Finna ja musiikkisivut yleisissä kirjastoissa

Finna leviää yleisiin kirjastoihin

Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna-verkkoliittymä avattiin yleisölle 2013. Monille suomalaisille tutun Finnan käyttö on kasvanut hyvää vauhtia. Vuonna 2016 mukana olivat Suomen kaikki ammattikorkeakoulut, useat kymmenet museot ja merkittävä määrä yliopistokirjastoja. Finna ottaa myös askelia kohti yleisiä kirjastoja.

Finna.fi.

Finnan tarjoama näyteikkuna on vielä melko uutta yleisille kirjastoille. Toistaiseksi niitä on tullut Finnaan perustuvalla verkkokirjastolla mukaan muutamia, ensimmäisenä Varsinais-Suomen seutukimppa Vaski-kirjastot. Helmikuussa 2017 mukana ovat myös Kuopio, Eepos-kirjastot sekä Lukki-kirjastot.

Lisäksi Finnassa on mukana yleisiä kirjastoja, jotka eivät käytä Finnaa seudullisena asiakasliittymänä. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjaston aineisto näkyy Finna.fi:n kautta, vaikka Keski-kirjastoilla on oma seudullisesti yhteinen tietokanta. Vastaavia Finna-kirjastoja tullee lisää.

Miltä musiikkiyhteistyö verkossa näyttää?

Kirjastojen asiakkaille tärkeitä musiikkipalveluita saadaan seudullisessa Finna-liittymässä esiin omalla sivulla. Asiakasnäkymään voidaan valita yhtä lailla paikallista sisällöntuotantoa kuin kansalliseen yhteiskäyttöön suunnattua verkkosisältöä. Paikallisen Finnan sisältöapuna toimii Musiikkikirjastot.fi. Se tuottaa vapaaseen kirjastokäyttöön merkittävän määrän verkkosisältöjä.

Musiikkisivuja toteutetaan eri tavoin ja erilaisiin tarpeisiin. Monet kirjastot tuottavat Finnaan omia musiikkisisältöjä ja -palveluesittelyjä. Vaskin hybridimalli tarjoaa musiikkisivullaan paikallisen Musasto-blogin syötteen monialaisine artikkeleineen. Musasto ylläpitää Finnassa myös omaa Twitter-ruutua.

Seudullista Vaski-sisältöä täydentävät Musiikkikirjastot.fi:n syötteinä saatava verkkotuotanto. Kirjastolähtöistä musiikin verkkovinkkausta ylläpitää Levyhyllyt. Sen blogiartikkelit keskittyvät informatiivisiin albumiesittelyihin. Mukana on videota, kirjallisuutta, promo- ja kansikuvitusta ja monenlaista lainavinkkiä. Artikkelit ovat musiikkisivulla kuvakarusellina. Uutisia ja tapahtumia välittää upoke Musiikin ytimessä.

Kirjaston oma musiikin verkkoviestintä on olennainen osa verkkosisältöä myös Kuopion musiikkisivulla. Vinkkauksen rinnalla tuodaan esiin esimerkiksi tapahtumia ja haastatteluita. Sivulla kerrotaan myös pääkirjaston asiakkaille tärkeän musiikkihuoneen palveluista. Kirjastot.fi:n syötteistä on käytössä Levyhyllyt, Musiikin ytimessä ja Kysy musiikista.

Etelä-Pohjanmaan Eepos-kirjastojen musiikkisivu rakentuu pääosin Musiikkikirjastot.fi:n syötteistä. Sivulle voidaan lisätä tarpeen mukaan myös paikallista sisältöä.

Kehitettävää

Finnaan perustuvien seudullisten verkkokirjastojen etusivut ja niiden ylälaiden aihevalikot jättävät toistaiseksi musiikin ilman välitöntä mainintaa. Yläpalkkiin olisi hyvä koodata lisää valikkopalikoita. Näistä yksi voisi olla Musiikki. Yhden ytimekkään sanan voimalla sisältöön orientoituminen ja alustava sisäistys alkaisi jo ennen asiakkaan tekemää klikkausta.

Tuomas Pelttari

Lue lisää:
Kansalliskirjaston tilannekatsaus Missä mennään 1/2017 kertoo Eepos-kirjastojen ja Kuopion liittymisestä Finnaan. Lainan päivänä 8. helmikuuta avattiin Lukki-kirjastojen LukkiFinna.

Poissa on ystävä kallehin – Mikko Ikkala in memoriam

Ystävämme ja kollegamme Mikko Ikkala kuoli 29.12.2016 Keravalla. Mikko syntyi 4.2.1957 Saarijärvellä.

Mikko oli pitkä linjan musiikkikirjastolainen. Aloitettuaan tammikuussa 1991 Pasilan kirjaston vahtimestarina ja siirryttyään saman vuoden kesällä musiikkiosastolle, alkoi tie, joka jatkui joulukuussa tapahtuneeseen poismenoon. Lukuun ottamatta kahta vuotta Sibelius-Akatemiassa ja lyhyttä opintojaksoa Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitoksella, hän työskenteli kaikki vuodet Helsingin kaupunginkirjaston musiikkiosastoilla. Pääkirjastosta tie vei Pasilan musiikkiaseman kautta Kirjasto 10:een, jonka avaamisessa Mikko oli mukana 2005.

Mikko oli henkeen ja vereen musiikkikirjastolainen ja intohimoinen musiikkimies. Mikon mielestä ihmisiä sai ja piti sivistää. Hän jakoikin mielellään tietämystään musiikin tietopalvelussa sekä kirjaston musiikkivalmentajana. Aivan ainutlaatuinen oli Mikon kirjaston verkkosivuille laatima taidemusiikin Musiikkikoulu-sarja, joka jäi valitettavasti kesken ennen Mikolle läheisintä aihetta: nykymusiikkia.

Mikolle tärkeintä musiikkia oli länsimainen 1900-luvun taidemusiikki, ns. modernismi: dodekafonian edustajista Olivier Messiaen ja Pierre Boulez, atonaalisista Arnold Schönberg (jonka kuva komeili Mikon työliivin selkämyksessä) ja Anton Webern. Mikko rakasti kaikkea hyvin tehtyä musiikkia ja keskusteli mielellään esim. The Beatlesin tuotannosta. Ikuinen suosikki oli brasilialainen bossa novan mestari Antonio Carlos Jobim. Mikko olikin läheisen ystävänsä Tiia von Hellensin mukaan ikionnellinen löydettyään internetistä alkuperäisen Ipaneman tytön, ”Garota de Ipanema” Heloísa Pinheiron kuvan, joka oli inspiroinut Jobimia.

Mikon syvä asiantuntemus oli kuitenkin taidemusiikissa. Musiikkitieteen laitokselle 2006 tehdyn pro gradu -tutkielman aiheena oli Olivier Messiaenin väriharmoniat. Välillä tuntui, että Mikon asiantuntemusta ei osattu täysin hyödyntää yleisten kirjastojen musiikkikentällä, jossa kevyen musiikin eri suuntaukset nousivat populariteettinsä vuoksi suurempaan painoarvoon. Mikko pystyikin loppuvuosinaan käyttämään asiantuntemustaan musiikin ja erityisesti nuottiaineston sisällönkuvaajana ja luetteloijana kaupunginkirjaston hankinta- ja luettelointitoimistossa.

Mikko oli ihmisenä syventyvä ja viisas pohdiskelija, ystävilleen aina uskollinen ja luotettava. Mikko saattoi ajoittain vaikuttaa hieman jäyhältä ja sulkeutuneelta, mutta kun vähän raapaisi pintaa, alta paljastui lämmin humanisti, jolla oli hyvin omanlaisensa sarkasmia ja itseironiaa pulppuava huumorinsa.

Mikko oli 60-luvun lapsi. Humaani pasifisti. Ei luopunut ihanteistaan.

Ote Mikon nuoruudessaan kirjoittamasta laulusta:

”Älä kuolemaa itke, älä elämääkään,
sen voi muuttaa kun vain yrittää.
Älä tulevaa kaipaa, älä mennyttäkään,
muista ahnaasti vain hengittää.

Älä sotimaan lähde, älä itseäs myy,
älä usko niiden valheeseen.
Kun tiedät mikä on pahuuden syy,
voit luottaa ihmiseen.”

Mikko Ikkala.

Mikko Ikkala.

Kirjasto 10:n henkilökunta

Vuoden levyt @Levyhyllyt 2016

Levyhyllyt valitsi vuoden parhaat albumit


Ari Väntänen

kotimaiset

1. Radiopuhelimet: Saastan kaipuu
–Tiukan, dynaamisen ja ajankohtaisen puolituntisen aikana tekee mieli noutaa aivot narikasta, panna ne päähänsä ja palata tanssilattialle.

2. Mikko Joensuu: Amen I
–Joensuun maallistumistrilogian ensimmäinen osa on paljas ja kaunis folklevy, joka hiljentyy epätoivon äärelle päästäkseen sen yli.

3. Tommi Liimatta: Rokokoo Computer
–Liimatta ei ole ennen esiintynyt lauluissaan näin paljaana. On pysäyttävää huomata kuuntelevansa Liimatan sanoituksia, jotka uskoo ymmärtävänsä tekijän tarkoittamalla tavalla ja joihin osaa jopa samaistua.

4. Litku Klemetti & Tuntematon numero: Horror ’15
–Rosoista punkotetta, ilahduttavaa itseironiaa, komeita sovituksia ja vilpitöntä iskelmällisyyttä. Hurmaavia lauluja tekevä Klemetti on jälleen uusi todiste siitä, että kiehtovimmat kappaleet kirjoitetaan valtavirran ulkopuolella.”

5. Jani Matti Juhani ja Mustat Käärmeet: Kis Kis
–Herättelevää, hauskaa ja poliittista folkrockia. Ilkikurisen pinnan alla piilee salaa surullinen, piiloviisas ja humaani sanoma.

6. Talmud Beach: Chief
–Ilahduttava alt.blues-albumi. Boogie on niin kepeää, ilmavaa ja tiedostavaa, että bluusi kuulostaa pitkästä aikaa elävältä eikä aikansa eläneeltä.

7. Faarao Pirttikangas & Kuhmalahden nubialaiset: Papyloonin Barbeque
–Taidokas tarinankerronta ja oudot aiheet kuorruttavat leikittelevän varmaotteista bändisoittoa, joka taipuu kupleteista zydecoon.

8. Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat
–Laulujen hahmot ovat uskottavia ja ennen kaikkea kaikenlaisia. Lauluntekijän kyky astua hyvin erilaisten ihmisten saappaisiin on vaikuttava. … Musiikin positiiviset sävyt reunustavat synkimmätkin tarinat toivolla ja lempeydellä.

9. Oranssi Pazuzu: Värähtelijä
–Tiukkaa progea, vapaata jammailua ja mustaa hypnoosia – Oranssi Pazuzun sooninen trippi on luolasukellus psyyken synkimpiin sopukoihin.

10. Kuningas Yrjö: Mustelma myrskyn silmassä
–Surumielisiä, kauniita, vakavia ja hetkittäin humoristisiakin indiebiisejä lauluntekijältä, jonka käsialan tunnistaa ensipiirroista.

ulkomaiset

1. David Bowie: Blackstar
–Vaikuttavan tarinan majesteetillinen viimeinen luku kertoo, että suuren taiteilijan fyysiset voimat ehtyivät ennen luomisvoimia.

2. Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree
–Jokainen kappale on pinnalta hiljainen, mutta sisällä velloo tuskainen levottomuus. … Skeleton Tree vie pimeisiin paikkoihin mutta johdattaa myös ulos niistä.

3. Iggy Pop: Post Pop Depression
–QOTSA-mestari Josh Homme ja ikoninen Iggy Pop kattavat pöytään albumin, jolla Palm Desertin garagerock kohtaa Iggyn Berliini-levyjen kolhon kauneuden. Kerrankin hieno yhdistelmä, joka todella ylittää osiensa summan.

4. Håkan Hellström: Du gamla, du fria
–Du gamla, du fria vahvistaa sitä vanhaa faktaa, että helpon ei tarvitse olla yksinkertaista. Muodoltaan perinteinen pop voi olla merkityksellistä taidetta.

5. Leonard Cohen: You Want It Darker
–Vähäeleinen ja haikean lämminhenkinen albumi. Jokaisella elementillä sähkökitaroista synagogan kuoroon tuntuu olevan yhtä tärkeää asiaa kuin matala-äänisellä maestrolla.

6. Weeping Willows: Tomorrow Became Today
–Ruotsin viileimmät setämiehet tarjoilevat albumillisen sykähdyttäviä ja lujatekoisia vintage-popbiisejä.

7. PJ Harvey: The Hope Six Demolition Project
–Vähäeleinen ja yllättävän helpon oloinen albumi avaa kaikki ulottuvuutensa vasta useiden kuuntelujen myötä.

8. Silvana Imam: Naturkraft
–Silvana Imamin hiphop-kollektiivi RMH:n kanssa työstämä musiikki ei ole kovin pop. Se on hengeltään varsin progressiivista, taiteellista ja paikoin vaikeasti lähestyttävää.

9. Kvelertak: Nattesferd
–Studiolivelevy, jolla Norjan hurjimukset onnistuvat uudistumaan unohtamatta lähtökohtiaan eli hardcorea, bläkkisflirttiä ja skandinaavista mytologiaa.

10. Sturgill Simpson: A Sailor’s Guide To Earth
–Alt.country-artisti määrittelee itsensä uudelleen rohkealla ja rajoja rikkovalla albumilla. A Sailor’s Guide To Earthin jälkeen luomisvoimaiselta Simpsonilta voi odottaa mitä tahansa – ja luultavasti hän myös täyttää odotukset.

* * *

Tuomas Pelttari
kotimaiset

1. Radiopuhelimet: Saastan kaipuu
–Luomuista rytinää ja tekstikudosta, jonka ainutlaatuisuus on kansallisaarteitamme.
2. Mira Luoti: Tunnelivisio
–Synkänoptimistinen, viileäntyylikäs soolodebyytti lunasti odotukset kevyesti.
3. Sanni: Sanni
–”Vaikea” kolmosalbumi osoittautuu hetkessä popmusiikin riemukulkueeksi. Sanni ja Hank Solo luovat oman maailmansa, jonne pääsy imartelee kuulijaa.
4. The Post: The Post
–Lauluntekijyyden ja indierockin kuulasta voimaa debyytillä, joka vangitsee heti – ja palkitsee tarkemman keskittymisen.
5. Dave Lindholm: V.
–V. nousee yhdeksi maestron pitkän uran kohokohdista.
6. Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat
Mitä elävimpiä tarinoita elämästä, joka kiertyy mitä erikoisimpiin asentoihin.
7. Tähtiportti: Eetterimessu
–Vaarallisen turvallinen trippi, jota ei kannata missata.
8. Moderni Kanuuna: Samurai Rauni Reposaarelainen
–Meri-Poriin sijoittuvan samuraielokuvan luonteikas ääniraita on kuvansa mittainen kokonaisuus.
9. Tommi Liimatta: Rokokoo Computer
10. Erin: Seliseli
–Parasta vuonna 2016 popmuottiin tuotua parisuhdekriiseilyä ja sen moninaisia ulottuvuuksia. Svengin kanssa.
ulkomaiset
1. David Bowie: Blackstar
2. Biffy Clyro: Ellipsis
3. Radiohead: A Moon Shaped Pool
4. Sia: This Is Action
5. Håkan Hellström: Du gamla, du fria
6. Sting: 57th & 9th
7. The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It
8. Kent: Då som nu för alltid
9. Field Music: Commontime
10. Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree

Leonard Cohen 1934–2016

Sydämen rehellisin ääni on poissa

Laulaja-lauluntekijä, lyyrikko ja kirjalija Leonard Cohen on kuollut, uutisoivat Yle ja New York Times. Suru-uutinen kuultiin varhain aamulla 11. marraskuuta. Vuonna 1934 syntyneen Cohenin tuorein albumi You Want It Darker julkaistiin vain kolme viikkoa aikaisemmin, lokakuussa 2016. 82-vuotiaana menehtynyt tähti teki 14 studioalbumin mittaisen levytysuran, joka päättyi huipulla.

Kanadan Montrealissa syntyneen runoilijan ja lauluntekijän ensimmäinen albumi Songs Of Leonard Cohen ilmestyi vuonna 1967. John Simonin tuottama debyytti sisälsi useita klassikoita, kuten Suzanne ja Hey, That’s No Way To Say Goodbye. Poikkeuksellinen syvyys välittyi kolmekymppisen laulajan äänestä ja teksteistä. Lyyrikko Cohen oli kirjoittanut runokirjoja, joista Let Us Compare Mythologies julkaistiin jo vuonna 1956. Debyyttialbumia edelsi myös kaksi romaania.

Romaanien sijaan viipyilevä, raukeanväsyneen kuuloinen artisti luotsasi karismansa musiikkiin ja sanoituksiin. Cohenin musiikilliseksi pohjavireeksi valikoitui romanttinen folk. Varhaisia levytyksiä koristivat hienovaraisen naisäänet, satunnaiset instrumentaatiot ja akustisen kitaran helinä. Pienten nyanssien sävyttämää debyyttiä seurasivat parin vuoden välein julkaistut Songs From A Room ja Songs Of Love And Hate.

Leonard Cohenin kokoelma-albumi Greatest Hits vuodelta 1975.

Leonard Cohenin kokoelma-albumi Greatest Hits vuodelta 1975.

70-luku vei Cohenia bändimäisempään ilmaisuun, vaikka tuotannossa säilyi tietty niukkuus. Kaksi Cohenin suurimmista hiteistä ponnahti esiin albumilta Various Positions (1984). Sekä Dance Me To The End Of Love että Hallelujah nousivat klassikoiksi.

Kosketinsoitinten sävyttämä tuotanto vei Cohenia yllättäviinkin sfääreihin – ja aina ilman pompöösiä imelyyttä. Moderniutta uhkuva I’m Your Man (1988) aukesi raidalla First We Take Manhattan. Yhä karheampi lauluääni yhdistyy maagisesti popmusiikin herkimpiin aseisiin. Traagista kertomusta voi lähes koskettaa.

Cohenin ainoaksi 90-luvun studioalbumiksi jäänyt The Future oli vaikuttava poliittinen julistus, jonka jälkeen seurasi vetäytyminen. Luostarissa vietettyjen vuosien jälkeen julkaistu Ten New Songs avasi uutta luomiskautta. Myös 2010-luku oli täynnä musiikkia. Viiden viimeisen vuotensa aikana Cohen julkaisi peräti kolme studioalbumia.

Leonard Cohen vieraili Suomessa vuodesta 1985 lähtien seitsemän kertaa. Artistin aura välittyi ystävällisenä ja humaanina, mutta kohteliaan etäisenä. Herrasmiehen karisma oli välitön ja täysin vastustamaton.

Keikkamuistot saattavat haalistua, mutta ne eivät kuole. Kuolemattomana säilyy myös Cohenin taide – musiikki ja sanat.

Tuomas Pelttari

Leonard Cohen kotisivu

Kulttuurisamurai Mika Rättö ohjasi elokuvan – Rauni Reposaarelaisen tarina ensi-iltaan lokakuussa 2016

Haastattelussa porilainen taiteilija Mika Rättö

Mika Rättö (s. 1973) on varsinainen luovien alojen moniottelija. Musiikissa hänet tunnetaan parhaiten arvostetun Circle-yhtyeen rockjumalana, mutta muitakin bändejä löytyy niin paljon, että levytetty tuotanto käsittää hämmästyttävän määrän äänitteitä. Taiteen heittäytyvä sekatyömies on myös kirjoittanut näytelmiä, kirjoja ja tehnyt kuvataidetta.

Mika Rättö elokuvassa Samurai Rauni Reposaarelainen. Kuva: Black Lion Pictures.

Mika Rättö elokuvassa Samurai Rauni Reposaarelainen. Kuva: Black Lion Pictures.

Viimeisin projekti on kokoillan elokuva: Mika Rättö on Samurai Rauni Reposaarelaisen käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosanesittäjä. Eikä siinä vielä kaikki, ei likimainkaan – Rätön matka kohti uusia teoksia jatkuu. Porilainen kulttuurisamurai saapuu maaliin voittajana, koska ei pelkää häviämistä.

Mika Rättö, olet saanut valmiiksi ensimmäisen pitkän elokuvasi. Mitä Samurai Rauni Reposaarelaisen tekeminen antoi sinulle?
– Siinä pääsi koettelemaan voimiaan oikein tosissaan. Oli hemmetin kivaa löytää omat rajansa. Kaikki potku käytettiin, mikä amatööreistä irtosi. Välillä kone kerta kaikkiaan stoppasi ja piti sanoa pojille, että tehkääs te tuo päivä tuolta loppuun ja tää homma tästä valmiiksi. Oli hienoa, kun pääsi omaan ääripisteeseensä asti, mutta mitään ei jäänyt hampaankoloon.

Sinusta on vuosien varrella tullut todellinen monialataiteilija. Mistä kaikki alkoi?
– En ole koskaan päättänyt alkaa taiteilijaksi. Nuorena mua yritettiin saada juoksemaan kilpaa ja soittamaan ksylofonia, mutta panin aina stopin kaikelle. Meidän suvussa on työmiehiä, ja opiskelin yläasteen jälkeen automatiikka-asentajaksi, teollisuusrobottien ohjelmoijaksi. En mä niitä hommia kuitenkaan koskaan tehnyt. Tuntui, että ei se oikein ole minua varten.

Entäpä käytännössä? Miten aloit tehdä luovia asioita?
– Se kyti takaraivossa pitkään ilman, että tiedostin sitä. Kun kukaan ei enää vaatinut multa mitään, roudasin yläkertaan sähköpianon ja aloin kirjoitella novelleja ja soitella poikien kanssa rumpuja. Kävin ensin armeijan ja menin sitten taidekouluun. Uskon, että taiteen tekeminen on mulle sisäsyntyistä. Ihmisissä on moottoreita ja ominaisuuksia, jotka toimivat alitajuisesti.

Sinusta on moneksi, olet esimerkiksi sekä laulaja että elokuvaohjaaja. Onko erilaisissa teoksissasi yhteisiä piirteitä?
– On. Moderni kanuuna -porukan kanssa tehtyjä näytelmiä on sanottu paatoksellisen moralisoiviksi, melkein vanhatestamentillisiksi. Se tulee minusta luonnostaan, niin kuin esimerkiksi oma ääni tulee ulos. En mä ääntänikään ole suunnitellut tai yrittänyt vältellä.

– Yksi piirre on fyysisyys. Nautin siitä, että soittaminen on fyysistä, että saa huutaa liian kovaa ja hakata päätään lattiaan niin, että räkä lentää. Vastaavasti elokuvaa ohjatessa huomasin, että kroppa kertoo monesti enemmän kuin pää. Rytmit, hahmot ja tyylit löytyvät usein fyysisen käyttäytymisen kautta.

Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa. Mika Rätön ojaustyön ensi-ilta on 21.10.2016. Kuva: Black Lion Pictures.

Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa. Mika Rätön ojaustyön ensi-ilta on 21.10.2016. Kuva: Black Lion Pictures.

Teoksesi sijoittuvat usein merkillisiin maailmoihin. Mistä taiteesi todellisuus syntyy?
– Se vain päätetään tehdä. Muistan, kun oltiin poikien kanssa kapakissa sen jälkeen, kun Oopperse le Feti le Grande Anale (2002) oli tehty. Se on reippaasti yli kaksituntinen jööti, jonka maailma on mielikuvituksellinen sekasotku, jossa on epätodellisten unien ja surrealismin piirteitä. No, pojat kysyivät, että ”tehäänkö seuraavaks länkkäri?” Luin silloin samuraikirjoja ja kysyin takaisin, että ”haittaako, jos kirjoitetaan samuraihomma?” Ei se haitannut.

– Tunnen hengenheimolaisuutta Jodorowskyyn, jonka elokuvissa on runollisuutta ja symboliikkaa. Vaikka niissä matkitaan todellisuutta, enemmän niissä kuitenkin seurataan tunteen ääntä, aletaan yhtäkkiä laulaa, tai luurangot alkavat tanssia. Niissä sekoittuu teatteri, elokuva, todellisuus ja fantasia yhdeksi lyyriseksi assosiaatioksi, jolla ei välitetä niinkään muotoa kuin tunnetiloja.

Samurai Rauni Reposaarelainen istuttaa samuraimytologian nykyajan Suomeen, mikä on varsin vinkeä lähtökohta. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin?
– Meidän ei kannattanut sijoittaa samuraielokuvaa Japaniin, koska Kurosawa on taatusti jo tehnyt sen homman loppuun asti. Ajateltiin, että perhana, pistetään se viipottamaan Meri-Porin alueelle. Järkevä ihminen olisi sijoittanut tarinan kokonaan nykyaikaan, mutta kun järkevyys ei oikein inspiroi jästipäätä. Pantiin sitten sekaisin 1880-luvun Japani ja nykypäivän Pori.

Ajatus reposaarelaisesta samuraista hymyilyttää. Pidätkö teoksiasi humoristisina?
– Vitsihän huvittaa aina siihen asti, kun aletaan oikeasti tehdä töitä. Kun vääntää 18-tuntista päivää märät pitkät kalsarit jalassa ja naama kivipölyssä, niin ei se juuri naurata. Mutta kyllä me tiedostetaan, että näissä hommissa on aina myös luontainen koominen puoli. Homma kuitenkin kääntyy oikeasti kiinnostavaksi vasta sitten, kun koomisuus muuttuu omissa silmissä vakavaksi. Ulkopuolisen silmissä meidän touhut voivat näyttää aikamoiselta sekoilulta. Itselle ne ovat hämmästyttävän totta.

Moni jättää asioita tekemättä pelon vuoksi. Sinä sen sijaan tunnut tekevän mitä haluat. Podetko koskaan rimakauhua?
– Jos vähän kärjistän, niin en. Kyllähän me esimerkiksi tiedettiin, että tämä elokuva on konseptina täysin tuhoon tuomittu. Rimakauhussa on kyse vääränlaisesta herranpelosta. Se ei perustu jaksamiseen vaan itsensä muihin vertailemiseen. Mitä jos epäonnistuu? Mitä jos yhteisö ympärillä pitää vähempiarvoisena tai naurettavana? Sillä lailla ihminen luo omat pienet vankilansa. Hyvä esimerkki on se, miten Suomi ei aikoinaan kyennyt voittamaan Ruotsia jääkiekossa. Se ongelma ei voinut olla kuin henkinen ja kulttuurisidonnainen.

Mitä rajoittavalle pelolle voisi tehdä?
– Yhteisön pitäisi rohkaista ihmisiä. Sen pitäisi luoda kulttuuria, joka sanoo, että täällä pitää myös epäonnistua, koska erittäin spesiaalit onnistumiset tapahtuvat ainoastaan erehdysten kautta. Kukaan ei voi raivata uutta tietä heittäytymättä tyhjän päälle. Tekemisistään voi aina saada kritiikkiä ja pitkiä katseita. Jos kokee, että sellainen ei suoranaisesti haittaa, kannattaa lähteä rohkeasti vuorta valloittamaan.

Mitä haluaisit vielä saavuttaa suomalaisena kulttuurisamuraina?
– En näe elämää niin, että aina pitäisi valloittaa jotakin uutta. Elokuva oli semmoinen juttu, josta mietin, että tuleekohan sitä tehtyä vai jääkö se haaveeksi. Nyt sekin on tehty. Tästä eteenpäin tärkeää on jatkumo. Minä teen uusia teoksia. Jotkut niistä onnistuvat, jotkut epäonnistuvat, jotkut onnistuvat erittäin hyvin ja jotkut ovat täysin luokattomia. Lopputuloksena on laaja tuotanto, jonka joukossa on helmiä. Tuossa me jo aamukaffella tehtiin ensimmäinen kohtaus seuraavaan elokuvaan otsikolla ”Töölöön silkkimuna”.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ohjaaja Mika Rättö vierailee Turun kirjamessuilla perjantaina 30.9. Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa, ja elokuvan virallinen ensi-ilta on 21.10.2016.

Samurai Rauni Reposaarelainen kotisivu
Ektro Records kotisivu

Mika Rätön levyttäneitä yhtyeitä ovat Bensiini, Circle, Ektroverde, Eleanoora Rosenholm, Krypt Axeripper, Kuusumun Profeetta, Moon Fog Prophet, Omfalos Renaissance, Rättö ja Lehtisalo, Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, Teemu Elon Puhuvat Eläimet ja Three Elves.

Levyhyllyt:
Mika Rättö: Polkupyörällä vuokkopenkereelle. (Ektro Records, 2009).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006). Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94.
Rättö, Mika: Tihkuluodon kuiskaajat, 261 sivua. (Teos, 2009).
Rättö, Mika: Mysterius viiskulma-avain, 194 sivua. (Teos, 2013).

Tuomas Pelttari, toim.

Sydänten säveltäjän, suuren maestron Einojuhani Rautavaaran (1928–2016) musiikki jää elämään

Einojuhani Rautavaara 1928–2016.

Einojuhani Rautavaara 1928–2016.

Suuri säveltäjä Einojuhani Rautavaara on poissa. Tunnen suurta haikeutta ja ikävää. Rautavaara oli kansainvälisesti tunnetuin ja soitetuin suomalainen taidemusiikin säveltäjämme Jean Sibeliuksen jälkeen, ja sukupolvensa tärkein säveltäjä Suomessa. Hän kulki uusklassisesta tyylistä avantgardismin ja sarjallisuuden kautta omaan, ainutlaatuiseen sävelkieleensä. Hänen myöhäisessä tyylissään modernismi yhdistyi mystiseen romantismiin.

Rautavaara käytti paljon metafyysisiä ja uskonnollisia aiheita musiikissaan. Uskonnollisuus merkitsi hänelle ”mieltymystä äärettömään”, siinä on tilaa ihmettelylle ja mysteerille. Enkelit olivat hänelle voimakkaita mieshahmoja, jotka saivat asioihin vauhtia. Hän hio ja kehitti sävelilmaisuaan pitkin värikästä säveltäjän taivaltaan saaden musiikillisiin ideoihinsa yhä vaikuttavampia kuulokuvia teos teokselta. Hän suosi metafyysisiä aiheita, polyharmonisia kulkuja ja symmetriaa sävellyksissään pitkin uraansa. Rautavaara tavoitteli modernien ja perinteisten sävellystapojen hedelmällistä synteesiä ja onnistui siinä mielestäni hienosti. Suurempi näkemys sävellyksen takana oli Einojuhani Rautavaaralle tärkeä asia. Sävellys sai vasta sen kautta merkityksensä ja voimansa.

Rautavaara sävelsi suomalaista ja universaalia sielun ja sydänten musiikkia, jonka kantava idea oli hänen erityinen asenteensa elämään ja musiikkiin. Hänen musiikkinsa on kiitollista esitettävää ja kuunneltavaa, sillä se ei ole tarkoitushakuisesti liian vaikeaa. Silti se on hyvin persoonallista, sielukasta ja omaäänistä. Hän uskalsi säveltää sitä, mitä hänen sydämessään liikkui välittämättä muodista tai koulukunnista. Hänen kiitetty ohjeensa monille kuuluisille säveltäjäoppilailleen oli: ”Säveltäkää sellaista musiikkia, josta itse pidätte.”

Pedagogina Rautavaara oli oppilaitaan kunnioittava ja kannustava, suvaitsevainen ja laajasti sivistynyt suuri taiteilija. Näin kertovat hänen oppilaansa. Hän oli hieno, empaattinen ja syvähenkinen luonne, myös suvereeni keskustelija syvällisistä aiheista. Hänen persoonallisuutensa oli aivan erityinen, suorastaan vangitseva. Valovoimaisen karsimansa hän säilytti vuoden 2004 vakavan sairauskohtauksenkin jälkeenkin, josta lähtien ”kuolema jäi luuraamaan hänen selkänsä taakse” hänen omin sanoin sanottuna.

* * *

Einojuhani Rautavaara oli kuollessaan 87-vuotias. Hän menehtyi suuren leikkauksen jälkikomplikaatioihin. Hänen pitkä, traaginen, syvämietteinen, mielenkiintoinen, myrskyinen ja myös onnellinen elämänsä päättyi 27.8.2016. Rautavaara loi suunnattoman laajaa ja laadukasta tuotantoaan myös haastavissa, jopa painajasimaisissa, ensimmäisen avioliittonsa aikaisissa olosuhteissa. Toinen, loppuun asti onnellinen avioliitto Sini Rautavaaran kanssa pelasti hänet elämälle, luomaan upeinta musiikkiaan. Hän oli musiikkisuvun kasvatti, hänen isänsä Eino Rautavaara oli yksi Suomalaisen Oopperan perustajajäsenistä. Oopperalaulaja Aulikki Rautawaara ja sellisti Pentti Rautavaara olivat hänen serkkujaan. Hän menetti molemmat vanhempansa melko varhain, mutta kulki vakaasti säveltäjän tiellään eteenpäin. Hän luki paljon ja opiskeli ahkerasti hankkien jo nuorena itselleen laajan yleissivistyksen.

Rautavaara alkoi säveltää jo teini-iässä 1940-luvulla. Hän voitti uusklassistisella puhallinsävellys-teoksellaan A Requiem in Our Time yhdysvaltalaisen sävellyskilpailun vuonna 1954. Rautavaara sävelsi sen äitinsä muistolle ja se oli hänen ensimmäinen kansainvälinen menestysteoksensa. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa, myös ulkomailla useaan kertaan. Hän toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1971–1976 ja Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina vuosina 1976–1990. Hänellä oli aina palava tahto ja kutsumus säveltää, hän kertoi saavansa teoksensa kuin lahjaksi toisesta ulottuvuudesta. Hän on kertonut toimineensa siinä prosessissa kuin kätilönä, ottaen vastaan uuden luomuksen varoen, ettei se vahingoittuisi synnytyksessä. Monet teoksensa hän saikin ihmeen valmiina paperille, toiset vaativat vielä työstämistä.

Einojuhani Rautavaaran suurenmoinen musiikki tulee elämään niin kauan kuin ihmiskuntakin. Se on ja on oleva suuri ilon, sykkivien syvyyksien ja toivon aarreavaruus lukemattomille ihmisille. Hänen lähtönsä jättää Suomen ja koko maailman säveltaiteeseen suuren, hänen suuruisensa, aukon. Hän oli ainutlaatuinen visionääri, tarinoiden kertoja ja omaääninen suuri taiteilija, joka teki rohkeita ja ennennäkemättömiä ratkaisuja musiikissaan. Hän oli usein epämuodikas, ihan tarkoituksella. Hänen 3. Sinfoniansa Bruckner-vaikutteineen aikanaan oli suorastaan kuin suuri epäonnistuminen. Nykyään se on hänen arvostetuimpia ja upeimpia taideteoksiaan. Se kumpusi hänen senaikaisesta ahdistavasta ja piinallisesta perhe-elämästään hänen taitelijapersoonansa läpi.

Rautavaaran soitetuin ja maailmanlaajuisesti rakastetuin sävellys on Cantus Arcticus, op. 61 (1972), konsertto orkesterille ja linnuille. Tämä teos on omistettu presidentti Urho Kekkoselle. Säveltäjä äänitti itse lintujen laulua Limingan soilta ja käsitteli niitä koneellisesti. Myös Suomen kansallislintu, joutsen on äänessä tässä teoksessa. Teos soi yleisinhimillistä ihmisen sielun ja luonnon yhteyttä, kaipuuta luontoon sekä suurempaan yhteyteen ja merkitykseen. Rautavaaran kansainvälinen suuri läpimurto aikaisempien pienempien vastaavien jälkeen tapahtui 1990-luvulla 7. sinfonian Angel of Light siivin. Se sai kiittävät arvostelut sekä yleisöltä että kriitikoilta kaikkialla, missä sitä esitettiin. Enkeliaihe tulee Rautavaaran teoksiin hänen lapsuuden näyistään ja nuoruuden kokemuksistaan Valamon luostarissa; myös Rainer Maria Rilken Duinon elegioiden hänelle jo nuoruudesta lähtien tutuista enkelihahmoista. Rautavaaran 8. Sinfonian The Journey tilasi maailman parhaisiin orkestereihin kuuluva Philadelphia orkesteri 100-vuotisjuhliinsa keväällä vuonna 2000.

Syvästi kaivatun Einojuhani Rautavaaran tuotanto on hyvin monipuolinen ja rikas. Hän on maailmanlaajuisesti tärkeä ja rakastettu kuorosäveltäjä mm. teoksillaan Lorca-sarja, Three Sonnets of Shakespeare, Vigilia (ortodoksiaiheinen) ja Lapsimessu. Yksinlauluja hän sävelsi paljon, nekin mielenkiintoisiin teksteihin. Suuri saavutus ovat hänen kahdeksan sinfoniaansa, samoin  paljon esitetty muu orkesterimusiikki kuten Pelimannit, Cantos III, Lintukoto, Angels and Visitations ja Autumn Gardens. Muusikkojen ja yleisön suosikkeja ovat monet säveltäjän konsertoista eri soittimille mm. huilullle Danses with the winds, harppukonsertto, viulukonsertto ja kontrabassokonsertto Angel of Dusk. Kamarimusiikkia Rautavaara sävelsi pitkin uraansa esimerkkinä siitä oboekvartetto, jousikvartetot 1–4 ja sellosonaatti.

Oopperasäveltäjänä Rautavaara oli merkittävä. Monet hänen oopperoistaan ovat löytäneet tiensä myös ulkomaille, etenkin Saksaan. Hän kirjoitti libretot itse, yhtä lukuun ottamatta. Niiden vaikuttavuus ja suosio piilee siinä, että ne kertovat todellisista historian henkilöstä ja ovat mestarillista musiikkia. Thomas, Marjatta matala neiti, Aleksis Kivi, Tietäjien lahja, Auringon talo, Rasputin. Einojuhani Rautavaaran musiikkia on myös kuultu mm. Terrence  Malickin ja Aki Kaurismäen elokuvissa.

Hän kirjoitti itse mm. omaelämäkertansa Omakuva, ja hänestä on ilmestynyt myös muita elämäkertoja, sekä muuta kirjallisuutta. Kirjastoista ympäri Suomea löytyvät Rautavaarasta kertovat kirjat, hänen monipuolinen sävellystuotantonsa äänitteinä, dvd-levyinä (oopperat) ja nuotteja. Samuli Tiikkajan ansiokas elämäkerta Tulisaarna ilmestyi vuonna 2014. ”Kun sen kirjoittaja kertoi säveltäjälle, että kirjan nimeksi tulee Tulisaarna hänen toisen pianosonaattinsa nimeä siteeraten, hän innostui tekemään vertauksen oman elämänsä ja tuon sonaatin välillä. Sonaatin lopussa nimittäin valtavan tuhovoimaisen klusterin sisältä lipuu esiin kirkas D-duurisointu.”

* * *

Hyvää matkaa, rakastettu säveltäjä, kanssa enkelten. Taivaan sini ja maailmanhengen hellä syli ottakoon sinut ikuiseen valoonsa ja suojaansa.

Suuren säveltäjän musiikki puhukoon puolestaan. Sanat eivät riitä kertomaan.
Rautavaara: Symphony No. 8, The Journey

Teksti: Rose Sirviö

Prog & roll & blues & jazz – lisää virikkeitä asiakaspalveluun verkossa ja kirjastossa

Yleisten kirjastojen luokitus YKL uudistuu musiikin osalta verkkaisesti, mutta harkittuja askeleita kuitenkin otetaan. Uusimpia käänteitä ovat konemusiikin, dancen ja ambientin sekä progressiivinen rockin uudet luokat. Kirjastojen progetarjontaa voidaan kuvailla nyt luokkaan 78.89113. Uutisia hiljattain perustetuista progehyllyistä on kuulunut ainakin Kuopion ja Tampereen pääkirjastoista.

Turun pääkirjastossa progeluokan esilletuonti aloitettiin kesällä 2016. Ensimmäiset CD-levyt luetteloitiin uuteen luokkaan ennen juhannusta. Kirjallisuus, LP-levyt, nuotit ja muut aineistot tulevat käsittelyyn hieman myöhemmin.

Näkyvää tulosta on syntynyt nopeasti. Asiakaspalvelun kannalta olennaiset muutokset tietueiden kuvailuun ja tilojen opastukseen käynnistyivät viivyttelemättä. Heinäkuussa uudella paikalla on esillä joitakin satoja CD-levyjä. Ero vanhan ja uuden järjestyksen välillä tuntuu.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressiivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Luokituksen tarkentuminen on tervetullutta. Aineistojen keskellä navigointia tulee viedä mahdollisimman loogisesti eteenpäin, yhtä lailla verkossa kuin kirjastossakin. Asiakaspalvelua ja musiikkikokonaisuuksien hahmottamista helpottavaa kehittämistä tehdään kirjastoissa myös ilman uusien luokkien apua. Musiikkikirjastoissa on ollut jo vuosia käytössä erilaisia ryhmittelyjä, jotka toimivat genren mukaisena houkuttimena. Virikkeellisyys ulottuu hyllyjärjestyksen rinnalla myös verkkokirjastoihin.

Muutamat pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastot käyttävät kirjastoluokan perään asettuvaa tunnusta PROGE. Mielikuva kirjaston ”progeosastosta” syntyy jo verkossa.

Turussa aloitettiin populaari- ja taidemusiikin esillepanon muokkaus jo kauan ennen progressiivisen rockin omaa lokeroa. Suurten ryhmien CD-kokoelmista on vuosien varrella kehkeytynyt massiivisia kokonaisuuksia, joita on ollut hankala hahmottaa. Niin sanotuista ”aiheryhmistä”, ohjataan nyt kohti helpommin omaksuttavia sisältökokonaisuuksia.

Turussa pohdinnassa ollut säveltäjälähtöisyys hahmottui Sibelius-hyllyksi vuonna 2011. Heinäkuussa 2016 säveltäjähyllyjä on jo 16. Yksi merkittävä taidemusiikin luokituksen kömpelyys jäi sivummalle kun elokuvien soundtrackit (78.355) ohjattiin kirjastojärjestelmän sisällä uuteen sijaintiin elokuvamusiikiksi eikä enää taidemusiikkiin. Näin sekä score- että rocksoundtrackit sijaitsevat oivallisen kattotermin alla, vaikka luokitus säilyy ennallaan. Samaa ajatusta toteutetaan bluesin ja jazzin kanssa, myöhemmin myös muissa musiikkigenreissä.

VaskiFinnan haku etsiytyy uuden ryhmittelyn ansiosta suoraan genreen. Kattotermit jäävät taakse kun Pink Floydin albumin sijaintina näkyy Progressiivinen rock. Aiempi sijaintipaikka ja aiheryhmä Populaarimusiikki tuntuu äkisti vanhalta.

Kehityksestä voivat hyötyä kaikki Vaski-seudun kirjastot. Yhden klikkauksen päässä oleva tarkempi kuvailu avaa sisältöä lisää.

VaskiPinkFloydAtomII 2016-07-21 kello 10.28.08

Entä miltä Turun Vanhan kirjastotalon progehylly näyttää? Heinäkuussa 2016 jo aika hyvältä. Voin kuvitella asiakkaan kokemasta ehkä osan kun Kansas, Pink Floyd, Porcupine Tree, Transatlantic, Yes ja monet muut ikään kuin voimaantuvat toisistaan.

Työ progen parissa jatkuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Uuden hyllyn perustaminen on lisännyt hankintaehdotuksia. Kun kokonaisuus on helpompi mieltää ja kokea, niin puutteetkin tulevat esiin aiempaa selkeämmin. Levyjen väliin sopii hyvin myös muutama kirjavinkki.

Progehyllyä ja kirjaopaste Turun musiikkikirjastossa 2016.

Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari

 

 

Mukaan Musiikin ytimeen – upoke valmis verkkokirjastoihin, blogeihin ja kirjastojen kotisivuille

Kirjastosi musiikkitapahtumat ja uutiset valtakunnalliseen levitykseen

Musiikkikirjastot.fi:n etusivulta tuttu upoke Musiikin ytimessä on saatu kirjastolevitykseen. Upoke toimii nyt sekä verkkokirjastoissa, kotisivuilla että blogialustoilla – myös https-sivuilla.

Upoke laajentaa kirjastosi verkkofoorumeiden tarjontaa kompaktisti. Yksi uusimmista esimerkeistä Musiikin ytimestä on huhtikuussa 2016 uudistetun VaskiFinnan musiikkisivu. Tämän lisäksi Musiikin ytimessä ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudun uusi HelMet Musiikki, Lahden konservatorion musiikkikirjasto ja Riihimäen kirjaston musiikkisivu.

Toimintaa esiin

Upokkeen tavoitteena on tuottaa helposti omaksuttava ajankohtaisruutu suomalaiseen musiikkikirjastomaailmaan, sen palveluihin ja toimintaan. Musiikin ytimessä saat kirjastosi asiakastiedotusta ja tapahtumavinkkejä esiin paikallisesti, seudullisesti ja maanlaajuisesti. Tiedotus on suunnattu kaikille asiakkaille: yhtä lailla kirjastosi vakiasiakkaan, kirjastokeikkaa suunnittelevan artistin kuin alasta kiinnostuneen ammattilaisen katsantokulmaan.

Enemmän kuin upoke

Musiikin ytimessä toimii upokkeen takana blogina. Upokekuvien nostouutiset jäävät blogipuolelle pysyvästi – osaksi laajaa arkistoa, jonka kaikki jutut asiasanoitetaan. Aiemmat artikkelit ja uutiset ovat löydettävissä koontisivun hakuruudun kautta. Koontisivu on helppo tapa palata uutisvirtaan. Samalla voi helposti seurata muiden kirjastojen tapahtumakehitystä. Hakuja voi tehdä esimerkiksi kirjaston, paikkakunnan tai aiheen mukaan.

Miten mukaan Musiikin ytimeen?

Upoketta ja blogia toimitetaan yhteistyössä musiikkikirjastojen kesken. Keskimäärin kymmenen ruudun laajuinen upoke tiedottaa siitä, mistä toimitukseen (pelttari@gmail.com) päin vinkkaat. Jos kirjastolla on valmis tapahtumajuliste, niin laita se postiin mukaan liitteeksi. Näin on tapahtumasi saa saman kuvituksen sekä kirjastosi ovelle että valtakunnalliseen flow’hun. Myös logot ja muu kuvitus ovat käyttökelpoisia liitteitä. Formaattina toimii parhaiten jpg.

Ota kirjastosi viestintä mukaan

Musiikkikirjastot.fi ylläpitää upoketta kaikkien kirjastojen hyödynnettäväksi. Kerro siis viestintäväylästä eteenpäin ja näytä kotikirjastosi viestintä- ja someammattilaisille Musiikin ydin. Näytä myös blogin koontisivulta miltä valtakunnallinen esillepääsy näyttää. Vaivalla tehdyt julisteet kannattaa jakaa eteenpäin. Ota toimituksen osoite pelttari@gmail.com mukaan tiedotusrinkiin.

Verkkoviestinnän monitahoisuus vie suuntaan, jossa paikallinen on saman tien seudullista, seudullinen valtakunnallista jne. Kun osallistut, niin paikallinen on myös on valtakunnallista – ja ringissä on mukana sinunkin kirjastosi asiakas.

Lisätietoja ja materiaalia:
Musiikin ytimessä koontisivu ja upoke
Musiikkikirjastot.fi
Materiaalipankki

Tuomas Pelttari
pelttari@gmail.com

muki_logo_pysty

 

Prince Rogers Nelsonin (1958–2016) kosketus

Yksi populaarimusiikin suurimmista on kuollut. Huhtikuun 21. päivä menehtyneen Princen jättämä tyhjiö vavahdutti musiikin ystäviä ympäri maailmaa. Muusikko Prince Rogers Nelson (1958–2016) nousi supertähdeksi albumilla Purple Rain. Kesällä 1984 julkaistu Prince And The Revolutionin levytys piti Yhdysvaltojen albumilistan ykkössijaa hallussaan lähes kuusi kuukautta.

Olin herkässä iässä kun Purple Rain aloitti vastustamattoman vyörynsä listojen kärkeen. Kesäkuumassa autossa ensi kertaa kuultu single When Doves Cry vei saman tien mukanaan. Princen täysin poikkeuksellinen klangi valtasi vaivatta kaikki solut. Nerokas biisi, joka vakuutti. Sydän hypähti monesti myös albumin kanssa. Let’s Go Crazy? Siis mitä tämä on? Aloitusraidan kiihkeä laulu kuulosti kuin riivatulta, automaattisesti kielletyltä. Tänään seremonian alku tuo kyyneleet silmiin.

Dearly beloved
We are gathered here today
2 get through this thing called life

Electric word life
It means forever and that’s a mighty long time
But I’m here 2 tell u
There’s something else
The afterworld

A world of never ending happiness
U can always see the sun, day or night

So when u call up that shrink in Beverly Hills
U know the one – Dr Everything’ll Be Alright
Instead of asking him how much of your time is left
Ask him how much of your mind, baby

’Cuz in this life
Things are much harder than in the afterworld
In this life
You’re on your own.

Albumitasolla Prince And The Revolution oli uuden luovuuden harjalla. Multi-instrumentalistin johtama kuudes studioalbumi Purple Rain Soundtrack pursusi halua olla paras. Ensi kertaa Prince oli myös luonut musiikilleen helposti lähestyttävän taustan. Ehkä elokuva oli juuri sitä, mitä Princen ura eniten tarvitsi. Leffa tarjosi portin Princen elämään, ei niin helppoon selviytymistarinaan. Fiktiota, johon oli kylvetty koskettavan tositarinan siemen, ehkä useitakin.

Levyn edetessä juonellisuuden pelastava voima toimii ällistyttävän hyvin. Viitekehystä vasten on helpompi ottaa vastaan esimerkiksi popimmat palat Take Me With You ja I Would Die For You. Elokuvallisen vahvuuden vuoksi kaikki yhdeksän biisiä kuuluvat yhteen ilman elokuvaakin. Toimivan soundtrackin kenties tärkein piirre.

Prince sukelsi orgastisempaan toteutukseen tosissaan. Let’s Go Crazyn paholaismainen kitarointi, Take Me With Youn viettely, valitsemisen vaikeus/jätetyn kohtalo raidalla The Beautiful Ones, häkellyttävän estoton Darling Nikki. Nimiraita Purple Rain lienee universumin kauneimpia sävellyksiä koskaan. Prince osoitti kykynsä kitaristina jo ensialbumista lähtien, mutta nyt kaikki tiesivät artistin nerokkuuden.

Princen levytysura alkoi poikkeuksellisesti. Warner Bros. otti suojiinsa nuoren artistin, joka tiesi mitä halusi. Jo ensimmäisestä albumista lähtien Princen sallittiin toteuttaa musiikkiaan omaehtoisesti. Häkellyttävän lahjakas ja työorientoitunut taiteilija tuotti, sovitti, sävelsi ja esitti musiikkinsa omin päin. 19 vuoden ikäisen Princen rohkea ensialbumi For You ei breikannut mainstreamiin, mutta raidat Soft And Wet ja I’m Yours tuovat esiin itsevarman musiikintekijän.

Näkemyksellisyys kasvoi nopeasti. Vuonna 1979 julkaistu kakkosalbumi Prince sisälsi pienet hitit I Wanna Be Your Lover ja Why You Wanna Treat Me So Bad? Musiikin suunta muuttui syksyllä 1980 ilmestyneellä albumilla Dirty Mind. Peittelemättömämpi seksuaalisuus näkyi myös levyn mustavalkoisessa kansikuvassa. Dirty Mind antoi viitteitä robotoidumman hengen sisäistämisestä. Minneapolis-soundiksikin kutsuttu perkussiivisen viettelevä eroottinen klangi kehittyi parissa kolmessa vuodessa tavaramerkiksi, josta pystyi tunnistamaan Princen hitit ensi sekunneista.

Controversy ja tupla-albumi 1999 toivat Princen hieman isommin esiin. Tuntui siltä, että populaarimusiikissa odotettiin uutta vaihdetta. 80-luvun alussa toteutuikin merkittävä muutos populaarimusiikin kulutuksessa. Ajan henki kulki Yhdysvaltojen ja maailmanlaajuisen musiikkibisneksen sisällä niin, että mustien ja valkoisten muusikoiden kesken syntyi uudenlaista tasa-arvoa. Michael Jackson, Lionel Richie sekä hieman myöhemmin Janet Jackson ja Whitney Houston nousivat Billboardin R&B-listan lisäksi myös mainstream-listan Billboard 200 kärkisijoille. Myös kuubalais-amerikkalainen Gloria Estefan nousi maailmantähdeksi. Eurooppalainen yleisö otti musiikin avosylin vastaan.

Samoihin aikoihin Prince Rogers Nelsonin musiikki muotoutui yhä vastustamattomammaksi. Prince And The Revolution tulisi vielä olemaan maailmankuulu. Matkaa supertähteyteen alusti syksyllä -83 julkaistu 1999 ja sen singlet. Erityisesti nimikappale ja Little Red Corvette loivat pohjaa vastaanottaa Princen karisma. Ja me olimme valmiita.

Lepää rauhassa, Prince.

Tuomas Pelttari

Aloittelija fuusion ääressä – sisältöjä kirjastosta ja ehkä verkostakin

Tottumattomalle hieman möhkälemäinen genre tuo jazz. Olen huomannut, että tätä Suurta Musiikin Aarreaittaa on hankala hahmottaa. Kenen musiikista edes aloittaisin? Kuin huomaamatta avukseni on saapunut fuusio. Joitain vuosia sitten heräsin kuuntelemaan tarkemmin kitaristi Allan Holdsworthin musiikkia. Bassotaiteilija Pekka Pohjolan laadukas diskografia oli osittain tuttu jo teini-ikäisestä, mutten nuorena vielä ymmärtänyt kuulemaani fuusiojazziksi.

Jazz ja fuusiomusiikki on iskenyt uudestaan ja aiempaa voimakkaammin. Sain onnekkaasti käsiini pari varhaista Pat Methenyn levytystä. Erityiseksi aarteeksi osoittautui As Falls Wichita, So Falls Wichita Falls vuodelta 1981. LP on kreditoitu yhteistyöksi kosketinsoittaja Lyle Maysin kanssa. Edelleen tuntuu siltä, että A-puolen yli 20 minuuttinen nimikappale on kuolematon. Yhtä suureksi aarteeksi näyttää kasvavan Offramp vuodelta 1982. Huippumuusikoista koostuva Pat Metheny Group on kait aina loistavassa vedossa.

Yritin etsiä netistä lisää musiikkia netistä levyjen rinnalle. Kitaristivelho Methenyn diskografiaa läpikäydessä huomasin, että artistin varhaisia levytyksiä on yllättävän vaikeaa löytää verkosta. Yhtenä syynä on ECM Recordsin pitäytyminen musiikin striimauspalveluiden ulottumattomissa. Esimerkiksi Spotify ja Apple Music eivät tarjoa Methenyn ECM-levytyksiä 1976–1984 lainkaan (tilanne 3/2016). Ehkä levy-yhtiön sielu ja tuottaja Manfred Eicher ei yksinkertaisesti luota striimaukseen.

Eteen sattui toinenkin hidaste. Discogs tarjosi albumin Bright Size Life rinnalla kätevää videolinkkiä, mutta musiikin sijaan sain tylyn vastauksen: – Tämä video sisältää kumppanin Kontor New Media Music sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi. Iso osa Pat Methenyn musiikista näyttää olevan kiven takana myös YouTubessa.

* * *

Onneksi musiikkikirjastoissa pidetään huolta jazzkokoelmista. Turun seudun Vaski-asiakkailla on varattavissa hyvä kokoelma Methenyä koko pitkän uran ajalta. Miten kirjastoista lainattava musiikki sitten menee lainaksi? Pääkaupunkiseudulta kuuluu valtamediasta poikkeava viesti: musiikin lainaus selkeässä kasvussa HelMet-musiikkivarastosta. Samaan aikaan uutisointi levy-yhtiöiden myyntivoiton kaventumisesta toistuu toistumistaan.

Kun Helsingin Sanomien artikkeli tuntuu selkeästi bisnesvetoiselta, HelMet-uutinen pohjaa lopulta hyvin dokumentoituun sisältöön. Lainauksen kasvu mitataan toki bisnekseenkin soveltuvin prosentein, mutta HelMet-musiikkivarastolla on mahdotonta tehdä bisnestä. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva musiikin tyyssija – jota kutsutaan myös nimellä Saundiholvi – on mitä riemastuttavin esimerkki siitä, että kirjaston tulee vastakin keskittyä sisältöihin, niiden löydettävyyteen ja saatavuuteen. Mikä parasta, HelMet-asiakkaat eivät joudu maksamaan varaamistaan varastoaarteista lainkaan varausmaksua. Hyvällä palvelulla on ansaittua kysyntää.

* * *

Entä miten sujuu vauhtiin päässeen fuusiodiggarin musiikinkulutus? Kirjaston asiakkaana olen enemmän kuin tyytyväinen. Edellä mainitun ECM Recordsin tuotantoa on Vaskin verkkokirjaston listauksen mukaan lukien yli 900 viitettä. Tähän tarjontaan eivät striimauspalveluiden tuottajat pysty.

Seuraavaksi pitää varata aikaa, käydä kirjastokokoelmien ääreen – ja laittaa levy soimaan.

Tuomas Pelttari

Lue lisää:
Mitä musiikkia Spotifyssa ei ole? Musiikkilistaukseen artikkelista Spotifysta puuttuvat levyt.