Haastattelussa Heikki Poroila – kirja Frank Zappan sävellyksistä oli pitkä projekti

Uutuuskirja kertoo yli 800:sta Frank Zappan sävellyksestä

Frank Zappa – multi-instrumentalisti • [Levyhyllyt 1/2024]

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila on saanut valmiiksi toisen kirjansa Frank Zappasta. Frank Zappan sävellykset ilmestyy syyskuussa 2015. Teoksen julkaisee Suomen musiikkikirjastoyhdistys.

Musiikki kuuluu kaikille haastatteli Poroilaa uutuuskirjan tiimoilta.

Heikki Poroila Turun musiikkikirjastossa 2013. Kuva: Tuomas Pelttari.
Heikki Poroila

Mistä ajatus kirjaan Frank Zappan sävellykset syntyi?

– Ajatus syntyi vuosina, jolloin jouduin tarjoamaan eioota loppuunmyydyn kirjan Zappa äänitteillä kysyjille. En oikein jaksanut ruveta uudistamaan vanhaa, joten etsin asiaan uuden lähestymistavan. Olen kirjastonhoitajana tottunut taidemusiikkisäveltäjien tuotannosta koottuihin teosluetteloihin, joten rupesin miettimään, olisiko jotain samantyyppistä mahdollista tehdä Zappan kanssa. Aika pitkään löysin vahvoja perusteita olla rupeamatta koko hommaan, mutta sitten alkoi näyttää, että vaikka netti on pullollaan erilaisia Zappa-diskografioita ja muita listauksia, kunnianhimoisempaa yritystä sävellystuotannon listaamiseksi ei löytynyt. Päätin sitten tehdä sen itse.

Heikki Poroila: Frank Zappan sävellykset.

Millainen tavoite mielessäsi oli?

– Ensinnäkin halusin päivittää sen yleistiedon, joka meillä Zappan harrastajilla on ollut hänen tuotannostaan. Halusin toisin sanoen muistuttaa meitä siitä moninaisuudesta, mitä Zappa ehti saada aikaan. Toisaalta halusin tyydyttää omaa järjestyksenkaipuutani, jota Zappa-maailman sekasotkuiset nimitykset ovat aina pahasti häirinneet. Harva asia ärsyttää minua yhtä paljon kuin bootleggareiden antamat typerät nimet. Halusin siis jotain rotia maailmaan, jossa asia myös Zappan omilta jäljiltä näytti usein muulta kuin mitä se oikeasti oli. Se on toisaalta normaalia teosluettelon kokoajan työtä, oikoa väärinkäsityksiä, poimia esiin faktoja ja järjestää informaatio jollain käyttökelpoisella tavalla. Eihän tällainen työ koskaan valmistu, mutta jonkinlaisen välitasanteen uskon kuitenkin saaneeni kasaan.

Miten paljon aikaa kirjan tekeminen sinulta vei?

– Koko 2000-luvun olen asian kimpussa käytännössä ollut, mutta käytännön syistä on kokonaisuus täytynyt koota hyvin pienistä palasista. Erityisesti netin tiedonlähteiden lisääntyminen on pakottanut jatkuvasti uusiin löytöretkiin, joiden takia itse luettelo on mennyt uusiksi lukuisia kertoa. Tunteja ei voi laskea, mutta sen uskallan sanoa, ettei tällaisten luetteloiden vaatima työmäärä koskaan näy lopputuloksesta. Ongelmana on aina se, että asioiden tarkistamiseen ja lisäinformaation etsimiseen voi kuluttaa rajattomasti aikaa. Kun keväällä jäin ensin eläkelomille ja sitten oikeastikin eläkkeelle, päätin panna yksityiskohtien hiomisen tässä vaiheessa katki. Aion kyllä palata aiheeseen vielä myöhemmin ja laittaa aineiston verkkoon, luultavasti siinä vaiheessa englanninkielisenä. Tämä kirja on kuitenkin kädenojennus ja kiitos suomalaiselle Zappa-harrastajakunnalle. Voidaan ainakin hetki hehkuttaa, että ensimmäinen ”kattava” Zappa-teosluettelo tehtiin muuten Suomessa.

Edellinen Zappa-teoksesi, yhdessä Heikki Karjalaisen kanssa tehty Zappa äänitteillä (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 1995) myytiin loppuun jo 90-luvulla. Miten Frank Zappan sävellykset jatkaa edellisestä?

– Tämä ei ole diskografia, vaan teosluettelo, vaikka myös diskografista informaatiota on paljon tarjolla. Zappan kohdalla kyse on valtaosin levytetystä musiikista, mutta monelle saattaa tulla yllätyksenä se, kuinka paljon jäi Zappan elinaikana julkaisematta ja kuinka paljon on ihan tiedossakin olevia sävellyksiä, joita vain harvat ovat koskaan kuulleet. Zappan sävellysten tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, koska se riippuu määritelmistä ja laskutavasta, mutta tähän luetteloon niitä kertyi yli 800. Uudessa kirjassa ovat mukana myös Zappan levyttämät ja esittämät coverit, jotka omalla tavallaan kertovat siitä maailmasta, jossa hän luovana ja esiintyvänä taiteilijana liikkui. Pääpaino on toki Zappan omassa tuotannossa, mutta olen kyllä pinnistellyt saadakseni luettelon toimimaan myös yleisenä johdatuksena Zappa-maailmassa esiintyviin nimityksiin, siis myös niihin, joiden takana ei ole sävellys vaan jotain ihan muuta. Kaiken kaikkiaan uusi kirja pyrkii antamaan kattavan kuvan kaikesta siitä, mitä Frank Zappan luovuus maailman julkisuuteen tuotti. Siellä perikunnan valvomassa holvissa ja Synclavierin muistissa on vielä satoja ääninauhoja ja Zappalta kesken jääneitä sävellyksiä, mutta ne ovat sitten ihan toinen tarina, jota minä en pysty kertomaan.

Virallisen FZ-julkaisusarjan osa 100 eli Dance Me This julkaistiin hiljattain. Mitä ajattelet Frank Zappan (1940–1993) kuoleman jälkeen kootuista levyistä?

Frank Zappa: Dance Me This • 2CD (Zappa Records 2015).– Tästä tuoreimmasta tiedämme, että se oli täysin Zappan itsensä kokoama ja nimeämä, mutta kuluneiden vuosikymmenien aikana julkisuuteen on tullut paljon muutakin, jonka kohdalla emme aina tällaisia asioita tarkasti tiedä. Perikuntahan on ollut sinänsä kohtalaisen aktiivinen, mutta julkaisupolitiikka on ollut varsin poukkoilevaa ja varsinkin hinnoittelun osalta myös aika älytöntä. Ei tunnu reilulta, että 45 minuutin harjoitusäänitteestä maksetaan uutuuslevyn hintaa. Mutta Gail Zappa tuntee alan ihmiset: me ostamme kaiken, mitä markkinoille tulee. Toisaalta on rehellisesti myönnettävä, että julkaisuissa on ollut paljon kiinnostavaa musiikkia ja todennäköisesti myös sellaista, mitä Frank Zappa itse ei olisi välttämättä julkisuuteen päästänyt. Hän oli tunnetusti perfektionisti ja saattoi jättää hyvän konsertin julkaisematta parin väärän äänen takia. Kun Zappa ei itse ole enää levyjä julkaisemassa, uutuuksiin suhtautuu hiukan kaksijakoisesti. Uteliaisuus aina voittaa, mutta kyllä sitä myös kysyy mielessään, olisiko Zappa itse tätä tai tuota julkaissut. Mutta en minä hirveästi jaksa asiaa murehtia. Zappan musiikillinen perintö on jo nyt niin laaja, että on yksi ja sama, julkaistaanko arkistoista nauha X vai ei. Kuunneltavaa riittää yllin kyllin ja monen levyn kohdalla uusintakuuntelut avaavat aina vaan uusia kerroksia. Sehän on kaiken hyvän musiikin tunnusmerkki.

Millainen merkitys Zappan sävellystyöllä ja musiikilla on sinulle ollut?

– Minusta tuli Zappa-fani 1967–1968 eli juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä yli neljä vuosikymmentä sitten, mutta en katso koskaan olleeni varsinainen hardcore-harrastaja, jolle jokainen Zappan kynästä valunut nuotti ja kitarasta irronnut ääni on pyhää. Zappa teki myös musiikkia, joka ei ole koskaan erityisemmin koskettanut (uteliaille voin tällaisina mainita Captain Beefheart– ja Flo & Eddie -kaudet). Mutta se on toisarvoista sen rinnalla, että hän sävelsi ja soitti niin paljon musiikkia, joka on kestänyt paitsi aikaa, myös kaikki muodinvaihdokset.

– Paras osa Zappan sävellyksistä on täysin ajatonta, klassista musiikkia ja tulee uskoakseni sellaisena säilymäänkin. Jos minulla on tarve nousta musiikin voimalla ylempiin sfääreihin, voin kuunnella yhtä hyvin Mozartin Ave verum corpusin tai Zappan Watermelon In Easter Hayn, vaikutus on sama. Minusta Zappa oli 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisiä säveltäjiä, joka yhdisti täysin ainutlaatuisella tavalla musiikin eri muodot ja tyylit.

Watermelon In Easter Hay • albumilta Joe’s Garage Act III
1979

Miten paljon vietät aikaa FZ-levytysten parissa?

– Satunnaisesti, en ollenkaan koko ajan. Zappan kuunteleminen ei toimi taustalla, sitä huomaa tuon tuostakin lopettaneensa kirjoittamisen ja keskittyvänsä kuuntelemaan. Etenkään Zappan parhaita en halua kuunnella muuten kuin keskittyneesti. Harrastan jonkin verran myös omaa kömpelöä kitaransoittoani Zappan soidessa, siitä saa ansaitsemattomia mielihyvän tunteita, kun yhtäkkiä pysyykin hetken aikaa esimerkiksi sävellyksen 20 Small Cigars kimurantien melodiankuljetuksen mukana. Itse arvelen olevani Zappa-kuuntelijana aika maltillinen, tiedän paljon pahempia tapauksia. Toisaalta olen kuunnellut Zappaa jo 1960-luvulta lähtien, joten kyllä se kokonaismäärä tietysti on aika mittava. Sen voin sanoa, että olen kuunnellut kyllä kaiken käsiini saamani Zappa-musiikin.

Kenelle suosittelet kirjaasi?

– Olen tehnyt kirjan sekä kovapintaisimmille harrastajille, jotka saavat sen informaatiopaljoudesta todennäköisesti eniten irti, että sellaisille ihmisille, joilla on uteliaisuutta ja seikkailumieltä. Olisi hauskaa kuulla, että joku on innostunut tutustumaan vähän laajemminkin Zappan musiikkiin tällaisen kokoavan katsauksen innoittamana. Sitäkin sopii tietysti toivoa, että tällaisella sinänsä kuivahkolla luettelolla on käytännön käyttöä tilanteissa, joissa tarvitaan tätä tai tuota faktaa Zappan tuotannosta. Siinä mielessä uskallan suositella sitä myös kirjastojen hiipuviin hakuteoshyllyihin. En ole ruvennut systemaattisesti analysoimaan Zappan sävellyksiä, mutta mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt avaamaan taustoja, jotka yllättävänkin usein kytkeytyvät ns. amerikkalaiseen elämäntapaan ja sikäläisiin outouksiin. Tässä mielessä kirja luultavasti tuottaa hiukan hupia myös ns. Americanan harrastajille, vaikkei Zappa sinänsä olisi tuttu.

Tuomas Pelttari, toim.

Toimitukselta:

Heikki Poroilan kirja Frank Zappa äänitteillä on esillä myös foorumilla Zappa Books. Sivustoa ylläpitää Avo Raup.

– This book is in some sense a sequel to Heikki’s previous book – Zappa äänitteillä (Recorded Zappa) – which contained overview of Zappa albums. This book – Frank Zappa’s compositions – contains over 800 songs alphabetically listed, with comments on music, lyrics, performances.

Tuomas Pelttari
25.3.2016

📚
Lue lisää Zappasta
Finna.fi

Frank Zappan sävellykset  Heikki Poroila, 224 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2015
ISBN 9789525363784
* Suomenkielinen luettelo Frank Zappan sävellyksistä.

N-Lite – The Compositions by Frank Zappa  Heikki Poroila, 442 sivua | Honkakirja 2022
ISBN 9789526977515

Zappa äänitteillä = Recorded Zappa : Esittelevä diskografia 1961–1995 = Annotated Discography 1961–1995  Heikki Poroila & Heikki Karjalainen, 380 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 1995
ISBN 9518903336
* Suomenkielinen kattava diskografia vuoteen 1995 saakka.

Big Note – A Guide to the Recordings of Frank Zappa  Charles Ulrich, 754 pages | New Star Books 2018
ISBN 9781554201464
* Koko Zappan uran kattava ja tarkastasti dokumentoiva diskografia, joka ulottuu vuoteen 2015 ja albumiin Dance Me This asti.

* Englanninkielinen, merkittävästi laajennettu versio vuoden 2015 luettelosta. Käytännössä maailman ainoa Zappa sävellyksiin keskittyvä ja ne perusteellisesti esittelevä monografia.

Varaa John Cage -tribuuttilevy kirjastosta
Finna.fi

A Chance Operation – The John Cage Tribute  Eri esittäjiä • 2CD | Koch International Classics 1993

💿
Frank Zappa Official Releases
Finna.fi

1960-luku

Freak Out!  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • 2LP | Verve Records 1966
Absolutely Free  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Verve Records 1967
Lumpy Gravy  Frank Zappa & Abnuceals Emuukha Electric Symphony Orchestra & Chorus • LP | Verve Records 1968
We’re Only In It For The Money  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Verve Records 1968
[5Cruising With Ruben & The Jets  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Verve Records 1968
Uncle Meat • 2LP | Bizarre/Reprise 1969
Mothermania – The Best Of The Mothers  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Verve Records 1969
Hot Rats • LP | Bizarre/Reprise 1969

1970-luku

Burnt Weeny Sandwich  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Bizarre/Reprise 1970
[10Weasels Ripped My Flesh  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Bizarre/Reprise 1970
Chunga’s Revenge • LP | Bizarre/Reprise 1970
Fillmore East – June 1971  Frank Zappa & The Mothers • LP | Bizarre/Reprise 1971
200 Motels – Original Motion Picture Soundtrack • 2LP | United Artists Records 1971
Just Another Band From L.A. • LP | Bizarre/Reprise 1972
[15Waka/Jawaka – Hot Rats • LP | Bizarre/Reprise 1972
The Grand Wazoo  Frank Zappa & The Mothers • LP | Bizarre/Reprise 1972
Over-nite Sensation  Frank Zappa & The Mothers • LP | Discreet 1973
Apostrophe (’) • LP | Discreet 1974 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Roxy & Elsewhere  Zappa/Mothers• 2LP | Discreet 1974 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records 2012
[20One Size Fits All  Frank Zappa & The Mothers Of Invention • LP | Discreet 1975 • CD Rykodisc 1988 & 1995 • CD Zappa Records 2012
Bongo Fury • LP  Frank Zappa & Captain Beefheart & The Mothers | Discreet 1975 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1989 • Rykodisc 1995 • CD Zappa Records 2012
Zoot Allures • LP | Warner Bros. Records 1976 • CD Zappa Records/Rykodisc 1990 • CD Zappa Records/Universal 2012
Zappa In New York • 2LP | Discreet 1978 • 2CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records/MSI 1991 • 2CD Rykodisc 1995 • 2CD Zappa Records/Universal 2012
Studio Tan • LP | Discreet 1978 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1991 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
[25Sleep Dirt • LP | Discreet 1979 • CD Barking Pumpkin Records 1991 • CD Rykodisc 1995 & 2002 • CD Zappa Records/UMe 2012
Sheik Yerbouti • 2LP | CBS/Zappa Records 1979 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1990 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Orchestral Favorites • LP | Discreet 1979 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1991 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Joe’s Garage Act I • LP | CBS/Zappa Records 1979
Joe’s Garage Acts II & III • 2LP | CBS/Zappa Records 1979
[28 & 29Joe’s Garage Acts I, II & III • 3LP | Barking Pumpkin Records 1987 • 2CD Rykodisc 1987 • 2CD Zappa Records 1990 • 2CD Rykodisc 1995 • 2CD Zappa Records/UMe 2012

1980-luku

[30Tinsel Town Rebellion • 2LP | CBS/Barking Pumpkin Records 1981 • CD EMI 1988 • CD Zappa Records/Rykodisc 1990 • CD Rykodisc 1994 & 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Shut Up ’N Play Yer Guitar • LP | Barking Pumpkin Records 1981
Shut Up ’N Play Yer Guitar Some More • LP | Barking Pumpkin Records 1981
Return Of The Son Of Shut Up ’N Play Yer Guitar • LP | Barking Pumpkin Records 1981
[31 & 32 & 33Shut Up ’N Play Yer Guitar • 3LP | Barking Pumpkin Records 1982 • 2CD Rykodisc 1986 • 2CD EMI 1988 • 2CD Zappa Records 1990 • 3CD Rykodisc 1995 & 2009 • 2CD Zappa Records/Universal 2012
You Are What You Is • 2LP | CBS/Barking Pumpkin Records 1981 • CD EMI 1986 • CD Zappa Records/Rykodisc 1990 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
[35Ship Arriving Too Late To Save A Drowning Witch • LP | CBS/Barking Pumpkin Records 1982 • LP & CD Zappa Records 1991 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
The Man From Utopia • LP | CBS/Barking Pumpkin Records 1983 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1993 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Baby Snakes • LP | Barking Pumpkin Records 1983 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1988 • CD Rykodisc 1995 & 2002 • CD Zappa Records/Universal 2012
London Symphony Orchestra Vol. 1  London Symphony Orchestra & Kent Nagano • LP | Barking Pumpkin Records 1983 • 2CD Vol. I & II Rykodisc 1995 & Zappa Records 2012
The Perfect Stranger – Boulez Conducts Zappa And Other Chamber Works  Pierre Boulez & Ensemble Intercontemporain • LP | EMI 1984 • CD EMI Digital 1985 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1992 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
[40Them Or Us • 2LP | EMI 1984 • CD EMI/Rykodisc 1986 • CD Zappa Records 1990 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
Thing-Fish – Original Cast Recording • 3LP | Barking Pumpkin Records/EMI 1984 • 2CD Rykodisc 1986 & 1995 • 2CD Zappa Records/Universal 2012
Francesco Zappa • LP | Barking Pumpkin Records/EMI 1984 • CD Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1992 • CD Rykodisc 1995 • CD Zappa Records/Universal 2012
The Old Masters – Box One • 7LP | Barking Pumpkin Records 1985
Frank Zappa Meets The Mothers Of Prevention • LP | Barking Pumpkin Records 1985 • EMI 1986 • CD Rykodisc 1986 & 1995 • Zappa Records/Universal 2012
[45Does Humor Belong In Music? | EMI 1986 • Rykodisc 1995 • Zappa Records/Universal 2012
The Old Masters – Box Two • 9LP | Barking Pumpkin Records 1986
Jazz From Hell • LP | Barking Pumpkin Records/EMI 1986 • CD Rykodisc 1987 & 1995 • Zappa Records/Universal 2012
London Symphony Orchestra Vol. 2  London Symphony Orchestra & Kent Nagano • LP | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1987 • 2CD Vol. I & II Rykodisc 1995 & Zappa Records 2012
The Old Masters – Box Three • 9LP | Barking Pumpkin Records 1987
[50Guitar • 2LP • 2CD | Zappa Records 1988 • Rykodisc 1995 • 2CD Zappa Records/Universal 2012
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 1 • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1988 • Rykodisc 1995 • 2CD Zappa Records 2012 & 2022
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 2 – The Helsinki Concert • 3LP Barking Pumpkin Records 1988 • 2CD Zappa Records/Rykodisc 1988 • 2CD Rykodisc 1995 • 2CD Zappa Records 2012 & 2022
Broadway The Hard Way • LP Barking Pumpkin Records/Zappa Records 1988 • CD Barking Pumpkin Records/Zappa Records/Rykodisc 1989 • Zappa Records/Universal 2012
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 3 • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1989 • Zappa Records/Universal 2012

1990-luku

[55The Best Band You Never Heard In Your Life • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1991 • Rykodisc 1995 • Zappa Records 2012
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 4 • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1991 • Rykodisc 1995 • Zappa Records 2012
Make A Jazz Noise Here • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1991 • Rykodisc 1995 • Zappa Records 2012
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 5 • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1992
You Can’t Do That On Stage Anymore Vol. 6 • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records/Rykodisc 1992
[60Playground Psychotics • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1992
Ahead Of Their Time | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1993
The Yellow Shark  Zappa & Ensemble Modern • CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1993
Civilization Phaze III  Zappa & Ensemble Modern • 2CD | Zappa Records/Barking Pumpkin Records 1994
The Lost Episodes • CD | Rykodisc 1996 & Zappa Records 2012
Läther • 3CD | Rykodisc 1996 & Zappa Records 2012
Frank Zappa Plays The Music Of Frank Zappa – A Memorial Tribute • CD | Barking Pumpkin Records 1996
Have I Offended Someone? • CD | Rykodisc 1997 & Zappa Records/Universal 2012
Mystery Disc • CD | Rykodisc 1998
Everything Is Healing Nicely [EIHN]  Zappa & Ensemble Modern • CD | Barking Pumpkin Records/Zappa Family Trust 1999

2000–2009

[70FZ:OZ • 2CD | Vaulternative Records 2002
Halloween • DVD-Audio | Barking Pumpkin Records/DTS Entertainment 2003
Joe’s Corsage • CD | Vaulternative Records 2004
Joe’s Domage • CD | Vaulternative Records 2004
QuAUDIOPHILIAc • DVD-Audio | Barking Pumpkin Records/DTS Entertainment 2004
Joe’s XMASage • CD | Vaulternative Records 2005
Imaginary Diseases • CD | Zappa Records 2006
The MOFO Project/Object – The Making Of Freak Out! – An FZ Audio Documentary • 4CD | Zappa Records 2006
The MOFO Project/Object (Facedooh) • 2CD | Zappa Records 2006
Trance-Fusion • CD | Zappa Records 2006
[80Buffalo • 2CD | Vaulternative Records 2007
The Dub Room Special! • CD | Zappa Records 2007
Wazoo • CD | Vaulternative Records 2007
One Shot Deal • CD | Zappa Records 2008
Joe’s Menage • CD | Vaulternative Records 2008
The Lumpy Money – An FZ Audio Documentary Project/Object • 3CD • 3LP | 2009
Philly ’76 • 2CD | Vaulternative Records 2009

2010-luku

Greasy Love Songs – An FZ Audio Documentary Project/Object • CD | Zappa Records 2010
”Congress Shall Make No Law…” • CD | Zappa Records 2010
Hammersmith Odeon • 3CD | Vaulternative Records 2010
[90Feeding The Monkies At Ma Maison • CD | Zappa Records 2011 • LP Zappa Records/Universal 2015
Carnegie Hall • 4CD | Vaulternative Records 2011
Road Tapes Venue #1 – Kerrisdale Arena, Vancouver B.C. 25 August 1968 • 2CD | Vaulternative Records 2012
Understanding America • 2CD | Zappa Records/UMe 2012
Finer Moments • 2CD | Zappa Records/UMe 2012
Baby Snakes The Compleat Soundtrack (AAAFNRAA Birthday Bundle 2012) • Digital download | Zappa Records 2012
Road Tapes Venue #2 – Finlandia Hall, Helsinki, Finland – 23, 24 August 1973 • 2CD | Vaulternative Records/Zappa Family Trust 2013
A Token Of His Extreme – Soundtrack | Zappa Records 2013
Joe’s Camouflage • CD | Vaulternative Records 2014
Roxy By Proxy • 2CD | Zappa Records 2014
[100Dance Me This • 2CD | Zappa Records 2015
200 Motels – The Suites  Esa-Pekka Salonen & Los Angeles Philharmonic & Los Angeles Master Chorale • 2CD | Zappa Records/UMe 2015
Roxy The Soundtrack (Roxy – The Movie) CD+DVD • DVD • Bluray | Zappa Family Trust/Eagle Vision 2015
Road Tapes Venue #3 – Tyrone Guthrie Theater, Minneapolis, MN – 5 July 1970 • 2CD | Vaulternative Records/UMe 2016
The Crux Of The Biscuit / An FZ Audio Documentary Project/Object • CD | Zappa Records/UMe 2016
Frank Zappa For President • CD | Zappa Records/UMe 2016
ZAPPAtite – Frank Zappa’s Tastiest Tracks • CD | Zappa Records/UMe 2016
Meat Light – The Uncle Meat Project/Object Audio Documentary • 3CD | Zappa Records/UMe 2016
Chicago ’78 • 2CD | Zappa Records/Vaulternative Records/Universal 2016
Little Dots • CD | Zappa Records/UMe 2016
[110Halloween 77 • USB boksissa | Zappa Records/UMe 2017
[110KHalloween 77 – October 31, 1977 The Palladium, NYC • 3CD | Zappa Records/UMe 2017
The Roxy Performances • 7CD | Zappa Records/UMe 2018
Zappa In New York – 40th Anniversary Deluxe Edition • 5CD • 3LP | Zappa Records/UMe 2019
Orchestral Favorites – 40th Anniversary Deluxe Edition • 3CD | Zappa Records/UMe 2019
[114Halloween 73 • 4CD | Zappa Records/UMe 2019
[114ZHalloween 73 Highlights From The Auditorium Theater, Chicago | Zappa Records/UMe 2019
The Hot Rats Sessions • 6CD | Zappa Records/UMG Recordings 2019

2020-luku

The Mothers 1970 • 4CD | Zappa Records/UMG Recordings 2020
Halloween 81 – Live At The Palladium, New York City • 6CD & Halloween 81 – Highlights From The Palladium, New York City • CD | Zappa Records/UMG Recordings 2020
Zappa – Original Motion Picture Soundtrack • 3CD • 2LP • 5LP | Zappa Records/UMe 2020
Zappa ’88 – The Last U.S. Show • 2CD • 4LP | Zappa Records/UMe 2021
[120200 Motels 50th Anniversary Edition • 2CD • 6CD | Zappa Records/UMe/MGM 2021
The Mothers 1971 • 8CD & Rainbow Theatre – London, England, December 10, 1971 • 3LP | Zappa Records/UMe 2022
Zappa/Erie • 6CD | Zappa Records/UMe 2022
Zappa ’75 – Zagreb/Ljubljana • 2CD | Zappa Records/UMe 2022
Waka/Wazoo • 4CD+Bluray | Zappa Records/UMe 2022
Zappa ’80 – Mudd Club/Munich • 3CD | Zappa Records/UMe 2023
Funky Nothingness • 3CD • 2CD | Zappa Records/UMe 2023
Over-nite Sensation – 50th Anniversary • 3LP • 4CD+Bluray | Zappa Records/UMe 2023

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *