Heikki Poroila: Säveltäjän teosluettelo tutkimus- ja julkaisuhankkeena

Säveltäjän teosluettelo – avain luovan työn huoneistoon, osa 2

Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa pohdin teosluetteloiden tarpeellisuutta ja periaatteellisia ratkaisuja, tässä toisessa osassa pyrin esittelemään sitä käytännön prosessia, jonka kuluessa idea muuttuu käyttäjiään palvelevaksi julkaisuksi.

Teosluettelo tutkimus- ja julkaisuhankkeena

Vaikka tuskin monikaan lukijoista on aikeissa ryhtyä teosluettelon kokoajaksi, voi olla kiintoisaa tietää hiukan enemmän siitä, mitä valmiuksia toimittajalla täytyy olla ja minkälaisia käytännön ratkaisuja joudutaan tekemään luettelon kokoamisen ja julkaisemisen yhteydessä. Kaikki kertomani perustuu omiin kokemuksiini, joten tässä ei tietenkään ole mukana koko kuva. Tiedän esimerkiksi hyvin, että Fabian Dahlströmin työ Sibeliuksen parissa eteni joiltakin osin toisin, koska hänellä oli käsissään jo hyvin tutkittu säveltäjä ja tukenaan prosessin loppuvaiheessa suuri ja vakaa saksalainen kustantaja. Uskon silti, että yhteisiä piirteitä on enemmän kuin erottavia.

Ensimmäiseksi on luotava yleiskuva työn kohteesta tutustumalla olemassa jo olevaan tutkimustietoon, artikkeleihin, opinnäytteisiin ja monografioihin, jos sellaisia sattuu olemaan (yleensä ei ole, jos kohteena on suomalainen säveltäjä). Yleiskuvaan liittyy luonnollisesti yleinen perehtyneisyys siihen musiikkihistorialliseen aikakauteen ja kulttuurivirtauksiin, joihin säveltäjä kytkeytyy. Mitä parempi yleisen historiallisen aineiston tuntemus on, sitä helpompi tämä vaihe on.

Yleisorientaation tarkoituksena on auttaa teosluettelon tekijää hahmottamaan, minkälainen luettelo on toisaalta tarpeen, toisaalta mahdollinen. Jos lähdeaineistoa näyttää olevan runsaasti ja tutkimustakin on ehditty jo tehdä, tavoitteeksi voi asettaa täysimittaisen teosluettelon. Toisaalta jos aineistoa näyttää olevan hyvin niukasti, täytyy ottaa huomioon sekin mahdollisuus, ettei se riitä kunnollisen luettelon tekemiseen. Säveltäjän teosluettelon tekijä ei voi ottaa sivuhommakseen kokonaisen suomalaisen musiikinhistorian tutkimattoman osion selvittämistä, joten luettelon realistiset edellytykset täytyy arvioida.

Oskar Merikanto.

Oskar Merikanto.

Kun päätös on valmis, seuraa aineiston keräysvaihe, joka voi olla suhteellisen selkeä tehtävä (esimerkiksi Oskar Merikanto, joka ei jättänyt jälkeensä luonnoksia ja katkelmia ja jonka tuotanto on kaiken kaikkiaan suhteellisen kompakti kokonaisuus) tai sitten täysin ennalta arvaamaton, kuten olivat kohdallani sekä Selim Palmgren että varsinkin Erkki Melartin, jonka tuotantoon liittyvää aineistoa on putkahdellut esiin vuonna 2000 valmistuneen luettelon jälkeenkin niin paljon, että työ oli pakko tehdä uudelleen.

Aineiston keräysvaiheessa tutkitaan kaikki mieleen tulevat lähteet eli primaariaineiston (sävellyskäsikirjoitukset ja muu alkuperäinen arkistoaineisto) säilytyspaikat (Kansalliskirjasto, Sibelius-Akatemian kirjasto, Åbo Akademin Sibelius-museon arkisto jne.). Suomessa yleisten kirjastojen kokoelmiin ei sisälly käsikirjoituksia, mutta varsinaisten musiikkiarkistojen lisäksi on keräysvaiheessa tarkistettava myös sellaisia yleisiä arkistoja, jotka kyseisen säveltäjän kohdalla voivat sisältää ennen tuntematonta aineistoa.

Vaikka nykyään monia asioita voi tutkia internetin kautta, arkistolaitos on edelleen pääosin henkilökohtaisten käyntien ja vanhanaikaisten korttiluetteloiden selailun maailmaa. Tässä yhteydessä joutuu jokainen teosluettelon tekijä toteamaan, että hyvän aiheen tuntemisen lisäksi tarvitaan runsaasti aikaa ja käytännöllistä vaivannäköä eli sitä normaalia tutkijan työtä. Vaikka toisin voisi luulla, eivät keskeiset kirjastoluettelotkaan (Viola, Fennica, Arsca) ole täysin ajan tasalla. Erityisesti vanhempien nuottijulkaisujen tutkiminen on usein hankalaa, koska merkittävä osa on edelleen kunnolla luetteloimatta (mikä tarkoittaa tässä sitä, että julkaisun sisältämät itsenäiset teokset on luetteloitu). Erityisen heikko tilanne on ns. laulukirjojen kohdalla. Niistä merkittävä osa löytyy edelleen vain Fennica-luettelosta monografioina käsiteltyinä ”kirjoina” ilman ensimmäistäkään sisältötietoa. Kaikkien teosluetteloiden tekijöiden puolesta voikin tässä lausua hurskaan toiveen siitä, että jonain päivänä Violassa olisi jokaisen Suomessa painetun nuottijulkaisun sisältö tarkasti luetteloituna. Minä en sitä päivää näe, toivottavasti joku nuorempi näkee.

Erittäin tärkeän ja vielä turhan huonosti tunnetun aineistonkeräysvälineen muodostaa Kansalliskirjaston digitoimien lehtien ja muiden aineistojen tietokanta. Vuoteen 1910 asti se on suoraan netin kautta tutkittavissa korkealaatuisina skannauksina, vuotta 1910 uudemman aineiston kohdalla täytyy istua vapaakappalekirjastossa asianmukaisen päätteen äärellä. Se kuitenkin kannattaa, sillä suomalaiset aikakaus- ja varsinkin sanomalehdet sisältävät valtavasti hyödyllistä informaatiota julkaisuista ja esityksistä. Huomattava osa tästä informaatiosta on luonteeltaan sellaista, ettei sitä mitenkään loogisin perustein voisi etsiäkään, joten palvelun (http://digi.kansalliskirjasto.fi/) monipuolisia tekstihakutyökaluja kannattaa hyödyntää. Löysin itse sillä tavalla kymmeniä Palmgrenin ja varsinkin Melartinin muuten tuntemattomia teoksia, joista ei ole jäänyt käsikirjoitusaineistoa tai julkaisuja. Arkiset mainokset ja konsertti-ilmoitukset ovat korvaamaton tiedonlähde.

Kaikki arkistoaineistot eivät ole vielä päätyneet Kansalliskirjastoon tai Kansallisarkistoon, vaan niitä pitää osata kysellä myös kuorojen, järjestöjen ja muitten yhteisöjen suunnalta. Valitettavasti vain harvassa paikassa vanhojen arkistojen kanssa on osattu toimia oikein eli järjestää ne itse tai toimittaa ammattilaisille. Liian usein saa vastauksen, ettei kukaan enää tiedä mistään vanhasta mitään. Yrittää kuitenkin täytyy, sillä valitettavasti miltei jokaisen säveltäjän elämäntyö on maailmalla pieninä palasina. Tässä yhteydessä ei saa myöskään unohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat ehtineet olla säveltäjän kanssa tekemisissä ja joilla saattaa olla sekä muistitietoa että henkilökohtaisia arkistoja. Mitä vanhemmasta säveltäjästä on kysymys, sitä epätodennäköisempää tällainen tietysti on. Asia on kuitenkin syytä selvittää.

Tutkimusaineiston keräämisen jälkeen alkaa informaation jalostaminen luettelotiedoksi. Se on monivaiheinen prosessi, jonka selostaminen tällaisen lyhyen kirjoituksen puitteissa ei ole mahdollista. Se sisältää kuitenkin kaikki ensimmäisessä osiossa kuvailtujen ratkaisujen tekemistä ja toteuttamista. Päätös luettelon rakenteesta ja lajista voi tehdä vasta sen jälkeen, kun aineisto on kasassa ja sitä on riittävästi tutkittu. Esimerkiksi nuottinäytteiden mukaan ottaminen on paitsi resurssikysymys, myös lähdeongelma. Jos kaikista teoksista ei löydy enää käsikirjoituksia tai painettuja nuotteja, nuottinäytteet täytyy unohtaa, vaikka halua olisi. Sama koskee esimerkiksi kronologiaa, joka ajatuksena on usein helpompi kuin toteutus käytännössä.

Tutkimusaineiston toimittaminen toimivaksi ja tiedollisesti luotettavaksi teosluetteloksi on hidasta, työlästä ja ajoittain puuduttavaa pikkutarkkuutta edeltävää raatamista. Sen vastapainona työ on myös kulttuurisesti ja kulttuurihistoriallisesti kiintoisaa ja yleensä myös antoisaa. Paneutuminen yksittäisen luovan ihmisen työhön on haastavaa, mutta samalla myös palkitsevaa. Kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan sekä kykyä harkita, missä vaiheessa asiat on tutkittu riittävän perusteellisesti ja johtopäätöksiä esimerkiksi teosten nimistä, tietojen esitystavasta ja luettelon yleisestä typografiasta (se on hyvin tärkeä asia, vaikka sitä ei monista ulkomaisista luetteloista uskoisikaan) kannattaa ruveta tekemään. Pilkunviilausta riittää hamaan maailmanloppuun, joten luettelon tekijän täytyy osata jossain vaiheessa myös lopettaa, muuten ei valmista synny koskaan.

Valmiin luettelon kanssa voi toimia pääosin kahdella eri tavalla. Suppeamman luettelon voi yrittää integroida mahdollisesti samaan aikaan valmisteilla olevan elämäkerran liitteeksi. Se voi olla järkevä ratkaisu, jos säveltäjä ei ole erityisen tunnettu tai hänen tuotantonsa laaja ja merkittävä. Toinen vaihtoehto on julkaista luettelo itsenäisenä monografiana. Nykyään sen voi tehdä joko pelkästään paperikirjana, pelkästään PDF-muotoisena verkkojulkaisuna tai molempina. Paperikirjaa puoltaa perinteen lisäksi se, että luettelon saa Fennicaan vain tekemällä siitä paperiversion. Moni teosluetteloiden käyttäjä myös arvostaa sitä, että luetteloa voi tutkia joutumatta sitä varten avaamaan tietokonetta.

Heikki Poroilan tekemä teosluettelo Yhtenäistetty Selim Palmgren on julkaistu kirjana ja PDF-tiedostona. PDF on joustava julkaisualusta. Verkkoluetteloita voidaan päivittää kun uutta informaatiota ilmenee.

Heikki Poroilan tekemä teosluettelo Yhtenäistetty Selim Palmgren on julkaistu kirjana ja PDF-tiedostona. PDF on joustava julkaisualusta. Verkkoluetteloita voidaan päivittää kun uutta informaatiota ilmenee.

Paperiluettelo kuitenkin jämähtää siihen hetkeen, johon se ehti päästä. Korjauksia ja lisäyksiä ei voi tehdä, sillä kaikkia kirjan hankkineita on hankala tavoittaa jälkikäteen errata-liuskoilla. Siksi on järkevää harkita vähintäänkin rinnakkaisen PDF-julkaisun tekemistä, ellei sitten mennä suoraan PDF-vaiheeseen. Jälkimmäinen voi olla edessä, jos paperisen julkaisun painokulujen maksajaa ei tahdo löytyä. Tähän mennessä suomalaiset teosluettelot on saatu ulos paperikirjoina, kun julkaisijoina ovat olleet aatteelliset yhteisöt (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Music Finland jne.) eivätkä niinkään kaupalliset kustantajat. Valitettavasti teosluetteloissa on yleensä paljon sivuja ja sivut maksavat, vaikka painos olisi pieni. Tuore esimerkki on Selim Palmgrenin sävellykset, josta otettiin vaivainen 50 kappaleen painos (eikä sitä käytännössä enempää tarvittukaan). Kirjassa on 400 sivua, värikansi ja painolasku oli noin 1000 euroa.

Bisnestä teosluetteloilla ei voi tehdä sen paremmin tekijä kuin kustantajakaan. Omalle työlle ei parane ruveta laskemaan hintaan, tuntipalkka jää kaikissa olosuhteissa niin vähäiseksi, ettei kannata edes ruveta laskemaan. Hyvällä suunnittelulla myyntihinnan voi kuitenkin määritellä sellaiseksi, että paperikirja saadaan painetuksi ja maksetuksi. Olen itse tehnyt näitä luetteloita täysin kotoa käsin lähettämällä valmiin paino-PDF:n kirjapainoon ja hakemalla postista valmiit kirjalaatikot. Toisaalta Dahlströmin 800-sivuinen temaattis-bibliografinen Sibelius-luettelo painettiin Wiesbadenissa ties kuinka suurena painoksena, kovissa kansissa ja Breitkopf & Härtel myy sitä edelleen hintaan 196 euroa, eikä varmaan tappiokseen. Valmiin sisällön ja valmiin julkaisun välillä taisi mennä vuoden verran, kun taas em. Palmgren-luettelo tuli painosta viikossa.

Heikki Poroila 2.8.2016

Heikki Poroila Turun musiikkikirjastossa 2013. Kuva: Tuomas Pelttari.

Heikki Poroila Turun musiikkikirjastossa 2013. Kuva: Tuomas Pelttari.

Haastattelussa Heikki Poroila – kirja Frank Zappan sävellyksistä oli pitkä projekti

Uutuuskirja kertoo yli 800:sta Frank Zappan sävellyksestä

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila on saanut valmiiksi toisen kirjansa Frank Zappasta. Frank Zappan sävellykset ilmestyy syyskuussa 2015. Teoksen julkaisee Suomen musiikkikirjastoyhdistys.

Musiikki kuuluu kaikille haastatteli Poroilaa uutuuskirjan tiimoilta.

Heikki Poroila Turun musiikkikirjastossa 2013. Kuva: Tuomas Pelttari.

Heikki Poroila.

Mistä ajatus kirjaan Frank Zappan sävellykset syntyi?

– Ajatus syntyi vuosina, jolloin jouduin tarjoamaan eioota loppuunmyydyn kirjan Zappa äänitteillä kysyjille. En oikein jaksanut ruveta uudistamaan vanhaa, joten etsin asiaan uuden lähestymistavan. Olen kirjastonhoitajana tottunut taidemusiikkisäveltäjien tuotannosta koottuihin teosluetteloihin, joten rupesin miettimään, olisiko jotain samantyyppistä mahdollista tehdä Zappan kanssa. Aika pitkään löysin vahvoja perusteita olla rupeamatta koko hommaan, mutta sitten alkoi näyttää, että vaikka netti on pullollaan erilaisia Zappa-diskografioita ja muita listauksia, kunnianhimoisempaa yritystä sävellystuotannon listaamiseksi ei löytynyt. Päätin sitten tehdä sen itse.

Heikki Poroila: Frank Zappan sävellykset.

 

Millainen tavoite mielessäsi oli?

– Ensinnäkin halusin päivittää sen yleistiedon, joka meillä Zappan harrastajilla on ollut hänen tuotannostaan. Halusin toisin sanoen muistuttaa meitä siitä moninaisuudesta, mitä Zappa ehti saada aikaan. Toisaalta halusin tyydyttää omaa järjestyksenkaipuutani, jota Zappa-maailman sekasotkuiset nimitykset ovat aina pahasti häirinneet. Harva asia ärsyttää minua yhtä paljon kuin bootleggareiden antamat typerät nimet. Halusin siis jotain rotia maailmaan, jossa asia myös Zappan omilta jäljiltä näytti usein muulta kuin mitä se oikeasti oli. Se on toisaalta normaalia teosluettelon kokoajan työtä, oikoa väärinkäsityksiä, poimia esiin faktoja ja järjestää informaatio jollain käyttökelpoisella tavalla. Eihän tällainen työ koskaan valmistu, mutta jonkinlaisen välitasanteen uskon kuitenkin saaneeni kasaan.

Miten paljon aikaa kirjan tekeminen sinulta vei?

– Koko 2000-luvun olen asian kimpussa käytännössä ollut, mutta käytännön syistä on kokonaisuus täytynyt koota hyvin pienistä palasista. Erityisesti netin tiedonlähteiden lisääntyminen on pakottanut jatkuvasti uusiin löytöretkiin, joiden takia itse luettelo on mennyt uusiksi lukuisia kertoa. Tunteja ei voi laskea, mutta sen uskallan sanoa, ettei tällaisten luetteloiden vaatima työmäärä koskaan näy lopputuloksesta. Ongelmana on aina se, että asioiden tarkistamiseen ja lisäinformaation etsimiseen voi kuluttaa rajattomasti aikaa. Kun keväällä jäin ensin eläkelomille ja sitten oikeastikin eläkkeelle, päätin panna yksityiskohtien hiomisen tässä vaiheessa katki. Aion kyllä palata aiheeseen vielä myöhemmin ja laittaa aineiston verkkoon, luultavasti siinä vaiheessa englanninkielisenä. Tämä kirja on kuitenkin kädenojennus ja kiitos suomalaiselle Zappa-harrastajakunnalle. Voidaan ainakin hetki hehkuttaa, että ensimmäinen ”kattava” Zappa-teosluettelo tehtiin muuten Suomessa.

Edellinen Zappa-teoksesi, yhdessä Heikki Karjalaisen kanssa tehty Zappa äänitteillä (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 1995) myytiin loppuun jo 90-luvulla. Miten Frank Zappan sävellykset jatkaa edellisestä?

– Tämä ei ole diskografia, vaan teosluettelo, vaikka myös diskografista informaatiota on paljon tarjolla. Zappan kohdalla kyse on valtaosin levytetystä musiikista, mutta monelle saattaa tulla yllätyksenä se, kuinka paljon jäi Zappan elinaikana julkaisematta ja kuinka paljon on ihan tiedossakin olevia sävellyksiä, joita vain harvat ovat koskaan kuulleet. Zappan sävellysten tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa, koska se riippuu määritelmistä ja laskutavasta, mutta tähän luetteloon niitä kertyi yli 800. Uudessa kirjassa ovat mukana myös Zappan levyttämät ja esittämät coverit, jotka omalla tavallaan kertovat siitä maailmasta, jossa hän luovana ja esiintyvänä taiteilijana liikkui. Pääpaino on toki Zappan omassa tuotannossa, mutta olen kyllä pinnistellyt saadakseni luettelon toimimaan myös yleisenä johdatuksena Zappa-maailmassa esiintyviin nimityksiin, siis myös niihin, joiden takana ei ole sävellys vaan jotain ihan muuta. Kaiken kaikkiaan uusi kirja pyrkii antamaan kattavan kuvan kaikesta siitä, mitä Frank Zappan luovuus maailman julkisuuteen tuotti. Siellä perikunnan valvomassa holvissa ja Synclavierin muistissa on vielä satoja ääninauhoja ja Zappalta kesken jääneitä sävellyksiä, mutta ne ovat sitten ihan toinen tarina, jota minä en pysty kertomaan.

Virallisen FZ-julkaisusarjan osa 100 eli Dance Me This julkaistiin hiljattain. Mitä ajattelet Frank Zappan (1940–1993) kuoleman jälkeen kootuista levyistä?

– Tästä tuoreimmasta tiedämme, että se oli täysin Zappan itsensä kokoama ja nimeämä, mutta kuluneiden vuosikymmenien aikana julkisuuteen on tullut paljon muutakin, jonka kohdalla emme aina tällaisia asioita tarkasti tiedä. Perikuntahan on ollut sinänsä kohtalaisen aktiivinen, mutta julkaisupolitiikka on ollut varsin poukkoilevaa ja varsinkin hinnoittelun osalta myös aika älytöntä. Ei tunnu reilulta, että 45 minuutin harjoitusäänitteestä maksetaan uutuuslevyn hintaa. Mutta Gail Zappa tuntee alan ihmiset: me ostamme kaiken, mitä markkinoille tulee. Toisaalta on rehellisesti myönnettävä, että julkaisuissa on ollut paljon kiinnostavaa musiikkia ja todennäköisesti myös sellaista, mitä Frank Zappa itse ei olisi välttämättä julkisuuteen päästänyt. Hän oli tunnetusti perfektionisti ja saattoi jättää hyvän konsertin julkaisematta parin väärän äänen takia. Kun Zappa ei itse ole enää levyjä julkaisemassa, uutuuksiin suhtautuu hiukan kaksijakoisesti. Uteliaisuus aina voittaa, mutta kyllä sitä myös kysyy mielessään, olisiko Zappa itse tätä tai tuota julkaissut. Mutta en minä hirveästi jaksa asiaa murehtia. Zappan musiikillinen perintö on jo nyt niin laaja, että on yksi ja sama, julkaistaanko arkistoista nauha X vai ei. Kuunneltavaa riittää yllin kyllin ja monen levyn kohdalla uusintakuuntelut avaavat aina vaan uusia kerroksia. Sehän on kaiken hyvän musiikin tunnusmerkki.

Millainen merkitys Zappan sävellystyöllä ja musiikilla on sinulle ollut?

– Minusta tuli Zappa-fani 1967–1968 eli juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä yli neljä vuosikymmentä sitten, mutta en katso koskaan olleeni varsinainen hardcore-harrastaja, jolle jokainen Zappan kynästä valunut nuotti ja kitarasta irronnut ääni on pyhää. Zappa teki myös musiikkia, joka ei ole koskaan erityisemmin koskettanut (uteliaille voin tällaisina mainita Captain Beefheart- ja Flo & Eddie-kaudet). Mutta se on toisarvoista sen rinnalla, että hän sävelsi ja soitti niin paljon musiikkia, joka on kestänyt paitsi aikaa, myös kaikki muodinvaihdokset. Paras osa Zappan sävellyksistä on täysin ajatonta, klassista musiikkia ja tulee uskoakseni sellaisena säilymäänkin. Jos minulla on tarve nousta musiikin voimalla ylempiin sfääreihin, voin kuunnella yhtä hyvin Mozartin Ave verum corpusin tai Zappan Watermelon In Easter Hayn, vaikutus on sama. Minusta Zappa oli 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisiä säveltäjiä, joka yhdisti täysin ainutlaatuisella tavalla musiikin eri muodot ja tyylit.

Miten paljon vietät aikaa FZ-levytysten parissa?

– Satunnaisesti, en ollenkaan koko ajan. Zappan kuunteleminen ei toimi taustalla, sitä huomaa tuon tuostakin lopettaneensa kirjoittamisen ja keskittyvänsä kuuntelemaan. Etenkään Zappan parhaita en halua kuunnella muuten kuin keskittyneesti. Harrastan jonkin verran myös omaa kömpelöä kitaransoittoani Zappan soidessa, siitä saa ansaitsemattomia mielihyvän tunteita, kun yhtäkkiä pysyykin hetken aikaa esimerkiksi sävellyksen 20 Small Cigars kimurantien melodiankuljetuksen mukana. Itse arvelen olevani Zappa-kuuntelijana aika maltillinen, tiedän paljon pahempia tapauksia. Toisaalta olen kuunnellut Zappaa jo 1960-luvulta lähtien, joten kyllä se kokonaismäärä tietysti on aika mittava. Sen voin sanoa, että olen kuunnellut kyllä kaiken käsiini saamani Zappa-musiikin.

Kenelle suosittelet kirjaasi?

– Olen tehnyt kirjan sekä kovapintaisimmille harrastajille, jotka saavat sen informaatiopaljoudesta todennäköisesti eniten irti, että sellaisille ihmisille, joilla on uteliaisuutta ja seikkailumieltä. Olisi hauskaa kuulla, että joku on innostunut tutustumaan vähän laajemminkin Zappan musiikkiin tällaisen kokoavan katsauksen innoittamana. Sitäkin sopii tietysti toivoa, että tällaisella sinänsä kuivahkolla luettelolla on käytännön käyttöä tilanteissa, joissa tarvitaan tätä tai tuota faktaa Zappan tuotannosta. Siinä mielessä uskallan suositella sitä myös kirjastojen hiipuviin hakuteoshyllyihin. En ole ruvennut systemaattisesti analysoimaan Zappan sävellyksiä, mutta mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt avaamaan taustoja, jotka yllättävänkin usein kytkeytyvät ns. amerikkalaiseen elämäntapaan ja sikäläisiin outouksiin. Tässä mielessä kirja luultavasti tuottaa hiukan hupia myös ns. Americanan harrastajille, vaikkei Zappa sinänsä olisi tuttu.

Tuomas Pelttari, toim.

Toimitukselta:

Heikki Poroilan kirja Frank Zappa äänitteillä on esillä myös foorumilla Zappa Books. Sivustoa ylläpitää Avo Raup.

– This book is in some sense a sequel to Heikki’s previous book – Zappa äänitteillä (Recorded Zappa) – which contained overview of Zappa albums. This book – Frank Zappa’s compositions – contains over 800 songs alphabetically listed, with comments on music, lyrics, performances.

Tuomas Pelttari, 25.3.2016.

Musiikkikirjastoyhdistyksen syyskokous pidettiin Music Finlandin uusissa tiloissa 8.12.2014

Music Finland hurmasi syyskokouksen väen

Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen syyskokous pidettiin 8.12.2014 Helsingissä. Tänä vuonna kokoonnuttiin Kari Laitisen kutsusta Music Finlandin tiloihin.

Ari-Pekka Lauhakari käy Wigwamiin.

Ari-Pekka Lauhakari käy Wigwamiin.

Urho Kekkosen kadulla Helsingin Kampissa sijaitseva moderni, käytännöllinen ja uutuuttaan hohtava toimipaikka ihastutti vierailijat virikkeellisyydellään. Tietopalvelupäällikkö Laitinen kertoi Music Finlandin toiminnasta, ja esitteli kokousväelle lähimmät kollegansa Tuuli Grönroosin ja Paulina Partasen.

Kirjastoseuran musiikkityöryhmän puheenjohtaja Lea Salo ja syyskokouksen puheenjohtajana toiminut Heikki Poroila.

Kirjastoseuran musiikkityöryhmän puheenjohtaja Lea Salo ja syyskokouksen puheenjohtajana toiminut Heikki Poroila.

Heikki Poroilan puheenjohtamaan yhdistyksen syyskokoukseen osallistuivat lisäksi Jaakko Tuohiniemi, Maaret Storgårds, Tarja Lehtinen, Tuomas Pelttari, Paulina Partanen, Tuuli Grönroos, Ari-Pekka Lauhakari, Harri Pikka, Irmeli Koskimies, Lea Salo, Kari Laitinen, Jyrki Valto ja Jarkko Rikkilä.

Syyskokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys yhdistyksen jäsenmaksuiksi vuodelle 2015. Sekä henkilöjäsenet että yhteisöt voivat valita ovatko vain Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen jäseniä tai vaihtoehtoisesti sekä musiikkikirjastoyhdistyksen että myös IAMLin jäseniä. Jäsenmaksumalli on kaksiportainen:

Henkilöjäsen 20 € (Suomen musiikkikirjastoyhdistys) ja 40 € (Suomen musiikkikirjastoyhdistys + IAML)

Yhteisöjäsen 40 € (Suomen musiikkikirjastoyhdistys) ja 80 € (Suomen musiikkikirjastoyhdistys + IAML)

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi 2015 valittiin musiikkikirjastonhoitaja Tuomas Pelttari. Jaakko Tuohiniemi jatkaa kuuden vuoden puheenjohtajuuden jälkeen hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Vantaan Tikkurilan kirjaston musiikki- ja mediaosaston Harri Pikka valittiin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi väistyvän Tuomas Harviaisen tilalle.

Music Finland – suomalaisen musiikin puolesta

Syyskokouksen lopuksi puheenvuoro oli Kari Laitisella. Music Finland toimii suomalaisen musiikin ja niiden tekijöiden puolestapuhujana ympäri maailmaa. Laitinen kertoi, että Music Finlandilla on maailman laajin suomalaisen musiikin nuottikokoelma. Tässä kokoelmassa on suuri määrä musiikkia, jota ei ole saatavana missään muualla.

Music Finlandin jäseninä on 270 elossa olevaa säveltäjää sekä suuri joukko perikuntia. Vailla kustantajaa olevien säveltäjien promootiosta ja tuotannosta pidetään monin tavoin huolta jäsenmaksua vastaan. Music Finland tekee tärkeää työtä säveltäjäasiakkailleen. Säveltäjän teokset arkistoidaan ja luetteloidaan nuotistoon. Sävellyksistä tehdään tilaustyönä myös nuottilaitoksia. Jäsenien säveltäjäprofiilit ja teosluettelot ovat edustavasti esillä Music Finlandin verkkosivuilla.

Tuomas Pelttari, kuvat ja teksti

Jaakko Tuohiniemi – musiikkikirjastoalan monitoimimies

Tietoasiantuntija Jaakko Tuohiniemen tavoittaa työstään Helsingin yliopiston musiikkitieteen numerosta. Hän on kiireinen, monessa mukana oleva musiikkikirjastoaktiivi. Helsingin yliopiston kirjastossa Tuohiniemi hoitaa musiikintutkimuksen kokoelmien lisäksi muitakin taideaineita, joista taidehistorian kokoelma on mittavin. Hän antaa myös tiedonhaun opetusta.

Päivätyön lisäksi Tuohiniemi toimii Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja yhdistyksen julkaisusarjan vastaavana toimittajana. Musiikkikirjastot.fi kysyi Tuohiniemeltä hänen työstään musiikkikirjastoyhdistyksessä sekä Matti Pajuniemen kiinnostavan progekirjan vaiheista. Syksyksi 2013 julkaistu Pajuniemen musiikkiteos Aamunkoiton portit on ollut pienelle kustantajalle suuri menestys. Käsissämme saattaa olla uusi suomalaisen tietokirjallisuuden klassikko. Tuohiniemi: “Antoisinta kustannustoimittajan työssä? Nähdä idean konkretisoituminen ja saada lisättyä kotimaista musiikkikirjallisuutta.”

Jaakko Tuohiniemi.

Jaakko Tuohiniemi.

Vuonna 2013 julkaistu Matti Pajuniemen progekirja Aamunkoiton portitprogressiivinen rock 19671979 on avannut valtavasti musiikkia sekä asiakkaille että kirjastoammattilaisille. Millainen merkitys kirjalla on ollut sinulle?

Jaakko Tuohiniemi: – Aiemmin en tuntenut progressiivista rockia millään tavalla, mutta kirjan kautta tuli jonkinlainen nimilista tutuksi. Yllättäen vanhan musiikin liikkeen sisäinen maailma näyttää hetkittäin yhdistyneen progekenttään, ja muutama yhteinen nimi vilahti sieltä puolelta. Valitettavasti en ole (vieläkään) ehtinyt kuuntelemaan aktiivisesti mitään niistä levyistä, joihin ajattelin koemielessä paneutua saadakseni progesta jonkinlaisen​ soivankin käsityksen. Olen suhteellisen avoin kuuntelemaan kaikenlaista (olen taannoin lainannut kirjastosta esimerkiksi pari nivaskaa teknoa ja rap-musiikkia ja yrittänyt ymmärtää, millainen musiikillinen kieli niissä on vallalla), ja tunnustan avoimesti avuttoman tuntemukseni monen musiikinlajin suhteen. Ehkä jossain vaiheessa…

– Itse kirja oli minulle kiinnostava hanke nähdä mainion tekstin muotoutuminen käsikirjoitussirpaleista kokonaisuudeksi, mielestäni aika ehyeksi vieläpä. Pidän Pajuniemen rikkaasta kielestä ja rehellisen subjektiivisesta otteesta, jollainen taiteesta puhuttaessa on aina välttämätön aidon kokemuksen välittämiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa ja julkaisusarjan päätoimittajana olen iloinen, että saimme kirjan sarjaamme ja sillä tavalla mahdollistettua kaupallisilta kustantajilta väliin jääneen kirjan saamisen lukijoiden käsiin. Kulttuurityötä parhaimmillaan!

Aamunkoiton portit on ollut mukava myyntimenestys. Yllätyitkö?

– ​Hallituksessa laskimme mahdollisuuksia julkaista kirja ilman liian suuren tappioriskin ottamista. Myyntimenestys on tietysti ollut hyvä asia, ja taisivat kaikki hallituslaiset yllättyä iloisesti

Mitä kaikkea teit kirjan eteen?

​– Kaikkea kustannustoimittajalle kuuluvaa tai sellaista mitä pienkustantajalta voisi odottaa: käsikirjoituksen kommentointia, oikolukua, teknisten asioiden selvittelemistä, jakelua ihan käytännön tasolla laskutusta ja pakkaamista myöten, arvostelijoiden metsästystä yms.

​***

Olet Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Millaista työsi ja yhdistyksen toiminta on?

​– Kuudes vuosi alkujaan ”siirtymäkauden” ajaksi valittuna puheenjohtajana tulee tosiaan täyteen nyt, ja tiedän vihdoin voivani vapautua tästä itselleni turhan huonosti sopivasta roolista. Periaatteessa puheenjohtajalle riittäisi juoksuttaa arjen asiat, siis johtaa kokouksia, valmistella toimintasuunnitelma ja -kertomus yhdessä sihteerin ja rahastonhoitajan kanssa. Koska olemme pieni yhdistys eikä meillä ole erillistä toiminnanjohtajaa, tämä ei käytännössä riitä. Niinpä puheenjohtajan pitäisi myös johtaa asioita laajemmin, toimia keulakuvana ja olla aktiivisesti yhteydessä eri tahoihin.

Jaakko Tuohiniemi.

 

– Kun aloitin puheenjohtajana tuntui siltä, että koko alan aktiivit ovat kaikkoamassa. Kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua alkoi hallitukseen ilmestyä ”uutta verta” ja hyvillä mielen annan paikkani eteenpäin. Kirjastokenttä kuitenkin odottaa puheenjohtajalta tiettyä vitaalista ulospäinsuuntautuneisuutta ja uusia ideoita. Omalta kohdaltani ovat sekä energia että ideat loppuneet jo aikaa sitten. Alkuaikoina kauppaamani yritys parantaa yhdistyksen taloutta on osin toiminut (kiitos uusien julkaisujen), osin ei. Jos rahoittajasuhteemme IAML:n suuntaan muuttuu lähiaikoina, niin siinä tapauksessa tilanteemme paranee huikeasti. Mutta katsotaan sitä syyskokouksessa!

– Yhdistyksen toiminta on tällä hetkellä keskittynyt aika tavalla kevätseminaareihin ja eräänlaiseksi kollegiaaliseksi foorumiksi. Toivon, että minun jälkeeni kentän ääni vahvistuisi. Pitää muistaa, että tulin puheenjohtajaksi jokseenkin akateemisena byrokraattina, vaikka Suomen musiikkikirjastoyhdistys on kansainvälisesti siitä jännittävä liittymä, että jäsenistön valtaosa on kaupungin- ja kunnankirjastoja tutkimuskirjastojen sijaan.​

Millaista yhdistyksen kustannustoiminta on?

– ​Aiemmin nimekkeistä suuri osa oli puhtaasti kirjastoammatillista, ja verkkojulkaisuista valtaosa edelleenkin on. Mutta muuten olen pyrkinyt saamaan sarjaan kirjoja, jotka rikastuttavat suomalaista musiikkikirjallisuutta sen ulkopuolelle, mitä kaupalliselta puolelta tulee. Turhan vähän on nimekkeitä tullut, mutta jotakin silti. Erityisen ylpeä olen julkaisemastamme Riitta Rainion musiikkiarkeologisesta tutkimuksesta, joka säilyttänee arvonsa pitkään alan kotimaisena klassikkona.​

Miten pitkä yhdistyksen julkaisusarja on?

– ​Nimekemäärä on nyt jossain 170:n tienoilla. Aikanaan tietysti tuntui huikealta nähdä itse tekemiään YMN-luetteloita painettuina. Sarjaan mahtuu monen monta jännittävää nimekettä. Jos ajattelee aihepiirejä Suomen musiikkikirjastoalan historiasta ja heavy metalin tiukasta analyysistä Erkki Melartinin aforismeihin ja kuubalaisen populaarimusiikin kartoitukseen, niin eiköhän joukosta löyty montakin jännittävää aihelmaa.

– ​Bibliofiilinä ja kirjoja myös esineinä arvostavana olen nauttinut siitä, että sarjan uusimmat nimekkeet ovat alkaneet näyttää ammattikustantajien työn tuloksilta pienistä painoksistaan huolimatta. Taloudellisesti sarjan tuotot ovat käytännössä menneet uusien nimekkeiden tekemiseen, joten periaatteemme olla voittoa tuottamaton on toteutunut turhankin hyvin. Pieni pääoma kuitenkin pitäisi saada kasaan, jotta tasoa voisi edelleen nostaa.

Mikä sinun roolisi on julkaisusarjan ylläpidossa ja jatkuvuudessa?

– ​​Kaiketikin tärkeä, kun olen vastaava toimittaja. Täytyy kyllä tunnustaa, että energia tässäkin on nyt aika loppu, kun olen aika monessa mukana. En siis ole jaksanut aktiivisesti etsiä uusia julkaistavia nimekkeitä. Jokunen on parhaillaan muhimassa​, mutta on vaikea tietää, mikä toteutuu. ​Vaikka julkaisupolitiikkamme on enemmän kulttuurityötä kuin liiketoimintaa, emme voi julkaista kirjaa, jolle ei ole mitään kysyntää. Oma kysymyksensä on aina yhdistyksen linjaus. Olemmeko vain julkaisija pienellä taloudellisella mutta muuten suuremmalla (henkisellä) panostuksella vai kustantaja täydellä taloudellisella panostuksella? Jos olisimme vakavaraisempia, olisivat mahdollisuudetkin aivan eri luokkaa.

Mitä sarjassa ilmestyy seuraavaksi?

​– Ei aavistustakaan! Tai ei: Heikki Poroila varmaan pyöräyttää totuttuun tapaan kymmenen YMN-luetteloa verkkokirjoina ihan huomattamatta! Katsotaan, jos jotakin taas saataisiin työn alle. Toivottavasti jotain yllättävää, kiinnostavaa ja avartavaa. Sellaista kuin parhaat julkaisumme ovat.

Tuomas Pelttari, toim.