 1982

Nuorisoantropologiaa II, 1960–1984  Timo Saarniemi, [250] sivua | Timo Saarniemi 1983–1984

Oman itsensä sankari – Timo Saarniemen juhlakirja merkkipäivänä 27.7.1992 Toimittaneet Auli Koponen & Sirkka-Liisa Rauramo & Katri Sarmavuori, 154 sivua | Äidinkielen opetustieteen seura 1992

Eurooppalainen matkapäiväkirja – Timo Saarniemen 60-vuotisjuhlakirja matkoilta Euroopassa 1961–2001 Timo Saarniemi, 118 sivua | Äidinkielen opetustieteen seura 2002

Arne Runeberg (1912–1979) tieteen taistelukentällä Timo Saarniemi, 126 sivua | Helsingin yliopisto 2003

”Rock-antropologi” Timo Saarniemi Lauri Keskinen • Sivut 431–432 julkaisussa Toisen soinnun etsijät – turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017 Toimittajat Pertti Grönholm & Kimi Kärki | Turun historiallinen yhdistys 2017

Suvi Vainionpää
Finna.fi

”Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä! Tuhansittain” – Rock-antropologi Timo Saarniemen raportit TVO:lta vuosina 1984–2005 [kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma] Suvi Vainionpää, 90 sivua | Turun yliopisto 2013

Romain Rolland
Finna.fi

Jean Cristophe