Teksti ja kuvat Ilari Reuhkala
Toimitus Tuomas Pelttari

Intervalli
1/2022 • 2/2022 • 1/2023

Huhtikuu on aina yksi kirjastovuoden kohokohdista, koska silloin julkistetaan aluehallintovirastojen (AVI) vuosittaiset kirjastotilastot¹. Rakastan tilastoja. Yksi kirjastotyön parhaista puolista on se, kuinka laajasti tilastoja voi omassa työssään hyödyntää. Tilastodatan sokean ihannoinnin sijaan työn ytimessä on kuitenkin oltava sen kriittinen tarkastelu. Tilastot ovat työkaluja, jotka eivät koskaan kerro koko totuutta – eivätkä kaikkien totuutta. Jokaisen tilaston takana on ihmisiä, jotka ovat määrittäneet missä kontekstissa luvut esitetään ja miten ne visualisoidaan. Ihmiset ovat myös päättäneet mitä tilastoidaan ja mitä ei.

Erityisesti päätösten perustaminen yksittäiseen tilastoon on vaarallista. Espoon kaupunginkirjasto ilmoitti 17.9.2019 lopettavansa musiikkiäänitteiden hankinnan, koska niitä lainataan heidän johtoryhmänsä mielestä liian vähän². Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastot puolestaan ilmoittivat yhteisesti 24.2.2020 (siis alle puoli vuotta myöhemmin), että musiikkiäänitteiden laina-aika lyhenee neljästä viikosta kahteen viikkoon. Syy oli se, että uutuuslevyihin on pitkät varausjonot³. Toisin sanoen niitä hankitaan liian vähän suhteessa lainamäärään.

Molemmat päätökset perustuivat tilastoihin ja yksittäin vaikuttavat täysin rationaalisilta toimenpiteiltä. Kokonaisuutena ne kuitenkin näyttävät todelliselta tiedolla johtamisen irvikuvalta. Pääkaupunkiseudun kirjastoilta ilmeisesti puuttuu yhteinen visio musiikkiäänitteiden paikasta kirjastossa. Kun ei ole mitään linjausta, jota seurata johdonmukaisesti, voidaan vain tehdä sattumanvaraisia hätäratkaisuja milloin minkäkin tilaston valossa.

Tilastot eivät kerro mitä kirjastojen pitäisi tehdä. Sen kertoo kirjastolaki. Siellä mainitaan esimerkiksi, että kirjastojen on tarjottava monipuolinen ja uudistuva kokoelma. Kirjaston tehtävät ovat siis laadullisia, eivät määrällisiä. Toisin kuin jatkuvaan kasvuun tähtääviltä yksityisiltä yrityksiltä, kirjastoilta ei edellytetä jatkuvasti kasvavia lainauslukuja. Hyvä niin, koska kulttuurin merkitystä ei voi mitata numeroilla.

Aion tässä kirjoituksessa esittää tämän vuoden huhtikuussa päivitettyjen kirjastotilastojen avulla, miksi musiikkiäänitteillä on paikkansa yleisten kirjastojen kokoelmissa. Tilastot eivät itsessään kerro tätä; taustalla on oma ideologinen uskomukseni siitä, että näin on. Muistakaa siis suhtautua kaikkeen lukemaanne terveen kriittisesti. Tarkoituksenani on ensisijaisesti näyttää, miten samasta ”objektiivisesta” datasta voi tehdä täysin päinvastaisia tulkintoja aivan yhtä hyvillä perusteluilla. Keskeisintä on mitä ideologiaa – ei mitä lukua – haluaa seurata.

Ei pelkkää alamäkeä

Äänitteiden lainaus laski hurjasti vuosina 2004–2021. Lähes 10 miljoonasta vuosittaisesta lainasta tiputtiin 1,5 miljoonaan. Vuonna 2004 äänitteiden lainaus oli 8,7 % yleisten kirjastojen kokonaislainauksesta, vuonna 2021 se oli 2 %. Lasku oli tasaista ja jokainen vuosi näytti edellisestä pienempiä lainalukuja. Vuonna 2022 tapahtui kuitenkin jotain erikoista: valtakunnallinen äänitelainaus kasvoi! Ehkä tämä heijastelee sitä, että vuonna 2021 fyysisten äänitteiden myynti kasvoi ensimmäistä kertaa vuoden 2003 jälkeen.⁴

Tärkeää tässä on tietysti muistaa tilastojen konteksti, eli mitä vuosina 2020–2021 oli tapahtunut. Koronapandemian aiheuttamat rajoitustoimenpiteet aiheuttivat kaikessa kirjastolainauksessa ison notkahduksen. Kaikkea lainattiin noina vuosina normaalia vähemmän ja kun rajoitukset purettiin vuonna 2022, kaiken lainaus tietysti kasvoi. Tai ainakin melkein kaiken.

Koronapandemia nimittäin paljasti hyvin ne asiat, joissa kirjasto on korvattavissa. Niitä ei ole paljon, mutta yksi sellainen tilastoista selvästi löytyy. Kirjastoissa on kuin onkin yksi kuolemaa tekevä aineistolaji: CD-äänikirja. Niiden lainaus jatkoi jyrkkää laskua vuonna 2022 siitä huolimatta, että kirjastopalvelut olivat jälleen saatavilla lähes koko vuoden rajoituksetta. Fyysiset äänikirjat ovat kirjastotilastoissa otsikon ”Muut äänitteet” -alla, eli siihen sisältyvät kaikki muutkin CD:t, joilla on jotain muuta kuin musiikkia (esimerkiksi luontoääniä, rentoutusharjoituksia ja kielikursseja).

Kaavio 1
Nuottien, musiikkiäänitteiden ja muiden äänitteiden lainaus yleisissä kirjastoissa 2018–2022

CD-äänilevyn suhde muihin aineistolajeihin

Musiikkiäänitteiden lainauksen ja hankinnan vähenemisestä käytetyt virheelliset argumentit osuvatkin yllättävän hyvin oikeaan, kun puhutaan äänikirjoista. Fyysisten äänikirjojen kuolema on niin totaalinen, että sana ”äänikirja” tarkoittaa arkikielessä yksiselitteisesti ilman fyysistä tallennetta kuunneltavaa äänikirjaa, eli kirjastoslangilla ”e-äänikirjaa”. Sen sijaan menneiden vuosien oletusformaatti CD-äänikirja pitää nykyään erikseen avata etuliitteellä. Kirjastolaisen ihmetys olikin valtava, kun koronaeristyksen aikana uutisoitiin, miten ”äänikirjojen suosio räjähti”⁵, vaikka lainaustilastot olivat jyrkässä alamäessä. Musiikissa tällaista arkikielen muutosta ei ole tapahtunut: äänilevy tarkoittaa edelleen sekä fyysistä että digitaalista äänitettä.

Musiikkiäänitteiden hankinnan vähentämistä perustellaan joskus sillä, että niitä julkaistaisiin liian vähän. Tämä on kaikkea muuta kuin totta. Valtaosan kirjastojen äänitteistä myy Kirjastopalvelu, joka julkaisee kahden viikon välein niin ison uutuuslevylistan, että edes isoimmat kirjastot eivät voi mitenkään hankkia läheskään kaikkea. Sen sijaan uusia aikuisten CD-äänikirjoja ei julkaista enää juuri yhtään. Koronarajoitukset näyttävät muuttaneen äänikirjojen kuuntelutottumuksia peruuttamattomasti, mutta musiikkiäänitteiden suosio alkoi taas kasvaa rajoitusten jälkeen.

Asiaa voi tarkastella myös e-musiikin käyttöön vertaamalla. En ole kauhean perehtynyt siihen, miten näitä tilastoja kootaan, mutta oletan että lukuihin sisältyvät Naxoksen kuuntelupalvelujen lisäksi myös ainakin Medici.tv-videopalvelu ja Rockway-soittokurssipalvelu. Joka tapauksessa nämä tilastot saavuttivat ennätyslukemat vuonna 2020, kun kirjastot olivat osan vuodesta kokonaan kiinni. Vuonna 2022 nämä luvut kuitenkin tippuivat jo vuoden 2018 tasoa alemmas. Näyttäisi siis siltä, että nämä palvelut kelpasivat silloin kun muuta ei ollut tarjolla, mutta ilmeisesti niiden tasoon petyttiin nopeasti ja osa asiakkaista palasi fyysisten tallenteiden pariin heti kun se oli mahdollista.

Kaavio 2
E-musiikin käyttö ja musiikkiäänitteiden lainaus yleisissä kirjastoissa 2018–2022

Toki tässä on muistettava, että e-aineistojen käyttöön vaikuttaa enemmän tarjonta kuin kysyntä. Tarjottava valikoima on paljon suppeampi kuin fyysisten nimekkeiden ja lisenssimaksut usein kohtuuttomia. Äänikirjamarkkina näyttää olevan se, missä kirjastoalan pahin digipainajainen onkin toteutunut: fyysisiä tallenteita ei käytetä tai julkaista, joten kirjastojen on pakko jäädä julkaisijapuolen armopalojen varaan. Digitaalisessa maailmassa kaikki oikeudet ovat tekijänoikeuden haltijalla eikä kirjastoilla ole mitään oikeuksia. Jos joku e-äänikirja julkaistaan yksinoikeudella pelkästään jossain kaupallisessa palvelussa, kirjasto voi tarjota asiakkaille pelkkää ei-oota.

En olekaan mitenkään vahingoniloinen CD-äänikirjojen suosion laskusta. Niitäkin pitää mielestäni edelleen olla kirjastoissa, koska CD-levy on monelle asiakkaalle ainoa ääniteformaatti, jota he osaavat käyttää. Säännöllisesti tulee edelleen vastaan jopa ikäihmisiä tai heidän läheisiään, jotka haikailevat yhä kasettiäänikirjojenkin perään.

Myös videotallenteiden lainaus jatkoi laskua vuonna 2022, joskin paljon lievempänä kuin äänikirjojen. Tämä on mielestäni yllättävää, koska etenkin elokuvien saatavuus streaming-palveluista on paljon heikompaa kuin musiikin. Spotifysta löytyy valtaosa uutuuslevyistä ja vanhoista klassikoista, kun taas elokuvista vastaavia pitää etsiä lukemattomista eri palveluista eikä valikoima siltikään ole yhtä laaja kuin kirjastossa. Silti CD-äänilevy näyttää vuoden 2022 tilastojen valossa DVD- ja blu-ray-levyä vakiintuneemmalta aineistolajilta, jonka kysyntää edes maailmanlaajuinen pandemia ei pysty nujertamaan. Mittakaavasta on toki muistettava, että videotallenteiden lainaus on edelleen suunnilleen kaksinkertaista musiikkiäänitteisiin verrattuna.

Alueelliset erot ovat suuria

Aineistolajien suhteellinen suosio ei kuitenkaan ole kaikkialla samanlaista ja vuoden 2022 kuntakohtaisia tilastoja tutkimalla löytää isoja alueellisia eroja. Pirkanmaalaisena musiikkikirjastolaisena halusin ottaa tarkempaan tarkasteluun PIKI-kimpan suurimpia äänitekokoelmia edelleen aktiivisesti ylläpitävät kaupungit: Tampereen, Ylöjärven ja oman työnantajani Kangasalan. Näiden lisäksi tarkastelin Espoon ja Helsingin lukuja, koska ne ovat isoimmat kaupungit, jotka ovat hyvin näkyvästi häivyttäneet äänilevyjä pois lainaustoiminnastaan. Espoo on antanut aikuisten äänilevyille porttikiellon kaikkialle paitsi Tapiolan kirjastoon ja Helsingissä äänitekokoelmat on keskitetty muutamaan isoon kirjastoon (joihin ei kuitenkaan kuulu se kaikkein parhaimmalla paikalla sijaitseva Oodi).

Näissä kaupungeissa ainoastaan Espoossa äänilevylainaus jatkoi vähenemistään vuonna 2022. Koska uutuuksia ei siellä enää hankita, tämä ei ole mikään ihme. Espoossa voidaan tietysti nyt perustella vuoden 2019 päätöstä sanomalla, että ”kyllä me tiedettiin, että äänitelainaus vain jatkaa laskuaan!”. Emme kuitenkaan voi koskaan varmuudella tietää, olisiko näin käynyt, jos uutuushankintaa ei olisi lopetettu. Espoon tilastot eivät siis oikeastaan ole enää vertailukelpoisia, koska olosuhteet ovat niin radikaalisti erilaiset verrattuna kirjastoihin, joihin edelleen hankitaan musiikkiäänitteitä.

Helsingissä ja Tampereella lainaus nousi 8 %, Kangasalla 12 % ja Ylöjärvellä peräti 26 %. Ylöjärven luvut ovat parhaat viiteen vuoteen. Siellä äänilevyjä lainattiin vuosina 2018–2019 ja 2022 noin 14 000 kertaa vuodessa, eli siellä äänitelainaus on saattanut vakiintua uudelle perustasolle, jolle se palaa pitkien poikkeusaikojenkin jälkeen. Paljon huippuvuosia alemmalle tasolle toki, mutta lainaus ei siis automaattisesti jatka laskemista tasaisesti nollaan asti. Kansallisella tasolla äänitelainaus kasvoi melko vaatimattomasti noin yhden prosentin verran, mistä voi päätellä, että äänitteiden tarjonnan ja kysynnän erot kuntien välillä ovat huomattavia.

Ilari Reuhkala

Viitteet

1. https://tilastot.kirjastot.fi
2. https://kirjavasatama.espoonkirjastot.fi/kirjaston-toiminta-ja-tulevaisuus/tutkailua-tulevaisuutta-varten/musiikkikokoelmat-2020/
3. https://www.helmet.fi/fi-FI/Musiikki/Uutta_musiikissa/
   Musiikin_CDlevyjen_lainaajat_lyhenevat_H(208255)
4. https://www.ifpi.fi/uutiset/2022/03/aanitemusiikin-kulutus-ennatyskasvussa-vuonna-2021/
5. https://yle.fi/a/3-11534693