Populaarimusiikkia englanninkieliseltä Karibialta • Harharetkiä YouTubessa 35

Pekka Gronow katsoo Trinidad ja Tobagoon, Jamaikalle ja Barbadosiin
Harharetkiä YouTubessa • Osa 35
Haiti, Martinique ja GuadeloupeKuuba, Puerto Rico ja Dominikaaninen tasavaltaYhdistynyt Kuningaskunta

Pekka Gronow katsoo Karibialle. Kollaasi: Tuomas Pelttari

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Gronow valitsee musiikkiympäristöjä ympäri maailmaa – Euroopasta ja kauempaa. Gronowin 35. artikkelin aiheena on englanninkielisen Karibian populaarimusiikki. Sarjan kaikki osat ovat selattavissa kuvitetulla koontisivulla.

Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetty Finna.fi-palveluun.

Jos YouTuben linkit eivät heti näy, niin klikkaa sivun reunassa löytyvää evästeasetusten painiketta ja valitse salli kaikki evästeet.

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.

Pekka Gronow
Englanninkielinen Karibia

Englanninkieliseen Karibiaan kuuluu suuri määrä saaria, jotka eroavat maantieteellisesti, poliittisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti toisistaan. Saarista suurimmat ovat 2,8 miljoonan asukkaan Jamaika ja 1,5 miljoonan asukkaan Trinidad ja Tobago. Niillä on ollut paljon kokoaan suurempi vaikutus populaarimusiikkiin.

Kun siirtomaiden itsenäisyysliike alkoi 1950-luvulla nostaa päätään, Ison-Britannian kanssa sovittiin vuonna 1958, että saarista muodostettaisiin liittovaltio. Pitkät välimatkat ja paikallispoliittiset intressit johtivat kuitenkin siihen, että kaikki vähänkin suuremmat saaret halusivat itsenäisiksi valtioiksi, ja Länsi-Intian federaatio purettiin 1962. Pienimmät sen sijaan jäivät mieluummin siirtomaiksi. Niinpä esimerkiksi vain hieman Hailuotoa suuremmat Cayman-saaret irtaantuivat Jamaikasta, johon ne olivat siihen saakka hallinnollisesti kuuluneet. Tämä tarjosi aikaisemmin lähinnä kalastuksesta eläneille saarille mahdollisuuden kehittyä itsehallinnolliseksi veroparatiisiksi, jossa on nykyisin yksi maailman korkeimmista kansantuloista asukasta kohti.

Kun suomalainen populaarimusiikin harrastaja ajattelee karibialaista musiikkia, mieleen tulee varmasti Bob Marley ja reggae. Rastatukkainen Bob Marley (1945–1981) teki Jamaikan musiikista kansainvälisesti tunnettua. Maailman suosituin karibialainen artisti on luultavasti kuitenkin barbadoslainen Rihanna, jonka arvioidaan myyneen maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa albumia. Karibialaisista vanhemmista Yhdysvaltaloissa syntynyt Harry Belafonte (1927–2023) teki jo 1950-luvulla calypsosta tunnettua.

Sata vuotta sitten öljyrikas Trinidad oli englanninkielisen Karibian vaurain saari. Siellä oli myös monipuolinen musiikkielämä. Vanhimmat levytykset karibialaisesta musiikista löytyvät vuodelta 1912, jolloin Lovey’s Trinidad String Band vieraili New Yorkissa Victor -yhtiön studiossa. Musiikki tuo mieleen samanaikaisen brasilialaisen choron. 1920- ja 1930-luvulta on paljon levytyksiä, joita tehtiin ensin New Yorkissa ja sitten paikan päällä Port of Spainissa.

Saksalainen Bear Family Records julkaisi vuonna 2006 monumentaalisen kymmenen CD:n boksin West Indian Rhythm: Trinidad Calypsos 1938–1940 amerikkalaisen Decca-yhtiön arkistoista. Levysarja on varattavissa Helmet-verkkokirjastosta. West Indian Rhythm antaa hienon poikkileikkauksen trinidadilaisesta musiikista 1930-luvulta. Kokoelman tähtiä ovat laulajat, joilla oli värikkäät nimet kuten Wilmoth Houdini, Atilla The Hun, The Lion tai Iron Duke. He tekivät ajankohtaisia ja satiirisia lauluja karnevaaleja varten, mukana on myös laulu Suomen talvisodasta. Lauluissa arvosteltiin säälimättä paikallisten poliitikkojen toimintaa – joskus niin terävästi, että eräät vuonna 1940 äänitetyt laulut saivat odottaa julkaisua puoli vuosisataa. Sotavuosina Trinidadilla oli amerikkalaisia sotilastukikohtia, ja niiden välityksellä calypso tuli tunnetuksi myös Yhdysvalloissa. Andrews Sistersien vuonna 1944 levyttämä ’Rum and coca-cola’ oli suuri menestys, mutta sen oikeasta säveltäjästä tuli suuri tekijänoikeusriita.

1950-luvulla Harry Belafonte popularisoi calypson pehmeän iskelmämuunnelman, ja Suomessakin kuultiin sellaisia monikulttuurisuuden ylistyksiä kuin Pärre Förarsin ’Calypso Italiano’. Karibialaisen musiikin pääpaino alkoi kuitenkin siirtyä Jamaikalle ja Britanniaan, jonne toisen maailmansodan jälkeen suuntautui kasvava muuttovirta Karibialta paikkaamaan työvoimapulaa. Britanniassa puhutaan ”Windrush-sukupolvesta”, joka saapui vuonna 1948 Jamaikalta samannimisen laivan mukana. Laivalla oli mukana calypso-laulaja Lord Kitchener (Alwyn Roberts, 1922–2000), joka esitti satamassa uutiskuvaajalle uuden laulunsa ’London Is Good For Me’.

Lord Kitchener – The King Of Calypso

Lord Kitchener eli ”Kitch” jatkoi laulamista lähes elämänsä loppuun, ja taltiointi vuodelta 1994 osoittaa, että hän oli yli 70 vuoden iässä vielä täydessä vauhdissa.

Lord Kitchener: Love in the cemetery

Britanniassa uusia siirtolaisia ei kaikkialla toivotettu tervetulleiksi – mieleen tulee vuoden 2015 maahanmuutovyöry Suomessa. He synnyttivät kuitenkin kysyntää karibialaiselle musiikille, ja vasta perustetun Melodisc Recordsin katalogissa olivat mm. Lord Kitchener, Lord Beginner ja Roaring Lion. Samaan aikaan levyteollisuus Jamaikalla otti ensi askeleensa, kun libanonilaissyntyinen liikemies Ken Khouri perusti Kingstoniin oman studion. Aluksi levyjä tekivät lähinnä yöklubeissa soittaneet bändit ja levyjen kysyntää ylläpitivät turistit, useimmat paikalliset olivat liian köyhiä ostaakseen levyjä.

Levykauppojen sijasta jamaikalaiset kehittivät oman ratkaisunsa. Sound systems olivat tulevan hip-hopin esimuoto. Niihin kuului aggregaatilla toimiva siirrettävä äänentoistojärjestelmä (kaikkialla ei vielä ollut sähköä), levyjen valitsija ja musiikin tahdissa räppäävä DJ. Jokaisella tiimillä oli oma levyvarastonsa, joka oli teetetty varta vasten sitä varten. Amerikkalaiset radioasemat kuuluivat myös Jamaikalla, ja rhythm and bluesin uudet virtaukset innoittivat paikallisia muusikoita tekemään omia kopioitaan.

Musiikkivirtaukset seurasivat toisiaan. Sodanjälkeisen menton jälkeen tulivat ska, sitten rocksteady ja myöhemmin reggae. Kaikilla niillä on omat alatyylinsä, ja tarvitaan todellinen asiantuntija erottamaan ne toisistaan. Tärkeitä nimiä olivat mm. The Skatalites, The Wailers, Desmond Dekker, Toots and The Maytals sekä Byron Lee and The Dragonaires. Jamaikan oman, kasvavan levyteollisuuden ja siirtolaisten avulla musiikki levisi laajemmalle, ja reggae-musiikki sai seuraajia Suomea myöten. Suurin vaikuttaja oli Bob Marley, joka toi kuvaan mukaan myös rastafari-uskonnon.

Bob Marley & The Wailers: No Woman, No Cry • Live 1977

Reggaen nousu antoi Jamaikalla vauhtia paikalliselle äänilevyteollisuudelle. Vuonna 1959 perustettu Island Records ja samana vuonna käynnistetty West Indian Recording Laboratories (vuodesta 1964 Dynamic Sounds) nousivat maailman suurimpien independent-yhtiöiden joukkoon, joiden studioissa myös kansainvälisset tähdet kävivät levyttämässä. Samaan aikaan Trojan Records levitti reggaen aatetta Britanniassa.

Nykyisin calypso voi edelleen hyvin Trinidadilla. Se on levinnyt myös itäisille Antilleille ja englanninkieliseen Länsi-Afrikkaan. Perinnettä ylläpitävät karnevaalit ja laulajien välinen kilpailu. Calypson modernia muotoa alettiin 1970-luvulla kutsua nimellä soca (soul calypso). Siitä tuli Trinidadin vastine Jamaikan reggaella. Suuntauksen isänä pidetään laulajaa nimeltä Garfield Blackman, taiteilijanimeltään Lord Shorty (myöhemmin Ras Shorty I). Soca levisi myös naapurisaarille. 1980-luvun suuri soca-tähti oli montserratilainen Arrow (Alphonsus Cassell, 1949–2010). Hänen läpimurtokappaleensa Hot Hot Hot vuodelta 1982 on esimerkki siitä, miten calypson kantaa ottavat sanoitukset oli socassa korvattu hypnoottisesti toistetuilla fraaseilla. Vuosituhannen vaihteen suuri nimi oli barbadoslainen Alison Hinds (s. 1970).

Alison Hinds: Parade

Soca kotiutui myös Britannian karibialaiseen yhteisöön. Trinidadin karnevaalien vastineeksi tulivat Notting Hillin karnevaalit, jotka tarjosivat paikallisille soca-artisteille esiintymistilaisuuksia. Tunnettuja brittiläisiä nimiä ovat mm. Triniboi Joocie ja Ms Desire.

Ms Desire: Soca Raised Me

Niille, jotka etsivät lisätietoja, on vaarana runsauden pula – tosin ne ovat vahvasti kallellaan Jamaikalle ja reggaeen päin. En yritäkään luetella kaikkia, vaan poimin joitakin esimerkkejä. Pelkästään hakusanalla ”Marley, Bob” löytyy Helmet-kirjastoista 51 tulosta. Niko Toiskallion inspiroitunut blogikirjoitus siitä, miten Turun kirjastoista löytyneet jamaikalaisten dj:en levyt avasivat hänelle uuden maailman, on myös syytä lukea. Kannattaa myös tutustua CD-levyjen valikoimaan ja Länsi-Intian kaunokirjallisuuteen. Esimerkiksi Nobel-voittaja V. S. Naipaulin varhaiset teokset ovat mainiota ajankuvaa elämästä Trinidadilla 1900-luvun puolivälissä.

Pekka Gronow

📱
Niko Toiskallio | Levyhyllyt [9/2023 • 4/2023]
Tanya Stephens: Big Things A Gwaan – reggae lady Stephensin monisyinen timantti loistaa yhä
Clint Eastwood & General Saint • Jamaikan DJ-rupatus aukeni Turun Musiikkikirjastossa runolegendan kautta – reggae ui mieleen jokirannassa

📱
Bob Marley | Facebook

💿
Bokseja ja kokoelmalevyjä
Eri esittäjiä
Finna.fi

West Indian Rhythm – Trinidad Calypsos On World And Local Events Featuring The Censored Recordings 1938–1940 • 10CD + 316-sivuinen kirja | Bear Family Records 2006
Calypso Breakaway 1927–1941 | Rounder Records 1990
Reggae – The Rough Guide | World Music Network 1995
Dancehall – The Rise of Jamaican Dancehall Culture | 2CD • Soul Jazz Records 2008 & 2017
Dancehall 2 – The Rise of Jamaican Dancehall Culture | 2CD • Soul Jazz Records 2009
DJ Clash – 3 The Hard Way Little Harry / Billy Boyo / Nicodemus | CD • Greensleeves Records 2008
Greensleeves 12″ Rulers – Midnight Rock 1981–’84 Tuottaja Jah Thomas | CD • Greensleeves Records 2008

📚
Lue lisää jamaikalaisesta populaarikulttuurista ja reggaesta • Read more about Jamaican popular culture and reggae
Finna.fi

Reggae! Jamaikan pop 1959–1997 Heikki Hilamaa & Seppo Varjus, 191 sivua | Like 1997

Natty Congo Bongo – juurijuttuja Jamaikalta  Kari Kosmos, 252 sivua | Like 2002

Reggae Inna Dance Hall Style Tero Kaski & Pekka Vuorinen, 96 sivua | Black Star 1984

Jamaican Warriors – Reggae, Roots & Culture Stephen Foehr, 239 pages | Sanctuary 2000

The Rough Guide To Reggae Steve Barrow & Peter Dalton, 395 pages | Rough Guides 1997

The Rough Guide To Reggae Steve Barrow & Peter Dalton, 475 pages | Rough Guides 2001

The Rough Guide To Reggae – Expanded And Completely Revised 3rd Edition Steve Barrow & Peter Dalton, 484 pages | Rough Guides 2004

The Story of Trojan Records Laurence Cane-Honeysett, 286 pages | Eye Books 2018

Young, Gifted And Black – The Story of Trojan Records Michael de Koningh & Laurence Cane-Honeysett, 311 pages | Sanctuary Publishing 2003

Jamaica session – discographie de l’âge d’or de la musique jamaïquaine. Tome 1 Yannick Maréchal, 1037 sivua | Camion blanc 2015

Jamaica session – discographie de l’âge d’or de la musique jamaïquaine. Tome 2 Yannick Maréchal, 1035 sivua | Camion blanc 2015

Becoming A Globally Competitive Player – The Case of The Music Industry In Jamaica [UNCTAD Discussion Papers] Zeljka Kozul-Wright & Lloyd Stanbury, 40 pages | United Nations Conference on Trade and Development 1998

📚
Lue lisää karibialaisesta musiikikikulttuurista • Read more about Caribbean music culture
Finna.fi

Carnival Music In Trinidad – Experiencing Music, Expressing Culture Shannon Dudley, 114 pages | Oxford University Press 2004

The Trinidad Calypso – A Study of The Calypso As Oral Literature Keith Q. Warner, 152 pages | Heinemann 1982

Carnival, Canboulay, And Calypso – Traditions In The Making John Cowley, 293 pages | Cambridge University Press 1996

Steel Drums And Steelbands – A History Angela Smith, 209 pages | Rowman & Littlefield 2012

Cut ’n’ Mix – Culture, Identity And Caribbean Music Dick Hebdige,177 pages | Comedia 1987

The Islander – My Life In Music And Beyond Chris Blackwell & Paul Morley, 408 pages | Nine Eight Books 2022 & 2023

Rihanna Simon Henwood, 120 pages | Rizzoli 2010

Barbadian Popular Music And The Politics of Caribbean Culture Curwen Best, 170 pages | Schenkman Books 1999

Lue lisää V. S. Naipaulia
Finna.fi

Suomeksi | Finna.fi
På svenska | Finna.fi
In English | Finna.fi

📱
Lue lisää Karibian alueesta
Wikipedia

Jamaika
Karibia
Pienet-Antillit
Isot-Antillit
Trinidad ja Tobago

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 29.2.2024. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi