Populaarimusiikkia Ranskasta • Harharetkiä YouTubessa 9

Pekka Gronow
Harharetkiä YouTubessa
Osa 9 • Ranska

Ranska.

Tervetuloa Pekka Gronowin kirjoitussarjan Harharetkiä YouTubessa pariin. Blogissa Musiikki kuuluu kaikille käsitellään musiikkiaiheita ympäri maailmaa, vuorotellen Euroopasta ja kauempaa. Gronowin yhdeksännen artikkelin aiheena on Ranska.

YouTuben rinnalla Gronow käyttää musiikin tiedonhakuun kirjastojen, kustantajien ja erilaisten verkkomusiikkitoimijoiden hakukoneita. Aiheeseen liittyviä lähteitä ja täsmälöytöjä on listattu artikkelin loppuun. Suomalaisten kirjastojen valikoimia on linkitetään Finna.fi-palveluun.

Lisää Harharetkiä YouTubessa
Dagestan
Espanja
Havaiji
Komorit
Luxemburg
Myanmar
Norja
Papua-Uusi-Guinea
Québec
Saksa
Suriname
Tšekki
Venäjä

M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow.
M.A. Numminen (vas.), Unto Mononen ja Pekka Gronow vuonna 1968. Kuva: Pekka Gronow

Pekka Gronow
Ranska

Kaikista maailman maista Ranska on parhaiten pystynyt pitämään puoliaan angloamerikkalaisen musiikin invaasiota vastaan. Suomessakin on levytetty lukemattomia ranskalaisia lauluja, ja välillä tuntuu kuin joka toinen suomalainen naisnäyttelijä olisi tulkinnut Édith Piafia. Piaf kuuluu Elviksen, Beatlesien ja Sinatran kanssa siihen populaarimusiikin kuolemattomien joukkoon, joka jokaisen itseään kunnioittavan taiteilijan on tunnettava. Juuri hiljan bongasin YouTubesta Lady Gagan tulkitsemassa Piafin kuolematonta laulua ’La vie en rose’.

Édith Piaf (1915–63) tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ranskalaisesta chansonista. Nopea haku pääkaupunkiseudun kirjastoista löytää 183 kirjaa, levyä, nuottikokoelmaa ja videota. Lähikirjastostani löytyvä Piaf-elämäkerta Jumalani, kuinka olen elänyt on jo kahdeksas painos, mikä todistaa, että laulajalta löytyy Suomessa ihailijoita sukupolvesta toiseen. 

Jos haluaa tietää kaiken Piafista, on tietysti parasta hakeutua Pariisiin, Ranskan kansalliskirjastoon. Bibliothèque Nationale käynnisti muutama vuosi sitten jättiläisprojektin, jossa kaikki ranskalaiset levyt vuoteen 1963 saakka digitoitiin. Jos hakee kirjaston luettelosta netistä vaikkapa Piafin laulua ’La vie en rose’, saa tulokseksi dokumentin, johon liittyy 30 sekuntia pitkä ääninäyte. Lisäksi dokumentissa on linkki verkkopalveluun, jossa kappaleen voi kuunnella. 

BnF Gallica

Édith Piaf:  La vie en rose.

Chanson sinänsä on vaikeasti määriteltävä käsite. Vaikka sana tarkoittaa sanakirjan mukaan ”laulua”, kaikki ranskankieliset laulut eivät edusta chansonia. Esa Tölkki, joka on kirjoittanut erinomaisen oppaan chansonista, määrittelee sen ”kevyt, koominen, satiirinen tai kaksimielinen laulu, jonka juuret juontavat keskiaikaiseen Pariisiin”. Tähän voisi vielä lisätä, että monet chansonien esittäjät myös itse kirjoittivat laulunsa – he olivat ”singer-songwritereitä” ennen kuin termi tuli muotiin. Vuonna 1984 ilmestyneessä teoksessa Ranskalainen chanson on esitelty kriittisesti toista sataa laulajaa, keskeisiä levytyksiä ja alan kirjallisuutta. 1980-luvulla ranskalaisten levyjen saanti Suomesta oli hankalaa, mutta nykyisin lähes kaikkiin kirjassa esittelyihin laulajiin voi tutustua verkossa.

Tölkin mukaan chansonin ”kolme suurta” ovat Georges Brassens, Jacques Brel ja Léo Férre. Kaikilta löytyy suomennettuja lauluja, ja iskelmän tuntijat voivat muistella, mitkä Brassensin ja Férren laulut on levytetty suomeksi (Vihje: esittäjien joukossa on Olavi Virta). Suomesta katsottuna Brel on kuitenkin ylivoimainen: fono.fi -tietokannasta löytyy suomen kielellä 143 äänitystä. Esittäjät ulottuvat Eino Grönistä Hectoriin ja Susanna Haavistosta Martti Suosaloon.

Sama koskee muita kieliä: englannin kielellä Brelin laulujen tulkitsijoiden lista on ainakin metrin pituinen ja siitä löytyvät mm David Bowie, Joan Baez, Ray Charles, Tom Jones, Barbra Streisand ja Nirvana. Brelin lauluista on tehty off-Broadway-musikaali ja kokoillan elokuva Jacques Brel is alive and well in Paris, löytyy YouTubesta.

Tärkeintä on tietysti tutustua Breliin itseensä, mieluiten videoilta. Hänen aktiiviuransa kesti vain viisitoista vuotta, mutta hän oli legenda jo eläessään. Paul Gauguinin tavoin hän vietti viimeiset vuotensa kaukaisella Tyynen meren saarella. Kun näkee Brelin raivokkaan tulkinnan laulusta ’Amsterdam’, ymmärtää miksi äänilevyt eivät riitä selittämään Brelin taikaa.

Video löytyy INA:n, Ranskan kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkistosta. Hakusana ”chanson” löytää hienon valikoiman eri laulajien tulkintoja. Tölkin chanson-oppaassa riittää pitkäksi aikaa puuhaa harrastajalle, joka ei aikaisemmin ole tutustunut chansoniin. Hän on lisäksi julkaissut 1980-luvulla useita oppaita tunnettujen laulajien elämästä ja tuotannosta. Internetin ansiosta aineistoon tutustuminen on nykyisin helppoa.

Chanson ei tietenkään ole samaa kuin ranskalainen populaarimusiikki: siinä on paljon muitakin virtauksia. Ranska oli jo 1930-luvulla edelläkävijä, kun ryhmä jazziin innostuneita nuoria perusti Hot Club de France -nimisen järjestön. Siitä kasvoi mahtava organisaatio, joka järjesti konsertteja, julkaisi Jazz Hot -nimistä lehteä sekä pyöritti maailman ensimmäistä jazziin erikoistunutta levymerkkiä Swing. Hot Clubin suojissa varttui myös Quintette du Hot Club de France, kitaravirtuoosi Django Reinhardtin johtama yhtye, monien mielestä ensimmäinen eurooppalainen jazzkokoonpano, joka pystyi kilpailemaan tasaväkisesti amerikkalaisten kanssa.

Django kuoli jo vuonna 1953, eikä hänestä näytä löytyvät edustavaa filmimateriaalia ainakaan YouTubesta (levyjä sitäkin enemmän). Ranskassa järjestetään vuosittain hänen nimeään kantavaa festivaalia, ja jazzin vaikutus putkahtaa tuon tuostakin esiin ranskalaisessa populaarimusiikissa. Kun kuuntelee Zaz -nimisen laulajan parin vuoden takaista hittiä ’Je veux’, voisi hyvin kuvitella palaavansa takaisin 1930-luvun Pariisiin. 

Zaz: Je veux.

1980-luvun jälkeen ranskalaisessa populaarimusiikissa on tapahtunut paljon, eikä ainakaan suomen kielellä löydy teosta, joka antaisi siitä kokonaiskuvan. Englannin kielellä voi suositella Routledgen Global Popular Music -sarjaan kuuluvaa teosta Made in France, joka sisältää hyviä artikkeleita Ranskan musiikkiteollisuudesta, ranskalaisen populaarimusiikin historiasta ja eri virtauksista. Ranskalaiset ovat vuosien mittaan sulattaneet oman perimäänsä populaarimusiikin uudet kansainväliset virtaukset tangosta jazziin ja rockista rappiin. Rockista tuli Ranskassa yé-yé, ja metallimusiikkikin on saanut maassa monia ansiokkaita edustajia. Rap-musiikki on levinnyt kulovalkean tavoin.

Kun puhutaan Ranskan populaarimusiikista, ei myöskään saa unohtaa maan monia vanhoja ja uusia vähemmistöjä. Alan Stivell toi bretoninkielisen kansanmusiikin osaksi kansainvälistä kelttibuumia. Es Remess Sini laulaa rockia elsassiksi. Kun kirjailija Georges Simenon juhli vuonna 1931 ensimmäisen Maigret-kirjansa julkaisua, hän järjesti bileet Boule Blanche -nimisessä yökerhossa Pariisissa. Valintaa pidettiin uskallettuna, koska paikka oli martiniquelaisten kotiapulaisten suosiossa. Simenon ei kerro muistelmissaan, millaista musiikkia silloin soitettiin, mutta Orchestre de la Boule Blanche teki useita levyjä, jotka löytyvät netistäkin.

Sen jälkeen Antillien musiikin vaikutus Ranskassa on vain kasvanut, ja esimerkiksi guadeloupelaisista muusikoista koottu Kassav on tehnyt useita listahittejä. Ennen tämä musiikki oli ”biguine”, nykyisin ”zouk”. Uusia tulokkaita Ranskan musiikin kartalla ovat arabimuusikot, kuten algerialais-ranskalainen Rachid Taha (1958–2018). Hänen yhtyeensä Carte de Séjour (”Oleskelulupa”) jätti 1980-luvulla vahvan jäljen ranskalaiseen rockiin. Tahan esiintymisissä oli karismaa, joka tuo mieleen nuoren Mick Jaggerin, ja hänen videonsa ovat todella katsomisen arvoisia. ’Bleu de Marseille’ (1985) on Sveitsin ranskankielisen television RTS:n arkistosta.

Carte de Séjour: Bleu de Marseille.

Katsomisen arvoinen on myös Tahan Elvis-impersonaatio ’It’s Now Or Never’. Tämäkin tuli vastaan aivan sattumalta, se osoittaa jälleen, miten harharetkillä netissä voi tehdä löytöjä. Kirjastossa ja netissä ranskalaisen populaarimusiikin harrastajalle on jatkotutkimuksia varten aineistoa yllin kyllin. Ranskankielisen Wikipedian artikkeli Chanson française tarjoaa kielitaidottomallekin hyvän nimilistan.

Netistä löytyy myös monenlaisia listoja ”parhaista chansoneista”, esimerkiksi Top 100 des plus belles chansons françaises. Syvällisempiä opintoja varten on kuitenkin parasta siirtyä kirjastoon.

Pekka Gronow

Lue lisää Édith Piafista ja chansonista | Finna.fi

Piaf – Jumalani kuinka olen elänyt!  Simone Berteaut & kääntäjät Leena Jokinen & Heikki Kaskimies, 515 sivua | WSOY suomenkieliset painokset 1971–2007
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986

Lue lisää chansonista ja ranskalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Django – vallaton virtuoosi Noël Balen, 244 sivua | Aviador 2014

Toimituksen lämmin suositus Esa Tölkin teossarjalle Opas ulkomaalaiselle:

Ranskalainen chanson Esa Tölkki, 115 sivua | Kirjastopalvelu 1984
Charles Aznavour – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 31 sivua | Esa Tölkki 1988
Edith Piaf – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1986
Gilbert Bécaud – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 25 sivua | Esa Tölkki 1987
Jacques Brel – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 32 sivua | Esa Tölkki 1985
Jean Ferrat – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Michel Sardou – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 41 sivua | Esa Tölkki 1990
Tino Rossi – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 28 sivua | Esa Tölkki 1985
Yves Montand – opas ulkomaalaiselle Esa Tölkki, 34 sivua | Esa Tölkki 1987

Lue lisää ranskalaisesta populaarimusiikista • Read more about French popular music | Finna.fi

Made in France – studies in popular music Gérôme Guibert & Catherine Rudent, 271 pages | Routledge 2018
Black, blanc, beur – Rap Music And Hip-Hop Culture In The Francophone World Alain-Philippe Durand, 150 pages | Scarecrow Press 2005

Toimitukselta

Artikkelin YouTube-linkit tarkistettu 10.9.2021. Linkkien internet-osoitteet saattavat muuttua ja kadota ilman varoitusta. Kiitokset karttapallon lainaamisesta, Mikko Luukko.

Tuomas Pelttari

Gronow-Ranska-banneri.
Musiikkikirjastot.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.