Tuntuuko kirjastoon töihin tullessa joskus vähän turtuneelta? Siltä, että edes viehättävä kirjastotalo ei tunnu enää yhtä viehättävältä? Jos olet kiinnostunut kirjastoista ja/tai tehnyt pitkän uran kirjastossa, niin saatat haluta lukea eteenpäin. Olen nimittäin keksinyt virikkeellisyyden ylläpitämiseksi rohdon, joka toimii.

Olen aina pitänyt kirjastoista. Taisin pitää niistä jo ennen kuin osasin kunnolla lukea. 70-luvulla ahmin lasten- ja nuortenkirjoja Kiikalan kirkonkylän kirjastossa. Tuosta rivitalon päässä sijainneesta kotoisesta paikasta sain ensimmäisen kirjastokorttini. Olin vapaa lukemaan mitä halusin. Myöhemmin löysin Salon kirjastosta musiikkia. Kuuntelimme innokkaasti levyjä pienen pöydän ääressä, arvokkaiden kirjasarjojen käsikirjastomaisen tuoksun ympäröimänä. Paljon myöhemmin pääsin työhön Turun musiikkikirjastoon. Aurajoen rannassa pääsin käsiksi siihen, mitä olin kait halunnut koko ajan: päästä kuuntelemaan kaikkea mahdollista.

* * *

Jännitys iskee jo Vähätorilla. Turun Vanhaa kirjastotaloa lähestyessä alkaa hieman kihelmöidä. Onkohan luennoija tai bändi hyvä? Jaa, Musiikin Stagella on jo vähän tungosta. No, ehkä onnistun saamaan vielä hyvän paikan. Viimeksi jännitin sitäkin, miten ranskalaissäveltäjä Lili Boulangerin teokset toimivat Stagella, Robert Stormin luennon lomassa. Monet olivat paikalla muistiinpanovihkon kanssa, onhan nuorena menehtynyt Boulanger (1893–1918) kiinnostava, mutta Suomessa melko tuntematon säveltäjä. Itse vain kuuntelin lumoutuneena.

Vanhan kirjastotalon massiivisuuden keskellä kelpaa keskittyä olennaiseen. Miten mahtava rauha musiikin äärellä, aivan kaupungin ydinkeskustassa. Stormin luento kulkee eteenpäin, kuullaan historiaa ja ällistyttävän kaunista musiikkia, tutkitaan levynkansia isolta screeniltä, keskustellaan, elähdytään. Äänentoisto toimii moitteettomasti. Tilan erinomainen akustiikka on silkka vahinko, mutta miten mahtava sellainen. Kotimatkalla jäin miettimään kokemaani, enemmän kuin tyytyväisenä. Olinko hetken musiikin ytimessä?

Onnistunut musiikkitilaisuus vaatii paljon taustatyötä. Koska en itse ole mukana järjestämässä musiikkikirjaston tapahtumia kuin harvoin, mietin usein musiikkitiimin, viestinnän ja vahtimestarien yhteistyön tulosta. Buukkaukset, viestintä, julisteet, some, Musasto, paikallismedia, Musiikkikirjastot.fi, tilajärjestelyt, screenit, äänentoisto, roudaaminen, palkkiot, kuulutukset, kuvaaminen jne. Miten paljon kiinnostavaa tekemistä! Mitä jos kävisin katsomassa työn tuloksia?

Kirjasto on mahdollista omia itselleen yhä uudestaan. Kirjastoammattilaisen on virkistävää saapua musiikin neuvontaan asiakkaana, katsella ympärilleen ja ihmetellä hetki. Virikkeelliset kokemukset voivat olla paljon enemmän kuin levyjä, kirjoja tai lehtiä. Kirjastojen tapahtumat ovat suolaa, joka voi maustaa omaa musiikkitajua. Minun ei lopulta tarvinnut tehdä kovin paljon. Piti vain rohjeta tapahtumien ääreen, ryhtyä jälleen asiakkaaksi.

Arkea vastaan ”keksimäni” rohto on siis musiikin, kirjastotilan ja osallistumisen yhteisvire. Kerta toisensa jälkeen käy toteen se, että kirjastoammattilaisenkin kannattaa ilman muuta käydä kirjastossa mahdollisimman usein. Musiikkihan kuuluu meille kaikille – mitä moninaisimmin tavoin.

Tuomas Pelttari