Näyteikkuna

Tuomas Pelttari

Tuomas Pelttari

Musiikki kuuluu kaikille on blogi, jossa julkaistaan musiikkikirjastoihin läheisesti liittyviä kirjoituksia, haastatteluita, henkilökuvia ja yleisiä kuulumisia. Foorumi on tarkoitettu erityisesti musiikkikirjastoammattilaisen vapaaksi keskusteluareenaksi, jossa voidaan julkaista hieman pidempiäkin tekstejä. Mitä asiakaslähtöisempi aihe, sitä parempi. Olet tervetullut kirjoittamaan ja keskustelemaan. Voit kommentoida artikkelia klikkaamalla otsikon viereistä puhekuplaa.

Kirjoituksia tuodaan esiin Musiikkikirjastot.fi:n kautta. Voit löytää blogiin esimerkiksi Musiikin ytimestä, Facebookin Musiikkikirjastolaisista tai Twitteristä @Musakirjastot.

Terveisiä Riiasta! Outi Valon matkaraportti IAML-kongressista 2017

Matkustin kesäkuussa 2017 Suomen Musiikkikirjastoyhdistyksen myöntämän apurahan avustamana Riikaan, jossa järjestettiin kansainvälinen musiikkikirjastojen, -arkistojen ja kulttuuri-instituutioiden kongressi. IAML Riga tarjosi hienon näyteikkunan siihen, millaiset asiat kentällä mietityttävät, mitä tutkitaan ja mistä keskustellaan.

Latvian kansalliskirjasto toimi IAML-kongressin keskuksena kesäkuussa 2017.

Latvian kansalliskirjasto toimi IAML-kongressin keskuksena kesäkuussa 2017.

Yksi hauskimmista kongressin oheisohjelmista oli vierailla kolmessa hyvin erilaisessa kirjastossa. Latvian Kansalliskirjasto (National Library of Latvia) toimi konferenssin pääpaikkana. Kirjasto valmistui vuonna 2014 ja rakennuksen pääarkkitehtina toiminut Gunnar Birkets tuotiin hienosti esiin monessa eri yhteydessä: mm. Lukunurkkauksessa ja ylimmän näköalakerroksen arkkitehdin työtilassa. Vaikutuksen teki myös Aulan kirjaseinä, johon halukkaat saivat lahjoittaa omia kirjojaan. Toisella puolella aulaa valkokankaalla näkyi myös tärkeä osa talon historiaa: kirjat kulkivat ihmisketjussa kädestä käteen kohti uutta kirjastorakennusta.

Latvian musiikkiakatemiassa (The Latvian Academy of Music) vierailimme omatoimisesti pienemmällä porukalla ja Latvian yliopiston kirjaston (University of Latvia Library) vierailu oli yksi kongressin tarjoamista kierroksista. Kauniit rakennukset ja vanha miljöö tekivät vaikutuksen!

Latvian Musiikkiakatemian kirjaston nuottikokoelmat ovat massiiviset.

Latvian Musiikkiakatemian kirjaston nuottikokoelmat ovat massiiviset.

Latvian yliopiston kirjaston arvokasta tunnelmaa.

Latvian yliopiston kirjaston arvokasta tunnelmaa.

Kirjastoissa oli valtava määrä erilaisia työskentelypisteitä ja tietokoneita, joiden käyttö ainakin kesäaikaan näytti melko vähäiseltä. Niinpä tässä olisi hyvä vinkki monelle työmatkalaiselle! Samalla pohdin, että onko painotus tilojen osalta järkevää keskittää tulevaisuudessa jo asiakkaiden omien koneiden käytön tukemiseen? Joko kirjastot ja arkistot lainaavat softia? Kirjastojen tiloissa oli myös kymmeniä näyttelyjä. Parhaat niistä oli tehty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Kun itse työskentelen tällä hetkellä arkiston, tietokantojen ja tutkimuksen parissa, jäin kongressissa ehkä eniten kaipaamaan tekoälyyn ja sen mahdollisuuksiin liittyvää keskustelua. Mitä mahdollisuuksia alalla olisi audiomateriaalin tietokonepohjaiseen luokittelemiseen? yhdysvaltalaisen Alan Lomaxin keräämien musiikkiäänitteiden osalta on jo käytetty tietokonetta tunnistamaan erilaisia luokkia. Ohjelma tosin pystyi lajittelemaan laulua vain kolmeen luokkaan: laulu, puhe, ja eri instrumenteilla esitetty musiikki. (Tanya Clement 2015, Machinic Ballads: Alan Lomax’s Global Jukebox and the Categorization of Sound Culture).

Mutta miten tätä kehitystä voisi olla mukana tekemässä ja tukemassa niin, että se hyödyttäisi myös kirjastoja tai arkistoja arkipäivän töissä? Omassa tutkimuksessani käsittelen tuhansia arkistoon tallennettuja musiikkikappaleita, joille on jo määritelty kerääjän toimesta erilaisia luokkia mm. soittimeen ja genreen liittyen. Voisiko tätä aineistoa käyttää opetusmateriaalina tekoälylle, jolloin se oppisi tunnistamaan samat luokat myös muista musiikkikappaleista?

Toinen kantava teema oli keskelut omista ja yhteisistä tietokannoista, sekä portaaleista. Suomessahan tilanne on Finnan ansiosta hyvä, mutta kansainvälisessä seminaarissa esiin tulivat monenlaiset omat tietokantaratkaisut ja erilaiset portaalit, jotka kokoavat yhteen vaikkapa vapaasti käytettäviä elektronisia nuottijulkaisuja. Ehkä Suomessa tämä keskustelu koskee enemmänkin arkistoalaa, jossa käytetään lukuisia erilaisia lähdetietokantoja. Ongelmana lienee se, että julkaistujen aineistojen osalta esimerkiksi sama kirja ei tunnu yksilöityvän niin, että siihen voisi lisätä paikkatiedon vain omiin kokoelmiinsa. Niinpä sama kirja saattaa näkyä yhteisissäkin tietokannoissa moneen otteeseen, vaikka oikeasti hakutuloksiin riittäisi yksi osuma yhdestä kirjasta ja sille useampia eri saatavuustietoa. Julkaisemattoman materiaalin osalta luetteloinnit taas poikkeavat toisistaan monin eri tavoin. Jotkut luetteloivat objekteja, toiset aineetonta kulttuuriperintöä.

Oma esitelmäni koski työn alla olevaa väitöskirjaani, jossa keskityn kansanmusiikin kerääjään Erkki Ala-Könniin. Esitelmässäni Finnish folk music collector Erkki Ala-Könni – Digital collection catalogues as a research material keskityin lähinnä tilastopohjaisiin tutkimusmahdollisuuksiiin ja esittelin prosessia, jossa sain muutettua digitaaliset keruuluettelot tilasto-ohjelmaan sopivaan muotoon. Itselläni tilastopohjainen tutkimus mahdollisti suuren aineiston, johon pystyin lisäämään myös uusia, itseäni kiinnostavia muuttujia (tässä tapauksessa esiintyjän sukupuoli ja kerääjän itsensä käyttämät aineiston luokitukset). Niinpä tulosten avulla pystyin myös tarkastelemaan sitä, mitä aineistosta voidaan tilastopohjaisesti sanoa, mitä aineisto kertoo kerääjän itsensä tärkeinä pitämistä näkemyksistä tai vaikkapa naisten musiikkiharrastuksesta maaseudulla? Ja mitä tietokannoilta yleensä vaaditaan vastaavan tutkimuksen toteuttamiseksi.

Matkalla sain myös omalle tutkimukselleni kansainvälisiä vertailukohtia, sillä mm. Samassa sessiossa puhunut toinen tutkija oli käyttänyt kirjastomateriaalin osalta hyvin samankaltaisia karttapohjaisia esitystapoja, kuin mitä itse olen käyttänyt arkistokokoelmien tutkimuksessa. Samalla sain myös uusia ideoita siihen, miten tutkimustuloksia voisi esitellä arkiston verkkosivuilla tai vaikkapa osana museonäyttelyä!

Outi Valo
Musiikintutkimuksen tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto
Kansanmusiikki-instituutin vastaava arkistonhoitaja (tutkimusvapaalla kesään 2018 saakka)

Teksti ja kuvat: Outi Valo.
Toimitus: Tuomas Pelttari.

Suomalaisten musiikkikirjastolaisten presentaatiota Riian kongressista – IAML Riga 2017

Kansainvälinen musiikkikirjastoalan vuotuinen IAML-kongressi pidettiin 18.–22. kesäkuuta Riiassa. Latvian uudessa kansalliskirjastossa kuultiin myös suomalaisten kirjastoammattilaisten puheenvuoroja. Esitelmäaineistoja kerätään yhteen kesän 2017 aikana.

IAML Riga 2017.

Monday 19 June
Some Viewpoints to the Private Theoretical Library of Johann Gottfried Walther (1684–1748)

Tommi Harju
University of Arts Helsinki

Tuesday 20 June
National Music Repository Library in Finland – The Past, The Present, The Future

Tuomas Pelttari
Helsinki City Library

National Music Repository Library – The Past, The Present, The Future | IAML Riga 2017.

National Music Repository Library – The Past, The Present, The Future | IAML Riga 2017.

Thursday 22 June
Finnish folk music collector Erkki Ala-Könni – Digital collection catalogues as a research material
Outi Valo
University of Tampere

Finnish folk music collector Erkki Ala-Könni – Digital collection catalogues as a research material | IAML Riga 2017. Outi Valon esitys Riikassa käsitteli Erkki Ala-Könnin keräämien kansanmusiikkiaineistojen käyttöä digiajan tutkimustyössä.

Finnish folk music collector Erkki Ala-Könni – Digital collection catalogues as a research material | IAML Riga 2017. Outi Valon esitys Riikassa käsitteli Erkki Ala-Könnin keräämien kansanmusiikkiaineistojen käyttöä digiajan tutkimustyössä.

Tuomas Pelttari, toim.

 

Soundgarden-vokalisti Chris Cornell 1964–2017

Ääni on vaiennut, mutta musiikki elää

Yhdysvaltalainen muusikko Chris Cornell on kuollut, kertovat Rolling Stone, Yle ja mediat ympäri maailmaa. Yhtyeensä Soundgardenin kanssa kuuluisuuteen noussut vokalisti oli 52 vuoden ikäinen.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Chris Cornell (1964–2017). Kuva: BBGunPress.

Toukokuun 17. päivänä Soundgardenin konsertin jälkeen Detroitissa menehtynyt Cornell jätti jälkeensä mittavan musiikillisen perinnön. Soundgarden julkaisi 1988–2012 kuusi arvostettua studiolevyä. Suurimmaksi menestykseksi nousi 1994 julkaistu Superunknown. Sen hitit Spoonman, Fell On Black Days ja erityisesti Black Hole Sun ovat monen fanin rakastamia klassikoita.

90-luvun alun grungeen vahvasti liitetty Soundgarden oli levyillä ja konserteissa syvällä rockin syövereissä, lähellä vaaran ydintä. Bändin musiikkihämyyn liittyi mystiikkaa, jota esimerkiksi Led Zeppelin kannatteli ilmaisuussaan. Soundgardenin viehätys säilyi kiehtovana ja hieman outona läpi vuosien, myös paluualbumilla King Animal (2012).

Soundgarden hajosi vuonna 1997. Pitkäksi käyneen tauon aikana Cornell lauloi yhtyessä Audioslave, joka perustettiin Rage Against The Machinen muusikoiden kanssa. Bändi teki kolme erinomaista rocklevyä, joissa Cornellin lävistävän äänen rinnalla kuulsi juurevampi classic rock.

Cornellin karisma välittyi jokaisesta lauletusta tavusta. Muhevien rockriffien lomaan oman äänensä antanut laulaja tuntui olevan parhaimmillaan aina kun lauloi, yhtä lailla matalavireisten kuin tuskaisen korkealla huutavien laulusovitusten keskellä. Tätä rockelementtiä tasoitti Cornellin vaatimattomuus ja keikkojen leppoisa sanailu. Soundgardenin kauniin vaaran vastapainona tuntui liikehtivän kaveripiirissä toiminut bändiprojekti Temple Of The Dog sekä Cornellin sooloura. Viimeiseksi julkaisuksi jäi elokuvaan The Promise tehty single.

Cornell-fanin pitkä matka kesän -90 Ruisrockista tähän päivään tuntuu nyt lyhyeltä. Liian lyhyeltä.

Tuomas Pelttari

Mika Vainio on poissa, musiikki elää ikuisesti

Kokeellisen elektronisen musiikin mestari Mika Vainio kuoli tapaturmaisesti huhtikuun 12. päivänä 2017. Hän oli 53-vuotias.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Mika Vainio. Kuva: Joséphine Michel.

Vainion mittavan uran tunnetuin yhtye oli minimalistista avantgarde-elektroa soittanut Panasonic, joka vaihtoi nimensä Pan Soniciksi vuonna 1998. Duo teki seitsemän albumia vuosina 1995–2010. Vainio on julkaissut musiikkia myös omalla nimellään sekä muun muassa nimillä Ø, Corporate 09 ja Tekonivel. Aikoinaan hän oli mukana uraauurtavassa Hyperdelic Housersissa, joka järjesti rave-tapahtumia.

Tuotteliaan artistin diskografiasta löytyy lukuisia yhteislevytyksiä. Vainion yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Sunn O))):n Stephen O’Malley, ranskalainen Franck Vigroux sekä Suiciden Alan Vega. Yksi hänen tunnetuimmista töistään on remix-versio Björkin Headphonesista. Levytysten ja live-esiintymisten lisäksi Vainion musiikki on soinut elokuvissa ja taide-installaatioissa.

Mika Vainion perinnöksi jää laaja tuotanto, joka inspiroi elektronisen musiikin tekijöitä kautta maailman, 90-luvulta kauas tulevaisuuteen.

Mika Vainio keskittyi mieluummin musiikin tekemiseen kuin siitä puhumiseen, mutta internetistä löytyy muutamia hänen haastattelujaan. Tähän artikkeliin on koottu Vainion ajatuksia elämästä, inspiraatiosta, työstä ja musiikista.

”Ensimmäiset kymmenen vuotta asuin Helsingissä. Sitten perheemme muutti Lappiin. Asuttuamme siellä pari vuotta palasimme etelään, Turkuun, ja siellä olen viettänyt suurimman osan elämääni. 1990-luvulta lähtien olen asunut eri paikoissa, kuten Lontoossa. Barcelonassa ja Berliinissä.”

“Minulla on kaksi muistoa musiikista ajalta, kun olin noin kolmevuotias. Eräänä iltana isä toi kotiin Beatlesin uuden albumin Revolverin (1966). Kuuntelimme sitä yhdessä. Toinen muisto on isän rikkinäinen akustinen kitara, jolla sain leikkiä. Soitin sitä hakkaamalla kieliä lusikalla. Sitten aloin kuunnella isän levyjä. 1970-luvun lopulla aloin löytää myös muunlaista musiikkia.”

“Soitin ensin rumpuja, mutta siitä ei tullut mitään. 1980-luvun alussa ostin syntetisaattorin ja aloin soittaa parissa bändissä.”

”Aloin tehdä elektronista musiikkia jo 1970-luvun lopulla. Se on aina kiinnostanut minua. Kahdeksankymmentäluvulla kuuntelin elektroakustisen ja modernin musiikin säveltäjiä. Kun sitten aloin säveltää omaa musiikkia, ajatuksenani oli yhdistää teknoelementtejä Alvin Lucierin ja Bernard Parmegianin äänimaailmoihin.”

”Vuosina 1983–1985 kuuluin industrial/noise-bändiin nimeltä Gagarin Kombinaatti. Käytimme soittimina kaikenlaisia metalliesineitä kuten jousia, ja vasaroita ja poria, mutta myös radioita, nauhalooppeja, syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Gagarin Kombinaatin jälkeen päätin ryhtyä toimimaan aktiivisemmin musiikkiskenessä, koska tajusin, että muuten homma ei etenisi mihinkään.”

”1980-luvulla Suomen skene oli aika murheellinen. Sellaiselle musiikille, jota me teimme, ei ollut paljonkaan yleisöä. Rokkipiirit olivat ahdasmielisiä, vaikka niiden kaiketi piti olla kaikkea muuta, siis hyvin suvaitsevia. Kaikki eivät tietenkään olleet ahdasmielisiä, vain useimmat. 1990-luvun alussa asiat alkoivat muuttua. Nyt asiat ovat paljon paremmin. Skene on hyvin monimuotoinen ja avarakatseinen.”

“Tapasin Ilpon (Väisänen) varmaankin vuonna 1987. Hän oli dj:nä ystävämme syntymäpäivillä ja soitti erittäin mielenkiintoista musiikkia. Oli hyvin epätavallista, että joku soitti jotakin, josta pidin. Menin juttelemaan hänen kanssaan, ja niin me tutustuimme. Hän taisi olla ensimmäinen tietämäni ihminen, joka ei pelkästään kuunnellut vaan myös soitti sellaista musiikkia. Jossain vaiheessa päätimme yrittää tehdä musiikkia yhdessä. Panasonicin ensimmäinen julkaisu tuli vuonna 1994.”

“Acid house – se koko liike, se iso juttu – alkoi vuoden 1987 lopulla tai vuonna 1988. Silloin ilmestyi sellaiseksi musiikiksi luokiteltuja biisejä, ja me pidimme ensimmäiset varastobileemme. Silloin kuulin ensimmäisen kerran esimerkiksi Tyreen Acid Overin, vuosi taisi olla 1988. Tein niitä dj-keikkoja vuoteen 1993 tai 1994 saakka. Sitten sain siitä tarpeeksi. Jouduimme usein hankaluuksiin poliisin kanssa, eikä porukassamme enää ollut kovin hyvä meininki.”

”1980- ja 1990-luvulla tein monenlaisia töitä. Olin hommissa teurastamossa ja kasvisravintolan keittiössä. Työskentelin varastomiehenä ja roskakuskina ruotsinlaivoilla, ja puhdistin yövuorossa koneita, joilla tehtiin vauvanruokaa, ja niin edelleen. Yleisesti ottaen en kuitenkaan koskaan pitänyt työn tekemisestä pelkän rahan takia. Halusin käyttää aikaani ja mieltäni johonkin kiinnostavampaan ja hyödyllisempään, kuten jonkin luomiseen tai opiskelemiseen, sen sijaan että vain myisin aikaani työnantajille.”

“Yleensä minulla on mielessäni idea tai tunne, jonka haluan luoda uudelleen musiikiksi. Useimmiten kappaleen rakentaminen alkaa oikeanlaisten soundien etsimisellä, mutta saattaa se lähteä liikkeelle myös rytmi-ideasta. Idea saattaa tulla kuuntelemastani musiikista, vaikkapa afrikkalaisesta perinnemusiikista, mutta myös monesta muusta lähteestä. Esimerkiksi Metri-levyn Twin Bleeps lähti liikkeelle siitä, kun näin liikennevaloissa välkkyviä keltaisia valoja, jotka syttyivät epäsäännöllisin välein.”

 

“Kuuntelen jatkuvasti monenlaisia juttuja. Kuuntelen paljon niin sanottua klassista musiikkia kaikilta aikakausilta keskiaikaisista moderneihin sävellyksiin. Kuuntelen myös tietynlaista hevimetallia, kuten doomia ja grindcorea, ja Kaukoidän sekä Afrikan perinnemusiikkia. Pidän kovasti vanhasta, akustisesta bluesista.”

”Katselen paljon elokuvia, ne ovat minulle tärkeä inspiraationlähde. Eivät vain äänten ja soundtrackien osalta, vaan myös visuaaliselta puolelta. Se, miten kuvaa on editoitu ja kuinka elementtejä yhdistellään, inspiroi minua. Joskus kuvista on luotu ihmeellisiä rytmejä ja sekvenssejä. Voisin mainita satoja eri kohtauksia. Yksi tuoreimmista on se Nicholas Winding Refnin Only God Forgivesin kohtaus, jossa päähenkilö ojentaa kätensä katkaistavaksi. Kun miekka lyödään alas, tulee leikkaus karaokebaariin. Myös Bela Tarrin Sátántangó on hieno. Siinä on äärettömän pitkää kuvaa, leikkauksia on vain noin varttitunnin välein.”

“Albumien tekeminen on yleensä pitkä prosessi. Tavallisesti teen paria erilaista levyä samaan aikaan, koska silloin voin ottaa työn alle aina sen, mikä missäkin tilanteessa tuntuu paremmalta.”

“Koko jutun ydin on Korg Electribe, sen efektit, sampleri ja sekvensseri. Sieltä tulevat rytmiset rakenteet, loopit ja muu sellainen. Sitten minulla on analogisyntetisaattori ja pari efektiyksikköä, ja siinäpä se. Omistan myös kustomoituja instrumentteja, mutta en ota niitä mukaan matkoille, koska ne särkyvät helposti.”

”En ole koskaan tehnyt musiikkia tietokoneella. En pidä siitä, että teos visualisoidaan näytölle erilaisilla symboleilla. Ohjelmasta riippuen niissä on erivärisiä nelikulmioita tai viivoja tai jotain, jotka liikkuvat vasemmalta oikealle. Sitten on pakko tehdä töitä visuaalisessa ympäristössä, josta ei välttämättä edes pidä. Sellainen olisi minulle vaikeaa, koska mielessäni on jotakin ihan muuta kuin sellaisia kuvia.”

“En koskaan odota ihmisiltä mitään erityistä palautetta, en edes keikoillani käyviltä. Ei ole mitään järkeä odottaa, että he ymmärtävät ja kokevat musiikin samalla tavalla kuin minä. Jokaisella on oma näkökulmansa, enkä minä voi päättää, mikä on oikea ja mikä väärä – vaikka olen tietenkin onnellinen, jos musiikki tuntuu heistä hyvältä.”

”Keikkailun kannalta maiden välillä on suuria eroja. Mitä pohjoisemmaksi menee, sitä rajoittuneempia ihmiset ovat. Ja mitä etelämpänä soittaa, sen avoimemmin ihmiset osoittavat tunteitaan. Olen esiintynyt Ateenassa monta kertaa, ja siellä meininki on melko intensiivinen. Pan Sonicin viimeinen keikka siellä oli aika kreisi. Ihmiset riehuivat ja daivasivat lavalta. Pöytämmekin meni rikki, kun yleisö kiipeili sen päälle. Se oli aika kivaa”.

”Minulle musiikissa on kyse tunteista. Mielestäni mitään absoluuttista musiikkia ei ole olemassa, vaan se on aina yhteydessä tunteisiin, ja se on tärkeää minulle. Kun kuuntelen musiikkia, minulle tärkeää on se, mitä musiikki minussa herättää. Se, mitä minä tunnen.”

“Tavoitteeni on ilmaista asioita, joita haluan ilmaista. Tunteitani, tiettyjä asioita sisimmässäni. Jos minusta tuntuu, että musiikki sanoo sen, mitä haluan sano, niin olen saanut aikaiseksi sen mitä halusin. Musiikki on minulle tapa ilmaista itseäni.”

Mika Vainion kotisivu
Corporate 09 SoundCloud

Lainausten alkuperäiset lähteet:

Cargo Collective
Sähkö 20 Years Special Anniversary Interview with Mika Vainio & Tommi Grönlund

The Quietus
Alternatiing Currents

Secret Thirteen
Mika Vainio talks about major influences, early industrial roots and the creative power of thunderstorms

Bloggo Mentale
Mika Vainio interview

Cyclic defrost
Interview by Bob Baker Fish

Jumissa mahdollisuuksien vilinässä – Tiisu teki albumin elämästä, joka ei etene

Kun Tiisu julkaisi ensialbuminsa Elämän koulun syksyllä 2015, sille soviteltiin suomirockin pelastajan manttelia. Helsinkiläisyhtyeen toinen albumi Tänne ei jää kukaan (Sony, 2017) esittelee entistä kypsemmän ja vakavamman bändin, joka pureutuu elämässä jumittumisen ja etenemisen teemoihin.

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (2017).

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (Sony Music Entertainment, 2017).

Henrik Illikainen, yhtyeesi Tiisun Tänne ei jää kukaan -levyn julkaisujuhla järjestettiin vanhassa kotikaupungissasi Somerolla. Millainen kokemus se oli?
– Se oli hurja päivä. 27 tuntia valveilla putkeen ja seuraavana aamuna tv-esiintyminen. Keikka oli paikallisessa monitoimihallissa, jossa soittamisesta unelmoin aikoinaan liikuntatunneilla. Se ilta oli kiitos ja kumarrus menneisyydelle. Parin tunnin konsertin jälkeen kipitin paikallisbaariin vanhan yhtyeeni Kärkyn viimeiselle keikalle. Sitten tunteikkaan päivän jälkeen samoilla silmillä Aamu-tv:n haastatteluun!

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Tuliko keikalle tärkeitä ihmisiä elämäsi varrelta?
– Siellä näki lapsenvahteja, sukulaisia ja vanhoja koulutovereita, ja Somero oli muutenkin vahvasti edustettuna kaupunginjohtajaa myöten. Suurimmat idolini nousivat lavalle kanssamme: ylä-asteen opettajani Katriina Jaatinen johti kuoroa taustallamme, ja ala-asteen musiikinopettajani Kari Luoto ja kitaraopettajani Vesa Toukkari soittivat kanssamme encorena maailman parhaan biisin, Baddingin Valot. Meidät juonsi lavalle paikallisbaari Hämeenportin pitäjä Jaska Sévon, joka vuonna 2008 päästi minut sinne ensimmäiselle keikalleni Haloo Helsingin lämppäriksi.

Millaista oli kasvaa Somerolla?
– Siellä oli turvallista. Ehkä se johtuu pienen kaupungin viattomuudesta. Harvat laitapuolen kulkijatkin olivat harmittomia. Vaikka oli nakkikioskitappeluita ja vaikka olimme isojen poikien lumipesulistalla, kovin pahoja seurauksia ei osannut pelätä. Tärkeintä oli se, että oli oikeanlaisten ihmisten ympäröimä. Minulla oli turvallinen koti äidin kanssa ja ystäväporukka, jonka kanssa oltiin yhdessä erilaisia. Oli myös kannustavia aikuisia tukemassa harrastustoimintaa.

Tänne ei jää kukaan -albumin nimi viittaa kotikaupungista pois muuttamiseen. Oliko sinulle aikoinaan selvää, että lähdet pois Somerolta?
– En lapsena tai varhaisnuoruudessanikaan miettinyt, että muuttaminen kuuluisi asiaan. Mietin vain, että kun olen täyttänyt kaksikymmentä, olen tehnyt levyn ja soitan bändissä. Musiikinopettajani Katriina Jaatinen sanoi, että minun pitäisi hakea Sibelius-lukioon Helsinkiin ja että sieltä voisin saada bänditoverit. Sillä mielellä sinne 16-vuotiaana muutinkin, siis perustamaan bändin.

Asut edelleen Helsingissä. Millainen suhde sinulla on entiseen kotikaupunkiisi?
– Etäisyyden ja ajan kulumisen myötä näen Someron ankeat ja hienot puolet selvemmin. Olen alkanut tunnistaa tyypit, jotka tulevat jäämään kaupunkiin jumiin loppuiäkseen. Somerolla on kuitenkin paljon hienoja ja poikkeuksellisia piirteitä. Se on kuntaliitokset väistellyt pieni gallialainen kylä, jonka persoonallisessa keskustassa on yllättävän monipuolista yritys- ja kulttuuritoimintaa. Somerolla kiteytyy vastentahtoinen pienuus ja kämäisyys, jota kuitenkin rakastan.

Tänne ei jää kukaan -levyn kantava teema on pikkukaupunkielämää yleisempi. Laulat uusissa biiseissäsi ihmisistä, jotka kokevat olevansa jumissa. Mitä heille on tapahtunut?
– Heidän elämänsä ei etene ja he tyytyvät näyttelemään hutaisten käsikirjoitettua näytelmää. Heidän ympärillään kuitenkin vilisee mahdollisuuksia, joiden avulla he voisivat nykäistä itsensä ylös. Jotkut tarttuvat niihin, jotkut eivät.

Olet luonnehtinut Tiisun toista albumia vakavammaksi levyksi kuin debyytti Elämän koulu. Onko Tänne ei jää kukaan ihmiskohtalotarinoineen synkkä levy?
– Sävy on melko optimistinen, kuten toiseksi viimeinen raita Pusuttelemaan osoittaa. Yksi pusu tai oikeanlainen katse voi pelastaa ihmisen synkimmästäkin pohjasta ja sytyttää hänet kirkkaimpaan elonliekkiin. Tietyllä tapaa levy kertoo myös hyväksynnän kaipuusta.

Ensimmäisen albuminne ilmestyessä puhuttiin, että Tiisu voisi pelastaa kaavoihinsa kangistuneen suomirockin omaperäisyydellään ja luovuudellaan. Millaista on mielestäsi hyvä suomirock?
– Legendaarisimpien suomirockyhtyeiden musiikki on melko outoa, ja bändit ovat myös olleet keskenään aika erilaisia. On mielenkiintoista ajatella, miksi ihmiset ylipäänsä kaipaavat suomirockin pelastajaa. Onko siihen syynä itse musiikkityyli, siis suomeksi laulettu rock? Oikeilla soittimilla soitettua musiikkia kaivataan toki aina, ja yhtyeet ovat kiehtovia palvonnan kohteita.

Ehkä Tiisun musiikissa on jotakin, mitä kotimaisen musiikkiin kaivataan. Outoutta ja aitoutta.
– Nykyajan valtavirta-artistit vaikuttavat itsetietoisilta ja kiiltokuvamaisilta, koska ovat somen ja muun kautta koko ajan tarkkailun alaisina. Siitä tulee mieleen tilanne, jossa joku painaa ystävänsä kerrostalo-asunnon ovisummeria tietämättä, että asukkaalla on kameran kautta näköyhteys ovelle. Vieras odottaa oven avautumista kärsimättömänä ja naama kiukkuun kallellaan. Kun hänelle sanoo: ”Hei, mä muuten nään sut”, ihmisen koko olemus muuttuu ja kasvoille vääntyy pakoitettu hymy. Tuolta monet nykyartistit somessa tuntuvat, muttä ei siitä kannata heitä syyttää. Sellainen on somen luonne.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jukka Junttila dokumentoi vallankumouksen – punkvuosi ’77 kirjaksi

1977 – Punkvallankumous!

Jukka Junttila (s. 1959) oli 17-vuotias, kun punk muutti hänen elämänsä. Silloin elettiin vuotta 1977, ja punk muutti paljon muutakin. Tänä vuonna punk juhlii nelikymppisiään, ja kulttuurinjäristyksen positiivisia vaikutuksia mittaillaan edelleen. Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous on yhteenveto vallankumouksen vuodesta.

Jukka Junttila.

Jukka Junttila.

Jukka Junttila, kirjasi 1977 – Punkvallankumous ilmestyi äskettäin. Millaisia tuntemuksia se herätti?
– Alkuinnostuksen jälkeen olin lähinnä helpottunut. Kun en ole kirjailija, vuoden mittainen tekoprosessi oli aika vieras. Kun kirja oli vihdoin käsissäni, tajusin, että se valmistui sittenkin, ja että siitä tuli aika hieno.

Ennen kirjaa teit 1977-nimistä fanzinea. Miten seiskaseiskaprojekti alkoi?
– Olin kyllästynyt nettilehtiin. Niissä oli hyviä artikkeleja, mutta ei useinkaan selkeää kokonaisuutta, josta olisi mielellään lukenut useita artikkeleita. Mietiskelin, että tarvittaisiin sellaisia hienoja pienlehtiä kuin Hilse, Ripple ja Mutiny olivat.
– Pyörittelin ajatusta ja totesin, että kai sitä voisi vielä yhtä pienlehteä tehdä. En ole niin hyvin nykypäivän musiikissa kiinni, että olisi tuntunut omalta tehdä lehteä siitä. Päätin valita fanzinen aiheeksi vuoden 1977, joka oli minulle äärimmäisen tärkeä.

Kuinka lehdestä edettiin kirjaan?
– Kun fanzinea oli ilmestynyt pari numeroa, lukijat alkoivat kysellä, tuleeko siitä joskus kirja. Mietin hetken ja päätin kokeilla kepillä jäätä. Lähetin nipun lehtiä näytteeksi Like Kustannukselle ja kysyin, tehtäisiinkö kirja. Vastaus oli ”totta kai”, ja sitten se oli menoa. Siinä vaiheessa hiukan hirvitti, koska valmiina oli vasta muutama ensimmäinen kuukausi.

Millaista työtä kirjan koostaminen oli?
– Suurin osa materiaalista oli valmiina tietokoneellani. Tärkein osa sitä oli Figure Head -pienlehti, jota tein 80-luvun lopulla. Myös kirjoja ja lehtiä oli kertynyt vuosien varrella. Koostaminen oli hallussani olevan materiaalin läpikäyntiä ja erilaisten tiedonmurusten tarkistelua.

Miten fanzinet ja kirjasi eroavat toisistaan?
– Jokainen fanzinen numero kattaa vuoden 1977 yhden viikon tapahtumat. Puolet lehdestä on päiväkirjamaista materiaalia. Toinen puoli sisältää artikkeleja viikon tapahtumiin liittyvistä bändeistä, henkilöistä, paikoista ja vastaavista.
– Kirjasta jätettiin pois erilliset artikkelit, ja päiväkirjaosuudesta mukaan kelpuutettiin mielenkiintoisin kolmannes. Keikkaluettelot ja -tiedot jätettiin pois, samoin pitkät biisilistat. Tarkoitus oli tehdä helposti luettava ja selkeä kokonaisuus, joka valottaa asioiden järjestyksen ja tärkeyden. Mielestäni tässä onnistuttiin.

Olet kirjoittanut kirjoja aiemminkin mutta julkaissut ne punkmeiningillä itse. Millaista oli työskennellä ulkopuolisen kustantajan kanssa?
– Hiukan stressaavaa, koska prosessi oli pitkä. Punkmeininkini suhteen olet oikeassa. Minulla ei ole tapana hioa tekemisiäni kovinkaan paljon. Olen mennyt enemmänkin ”kerralla purkkiin” -asenteella. Kustantajan myötä mukaan tuli pari hiomiskierrosta lisää. Ne paransivat lopputulosta mutta tuntuivat silti kovin vierailta.

Jukka Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous julkaistiin alkuvuodesta 2017. Junttilan mielestä punk on ytimekkäimmillään singlellä.

Jukka Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous julkaistiin alkuvuodesta 2017. Junttilan mielestä punk on ytimekkäimmillään singlellä.

Opitko itse mitään vuodesta 1977?
– Yhtä sun toista. Löysin paljon tietoa varsinkin ranskapunkin synnystä. Iso osa siitä tosin ei mahtunut mukaan kirjaan, koska Ranskassa tapahtui paljon jo vuonna 1976. Punk syntyi kolmessa maassa suunnilleen samaan aikaan mutta aivan eri lähtökohdista; USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Australiassakin oli jo vuonna 1976 kaksi bändiä – Radio Birdman ja The Saints – mutta ei sellaista skeneä, että sitä voisi pitää yhtenä punkin syntypaikkana.

Ulottuiko punkvallankumous Suomeen jo vuonna 1977?
– Punk oli Suomessa tuontitavaraa. Omaa protopunkosastoa maassamme ei juuri ollut, eikä varsinkaan siitä syntynyttä skeneä. Punk saapui Suomeen toden teolla vuonna 1977, kun Epe’s alkoi tuoda maahan punklevyjä. Soundi-lehti alkoi julkaista yhä enemmän juttuja punklevyistä ja -bändeistä. Loppuvuodesta 1977 lehden pääsisältö oli jo punkkia. Samana vuonna Ramones tuotiin Suomeen.
– Kaikki tuo osoitti, että hommia voi tehdä itse eikä se mitään virtuositeettia edellytä. Sen myötä porukka aktivoitui. Sitä tapahtui todella paljon vuoden 1977 loppupuolella: bändejä perustettiin, Poko Rekords perustettiin, ensimmäinen Hilse ilmestyi ja niin edelleen. Varsinaista satoa alettiin kuitenkin korjata vasta vuonna 1978, jota pidän suomipunkin ensimmäisenä merkittävänä vuotena.

Miten punkin käsite on muuttunut?
– Punk oli alun perin erittäin löyhä termi. Se ei tarkoittanut samaa kuin nyt, vaan oli lähempänä nykyistä alternative-termiä. Varsinkin Jenkeissä ja Ranskassa punkin alle niputettiin monenlaista valtavirrasta poikkeavaa ja kapinallista kamaa, vaikka bändit kuulostivat erilaisilta. Mitä musiikillista yhteistä on vaikkapa Televisionilla, Blondiella tai Suicidella? Kaikki ne kuitenkin laskettiin punkbändeiksi. Alussa punkissa oli alagenre nimeltään punkrock, johon kuuluivat äänekkäät ja nopeat bändit kuten Ramones ja Dead Boys.

´77-punk on oma tyylisuuntansa. Miten määrittelet sen?
– Se on myöhempinä aikoina vakiintunut käsite, joka tarkoittaa positiivisessa mielessä aavistuksen kömpelöä ja älyttömällä asenteella tehtyä kamaa, jossa tekemisen meiningillä korjataan mahdolliset tekniset puutteet. Pienet budjetit tuovat soundiin ripauksen lo-fi-estetiikkaa.

Sinulla on oma levy-yhtiö Hiljaiset levyt. Näkyykö punkin ideologia sen toiminnassa?
– Näkyy, monellakin tavalla. Suurin osa bändeistä on selvästi punk. Tekeminen on vahvasti DIY- eli tee se itse -henkistä, ja talkoomentaliteettia löytyy. Asioiden dokumentointi on tärkeämpää kuin niiden hiominen isoa yleisöä varten, ja autenttisuus pyritään säilyttämään. Julkaisuja ei valita pohtimalla myyntimääriä vaan sitä, onko hommassa pointti, joka oikeuttaa sen tekemisen. Punk on minulle yhteisöllinen juttu, joten julkaisuilla esiintyvien tyyppien olisi suotavaa olla samanhenkisiä ja jollain lailla tuttuja, vaikka ei välttämättä kavereita.

Mitä punk on jättänyt jälkipolville?
– Punk osoittaa olemassaolollaan, että ”sinäkin voit tehdä tällaista”. Siinä on oma estetiikkansa ja itse tekemisen kulttuuri, joka viehättää aina uusia sukupolvia.

Jukka Junttilan lempipunksinglet

– Single on rockin ehdoton peruselementti – kaksi hyvää biisiä ja bonuksena komeat kannet. Bändit ovat aakkosjärjestyksessä.

The Adverts: Gary Gilmore’s Eyes / Bored Teenagers
The Boys: First Time // Watcha Gonna Do / Turning Grey
Buzzcocks: Spiral Scratch EP
The Clash: White Riot / 1977
The Damned: Neat Neat Neat // Stab Yor Back / Singalonga Scabies
The Desperate Bicycles: Smokescreen / Handlebars // Smokescreen / Handlebars
Devo: Mongoloid / Jocko Homo
The Jam: In The City / Takin’ My Love
Johnny Thunders & The Heartbreakers: Chinese Rocks / Born To Lose
Larry Wallis: Police Car / On Parole
Métal Urbain: Panik / Lady Coca Cola
Penetration: Don’t Dictate / Money Talks
Plastic Bertrand: Ça Plane Pour Moi / Pogo Pogo
Ramones: Sheena Is A Punk Rocker / Commando
The Rezillos: Can’t Stand My Baby / I Wanna Be Your Man
Sex Pistols: Pretty Vacant / No Fun
Talking Heads: Psycho Killer // Psycho Killer (Version Two) / I Wish You Wouldn’t Say That
Wire: Mannequin // Feeling Called Love / 12XU
Wreckless Eric: Whole Wide World / Semaphore Signals
X-Ray Spex: Oh Bondage Up Yours! / I Am A Cliché

Ari Väntänen

Finna ja musiikkisivut yleisissä kirjastoissa

Finna leviää yleisiin kirjastoihin

Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna-verkkoliittymä avattiin yleisölle 2013. Monille suomalaisille tutun Finnan käyttö on kasvanut hyvää vauhtia. Vuonna 2016 mukana olivat Suomen kaikki ammattikorkeakoulut, useat kymmenet museot ja merkittävä määrä yliopistokirjastoja. Finna ottaa myös askelia kohti yleisiä kirjastoja.

Finna.fi.

Finnan tarjoama näyteikkuna on vielä melko uutta yleisille kirjastoille. Toistaiseksi niitä on tullut Finnaan perustuvalla verkkokirjastolla mukaan muutamia, ensimmäisenä Varsinais-Suomen seutukimppa Vaski-kirjastot. Helmikuussa 2017 mukana ovat myös Kuopio, Eepos-kirjastot sekä Lukki-kirjastot.

Lisäksi Finnassa on mukana yleisiä kirjastoja, jotka eivät käytä Finnaa seudullisena asiakasliittymänä. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjaston aineisto näkyy Finna.fi:n kautta, vaikka Keski-kirjastoilla on oma seudullisesti yhteinen tietokanta. Vastaavia Finna-kirjastoja tullee lisää.

Miltä musiikkiyhteistyö verkossa näyttää?

Kirjastojen asiakkaille tärkeitä musiikkipalveluita saadaan seudullisessa Finna-liittymässä esiin omalla sivulla. Asiakasnäkymään voidaan valita yhtä lailla paikallista sisällöntuotantoa kuin kansalliseen yhteiskäyttöön suunnattua verkkosisältöä. Paikallisen Finnan sisältöapuna toimii Musiikkikirjastot.fi. Se tuottaa vapaaseen kirjastokäyttöön merkittävän määrän verkkosisältöjä.

Musiikkisivuja toteutetaan eri tavoin ja erilaisiin tarpeisiin. Monet kirjastot tuottavat Finnaan omia musiikkisisältöjä ja -palveluesittelyjä. Vaskin hybridimalli tarjoaa musiikkisivullaan paikallisen Musasto-blogin syötteen monialaisine artikkeleineen. Musasto ylläpitää Finnassa myös omaa Twitter-ruutua.

Seudullista Vaski-sisältöä täydentävät Musiikkikirjastot.fi:n syötteinä saatava verkkotuotanto. Kirjastolähtöistä musiikin verkkovinkkausta ylläpitää Levyhyllyt. Sen blogiartikkelit keskittyvät informatiivisiin albumiesittelyihin. Mukana on videota, kirjallisuutta, promo- ja kansikuvitusta ja monenlaista lainavinkkiä. Artikkelit ovat musiikkisivulla kuvakarusellina. Uutisia ja tapahtumia välittää upoke Musiikin ytimessä.

Kirjaston oma musiikin verkkoviestintä on olennainen osa verkkosisältöä myös Kuopion musiikkisivulla. Vinkkauksen rinnalla tuodaan esiin esimerkiksi tapahtumia ja haastatteluita. Sivulla kerrotaan myös pääkirjaston asiakkaille tärkeän musiikkihuoneen palveluista. Kirjastot.fi:n syötteistä on käytössä Levyhyllyt, Musiikin ytimessä ja Kysy musiikista.

Etelä-Pohjanmaan Eepos-kirjastojen musiikkisivu rakentuu pääosin Musiikkikirjastot.fi:n syötteistä. Sivulle voidaan lisätä tarpeen mukaan myös paikallista sisältöä.

Kehitettävää

Finnaan perustuvien seudullisten verkkokirjastojen etusivut ja niiden ylälaiden aihevalikot jättävät toistaiseksi musiikin ilman välitöntä mainintaa. Yläpalkkiin olisi hyvä koodata lisää valikkopalikoita. Näistä yksi voisi olla Musiikki. Yhden ytimekkään sanan voimalla sisältöön orientoituminen ja alustava sisäistys alkaisi jo ennen asiakkaan tekemää klikkausta.

Tuomas Pelttari

Lue lisää:
Kansalliskirjaston tilannekatsaus Missä mennään 1/2017 kertoo Eepos-kirjastojen ja Kuopion liittymisestä Finnaan. Lainan päivänä 8. helmikuuta avattiin Lukki-kirjastojen LukkiFinna.

Poissa on ystävä kallehin – Mikko Ikkala in memoriam

Ystävämme ja kollegamme Mikko Ikkala kuoli 29.12.2016 Keravalla. Mikko syntyi 4.2.1957 Saarijärvellä.

Mikko oli pitkä linjan musiikkikirjastolainen. Aloitettuaan tammikuussa 1991 Pasilan kirjaston vahtimestarina ja siirryttyään saman vuoden kesällä musiikkiosastolle, alkoi tie, joka jatkui joulukuussa tapahtuneeseen poismenoon. Lukuun ottamatta kahta vuotta Sibelius-Akatemiassa ja lyhyttä opintojaksoa Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksella, hän työskenteli kaikki vuodet Helsingin kaupunginkirjaston musiikkiosastoilla. Pääkirjastosta tie vei Pasilan musiikkiaseman kautta Kirjasto 10:een, jonka avaamisessa Mikko oli mukana 2005.

Mikko oli henkeen ja vereen musiikkikirjastolainen ja intohimoinen musiikkimies. Mikon mielestä ihmisiä sai ja piti sivistää. Hän jakoikin mielellään tietämystään musiikin tietopalvelussa sekä kirjaston musiikkivalmentajana. Aivan ainutlaatuinen oli Mikon kirjaston verkkosivuille laatima taidemusiikin Musiikkikoulu-sarja, joka jäi valitettavasti kesken ennen Mikolle läheisintä aihetta: nykymusiikkia.

Mikolle tärkeintä musiikkia oli länsimainen 1900-luvun taidemusiikki, ns. modernismi: dodekafonian edustajista Olivier Messiaen ja Pierre Boulez, atonaalisista Arnold Schönberg (jonka kuva komeili Mikon työliivin selkämyksessä) ja Anton Webern. Mikko rakasti kaikkea hyvin tehtyä musiikkia ja keskusteli mielellään esim. The Beatlesin tuotannosta. Ikuinen suosikki oli brasilialainen bossa novan mestari Antonio Carlos Jobim. Mikko olikin läheisen ystävänsä Tiia von Hellensin mukaan ikionnellinen löydettyään internetistä alkuperäisen Ipaneman tytön, “Garota de Ipanema” Heloísa Pinheiron kuvan, joka oli inspiroinut Jobimia.

Mikon syvä asiantuntemus oli kuitenkin taidemusiikissa. Musiikkitieteen laitokselle 2006 tehdyn pro gradu -tutkielman aiheena oli Olivier Messiaenin väriharmoniat. Välillä tuntui, että Mikon asiantuntemusta ei osattu täysin hyödyntää yleisten kirjastojen musiikkikentällä, jossa kevyen musiikin eri suuntaukset nousivat populariteettinsä vuoksi suurempaan painoarvoon. Mikko pystyikin loppuvuosinaan käyttämään asiantuntemustaan musiikin ja erityisesti nuottiaineston sisällönkuvaajana ja luetteloijana kaupunginkirjaston hankinta- ja luettelointitoimistossa.

Mikko oli ihmisenä syventyvä ja viisas pohdiskelija, ystävilleen aina uskollinen ja luotettava. Mikko saattoi ajoittain vaikuttaa hieman jäyhältä ja sulkeutuneelta, mutta kun vähän raapaisi pintaa, alta paljastui lämmin humanisti, jolla oli hyvin omanlaisensa sarkasmia ja itseironiaa pulppuava huumorinsa.

Mikko oli 60-luvun lapsi. Humaani pasifisti. Ei luopunut ihanteistaan.

Ote Mikon nuoruudessaan kirjoittamasta laulusta:

“Älä kuolemaa itke, älä elämääkään,
sen voi muuttaa kun vain yrittää.
Älä tulevaa kaipaa, älä mennyttäkään,
muista ahnaasti vain hengittää.

Älä sotimaan lähde, älä itseäs myy,
älä usko niiden valheeseen.
Kun tiedät mikä on pahuuden syy,
voit luottaa ihmiseen.”

Mikko Ikkala.

Mikko Ikkala.

Kirjasto 10:n henkilökunta

Vuoden levyt @Levyhyllyt 2016

Levyhyllyt valitsi vuoden parhaat albumit


Ari Väntänen

kotimaiset

1. Radiopuhelimet: Saastan kaipuu
–Tiukan, dynaamisen ja ajankohtaisen puolituntisen aikana tekee mieli noutaa aivot narikasta, panna ne päähänsä ja palata tanssilattialle.

2. Mikko Joensuu: Amen I
–Joensuun maallistumistrilogian ensimmäinen osa on paljas ja kaunis folklevy, joka hiljentyy epätoivon äärelle päästäkseen sen yli.

3. Tommi Liimatta: Rokokoo Computer
–Liimatta ei ole ennen esiintynyt lauluissaan näin paljaana. On pysäyttävää huomata kuuntelevansa Liimatan sanoituksia, jotka uskoo ymmärtävänsä tekijän tarkoittamalla tavalla ja joihin osaa jopa samaistua.

4. Litku Klemetti & Tuntematon numero: Horror ’15
–Rosoista punkotetta, ilahduttavaa itseironiaa, komeita sovituksia ja vilpitöntä iskelmällisyyttä. Hurmaavia lauluja tekevä Klemetti on jälleen uusi todiste siitä, että kiehtovimmat kappaleet kirjoitetaan valtavirran ulkopuolella.”

5. Jani Matti Juhani ja Mustat Käärmeet: Kis Kis
–Herättelevää, hauskaa ja poliittista folkrockia. Ilkikurisen pinnan alla piilee salaa surullinen, piiloviisas ja humaani sanoma.

6. Talmud Beach: Chief
–Ilahduttava alt.blues-albumi. Boogie on niin kepeää, ilmavaa ja tiedostavaa, että bluusi kuulostaa pitkästä aikaa elävältä eikä aikansa eläneeltä.

7. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden nubialaiset: Papyloonin Barbeque
–Taidokas tarinankerronta ja oudot aiheet kuorruttavat leikittelevän varmaotteista bändisoittoa, joka taipuu kupleteista zydecoon.

8. Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat
–Laulujen hahmot ovat uskottavia ja ennen kaikkea kaikenlaisia. Lauluntekijän kyky astua hyvin erilaisten ihmisten saappaisiin on vaikuttava. … Musiikin positiiviset sävyt reunustavat synkimmätkin tarinat toivolla ja lempeydellä.

9. Oranssi Pazuzu: Värähtelijä
–Tiukkaa progea, vapaata jammailua ja mustaa hypnoosia – Oranssi Pazuzun sooninen trippi on luolasukellus psyyken synkimpiin sopukoihin.

10. Kuningas Yrjö: Mustelma myrskyn silmassä
–Surumielisiä, kauniita, vakavia ja hetkittäin humoristisiakin indiebiisejä lauluntekijältä, jonka käsialan tunnistaa ensipiirroista.

ulkomaiset

1. David Bowie: Blackstar
–Vaikuttavan tarinan majesteetillinen viimeinen luku kertoo, että suuren taiteilijan fyysiset voimat ehtyivät ennen luomisvoimia.

2. Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree
–Jokainen kappale on pinnalta hiljainen, mutta sisällä velloo tuskainen levottomuus. … Skeleton Tree vie pimeisiin paikkoihin mutta johdattaa myös ulos niistä.

3. Iggy Pop: Post Pop Depression
–QOTSA-mestari Josh Homme ja ikoninen Iggy Pop kattavat pöytään albumin, jolla Palm Desertin garagerock kohtaa Iggyn Berliini-levyjen kolhon kauneuden. Kerrankin hieno yhdistelmä, joka todella ylittää osiensa summan.

4. Håkan Hellström: Du gamla, du fria
–Du gamla, du fria vahvistaa sitä vanhaa faktaa, että helpon ei tarvitse olla yksinkertaista. Muodoltaan perinteinen pop voi olla merkityksellistä taidetta.

5. Leonard Cohen: You Want It Darker
–Vähäeleinen ja haikean lämminhenkinen albumi. Jokaisella elementillä sähkökitaroista synagogan kuoroon tuntuu olevan yhtä tärkeää asiaa kuin matala-äänisellä maestrolla.

6. Weeping Willows: Tomorrow Became Today
–Ruotsin viileimmät setämiehet tarjoilevat albumillisen sykähdyttäviä ja lujatekoisia vintage-popbiisejä.

7. PJ Harvey: The Hope Six Demolition Project
–Vähäeleinen ja yllättävän helpon oloinen albumi avaa kaikki ulottuvuutensa vasta useiden kuuntelujen myötä.

8. Silvana Imam: Naturkraft
–Silvana Imamin hiphop-kollektiivi RMH:n kanssa työstämä musiikki ei ole kovin pop. Se on hengeltään varsin progressiivista, taiteellista ja paikoin vaikeasti lähestyttävää.

9. Kvelertak: Nattesferd
–Studiolivelevy, jolla Norjan hurjimukset onnistuvat uudistumaan unohtamatta lähtökohtiaan eli hardcorea, bläkkisflirttiä ja skandinaavista mytologiaa.

10. Sturgill Simpson: A Sailor’s Guide To Earth
–Alt.country-artisti määrittelee itsensä uudelleen rohkealla ja rajoja rikkovalla albumilla. A Sailor’s Guide To Earthin jälkeen luomisvoimaiselta Simpsonilta voi odottaa mitä tahansa – ja luultavasti hän myös täyttää odotukset.

* * *

Tuomas Pelttari
kotimaiset

1. Radiopuhelimet: Saastan kaipuu
–Luomuista rytinää ja tekstikudosta, jonka ainutlaatuisuus on kansallisaarteitamme.
2. Mira Luoti: Tunnelivisio
–Synkänoptimistinen, viileäntyylikäs soolodebyytti lunasti odotukset kevyesti.
3. Sanni: Sanni
–”Vaikea” kolmosalbumi osoittautuu hetkessä popmusiikin riemukulkueeksi. Sanni ja Hank Solo luovat oman maailmansa, jonne pääsy imartelee kuulijaa.
4. The Post: The Post
–Lauluntekijyyden ja indierockin kuulasta voimaa debyytillä, joka vangitsee heti – ja palkitsee tarkemman keskittymisen.
5. Dave Lindholm: V.
–V. nousee yhdeksi maestron pitkän uran kohokohdista.
6. Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat
Mitä elävimpiä tarinoita elämästä, joka kiertyy mitä erikoisimpiin asentoihin.
7. Tähtiportti: Eetterimessu
–Vaarallisen turvallinen trippi, jota ei kannata missata.
8. Moderni Kanuuna: Samurai Rauni Reposaarelainen
–Meri-Poriin sijoittuvan samuraielokuvan luonteikas ääniraita on kuvansa mittainen kokonaisuus.
9. Tommi Liimatta: Rokokoo Computer
10. Erin: Seliseli
–Parasta vuonna 2016 popmuottiin tuotua parisuhdekriiseilyä ja sen moninaisia ulottuvuuksia. Svengin kanssa.
ulkomaiset
1. David Bowie: Blackstar
2. Biffy Clyro: Ellipsis
3. Radiohead: A Moon Shaped Pool
4. Sia: This Is Action
5. Håkan Hellström: Du gamla, du fria
6. Sting: 57th & 9th
7. The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It
8. Kent: Då som nu för alltid
9. Field Music: Commontime
10. Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree

Leonard Cohen 1934–2016

Sydämen rehellisin ääni on poissa

Laulaja-lauluntekijä, lyyrikko ja kirjalija Leonard Cohen on kuollut, uutisoivat Yle ja New York Times. Suru-uutinen kuultiin varhain aamulla 11. marraskuuta. Vuonna 1934 syntyneen Cohenin tuorein albumi You Want It Darker julkaistiin vain kolme viikkoa aikaisemmin, lokakuussa 2016. 82-vuotiaana menehtynyt tähti teki 14 studioalbumin mittaisen levytysuran, joka päättyi huipulla.

Kanadan Montrealissa syntyneen runoilijan ja lauluntekijän ensimmäinen albumi Songs Of Leonard Cohen ilmestyi vuonna 1967. John Simonin tuottama debyytti sisälsi useita klassikoita, kuten Suzanne ja Hey, That’s No Way To Say Goodbye. Poikkeuksellinen syvyys välittyi kolmekymppisen laulajan äänestä ja teksteistä. Lyyrikko Cohen oli kirjoittanut runokirjoja, joista Let Us Compare Mythologies julkaistiin jo vuonna 1956. Debyyttialbumia edelsi myös kaksi romaania.

Romaanien sijaan viipyilevä, raukeanväsyneen kuuloinen artisti luotsasi karismansa musiikkiin ja sanoituksiin. Cohenin musiikilliseksi pohjavireeksi valikoitui romanttinen folk. Varhaisia levytyksiä koristivat hienovaraisen naisäänet, satunnaiset instrumentaatiot ja akustisen kitaran helinä. Pienten nyanssien sävyttämää debyyttiä seurasivat parin vuoden välein julkaistut Songs From A Room ja Songs Of Love And Hate.

Leonard Cohenin kokoelma-albumi Greatest Hits vuodelta 1975.

Leonard Cohenin kokoelma-albumi Greatest Hits vuodelta 1975.

70-luku vei Cohenia bändimäisempään ilmaisuun, vaikka tuotannossa säilyi tietty niukkuus. Kaksi Cohenin suurimmista hiteistä ponnahti esiin albumilta Various Positions (1984). Sekä Dance Me To The End Of Love että Hallelujah nousivat klassikoiksi.

Kosketinsoitinten sävyttämä tuotanto vei Cohenia yllättäviinkin sfääreihin – ja aina ilman pompöösiä imelyyttä. Moderniutta uhkuva I’m Your Man (1988) aukesi raidalla First We Take Manhattan. Yhä karheampi lauluääni yhdistyy maagisesti popmusiikin herkimpiin aseisiin. Traagista kertomusta voi lähes koskettaa.

Cohenin ainoaksi 90-luvun studioalbumiksi jäänyt The Future oli vaikuttava poliittinen julistus, jonka jälkeen seurasi vetäytyminen. Luostarissa vietettyjen vuosien jälkeen julkaistu Ten New Songs avasi uutta luomiskautta. Myös 2010-luku oli täynnä musiikkia. Viiden viimeisen vuotensa aikana Cohen julkaisi peräti kolme studioalbumia.

Leonard Cohen vieraili Suomessa vuodesta 1985 lähtien seitsemän kertaa. Artistin aura välittyi ystävällisenä ja humaanina, mutta kohteliaan etäisenä. Herrasmiehen karisma oli välitön ja täysin vastustamaton.

Keikkamuistot saattavat haalistua, mutta ne eivät kuole. Kuolemattomana säilyy myös Cohenin taide – musiikki ja sanat.

Tuomas Pelttari

Leonard Cohen kotisivu