Yhdistynyt kuningaskunta – tai sitten ei? • Harharetkiä YouTubessa 21

Pekka Gronow
Populaarimusiikkia Yhdistyneestä kuningaskunnasta
Harharetkiä YouTubessa • Osa 21

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin 21. artikkelin aiheena on Yhdistyneen kuningaskunnan musiikki. Sarjan aiemmat osat 1–20 on linkattu artikkelin loppuun.

Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Yhdistynyt kuningaskunta – tai sitten ei?

Mikä on se maa, jota kuningatar Elisabet II pitkään hallitsi? Se ei ole Englanti, ei Britannia, vaan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, jossa on neljä osaa: Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Oman väen kesken tuttavallisesti Juukei (U.K., United Kingdom), mutta suomen kielessä lyhenne YK on valitettavasti varattu. Siksi joudumme käyttämään epätäsmällisiä ilmaisuja ja puhumaan esimerkiksi ”brittipopista”.

Mitä väliä tällä on? Ovathan nämä neljä osaa monin tavoin integroituneet toisiinsa. Kaikissa puhutaan pääkielenä englantia, emmekä edes tule ajatelleeksi, mistä kuningaskunnan osasta tunnettu kirjailija tai muusikko on kotoisin. Valtiovalta on tehnyt parhaansa yhtenäisyyden lujittamiseksi. Kruununperijä on aina Walesin prinssi, kuningattaren edesmennyt puoliso Philip oli Edinburghin herttua. Kuningattaren palveluksessa oli jopa skottilainen säkkipillin soittaja, jonka tehtävänä oli soittaa monarkin ikkunan alla 15 minuuttia joka aamu. (Ihan totta!)

Mutta juuri Edinburghissa majailee Skotlannin alueparlamentti, jota hallitsee Skotlannin kansallispuolue SNP. Puolueen tavoitteena on ero Englannista, ja hiljattain aluehallinnon pääministeri lupasi järjestää asiasta kansanäänestyksen, sanoo Lontoo mitä tahansa. Pohjois-Irlannissa nousi keväällä 2022 suurimmaksi puolueeksi Sinn Féin, joka haluaa yhdistää maakunnan Irlannin tasavaltaan. Wales tuskin koskaan eroaa Englannista, mutta sielläkin on kansallinen liike, joka ajaa englannin korvaamista kymrillä, vanhalla kelttiläisellä kielellä. 

Skotlanti

Skotlannin itsenäisyyshanke ei ole ihan tuulesta temmattu. Skotlanti oli vuoteen 1707 asti itsenäinen valtio, ja eurooppalaisen kirjallisuuden suuret nimet kirjoittivat romaaneja ja näytelmiä Skotlannin kuningattaresta Maria Stewartista. Skotlannilla on jopa valmiina oma kansallislaulu, Corries-yhtyeen 1960-luvulla levyttämä ’Flower of Scotland’. Folk-tulkintana se kuulostaa viattomalta kansanlaululta, mutta kun 65 000 skottia mylvii täyttä kurkkua jalkapallostadionilla, alkaa uskoa itsenäisyysliikkeen voimaan. Tässä on samaa henkeä kuin ’Porilaisten marssissa’: voi vainolaisen hurmehella peittää maan. Taustalla liehuvat Skotlannin liput. “Me voimme vielä nousta, ja tulla jälleen kansakunnaksi.”

Those days are past now
And in the past they must remain
But we can still rise now
And be the nation again

Amy Macdonald: Flower of Scotland

Robert Burns (1759–1796) oli Skotlannin Runeberg, jonka skotlannin murteella kirjoittamista lauluista on tullut osa englantilaisen kirjallisuuden suurta perinnettä. Burnsin lauluja ovat mm. ’Highland Mary’, ’The Birks of Aberfeldy’, ’My Love Is Like A Red, Red Rose’ ja ’The Banks o’Doon’. Jäähyväislaulu ’Auld Lang Syne’ on yksi maailman tunnetuimmista lauluista. Se kuuluu väistämättä englanninkieliseen uuteen vuoteen. Kun Yhdistyneen kuningaskunnan edustajat jättivät Brysselin lopullisesti vuonna 2020, Euroopan parlamentin jäsenet lauloivat spontaanisti tämän laulun. Kaikki maailman artistit Elvis Presleystä neljään tenoriin ovat esittäneet sitä; tässä on Rod Stewartin tulkinta Glasgow’ssa 2013. Jos Skotlanti joskus eroaa Yhdistyneestä kuningaskunnasta, kuulemme varmasti tämän melodian.

Rod Stewart: Auld Lang Syne

Skotlannista löytyy toki kaikenlaista musiikkia. Välttämättä ei tule ajatelleeksi, että Donovan, Nazareth, Average White Band tai Bay City Rollers eivät ole englantilaisia vaan skotlantilaisia. Skotlanti profiloituu kuitenkin erityisesti perinnemusiikin saralla. Edesmennyt äänilevytutkija William Dean-Myatt kokosi elämäntyönään Skotlannin kansallisdiskografian. Se löytyy netistä Skotlannin kansalliskirjaston sivuilta ja on saatavissa myös painettuna. Vaikka se käsittää vain ”savikiekkokauden” (n. 1900–1955), mukana on tuhansia levyjä. Säkkipillinsoittajat olivat äänilevyn alkuaikoina suosittuja, mutta skottilaiseen perinteeseen kuuluu paljon muutakin. James Scott Skinner (1843–1927), ”The Strathspey King” oli skottilaisen pelimannitradition tunnetuin edustaja ja ehti tehdä useita levyjä, jotka Dean-Myatt on tunnollisesti dokumentoinut. Skinnerin viulu on tallella, ja sitä voi ihailla YouTubessa.

Scott Skinner: The Cameron Highlanders

Pohjois-Irlanti

Jos kuningaskunta hajoaa, seuraava lähtijä on Pohjois-Irlanti. Se tulee olemaan vaikeampi prosessi. Kun Irlanti erosi kuningaskunnasta verisen itsenäisyystaistelun jälkeen 1921, saaren koillisosa jäi osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Rajanveto ei onnistunut: puolet asukkaista, tasavaltalaiset, olisi halunnut liittyä Irlantiin, mutta toinen puoli, unionistit eli lojalistit, halusivat kynsin hampain jäädä kuningaskuntaan. Kuilua syvensi uskonto: tasavaltalaiset olivat katolisia, lojalistit ääriprotestantteja. Riidat yltyivät 1970- ja 1980-luvulla katutaisteluiksi, joissa kuoli yli 3000 ihmistä.  ”Pitkänperjantain sopimus” rauhoitti tilanteen, mutta Brexit on nostanut vanhat riidat taas esiin. 

En yritä ottaa kantaa tilanteeseen enkä välttämättä edes ymmärrä sitä, mutta se heijastuu myös musiikissa. Otetaan vaikka balladi naisesta nimeltä Grace:

Erin Sands: Grace

Kaunis romanttinen balladi? Grace Gifford (1888–1955) oli yksi Irlannin itsenäisyysliikkeen vahvoista naisista. Hänet vihittiin vuonna 1916 Kilmainhamin vankilassa Joseph Plunkettin kanssa muutama tunti ennen sulhasen hirttämistä. Plunkett oli osallistunut Dublinin epäonnistuneeseen pääsiäiskapinaan. Laulu on elävää perinnettä, siitä löytyy YouTubesta kymmeniä versioita.

Oh Grace just hold me in your arms and let this moment linger
They’ll take me out at dawn and I will die
With all my love I place this wedding ring upon your finger
There won’t be time to share our love for we must say goodbye

Laulaja on tässä Erin Sands, jonka isoisä Bobby Sands oli yksi tasavaltalaisarmeijan IRA:n legendoista. Hän puolestaan kuoli vuonna 1981 nälkälakkoon Mazen vankilassa. Vankila-aikana hänet oli valittu omasta vaalipiiristään kansanedustajaksi Lontoon parlamenttiin, mutta hän ei voinut ottaa paikkaa vastaan.

Laulussa tiivistyy sata vuotta katkeruutta, ja se selittää osaltaan, miksi Pohjois-Irlannissa on vaikea sopia asioista. Tasavaltalaisten taistelulaulut ovat enimmäkseen Irlannin itsenäisyysliikkeen vanhoja lauluja. Niitä löytää googlaamalla ”IRA songs”, ”Irish rebel songs” tai ”Irish revolutionary songs”. Lojalisteilla on omat laulunsa, hakusana ”loyalist songs”. Laulujen aihepiiri ulottuu 1600-luvun uroteoista pilkkalauluun nälkälakossa olevasta Bobby Sandsista (”Bobby, tuon sinulle vankilaan mehevän juustohampurilaiset”). No Pope of Rome on kerännyt YouTubessa yli 700 000 kuulijaa. Yksi lojalistien artisteista on Lisa Williamson (”Lisa from Batallion”), jonka ohjelmistoon kuuluvat laulut ’Build My Gallows High’ ja ’Orangemen of Crossmaglen’. Crossmaglen on rajakaupunki, jossa osapuolet teurastivat toisiaan sissisodassa, jota nykyisin kutsutaan kohteliaasti nimellä ”Troubles”, ”hankala aika”. Oranssi on lojalistien väri, tasavaltalaiset ovat vihreitä. Jälkimmäiset toivotetaan tässä kauas paavin helmoihin:

The IRA in Crossmaglen who killed and maimed
the Protestants at home
And tried to spread their genocide
Will have to find their sanctuary in Rome

Lisa Williamson:

Wales

Pohjois-Irlannin jälkeen on hyvä siirtyä Walesiin, jossa modernin historian väkivaltaisin tapaus sattui, kun Walesin piispa kahlitsi itsensä BBC:n lähetysantenniin protestina kymrinkielisten ohjelmien puutteesta. Wales liitettiin Englantiin vuonna 1536, mutta yli puoli miljoonaa ihmistä puhuu yhä äidinkielenään kymriä, vanhaa kelttiläistä kieltä. Kieli oli jo jäämässä koululaitoksessa ja joukkoviestinnässä englannin jalkoihin, mutta vuonna 1966 Walesin kansanpuolue Plaid Cymru sai ensimmäisen paikkansa Lontoon parlamenttiin. Kymrin kielen renessanssi käynnistyi. Puolue ajaa periaatteessa myös Walesin itsenäisyyttä, mutta se ei näytä ottavan eroajatusta yhtä tosissaan kuin veljet Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa.

Kymrinkielisellä populaarimusiikilla oli kielitaistelussa merkittävä osuus. 1970-luvulla yleisradioyhtiö BBC käynnisti protestien jälkeen uusia kymrinkielisiä radio- ja televisiokanavia. Ne tarvitsivat kymrinkielistä musiikkia, mikä rohkaisi artisteja ja synnytti uusia levy-yhtiöitä. Liikkeen kärjessä oli Sain Recordiau, jonka perustivat folk-laulajat Huw Jones ja Davydd Iwan, josta tuli myöhemmin Plaid Cymrun puheenjohtaja. Tässä näytteeksi levy-yhtiön ensimmäinen menestys, pilkkalaulu Walesin prinssistä Charlesista, joka ei tunne Walesin kieltä tai kulttuuria.

Dafydd Iwan: Carlo

Walesilaiset eivät juuri mainosta populaarimusiikkiaan ulkopuolisille. Jos siihen haluaa tutustua, pitää tuntea ainakin joitakin artisteja tai muutama sana kymriä (kiitos, google translate). Perusteos aiheesta on Sarah Hillin (englanninkielinen) katsaus Walesin populaarimusiikkiin, joka löytyy kirjastosta. Aiheesta on myös hyvä englanninkielinen artikkeli wikipediassa.

Kymrinkielisen wikipedian, anteeksi wicipedian artikkeli Pop cymraeg on avuksi, jos etsii hakusanoja. Sain-yhtiön mittava tuotanto on vapaasti kuultavissa verkossa, siististi aakkosjärjestyksessä artistin mukaan. Kun pääsee kielimuurin yli, musiikkia alkaa löytyä. YouTubessa voi myös kokeilla hakua cerddoriaeth boblogaidd cymraeg, kymriläinen populaarimusiikki. En pilaa keneltäkään löytämisen iloa vaan hyppään lopuksi ensimmäiseen kymrinkieliseen levyyn, joka on kerännyt yli miljoona soittokertaa: Alffa-yhtyeen ’Gwenwyn’.

Pekka Gronow

** **

Verkkolähteitä

Wikimedia Commons | Audio Files by Sain Records
Scottish Vernacular Discography | kotisivu
Live Music Exchange Paul Carr, 2020 | The Welsh Music Industry In A Post Covid World – A Report For The Culture, Welsh Language And Communications Committee
SCRIBD Paul Carr, 2021 | Investigating The Live Music Industry Within Wales – A Critical Analysis

Lue lisää skottlaisesta musiikista • Read more about Scottish Music
Finna.fi

A Scottish Vernacular Discography 1888–1960 Bill Dean-Myatt, 624 pages | City of London Phonograph & Gramophone Society 2013
The Democratic Muse – Folk Music Revival In Scotland Ailie Munro, 248 pages | Scottish Cultura 1994
The Great Scots Musicography – The Complete Guide To Scotland’s Music Makers Martin C. Strong & illustrator Stuart Murray, 437 pages | Mercat Press 2002
Scotland’s Music – A History of The Traditional And Classical Music of Scotland From Earliest Times To The Present Day John Purser, 311 pages | Mainstream Publishing 1992

Lue lisää säkkipillistä • Read more about bagpipe
Finna.fi

The Book Of The Bagpipe Hugh Cheape, 77 pages | Appletree Press 1999
The Highland Bagpipe And Its Music Roderick D. Cannon, 203 pages | John Donald 1988 & 2002

Lue lisää walesilaisesta musiikista • Read more about Welsh music
Finna.fi

Blerwytirhwng? The Place of Welsh Pop Music [Ashgate Popular And Folk Music Series] Sarah Hill, 236 pages | Ashgate 2007

Lue lisää pohjois-irlantilaisesta musiikista • Read more about music from Northern Irland
Finna.fi

Music, Emotion And Identity In Ulster Marching Bands – Flutes, Drums, Loyal Sons Gordon Ramsey, 334 pages | P. Lang 2011

Lue lisää rockista • Read more about rock music
Finna.fi

Blue Suede Brogans – Scenes From The Secret Life of Scottish Rock Music Jim Wilkie, 194 pages | Mainstream 1991
The Dark History of The Bay City Rollers – When The Screaming Stops Simon Spence, 568 pages | Omnibus 2016
A Sense of Wonder – Van Morrison’s Ireland David Burke, 269 pages | Jawbone 2013

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 15.9.2022. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua jakadota ilman varoitusta. Kiitoksetkarttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Pekka Gronow katsoo Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Kollaasi: Tuomas Pelttari
Pekka Gronow katsoo Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Argentiina
Dagestan
Espanja
Euroviisut
Georgia
Havaiji
Komorit
Lauluja koronaa vastaan
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-GuineaQuébec
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Ranska
Ruotsi
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

Musiikkikirjastot.fi