Minä, huijari? • Intervalli 2/2021

Pääkirjoitus

Intervalli • 2/2021
www.intervalli.fi

Työpöydälläni on jo hetken aikaa pyöriskellyt lappunen, jossa lukee: Muista kehua kaveria. No kaveria pitäisi muistaa kehua ihan ilman erillistä muistuttamista, miksi siis olen nuo sanat lapulle kirjoittanut?

Kirjoitin muistilappusen itselleni Intervallin toimituskunnan kokouksessa, jossa jostakin syystä keskustelun aiheeksi nousi huijarisyndrooma. Yksi jos toinenkin siitä tunnusti kärsivänsä. No miten kehuminen sitten liittyy huijarisyndroomaan? Se liittyy sillä tavalla, että huijarisyndroomainen ei pysty kehujakaan vastaanottamaan vaan ajattelee saaneensa ne aiheetta. 

Me huijarisyndroomaiset teemme elämästämme itsellemme kovin raskasta. Vaatimustaso on korkealla ja aina pitäisi syntyä pelkkää priimaa. No miksi? Tämä johtuu siitä, että kyky vastaanottaa kritiikkiä on myös huono ja se on aina tapana ottaa henkilökohtaisesti. Yksikin kritiikki, vaikkei edes mitenkään ankara, kumoaa mielessä kaiken hyvän ja erityisesti saadut kehut.

Kun minua reilut puoli vuotta sitten pyydettiin Intervallin päätoimittajan tehtävään, oli spontaani ensireaktioni kieltäytyminen. Miten minä ikinä pystyisin tuohon tehtävään? Muistaakseni taisin esittää myös omasta mielestäni tosi hyviä perusteluja, että kaikki varmasti uskoisivat minun varmasti olevan huono ja väärä valinta. Olisin taatusti epäpätevä tähän tehtävään, kuka tahansa olisi minua parempi.

En pysty vielä sanomaan että olisin onnistunut, mutta voin sanoa, että yrittäminen on ollut mukavaa. Intervallin toimituskuntatyöskentely on ollut mielenkiintoista ja tuonut hyvän mielen. Puhumattakaan mahdollisuudesta oppia uusia asioita sekä verkostoitua. Olen saanut paljon ajattelemisen aihetta.

Itsekriittisyys on tässä kohtaa osoittautunut täysin tarpeettomaksi. Siksi haluan kannustaa kaikkia musiikkikirjastoihmisiä tai sellaiseksi itsensä tuntevia tulemaan mukaan lehden tekemiseen. Juttuideat ovat aina tervetulleita, ja vielä parempi jos kirjoitat jutun itse. Toimituskunta on valmiina avustamaan! Olisi mukavaa jos jakaisitte myös muille jos teillä on ollut kirjastossanne jokin mukava musiikkiaiheinen tapahtuma tai jos olette keksineet/kehittäneet jotakin sellaista, josta on iloa myös muille. Tästä on hyvä esimerkki Jaska Järvilehdon huikea ajatus, joka jalostui musiikinluettelointi.fi -sivustoksi. Intervallille on kunnia olla lanseeraamassa tätä!

Seuraava Intervalli ilmestyy keväällä 2022. Nyt tässä on pitkä kaamosaika edessä ja meillä aikaa kirjoittaa vaikka Douglas Adamsin tyyliin viisiosainen trilogia. Ja tietysti myös aikaa lukea Intervallia. Viestejänne voitte laittaa osoitteeseen intervallilehti@gmail.com. Kuulumisiin!

Tiina Tolonen
Intervallin päätoimittaja

Intervalli 2/2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *