Teksti ja kysymykset Jaska Järvilehto • Vastaukset Henrik Summanen

Intervalli
1/2022 • 2/2022
www.intervalli.fi

Syksyllä 2021 julkaistiin Ruotsissa Henrik Summasen kirja Kulturarvets digitalisering (Vulkan, ISBN 978-9189-34516-4). Kirjan esittelytekstin poleeminen aloitusvirke kiinnitti oitis huomioni: ”Miksi Spotify onnistuu saattamaan miljoonittain kappaleita ja musiikkialbumeita helposti saataville internetissä samaan aikaan kun me arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa emme ole lähelläkään samaa digitaalisten aineistojen äärelle pääsyä, vaikka olemme panostaneet siihen vuosittain kymmeniä miljoonia euroja?” ¹

Summanen työskentelee koordinaattorina meikäläistä Museovirastoa vastaavan Ruotsin Riksantikvarieämbetetin organisoimassa Digisam-yhteistyössä. Kirjassa esitetyt huomiot ja kehitysehdotukset ovat korostetusti Summasen yksityisajattelua, eikä kirjaa olekaan julkaistu minkään organisaation julkaisusarjassa. Summasen lähestymistapa aiheeseen on virkistävän suorasukainen ja kirjasta puuttuu tyystin juhlapuheiden ja hankesuunnitelmien höttöinen liturgia.

Kathleen DeLaurenti (Peabody Institute, Johns Hopkins University) ja Henrik Summanen Prahassa IAML 2022 -kongressin puheenvuorojensa jälkeisissä tunnelmissa. Kuva: Jaska Järvilehto

Kirjan keskeinen teesi on, että kirjastojen, arkistojen ja museoiden on itse otettava aktiivinen suunnannäyttäjän rooli omien alojensa digitalisaatiokehityksessä, mitä pikemmin sen parempi. Pelkkä digitointi eli analogisten aineistojen digitaalisessa muodossa saataville saattaminen ei riitä. Digitaalisessa ympäristössä menestyksekkäästi toimiminen edellyttää kulttuuriperintöorganisaatioiden digitaalista transformaatiota eli rakenteiden ja toimintatapojen kokonaisvaltaista uudistamista. Analogisten aineistojen myötä kehittyneitä toimintamalleja ei voi soveltaa digitaalisessa maailmassa.

Kirja antaa paitsi kiinnostavan näkökulman naapurimaamme kulttuuriperintöorganisaatioiden nykytolaan, myös ajattelemisen aihetta siihen, miten digitalisaatioasioita Suomessa on edistetty ja edistetään. Henrik Summanen vastasi sähköpostitse kysymyksiini kirjan tiimoilta.

Kertoisitko mitä kaikkea Digisam-koordinaattorin työhön sisältyy ja millaisten asioiden parissa työskentelet juuri nyt?

– Normaali työpäiväni koostuu luennoimisesta, raporttien lukemisesta ja hanke-ehdotuksiin vastaamisesta. Osallistun myös paljon it-arkkitehtuuria, digitaalista transformaatiota, perinteitä ja organisaatiokulttuuria käsitteleviin kokouksiin, joissa roolini on toimia välittäjänä päätöksentekijöiden ja operatiivisen tason välillä.

– Kulttuuriperinnön digitointia ollaan parhaillaan uudelleenorganisoimassa Ruotsissa. Riksantikvarieämbetet tulee jatkossa ottamaan enemmän vastuuta museoiden digitaalisesta transformaatiosta, samaan tapaan kuin nyt Kungliga biblioteket toimii yhteistyössä paikallisten kirjastojen ja Riksarkivet alueellisten ja paikallisten arkistojen kanssa. Tuleva koordinoinnin malli ei ole vielä aivan täysin selvillä, mutta tarkoitus on tehdä kulttuuriperintöorganisaatioille selkeämmäksi kehityksen suunta ja tulevaisuuden toimintatavat. Tähän liittyen laadin parhaillaan ruotsalaisen kulttuuriperinnön digitoinnin kansallista strategiaa ja vedän rakennusten ja monumenttien 3D-digitoinnin pilottihanketta.

Kirjassasi Kulturarvets digitalisering kuvaat millä tavoin ruotsalaiset kirjastot, arkistot ja museot ovat tähän mennessä ottaneet haltuun digitaalista toimintaympäristöä. Miksi tämä kirja oli tarpeen kirjoittaa juuri nyt?

– Kulttuuriperinnöllä on mielestäni iso ja tärkeä rooli demokraattisten yhteiskuntien kehityksessä. Emme kuitenkaan ole onnistuneet saamaan aikaan näkyvää vaikutusta muuttuvasssa maailmassa. Olemme noudattaneet rutiineja ja toimintatapoja, jotka ovat kehittyneet perinteisessä maailmassa, jossa ei ollut internetiä eikä digitaalista transformaatiota. Yli kymmenen vuotta digitointihankkeita koordinoituani totesin, että niillä ei ole ollut juuri mitään vaikusta kulttuuriperintöorganisaatioiden toimintatapoihin. Kirjoitin kirjan, koska mielestäni asiaa oli tarkasteltava syvemmin ja pureuduttava siihen, miksi digitointia ylipäänsä tehdään.

– Meidän pitää olla käyttäjiemme kanssa samalla aaltopituudella. Muuten menetämme käyttäjämme jollekin sellaiselle taholle, joka hallitsee tämän vuorovaikutuksen meitä paremmin, eikä organisaatioillamme tai kokoelmillamme ole enää mitään virkaa. Mielestäni tämä on erittäin riskialtis kehityskulku. Kulttuuriperintöorganisaatioidemme on muututtava heti ja tästä kirjassani kirjoitan.

Kirjoitat kirjassa, että kirjastojen, arkistojen ja museoiden pitäisi ottaa aktiivisempi rooli tulevaisuudessa käytettävien tietomallien ja tietojärjestelmien kehittämisessä. Miksi tämä on mielestäsi tärkeää?

– Digitaalisessa yhteiskunnassa työmme tulee muuttumaan fyysisten kokoelmien hallinnasta kokoelmia kuvailevan tiedon hallinnaksi. Työmme muuttuu tavallaan virtuaaliseksi ja kehitys on samansuuntainen kuin mitä yritysmaailmassa parhaillaan nähdään. Tietomallit ja tietojärjestelmät ovat osa sitä puhetta ja keskustelua, jolla tätä muutosta tehdään. Jos me arkistolaiset, arkeologit, historioitsijat ja kirjastolaiset emme ota aktiivisesti osaa tähän keskusteluun, päädymme lopulta käyttämään kokoelmiemme hallintaan yleisluontoisia järjestelmiä, jotka on kehitetty koodareiden, it-arkkitehtien ja taloushallinnon tarpeisiin. Nämä järjestelmät ovat kyllä teknisen henkilökunnan kannalta helposti ylläpidettäviä, mutta asiantuntijoiden on niitä vaikea käyttää, koska ne eivät sovellu tarpeisiimme. Meidän täytyy ottaa oma datamme haltuumme ja meidän täytyy ymmärtää, että tässä ei ole kyse teknologiasta tai tietotekniikasta, vaan organisaatioidemme tulevaisuudesta ja niiden toimintaa koskevasta päätösvallasta.

Mitä kirjastot, arkistot ja museot voivat oppia menneisyydestään tulevaisuuden suunnitelmia tehdessään?

– Mielestäni helpointa olisi olla aktiivisempi käyttäjäkokemuksen suhteen. Miten helppoa hallinnoimamme informaation löytäminen on? Voisiko sen toteuttaa paremmin käyttäjiemme näkökulmasta? Olen linkitetyn avoimen datan puolestapuhuja ja meidän on ymmärrettävä, että internet on digitaalisen transformaation vipuvarsi. Datamme on käytettävissä internetissä, kun se on linkitetty johonkin muuhun dataan, joka on yleensä jonkin toisen organisaation tuottamaa. Meidän on julkaistava datamme internetissä linkitettävässä ja pysyvässä muodossa ja meidän on ymmärrettävä, että jos emme tee tätä, toistamme samat vanhat virheet uudestaan ja uudestaan. Eikä se ole hyvä juttu meille tai käyttäjillemme, mutta hyvin kallista se on.

Mitä kehityskulkuja näet liittyen siihen, miten kirjastojen, arkistojen ja museoiden on mahdollista toimia digitaalisessa ympäristössä? Onko näkyvissä enemmän uhkia vai mahdollisuuksia?

– Tällä hetkellä iso juttu näyttää olevan digitaalisen transformaation ymmärtäminen strategisella tasolla. Meneillään on paljon hankkeita, joissa keskitytään kohentamaan päättäjien asiantuntemusta, jotta he pystyvät johtamaan digitaalista transformaatiota kunnolla. Uskon myös, että yhä enemmän ymmärretään se, että muistiorganisaatioiden jakautuminen arkistoihin, kirjastoihin ja museoihin ei ole mielekästä digitaalisessa maailmassa. Digitaalisen objektin pitää olla käyttäjän käsiteltävissä ja löydettävissä samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä dokumentti, museoesine tai kirja. Meidän täytyy tehdä enemmän yhteistyötä, jotta käyttäjät voivat meitä hyödyntää.

– Näen mahdollisuutena sen, että kulttuuriperintöorganisaatioiden aineistoille on paljon kysyntää käyttäjien taholta eikä aineistojen käytön lisensointi ole kovin iso ongelma. Uhka puolestaan on se, että jos olemme liian hitaita digitaalisen transformaation kanssa, ottaa joku muu paikkamme internetissä. Tämä on jo nähty Google Booksin kaltaisten projektien ja Wikipedian kaltaisten yhteisöjen kohdalla.

– Meidän on siirryttävä pois pelkääjän paikalta ja otettava ohjat käsiimme.

¹ ”Varför lyckas Spotify tillgängliggöra miljontals låtar och musikalbum i ett användbart format på internet – samtidigt som vi inom arkiv, bibliotek och museer inte är i närheten av samma digitala tillgänglighet – trots att vi årligen satsat hundratals miljoner?”

Digi, digi, digi…

Digitoinnin, digitalisaation ja digitaalisen transformaation käsitteiden erot ja keskinäiset suhteet musiikkijulkaisemisen kontekstissa käyvät selväksi Teemu Pölkin laatimasta havainnollistavasta taulukosta, joka on alun perin julkaistu Jyväskylän ammattikorkeakoulun Turbinaattori-blogin artikkelin Digitaalisuus ilman muutosta on turhaa yhteydessä.

Digitointi Tuotteen tai palvelun muuntaminen analogisesta tai fyysisestä digitaaliseksi Vinyyli → CD-levy

Digitalisaatio Digitoidun tuotteen avulla uusien tuotteiden tai palveluiden innovoiminen CD-levy → Digitaalinen musiikkikauppa

Digitaalinen transformaatio Digitalisoidun tuotteen tai palvelun uudelleenajattelu ja järjestely kokonaan uudeksi konseptiksi Digitaalinen musiikkikauppa → Streamauspalvelu