Mukaan Musiikin ytimeen – upoke valmis verkkokirjastoihin, blogeihin ja kirjastojen kotisivuille

Kirjastosi musiikkitapahtumat ja uutiset valtakunnalliseen levitykseen

Musiikkikirjastot.fi:n etusivulta tuttu upoke Musiikin ytimessä on saatu kirjastolevitykseen. Upoke toimii nyt sekä verkkokirjastoissa, kotisivuilla että blogialustoilla – myös https-sivuilla.

Upoke laajentaa kirjastosi verkkofoorumeiden tarjontaa kompaktisti. Yksi uusimmista esimerkeistä Musiikin ytimestä on huhtikuussa 2016 uudistetun VaskiFinnan musiikkisivu. Tämän lisäksi Musiikin ytimessä ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudun uusi HelMet Musiikki, Lahden konservatorion musiikkikirjasto ja Riihimäen kirjaston musiikkisivu.

Toimintaa esiin

Upokkeen tavoitteena on tuottaa helposti omaksuttava ajankohtaisruutu suomalaiseen musiikkikirjastomaailmaan, sen palveluihin ja toimintaan. Musiikin ytimessä saat kirjastosi asiakastiedotusta ja tapahtumavinkkejä esiin paikallisesti, seudullisesti ja maanlaajuisesti. Tiedotus on suunnattu kaikille asiakkaille: yhtä lailla kirjastosi vakiasiakkaan, kirjastokeikkaa suunnittelevan artistin kuin alasta kiinnostuneen ammattilaisen katsantokulmaan.

Enemmän kuin upoke

Musiikin ytimessä toimii upokkeen takana blogina. Upokekuvien nostouutiset jäävät blogipuolelle pysyvästi – osaksi laajaa arkistoa, jonka kaikki jutut asiasanoitetaan. Aiemmat artikkelit ja uutiset ovat löydettävissä koontisivun hakuruudun kautta. Koontisivu on helppo tapa palata uutisvirtaan. Samalla voi helposti seurata muiden kirjastojen tapahtumakehitystä. Hakuja voi tehdä esimerkiksi kirjaston, paikkakunnan tai aiheen mukaan.

Miten mukaan Musiikin ytimeen?

Upoketta ja blogia toimitetaan yhteistyössä musiikkikirjastojen kesken. Keskimäärin kymmenen ruudun laajuinen upoke tiedottaa siitä, mistä toimitukseen (pelttari@gmail.com) päin vinkkaat. Jos kirjastolla on valmis tapahtumajuliste, niin laita se postiin mukaan liitteeksi. Näin on tapahtumasi saa saman kuvituksen sekä kirjastosi ovelle että valtakunnalliseen flow’hun. Myös logot ja muu kuvitus ovat käyttökelpoisia liitteitä. Formaattina toimii parhaiten jpg.

Ota kirjastosi viestintä mukaan

Musiikkikirjastot.fi ylläpitää upoketta kaikkien kirjastojen hyödynnettäväksi. Kerro siis viestintäväylästä eteenpäin ja näytä kotikirjastosi viestintä- ja someammattilaisille Musiikin ydin. Näytä myös blogin koontisivulta miltä valtakunnallinen esillepääsy näyttää. Vaivalla tehdyt julisteet kannattaa jakaa eteenpäin. Ota toimituksen osoite pelttari@gmail.com mukaan tiedotusrinkiin.

Verkkoviestinnän monitahoisuus vie suuntaan, jossa paikallinen on saman tien seudullista, seudullinen valtakunnallista jne. Kun osallistut, niin paikallinen on myös on valtakunnallista – ja ringissä on mukana sinunkin kirjastosi asiakas.

Lisätietoja ja materiaalia:
Musiikin ytimessä koontisivu ja upoke
Musiikkikirjastot.fi
Materiaalipankki

Tuomas Pelttari
pelttari@gmail.com

muki_logo_pysty

 

Oletko Musiikin ytimessä?

Tiedotusta esiin

Kirjaston musiikkitapahtumien järjestäminen on työlästä. Varsinaisen tapahtumasuunnittelun ja keikkajärjestelyiden lisäksi pitäisi tehdä edustava tapahtumajuliste, joka leviää sujuvasti myös verkossa. Kotisivujen ja somekanavien tulisi olla ajan tasalla. Pitäisi muistaa käyttää hashtageja ja linkittää mukaan yhteistyökumppanit. Kirjaston blogiinkin olisi kiva tehdä ennakkojuttu. Aktiivinen tiedottaminen on antoisaa työtä, mutta vie kaikkine säätöineen paljon aikaa.

Entä verkkoviestinnän tulokset? Säätäminen ei mene hukkaan, sillä kirjaston näkyvyyttä voi lisätä valtakunnallisen foorumin avulla. Kirjastot.fi pitää yllä tiedotusfoorumia Musiikin ytimessä sekä asiakkaita että kirjastotiedotusta ajatellen. Musiikin ytimessä on Musiikkikirjastot.fi:n toimittama kuvakaruselli ja blogialusta, joka kokoaa edustavasti yhteen musiikkiin liittyvää tiedotusta.

Upoke Musiikin ytimessä sisältää noin 10 kuvan karusellin. Vaihtuvista ja selattavista kuvista pääsee suoraan tiedotussisältöihin. Upokkeen voi tuoda kirjaston verkkosivuille (https-sivuille alkuvuodesta 2016).

Upoke Musiikin ytimessä sisältää noin 10 kuvan karusellin. Vaihtuvista ja selattavista kuvista pääsee suoraan tiedotussisältöihin. Upokkeen voi tuoda kirjaston verkkosivuille (https-sivuille alkuvuodesta 2016).

Uutisoinnissa keskitytään sisältöjen välittämiseen ja tiedon keruuseen. Kirjaston omien linkkien lisäksi Musiikin ytimen nostoissa tuodaan esiin eri toimijoiden yhteystiedot ja tapahtumaan liittyvät verkkofoorumit. Kirjastossa konsertoivan esiintyvän artistin kotisivu, Facebook, Twitter ja SoundCloud mahtuvat helposti mukaan, samoin tapahtumajuliste ja linkki paikallisen verkkolehden uutisjuttuun. Musiikin ytimen vuorovaikutuksessa voit ylittää uutiskynnyksen.

Lisää näkyvyyttä upokkeella

Musiikkikirjastot.fi:n blogeihin löytää helposti. Sisältöihin pääsee etusivulta sekä yläpalkin alasvetovalikoista että karusellin monisivuisesta kuvituksesta. Yläpalkin otsikko Blogit antaa alasvetovalikosta esiin muutakin. Musiikki- ja kirjavinkkifoorumi Levyhyllyt ja ammattiblogi Musiikki kuuluu kaikille toimivat aktiivisesti Musiikin ytimen rinnalla. Eri teitä pitkin nämä blogit täydentävät toisiaan.

Musiikin ytimestä on helppo jakaa juttuja Facebookiin ja Twitteriin, mutta MY toimii uudella tasolla myös somen ulkopuolella. Kirjastot.fi on ottanut askeleen kohti kirjastojen kotifoorumeita, sillä kuvakaruselli on käytettävissä upokkeena myös kirjaston omilla verkkosivuilla. Karuselli löytyy jo esimerkiksi Riihimäen kirjaston ja Lahden konservatorion kirjaston sivuilta. Ensimmäinen https-sivun karuselli tuodaan Vaski-Finnan musiikkisivulle alkuvuodesta 2016. Saat upokkeen koodin Materiaalipankista.

Kirjaston tapahtumaikkuna voi siis jo olla osa valtakunnallista tiedotuskarusellia, jota voi ”monistaa” omallekin sivulle. Toimintaideoita välittyy saumattomasti yli seutukuntarajojen, samalla kun asiakastiedotus kohenee ja kirjastot saavat lisää näkyvyyttä. Esilläolo Musiikin ytimessä on myös osa pitkäjänteistä informaation keruuta, koska uutisnostot jäävät talteen. Juttujen koontisivun hakuruutu löytyy sivun ylälaidasta.

Musiikin ytimessä kaikki voivat olla aktiivisia, sillä juttuja voi myös kommentoida. Nostoihin on mahdollista avata keskustelua ja tuoda esiin omia kirjastokokemuksia. Voit lähettää toimitukselle palautetta ja vinkkejä myös sähköpostitse: pelttari@gmail.com tai someen: Musiikkikirjastolaiset ja @musakirjastot.

Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi alkoi vinkata musiikkia – sinulle ja kirjastollesi

Levyhyllyt avautuivat – Musiikkikirjastot.fi laajensi vinkkaukseen

Musiikkikirjastot.fi:n vinkkiblogi Levyhyllyt ilmestyi Kirjastot.fi:n verkkosisältöihin alkuvuodesta 2015. Varsinaiseen sisällöntuotantoon päästiin vuodenvaihteen jälkeen, ja helmikuussa tekstejä oli jo useita. Uuden verkko-osoitteen ja graafisen ilmeen valmistumisen jälkeen uusi vinkkifoorumi oli tuotannossa.

Musiikkivinkkien blogi Levyhyllyt avattiin alkuvuodesta 2015.

Askel kohti vinkkimäistä sisällöntuotantoa oli valtakunnalliselle foorumille tärkeä. Halusimme tuottaa ajatuksella toimitettua sisältöä, joka vinkkaisi mutkattomasti musiikkia ja siihen liittyvää muuta substanssia. Palaset loksahtivat yhä paremmin paikoilleen viime helmikuussa, kun Musiikkikirjastot.fi uudistettiin. Musiikkikirjastojen valtakunnalliset vinkit ja verkkopalvelut saivat virikkeellisemmän emosivun, jossa Facebook ja Twitter ovat peruselementtejä.

Kirjastot.fi:n yhtenäinen ilme

Suunnitteluvaiheessa oli hyvä tilaisuus myös yhtenäistää Kirjastot.fi:n bloginäkymiä. Fonttia, otsikointia ja yleistä luettavuutta vietiin eteenpäin. Levyhyllyihin tuotiin Kirjastoalan keskiöstä tuttu teema. Samalla uudistettiin musiikkikirjastolaisten ammattiblogi Musiikki kuuluu kaikille. Levyhyllyjen parina toimiva ammattilaisfoorumi sai toiminnallisemman ilmeen, jossa juttujen kommentointi on helppoa. Molempien blogifoorumien etusivuille avautuu näyteikkuna, joka kertoo sisällöistä.

Käytön ja sisäisen navigoinnin helpottamiseksi blogisivun kärkeen tuotiin kaksi olennaista linkkiä, Musiikkikirjastot.fi ja Musiikki kuuluu kaikille. Blogista löytyy myös ruutu, johon voi tehdä oman haun.

”Kirjastostahan löytyy myös uusintapainoksia ja elämäkertoja…”

Levyhyllyjen musiikkiarvioissa pyritään avaamaan sisältöjä. Substanssi ei rajoitu musiikin mainostamiseen, sitähän riittää verkossa muuallakin. Levyhyllyjen henkeen kuuluu olennaisesti kirjoittajan musiikkielämys. Tekstien faktapohjaisempi artistiesittely toimii objektiivisemmalla tasolla.

Vinkkeihin kuuluvat erottamattomasti eteenpäin vievät askelmerkit, joita on tuotu arvioden loppupuolelle. Tällaisia valmiita oivalluksia ovat kirjavinkkien oma kappale Lue lisää, levytysten painostiedot, artistin kotisivut, epäviralliset fanifoorumit tai muuten aiheeseen liittyvät lähteet.

Albumien uusintajulkaisujen maininnat tuodaan esiin tiivistetysti, koska boksit ja deluxe-painokset on kuvailtu kirjastojen tietokantoihin varsin kattavasti. Osiossa Lue lisää listataan aiheeseen liittyviä elämäkertoja ja historiikkeja. Toisinaan mukaan listataan myös CD-boksi ja liitteenä olevaa kirja.

Nykyisyys ja tulevaisuus

Kuten Musiikkikirjastot.fi:n tavoitteena muutenkin, Levyhyllyjen pyrkimyksenä on antaa tasapuolisempia mahdollisuuksia vinkkisisältöjen ääreen. Ilman somepakkoa.

Blogisisältöjä voidaan jo tuoda esille uudella tavalla. Upoke Musiikin ytimessä on käytettävissä verkkokirjastojen musiikkisivujen, virallisten kotisivujen ja kaikkien musiikkiblogien tarpeisiin. Kyseessä on sivulta Musiikkikirjastot.fi tuttu tiedotus- ja uutiskanava, jossa kerrotaan musiikkikirjastouutisista ympäri Suomen. Upokkeen koodi löytyy ohjeineen Kirjastot.fi:n Materiaalipankista.

(Upokkeen tuominen https-sivulle vaatii suojatun yhteyden, joka pyritään toteuttamaan Vaski-Finna-pilotin myötä välimuistipalvelimeen liittyen. Syksyllä 2015 Kirjastot.fi:n upokkeita voi tuoda esim. Areenan tai CSLibraryyn. Kirjastohakemiston upokkeet ovat jo käytettävissä myös https-sivuille.)

Levyhyllyjen sisältöjä pyritään tulevaisuudessa sisällyttämään suomalaisiin verkkokirjastoihin. Tavoitteena on lisätä helposti käytettävän tiedon määrää ja rikastaa asiakkaan valmista hakutulosta niin, että Levyhyllyjen lisäsisältö on näkyvillä. Koko artikkeli olisi vain yhden klikkauksen päässä.

Tuomas Pelttari
Musiikkikirjastot.fi
pelttari@gmail.com