Musiikin luettelointia Varastokirjastossa • Intervalli 1/2022

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Musiikin varastoinnista on käyty keskustelua musiikkikirjastokentällä jo pitkään, ja Tuomas Pelttarin vuonna 2017 tekemän Musiikin varastointiselvityksen pohjalta aineistoja lähetetään nykyään Varastokirjastolle tasaista tahtia. Koska kirjastoille on kertynyt varastointivelkaa, aineistoja ei saada siirrettyä Kuopioon hetkessä.

Varastokirjastossa pääpaino aineiston käsittelyssä on OKM:n ja Varastokirjaston johtokunnan linjausten mukaan paperisessa aineistossa. Niinpä musiikkia voidaan käsitellä em. aineiston käsittelyn salliessa siten, että tämä perustyö kyetään hoitamaan tulosopimuksen mukaisesti. Musiikkiaineiston luettelointityö etenee kuitenkin varsin mukavaa tahtia koko ajan. Tässä kirjoituksessa asiaa pohtii arjen tasolla Varastokirjaston uusin työntekijä Tiina Kolehmainen.

Tiina Kolehmainen. Kuva: Anu Tanninen
Tiina Kolehmainen. Kuva: Anu Tanninen

Varastokirjaston musiikkikokoelmiin kuuluu nuotteja, LP-levyjä ja CD-levyjä. Kaikki tietokannassa olevat aineistot ovat asiakaskirjastojen lainattavissa, ja kaukopalvelupyynnöt musiikkiaineistoon tehdään Vaari-Finnassa samalla tavoin kuin kirjoihin ja lehtiinkin. Myös laina-aika ja uusintakäytänteet ovat samat. Musiikkiaineiston lähettäminen Varastokirjastoon tapahtuu koordinoidusti ja siitä tulee aina sopia erikseen – asiasta voi olla yhteydessä joko YKN:n asettamaan musiikkiaineistojen varastointityöryhmään tai toimistopäällikköömme Sirpa Janhoseen.

Kirjoittajasta

Olen siis Tiina Kolehmainen, melko lailla uusi tulokas (musiikki)kirjastokentällä. Päädyin Varastokirjastolle töihin reilu vuosi sitten monen mutkan kautta, vaikka maantieteellinen etäisyys lapsuudenkodistani Kuopion Päivärantaan ei järin pitkä olekaan. Olen ollut aktiivinen musiikin harrastaja ja musiikkikirjastojen käyttäjä jo nuoruusiästä lähtien. Soitin teini-ikäisenä pianoa kotikuntani kansalaisopistossa ja sen jälkeen Kuopion musiikinystäväin musiikkiopistossa, minkä vuoksi olen kantanut valehtelematta satoja nuottikirjoja kirjastosta kotiin (ja takaisin!) nuoresta iästä lähtien. Myös kirjastojen äänitelainaus tuli tutuksi jo tuolloin.

Aktiivisten musiikin harrastusvuosien jälkeen oli luontevaa jatkaa alan opiskelua myös ammattitasolla. Päädyin Kuopiosta Jyväskylään, missä suoritin rinnakkain filosofian maisterin tutkinnon musiikkitieteestä sekä muusikon 2. asteen ammattitutkinnon pääaineenani klassinen pianonsoitto. Ammattiopiskelujen aikana yleisten kirjastojen nuotti- ja äänitelainauksen lisäksi tutuiksi tulivat myös musiikkioppilaitoskirjastojen tarjoamat palvelut, kuten lisenssit erilaisiin verkkopalveluihin ja pianoharjoittelukopit yliopistolla silloisessa Musican kirjastossa. Musiikkiopintojen jälkeen täydensin osaamistani vielä kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomitutkinnolla Oulun ammattikorkeakoulussa ollen osa viimeistä OAMK:ssa aloittanutta KIR-vuosikurssia.

Opiskeluvuosieni jälkeen päädyin pariksi vuodeksi informaatikon sijaiseksi Kuopion kaupunginkirjaston musiikkiosastolle. Siellä pääsin tarkastelemaan musiikkikirjastojen arkea asiakasnäkökulman sijaan henkilökunnan vinkkelistä ja opin paljon uutta kokoelmista, musiikin tiedonhausta ja musiikkikirjastojen laajasta toimintakentästä tapahtumineen ja soitinlainauksineen. Luettelointi ei sen sijaan vielä tuolloin ollut osa työnkuvaani. Musiikkiosastolla työskentely auttoi minua myös käytännön tasolla hahmottamaan, miten suuri tarve musiikin valtakunnalliselle varastoinnille on. Iloitsen suuresti siitä, että se on musiikin varastointiselvityksen ja aktiivisen yhteistyön myötä edennyt näin hyvään pisteeseen ja kannatan ehdottomasti asian kehittämistä myös edelleen.

Työ Varastokirjastolla

Aloitin sijaisuuteni Varastokirjastolla tammikuussa 2021 ja työnkuvaani kuuluvat sekä luettelointi että kaukopalvelu. Luettelointityö painottuu musiikkiin ja erityisesti klassisen LP-levyihin ja nuotteihin. Välillä teen myös monografialuettelointia. Lisäksi kirjaan kokoelmiimme CD-levyjä, mutta ne tulevat Varastokirjastolle LowTag -merkittyinä, joten meidän ei tarvitse tehdä itse varsinaista luettelointityötä. (LowTagaaminen tarkoittaa sitä, että lähettävä kirjasto tekee levyn tietueeseen valmiiksi Vaari-omistajuuden, ja me lisäämme vain niteen jo olemassa olevaan tietueeseen.)

Luetteloinnin lisäksi työskentelen välillä myös kaukopalvelussa, mikä on mukavaa vaihtelua staattiselle ja pikkutarkalle toimistotyölle. Kaukopalvelupäivinä vastailen asiakkaiden yhteydenottoihin puhelimitse ja sähköpostitse, käsittelen palautuksia ja hyllytän niitä sekä noudan tilauksia hyllyistä joko kävellen tai potkulaudalla ajellen. Lisäksi teen postitusvuoroja eli pakkaan lähtevää aineistoa.

Varastokirjaston luettelointityö tehdään Alephissa, mistä tietueet siirtyvät omaan kirjastojärjestelmäämme Kohaan. Hyödynnämme mahdollisimman paljon jo olemassa olevia tietueita. Meillä on mahdollisuus poimia tietueita myös maailman tietokannoista BookWhere-ohjelmalla. Näiden lisäksi käytän usein apuvälineenä muun muassa verkkopalvelu Discogsia, joka tarjoaa hämmästyttävän paljon tietoa vanhoistakin aineistoista ja on iso apu erityisesti LP-levyjen työstämisessä. Suosittelen Discogsia lämpimästi jokaisen musiikkikirjastolaisen työkalupakkiin!

Vaikka Varastokirjastolla käytetään luetteloinnissa mahdollisimman paljon valmiita tietueita ja pohjia, vanhan musiikin kohdalla joudumme tekemään paljon myös primääriluettelointia. Jos tarkastellaan Varastokirjaston tilastoja vuodelta 2021, monografioiden (kirjat) luettelointi jakaantui talossamme seuraavasti:

• Melindasta poimittuja 67 %
• BookWhere-poimittuja 17 % ja
• primääriluetteloituja 16 %

Musiikkiaineistojen (LP-levyt) vastaava tilasto.
Huom! CD-levyt eivät ole tässä tilastossa mukana.

• Melindasta poimittuja 19 %
• Bookwhere-poimittuja 14 % ja
• primääriluetteloituja 67 %

Itse luetteloimastamme ääniteaineistosta siis yli puolet on sellaista, ettei sille löydy sopivaa tietuetta käyttämistämme tietokannoista. Primääriluetteloinnin määrä musiikkiaineistossa on tämän vuoksi paljon suurempi kuin monografioiden kohdalla ja tarkoittaa luonnollisesti myös siitä, että näiden aineistolajien luettelointi on työläämpää ja hitaampaa. Myös luetteloitavat määrät ovat isoja.

Klassisen musiikin luetteloinnista

Kun Kari Paakkinen alkoi noin vuosi sitten opettaa minulle musiikin luettelointia ja siihen liittyviä kiemuroita täällä Varastokirjastolla, minua auttoi jonkin verran aiempi työkokemus musiikkikirjastotyöstä. Olin esimerkiksi käyttänyt yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloja tehdessäni taidemusiikin tiedonhakuja edellisessä työpaikassani. Minulla oli myös kirjastoalan opinnoissa suoritetun luettelointikurssin ja siihen liittyvän harjoittelun ansiosta perustaidot luetteloinnista – joskaan ei suoranaisesti musiikkiaineiston luetteloinnista. Toki myös musiikin laajamittainen ymmärtäminen, nuotinlukutaito ja terminologian tuntemus ovat olleet eduksi. Olen kuluneen vuoden aikana oppinut paljon uutta – silti tuntuu, että aiheeseen perehtyminen jatkuu edelleen ja mutkikkaita tapauksia tulee vastaan päivittäin.

Haastavinta luettelointityössä ja asioiden omaksumisessa on ollut ehdottomasti eri aikakausien tietueiden kerrostumat ja niiden ymmärtäminen. Opinnoissani ja työurallani on jo ”puhuttu RDA:ta”. Varastokirjaston luettelointityö eroaa kuitenkin monesta muusta kirjastosta siinä, että käsittelemämme aineisto on pääosin vanhaa. Tämän vuoksi myös iso osa poimimistamme tietueista on tehty aikana ennen RDA:ta. Uuden työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että kun ensin on saanut luotua jonkinlaisen ymmärryksen siitä, kuinka tietue muodostuu RDA:n pohjalta, tämän jälkeen täytyy ymmärtää myös, miksi jokin vanha tietue ei näihin sääntöihin taivukaan. Vanhempia ohjeistuksia on puolestaan vaikea löytää esimerkiksi verkosta. Ensimmäisinä viikkoina tuntui, että pääni oli aivan solmussa tässä sääntöviidakossa – miksi tässä tietueessa asia on tehty näin, vaikka juuri luin ohjeesta, että sen kuuluisi olla eri tavalla?

Taidemusiikin osalta sävellysten nimettömyys ja erilaiset numerointikäytännöt ovat kieltämättä haaste sekä luetteloinnin että tiedonhaun kannalta. Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelot auttavat, mutta käsittelemme paljon aineistoa myös harvinaisemmilta säveltäjiltä, joista ei ole valmista luetteloa. Vanhoissa LP-levyissä on myös ristiriitaisuutta aineiston sisällä: on esimerkiksi aivan tavallista, että musiikkiteos on nimetty eri tavalla levyn keskiössä ja levyn kannessa, eikä esimerkiksi julkaisuvuotta ole merkitty lainkaan. Levyillä ei ole myöskään lähellekään aina kokoavaa nimekettä, minkä vuoksi jo pelkän 245-kentän muodostaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia – samalla älppärillä saattaa olla vaikkapa kuusi eri teosta, kaikki eri säveltäjiltä.

Kimurantteja ovat myös tapaukset, joissa levyn tietoihin ei ole painettu ollenkaan teosnumerointia tai esimerkiksi sävellajimerkintää, mikä vaikeuttaa ja hidastaa huomattavasti oikean yhtenäistetyn nimekkeen löytämistä. Haettavuuden kannalta inhokkisäveltäjäkseni on noussut Vivaldi kirjavien numerointikäytänteidensä ansiosta: välillä vastaan tulee opusnumero, välillä P-numero, välillä RV-numero ja niin edelleen. Myös renessanssiajan säveltäjien teosviidakko saa välillä huokailemaan ja tuijottamaan lasittunein silmin työhuoneessamme sinnikkäästi kukkivaa isoa amaryllista tai seuraamaan isosta ikkunasta, hulahtavatko lähilammen pilkkijät jäihin nyt vai huomenna.

Kun itse olin musiikkikirjastojen aktiiviasiakas ja sen jälkeen yleisen kirjaston musiikin asiakaspalvelija enkä ollut vastuussa luetteloinnista, minulla oli paljon mielipiteitä siitä, millaisia tietueiden tulisi olla: täydellisiä ja kattavia. Edelleen ajattelen, että ihannetodellisuudessa olisi hyvä olla näin. Arkitodellisuus tulee vastaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun työtä tehdään ruohonjuuritasolla ja rajallisin resurssein. Jopa teknisten asioiden osaamista tärkeämpää musiikin luetteloinnissa onkin mielestäni kyky sietää tietynlaista keskeneräisyyttä, joka varsinkin vanhojen taidemusiikkiaineistojen parissa puurtaessa on jatkuvasti läsnä.

Perfektionismi on oman kokemukseni perusteella ominaisuus, josta minulle on elämässäni ollut hyötyä vain tiettyyn rajaan saakka. Parhaimmillaan sen avulla oppii asioita ja jaksaa puurtaa määrätietoisesti, pahimmillaan virheiden tekemisen pelko ja täydellisyyden tavoittelu lamauttavat ja hidastavat. Luetteloinnissa täydellisyyden nuoralla tasapainoilu tarkoittaa sitä, ettei tietueita missään nimessä voi huitaista menemään ihan noin vain, sillä ainakin ydinelementtien tulee olla oikein, jotta aineisto on löydettävissä. Jos ison aineistomäärän haluaa saada vietyä tietokantaan, työn on kuitenkin koko ajan edettävä myös määrällisesti. Asian voi kääntää toisaalta myös niin, että kokonaan luetteloimaton aineisto ei ole lainkaan asiakkaiden saatavissa – näin ollen sen vieminen järjestelmään edes minimitasolla on joka tapauksessa edistystä nollatasoon nähden.

Vaikka varsinkaan klassisen musiikin luettelointia ei valitettavasti voi sanoa helpoksi ja yksinkertaiseksi, on kuitenkin hyvä muistaa, että on paljon myös sellaista musiikkiaineistoa, joka taipuu formaattiin paremmin ja yksiselitteisemmin kuin meillä nyt työn alla olevat LP-levyt. LowTag-merkittyinä tulevien CD-levyjen tietueet ovat pääosin hyviä ja aineistot saadaan sen ansiosta hyllyyn nopeasti. Myös nuotteihin löytyy usein tietue joko Melindasta tai BookWheresta. Musiikkiaineistoa lisätään kokoelmaan säännöllisesti ja kun sen kattavuus koko ajan lisääntyy, myös lähettävä kirjasto pääsee tahollaan poistamaan tuplia jo siinä vaiheessa, kun käy aineistoaan läpi. Näin ollen kokoelmanhoitoon tulee lähettävissä kirjastoissa samankaltainen ote kuin kirjapuolella.

Lopuksi haluan myös muistuttaa, että meihin varastokirjastolaisiin voi aina olla yhteydessä jos kaipaa lisätietoja tai tarkennuksia jostakin Varastokirjaston aineistosta – oli se musiikkia tai jotakin muuta. Tällöin kipaisemme levyn, nuotin, kirjan tai lehden hyllystä lähempään tarkasteluun ja voimme antaa siitä lisätietoja puhelimessa tai sähköpostilla. Se on keskeinen osa työtämme ja asiakaspalveluamme. Henkilökohtaisesti iloitsen joka kerta suuresti, kun musiikkiaineisoomme tulee lainauspyyntöjä. Jokainen lähtevä laina on palkinto myös tehdystä luettelointityöstä, sillä aineistot ovat nimenomaan käyttämistä varten!

Tiina Kolehmainen

Ota yhteyttä

Varastokirjasto
Sirpa Janhonen • sirpa.janhonen@nrl.fi
Tiina Kolehmainen • tiina.kolehmainen@nrl.fi

Musiikkiaineistojen varastointityöryhmä | YKN
Tuomas Pelttari • tuomas.pelttari@hel.fi

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Vain muutos on pysyvää? • Intervalli 2/2021

Teksti • Heikki Poroila

Intervalli • 2/2021
www.intervalli.fi

Eläkkeellä on aikaa miettiä asioita, jotka musiikkikirjaston arjessa tuntuvat taatusti aika etäisiltä. Kaksi ideaa on pyörinyt mielessä jo pidempään, joten taidan kirjoittaa ne pois dementoituvia aivoja häiritsemästä – ehkä mahdollista lukijaa häiritsemään.

Maksuttomasta kierrättämisestä maksuttoman jakelun turvaamiseen

Olemme tottuneet ajattelemaan, että kaiken kirjastotoiminnan ytimessä on toisaalta aineistojen käyttäminen kirjastossa (hakuteokset, lehtien lukeminen, musiikin kuuntelu), toisaalta aineistojen lainaaminen asiakkaan kotiin. Molemmat soveltavat maksuttoman kierrättämisen periaatetta, lainaaminen tietysti vielä selvemmin, luotetaanhan siinä kansalaisten tilapäiseen huomaan aika merkittävillä summilla hankittua kunnan omaisuutta.

Verkkojakelun aika ja maailma pakottavat miettimään myös kierrätyksen ideaa uudesta näkökulmasta. Ei niin, että perinteisessä tavassa olisi yhtäkkiä jotain vikaa, vaan koska verkossa olevaan aineistoon on vaikea suhtautua. Se on vielä jotenkin mielletty, että verkon maksulliset sisältöpalvelut ovat maksuttoman kirjaston kannalta ongelma. Yrityksiä niiden hankkimiseen on ollut, mutta molemminpuolisia menestystarinoita on vähän (Naxos Music Library). Erityisesti e-kirjojen valikoima on pysynyt epätyydyttävänä, koska kustantajatkaan eivät oikein tiedä, haluavatko he pitää kirjastot mukana jakelussa vai lempata lopullisesti ulos kuvioista.

Luigi Russolo: Tramonto (1946).
Luigi Russolo: Tramonto (1946)

Tekijänoikeuslait eivät anna kirjastolaitokselle mitään aseita osallistua kaupallisen verkkojakelun tarjontaan maksuttomalla vaihtoehdolla. Laki antaa sisällön tuottajalle oikeuden määrätä käytön ehdoista. Lakisääteisiä oikeuksia verkkosisältöihin ei kirjastoilla ole, eikä niitä todennäköisesti myöskään tule, vaikka pahasti jälkijunassa lain huonous onkin paljastunut monille hyväuskoisille. Hankkeita kansallisen ”digikirjaston” luomiseksi on, mutta en uskalla ennustaa niille hyvää tulevaisuutta, jollei OKM yhtäkkiä avaa piikkiä kustantajien tarpeiden tyydyttämiselle. Laki on oikeudenhaltijan puolella tiukasti.

Toisaalta on totta, että kirjastoilla riittäisi myös ei-kaupallisen ja tekijänoikeudellisesti vapaan aineiston jakelussa valtavasti tekemistä (siitä lisää tuonnempana). Jos kuitenkin lähdetään vanhasta ajatuksesta, että kirjastolaitoksena tehtävänä on taata kaikille kansalaisille pääsy kulttuurin ja sivistyksen lähteiden pariin ilman kohtuuttomia kynnyksiä, kaupallisten toimijoiden lakisääteinen monopoli verkossa on aika ärsyttävä asia. Voi olla, että kustantajien tämänhetkinen lellikki eli äänikirjat ovat lähivuosien trendi, joka ei tallennemuotoisena uhkaa vielä kirjastojen roolia.

Mutta jos kirjojen Spotify joskus syntyy laajalla valikoimalla ja ennen muuta ilman painettua tai luettua vaihtoehtoa, kirjastopalveluita uhkaa tosissaan jääminen maksuttoman jakelun osalta rannalle ruikuttamaan. Asiaa ei voi ratkaista millään kansallisella poikkeuksella, jollaisesta usein kuuluu puhuttavan. Suomi ei voi säätää lakia, joka sallisi kirjastojen saada jonkin maksuttoman jakelun kanavan käyttöönsä. Kun Suomi liittyi EU:hun, tämä ovi sulkeutui. EU:n tasolla lakia ei tulla missään tapauksessa keventämään kirjaston toiveiden mukaan. Ne toiveet murskattiin jo 1990-luvulla.

Luigi Russolo, Ugo Piatti.

Olen pohtinut tätä asiaa noin 25 vuotta eli koko sen ajan, jonka nykyinen kansainvälinen tekijänoikeuslainsäädäntö on ollut voimassa. En ole keksinyt parempaa konstia kuin pitää tiukasti kiinni tallenteista jakelutapana. Toistaiseksi onkin harvinaista, että jokin valtavirran tuote olisi saatavana pelkästään suoratoistona tai digitaalisena latauksena. Mutta jos nuorimmat sukupolvet alkavat ohittaa kaikki ääniteformaatit, levyfirmojen pomot kyllä myyvät heille mielellään pelkkiä bittejä uudelleen ja uudelleen.

Optimistisimmat visionäärit ovat sitä mieltä, että jo nykyiset suoratoistopalvelut toteuttavat ja turvaavat maksuttoman jakelun tavoitteen. Saahan Spotifyn kai edelleen mainosten saastuttamana ilmaisversiona. Jos ”kaikki” uutuudet löytyvät suoratoistoista, kuka tai mikä jää palvelutta? Suoraan sanoen suurin uhka tällä hetkellä onkin, että kirjastopäättäjät hävittävät näköalattomasti fyysiset kokoelmat siinä kuvitelmassa, ettei suoratoistopalveluiden maailmassa kirjastojen omia kokoelmia enää tarvita. Se olisi jättimäinen virhe, jonka hintaa en halua edes ajatella.

Mutta ei senkään puolesta viimeisiä rahojaan kannata riskeerata, että kaupalliset suoratoistopalvelut hoitavat kunnolla musiikin koko kentän. Sitä ne eivät ole tehneet tähänkään asti, eikä kaupallisuuden logiikka salli pienilevikkisimmän musiikin paapomista. Jos joku idealisti sellaista haluaisikin harjoittaa, firman talouspuolen notaarit tulevat kyllä ilmoittamaan, ettei sellainen peli vetele. Tällä hetkellä on myönnettävä, ettei musiikkikirjastoilla ole takuuvarmaa keinoa turvata edes sivistyksellisesti tärkeän sisällön maksutonta jakelua digitaalisissa tietoverkoissa.

Pitäisikö kirjastojen luetteloida myös suoratoistopalveluiden tarjontaa?

Olen julkisesti edustanut näkemystä, jonka mukaan nykyiset suoratoistopalvelut ovat hyvän musiikkikirjaston liittolaisia, kaupallisesti toimivia tukipalveluita. Tämä voidaan vielä melko laajasti hyväksyä yhtenä tulkintana maailman menosta. Mutta kun olen ehdottanut, että kirjastot ryhtyisivät luetteloimaan (nykykielellä ”kuvailemaan”) myös oman kokoelmansa ulkopuolisia sisältöpalveluita, reaktiot ovat vaihdelleet tyrmistyksestä synkkään hiljaisuuteen.

Ajatus on huima, mutta vain siinä valossa, että työtä olisi mielettömän paljon. Kaupalliset toimijat ovat suoraan todenneet, että kirjastojen apu kelpaisi, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan. Suoratoistopalveluita laadukas luettelointi ei suuremmin kiinnosta, koska niiden palvelun ytimessä ei ole laatu vaan määrä. Miksi sen pitäisi kiinnostaa kirjastojakaan, jotka eivät voisi vaikuttaa ”hankintoihin” ja suoratoistokokoelma on aina satunnainen (nykykielellä ”kuratoimaton”)?

En edes yritä hahmottaa kaikkia niitä kohteita, joita kirjaston ulkopuolella olevien sisältöjen luettelointi voisi kattaa. Lyhyesti sanoen tällaisia sisältöjä on valtavasti, koska kirjastojen ulkopuolella ei ole luetteloinnin asiantuntemusta eikä myöskään sen hyötyjen tuntemista ja tunnustamista. Mutta jos rajataan pohdinta pelkästään musiikin suoratoistopalveluihin, niiden kokoelmien luetteloiminen bona fide olisi yksinkertaisesti kulttuuriteko. Se voisi kenties lisätä myös kaupallisen toimijan jahtaamien klikkausten määrää (siksi, että laadukas luettelointi tarjoaa valtavan määrän uusia klikkausosuman mahdollisuuksia), mutta sitä tärkeämpää olisi, että palvelun käyttäjä saisi laadukkaan tiedonhaun ansiosta valtavasti lisää hyötyä.

Luigi Russolo: La révolte (1911).
Luigi Russolo: La révolte (1911).

Ymmärrän, miksi kirjastojen budjetteja vahtiville päättäjille tällainen idealismi edustaa taloudellista typeryyttä ja kunnallispoliittista mahdottomuutta. Näin siitä huolimatta, että toiminnalla tietysti lisättäisiin myös omien kuntalaisten elämän laatua siinä missä kaikkien muidenkin. Siksi ainoa realistinen näkymä lieneekin, että tällaisen epäitsekkään yhteistä hyvää tavoittelevan luetteloinnin voi toteuttaa vain joko valtion taloudellisella tuella (kuten silloin, kun OKM tuki taloudellisesti HelMet-kirjastojen Tikkurilan musiikkivaraston kokoelman takautuvaa luettelointia noin 10 vuoden ajan vuosina 2005–2015) tai musiikin luetteloijien ammattikunnan vapaaehtoistyöllä.

Ennen kuin rupeatte tilaamaan minulle paikkaa Niuvanniemestä, haastan jokaisen testaamaan vaikka vain ajatuskokeena vastauksen ”ei ole meidän tehtävämme” sijasta vastausta ”miksipä emme ottaisi sitäkin vastuullemme”. Minusta on älyllisesti rehellistä pohtia, miten tuollainen underground-luettelointi käytännössä toteutettaisiin. Jos emme edes pohdi, alistumme vastaan sanomatta poistumaan kirjastojen ja sivistysyhteiskunnan historiasta. Itse en siihen suostu, vaikka tiedän, että kuolema minutkin lopulta syliinsä koppaa.

Intervalli 2/2021.
Intervalli 2/2021.


Yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluettelot tietokantaan • Intervalli 2/2021

Teksti ja kuvat Jaska Järvilehto

Intervalli • 2/2021
www.intervalli.fi

Marraskuussa 2021 avautunut Musiikinluettelointi.fi-sivusto sisältää yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluetteloiden tietokannan, joka perustuu Heikki Poroilan kokoamiin PDF-muotoisiin ohjeluetteloihin.

Yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden ohjeluettelot, Musiikinluettelointi.fi. Kuva: Jaska Järvilehto

Säveltäjien teosten tiedoista voi tehdä hakuja sanahaulla joko kokotekstihakuna tai pelkästään yhtenäistettyihin nimekkeisiin kohdistettuna kenttähakuna. Hakutulokset ovat rajattavissa musiikinlajin, soitinnuksen, sävellysajan, esityskielen, sävellajin ja mahdollisten säveltäjäkohtaisten teoskategorioiden perusteella.

Julkaisuhetkellä tietokanta sisältää seitsemän säveltäjän (Armas Järnefelt, Yrjö Kilpinen, Uuno Klami, Joonas Kokkonen, Otto Kotilainen, Toivo Kuula ja Ernest Pingoud) ohjeluettelot. Vielä on lisäämättä 63 säveltäjää.

Tietokantamuotoiset ohjeluettelot julkaistaan tekijänoikeuksista vapaana Creative Commons CC0 1.0 -lisenssillä.

Ensimmäinen erä ohjeluetteloita matkalla tietokantaan. Kuva: Jaska Järvilehto
Kuva 1 Ensimmäinen erä ohjeluetteloita matkalla tietokantaan.

Ohjeluetteloiden tietokanta on tarpeellinen

Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloilla helpotetaan musiikinkuvailijoiden työtä. Aikana ennen ohjeluetteloita kuvailijan piti muodostaa jokaiselle vastaantulevalle teokselle yhtenäistetty nimeke erikseen omaan asiantuntemukseensa nojautuen. Ohjeluetteloiden maailmassa ohjeluettelon laatija on muodostanut teokselle valmiiksi yhtenäistetyn nimekkeen. Kuvailijan tehtäväksi jää käsillä olevan teoksen tunnistaminen ja sen yhdistäminen käytettävään nimekkeeseen. Ohjeluettelot ovat keskeinen taidemusiikin kuvailun työväline, etenkin jos kirjastojärjestelmässä ei ole käytössä teosauktoriteettijärjestelmää.

Ohjeluetteloiden laadinnasta ja päivittämisestä on ollut lähes yksinomaan vastuussa musiikkikirjastonhoitaja emeritus Heikki Poroila. Ammattikunnan kannalta on ollut kätevää, että yksittäinen aktiivinen ja asiantunteva henkilö on ottanut hoitaakseen työlään urakan. Muutamia vuosia sitten suomalaista musiikkikirjastomaailmaa kuitenkin ravisutti kaksi tapahtumaa: Heikki Poroila jäi eläkkeelle 2014 ja suomalaiset luettelointisäännöt korvattiin RDA-kuvailusäännöillä Kansalliskirjastossa ja Melinda-yhteisluettelossa 2016. Poroilalle ei ole ilmestynyt seuraajaa, joka olisi valmis ottamaan hoitaakseen ohjeluetteloiden päivittämisen, niiden muokkaamisesta RDA:n mukaiseksi puhumattakaan.

Kaikkien kuvailijoiden käytettävissä olevan kansallisen teosauktoriteettirekisterin puuttuessa ohjeluettelot toimittavat teosauktoriteettien virkaa. Musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä Muusa on linjannut, että ohjeluetteloiden yhtenäistetyt nimekkeet ovat ohjeellisia muotoja myös RDA-aikakaudella. Tosin sillä varauksella, että jokaisen kuvailijan on muutettava ohjeluettelon tarjoama nimeke RDA:n mukaiseksi. Vaatimus ei ole realistinen käytännön kuvailutyön arjessa. Muusa-ryhmässä onkin vuosien mittaan keskusteltu useampaan otteeseen siitä, että ohjeluettelot tulee päivittää RDA-aikaan, jotta ne ovat käyttökelpoisia nykyaikaisessa musiikinkuvailussa. Ongelmaksi on muodostunut, että kenelläkään ei ole ollut halua ryhtyä käymään luetteloita läpi. Ei ole myöskään ollut mitään keskitettyä tietokantaa, johon yhtenäistettyjen nimekkeiden päivitetyt muodot voitaisiin tallentaa.

Kesäloman 2020 ratoksi pohdiskelin, että ohjeluetteloiden päivittämiseen tarvittavan teknisen alustan puuttuminen on pienellä vaivalla ratkaistavissa oleva ongelma. PDF-muotoiset ohjeluettelot voidaan muuntaa koneellisesti sellaiseen muotoon, joka mahdollistaa niiden viemisen tietokantaan muokattavaksi ja edelleen julkaistavaksi. Lopulta minulla kului tietokantajärjestelmän rakentamiseen iltaisin ja viikonloppuisin liki puolitoista vuotta.

Haasteellinen tietorakenne

Ensimmäinen haaste järjestelmän toteuttamisessa oli ohjeluetteloiden tietosisällön kuvaaminen tietokoneen ymmärtämällä tavalla. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin tietorakenteeseen, jossa teosten keskeinen tieto tiivistetään neljään pääelementtiin: teokset, osat, sovitukset ja käännökset.

Teoksen elementit ovat tietokannassa erillisinä, toisistaan riippumattomina dokumentteina, jotka on linkitetty toisiinsa. Teoksella voi olla osia, sovituksia ja käännöksiä. Osalla voi olla osia, sovituksia ja käännöksiä. Sovituksella voi olla käännöksiä. Käännöksen alla ei voi olla mitään. Teokseen sisältyvien elementtien lukumäärää ei ole rajoitettu: teoriassa teoksella voi olla ääretön määrä osia, joilla voi olla ääretön määrä osia ja niin edelleen.

Teos, osa, sovitus ja käännös tietorakenteessa. Kuva: Jaska Järvilehto
Kuva 2 Teos, osa, sovitus ja käännös tietorakenteessa.

Ohjeluettelon tuominen tietokantaan

Prosessin aluksi Python-kielellä kirjoitettu ohjelma tutkii PDF-ohjeluetteloa ja poimii tekstistä tietoelementtejä sille kerrottujen sääntöjen perusteella. Näitä tunnistettavia tietoelementtejä ovat yhtenäistetty nimeke, opusnumero, sävellysaika, soitinnus ja kantaesityksen ajankohta. Tietoelementtien tunnistamissääntöjä on tarpeen hienosäätää ohjeluettelokohtaisesti vastaamaan kulloisenkin ohjeluettelon taittoa ja typografiaa. Tekstistä tunnistetut tietoelementit ohjelma tallentaa CSV-taulukkotiedostoksi.

Ernest Pingoudin teoksesta tunnistetut tietoelementit. Taiteilijan näkemys. Kuva: Jaska Järvilehto
Kuva 3 Ernest Pingoudin teoksesta tunnistetut tietoelementit. Taiteilijan näkemys.

Ohjelman tuottama taulukkotiedosto tarkistetaan ihmissilmin ja tuodaan tietokantaan. Tuonnin yhteydessä teoksiin lisätään viittaukset tietojen lähteenä olevaan ohjeluetteloon.

Tuonnin yhteydessä teokset voidaan lisäksi liittää säveltäjäkohtaisiin teoskategorioihin Boolen logiikkaan perustuvilla säännöillä. Esimerkiksi Pingoudin teokset saavat automaattisesti kategoriakseen “opusnumerolliset teokset” tai “opusnumerottomat teokset” sen mukaan, onko teoksella opusnumero vai ei.

Armas Järnefeltin ohjeluettelon teoksiin tuonnin yhteydessä lisättävät viittaukset. Kuva: Jaska Järvilehto
Kuva 4 Armas Järnefeltin ohjeluettelon teoksiin tuonnin yhteydessä lisättävät viittaukset.

Yhtenäistettyjen nimekkeiden muokkaaminen

Tietokantaan tuotuja teoksia muokataan järjestelmän omalla kuvailutyökalulla. Jokainen teoksen tietoihin tehty muutos tallentuu järjestelmän sisäiseen versionhallintaan. Muutokset ovat tarvittaessa peruttavissa ja aiempi tieto palautettavissa.

Yhtenäistetyn nimekkeen muokkaaminen siirtää yhtenäistetyn nimekkeen aiemman muodon automaattisesti viittausmuodoksi “vaihtoehtoiset nimekkeet” -kenttään. Yhtenäistetyn nimekkeen muutoshistoria on näkyvissä myös julkisesti. 

Yhtenäistetyn nimekkeen yhteyteen voidaan tallentaa tieto aakkostuksessa ohitettavien merkkien määrästä, mikäli nimeke alkaa artikkelilla. Nimekkeelle voidaan määritellä kieli, aakkosto ja käytetty translitterointi esimerkiksi silloin, kun venäjänkielinen nimeke on translitteroitu latinalaisille aakkosille. Olen tehnyt testejä automaattisella kielentunnistuksella, mutta tulokset ovat olleet sen verran satunnaisia, että vielä toistaiseksi nämä tiedot on parempi lisätä käsityönä.

Yhtenäistetty nimeke ja sen muutoshistoria järjestelmän hallintanäkymässä. Tilanne on lavastettu. Kuva: Jaska Järvilehto
Kuva 5 Yhtenäistetty nimeke ja sen muutoshistoria järjestelmän hallintanäkymässä. Tilanne on lavastettu.

Tulevaisuuden näkymiä

Ohjeluetteloita on tarkoitus viedä tietokantaan ripeään tahtiin. Tietokantaan tallennettujen yhtenäistettyjen nimekkeiden päivittäminen RDA:n mukaisiksi tulee jossakin vaiheessa musiikin metatiedon asiantuntijaryhmä Muusan asialistalle. Järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden myös aivan uusien ohjeluetteloiden laatimiseen vaikka ryhmätyönä, mikäli siihen on innostusta. Jos Kansalliskirjasto tulevaisuudessa toteuttaa kansallisen teosauktoriteettirekisterin, ovat ohjeluetteloiden yhtenäistetyt nimekkeet tarvittaessa siirettävissä tietokannasta koneluettavassa muodossa.

Intervalli 2/2021.
Intervalli 2/2021.

39 vuotta musiikin palveluksessa – henkilökuvassa arkistotoimittaja Kristiina Hako Yle Arkistosta • Intervalli 2/2021

Teksti • Jaska Järvilehto
Kuva • Kristiina Hakon kotialbumi

Intervalli • 2/2021
www.intervalli.fi

Lokakuun 11. päivänä vuonna 1982 astui Kristiina Hako ensi kertaa töihin Yleisradion nuotistoon, joka sijaitsi tuolloin Helsingin Perämiehenkadulla.

“Aloitin osapäiväisenä toimistovirkailijana ja seuraavana vuonna siirryin kokopäiväiseksi”, Kristiina muistelee.

Perämiehenkadulla luetteloinnin työvälineinä olivat mekaaniset kirjoituskoneet. 1980-luvun loppupuolella nuotistoon saatiin sähkökirjoituskone, jota nuotiston työntekijät käyttivät vuorotellen vuoropäivinä.

Kristiina Hako. Kuva: Kristiina Hakon kotialbumi

Aineistoa oli vuosikymmenten mittaan luetteloitu useisiin eri kortistoihin. 1990-luvulla nuotistossa siirryttiin tietokonepohjaiseen luettelointiin. Aluksi käytössä oli nuotistolle räätälöity Note-järjestelmä. Note oli luettelointiin kohtalaisen hyvä, mutta tiedonhakuun kömpelö.

Noten jälkeen järjestelmäksi vaihtui ATP Origo. Valitettavasti konversio ei sujunut mallikkaasti ja sen jäljiltä tietueissa on edelleen paikoin kaikenlaista kryptistä. Nyt käytössä on Axiell Aurora. Tietokantakonversioiden jälkien siivoaminen työllistää edelleen, vaikka keskeiset virheet onkin saatu korjatuksi.

Ennen vuotta 1990 karttuneesta aineistosta suuri osa on edelleen luetteloituna vain kortistossa. Taannehtivaa luettelointia on vielä paljon tehtävänä.

Perhesiteitä

Yleisradio ei ole ollut Kristiinalle aivan vieras valinta työnantajaksi. Kristiinan isosetä R. R. Ryynänen oli toiminut Yleisradion kamreerina ja radio-orkesterin intendenttinä, ukki Albanus Sonninen pakinoitsi radiossa ja eno Ahti Sonninen toimi radiossa useissa rooleissa vuosikymmenien aikana sävellystyönsä ohessa, mm. sodan aikana Aunuksen Radion musiikkipäällikkönä. Hän oli arvostettu musiikkipedagogi ja folkloristi ja esiintyi niissäkin rooleissa usein. Sonnisen säveltämää radio-oopperaa Merenkuninkaan tytär (1949) Leo Apon tekstiin pidetään Yleisradion ensimmäisenä varsinaisena tilaussävellyksenä. Ahti Sonninen sävelsi myös kuunnelma- ja kuulokuvamusiikkia ja johti lapsilaulajia 1950-luvulla. Kristiinan puoliso Pekka Hako oli myös radion musiikkiohjelmien ahkera avustaja.

“Tein muutaman vuoden ajan vanhojen radio-ohjelmien metadatan taannehtivaa tarkistusta ja täydennystä, mm. Nuorten sävelikkuna– ja Laulun ja soiton maa -ohjelmien sisältötietojen täydennystä. Työn ohessa täydensin ohjelmien metatietoja myös heidän osaltaan”, Kristiina mainitsee.

Palveleva nuotisto

Kristiinan arki koostuu pääasiassa Radion sinfoniaorkesterin käyttöön tarvittavien nuottien luetteloinnista, käsittelystä ja arkistoinnista. Lähetti hoitaa nuottiliikenteen Musiikkitalon ja Pasilan välillä.

Klassisen musiikin perusohjelmistosta, kuten yleisimmin esitetyistä sinfonioista, hankitaan orkesterin käyttöön aina tuorein saatavilla oleva editio. Vanhoja editioita ei hävitetä, vaan ne säilytetään kokoelmissa.

“Nuotiston kokoelmassa näkyy paitsi editioiden, myös kapellimestaripolvien historia”, Kristiina hahmottelee.

Työssä tarvitaankin musiikintuntemuksen, yleissivistyksen ja kielitaidon lisäksi myös kykyä ymmärtää, mikä aineiston massassa on erityistä. “Repaleinen” ja “lainaamaton” nuotti voi olla arvokas kulttuurihistoriallisesti. Partituuriin tehdyt “sottaukset” saattavat olla jonkin kapellimestarin ainutkertaisia merkintöjä.

Kokoelman joukosta on vuosikymmenten mittaan löytynyt paljon harvinaista aineistoa. Erityisen mielenkiintoisia löytöjä Kristiinan mukaan ovat olleet Toivo Kuulan omistuksessa olleet nuotit, joita nuotistosta on löytynyt lukuisia. “Debussy, Wagner, Liszt”, Kristiina luettelee säveltäjiä, joiden teoksia Kuulan nuotistoon on sisältynyt.

RSO:n lisäksi nuotiston asiakkaisiin lukeutuvat mm. tutkijat, säveltäjät ja muusikot. Yleisradion lisäksi nuotiston palveluita käyttävät muutkin organisaatiot, kuten Music Finland ja kustantajat. Talon ulkopuoliset asiakkaat ovat pääasiassa tietopalveluasiakkaita.

Kansallinen nuottiaarre

Yleisradion toiminnan alkuvuosina ei Radio-orkesterin kokoonpanosta johtuen esitetty suurimuotoisia orkesteriteoksia, kuten sinfonioita. Radioidun musiikin suosio innosti suomalaisia säveltäjiä tekemään Radio-orkesterin kokoonpanolle sopivia sovituksia omista teoksistaan. Löytyneet nuottikäsikirjoitukset on pääosin toimitettu Kansalliskirjastoon.

“Nuotistossa on näkyvillä Yleisradion musiikkituotannon ja -tarjonnan koko kuva tuolta ajalta”, Kristiina summaa.

Yli sadalta suomalaiselta säveltäjältä tilatut teokset ovat Yleisradion suurteko Suomen kulttuurin hyväksi. Nämä tilaussävellykset ovat juuri se, miksi Yleisradion nuotisto on niin erityinen.

Kristiina nostaa ainutlaatuisista aineistoista esille myös Euroviisukappaleiden orkesterinuotit. Nuotistossa on Suomen edustuskappaleiden lisäksi myös kolmisensataa kaikkiaan noin tuhannesta Yleisradiolle nimettöminä lähetetystä ehdokaskappaleesta, joista on tiedossa vain säveltäjien nimimerkit. Nimet sisältävät kuoret ovat kadonneet.

Kokoelmaa olisi mahdollista hyödyntää paljon nykyistä enemmän Radion sinfoniaorkesterin toiminnassa ja Yleisradion ohjelmatyössä. Nuotiston aineiston pohjalta voisi Kristiinan mukaan esimerkiksi toteuttaa eri aikakausien tai teemojen ympärille rakentuvia konserttikokonaisuuksia.

Erkki Melartinin Piccola Gavotta op. 94, nro 3 Eero Koskimiehen sekstettosovituksena (Yleisradion nuotisto YN9614).
Erkki Melartinin Piccola Gavotta op. 94, nro 3 Eero Koskimiehen sekstettosovituksena (Yleisradion nuotisto YN9614)

Johdon suunnalta on aika ajoin esitetty vaatimuksia toistaiseksi vähemmällä käytöllä olevien nuottien karsimiseksi. On jäänyt tunne, että organisaatio- ja tilamuutosten yhteydessä nuotiston kohtalosta on tehty ehdotelmia tai päätöksiä ilman, että on täysin ymmärretty niiden merkitystä Yleisradiolle, saati laajemmin suomalaiselle kulttuurille, vaikka Yleisradio on yksi tärkeimmistä suomalaisista muistiorganisaatioista.

“Toivon, että Yleisradion nuotiston kokoelma säilyy jatkossakin yhtenä kokonaisuutena. Me emme voi tietää, mikä nousee tärkeäksi vuosikymmenien kuluttua. Siksi säilyttäminen on ehdottoman tärkeää”, Kristiina alleviivaa.

Omanlainen työnkuva

Kristiinan aloittaessa nuotistossa työskenteli viisi työntekijää. Viimeiset kymmenen vuotta hän on ollut yksin vastuussa nuotiston kokoelmista. Vertailun vuoksi, BBC:ssä työskentelee nuottien parissa 18 henkilöä.

Vaikka ympärillä onkin muissa tehtävissä työskenteleviä työtovereita, kokee Kristiina silti työskentelevänsä tavallaan erakkona, koska nuotistonhoitajan työ poikkeaa niin paljon Yleisradion arkiston muista työtehtävistä. Työ näin merkittävän aineston parissa on kaiken kaikkiaan Kristiinasta mielenkiintoista, antoisaa ja inspiroivaa.

“Tämä on aivotyötä johon liittyy paljon käsityötä”, Kristiina kuvailee.

Koska Suomessa ei ole samalla alalla työskenteleviä kollegoita, ovat IAMLin kansainväliset kongressit olleet Kristiinalle tärkeitä ideoiden ja kokemusten jakamisen kannalta. Erityisen antoisia ovat lisäksi olleet kaikki luennot, joissa on esitelty milloin minkäkin kirjaston, arkiston tai museon aineistoja.

“Miten monenlaisia nuottikokoelmia maailmassa onkaan”, hämmästelee Kristiina.

Intervallissa 1/2022

Wanda Landowska.Intervallin seuraavassa numerossa (1/2022) Kristiina Hako kertoo, miten hän osallistui cembalisti Wanda Landowskan (1879–1959) arkiston järjestämiseen Yhdysvalloissa Library of Congressissa.

“Koen, että tämä on merkittävin yksittäinen teko, jonka olen pystynyt musiikkimaailman hyväksi tekemään.”

Intervalli 2/2021.
Intervalli 2/2021.