Perustietoa musiikkiarkistoista
Janne Mäkelän kirja Musiikkiarkistot Suomessa julkaistiin vuonna 2015. Teos on luettavissa myös PDF-versiona JAPA:n kotisivulta.
Kaikkihan me tiedämme, mitä musiikkiarkistot ovat, mitä ne tekevät ja mikä on niiden työnjako Suomessa. Paitsi että ani harva on tätä tiennyt, ennen kuin Suomen Jazz & Pop Arkiston Janne Mäkelä kääri hihansa ja keräsi pieninä palasina maailmalla olleen informaation kansien väliin.
Musiikkiarkistot Suomessa (JAPA, 2014) ei arvatenkaan tule kulumaan kansan kärttyisissä käsissä, mutta niille, jotka tätä perustietoa tarvitsevat, se on korvaamaton. Onneksi asia on ymmärretty JAPA:ssa oikein ja julkaisu on saatavana verkon kautta vapaasti PDF-muotoisena. Tällaista perusinformaatiota ei ole mitään syytä kätkeä kirjahyllyyn.
Janne Mäkelän urakka perustuu kyselyyn, jonka hän toteutti pitkän pestinsä kauniiksi lopuksi. Vastaajina ovat olleet jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat musiikillisen arkistoaineiston kanssa toimivat, joten jos jotain on jäänyt uupumaan, kovin suurimuotoisesta toiminnasta ei voi olla kysymys.
Pelkkä kysely jäisi helposti luettelonomaiseksi yhteenvedoksi, mutta Mäkelä on tarttunut rohkeasti aihetta niskavilloista ja tarjoaa kyselytulosten ympärillä tuhdin tietopaketin arkistoinnista, musiikin arkistoinnista sekä siitä toimintaympäristöstä, jossa näitä asioita Suomessa yritetään hoitaa.
Tämä kaikki on tarpeen, koska arkistoinnin periaatteet ovat aina olleet varsin pienen ammattilaisjoukon takana, eivätkä ne sielläkään ole aina erityisen yhtenäisinä ja kiistattomina esiintyneet. Ei Janne Mäkelänkään yhteenveto mitään lopullista edusta, mutta tästä on helpompi edetä.
Mäkelän kokoamista luvuista voi päätellä, että musiikkiarkistot eivät Suomessa ole järin suuria varsinkaan henkilökuntamäärän osalta. 15 hyllykilometriä ja 88 teratavua arkistoaineistoa ei silti ole mitätön määrä. Ongelmista suurimmat liittyvät alan hajanaisuuteen ja hentoon resurssointiin. Näin Mäkelä kiteyttää toiveluettelon:
”Toiminta koetaan tärkeäksi, arkistoissa esimerkiksi on paljon ainutlaatuisia aineistoja, joita ei löydy internetin palveluntarjoajilta. Ala on kuitenkin hajanainen, ja sen tunnettavuus on heikko niin suuren yleisön, tutkijoiden kuin muiden muistiorganisaatioiden keskuudessa.Lisäksi toimijat eivät tunne toisiaan eivätkä oikein tutkimuskenttääkään. Ratkaisuehdotuksia alan kehittämiseksi ovat musiikkiarkistoinnin laillisen aseman parantaminen, suurten muistiorganisaatioiden aktiivisempi ote, keskusteluyhteyden rakentaminen alan sisällä ja tutkijoiden suuntaan sekä vanhojen tallennus- ja toistolaitteiden keskitetty kokoaminen. Suomen Äänitearkiston kokoelmat voisivat olla osa jotain toista arkistoyksikköä.” (s. 55)
Janne Mäkelän opus kuuluu myös musiikkikirjastoissa työskentelevien ammatillisen lukuvelvollisuuden piiriin. Ei riitä, että on hämärä käsitys siitä, että jotain musiikkiarkistojakin on. Tänä päivänä kuka tahansa yleisen kirjaston asiakas voi tarvita osaavaa ja ymmärtävää ohjausta musiikkiarkistojen suuntaan. Musiikkiarkistot Suomessa antaa tällaiseen palveluun hyvät eväät, mutta vain luettuna. Ei siis tekosyitä, vaan kirja tai PDF lukulistalle!
Heikki Poroila
Tuomas Pelttari, toim.