Muska-työryhmän ensimmäiset Skype-kahvit 14.5.2018

Musiikkikirjastoyhdistyksen työryhmä Muska eli ’Musiikkikirjastoammattilaiset opetuksen tukena’ aloitti Skype-kahvit

Muskan ensimmäisillä Skype-kahveilla 14.5.2018 oli viisi osallistujaa. Pari kävi lisäksi pyörähtämässä, mutta putosi linjoilta teknisten ongelmien vuoksi. Tunnin mittaisen rennon jutusteluhetken aikana sivuttiin useita aiheita.

Muskan perustaminen on noteerattu jo kansallisella tasolla. Oulun AMK:n Tiina Tolonen on kutsuttu ammattikorkeakoulujen kirjastojen AMKIT-konsortion johtoryhmän kokoukseen kertomaan Muskasta.

Keskusteltiin mitkä olisivat AMKIT-konsortion lisäksi sellaisia tahoja, joiden suuntaan Muskan sanomaa tulisi levittää. Ehdotettiin, että Facebook-ryhmään voitaisiin kerätä sopivia lobbauksen kohteita.

Musiikin alan e-aineistot puhuttivat myös. Murehdittiin sitä, että musiikin alan e-aineistojen yhteishankinta ei ole ollut mahdollista FinELib-konsortion puitteissa. Olisiko mahdollista kehitellä sen rinnalle muita yhteistyökuvioita?

Keskusteltiin myös Libguides-tiedonhakuoppaiden yhteiskäytön mahdollisuudesta. Voisiko Muskalla olla oma MuskaGuide tai MuskaPedia?

* * * * * *

Muska (Musiikkikirjastoammattilaiset opetuksen tukena) on Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen työryhmä, jonka toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikki musiikin alan oppilaitosten kirjastotehtävien parissa työskentelystä kiinnostuneet Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen jäsenet.

Työryhmän yhteyshenkilönä toimii Helsingin Konservatorion kirjastonhoitaja Jaska Järvilehto, jaska.jarvilehto@konservatorio.fi.

Muska Facebook
Suomen musiikkikirjastoyhdistys kotisivu ja Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *