Helvi Leiviskän piirissä – Heikki Poroilan kirja-arvio ja teoslistaus

Tarasti, Eila
Nouse, ole kirkas! : Helvi Leiviskän elämä ja teokset. – Helsinki : Kulttuuriperintöjen akatemia ry; Suomen Semiotiikan Seura ry, 2017. – ISBN 978-952-68821-0-9

Keväällä 1998 Eila Tarastin pro gradu -työ Tutkielmia Helvi Leiviskän elämästä ja tuotannosta julkaistiin Helsingin yliopiston Musiikkitieteen laitoksella. Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarjan toimittajana olin kuullut tutkielmasta ja olin utelias näkemään, voisiko sen ehkä julkaista, sisälsihän se myös ensimmäisen kerran listauksen Helvi Leiviskän tuolloinkin kovin huonosti tunnetusta sävellystuotannosta. Kävin Eila Tarastin kanssa kirjeenvaihtoa tästä näkökulmasta ja sain kesäkuussa levykkeellä itse työn ja erillisen alustavan teosluettelolistauksen. 18.6.1998 päiväämässäni kirjeessä totesin työn julkaisemisen arvoiseksi, mutta vasta merkittävien lyhennysten ja yleistajuisuutta parantavien muutosten jälkeen. Palautin levykkeen kirjeen mukana ja jäin odottamaan Eila Tarastin vastauksia ja jatkoneuvotteluja.

Eila Tarastin teos "Nouse, ole kirkas" – Helvi Leiviskän elämä ja teokset julkaistiin vuonna 2017.

Eila Tarastin teos ”Nouse, ole kirkas” – Helvi Leiviskän elämä ja teokset julkaistiin vuonna 2017.

Jatkoa ei koskaan seurannut ja hanke unohtui, mutta kun kirja ”Nouse, ole kirkas” – Helvi Leiviskän elämä ja teokset noin kaksi vuosikymmentä myöhemmin ilmestyi, saatoin todeta Tarastin kyllä jatkaneen aiheen kimpussa. Tuloksena on kauttaaltaan neliväripainettu järkäle, joka on paisunut vuoden 1998 gradusta erityisesti Leiviskän sukuhistorian suuntaan. Selityksenä on laaja alkuperäisaineisto, jonka Tarasti on saanut suvulta ilmeisesti yksinoikeudella käyttöönsä. Juuri tämä sukuarkisto sisältää olennaisen kaikesta siitä uudesta, jonka musiikkitieteellinen gradututkimus on saanut rinnalleen.

Olen pitkään pohdiskellut, kommentoinko julkisesti tätä työtä ja jos kommentoin, mitä siitä sanoisin. Syynä on se, että Tarasti on epäilemättä tehnyt valtavasti töitä aineistonsa kanssa, mutta tulos on silti pahasti keskeneräinen. Manailen yleensä ammattitaitoisen kustannustoimittajan puutetta tietokirjan kuin tietokirjan yhteydessä. Tässä tapauksessa en pelkästään manaile, vaan harmittelen ääneen, että lopputulos ei ole lähelläkään sitä mitä se olisi voinut olla ulkopuolisella ammattiavulla, jota tekijä olisi myös kuunnellut. Kun erityisesti gradusta peräisin olevat osiot olivat ja ovat edelleen kunnossa, sukuhistoriallisen osan keskeneräisyys on silmiinpistävää.

Kirjan kielellis-teknillisistä ongelmista voisi kirjoittaa sivutolkulla, mutta tyydyn nostamaan esiin muutaman lukijan kannalta hankalimman asian. Eila Tarasti on eläytynyt Leiviskä-suvun historiaan niin syvälle, ettei kykene enää hahmottamaan esimerkiksi pelkkien etunimien käyttämisen outoutta. Lukija joutuu tuon tuostakin tarkistamaan, kuka kymmenistä pelkällä etunimellä esiintyvistä oikein on kyseessä. Tärkeimmät toki tulevat kirjan mittaan tutuiksi, mutta ainakin minulla oli koko ajan epämukava tunne siitä, että olen sotkeutunut vieraitten ihmisten yksityisasioihin. Asioitten hahmottamista ei edistä sekään, että Tarasti käyttää samoista ihmisistä eri nimiä. Setä Iivari Leiviskä on välillä Iivar-setä, välillä Iivari-setä ja välillä pelkkä Iivar tai Iivari. Äiti Elina Leiviskä on yleensä Elli, mutta ei aina. Moni henkilöhahmo vilahtaa sivuilla vain etu- tai sukunimellä, ja mikä pahinta, asiaa ei ole hakemistossa millään tavalla selvennetty vaan se on pullollaan hakusanoja, joista ei paljon iloa ole. Esimerkiksi Gallspachin parantolan (kirjoitettu kirjassa kolmella eri tavalla väärin) johtaja, professori Valentin Zeileis on hakemistossa vain ”Zeileis (prof.)”. Hakemiston toimittaminen ja taustatietojen kerääminen on selvästikin jäänyt tekemättä.

Eila Tarasti on myös jäänyt pahasti sukuarkiston tarjoaman lähdeaineiston vangiksi. Suurin osa kirjasta on sinänsä kohtalaisen mielenkiintoista kirjeenvaihdon avaamista, joka ei kuitenkaan kiinnity suvun ulkopuolisiin tapahtumiin kuten voisi toivoa. Erityisen rapsodiseksi jää kahden Leiviskän uran kannalta tärkeän mieshahmon, säveltäjä Erkki Melartinin ja Ruusu-Ristin johtajan Pekka Ervastin rooli. Molemmat esiintyvät toki siellä sun täällä ja jotkin viehättävät ilmaisut (”syötävän herttainen”) Melartiniin syvästi ihastuneen Helvi Leiviskän muistiinpanoista avaavat terävän näkymän nuoren Leiviskän elämään. Mutta esimerkiksi kummankaan vaikuttajan kuolemaa – joiden on täytynyt olla Leiviskän elämässä isoja asioita – ei ole käsitelty käytännössä ollenkaan, molemmat vaan katoavat yhtäkkiä kuvioista ja Leiviskän elämästä. Syynä lienee yksinkertaisesti se, ettei heistä ole aineistoa sukuarkistossa, vaan ne asiat olisi pitänyt tutkia arkistosta riippumatta.

Aivan erityisen merkittävänä puutteena pidän kirjan etäistä suhtautumista Ruusu-Ristiin, joka kuitenkin oli Helvi Leiviskän elämässä ja ajattelussa pitkään hyvin keskeinen tekijä. Tarasti ei ole halunnut tuoda esiin omaa suhdettaan järjestöön ja käsittelee sen sisäistä toimintaa hyvin suppeasti ja ylimalkaisin kuvauksin. Valitettavasti on samalla lähes käsittelemättä jäänyt se tosiasia, että kun Erkki Melartin toistaiseksi selvittämättömistä syistä erkani Ruusu-Rististä 1920-luvun lopulta lähtien, Helvi Leiviskä käytännössä peri Melartinin paikan järjestön muusikkona (ennen Melartinia tämä rooli oli ollut säveltäjä Oskar Merikannolla). Saattaa olla, ettei hän toisin kuin Melartin säveltänyt mitään järjestölle, mutta muita tehtäviä taatusti riitti. Niistä emme voi lukea juuri mitään yksityiskohtaisempaa. Saattaa olla, että Helvi Leiviskä itsekään ei tätä elämänsä puolta halunnut ulkopuolisille avata, mutta sitä tärkeämpää olisi sen avaaminen tutkimuksen keinoin ollut. Esimerkiksi Erkki Melartinin toimintaa järjestössä voidaan jossain määrin rekonstruoida Ruusu-Ristin lehdissä olleista raporteista, joten ehkä niin olisi voinut tehdä myös Leiviskän kohdalla.

Kirjassa on runsas ja visuaalisesti hieno kuvitus, mutta valitettavasti kuvien sijoittelua ei ole mitenkään synkronoitu tekstin kanssa eikä luontevaa vuoropuhelua synny. Kuvat täytyy selata täysin itsenäisenä prosessina, koska ne eivät valaise ympärillä olevaa tekstiä eikä teksti kuvia. Samaa lukijan mukavuudesta piittaamattomuutta ilmentää tekstissä usein ilman mitään ilmeistä syytä vaihteleva preesensin ja imperfektin käyttö. Sehän on taiten käytettynä tehokas keino luoda intiimi tunnelma ja taas irrota siitä, mutta nyt jää lukija lähinnä hämmentyneeksi. Vielä hankalampaa on, että Tarastin tapa käyttää sitaatteja ei pysy täysin kurissa. Usein on lukijan mahdoton varmuudella tietää, lukeeko suoraa sitaattia vai sitaatin pohjalta koottua tekijän tiivistelmää. Kysymys ei ole niinkään historiallisen totuuden hämärtymisestä, koska kyse on pääosin sukukirjeistä. Kokonaisvaikutelmaa ne kuitenkin hämmentävät aivan tarpeettomasti, kun vakiintuneet sitaattikäytännöt kuitenkin ovat kaikkien ulottuvilla.

On Tarastin kirjassa hyvätkin puolensa ja ne liittyvät Helvi Leiviskän sävellystuotannon esittelyyn ja analyysiin. Pohdin teosluetteloa hiukan myöhemmin, mutta lyhyesti voi todeta, että sävellysanalyyseissä Eila Tarasti on vahvimmillaan. Ne kertovat huolellisesta perehtymisestä Leiviskän saatavilla olleeseen käsikirjoitusaineistoon ja suhteellisen harvoihin julkaisuihin. Teksti on ajoittain turhankin perusteellista yleistajuiseen elämäkertateokseen, mutta parempi ehdottomasti näin kuin että kirjaa olisi lyhennetty juuri vahvimmilta osiltaan. Helvi Leiviskän tuotantohan ei ollut erityisen laaja eikä ulottunut esimerkiksi näyttämömusiikin suuntaan yhtä elokuvamusiikkia lukuun ottamatta. Tarastin analyysit ja arviot ovat kuitenkin niin perusteellisia, että tuskin niihin on vähään aikaan kenelläkään lisättävää.

Jotenkin puolitiehen jää sen sijaan kirjassa silloin tällöin esiin singahtava gender-pohjainen pohdinta Helvi Leiviskän sukupuolen vaikutuksesta hänen sävellystuotantoonsa ja rooliinsa säveltäjänä. Jää sellainen tunne, että Eila Tarasti on tuntenut suurta vetoa tämän näkökulman käsittelemiseen, mutta on sitten kuitenkin todennut sen liian isoksi työksi ja tyytynyt muutamaan sivuhuomautukseen. Kirjassa onkin vain kolme erillistä kirjoitelmaa, joiden aiheina ovat Leiviskän musiikkifilosofiset näkemykset (aloitettu jo gradussa) sekä hänen suhteensa Wagneriin ja Sibeliukseen. Suoraan sanoen tällaisia erilliskirjoituksia olisi itse lukenut lisää mieluummin kuin kymmeniä sivuja Helvi Leiviskän sukulaisten historiikkeja, joiden käsittelemisen houkutusta arkistoaineiston lumoama Tarasti ei ole kyennyt vastustamaan, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Merkittävän osan kirjasta vie Helvi Leiviskän sävellysten esittely ja sitä kautta syntyvä alustava teosluettelo. Tämä oli gradussa ydinasia, joten ei ihme, että se on siirtynyt myös tähän elämäkertateokseen. On heti kärkeen todettava, ettei Tarasti valitettavasti tarjoa lukijalle sellaista selkeää ja tiivistä luetteloa, jollaisen kuvittelisi tällaisen kirjan liitteenä ilman muuta olevan. Tiedot Leiviskän useimmista sävellyksistä kyllä ovat mukana, mutta sillä lailla ryhmiteltynä ja analyyseihin ja vastaanottohistorioihin upotettuna, että laiskempaa saattaa hirvittää. Tästä syystä olen koonnut tähän loppuun tiivistietoisen listauksen siitä, mitä tällä hetkellä Helvi Leiviskän sävellystuotannosta tiedetään. Listauksen tiedot ovat pääosin Tarastin kirjasta, mutta jonkin verran pikkuteoksia koskevia tietoja olen kerännyt itse julkaisuista ja musiikkiarkistoistamme. Korostan, ettei kysymys puoleltani ole perustutkimuksesta vaan pelkästään olemassa jo olevan tiedon järjestämisestä.

Helvi Leiviskä, joka toimi pitkään Sibelius-Akatemian kirjastonhoitajana ja laati mm. opettajansa ja esimiehensä Erkki Melartinin sävellysten luetteloita, joita on säilynyt meidän päiviimme, kokosi itse ainakin kaksi jälkipolville säilynyttä luetteloa, jotka Eila Tarasti on kuvannut kirjansa liitekuvien joukkoon. Molemmat sisältävät vain opusnumeroituja teoksia, joita on 34. Käsin kirjoitettu luettelo on suomenkielinen, koneella tehty saksankielinen. Myös Melartinin teosluetteloista jotkut ovat korostuneesti saksankielisiä. Oman tulkintani mukaan molemmat on kirjoitettu 1970-luvulla, saksankielisessä on tuoreimpana vuosilukuna 1976. Vaikuttaa siltä, että Tarastin puolelta luettelointityö oli suhteellisen valmis jo vuonna 1998, eikä hän ole tätä elämäkertaa varten tehnyt ainakaan merkittävästi lisää arkistotyötä.

Helvi Leiviskän sävellykset – alustava listaus

Helvi Leiviskä. Kuva: Music Finland.

Helvi Leiviskä. Kuva: Music Finland.

Seuraava yhteenveto Helvi Leiviskän sävellyksistä ja sovituksista ei perustu omiin tutkimuksiin vaan lähinnä pintapuoliseen arkistotietojen ja Tarastin teoksessa olevan tiedon vertailuun. Luettelo tullee muuttumaan yksityiskohdissaan, vaikka pääteokset epäilemättä mukana jo ovatkin. Lyhenne MF viittaa Music Finlandin (entinen Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus) tietokantaan ja sen koodeihin. Nämä koodit ovat mukana, koska eräät Leiviskän teokset ovat käsikirjoituksina tutkijoiden ulottuvilla vain Music Finlandissa olevina kopioina. Tältä osin tilanne epäilemättä tulevaisuudessa helpottuu ja pääosa käsikirjoituksista löytynee Kansalliskirjaston arkistokokoelmasta.

1. Opusnumerolla varustetut sävellykset

Pianokvartetto, op. 1, A-duuri
Sävelletty 1926, uudistettu 1935. Käsikirjoitus (partituuri ja äänet) pitäisi olla Kansalliskirjastossa, kopio MF206. Teos on levytetty vuonna 2016. Kesto on noin 25 minuuttia.

Muunnelmia ja Finaali, op. 2
Sävelletty 1928. Orkesteri. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopiot (sekä partituuri että pianosovitus) MF13706.

Suite antique, op. 3
Sarja vanhaan tyyliin
Osat: 1. Prélude, 2. Gavotte – Musette, 3. Sarabande, 4. Gigue.
Sävelletty 1928. Piano. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer). Julkaistu 1948 (Fazerin musiikkikauppa FM2900, FM2901, FM2902, FM2903).

Kansantanssisarja, op. 4
Volkstanzsuite für Orchester
Sävelletty 1929, uudistettu 1954, 1970 ja 1973. Orkesteri. Kesto noin 15 minuuttia.

Pieniä pianokappaleita lapsille, op. 5
Osat: 1. Aamukaste ruohikossa, 2. Ulpukka, 3. Talkootanssit, 4. Västäräkki, 5. Metsäpolkua hämärissä, 6. Hyvää yötä
Sävelletty 1929? Piano. Koko opus on julkaistu 1929 (Musiikkikeskus) ja lisäksi osa Hyvää yötä on julkaistu kokoelmassa Koskettimet kertovat (Fazerin musiikkikauppa 1992).

Neljä orkesterilaulua, op. 6
Sävelletty 1932, uudistettu 1946. Mezzosopraano ja orkesteri.
1. Metsäruusu (Ei nuoku vielä viljan tähkäpäät).
Teksti Otto Manninen.
2. Aallon laulua (Kuin jäädä virran aalto vois)
Teksti Juhani Siljo. – Laulun orkesteriversio on kadoksissa, versio lauluäänelle ja pianolle on julkaistu kokoelmassa 20 laulua (WSOY 1935). Yksinlauluversion ruotsinkielinen käännös Böljans sång on Joel Rundtin käsialaa.
3. Vangittu kotka (Se liikkumatta istuu paikallans’)
Teksti Lauri Pohjanpää .
4. Tähtien laulu (On täällä aurinkoista, avaraa)
Teksti Lauri Pohjanpää.

Pianokonsertto, op. 7, d-molli
Sävelletty 1935. Piano ja orkesteri. Ensiesitys 23.11.1935, Ernst Linko, Toivo Haapanen ja Helsingin kaupunginorkesteri. Pianopartituurin käsikirjoitus KK COLL.808.39. Orkesteripartituurin olinpaikka ei ole tiedossa, kopio MF977 on tehty jo vuonna 1972.

Orkesterisarja I, op. 8
Sävelletty 1934. Kamariorkesteri.
Sarjan osan Meditatio sovitus pianotriolle, käsikirjoitus KK COLL.808.39 (ollut Suomen Säveltäjäin arkistossa, josta saatu 1971).

Psalmi aamusta, op. 9
Sävelletty 1935 tai aikaisemmin. Lauluääni ja piano. Teksti Uuno Kailas. Alkusanat ”Ja Jumala avasi minun uneni oven”. Laulu on julkaistu kokoelmassa 20 laulua (WSOY 1935). Käännöksen Psalm om morgonen (Den evige öppnade för mig ) on tehnyt Joel Rundt. Käsikirjoituksesta tunnetaan ainakin kopio (MF1857).

Kolmoisfuuga, op. 10
Sävelletty 1935. Orkesteri.

Orkesterisarja II, op. 11
Osat: 1. Kevään tulo, 2. Humoreski, 3. Kehtolaulu, [4.] Epilogi
Sävelletty 1936. Sarja on peräisin ainakin pääosin elokuvan Juha musiikista.
Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (102-sivuinen orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on aiemmin ollut Ylen nuotistossa.

Lapsifantasioja, op. 12
Osat: 1. Mäenlaskua, 2. Sanat, 3. Tyhmät ja viisaat
Sävelletty 1936. Sopraano ja orkesteri tai piano (1937). Teksti Uuno Kailas.
Käsikirjoitus Eila Tarasti, kopio MF13705 (sekä orkesteripartituuri että yksinlauluversio). Äänilehtien sijainti on varmistamatta.

Sydän I, op. 13, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sopraano ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi, alkusanat ”Miss’ olet ollut sydämein”, jotka ovat Teoston tietokannassa myös sävellyksen nimenä (teosnumero 28308186).

Sydän II, op. 13, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sopraano ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi, alkusanat ” Nuku taistosta kuumeisesta, ole hiljaa sydämein”.

Pianosonatiini, op. 14, F-duuri
Sävelletty 1939. Piano. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer). Sonatiini on julkaistu seuraavissa kokoelmissa: Finlandia V (Fazer 1945), Sonaatteja ja sonatiineja pianolle (WSOY 2005) ja Suomalaista toiveohjelmistoa pianolle 2 (Fennica Gehrman 2016).

Pimeän peikko, op. 15
Sävelletty 1942. Sekakuoro ja orkesteri. Teksti Eino Leino. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF32458.

Kaksi intermezzoa, op16
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kamariorkesteri. Intermezzon nro 1 käsikirjoitus on Kansalliskirjastossa Coll. 790.68 (orkesteripartituuri). Intermezzon nro 2 käsikirjoitus on Eila Tarastilla, kopio MF13704.

Jalanjälki jok’ ainoa, op. 17, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä, mutta laulu lienee Leiviskän ensimmäisiä sävellyksiä ja opusnumero on keinotekoisen suuri. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Laulusta on ilmeisesti tehty kaksi eri kuoroversiota, joista toinen vuonna 1925 Erkki Melartinin 50-vuotispäiville. Myös sovitus lauluäänelle ja uruille on tiettävästi olemassa. Sovitusten yksityiskohdat ovat tarkemmin tutkimatta.

Nouse, ole kirkas!, op. 17, nro 2
1936? Lauluääni ja piano. Teksti on Raamatusta (Jes. 60: 1-2;20). Laulu on levytetty vuonna 1956 (Maiju Kuusoja ja Taneli Kuusisto) ja julkaistu nuottina 1958 (Fazerin Musiikkikauppa, FM3660).

Kaipaus, op. 18, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Lauri Pohjanpää. Julkaistu kokoelmassa Kokoelma yksinlauluja IV (Westerlund/Fazer
REW2564, W12564-1, kokoelman varhaisinta julkaisuvuotta ei tiedetä, mutta viimeistään 1967). Kokoelmassa on tekstistä myös ruotsinkielinen
käännös Längtan (Joel Rundt).

Hatara sydän, op. 18, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Eino Leino. Laulu on kadoksissa.

Kevätmyrsky, op. 18, nro 3
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Tekstin lähdettä ei tiedetä. Laulu on kadoksissa.

Kaksi fantasiaa pianolle, op. 19
Kevät 1944 (Helsinki, Lauttasaari). Piano. Nro 1, d-molli ja nro 2, C-duuri. Nro 1 tunnetaan vain luonnosmaisena versiona.

Litania, op. 20
Sävellysaikaa ei tiedetä. Naiskuoro ja urut (tai piano). Teksti Aino Silfstén (1903-1989) Raamatun (Matt. 5:21-48) mukaan. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto COLL.808.39.

Sonaatti viululle ja pianolle, op. 21 g-molli
Sävelletty 1945. Viulu ja piano. Käsikirjoitus KK COLL.808.39. Sävellys on levytetty vuonna 1975 (Liisa Pohjola ja Paavo Pohjola) ja julkaistu vuonna 2012 (Finlandia Classics FINCLA1).

Auringon maja, op. 22, nro 1
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Väinö Siikaniemi.

Luomisen henki, op. 22, nro 2
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Aino Kallas.

Psalmi 40, op. 22, nro 3
Sävellysaikaa ei tiedetä. Lauluääni ja piano. Teksti Raamatusta. Alkusanat ”Hartaasti minä odotin Herraa”.

Sinfonia I, op. 23, B-duuri
Sävelletty 1947. Ensiesitys 1948. Käsikirjoitus Helsingin kaupunginarkisto, kopio MF12615.

Impromptu energico, op. 24
Sävellysaikaa ei tiedetä. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (partituuri).

Capriccio, op. 25, nro 1
Sävelletty 1963. Piano.

Canto intima, op. 25, nro 2
Sävelletty 1963. Piano. Leiviskän omakätisessä suomenkielisessä teosluettelossa opusnumerona on 29. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 805.1, siirretty 1972 Suomen Säveltäjäin arkistosta Suomalaisen musiikin tiedotuskeskukseen ja sieltä Kansalliskirjastoon. Kansilehdellä omistuskirjoitus ”Margherita Tandefeltille musiikkitoveruudessa Helvi Leiviskä 25.1.1978” ja leima: Esbobygdens ungdomsförbund rf. Samassa kokonaisuudessa on myös Con fuoco, op. 25, nro 3.

Con fuoco, op. 25, nro 3
Sävelletty 1963. Piano. Leiviskän omakätisessä suomenkielisessä teosluettelossa opusnumerona on 29. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 805.1 (ks. myös Canto intima, op. 25, nro 2).

Sanaton laulu, op. 26
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kamariorkesteri. Teos on sävelletty Helsingin naisorkesterille, mahdollisesti sen 20-vuotisjuhlille vuonna 1958 tai 30-vuotisjuhlille 1968.

Sinfonia II, op. 27, d-molli
Sävelletty 1954. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (130-sivuinen orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on ollut aiemmin Yleisradion nuotistossa.

Mennyt manner, op. 28
Sävelletty 1957. Kantaatti solisteille, kuorolle ja orkesterille. Teksti Eino Leino (Helkavirsiä 2, 1916). Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF32459.

Angelus Domini, op. 29
Sävelletty 1950. Kaksi lauluääntä ja piano (tai kuoro). Teksti Helvi Juvonen. Nelisivuisen partituurin on mahdollisesti Kansan Raamattuseura julkaissut ilman tarkempia tietoja vuonna 1950. Teos puuttuu Leiviskän omasta suomenkielisestä teosluettelosta, jossa opuksena 29 ovat kaksi opuksen 25 pianokappaletta. Sävellys on mahdollisesti tehty Ruusu-Ristin käyttöön.

Sinfonia brevis, op. 30
Sävelletty 1962. Orkesteri. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (orkesteripartituuri). Käsikirjoitus on ollut aiemmin Yleisradion nuotistossa.

Sinfonia III, op. 31
Osat: 1. Allegretto scherzando, 2. Fuga pastoralis, 3. Allegro.
Aloitettu 1964, valmistunut 30.12.1970-71. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (149-sivuinen orkesteripartituuri). Teos on äänitetty Yleisradiossa 1974 (Jussi Jalas ja Radion sinfoniaorkesteri) ja julkaistu vuonna 2012 (Finlandia Classics FINCLA1).

Kouluvuodet, op. 32
Osat: 1. Tytöt portaissa, 2. Kello, 3. Pöllö
Sävelletty 1970. Pienoiskantaatti Helsingin Tyttönormaalilyseon 100 -vuotisjuhlaan 11.4.1970. Teksti Aale Tynni. Käsikirjoitus on mahdollisesti Eino Roihan perikunnan hallussa, kopio MF18651.

Katu, op. 33, nro 1
Sävelletty 1971. Lauluääni ja piano. Teksti Lea Pohjanpalo. Huom! Laulua op. 33, nro 2 ei tunneta, se on joko kadoksissa tai ei ole koskaan valmistunutkaan.

Runolintuni, op. 34, nro 1
Sävelletty 1971? Lauluääni ja piano. Teksti Raili Kahilainen. Laulu on julkaistu 1972 (Fazer FM5202).

Liekki, op. 34, nro 2
Sävelletty 1971? Lauluääni ja piano. Teksti Saimi Puusniekka. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto, Ville Sirviön kokoelma. Laulu on julkaistu 1972 (Fazer FM5201). Leiviskän omassa suomenkielisessä teosluettelossa tekstin tekijäksi on merkitty virheellisesti Helvi Juvonen.

2. Helvi Leiviskän sävellykset ja sovitukset ilman opusnumeroa

Teokset ovat nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Varsinkaan sovituksia ei ole kunnolla tutkittu.

Aallon laulua
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Sovitus opuksen 6 numerosta 2.

Aamuun yöstä
Sävelletty Wienissä syksyllä 1928. Lauluääni ja piano. Teksti Akseli Tolvanen. Tekstin tekijä on kuulunut Ruusu-Ristiin.

Ajan virralla
Sävelletty ehkä 1936. Runoelma lausuntakuorolle ja pianolle. Teksti Otto Manninen. Ajoitusarvio perustuu tietoon, että tämä melodraama on esitetty Riihimäen Kansalaisopiston 10-vuotisjuhlassa. Opisto on perustettu 1926.

Allegro ma non troppo
Sävellysaikaa ei tiedetä. Piano.

Autio saari
Sävellysaikaa ei tiedetä. Mieskuoro. Tekstin lähdettä ei tiedetä.

Cantabile
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sello ja piano. Teos on omistettu professori Ossian Fohströmille. Fohström toimi sellonsoiton professorina vuosina 1941-1943. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll. 790.68 (partituuri ja sellon äänilehti).

Excelsior!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Unisonokuoro? Teksti Uuno Kailas. Kyseessä on Nuoren Voiman Liiton lippulaulu. Leiviskä mainitsee laulun jostain syystä opusluetteloissaan, mutta ilman opusnumeroa.

Fuuga
Sävelletty 1926. Piano.

Hyökyaalto
Sävelletty syksyllä 1921. Lauluääni ja piano. Teksti V. A. Koskenniemi. Alkusanat ” Sinä hyöky hurja ja vaahtopää”.

Hän, Mestari, noussut on
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Käy henkäys hautojen yllä”. Julkaisu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Ikuisuutta kohti
Tällainen teos on mainittu Teoston tietokannassa (teosnumero 27914653). Tarkempia tietoja ei toistaiseksi ole löytynyt.

Impromptu
Sävelletty 27.12.1928. Viulu ja piano. Omistettu Pekka Ervastille tämän syntymäpäivänä (Ervast syntyi 26.12.1875).

Isänmaan lipulle
Sävellysaikaa ei tiedetä. Kuoro. Teksti Uuno Kailas. Sävelletty ilmeisesti salanimellä ”Vartia”.

Joulu
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Antti Rytkönen. Alkusanat ”Talvipäivä paistaa, vedät metsään kelkkaa”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Jouluyö
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”On maassa hanget puhtahat”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Juha
Sävelletty 1935. Musiikkia Nyrki Tapiovaaran elokuvaan, jonka ensi-ilta oli 21.1.1936. Katso tarkemmin Orkesterisarja II, op. 11. Leiviskä käytti elokuvassa myös musiikkia Orkesterisarjasta I, op. 8

Kalliolle, kukkulalle
Teoston tietokannassa on Helvi Leiviskän nimissä täsmentämätön sovitustieto tästä kansanlaulusta.

Kehtolaulu (Kehto keinuu hiljaa)
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Kaksiääninen kuoro. Teksti Antti Rytkönen. Julkaistu mm. kokoelmissa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932) ja Koulun laulukirja (Lauri Parviainen, 1934).

Kesäilta (Metsän puita tuuli tuudittaa)
Sovitusaikaa ei tiedetä. Suomalaisen kansanlaulun sovitus ilmeisesti pianolle. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Ms. Mus. 163 (Fazer).

Kohtalon laulu
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Werneri Lindgren. Alkusanat ”Ei harteilta voi pudota tämä tuskien taakka”.

Koiviston polska
Teoston tietokannassa on maininta tällaisesta sävellyksestä tai kansansävelmän sovituksesta (teosnumero 28031787).

Kuin juhlaa on retki hiihtäjän
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Tunnetko riemua hiihtäjän”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Melartin, Erkki
Kylväjät, EM125
Sävelletty 1925, julkaistu 1939. Kyseessä on Erkki Melartinin kantaatti sekakuorolle ja orkesterille, jossa orkesterin osuus on Helvi Leiviskän sovittama. Käsikirjoitus Kansalliskirjasto Coll.824.1 (Kansallis-Kuoro).

Laineet
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Lauri Pohjanpää. Alkusanat ”Ei kukaan kysy, kukaan muista meitä”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Maatalousnaisen laulu
Sävelletty 1947 tai aikaisemmin. Naiskuoro (lauluääni) ja piano. Teksti Oke Peltonen (joissain lähteissä Åke). Alkusanat ”Sun lahjas, elämä, suuri on”. Julkaistu kokoelmassa Kansanopiston laulukirja : Nuottipainos (Otava 1947).

Me suojaamme sua!
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Immi Hellén. Alkusanat ”Pieni siivekäs ystävä”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Meren laulua
Sävelletty kesällä 1918. Piano. Uudistettuna nimellä Meren rannalta I kokonaisuudessa Viisi impromptua.

Meren pisar
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Juhani Siljo. Alkusanat ”Yöstä unten lempeäin”. Esitetty ilmeisesti Helsingin musiikkiopiston kevätnäytteissä, laulajana Martta Uramo.

Pepen merimatka
Sävelletty 1936 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti Arvily (Arvid Lydecken). Alkusanat ”Pepe oli musta kuin musta on musta”. Julkaistu kokoelmassa Koulun kuorolauluja (WSOY 1936).

Pianotrio
Sävelletty 1925. Piano, viulu ja sello. Ensiesitys oppilasnäytteissä 25.5.1925, esittäjinä Leo Funtek, Eino Raitio ja Ossian Fohström. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF9478. Sävellys on levytetty ja julkaistu 2017 (Annemarie Åström: Finnish Violin Music, Alba Records ABCD410).

Pianovariaatiot
Sävelletty 1928-1929 Wienissä. Piano.

Preludi ja fuuga
Sävelletty 1927. Piano.

Sinfonia (1922-1923)
Sävelletty 1922-1923. Neliosainen oppilastyö. Käsikirjoitus Eila Tarastilla, kopio MF13707.

Soikohon Laulumme!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Naiskuoro. Teksti Adele Rajakoski (1895 – 1975). Teos on sävelletty Marttaliitolle.

Sonatiini, f-molli
Sävelletty 1920. Piano. Kantaesitys 1922, Leo Funtek Musiikkiopiston oppilasnäytteissä.

Suvivirsi-muunnelmat
Sävellysaikaa ei tiedetä. Piano.

Syksy
Kolme preludia pianolle. Osat: 1. Sortuva, 2. Meren kehtolaulu, 3. Halla (Pettymys)
Sävelletty kesällä ja syksyllä 1923. Piano. Kyseessä lienee sama sarja, joka esitettiin musiikkiopiston matineassa keväällä 1924 nimellä ”Pianosarja Syksy”.

Syksy
Sävelletty 1932 tai aikaisemmin. Unisonokuoro. Teksti L. Onerva. Alkusanat ”Syyskultiin kellastuu”. Julkaistu kokoelmassa Lauluiloa nuorisolle I-III (Otava, 1932).

Sytytä tähdet!
Sävelletty 1921. Lauluääni ja piano. Teksti Lauri Pohjanpää.

Terve, kuu, kumottamasta!
Sävellysaikaa ei tiedetä. Sekakuoro. Teksti Kalevalasta. Kopio MF20334, alkuperäisen käsikirjoituksen sijainti ei ole tiedossa. Teos puuttuu Eila Tarastin luetteloista.

Ukko Noa -muunnelmat
Sävellysaikaa ei tiedetä. Orkesteri. Eila Tarasti mainitsee tällaisen teoksen sivumennen sivulla 418.

Valse
Sävelletty 19.–25.4.1918. Piano. Uudistettuna osa Kevätiloa kokonaisuudessa Viisi impromptua.

Viisi impromptua
Osat: 1. Kevätiloa (1918), 2. Impromptu (1919), 3. Joululaulu (1920), 4. Meren rannalta I (1920), 5. Meren rannalta II (1920)
Sävelletty 1918-1920. Piano.

Heikki Poroila

Ilmiö 2017 – festivaali Turun Uittamolla täynnä indien ja taiteen juhlaa

Tervetuloa takaisin, Ilmiö!

Turun indie-festivaali Ilmiö teki paluun Turun Uittamolle heinäkuussa 2017, muutaman vuoden tauon jälkeen. Vuosina 2014–2016 nimellä H2Ö vaihtoehtoelämää Ruissalon telakalla viettänyt musiikki- ja taidejuhla palasi 29. heinäkuuta samoille sijoille mistä Ilmiö alkoi.

Aurinkoista tunnelmaa Uittamon paviljongilta saaristoon päin.

Loppuunmyytyä festaria vietettiin mukavan aurinkoisessa säässä. Uittamon lavan ja paviljongin idyllisessä miljöössä koettiin kymmeniä artisteja peräti seitsemällä eri lavalla.  Kirjastokollegoita oli mukana yleisössä runsaasti.

Ovella Ilmiöön 2017. Vesa Lehtonen (vas.), Tuomas Pelttari ja Petri Kipinä.

Ovella Ilmiöön 2017. Vesa Lehtonen (vas.), Tuomas Pelttari ja Petri Kipinä.

Kaupungista oli helppo laskeutua Uittamon raukeaan tunnelmaan, bussilla kun pääsee aivan sisäänkäynnin läheisyyteen. Lähimmäksi merta päästiin Ranta-lavalla. Pienlähettiläät tarjosivat kuuman hiekan päällä viihtyneelle yleisölle kiihkeän alternatiivisen cover-show’n. Alkuperäisten Suurlähettiläät-biisien tunnistaminen vaati välillä pientä pinnistelyä, mutta keskittyminen palkitsi kuulijan.

Pienlähettiläät esiintyivät Ranta-lavalla. Kiihkeä ja ennakkoluuloton esiintyminen vetosi yleisöön. Biisit olivat lainassa Suurlähettiläiltä.

Pienlähettiläät esiintyivät Ranta-lavalla. Trion kiihkeä ja ennakkoluuloton esiintyminen vetosi yleisöön. Biisit olivat lainassa Suurlähettiläiltä.

Kello 18 alkanut performanssi Kuuma Ankanpoikanen presents: Titanic latasi Lehto-lavalla yleisön eteen täyden spektaakkelin rakkautta ja anarkiaa. James Cameronin elokuva sai tulkinnan, jossa roolit ylsivät hurjaan lentoon. Näytelmän ja nukketeatterin yhdistelmä toimi loistavasti, Jackin ja Rosen onnellista loppua myöden.

Ilmiön vaihtoehtolava Lehto ja Kuuma Ankanpoikanen presents: Titanic.

Vaihtoehtolava Lehto: Kuuma Ankanpoikanen presents – Titanic | Ilmiö 2017.

Parikymmenminuuttinen Titanic livenä Ilmiössä: Merja Pöyhönen (vas.) ja Sirpa Järvenpää.

Parikymmenminuuttinen Titanic livenä Ilmiössä: Merja Pöyhönen (vas.) ja Sirpa Järvenpää.

Turkulainen Wojciech esiintyi Paviljongissa iltaseitsemältä. Runollisen rockin aarreaitan yleisön eteen levittänyt indie rock oli täydellinen menestys. Harrasta tunnelmaa korosti yhtyeen eleetön esiintyminen.

Wojciech, Ilmiö 2017. Täydellinen keikka.

Wojciech, Ilmiö 2017. Täydellinen keikka.

Liiterin tiivis ilmanala oli paikallaan trion Hertell & Rinne & Norvio tuuttaukselle. Harri Hertellein runonlausunnan flow istui hienosti Tapani Rinteen vaskisoundin ja Tuomas Norvion biittien keskelle.

Hertell, Rinne & Norvio | Ilmiö 2017.

Hertell, Rinne & Norvio | Ilmiö 2017.

Pimeästä Liiteristä pääsi kätevästi Rantalavan laskevan auringon valoon. Lasku alamäkeen taittui havumetsän siivilöimän Keuhkot-apokalyptian ”tahtiin”. Hiekkarannalla Burning Heartsin art pop lähti lentoon kuin itsestään. True work of art.

Burning Hearts | Ilmiö 2017.

Burning Hearts | Ilmiö 2017.

Kiitos unohtumattomasta päivästä, Ilmiö ja Uittamo. Nähdään ensi vuonna.

Ensi kertaan, Ilmiö!

Ensi kertaan, Ilmiö!

Tuomas Pelttari

 

Terveisiä Riiasta! Outi Valon matkaraportti IAML-kongressista 2017

Matkustin kesäkuussa 2017 Suomen Musiikkikirjastoyhdistyksen myöntämän apurahan avustamana Riikaan, jossa järjestettiin kansainvälinen musiikkikirjastojen, -arkistojen ja kulttuuri-instituutioiden kongressi. IAML Riga tarjosi hienon näyteikkunan siihen, millaiset asiat kentällä mietityttävät, mitä tutkitaan ja mistä keskustellaan.

Latvian kansalliskirjasto toimi IAML-kongressin keskuksena kesäkuussa 2017.

Latvian kansalliskirjasto toimi IAML-kongressin keskuksena kesäkuussa 2017.

Yksi hauskimmista kongressin oheisohjelmista oli vierailla kolmessa hyvin erilaisessa kirjastossa. Latvian Kansalliskirjasto (National Library of Latvia) toimi konferenssin pääpaikkana. Kirjasto valmistui vuonna 2014 ja rakennuksen pääarkkitehtina toiminut Gunnar Birkets tuotiin hienosti esiin monessa eri yhteydessä: mm. Lukunurkkauksessa ja ylimmän näköalakerroksen arkkitehdin työtilassa. Vaikutuksen teki myös Aulan kirjaseinä, johon halukkaat saivat lahjoittaa omia kirjojaan. Toisella puolella aulaa valkokankaalla näkyi myös tärkeä osa talon historiaa: kirjat kulkivat ihmisketjussa kädestä käteen kohti uutta kirjastorakennusta.

Latvian musiikkiakatemiassa (The Latvian Academy of Music) vierailimme omatoimisesti pienemmällä porukalla ja Latvian yliopiston kirjaston (University of Latvia Library) vierailu oli yksi kongressin tarjoamista kierroksista. Kauniit rakennukset ja vanha miljöö tekivät vaikutuksen!

Latvian Musiikkiakatemian kirjaston nuottikokoelmat ovat massiiviset.

Latvian Musiikkiakatemian kirjaston nuottikokoelmat ovat massiiviset.

Latvian yliopiston kirjaston arvokasta tunnelmaa.

Latvian yliopiston kirjaston arvokasta tunnelmaa.

Kirjastoissa oli valtava määrä erilaisia työskentelypisteitä ja tietokoneita, joiden käyttö ainakin kesäaikaan näytti melko vähäiseltä. Niinpä tässä olisi hyvä vinkki monelle työmatkalaiselle! Samalla pohdin, että onko painotus tilojen osalta järkevää keskittää tulevaisuudessa jo asiakkaiden omien koneiden käytön tukemiseen? Joko kirjastot ja arkistot lainaavat softia? Kirjastojen tiloissa oli myös kymmeniä näyttelyjä. Parhaat niistä oli tehty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Kun itse työskentelen tällä hetkellä arkiston, tietokantojen ja tutkimuksen parissa, jäin kongressissa ehkä eniten kaipaamaan tekoälyyn ja sen mahdollisuuksiin liittyvää keskustelua. Mitä mahdollisuuksia alalla olisi audiomateriaalin tietokonepohjaiseen luokittelemiseen? yhdysvaltalaisen Alan Lomaxin keräämien musiikkiäänitteiden osalta on jo käytetty tietokonetta tunnistamaan erilaisia luokkia. Ohjelma tosin pystyi lajittelemaan laulua vain kolmeen luokkaan: laulu, puhe, ja eri instrumenteilla esitetty musiikki. (Tanya Clement 2015, Machinic Ballads: Alan Lomax’s Global Jukebox and the Categorization of Sound Culture).

Mutta miten tätä kehitystä voisi olla mukana tekemässä ja tukemassa niin, että se hyödyttäisi myös kirjastoja tai arkistoja arkipäivän töissä? Omassa tutkimuksessani käsittelen tuhansia arkistoon tallennettuja musiikkikappaleita, joille on jo määritelty kerääjän toimesta erilaisia luokkia mm. soittimeen ja genreen liittyen. Voisiko tätä aineistoa käyttää opetusmateriaalina tekoälylle, jolloin se oppisi tunnistamaan samat luokat myös muista musiikkikappaleista?

Toinen kantava teema oli keskelut omista ja yhteisistä tietokannoista, sekä portaaleista. Suomessahan tilanne on Finnan ansiosta hyvä, mutta kansainvälisessä seminaarissa esiin tulivat monenlaiset omat tietokantaratkaisut ja erilaiset portaalit, jotka kokoavat yhteen vaikkapa vapaasti käytettäviä elektronisia nuottijulkaisuja. Ehkä Suomessa tämä keskustelu koskee enemmänkin arkistoalaa, jossa käytetään lukuisia erilaisia lähdetietokantoja. Ongelmana lienee se, että julkaistujen aineistojen osalta esimerkiksi sama kirja ei tunnu yksilöityvän niin, että siihen voisi lisätä paikkatiedon vain omiin kokoelmiinsa. Niinpä sama kirja saattaa näkyä yhteisissäkin tietokannoissa moneen otteeseen, vaikka oikeasti hakutuloksiin riittäisi yksi osuma yhdestä kirjasta ja sille useampia eri saatavuustietoa. Julkaisemattoman materiaalin osalta luetteloinnit taas poikkeavat toisistaan monin eri tavoin. Jotkut luetteloivat objekteja, toiset aineetonta kulttuuriperintöä.

Oma esitelmäni koski työn alla olevaa väitöskirjaani, jossa keskityn kansanmusiikin kerääjään Erkki Ala-Könniin. Esitelmässäni Finnish folk music collector Erkki Ala-Könni – Digital collection catalogues as a research material keskityin lähinnä tilastopohjaisiin tutkimusmahdollisuuksiiin ja esittelin prosessia, jossa sain muutettua digitaaliset keruuluettelot tilasto-ohjelmaan sopivaan muotoon. Itselläni tilastopohjainen tutkimus mahdollisti suuren aineiston, johon pystyin lisäämään myös uusia, itseäni kiinnostavia muuttujia (tässä tapauksessa esiintyjän sukupuoli ja kerääjän itsensä käyttämät aineiston luokitukset). Niinpä tulosten avulla pystyin myös tarkastelemaan sitä, mitä aineistosta voidaan tilastopohjaisesti sanoa, mitä aineisto kertoo kerääjän itsensä tärkeinä pitämistä näkemyksistä tai vaikkapa naisten musiikkiharrastuksesta maaseudulla? Ja mitä tietokannoilta yleensä vaaditaan vastaavan tutkimuksen toteuttamiseksi.

Matkalla sain myös omalle tutkimukselleni kansainvälisiä vertailukohtia, sillä mm. Samassa sessiossa puhunut toinen tutkija oli käyttänyt kirjastomateriaalin osalta hyvin samankaltaisia karttapohjaisia esitystapoja, kuin mitä itse olen käyttänyt arkistokokoelmien tutkimuksessa. Samalla sain myös uusia ideoita siihen, miten tutkimustuloksia voisi esitellä arkiston verkkosivuilla tai vaikkapa osana museonäyttelyä!

Outi Valo
Musiikintutkimuksen tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto
Kansanmusiikki-instituutin vastaava arkistonhoitaja (tutkimusvapaalla kesään 2018 saakka)

Teksti ja kuvat: Outi Valo.
Toimitus: Tuomas Pelttari.

Jumissa mahdollisuuksien vilinässä – Tiisu teki albumin elämästä, joka ei etene

Kun Tiisu julkaisi ensialbuminsa Elämän koulun syksyllä 2015, sille soviteltiin suomirockin pelastajan manttelia. Helsinkiläisyhtyeen toinen albumi Tänne ei jää kukaan (Sony, 2017) esittelee entistä kypsemmän ja vakavamman bändin, joka pureutuu elämässä jumittumisen ja etenemisen teemoihin.

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (2017).

Tiisu: Tänne ei jää kukaan (Sony Music Entertainment, 2017).

Henrik Illikainen, yhtyeesi Tiisun Tänne ei jää kukaan -levyn julkaisujuhla järjestettiin vanhassa kotikaupungissasi Somerolla. Millainen kokemus se oli?
– Se oli hurja päivä. 27 tuntia valveilla putkeen ja seuraavana aamuna tv-esiintyminen. Keikka oli paikallisessa monitoimihallissa, jossa soittamisesta unelmoin aikoinaan liikuntatunneilla. Se ilta oli kiitos ja kumarrus menneisyydelle. Parin tunnin konsertin jälkeen kipitin paikallisbaariin vanhan yhtyeeni Kärkyn viimeiselle keikalle. Sitten tunteikkaan päivän jälkeen samoilla silmillä Aamu-tv:n haastatteluun!

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Henrik Illikaisen (kolmas vasemmalta) johtama Tiisu julkaisi toisen albuminsa keväällä 2017. Elämän koulu (2015) sai jatkoa levystä Tänne ei jää kukaan. Kuva: Kerttu Malinen.

Tuliko keikalle tärkeitä ihmisiä elämäsi varrelta?
– Siellä näki lapsenvahteja, sukulaisia ja vanhoja koulutovereita, ja Somero oli muutenkin vahvasti edustettuna kaupunginjohtajaa myöten. Suurimmat idolini nousivat lavalle kanssamme: ylä-asteen opettajani Katriina Jaatinen johti kuoroa taustallamme, ja ala-asteen musiikinopettajani Kari Luoto ja kitaraopettajani Vesa Toukkari soittivat kanssamme encorena maailman parhaan biisin, Baddingin Valot. Meidät juonsi lavalle paikallisbaari Hämeenportin pitäjä Jaska Sévon, joka vuonna 2008 päästi minut sinne ensimmäiselle keikalleni Haloo Helsingin lämppäriksi.

Millaista oli kasvaa Somerolla?
– Siellä oli turvallista. Ehkä se johtuu pienen kaupungin viattomuudesta. Harvat laitapuolen kulkijatkin olivat harmittomia. Vaikka oli nakkikioskitappeluita ja vaikka olimme isojen poikien lumipesulistalla, kovin pahoja seurauksia ei osannut pelätä. Tärkeintä oli se, että oli oikeanlaisten ihmisten ympäröimä. Minulla oli turvallinen koti äidin kanssa ja ystäväporukka, jonka kanssa oltiin yhdessä erilaisia. Oli myös kannustavia aikuisia tukemassa harrastustoimintaa.

Tänne ei jää kukaan -albumin nimi viittaa kotikaupungista pois muuttamiseen. Oliko sinulle aikoinaan selvää, että lähdet pois Somerolta?
– En lapsena tai varhaisnuoruudessanikaan miettinyt, että muuttaminen kuuluisi asiaan. Mietin vain, että kun olen täyttänyt kaksikymmentä, olen tehnyt levyn ja soitan bändissä. Musiikinopettajani Katriina Jaatinen sanoi, että minun pitäisi hakea Sibelius-lukioon Helsinkiin ja että sieltä voisin saada bänditoverit. Sillä mielellä sinne 16-vuotiaana muutinkin, siis perustamaan bändin.

Asut edelleen Helsingissä. Millainen suhde sinulla on entiseen kotikaupunkiisi?
– Etäisyyden ja ajan kulumisen myötä näen Someron ankeat ja hienot puolet selvemmin. Olen alkanut tunnistaa tyypit, jotka tulevat jäämään kaupunkiin jumiin loppuiäkseen. Somerolla on kuitenkin paljon hienoja ja poikkeuksellisia piirteitä. Se on kuntaliitokset väistellyt pieni gallialainen kylä, jonka persoonallisessa keskustassa on yllättävän monipuolista yritys- ja kulttuuritoimintaa. Somerolla kiteytyy vastentahtoinen pienuus ja kämäisyys, jota kuitenkin rakastan.

Tänne ei jää kukaan -levyn kantava teema on pikkukaupunkielämää yleisempi. Laulat uusissa biiseissäsi ihmisistä, jotka kokevat olevansa jumissa. Mitä heille on tapahtunut?
– Heidän elämänsä ei etene ja he tyytyvät näyttelemään hutaisten käsikirjoitettua näytelmää. Heidän ympärillään kuitenkin vilisee mahdollisuuksia, joiden avulla he voisivat nykäistä itsensä ylös. Jotkut tarttuvat niihin, jotkut eivät.

Olet luonnehtinut Tiisun toista albumia vakavammaksi levyksi kuin debyytti Elämän koulu. Onko Tänne ei jää kukaan ihmiskohtalotarinoineen synkkä levy?
– Sävy on melko optimistinen, kuten toiseksi viimeinen raita Pusuttelemaan osoittaa. Yksi pusu tai oikeanlainen katse voi pelastaa ihmisen synkimmästäkin pohjasta ja sytyttää hänet kirkkaimpaan elonliekkiin. Tietyllä tapaa levy kertoo myös hyväksynnän kaipuusta.

Ensimmäisen albuminne ilmestyessä puhuttiin, että Tiisu voisi pelastaa kaavoihinsa kangistuneen suomirockin omaperäisyydellään ja luovuudellaan. Millaista on mielestäsi hyvä suomirock?
– Legendaarisimpien suomirockyhtyeiden musiikki on melko outoa, ja bändit ovat myös olleet keskenään aika erilaisia. On mielenkiintoista ajatella, miksi ihmiset ylipäänsä kaipaavat suomirockin pelastajaa. Onko siihen syynä itse musiikkityyli, siis suomeksi laulettu rock? Oikeilla soittimilla soitettua musiikkia kaivataan toki aina, ja yhtyeet ovat kiehtovia palvonnan kohteita.

Ehkä Tiisun musiikissa on jotakin, mitä kotimaisen musiikkiin kaivataan. Outoutta ja aitoutta.
– Nykyajan valtavirta-artistit vaikuttavat itsetietoisilta ja kiiltokuvamaisilta, koska ovat somen ja muun kautta koko ajan tarkkailun alaisina. Siitä tulee mieleen tilanne, jossa joku painaa ystävänsä kerrostalo-asunnon ovisummeria tietämättä, että asukkaalla on kameran kautta näköyhteys ovelle. Vieras odottaa oven avautumista kärsimättömänä ja naama kiukkuun kallellaan. Kun hänelle sanoo: ”Hei, mä muuten nään sut”, ihmisen koko olemus muuttuu ja kasvoille vääntyy pakoitettu hymy. Tuolta monet nykyartistit somessa tuntuvat, muttä ei siitä kannata heitä syyttää. Sellainen on somen luonne.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jukka Junttila dokumentoi vallankumouksen – punkvuosi ’77 kirjaksi

1977 – Punkvallankumous!

Jukka Junttila (s. 1959) oli 17-vuotias, kun punk muutti hänen elämänsä. Silloin elettiin vuotta 1977, ja punk muutti paljon muutakin. Tänä vuonna punk juhlii nelikymppisiään, ja kulttuurinjäristyksen positiivisia vaikutuksia mittaillaan edelleen. Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous on yhteenveto vallankumouksen vuodesta.

Jukka Junttila.

Jukka Junttila.

Jukka Junttila, kirjasi 1977 – Punkvallankumous ilmestyi äskettäin. Millaisia tuntemuksia se herätti?
– Alkuinnostuksen jälkeen olin lähinnä helpottunut. Kun en ole kirjailija, vuoden mittainen tekoprosessi oli aika vieras. Kun kirja oli vihdoin käsissäni, tajusin, että se valmistui sittenkin, ja että siitä tuli aika hieno.

Ennen kirjaa teit 1977-nimistä fanzinea. Miten seiskaseiskaprojekti alkoi?
– Olin kyllästynyt nettilehtiin. Niissä oli hyviä artikkeleja, mutta ei useinkaan selkeää kokonaisuutta, josta olisi mielellään lukenut useita artikkeleita. Mietiskelin, että tarvittaisiin sellaisia hienoja pienlehtiä kuin Hilse, Ripple ja Mutiny olivat.
– Pyörittelin ajatusta ja totesin, että kai sitä voisi vielä yhtä pienlehteä tehdä. En ole niin hyvin nykypäivän musiikissa kiinni, että olisi tuntunut omalta tehdä lehteä siitä. Päätin valita fanzinen aiheeksi vuoden 1977, joka oli minulle äärimmäisen tärkeä.

Kuinka lehdestä edettiin kirjaan?
– Kun fanzinea oli ilmestynyt pari numeroa, lukijat alkoivat kysellä, tuleeko siitä joskus kirja. Mietin hetken ja päätin kokeilla kepillä jäätä. Lähetin nipun lehtiä näytteeksi Like Kustannukselle ja kysyin, tehtäisiinkö kirja. Vastaus oli ”totta kai”, ja sitten se oli menoa. Siinä vaiheessa hiukan hirvitti, koska valmiina oli vasta muutama ensimmäinen kuukausi.

Millaista työtä kirjan koostaminen oli?
– Suurin osa materiaalista oli valmiina tietokoneellani. Tärkein osa sitä oli Figure Head -pienlehti, jota tein 80-luvun lopulla. Myös kirjoja ja lehtiä oli kertynyt vuosien varrella. Koostaminen oli hallussani olevan materiaalin läpikäyntiä ja erilaisten tiedonmurusten tarkistelua.

Miten fanzinet ja kirjasi eroavat toisistaan?
– Jokainen fanzinen numero kattaa vuoden 1977 yhden viikon tapahtumat. Puolet lehdestä on päiväkirjamaista materiaalia. Toinen puoli sisältää artikkeleja viikon tapahtumiin liittyvistä bändeistä, henkilöistä, paikoista ja vastaavista.
– Kirjasta jätettiin pois erilliset artikkelit, ja päiväkirjaosuudesta mukaan kelpuutettiin mielenkiintoisin kolmannes. Keikkaluettelot ja -tiedot jätettiin pois, samoin pitkät biisilistat. Tarkoitus oli tehdä helposti luettava ja selkeä kokonaisuus, joka valottaa asioiden järjestyksen ja tärkeyden. Mielestäni tässä onnistuttiin.

Olet kirjoittanut kirjoja aiemminkin mutta julkaissut ne punkmeiningillä itse. Millaista oli työskennellä ulkopuolisen kustantajan kanssa?
– Hiukan stressaavaa, koska prosessi oli pitkä. Punkmeininkini suhteen olet oikeassa. Minulla ei ole tapana hioa tekemisiäni kovinkaan paljon. Olen mennyt enemmänkin ”kerralla purkkiin” -asenteella. Kustantajan myötä mukaan tuli pari hiomiskierrosta lisää. Ne paransivat lopputulosta mutta tuntuivat silti kovin vierailta.

Jukka Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous julkaistiin alkuvuodesta 2017. Junttilan mielestä punk on ytimekkäimmillään singlellä.

Jukka Junttilan kirja 1977 – Punkvallankumous julkaistiin alkuvuodesta 2017. Junttilan mielestä punk on ytimekkäimmillään singlellä.

Opitko itse mitään vuodesta 1977?
– Yhtä sun toista. Löysin paljon tietoa varsinkin ranskapunkin synnystä. Iso osa siitä tosin ei mahtunut mukaan kirjaan, koska Ranskassa tapahtui paljon jo vuonna 1976. Punk syntyi kolmessa maassa suunnilleen samaan aikaan mutta aivan eri lähtökohdista; USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Australiassakin oli jo vuonna 1976 kaksi bändiä – Radio Birdman ja The Saints – mutta ei sellaista skeneä, että sitä voisi pitää yhtenä punkin syntypaikkana.

Ulottuiko punkvallankumous Suomeen jo vuonna 1977?
– Punk oli Suomessa tuontitavaraa. Omaa protopunkosastoa maassamme ei juuri ollut, eikä varsinkaan siitä syntynyttä skeneä. Punk saapui Suomeen toden teolla vuonna 1977, kun Epe’s alkoi tuoda maahan punklevyjä. Soundi-lehti alkoi julkaista yhä enemmän juttuja punklevyistä ja -bändeistä. Loppuvuodesta 1977 lehden pääsisältö oli jo punkkia. Samana vuonna Ramones tuotiin Suomeen.
– Kaikki tuo osoitti, että hommia voi tehdä itse eikä se mitään virtuositeettia edellytä. Sen myötä porukka aktivoitui. Sitä tapahtui todella paljon vuoden 1977 loppupuolella: bändejä perustettiin, Poko Rekords perustettiin, ensimmäinen Hilse ilmestyi ja niin edelleen. Varsinaista satoa alettiin kuitenkin korjata vasta vuonna 1978, jota pidän suomipunkin ensimmäisenä merkittävänä vuotena.

Miten punkin käsite on muuttunut?
– Punk oli alun perin erittäin löyhä termi. Se ei tarkoittanut samaa kuin nyt, vaan oli lähempänä nykyistä alternative-termiä. Varsinkin Jenkeissä ja Ranskassa punkin alle niputettiin monenlaista valtavirrasta poikkeavaa ja kapinallista kamaa, vaikka bändit kuulostivat erilaisilta. Mitä musiikillista yhteistä on vaikkapa Televisionilla, Blondiella tai Suicidella? Kaikki ne kuitenkin laskettiin punkbändeiksi. Alussa punkissa oli alagenre nimeltään punkrock, johon kuuluivat äänekkäät ja nopeat bändit kuten Ramones ja Dead Boys.

´77-punk on oma tyylisuuntansa. Miten määrittelet sen?
– Se on myöhempinä aikoina vakiintunut käsite, joka tarkoittaa positiivisessa mielessä aavistuksen kömpelöä ja älyttömällä asenteella tehtyä kamaa, jossa tekemisen meiningillä korjataan mahdolliset tekniset puutteet. Pienet budjetit tuovat soundiin ripauksen lo-fi-estetiikkaa.

Sinulla on oma levy-yhtiö Hiljaiset levyt. Näkyykö punkin ideologia sen toiminnassa?
– Näkyy, monellakin tavalla. Suurin osa bändeistä on selvästi punk. Tekeminen on vahvasti DIY- eli tee se itse -henkistä, ja talkoomentaliteettia löytyy. Asioiden dokumentointi on tärkeämpää kuin niiden hiominen isoa yleisöä varten, ja autenttisuus pyritään säilyttämään. Julkaisuja ei valita pohtimalla myyntimääriä vaan sitä, onko hommassa pointti, joka oikeuttaa sen tekemisen. Punk on minulle yhteisöllinen juttu, joten julkaisuilla esiintyvien tyyppien olisi suotavaa olla samanhenkisiä ja jollain lailla tuttuja, vaikka ei välttämättä kavereita.

Mitä punk on jättänyt jälkipolville?
– Punk osoittaa olemassaolollaan, että ”sinäkin voit tehdä tällaista”. Siinä on oma estetiikkansa ja itse tekemisen kulttuuri, joka viehättää aina uusia sukupolvia.

Jukka Junttilan lempipunksinglet

– Single on rockin ehdoton peruselementti – kaksi hyvää biisiä ja bonuksena komeat kannet. Bändit ovat aakkosjärjestyksessä.

The Adverts: Gary Gilmore’s Eyes / Bored Teenagers
The Boys: First Time // Watcha Gonna Do / Turning Grey
Buzzcocks: Spiral Scratch EP
The Clash: White Riot / 1977
The Damned: Neat Neat Neat // Stab Yor Back / Singalonga Scabies
The Desperate Bicycles: Smokescreen / Handlebars // Smokescreen / Handlebars
Devo: Mongoloid / Jocko Homo
The Jam: In The City / Takin’ My Love
Johnny Thunders & The Heartbreakers: Chinese Rocks / Born To Lose
Larry Wallis: Police Car / On Parole
Métal Urbain: Panik / Lady Coca Cola
Penetration: Don’t Dictate / Money Talks
Plastic Bertrand: Ça Plane Pour Moi / Pogo Pogo
Ramones: Sheena Is A Punk Rocker / Commando
The Rezillos: Can’t Stand My Baby / I Wanna Be Your Man
Sex Pistols: Pretty Vacant / No Fun
Talking Heads: Psycho Killer // Psycho Killer (Version Two) / I Wish You Wouldn’t Say That
Wire: Mannequin // Feeling Called Love / 12XU
Wreckless Eric: Whole Wide World / Semaphore Signals
X-Ray Spex: Oh Bondage Up Yours! / I Am A Cliché

Ari Väntänen