IAML Cambridge 2023: avajaiset • Intervalli 2/2023

Teksti ja kuvat Maaria Harviainen

Intervalli 2/20231/2023
www.intervalli.fi

Konferenssin avajaiset ovat perinteisesti sunnuntai-iltana. Cambridgen kesäsää oli vaihteleva, sunnuntai tihkusateinen ja iltaa kohti sade vain yltyi. Sateessa lompsimme keskustan halki, välillä piti pysähtyä johonkin ovisyvennykseen kun vettä tuli taivaan täydeltä. Trinity Collegen vaatimattoman näköisen sisäänkäynnin eteen oli kerääntynyt IAML:ilaisista näyttäviä ja hetken  vallitsi tyypillinen epätietoisuus. Onko tämä oikea paikka. Joku sitten avasi suuren puuoven, josta päästiin ns. vahtimestareiden (porters) huoneeseen. Parin sisäpihan halki kuljettiin edelleen sateessa avajaisten tapahtumapaikalle, katetulle (sentään) pylväskäytävälle.

Märkänä ja väsyneenä ei aluksi oikein kyennyt innostumaan ympäristöstä, eikä kukaan oikein kertonut mikä on illan ohjelma, joten odotettiin. Mutta onneksi tunnelma parani, tuttuja ihmisiä alkoi näkyä. Ruokaa oli riittävästi ja se oli paikoin erinomaista, mansikoineen ja jäätelöineen. Pia Shekhter piti puheen ja pari muutakin puhetta oli. Kuoro lauloi – myös onnittelulaulun 70v. täyttävälle Ruotsin musiikkikirjastoyhdistykselle. Sadekin laantui.

Lähdimme avajaisista kun ilta alkoi jo hämärtyä. Trinityn rakennukset ja vihreät sisäpihat olivat hiljaisia ja tyhjiä. Väsynyt matkalainenkin aisti pienen hetken maagisuuden, mielikuvitus vei helposti vuosikymmenten tai -satojenkin taakse. Porters lodge:ssa vahtimestarit toivottivat hyvää yötä. Raskas puuovi kolahti kiinni takanamme, kun suuntasimme taas keskustan katuja pitkin hotellille.

Maaria Harviainen

Intervalli 2/2023. Kansi: Kongressipaikalle Bentleyllä saapuneet Maaria Harviainen (oik.) ja Tiina Tolonen. Kuva: Head Chauffeur Zane

Intervalli 2/2023. Kannessa kongressipaikalle Bentleyllä saapuneet Maaria Harviainen (oik.) ja Tiina Tolonen. Kuva: Head Chauffeur Zane

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *