Intervalli • 1/2022
www.intervalli.fi

I would like to thank Dr. Paul Allen Sommerfeld from the Library of Congress Music Division for contributing to this article.
Jaska Järvilehto

Varsovassa vuonna 1879 puolanjuutalaiseen perheeseen syntynyt Wanda Landowska aloitti pianonsoiton neljävuotiaana. Hän oli etevä oppilas, ellei peräti ihmelapsi, ja erityisen haltioitunut Johann Sebastian Bachin (1685–1750) sävellyksistä. Varsovan konservatoriosta valmistuttuaan 17-vuotias Landowska muutti Berliiniin vuonna 1896 opiskelemaan sävellystä Heinrich Urbanin (1837–1901) yksityisoppilaana.

Berliinissä Landowska myös näki ensi kertaa hampurilaisen soitinrakentajan Hieronymus Albrecht Hassin (1689–1752) vuonna 1740 rakentaman, perinteistä suurikokoisemman cembalon, jonka ääniala ulottuu oktaavin verran alemmas kuin cembalossa yleensä. Landowska vakuuttui siitä, että juuri tällaiselle soittimelle Bach oli säveltänyt klaveerisävellyksensä ja että sellaisella ne pitäisi myös esittää. Cembalot olivat tuolloin kuitenkin suurimmaksi osaksi aivan konkreettisesti museotavaraa eikä niillä juuri ollut sijaa konserttisaleissa.

Vuonna 1900 Landowska meni naimisiin journalisti-näyttelijä-kansatieteilijä Henry Lew’n (1874–1919) kanssa ja tuore aviopari muutti Pariisiin. Pariisissa Landowska opiskeli pianonsoittoa Moritz Moszkowskin (1854–1925) johdolla. Hän myös perehtyi Pariisin kirjastoissa ja arkistoissa Bachin ja tämän aikalaisten sävellyksiin ja niiden esityskäytäntöihin. Vanhan musiikin tulkintaa käsittelevien tutkimustensa pohjalta Landowska kokosi yhdessä miehensä kanssa kirjan La musique ancienne, kirjaimellisesti ”Vanha musiikki”, joka julkaistiin vuonna 1909. Lew menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1919.

Pleyel-cembalon voimin maailmalle

Pariisissa Landowska tutustui Pleyel-pianotehtaan alun perin vuonna 1889 esittelemään uudenaikaiseen konsertticembaloon, joka oli kuin nykyaikainen versio hänen Berliinissä näkemästään Hass-cembalosta. Soittimeen ihastunut Landowska päätti hylätä lupaavasti alkaneen konserttipianistin uran ja keskittyä cembalonsoittoon. Vuonna 1912 valmistui Landowskan toiveiden mukaan rakennettu konsertticembalo Pleyel Grand Modèle de Concert, joka muistuttaa ulkoisesti enemmän konserttiflyygeliä kuin cembaloa.

Yleisön ja kriitikoiden ylistämät cembaloresitaalit, uraauurtavat äänitykset sekä kirjan La musique ancienne vuonna 1924 julkaistu englanninkielinen käännös Music of the Past loivat pohjaa ilmiölle, jota 1900-luvun puolivälin paikkeilla alettiin kutsua nimellä Historically Informed Performance. Tämän vanhan musiikin liikkeen keskeinen ajatus on, että menneinä vuosisatoina sävellettyä musiikkia tulee esittää vain sävellysaikakauden mukaisilla periodisoittimilla ja aikakauden autenttisiin esityskäytäntöihin perehtyen.

Landowskan visio musiikin autenttisuudesta ei aina kohdannut puristien näkemysten kanssa. Lentäväksi lauseeksi on jäänyt Landowskan vastaus sellisti Pablo Casalsille (1876–1973), kun tämä oli arvostellut Landowskan Bach-tulkintoja: ”Soita vain Bachia omaan tapaasi, minä soitan jatkossakin hänen tapaansa” (”Continuez à jouer Bach à votre façon et moi, à sa façon”).

Pariisin lisäksi Landowska konsertoi ja opetti eri puolilla Eurooppaa, vuodesta 1923 lähtien myös Yhdysvalloissa. Vuonna 1925 Landowska perusti vanhaan musiikkiin erikoistuneen koulun École de Musique Ancienne, kirjaimellisesti “Vanhan musiikin koulu”. Koulussa aloitti opintonsa vuonna 1933 Denise Restout (1915–2004), josta sittemmin tuli Landowskan elämänkumppani, sihteeri ja perinnön vaalija.

Landowskan arkisto

Natsi-Saksan miehitettyä Ranskan vuonna 1940 Landowska ja Restout joutuivat pakenemaan ulkomaille. Landowskan kirjasto, arkisto ja soittimet oli jätettävä natsien ja sodan armoille, eikä niistä jäänyt juuri mitään jäljelle. Vuonna 1941 he asettuivat asumaan Yhdysvaltoihin, aluksi New Yorkiin ja sittemmin Connecticutiin Lakevilleen, jossa Landowska ja Restout kumpikin viettivät loppuelämänsä.

Restout peri Landowskan arkiston tämän kuoltua vuonna 1959. Restout kokosi Landowskan mestarikursseista tekemistään muistiinpanoista sekä kirjan La musique ancienne alkuperäisen ranskankielisen version pohjalta kirjan Landowska on Music, joka julkaistiin vuonna 1964.

Landowskan ja Restout’n arkisto, Wanda Landowska & Denise Restout Papers, tuli Kongressin kirjaston musiikkiosaston (Library of Congress Music Division) haltuun Restout’n kuoltua vuonna 2004. Aineiston kuvauksen mukaan se koostuu 255 arkistolaatikosta, jotka sisältävät yhteensä 41 000 dokumenttia.

Kongressin kirjastossa Landowskan arkisto on jaettu yhdeksään arkistosarjaan:
1. Nuotit (Music), 1850-luvulta vuoteen 1969
2. Kirjeenvaihto (Correspondence), 1896–2002
3. Kirjoitukset ja tutkimusaineistot (Writings and Research Materials), 1894–1999
4. Asiakirjat (Files), 1907–2002
5. Valokuvat (Photographs), vuodesta 1869 2000-luvulle
6. Elämäkerrallinen aineisto (Biographical Materials), 1843–2001
7. Konserttiohjelmat (Programs), 1897–1999
8. Taloudelliset asiakirjat (Financial Documents), 1916–1970
9. Sekalainen aineisto (Miscellany), 1900-luvulta 2000-luvulle.

Musiikkitallenteet ja audiovisuaalinen aineisto on sijoitettu erikseen Kongressin kirjaston av-aineistojen osastolle (Motion Picture, Broadcasting and Recorded Sound Division).

Paul Allen Sommerfeld Kongressin kirjaston musiikkiosastolta kertoo sähköpostitse, että tutkijat ovat hyödyntäneet Landowskan arkistoa ahkerasti. Tiettävästi itse arkistoon kohdistuvaa tutkimusta ei ole tehty.

Kristiina Hako Landowskan arkistoa järjestämässä

”Olen harrastelijacembalisti ja syynä instrumentin valintaan ovat lapsuudessa kuulemani Wanda Landowskan levytykset”, Kristiina Hako kertoo.

Yleisradion nuotistonhoitajana tuolloin työskennellyt Kristiina osallistui heinäkuussa 2008 IAMLin kongressiin Napolissa. Hänen miehensä Pekka Hako työskenteli samaan aikaan toista vuotta Suomen Washingtonin-suurlähetystössä kulttuurineuvoksena (cultural counselor). Pesti oli kolmen vuoden mittainen ja Kristiina oli suunnitellut viettävänsä vuoden Washingtonissa.

Napolissa Kristiina tutustui sattumalta Kongressin kirjaston luetteloija Mary Wedgewoodiin. ”Kun kerroin Mary Wedgewoodille, että olin tulossa Washingtoniin ja kiinnostunut vapaaehtoistyöstä Kongressin kirjastossa, sain kehotuksen olla häneen yhteydessä”, Kristiina muistelee. Washingtoniin saavuttuaan Kristiina sai Wedgewoodilta yhteystiedot Kongressin kirjaston musiikkiosastolle, jonne hän lähetti hakemuksen ja CV:nsä.

Aikanaan Kristiinalle tuli kutsu haastatteluun, jolloin hänelle kävi ilmi, että Landowskan jäämistö oli Kongressin kirjaston hallussa. Aineisto oli varastoituna toisaalla, eikä sen käsittelyä oltu suunniteltu ennen tätä. Kristiinalta kysyttiin, olisiko hän kiinnostunut tehtävästä. ”Musiikkiosaston johdolle oli tullut mieleen tämä Landowska-materiaali nähtyään CV:ni”, Kristiina hymyilee.

Aineiston siirtoa odotellessa Kristiina kartoitti ja luetteloi Kongressin kirjaston kokoelmissa olevia suomalaisten säveltäjien teoksia. ”Kun pääsin vihdoin varsinaiseen työhön Landowskan arkiston parissa olin aivan ’overwhelmed’, mutta positiivisessa mielessä”, Kristiina kertoo, miten aineiston runsaus yllätti hänet. Aineisto on todella monimuotoista, se sisältää kaikkea mahdollista harvinaisista nuoteista kaasulaskuihin. Dokumenttien lisäksi aineisto sisältää myös esineitä, kuten cembalon, ja esiintymisasuja, kuten viininpunaisen leningin, jota Landowska käytti aina esittäessään Bachin Goldberg-muunnelmia (Aria mit 30 Veränderungen, BWV 988).

”Tehtäväni oli ensisijaisesti arvioida ja jaotella aineisto kahteen osaan: Wanda-originaaliin aineistoon eli aineistoon, joka on peräisin Landowskan elinajalta, sekä aineistoon, jonka Restout oli hankkinut Landowskan kuoleman jälkeen”, Kristiina kuvailee työsarkaansa. Työparina Kristiinalla oli korkeakouluharjoittelija, joka teki varsinaiset kirjaukset aineistosta Kristiinan jaottelun pohjalta.

Kristiinan tehtäviin kuului myös valokuva-aineiston jaottelu promootiokuviin ja yksityisiin kuviin. Restout valokuvasi Landowskaa kaiken aikaa ja Kristiinan mukaan valokuva-aineisto sisältää sellaisia kuvia, jota ei ole tarkoitettukaan julkisuuteen. Valokuvien joukossa on myös runsaasti ”väärennettyjä kuvia”: Landowska valokuvautti itsensä mielellään julkisuuden henkilöiden kanssa ja mikäli valokuva ei muuten ollut mahdollinen, lisättiin Landowska kuvaan pimiöteknisin tempuin.

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa myös Kongressin kirjasto joutui säästökuurille, eikä arkiston järjestämiseen ollut mahdollista palkata enää uutta korkeakouluharjoittelijaa. Tällöin Kristiina päätti, että myös hän jää pois arkiston järjestämisestä ja alkaa valmistautua kotimaahan palaamiseen. Noin vuotta myöhemmin Kristiina sai Kongressin kirjastosta postikortin, jossa kiitettiin työpanoksesta Landowskan arkiston järjestämisen parissa ja kerrottiin, että Kristiinan ansiosta Berliinin soitinmuseossa (Musikinstrumenten-Museum) järjestettyyn näyttelyyn oli voitu antaa lainaksi yli 250 esinettä. Näyttely oli kuitenkin kortin saapuessa jo päättynyt.

”Koen, että tämä on merkittävin yksittäinen teko, jonka olen pystynyt musiikkimaailman hyväksi tekemään”, summaa Kristiina kokemuksiaan Wanda Landowskan arkiston järjestämisen parissa.