Yleisradion nuotisto perustetaan – ”Nymanin orkesterista” Radio-orkesteriksi • Intervalli 2/2021

Teksti Jaska Järvilehto

Intervalli • 2/2021
www.intervalli.fi

Yleisradio. 1920-luvun alkuvuosina pyrkivät lukuisat aktiivisten radioharrastajien yhteenliittymät kukin tahoillaan aloittamaan säännölliset yleisradiolähetykset Suomessa. Yrittäjien joukkoon kuuluivat mm. puolustusvoimien radiopataljoona ja 1923 perustettu Suomen radioyhdistys.

1925 tapahtui merkittävä voimien yhdistäminen, kun radiopataljoona alkoi lähettää Suomen radioyhdistyksen tuottamaa ohjelmaa. Lähetyksissä kuultiin äänilevyjen lisäksi elävää musiikkia. Orkesterimusiikkia lähetettiin Suomalaisen oopperan ja Helsingin kaupunginorkesterin konserteista. Kevyempää musiikkia esittivät mm. Kaivohuoneen ja Kämpin ravintolaorkesterit, toisinaan myös studiosta käsin.

1926 perustettiin Oy Suomen yleisradio, joka otti hoitaakseen Suomen radioyhdistyksen aloittaman ohjelmatoiminnan. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Yleisradion ohjelmissa esiintyi studio-orkesterina harrastelijamuusikoista koottu “Nymanin orkesteri”, jonka käyttöön yhtiö hankki nuotteja ja niille nuottikaapin.

1927 Yleisradion musiikkiohjelmien tarpeita varten perustettiin ammattimainen Radio-orkesteri, kapellimestarina Erkki Linko. Orkesterin käyttöön saatiin Lingon laaja nuottikokoelma, minkä lisäksi orkesterin nuottihankintoja varten varattiin tietty kuukausierä. Linko toimi orkesterin nuotistonhoitajana vuoteen 1952, ensin kapellimestarin tehtävien ohella ja vuodesta 1944 lähtien päätoimisesti.

Kirjallisuutta
Finna.fi

Radion sinfoniaorkesteri 1927–2002 Antero Karttunen | Helsinki, Yleisradio 2002
Radion sinfoniaorkesterin viisi vuosikymmentä 1927–1977 Kai Maasalo | Helsinki, Yleisradio 1980

Intervalli 2/2021.
Intervalli 2/2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *