Prog & roll & blues & jazz – lisää virikkeitä asiakaspalveluun verkossa ja kirjastossa

Yleisten kirjastojen luokitus YKL uudistuu musiikin osalta verkkaisesti, mutta harkittuja askeleita kuitenkin otetaan. Uusimpia käänteitä ovat konemusiikin, dancen ja ambientin sekä progressiivinen rockin uudet luokat. Kirjastojen progetarjontaa voidaan kuvailla nyt luokkaan 78.89113. Uutisia hiljattain perustetuista progehyllyistä on kuulunut ainakin Kuopion ja Tampereen pääkirjastoista.

Turun pääkirjastossa progeluokan esilletuonti aloitettiin kesällä 2016. Ensimmäiset CD-levyt luetteloitiin uuteen luokkaan ennen juhannusta. Kirjallisuus, LP-levyt, nuotit ja muut aineistot tulevat käsittelyyn hieman myöhemmin.

Näkyvää tulosta on syntynyt nopeasti. Asiakaspalvelun kannalta olennaiset muutokset tietueiden kuvailuun ja tilojen opastukseen käynnistyivät viivyttelemättä. Heinäkuussa uudella paikalla on esillä joitakin satoja CD-levyjä. Ero vanhan ja uuden järjestyksen välillä tuntuu.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Turun musiikkikirjaston opastus ohjaa nykyisin myös kohti progea. Uusi progressiivisen rockin luokka otettiin käyttöön Turun pääkirjastossa kesäkuussa 2016.

Luokituksen tarkentuminen on tervetullutta. Aineistojen keskellä navigointia tulee viedä mahdollisimman loogisesti eteenpäin, yhtä lailla verkossa kuin kirjastossakin. Asiakaspalvelua ja musiikkikokonaisuuksien hahmottamista helpottavaa kehittämistä tehdään kirjastoissa myös ilman uusien luokkien apua. Musiikkikirjastoissa on ollut jo vuosia käytössä erilaisia ryhmittelyjä, jotka toimivat genren mukaisena houkuttimena. Virikkeellisyys ulottuu hyllyjärjestyksen rinnalla myös verkkokirjastoihin.

Muutamat pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastot käyttävät kirjastoluokan perään asettuvaa tunnusta PROGE. Mielikuva kirjaston ”progeosastosta” syntyy jo verkossa.

Turussa aloitettiin populaari- ja taidemusiikin esillepanon muokkaus jo kauan ennen progressiivisen rockin omaa lokeroa. Suurten ryhmien CD-kokoelmista on vuosien varrella kehkeytynyt massiivisia kokonaisuuksia, joita on ollut hankala hahmottaa. Niin sanotuista ”aiheryhmistä”, ohjataan nyt kohti helpommin omaksuttavia sisältökokonaisuuksia.

Turussa pohdinnassa ollut säveltäjälähtöisyys hahmottui Sibelius-hyllyksi vuonna 2011. Heinäkuussa 2016 säveltäjähyllyjä on jo 16. Yksi merkittävä taidemusiikin luokituksen kömpelyys jäi sivummalle kun elokuvien soundtrackit (78.355) ohjattiin kirjastojärjestelmän sisällä uuteen sijaintiin elokuvamusiikiksi eikä enää taidemusiikkiin. Näin sekä score- että rocksoundtrackit sijaitsevat oivallisen kattotermin alla, vaikka luokitus säilyy ennallaan. Samaa ajatusta toteutetaan bluesin ja jazzin kanssa, myöhemmin myös muissa musiikkigenreissä.

VaskiFinnan haku etsiytyy uuden ryhmittelyn ansiosta suoraan genreen. Kattotermit jäävät taakse kun Pink Floydin albumin sijaintina näkyy Progressiivinen rock. Aiempi sijaintipaikka ja aiheryhmä Populaarimusiikki tuntuu äkisti vanhalta.

Kehityksestä voivat hyötyä kaikki Vaski-seudun kirjastot. Yhden klikkauksen päässä oleva tarkempi kuvailu avaa sisältöä lisää.

VaskiPinkFloydAtomII 2016-07-21 kello 10.28.08

Entä miltä Turun Vanhan kirjastotalon progehylly näyttää? Heinäkuussa 2016 jo aika hyvältä. Voin kuvitella asiakkaan kokemasta ehkä osan kun Kansas, Pink Floyd, Porcupine Tree, Transatlantic, Yes ja monet muut ikään kuin voimaantuvat toisistaan.

Työ progen parissa jatkuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Uuden hyllyn perustaminen on lisännyt hankintaehdotuksia. Kun kokonaisuus on helpompi mieltää ja kokea, niin puutteetkin tulevat esiin aiempaa selkeämmin. Levyjen väliin sopii hyvin myös muutama kirjavinkki.

Progehyllyä ja kirjaopaste Turun musiikkikirjastossa 2016.

Teksti ja kuvat: Tuomas Pelttari

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *