Arkistojen hiljaisuuksista uusiin tulkintoihin – arkistonhoitaja, FT Outi Valon haastattelu • Intervalli 1/2022

Kysymykset Maaria Harviainen • Vastaukset Outi Valo

Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

Outi Valo. Kuva: Samuli Valo
Outi Valo. Kuva: Samuli Valo

Outi Valo väitteli Tampereen yliopistossa tämän vuoden maaliskuussa. Tampereen yliopiston sivuilla tutkimuksesta kerrotaan näin: ”Outi Valon musiikintutkimuksen oppiaineen väitöskirja tarkastelee kansanmusiikin tallentamiseen ja keräämiseen liittyviä ideologioita ja arvovalintoja 1900-luvun alusta 1970-luvulle saakka. Tutkimuksen kohteena on alan sotienjälkeisen auktoriteetin, tutkija ja tallentaja Erkki Ala-Könnin (1911–1996) toiminta. Tutkimus osoittaa, kuinka käsitykset kansasta ja kansanmusiikin keruutyön painopistealueet muuttuivat sotien jälkeisessä Suomessa.”1

Outi Valo työskentelee Kansanmusiikki-instituutissa vastaavana arkistonhoitajana. Haastattelin Outi Valoa sähköpostitse.

1Outi Valo:
Kansanmusiikin keruutyö rakensi kuvaa yhtenäisestä kansasta sotienjälkeisessä Suomessa

Miten löysit väitöstutkimuksen aiheen? Tuliko se vastaan arkistotyössäsi?

Kirjoitimme yhdessä Marko Ahon kanssa artikkelin Erkki Ala-Könnin keräämästä soitinkokoelmasta vuonna 2011. Soitinkokoelmaa hallinnoi Tampereen yliopisto, mutta se on deponoituna Kaustiselle ja sitä kautta kokoelma tuli tutuksi ja vaikutti kiinnostavalta tutkimusaiheelta. Tämän jälkeen Marko (silloisena Kansanmusiikki-instituutin johtajana) ehdotti, että Erkki Ala-Könnin keruutyössä voisi riittää enemmänkin tutkittavaa ja innostuin aiheesta lisää. Arkistotutkimus tuntui luontevalta lisältä arkistonhoitajan työhön.

Mitä mieltä olet musiikkiarkistojen tehtävästä? Puolustavatko arkistot paikkaansa, vaikka niiden kokoelmat voivat olla tavalla tai toisella vinoutuneita, kuten osoitat tutkimuksessasi?

Kyllä, arkistoille on ilman muuta tarvetta! Kokoelmien sisältöjä ja ”arkistojen hiljaisuuksia” voidaan tuoda esiin ja tulkita uudelleen: miksi tietyt asiat puuttuvat kokoelmista ja toisia asioita on painotettu huomattavan paljon. Juuri tämä luo tarvetta arkistotutkimukselle ja sitä kautta myös arkistokokoelmille! Omassa tutkimuksessani hyödynnän historiantutkija Pauli Kettusen kansallisen katseen käsitettä, joka kuvaa hyvin sitä, ettei Ala-Könni ollut suinkaan ainoa, joka painotti keruutyössään tiettyjä maantieteellisiä alueita tai tietynlaista ihannetta kansasta, vaan monet muutkin kerääjät toimivat samoin. Perinteentutkijoiden tapa määritellä kansaa ja kansanmusiikkia, sekä julkisuuteen vakiintuneet tavat määritellä kansaa ja kansanmusiikkia, ovat olleet kiinteästi sidoksissa kansakunnan rakentamisen pyrkimyksiin ja juuri tätä kansallinen katse käsitteenä tarkoittaa. Sotien jälkeen kansanmusiikin keruutyön painopiste siirtyi nopeasti Suur-Suomi-aatteesta talonpoikaisen idyllin vaalimiseen. Niinpä arkistokokoelmatkin voivat kertoa hyvin konkreettisesti siitä, millaisia kansankunnan luomisen ja rakentamisen pyrkimyksiä eri vuosikymmeninä oli.

ssa Riian IAML-kongressin yhteydessä 2017. Kuvassa vasemmalta Tiina Tolonen, Tuomas Pelttari, Outi Valo, Maaria Harviainen. Kuva: Tuomas Pelttari
Vierailulla Latvian Jāzeps Vītols -musiikkiakatemiassa Riian IAML-kongressin yhteydessä 2017. Kuvassa vasemmalta Tiina Tolonen, Tuomas Pelttari, Outi Valo, Maaria Harviainen. Kuva: Tuomas Pelttari

Arkistokokonaisuudet ovat valintoja. Miten siihen tulee suhtautua?

Tutkimuksen alkuvaiheilla ajattelin, että tilastollinen tutkimus arkistokokoelmista tarjoaisi tietoa kyseisen ajan musiikkikulttuurista, mutta kyllähän arkistot kertovat enemmän ”portinvartijoistaan”, eli siitä mitä kerääjät näkivät oman aikansa musiikkikulttuurissa keskeisiksi asioiksi. Itse esimerkiksi erottelin naiset ja miehet perinteen esittäjinä sukupuolen mukaan lajiteltuna, sillä halusin pohtia tarkemmin sitä, miten kansakunnan rakentaminen näyttäytyy Erkki Ala-Könnin keräämässä kokoelmassa. Tämän avulla pystyin hahmottamaan tarkemmin ihanteita, joissa naiset esittivät pääosin siveellisiä lauluja ja toimivat oman sukunsa (veljiensä ja isiensä) kappaleiden muistajina. Miehet taas esittivät 1950-luvulta alkaen tallenteille myös eroottista lauluperinnettä ja sävelsivät 1960-luvun lopulta lähtien omia kansanmusiikkikappaleitaan. Tämä ei kuitenkaan kerro todellisista eroista, vaan monet keruutyöhön annetut ohjeetkin olivat sukupuolittuneita ja miesten osuus oli kokoelmissa jokaisella vuosikymmenellä naisten osuutta suurempi. Vastaavasti myös etnisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansan asema ei ollut tasa-arvoinen ja tutkimuksessani pohdin myös sitä, miten sotienjälkeisessä Suomessa varsin yhdenmukaiseksi kuvattu kansa sai uusia tulkintoja 1960-luvun aikana. Ala-Könnin keruutyön monipuolistumiseen vaikuttivat erityisesti sosiologian oppiaineen mukanaan tuomat uudet virtaukset.

Miten näet musiikkiarkistojen tulevaisuuden?

Väitöstilaisuuteni lectiossa halusin nostaa esiin yksityisen arkistotoiminnan valtionavustuksiin kohdistuneet leikkauspaineet. Oma tutkimukseni toki tarkastelee asioita, jotka jäivät omana aikanaan arkistoinnin ulkopuolelle, mutta samalla se mielestäni perustelee myös sitä, miksi arkistoille myönnettävän rahoituksen tulisi olla mahdollisimman laaja-alaista. Tämä tietysti koskee arkistoja laajemminkin, ei vain musiikkiarkistoja. Mutta jos arkistoja hoitaisi vain yksi taho, tai jos uskoisimme nykypäivän dataistumisen jo tallentavan kaiken oleellisen, antaisi aineisto tulevaisuuden tutkijoille melko kapean kuvan ajasta, jossa nyt elämme. Niinpä juuri mahdollisimman laaja-alaisen arkistomateriaalin tallentaminen perustelee myös muistiorganisaatioiden tarvetta.

Outi Valon väitöskirja
Kansanmusiikin keruu ja kansallinen katse : Erkki Ala-Könnin tallennustyö toisen tasavallan Suomessa vuosina 1941–1974

Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba
Intervalli 1/2022. Kannen valokuva: Sanni Koskimies-Chiba

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.