Helvi Leiviskän piirissä – Heikki Poroilan kirja-arvio ja teoslistaus

Tarasti, Eila
Nouse, ole kirkas! : Helvi Leiviskän elämä ja teokset. – Helsinki : Kulttuuriperintöjen akatemia ry; Suomen Semiotiikan Seura ry, 2017. – ISBN 978-952-68821-0-9

Keväällä 1998 Eila Tarastin pro gradu -työ Tutkielmia Helvi Leiviskän elämästä ja tuotannosta julkaistiin Helsingin yliopiston Musiikkitieteen laitoksella. Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarjan toimittajana olin kuullut tutkielmasta ja olin utelias näkemään, voisiko sen ehkä julkaista, sisälsihän se myös ensimmäisen kerran listauksen Helvi Leiviskän tuolloinkin kovin huonosti tunnetusta sävellystuotannosta. Kävin Eila Tarastin kanssa kirjeenvaihtoa tästä näkökulmasta ja sain kesäkuussa levykkeellä itse työn ja erillisen alustavan teosluettelolistauksen. 18.6.1998 päiväämässäni kirjeessä totesin työn julkaisemisen arvoiseksi, mutta vasta merkittävien lyhennysten ja yleistajuisuutta parantavien muutosten jälkeen. Palautin levykkeen kirjeen mukana ja jäin odottamaan Eila Tarastin vastauksia ja jatkoneuvotteluja.

Eila Tarastin teos "Nouse, ole kirkas" – Helvi Leiviskän elämä ja teokset julkaistiin vuonna 2017.

Eila Tarastin teos ”Nouse, ole kirkas” – Helvi Leiviskän elämä ja teokset julkaistiin vuonna 2017.

Jatkoa ei koskaan seurannut ja hanke unohtui, mutta kun kirja ”Nouse, ole kirkas” – Helvi Leiviskän elämä ja teokset noin kaksi vuosikymmentä myöhemmin ilmestyi, saatoin todeta Tarastin kyllä jatkaneen aiheen kimpussa. Tuloksena on kauttaaltaan neliväripainettu järkäle, joka on paisunut vuoden 1998 gradusta erityisesti Leiviskän sukuhistorian suuntaan. Selityksenä on laaja alkuperäisaineisto, jonka Tarasti on saanut suvulta ilmeisesti yksinoikeudella käyttöönsä. Juuri tämä sukuarkisto sisältää olennaisen kaikesta siitä uudesta, jonka musiikkitieteellinen gradututkimus on saanut rinnalleen.

Olen pitkään pohdiskellut, kommentoinko julkisesti tätä työtä ja jos kommentoin, mitä siitä sanoisin. Syynä on se, että Tarasti on epäilemättä tehnyt valtavasti töitä aineistonsa kanssa, mutta tulos on silti pahasti keskeneräinen. Manailen yleensä ammattitaitoisen kustannustoimittajan puutetta tietokirjan kuin tietokirjan yhteydessä. Tässä tapauksessa en pelkästään manaile, vaan harmittelen ääneen, että lopputulos ei ole lähelläkään sitä mitä se olisi voinut olla ulkopuolisella ammattiavulla, jota tekijä olisi myös kuunnellut. Kun erityisesti gradusta peräisin olevat osiot olivat ja ovat edelleen kunnossa, sukuhistoriallisen osan keskeneräisyys on silmiinpistävää.

Kirjan kielellis-teknillisistä ongelmista voisi kirjoittaa sivutolkulla, mutta tyydyn nostamaan esiin muutaman lukijan kannalta hankalimman asian. Eila Tarasti on eläytynyt Leiviskä-suvun historiaan niin syvälle, ettei kykene enää hahmottamaan esimerkiksi pelkkien etunimien käyttämisen outoutta. Lukija joutuu tuon tuostakin tarkistamaan, kuka kymmenistä pelkällä etunimellä esiintyvistä oikein on kyseessä. Tärkeimmät toki tulevat kirjan mittaan tutuiksi, mutta ainakin minulla oli koko ajan epämukava tunne siitä, että olen sotkeutunut vieraitten ihmisten yksityisasioihin. Asioitten hahmottamista ei edistä sekään, että Tarasti käyttää samoista ihmisistä eri nimiä. Setä Iivari Leiviskä on välillä Iivar-setä, välillä Iivari-setä ja välillä pelkkä Iivar tai Iivari. Äiti Elina Leiviskä on yleensä Elli, mutta ei aina. Moni henkilöhahmo vilahtaa sivuilla vain etu- tai sukunimellä, ja mikä pahinta, asiaa ei ole hakemistossa millään tavalla selvennetty vaan se on pullollaan hakusanoja, joista ei paljon iloa ole. Esimerkiksi Gallspachin parantolan (kirjoitettu kirjassa kolmella eri tavalla väärin) johtaja, professori Valentin Zeileis on hakemistossa vain ”Zeileis (prof.)”. Hakemiston toimittaminen ja taustatietojen kerääminen on selvästikin jäänyt tekemättä.

Eila Tarasti on myös jäänyt pahasti sukuarkiston tarjoaman lähdeaineiston vangiksi. Suurin osa kirjasta on sinänsä kohtalaisen mielenkiintoista kirjeenvaihdon avaamista, joka ei kuitenkaan kiinnity suvun ulkopuolisiin tapahtumiin kuten voisi toivoa. Erityisen rapsodiseksi jää kahden Leiviskän uran kannalta tärkeän mieshahmon, säveltäjä Erkki Melartinin ja Ruusu-Ristin johtajan Pekka Ervastin rooli. Molemmat esiintyvät toki siellä sun täällä ja jotkin viehättävät ilmaisut (”syötävän herttainen”) Melartiniin syvästi ihastuneen Helvi Leiviskän muistiinpanoista avaavat terävän näkymän nuoren Leiviskän elämään. Mutta esimerkiksi kummankaan vaikuttajan kuolemaa – joiden on täytynyt olla Leiviskän elämässä isoja asioita – ei ole käsitelty käytännössä ollenkaan, molemmat vaan katoavat yhtäkkiä kuvioista ja Leiviskän elämästä. Syynä lienee yksinkertaisesti se, ettei heistä ole aineistoa sukuarkistossa, vaan ne asiat olisi pitänyt tutkia arkistosta riippumatta.

Aivan erityisen merkittävänä puutteena pidän kirjan etäistä suhtautumista Ruusu-Ristiin, joka kuitenkin oli Helvi Leiviskän elämässä ja ajattelussa pitkään hyvin keskeinen tekijä. Tarasti ei ole halunnut tuoda esiin omaa suhdettaan järjestöön ja käsittelee sen sisäistä toimintaa hyvin suppeasti ja ylimalkaisin kuvauksin. Valitettavasti on samalla lähes käsittelemättä jäänyt se tosiasia, että kun Erkki Melartin toistaiseksi selvittämättömistä syistä erkani Ruusu-Rististä 1920-luvun lopulta lähtien, Helvi Leiviskä käytännössä peri Melartinin paikan järjestön muusikkona (ennen Melartinia tämä rooli oli ollut säveltäjä Oskar Merikannolla). Saattaa olla, ettei hän toisin kuin Melartin säveltänyt mitään järjestölle, mutta muita tehtäviä taatusti riitti. Niistä emme voi lukea juuri mitään yksityiskohtaisempaa. Saattaa olla, että Helvi Leiviskä itsekään ei tätä elämänsä puolta halunnut ulkopuolisille avata, mutta sitä tärkeämpää olisi sen avaaminen tutkimuksen keinoin ollut. Esimerkiksi Erkki Melartinin toimintaa järjestössä voidaan jossain määrin rekonstruoida Ruusu-Ristin lehdissä olleista raporteista, joten ehkä niin olisi voinut tehdä myös Leiviskän kohdalla.

Kirjassa on runsas ja visuaalisesti hieno kuvitus, mutta valitettavasti kuvien sijoittelua ei ole mitenkään synkronoitu tekstin kanssa eikä luontevaa vuoropuhelua synny. Kuvat täytyy selata täysin itsenäisenä prosessina, koska ne eivät valaise ympärillä olevaa tekstiä eikä teksti kuvia. Samaa lukijan mukavuudesta piittaamattomuutta ilmentää tekstissä usein ilman mitään ilmeistä syytä vaihteleva preesensin ja imperfektin käyttö. Sehän on taiten käytettynä tehokas keino luoda intiimi tunnelma ja taas irrota siitä, mutta nyt jää lukija lähinnä hämmentyneeksi. Vielä hankalampaa on, että Tarastin tapa käyttää sitaatteja ei pysy täysin kurissa. Usein on lukijan mahdoton varmuudella tietää, lukeeko suoraa sitaattia vai sitaatin pohjalta koottua tekijän tiivistelmää. Kysymys ei ole niinkään historiallisen totuuden hämärtymisestä, koska kyse on pääosin sukukirjeistä. Kokonaisvaikutelmaa ne kuitenkin hämmentävät aivan tarpeettomasti, kun vakiintuneet sitaattikäytännöt kuitenkin ovat kaikkien ulottuvilla.

On Tarastin kirjassa hyvätkin puolensa ja ne liittyvät Helvi Leiviskän sävellystuotannon esittelyyn ja analyysiin. Pohdin teosluetteloa hiukan myöhemmin, mutta lyhyesti voi todeta, että sävellysanalyyseissä Eila Tarasti on vahvimmillaan. Ne kertovat huolellisesta perehtymisestä Leiviskän saatavilla olleeseen käsikirjoitusaineistoon ja suhteellisen harvoihin julkaisuihin. Teksti on ajoittain turhankin perusteellista yleistajuiseen elämäkertateokseen, mutta parempi ehdottomasti näin kuin että kirjaa olisi lyhennetty juuri vahvimmilta osiltaan. Helvi Leiviskän tuotantohan ei ollut erityisen laaja eikä ulottunut esimerkiksi näyttämömusiikin suuntaan yhtä elokuvamusiikkia lukuun ottamatta. Tarastin analyysit ja arviot ovat kuitenkin niin perusteellisia, että tuskin niihin on vähään aikaan kenelläkään lisättävää.

Jotenkin puolitiehen jää sen sijaan kirjassa silloin tällöin esiin singahtava gender-pohjainen pohdinta Helvi Leiviskän sukupuolen vaikutuksesta hänen sävellystuotantoonsa ja rooliinsa säveltäjänä. Jää sellainen tunne, että Eila Tarasti on tuntenut suurta vetoa tämän näkökulman käsittelemiseen, mutta on sitten kuitenkin todennut sen liian isoksi työksi ja tyytynyt muutamaan sivuhuomautukseen. Kirjassa onkin vain kolme erillistä kirjoitelmaa, joiden aiheina ovat Leiviskän musiikkifilosofiset näkemykset (aloitettu jo gradussa) sekä hänen suhteensa Wagneriin ja Sibeliukseen. Suoraan sanoen tällaisia erilliskirjoituksia olisi itse lukenut lisää mieluummin kuin kymmeniä sivuja Helvi Leiviskän sukulaisten historiikkeja, joiden käsittelemisen houkutusta arkistoaineiston lumoama Tarasti ei ole kyennyt vastustamaan, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Merkittävän osan kirjasta vie Helvi Leiviskän sävellysten esittely ja sitä kautta syntyvä alustava teosluettelo. Tämä oli gradussa ydinasia, joten ei ihme, että se on siirtynyt myös tähän elämäkertateokseen. On heti kärkeen todettava, ettei Tarasti valitettavasti tarjoa lukijalle sellaista selkeää ja tiivistä luetteloa, jollaisen kuvittelisi tällaisen kirjan liitteenä ilman muuta olevan. Tiedot Leiviskän useimmista sävellyksistä kyllä ovat mukana, mutta sillä lailla ryhmiteltynä ja analyyseihin ja vastaanottohistorioihin upotettuna, että laiskempaa saattaa hirvittää. Tästä syystä olen koonnut tähän loppuun tiivistietoisen listauksen siitä, mitä tällä hetkellä Helvi Leiviskän sävellystuotannosta tiedetään. Listauksen tiedot ovat pääosin Tarastin kirjasta, mutta jonkin verran pikkuteoksia koskevia tietoja olen kerännyt itse julkaisuista ja musiikkiarkistoistamme. Korostan, ettei kysymys puoleltani ole perustutkimuksesta vaan pelkästään olemassa jo olevan tiedon järjestämisestä.

Helvi Leiviskä, joka toimi pitkään Sibelius-Akatemian kirjastonhoitajana ja laati mm. opettajansa ja esimiehensä Erkki Melartinin sävellysten luetteloita, joita on säilynyt meidän päiviimme, kokosi itse ainakin kaksi jälkipolville säilynyttä luetteloa, jotka Eila Tarasti on kuvannut kirjansa liitekuvien joukkoon. Molemmat sisältävät vain opusnumeroituja teoksia, joita on 34. Käsin kirjoitettu luettelo on suomenkielinen, koneella tehty saksankielinen. Myös Melartinin teosluetteloista jotkut ovat korostuneesti saksankielisiä. Oman tulkintani mukaan molemmat on kirjoitettu 1970-luvulla, saksankielisessä on tuoreimpana vuosilukuna 1976. Vaikuttaa siltä, että Tarastin puolelta luettelointityö oli suhteellisen valmis jo vuonna 1998, eikä hän ole tätä elämäkertaa varten tehnyt ainakaan merkittävästi lisää arkistotyötä.

Helvi Leiviskän sävellykset – alustava listaus

Helvi Leiviskä. Kuva: Music Finland.

Helvi Leiviskä. Kuva: Music Finland.

Seuraava yhteenveto Helvi Leiviskän sävellyksistä ja sovituksista ei perustu omiin tutkimuksiin vaan lähinnä pintapuoliseen arkistotietojen ja Tarastin teoksessa olevan tiedon vertailuun. Luettelo tullee muuttumaan yksityiskohdissaan, vaikka pääteokset epäilemättä mukana jo ovatkin. Lyhenne MF viittaa Music Finlandin (entinen Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus) tietokantaan ja sen koodeihin. Nämä koodit ovat mukana, koska eräät Leiviskän teokset ovat käsikirjoituksina tutkijoiden ulottuvilla vain Music Finlandissa olevina kopioina. Tältä osin tilanne epäilemättä tulevaisuudessa helpottuu ja pääosa käsikirjoituksista löytynee Kansalliskirjaston arkistokokoelmasta.

1. Opusnumerolla varustetut sävellykset

Pianokvartetto, op. 1, A-duuri
Sävelletty 1926, uudistettu 1935. Käsikirjoitus (partituuri ja äänet) pitäisi olla Kansalliskirjastossa, kopio MF206. Teos on levytetty vuonna 2016. Kesto on noin 25 minuuttia.

Muunnelmia ja Finaali, op. 2
Sävelletty 1928. Orkesteri. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopiot (sekä partituuri että pianosovitus) MF13706.

Suite antique, op. 3
Sarja vanhaan tyyliin
Osat: 1. Prélude, 2. Gavotte – Musette, 3. Sarabande, 4. Gigue.
Sävelletty 1928. Piano. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer). Julkaistu 1948 (Fazerin musiikkikauppa FM2900, FM2901, FM2902, FM2903).

Kansantanssisarja, op. 4
Volkstanzsuite für Orchester
Sävelletty 1929, uudistettu 1954, 1970 ja 1973. Orkesteri. Kesto noin 15 minuuttia.

Pieniä pianokappaleita lapsille, op. 5
Osat: 1. Aamukaste ruohikossa, 2. Ulpukka, 3. Talkootanssit, 4. Västäräkki, 5. Metsäpolkua hämärissä, 6. Hyvää yötä
Sävelletty 1929? Piano. Koko opus on julkaistu 1929 (Musiikkikeskus) ja lisäksi osa Hyvää yötä on julkaistu kokoelmassa Koskettimet kertovat (Fazerin musiikkikauppa 1992).

Neljä orkesterilaulua, op. 6
Sävelletty 1932, uudistettu 1946. Mezzosopraano ja orkesteri.
1. Metsäruusu (Ei nuoku vielä viljan tähkäpäät).
Teksti Otto Manninen.
2. Aallon laulua (Kuin jäädä virran aalto vois)
Teksti Juhani Siljo. – Laulun orkesteriversio on kadoksissa, versio lauluäänelle ja pianolle on julkaistu kokoelmassa 20 laulua (WSOY 1935). Yksinlauluversion ruotsinkielinen käännös Böljans sång on Joel Rundtin käsialaa.
3. Vangittu kotka (Se liikkumatta istuu paikallans’)
Teksti Lauri Pohjanpää .
4. Tähtien laulu (On täällä aurinkoista, avaraa)
Teksti Lauri Pohjanpää.

Pianokonsertto, op. 7, d-molli
Sävelletty 1935. Piano ja orkesteri. Ensiesitys 23.11.1935, Ernst Linko, Toivo Haapanen ja Helsingin kaupunginorkesteri. Pianopartituurin käsikirjoitus KK COLL.808.39. Orkesteripartituurin olinpaikka ei ole tiedossa, kopio MF977 on tehty jo vuonna 1972.

Orkesterisarja I, op. 8
Sävelletty 1934. Kamariorkesteri.
Sarjan osan Meditatio sovitus pianotriolle, käsikirjoitus KK COLL.808.39 (ollut Suomen Säveltäjäin arkistossa, josta saatu 1971).

Psalmi aamusta, op. 9
Sävelletty 1935 tai aikaisemmin. Lauluääni ja piano. Teksti Uuno Kailas. Alkusanat ”Ja Jumala avasi minun uneni oven”. Laulu on julkaistu kokoelmassa 20 laulua (WSOY 1935). Käännöksen Psalm om morgonen (Den evige öppnade för mig ) on tehnyt Joel Rundt. Käsikirjoituksesta tunnetaan ainakin kopio (MF1857).

Kolmoisfuuga, op. 10
Sävelletty 1935. Orkesteri.

Orkesterisarja II, op. 11
Osat: 1. Kevään tulo, 2. Humoreski, 3. Kehtolaulu, [4.] Epilogi
Sävelletty 1936. Sarja on peräisin ainakin pääosin elokuvan Juha musiikista.
Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (102-sivuinen orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on aiemmin ollut Ylen nuotistossa.

Lapsifantasioja, op. 12
Osat: 1. Mäenlaskua, 2. Sanat, 3. Tyhmät ja viisaat
Sävelletty 1936. Sopraano ja orkesteri tai piano (1937). Teksti Uuno Kailas.
Käsikirjoitus Eila Tarasti, kopio MF13705 (sekä orkesteripartituuri että yksinlauluversio). Äänilehtien sijainti on varmistamatta.

Sydän I, op. 13, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sopraano ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi, alkusanat ”Miss’ olet ollut sydämein”, jotka ovat Teoston tietokannassa myös sävellyksen nimenä (teosnumero 28308186).

Sydän II, op. 13, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sopraano ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi, alkusanat ” Nuku taistosta kuumeisesta, ole hiljaa sydämein”.

Pianosonatiini, op. 14, F-duuri
Sävelletty 1939. Piano. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer). Sonatiini on julkaistu seuraavissa kokoelmissa: Finlandia V (Fazer 1945), Sonaatteja ja sonatiineja pianolle (WSOY 2005) ja Suomalaista toiveohjelmistoa pianolle 2 (Fennica Gehrman 2016).

Pimeän peikko, op. 15
Sävelletty 1942. Sekakuoro ja orkesteri. Teksti Eino Leino. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF32458.

Kaksi intermezzoa, op16
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kamariorkesteri. Intermezzon nro 1 käsikirjoitus on Kansalliskirjastossa Coll. 790.68 (orkesteripartituuri). Intermezzon nro 2 käsikirjoitus on Eila Tarastilla, kopio MF13704.

Jalanjälki jok’ ainoa, op. 17, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä, mutta laulu lienee Leiviskän ensimmäisiä sävellyksiä ja opusnumero on keinotekoisen suuri. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Laulusta on ilmeisesti tehty kaksi eri kuoroversiota, joista toinen vuonna 1925 Erkki Melartinin 50-vuotispäiville. Myös sovitus lauluäänelle ja uruille on tiettävästi olemassa. Sovitusten yksityiskohdat ovat tarkemmin tutkimatta.

Nouse, ole kirkas!, op. 17, nro 2
1936? Lauluääni ja piano. Teksti on Raamatusta (Jes. 60: 1-2;20). Laulu on levytetty vuonna 1956 (Maiju Kuusoja ja Taneli Kuusisto) ja julkaistu nuottina 1958 (Fazerin Musiikkikauppa, FM3660).

Kaipaus, op. 18, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Lauri Pohjanpää. Julkaistu kokoelmassa Kokoelma yksinlauluja IV (Westerlund/Fazer
REW2564, W12564-1, kokoelman varhaisinta julkaisuvuotta ei tiedetä, mutta viimeistään 1967). Kokoelmassa on tekstistä myös ruotsinkielinen
käännös Längtan (Joel Rundt).

Hatara sydän, op. 18, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Eino Leino. Laulu on kadoksissa.

Kevätmyrsky, op. 18, nro 3
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Tekstin lähdettä ei tiedetä. Laulu on kadoksissa.

Kaksi fantasiaa pianolle, op. 19
Kevät 1944 (Helsinki, Lauttasaari). Piano. Nro 1, d-molli ja nro 2, C-duuri. Nro 1 tunnetaan vain luonnosmaisena versiona.

Litania, op. 20
Sävellysaikaa ei tiedetä. Naiskuoro ja urut (tai piano). Teksti Aino Silfstén (1903-1989) Raamatun (Matt. 5:21-48) mukaan. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto COLL.808.39.

Sonaatti viululle ja pianolle, op. 21 g-molli
Sävelletty 1945. Viulu ja piano. Käsikirjoitus KK COLL.808.39. Sävellys on levytetty vuonna 1975 (Liisa Pohjola ja Paavo Pohjola) ja julkaistu vuonna 2012 (Finlandia Classics FINCLA1).

Auringon maja, op. 22, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Väinö Siikaniemi.

Luomisen henki, op. 22, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Aino Kallas.

Psalmi 40, op. 22, nro 3
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Raamatusta. Alkusanat ”Hartaasti minä odotin Herraa”.

Sinfonia I, op. 23, B-duuri
Sävelletty 1947. Ensiesitys 1948. Käsikirjoitus Helsingin kaupunginarkisto, kopio MF12615.

Impromptu energico, op. 24
Sävellysaikaa ei tiedetä. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (partituuri).

Capriccio, op. 25, nro 1
Sävelletty 1963. Piano.

Canto intima, op. 25, nro 2
Sävelletty 1963. Piano. Leiviskän omakätisessä suomenkielisessä teosluettelossa opusnumerona on 29. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 805.1, siirretty 1972 Suomen Säveltäjäin arkistosta Suomalaisen musiikin tiedotuskeskukseen ja sieltä Kansalliskirjastoon. Kansilehdellä omistuskirjoitus ”Margherita Tandefeltille musiikkitoveruudessa Helvi Leiviskä 25.1.1978” ja leima: Esbobygdens ungdomsförbund rf. Samassa kokonaisuudessa on myös Con fuoco, op. 25, nro 3.

Con fuoco, op. 25, nro 3
Sävelletty 1963. Piano. Leiviskän omakätisessä suomenkielisessä teosluettelossa opusnumerona on 29. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 805.1 (ks. myös Canto intima, op. 25, nro 2).

Sanaton laulu, op. 26
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kamariorkesteri. Teos on sävelletty Helsingin naisorkesterille, mahdollisesti sen 20-vuotisjuhlille vuonna 1958 tai 30-vuotisjuhlille 1968.

Sinfonia II, op. 27, d-molli
Sävelletty 1954. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (130-sivuinen orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on ollut aiemmin Yleisradion nuotistossa.

Mennyt manner, op. 28
Sävelletty 1957. Kantaatti solisteille, kuorolle ja orkesterille. Teksti Eino Leino (Helkavirsiä 2, 1916). Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF32459.

Angelus Domini, op. 29
Sävelletty 1950. Kaksi lauluääntä ja piano (tai kuoro). Teksti Helvi Juvonen. Nelisivuisen partituurin on mahdollisesti Kansan Raamattuseura julkaissut ilman tarkempia tietoja vuonna 1950. Teos puuttuu Leiviskän omasta suomenkielisestä teosluettelosta, jossa opuksena 29 ovat kaksi opuksen 25 pianokappaletta. Sävellys on mahdollisesti tehty Ruusu-Ristin käyttöön.

Sinfonia brevis, op. 30
Sävelletty 1962. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on ollut aiemmin Yleisradion nuotistossa.

Sinfonia III, op. 31
Osat: 1. Allegretto scherzando, 2. Fuga pastoralis, 3. Allegro.
Aloitettu 1964, valmistunut 30.12.1970-71. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (149-sivuinen orkesteripartituuri). Teos on äänitetty Yleisradiossa 1974 (Jussi Jalas ja Radion sinfoniaorkesteri) ja julkaistu vuonna 2012 (Finlandia Classics FINCLA1).

Kouluvuodet, op. 32
Osat: 1. Tytöt portaissa, 2. Kello, 3. Pöllö
Sävelletty 1970. Pienoiskantaatti Helsingin Tyttönormaalilyseon 100 -vuotisjuhlaan 11.4.1970. Teksti Aale Tynni. Käsikirjoitus on mahdollisesti Eino Roihan perikunnan hallussa, kopio MF18651.

Katu, op. 33, nro 1
Sävelletty 1971. Lauluääni ja piano. Teksti Lea Pohjanpalo. Huom! Laulua op. 33, nro 2 ei tunneta, se on joko kadoksissa tai ei ole koskaan valmistunutkaan.

Runolintuni, op. 34, nro 1
Sävelletty 1971? Lauluääni ja piano. Teksti Raili Kahilainen. Laulu on julkaistu 1972 (Fazer FM5202).

Liekki, op. 34, nro 2
Sävelletty 1971? Lauluääni ja piano. Teksti Saimi Puusniekka. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto, Ville Sirviön kokoelma. Laulu on julkaistu 1972 (Fazer FM5201). Leiviskän omassa suomenkielisessä teosluettelossa tekstin tekijäksi on merkitty virheellisesti Helvi Juvonen.

2. Helvi Leiviskän sävellykset ja sovitukset ilman opusnumeroa

Teokset ovat nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Varsinkaan sovituksia ei ole kunnolla tutkittu.

Aallon laulua
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Sovitus opuksen 6 numerosta 2.

Aamuun yöstä
Sävelletty Wienissä syksyllä 1928. Lauluääni ja piano. Teksti Akseli Tolvanen. Tekstin tekijä on kuulunut Ruusu-Ristiin.

Ajan virralla
Sävelletty ehkä 1936. Runoelma lausuntakuorolle ja pianolle. Teksti Otto Manninen. Ajoitusarvio perustuu tietoon, että tämä melodraama on esitetty Riihimäen Kansalaisopiston 10-vuotisjuhlassa. Opisto on perustettu 1926.

Allegro ma non troppo
Sävellysaikaa ei tiedetä. Piano.

Autio saari
Sävellysaikaa ei tiedetä. Mieskuoro. Tekstin lähdettä ei tiedetä.

Cantabile
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sello ja piano. Teos on omistettu professori Ossian Fohströmille. Fohström toimi sellonsoiton professorina vuosina 1941-1943. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (partituuri ja sellon äänilehti).

Excelsior!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Unisonokuoro? Teksti Uuno Kailas. Kyseessä on Nuoren Voiman Liiton lippulaulu. Leiviskä mainitsee laulun jostain syystä opusluetteloissaan, mutta ilman opusnumeroa.

Fuuga
Sävelletty 1926. Piano.

Hyökyaalto
Sävelletty syksyllä 1921. Lauluääni ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi. Alkusanat ” Sinä hyöky hurja ja vaahtopää”.

Hän, Mestari, noussut on
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Käy henkäys hautojen yllä”. Julkaisu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Ikuisuutta kohti
Tällainen teos on mainittu Teoston tietokannassa (teosnumero 27914653). Tarkempia tietoja ei toistaiseksi ole löytynyt.

Impromptu
Sävelletty 27.12.1928. Viulu ja piano. Omistettu Pekka Ervastille tämän syntymäpäivänä (Ervast syntyi 26.12.1875).

Isänmaan lipulle
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kuoro. Teksti Uuno Kailas. Sävelletty ilmeisesti salanimellä ”Vartia”.

Joulu
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Antti Rytkönen. Alkusanat ”Talvipäivä paistaa, vedät metsään kelkkaa”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Jouluyö
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”On maassa hanget puhtahat”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Juha
Sävelletty 1935. Musiikkia Nyrki Tapiovaaran elokuvaan, jonka ensi-ilta oli 21.1.1936. Katso tarkemmin Orkesterisarja II, op. 11. Leiviskä käytti elokuvassa myös musiikkia Orkesterisarjasta I, op. 8

Kalliolle, kukkulalle
Teoston tietokannassa on Helvi Leiviskän nimissä täsmentämätön sovitustieto tästä kansanlaulusta.

Kehtolaulu (Kehto keinuu hiljaa)
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Kaksiääninen kuoro. Teksti Antti Rytkönen. Julkaistu mm. kokoelmissa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932) ja Koulun laulukirja (Lauri Parviainen, 1934).

Kesäilta (Metsän puita tuuli tuudittaa)
Sovitusaikaa ei tiedetä. Suomalaisen kansanlaulun sovitus ilmeisesti pianolle. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer).

Kohtalon laulu
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Werneri Lindgren. Alkusanat ”Ei harteilta voi pudota tämä tuskien taakka”.

Koiviston polska
Teoston tietokannassa on maininta tällaisesta sävellyksestä tai kansansävelmän sovituksesta (teosnumero 28031787).

Kuin juhlaa on retki hiihtäjän
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Tunnetko riemua hiihtäjän”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Melartin, Erkki
Kylväjät, EM125
Sävelletty 1925, julkaistu 1939. Kyseessä on Erkki Melartinin kantaatti sekakuorolle ja orkesterille, jossa orkesterin osuus on Helvi Leiviskän sovittama. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll.824.1 (Kansallis-Kuoro).

Laineet
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Lauri Pohjanpää. Alkusanat ”Ei kukaan kysy, kukaan muista meitä”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Maatalousnaisen laulu
Sävelletty 1947 tai aikaisemmin. Naiskuoro (lauluääni) ja piano. Teksti Oke Peltonen (joissain lähteissä Åke). Alkusanat ”Sun lahjas, elämä, suuri on”. Julkaistu kokoelmassa Kansanopiston laulukirja : Nuottipainos (Otava 1947).

Me suojaamme sua!
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Pieni siivekäs ystävä”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Meren laulua
Sävelletty kesällä 1918. Piano. Uudistettuna nimellä Meren rannalta I kokonaisuudessa Viisi impromptua.

Meren pisar
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Alkusanat ”Yöstä unten lempeäin”. Esitetty ilmeisesti Helsingin musiikkiopiston kevätnäytteissä, laulajana Martta Uramo.

Pepen merimatka
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Arvily (Arvid Lydecken). Alkusanat ”Pepe oli musta kuin musta on musta”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Pianotrio
Sävelletty 1925. Piano, viulu ja sello. Ensiesitys oppilasnäytteissä 25.5.1925, esittäjinä Leo Funtek, Eino Raitio ja Ossian Fohström. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF9478. Sävellys on levytetty ja julkaistu 2017 (Annemarie Åström: Finnish Violin Music, Alba Records ABCD410).

Pianovariaatiot
Sävelletty 1928-1929 Wienissä. Piano.

Preludi ja fuuga
Sävelletty 1927. Piano.

Sinfonia (1922-1923)
Sävelletty 1922-1923. Neliosainen oppilastyö. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF13707.

Soikohon Laulumme!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Naiskuoro. Teksti Adele Rajakoski (1895 – 1975). Teos on sävelletty Marttaliitolle.

Sonatiini, f-molli
Sävelletty 1920. Piano. Kantaesitys 1922, Leo Funtek Musiikkiopiston oppilasnäytteissä.

Suvivirsi-muunnelmat
Sävellysaikaa ei tiedetä. Piano.

Syksy
Kolme preludia pianolle. Osat: 1. Sortuva, 2. Meren kehtolaulu, 3. Halla (Pettymys)
Sävelletty kesällä ja syksyllä 1923. Piano. Kyseessä lienee sama sarja, joka esitettiin musiikkiopiston matineassa keväällä 1924 nimellä ”Pianosarja Syksy”.

Syksy
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti L. Onerva. Alkusanat ”Syyskultiin kellastuu”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Sytytä tähdet!
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Lauri Pohjanpää.

Terve, kuu, kumottamasta!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sekakuoro. Teksti Kalevalasta. Kopio MF20334, alkuperäisen käsikirjoituksen sijainti ei ole tiedossa. Teos puuttuu Eila Tarastin luetteloista.

Ukko Noa -muunnelmat
Sävellysaikaa ei tiedetä. Orkesteri. Eila Tarasti mainitsee tällaisen teoksen sivumennen sivulla 418.

Valse
Sävelletty 19.–25.4.1918. Piano. Uudistettuna osa Kevätiloa kokonaisuudessa Viisi impromptua.

Viisi impromptua
Osat: 1. Kevätiloa (1918), 2. Impromptu (1919), 3. Joululaulu (1920), 4. Meren rannalta I (1920), 5. Meren rannalta II (1920)
Sävelletty 1918-1920. Piano.

Heikki Poroila

Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa – Heikki Poroilan arviossa uutuuskirja Sydämeni sävel

Kärki Kärjestä

Sydämeni sävel : Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa / Kalervo Kärki. – S.l. : Mediapinta, 2015. – 1014 s. : kuv., nuott. – ISBN 978-952-235-888-2. – 49 €

Sydämeni sävel on hämmentävä julkaisu. Se on tavattoman antoisa tietopaketti melkein mistä tahansa Toivo Kärjen (1915–1992) uraan ja elämään liittyvästä. Yli tuhannelle sivulle Kalervo Kärki on koonnut isänsä elämäntyötä kunnioittavan ja arvostavan kokonaisuuden, joka perustuu alkuperäisaineiston syvälliseen tuntemukseen ja läpikäyntiin. Kalervo Kärjellä on ollut mahdollisuus katsoa asioita hyvin läheltä ja analysoida aineistoa, joka ei välttämättä olisi ulkopuolisen tutkijan ulottuville koskaan tullutkaan.

Kalervo Kärjen suurtyö Toivo Kärjen elämästä ja musiikista julkaistiin loppukesästä 2015.

Kalervo Kärjen suurtyö Toivo Kärjen elämästä ja musiikista julkaistiin loppukesästä 2015.

Samaan aikaan Sydämeni sävel on ajoittain arkisen kiukuttelun tasolle sortuva subjektiivinen puolustuspuhe, joka on inhimillisesti ymmärrettävä ja perusteltu, mutta melko raskasta luettavaa. Kalervo Kärjen valitsema suorasukaisen henkilökohtainen tyylilaji voi viehättää monia lukijoita, mutta itse koin pitkiin sitaatteihin lisätyt toistuvat kommentit tyyliin ”Ei se nyt ihan noinkaan ollut!” kiusallisina. Ulkopuolinen toimittaja olisi voinut nähdä ja toimittaa näkymättömiin pienet tekijän kokemattomuudesta johtuvat ”omakustannemaisuudet”. Ne eivät vähennä julkaisun tiedollista antia, mutta raskauttavat kirjan käyttäjän tehtävää.

Kirjan tietomäärä on valtava ja sen voi sanoa kattavan kaiken Toivo Kärjen jossain muodossa julkaistun tai julkistetun luovan työn. Kalervo Kärki tuntee niin levytykset kuin toteutumattomatkin hankkeet, elokuviin ja konsertteihin sisältyvät esitykset ja käsikirjoitukset. Vaikka julkistamatonta aineistoa on vaikka kuinka paljon ja sitä edelleen tuodaan esiin, Toivo Kärjen luovan työn tulokset ovat epäilemättä pääosin tässä kirjassa esiteltyjä. Täysin poikkeuksellisesti kirja tarjoaa kaikista käsitellyistä Kärjen sävellyksistä myös tekijän subjektiivisen arvion asteikolla 1–5 tähteä. Tällaisen arvion yleistä merkitystä on vaikea arvioida, mutta Kalervo Kärjen huoleton varmuus isänsä sävellysten rankkauksessa on ainakin sosiologisesti kiinnostava ilmiö, vaikka yhden ja kahden tähden sävelmät tekijä ohittaa kommenteitta.

Erittäin suuren lisäarvon kirjaan tuo Toivo Kärjen sanoittajien, sovittajien ja tulkitsijoiden huolellinen esittely. Monet suurelle yleisölle pelkällä salanimellä yleensä tutut sanoittajat saavat taustoituksen, jonka he todella ansaitsevat. Ainakin itse koin tämän osaston erittäin antoisana, koska tieto Kärjen yhteistyökumppaneista on ollut tähän asti kovin sirpaleista. Kalervo Kärki on koonnut tarjolla olevan informaation hyvin yhteen.

Kalervo Kärki käyttää runsaasti sitaatteja ja aivan poikkeuksellisen runsaasti erittäin pitkiä lainauksia kirjoituksista, joissa haukutaan tai kehutaan Toivo Kärkeä. Ratkaisu synnyttää ristiriitaisia tuntemuksia. On selvää, että näin tekemällä Kalervo Kärki on tehnyt arvokasta työtä hyvin hajallaan olevan aineiston keskittämisessä. Monet sitaatit ovat sitä paitsi aiemmin julkistamattomista lähteistä, joihin ulkopuolisilla ei ole ollut pääsyä. Sitaateissa on myös paljon kiinnostavaa sisältöä, joka valaisee huomattavasti sekä yksityiskohtia että ajankuvaa.

Toisaalta on selvää, että tällainen massiivinen lainaaminen muista lähteistä vaikeuttaa kirjan ytimenä olevan sävellys- ja levytysluettelon hahmottamista. Karkean arvioni mukaan kirja olisi 200–300 sivua suppeampi ilman näitä lainauksia. Kyse ei ole sinänsä itse lainauksista, jotka myös elävöittävät ajoittain melko puuduttavaksi muodostuvaa keskinkertaisesti onnistuneiden levytysten luettelemista. Ongelma syntyy siitä, että pääosa sitaateista ei liity varsinaisesti käsiteltyyn asiaan eli Kärjen sävellyksiin ja levytyksiin, vaan siihen polemiikkiin, jota Kalervo Kärki koko teoksen mitan käy Toivo Kärkeä ymmärtämätöntä ulkomaailmaa vastaan. Lyhyesti sanoen kokonaisuudelle olisi ollut eduksi, jos tämä polemiikki olisi koottu vaikka omaksi luvukseen.

Kirjan elämäkerrallinen ja henkilöhistoriallinen anti on monipuolinen, mutta hajanainen. Tämän Kalervo Kärki on ymmärtänyt ja ratkaisun hyvin perusteleekin. Lukijan kannalta olisi silti ehkä ollut antoisampaa, jos tekijä olisi päätynyt kirjoittamaan kaksi eri kirjaa. Tällaista ratkaisua olisi puoltanut myös se, että Toivo Kärjessä olisi ainesta sekä perusteelliseen elämäkertaan että sävellystuotannon esittelyyn. Erityisesti Kärjen rooli tuottajana ja sovittajana jää vähän yksipuolisesti valotetuksi, kun pääosassa on jatkuva jeremiaadi siitä, miten Kärkeä ei ymmärretty vaan koko ajan vain haukuttiin.

On inhimillisesti ymmärrettävää, että isästään on vaikea kirjoittaa objektiivisesti. Kalervo Kärki on mielestäni enimmäkseen onnistunut tarkastelemaan asioita neutraalisti tosiasiat hyväksyen, olivat ne miellyttäviä tai ei. Esimerkiksi Toivo Kärjen koko elämän jatkuneet turhat yritykset lyödä läpi kansainvälisesti tekijä on kirjannut rehellisesti ja kaunistelematta. Sen sijaan sitä Kalervo Kärki ei jaksa edelleenkään sulattaa, että osa suomalaisista muusikoista, kollegoista ja toimittajista on suhtautunut Toivo Kärkeen avoimesti tai huonosti peitellen väheksyen tai pilkallisesti. Katkeruus tästä on täysin ymmärrettävää ja siihen on asiaperustein helppo samastua. Täysin ulkopuolisen lukijan kannalta selkeämpi etäisyyden otto olisi silti ollut parempi ratkaisu. Nyt tulee monin paikoin kiusaantunut olo, varsinkin kun asioista on jo aikaa ja useimmat asianosaiset ovat turvallisesti maan povessa.

Kirjastoammatillisesta näkökulmasta on oltava iloinen siitä, että vaikka Sydämeni sävel on rakenteellisesti elämäkerran, diskografian ja teosluettelon hybridi, siinä on kunnolliset henkilö- ja sävellyshakemistot. Kalervo Kärki avaa myös hyvin isänsä salanimet ja on koonnut paljon havainnollisia listauksia. Valitettavasti yleensä vain sivumaininnan varaan ovat jääneet ne lukuisat tapaukset, joissa samasta sävellyksestä tunnetaan paitsi käännösversioita, myös kokonaan uusia sanoituksia tai pelkän nimityksen muutoksia. Tätä tietoa on, mutta se on hajallaan pitkin kirjan sivuja. Kronologinen teoslistaus sanoittaja-, variantti- ja levytystietoineen olisi ollut mahtava lisä, vaikka se tietenkin olisi lisännyt teoksen paksuutta entisestään sadalla sivulla.

Itse olisin kaivannut myös toteutunutta johdonmukaisempaa sävellysten nimien kursivointia kautta kirjan. Monin paikoin leipätekstin tyyliin ladottuja sävellysten nimiä on todella vaikea hahmottaa muusta tekstistä. Yhteistyökumppaneiden nimet on ensimmäisen esiintymän kohdalla kirjoitettu kapiteelein, mikä on hyvä asia. Kirjan luonne olisi kuitenkin perustellut monen muunkin typografisen hahmotusavun käytön.

Edellä olevaa kritiikkiä ei toivottavasti ymmärretä väärin. Arvostan Kalervo Kärjen tekemän työn erittäin korkealle ja uskon, että kukaan muu ei tätä työtä olisi pystynyt tekemäänkään. Olen silti vakuuttunut siitä, että kokeneen kustannustoimittajan tai tietokirjoittajan kanssa työskentelemällä kirjasta olisi saatu vielä parempi. Kalervo Kärki on kiistämättä maailman paras Toivo Kärki -asiantuntija. Mutta hyvässä tietokirjassa tarvitaan muutakin asiantuntemusta.

Heikki Poroila

Tuomas Pelttari, toim.