Kulttuurisamurai Mika Rättö ohjasi elokuvan – Rauni Reposaarelaisen tarina ensi-iltaan lokakuussa 2016

Haastattelussa porilainen taiteilija Mika Rättö

Mika Rättö (s. 1973) on varsinainen luovien alojen moniottelija. Musiikissa hänet tunnetaan parhaiten arvostetun Circle-yhtyeen rockjumalana, mutta muitakin bändejä löytyy niin paljon, että levytetty tuotanto käsittää hämmästyttävän määrän äänitteitä. Taiteen heittäytyvä sekatyömies on myös kirjoittanut näytelmiä, kirjoja ja tehnyt kuvataidetta.

Mika Rättö elokuvassa Samurai Rauni Reposaarelainen. Kuva: Black Lion Pictures.

Mika Rättö elokuvassa Samurai Rauni Reposaarelainen. Kuva: Black Lion Pictures.

Viimeisin projekti on kokoillan elokuva: Mika Rättö on Samurai Rauni Reposaarelaisen käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosanesittäjä. Eikä siinä vielä kaikki, ei likimainkaan – Rätön matka kohti uusia teoksia jatkuu. Porilainen kulttuurisamurai saapuu maaliin voittajana, koska ei pelkää häviämistä.

Mika Rättö, olet saanut valmiiksi ensimmäisen pitkän elokuvasi. Mitä Samurai Rauni Reposaarelaisen tekeminen antoi sinulle?
– Siinä pääsi koettelemaan voimiaan oikein tosissaan. Oli hemmetin kivaa löytää omat rajansa. Kaikki potku käytettiin, mikä amatööreistä irtosi. Välillä kone kerta kaikkiaan stoppasi ja piti sanoa pojille, että tehkääs te tuo päivä tuolta loppuun ja tää homma tästä valmiiksi. Oli hienoa, kun pääsi omaan ääripisteeseensä asti, mutta mitään ei jäänyt hampaankoloon.

Sinusta on vuosien varrella tullut todellinen monialataiteilija. Mistä kaikki alkoi?
– En ole koskaan päättänyt alkaa taiteilijaksi. Nuorena mua yritettiin saada juoksemaan kilpaa ja soittamaan ksylofonia, mutta panin aina stopin kaikelle. Meidän suvussa on työmiehiä, ja opiskelin yläasteen jälkeen automatiikka-asentajaksi, teollisuusrobottien ohjelmoijaksi. En mä niitä hommia kuitenkaan koskaan tehnyt. Tuntui, että ei se oikein ole minua varten.

Entäpä käytännössä? Miten aloit tehdä luovia asioita?
– Se kyti takaraivossa pitkään ilman, että tiedostin sitä. Kun kukaan ei enää vaatinut multa mitään, roudasin yläkertaan sähköpianon ja aloin kirjoitella novelleja ja soitella poikien kanssa rumpuja. Kävin ensin armeijan ja menin sitten taidekouluun. Uskon, että taiteen tekeminen on mulle sisäsyntyistä. Ihmisissä on moottoreita ja ominaisuuksia, jotka toimivat alitajuisesti.

Sinusta on moneksi, olet esimerkiksi sekä laulaja että elokuvaohjaaja. Onko erilaisissa teoksissasi yhteisiä piirteitä?
– On. Moderni kanuuna -porukan kanssa tehtyjä näytelmiä on sanottu paatoksellisen moralisoiviksi, melkein vanhatestamentillisiksi. Se tulee minusta luonnostaan, niin kuin esimerkiksi oma ääni tulee ulos. En mä ääntänikään ole suunnitellut tai yrittänyt vältellä.

– Yksi piirre on fyysisyys. Nautin siitä, että soittaminen on fyysistä, että saa huutaa liian kovaa ja hakata päätään lattiaan niin, että räkä lentää. Vastaavasti elokuvaa ohjatessa huomasin, että kroppa kertoo monesti enemmän kuin pää. Rytmit, hahmot ja tyylit löytyvät usein fyysisen käyttäytymisen kautta.

Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa. Mika Rätön ojaustyön ensi-ilta on 21.10.2016. Kuva: Black Lion Pictures.

Elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa. Mika Rätön ojaustyön ensi-ilta on 21.10.2016. Kuva: Black Lion Pictures.

Teoksesi sijoittuvat usein merkillisiin maailmoihin. Mistä taiteesi todellisuus syntyy?
– Se vain päätetään tehdä. Muistan, kun oltiin poikien kanssa kapakissa sen jälkeen, kun Oopperse le Feti le Grande Anale (2002) oli tehty. Se on reippaasti yli kaksituntinen jööti, jonka maailma on mielikuvituksellinen sekasotku, jossa on epätodellisten unien ja surrealismin piirteitä. No, pojat kysyivät, että ”tehäänkö seuraavaks länkkäri?” Luin silloin samuraikirjoja ja kysyin takaisin, että ”haittaako, jos kirjoitetaan samuraihomma?” Ei se haitannut.

– Tunnen hengenheimolaisuutta Jodorowskyyn, jonka elokuvissa on runollisuutta ja symboliikkaa. Vaikka niissä matkitaan todellisuutta, enemmän niissä kuitenkin seurataan tunteen ääntä, aletaan yhtäkkiä laulaa, tai luurangot alkavat tanssia. Niissä sekoittuu teatteri, elokuva, todellisuus ja fantasia yhdeksi lyyriseksi assosiaatioksi, jolla ei välitetä niinkään muotoa kuin tunnetiloja.

Samurai Rauni Reposaarelainen istuttaa samuraimytologian nykyajan Suomeen, mikä on varsin vinkeä lähtökohta. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin?
– Meidän ei kannattanut sijoittaa samuraielokuvaa Japaniin, koska Kurosawa on taatusti jo tehnyt sen homman loppuun asti. Ajateltiin, että perhana, pistetään se viipottamaan Meri-Porin alueelle. Järkevä ihminen olisi sijoittanut tarinan kokonaan nykyaikaan, mutta kun järkevyys ei oikein inspiroi jästipäätä. Pantiin sitten sekaisin 1880-luvun Japani ja nykypäivän Pori.

Ajatus reposaarelaisesta samuraista hymyilyttää. Pidätkö teoksiasi humoristisina?
– Vitsihän huvittaa aina siihen asti, kun aletaan oikeasti tehdä töitä. Kun vääntää 18-tuntista päivää märät pitkät kalsarit jalassa ja naama kivipölyssä, niin ei se juuri naurata. Mutta kyllä me tiedostetaan, että näissä hommissa on aina myös luontainen koominen puoli. Homma kuitenkin kääntyy oikeasti kiinnostavaksi vasta sitten, kun koomisuus muuttuu omissa silmissä vakavaksi. Ulkopuolisen silmissä meidän touhut voivat näyttää aikamoiselta sekoilulta. Itselle ne ovat hämmästyttävän totta.

Moni jättää asioita tekemättä pelon vuoksi. Sinä sen sijaan tunnut tekevän mitä haluat. Podetko koskaan rimakauhua?
– Jos vähän kärjistän, niin en. Kyllähän me esimerkiksi tiedettiin, että tämä elokuva on konseptina täysin tuhoon tuomittu. Rimakauhussa on kyse vääränlaisesta herranpelosta. Se ei perustu jaksamiseen vaan itsensä muihin vertailemiseen. Mitä jos epäonnistuu? Mitä jos yhteisö ympärillä pitää vähempiarvoisena tai naurettavana? Sillä lailla ihminen luo omat pienet vankilansa. Hyvä esimerkki on se, miten Suomi ei aikoinaan kyennyt voittamaan Ruotsia jääkiekossa. Se ongelma ei voinut olla kuin henkinen ja kulttuurisidonnainen.

Mitä rajoittavalle pelolle voisi tehdä?
– Yhteisön pitäisi rohkaista ihmisiä. Sen pitäisi luoda kulttuuria, joka sanoo, että täällä pitää myös epäonnistua, koska erittäin spesiaalit onnistumiset tapahtuvat ainoastaan erehdysten kautta. Kukaan ei voi raivata uutta tietä heittäytymättä tyhjän päälle. Tekemisistään voi aina saada kritiikkiä ja pitkiä katseita. Jos kokee, että sellainen ei suoranaisesti haittaa, kannattaa lähteä rohkeasti vuorta valloittamaan.

Mitä haluaisit vielä saavuttaa suomalaisena kulttuurisamuraina?
– En näe elämää niin, että aina pitäisi valloittaa jotakin uutta. Elokuva oli semmoinen juttu, josta mietin, että tuleekohan sitä tehtyä vai jääkö se haaveeksi. Nyt sekin on tehty. Tästä eteenpäin tärkeää on jatkumo. Minä teen uusia teoksia. Jotkut niistä onnistuvat, jotkut epäonnistuvat, jotkut onnistuvat erittäin hyvin ja jotkut ovat täysin luokattomia. Lopputuloksena on laaja tuotanto, jonka joukossa on helmiä. Tuossa me jo aamukaffella tehtiin ensimmäinen kohtaus seuraavaan elokuvaan otsikolla ”Töölöön silkkimuna”.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ohjaaja Mika Rättö vierailee Turun kirjamessuilla perjantaina 30.9. Samurai Rauni Reposaarelainen on ennakkokiertueella syys-lokakuussa, ja elokuvan virallinen ensi-ilta on 21.10.2016.

Samurai Rauni Reposaarelainen kotisivu
Ektro Records kotisivu

Mika Rätön levyttäneitä yhtyeitä ovat Bensiini, Circle, Ektroverde, Eleanoora Rosenholm, Krypt Axeripper, Kuusumun Profeetta, Moon Fog Prophet, Omfalos Renaissance, Rättö ja Lehtisalo, Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo, Teemu Elon Puhuvat Eläimet ja Three Elves.

Levyhyllyt:
Mika Rättö: Polkupyörällä vuokkopenkereelle. (Ektro Records, 2009).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006). Mika Rättö on äänessä Alangon ja Silaksen ansiokkaassa haastattelukirjassa sivuilla 85–94.
Rättö, Mika: Tihkuluodon kuiskaajat, 261 sivua. (Teos, 2009).
Rättö, Mika: Mysterius viiskulma-avain, 194 sivua. (Teos, 2013).

Tuomas Pelttari, toim.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *